tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kulttuuriosasto



Kulttuuri osastossaan

Kulttuuri tarkoitti aikoinaan 50-luvun lapsenmieliselle tarkkailijalle lähinnä teatraalisia tilaisuuksia, joissa istuttiin hiljaa. Siinä mielessä sillä oli olennaisia yhteyksiä kirkonmeininkiin, jota lapset pakotettiin kuuntelemaan kaksi tuntia yhtä kyytiä. Lastensuojelu oli vielä niin sanoakseni lapsenkengissään.
Luonnollinen pakenemisreaktio tietenkin assosioitui luonnollisesti molempiin. Takaa-ajoon lähtivät yleensä isovanhemmat ja silloin mahdollisuudet päästä karkuun olivat kohtalaiset, ainakin jos ei erehtynyt menemään sängyn alle tai muuhun umpiperään, josta eivät nopsat jalat enää pelastaneet.
Mutta kuten Saarnaaja sanoo: ”Kun minä mieheksi vartuin, jätin minä sen, mikä lapsen on”. Jo lukioiässä alkoi mielessä kajastaa sellainen mahdollisuus, että tuon tympeän ”kulttuuri”-sanan taakse saattoikin kätkeytyä suuri osa siitä, mikä maailmassa oli kiinnostavaa. Kannatti pitää varmistin päällä.
Niin sanotut kulttuurilehdet, jotka 1960-luvulla muuttuivat itse asiassa poliittisiksi lehdiksi, eivät kuitenkaan keskimäärin ihan vastanneet siihen tarpeeseen, jonka tutustuminen länsimaisen kulttuurin aarteistoon oli virittänyt.
Vasta brittiläinen Times Literary Supplement osoittautui täysipainoiseksi julkaisuksi, jota kehtasi lukea ilman myötähäpeää.
Nimestään huolimatta TLS oli jo 1970-luvulla irronnut ahtaasti kirjallisista ympyröistä, mikäli nyt oli niihin joskus juuttunutkaan. Nimensä mukaisesti sen pääsisältö olivat kirja-arvostelut, joita varten värvättiin anglosaksisen maailman parhaat voimat, mikä ei ollut vähän.
Arvosteltuihin kirjoihin eivät kuuluneet vain kaunokirjalliset teokset, jotka itse asiassa ainakin minun näkökulmastani olivatkin sen sivuilla toissijaisia. Mukana olivat jopa luonnontieteen keskeiset uutuudet. Myös suuret klassikot elivät lehden sivuilla vähintäänkin uusien käännösten ja toistuvien viittausten muodossa.
Joka numerossa toki ilmestyi myös jokunen runo, joista en paljon piitannut. Mielestäni englanti soveltuu poikkeuksellisen huonosti runouden kieleksi, mutta saatan toki olla väärässä. Englanti on kieli, joka vain näyttää helpolta. Tämä johtuu paljolta siitä, etteivät sitä puhuvat ja lukevat ulkomaalaiset ymmärrä, mitä eivät ymmärrä.
Joka tapauksessa oli jokaviikkoinen juhlahetki tutustua uuteen TLS:ään. Koska maailmassa ilmestyy paljon enemmän kirjoja, kuin koskaan ehtii lukemaan, kannattaa lukea asiantuntevia arvosteluja, jotka eivät ole toimittajien mielipidekirjoituksia, vaan parhaiden alan eksperttien tuotteita.
Sellaisten perusteella saattoi jo tilata itselleen tai Yliopiston kirjastolle uusia kirjoja. Amazonia ei ollut, mutta aikanaan niitä sitten ilmestyi kannesta kanteen luettaviksi tai ainakin lähdeteoksiksi.
TLS ei ollut eikä taida vieläkään olla nurkkakuntainen, snobbaileva tai rabulistinen julkaisu. Sen linjana on ollut tyytyä hyväksymään asiantuntijoiden arviot asiantuntijoiden arvioina. Myös esseillä on selvästikin ollut erilaisia poliittisia ja koulukuntaisia painotuksia, laatu on ollut tärkeintä eikä ”oikea” mielipide.
En ole vähään aikaan TLS:ääkään lukenut. Pari vuotta on vierähtänyt myös ilman New York Review of Booksia, joka monessa muistuttaa brittiläistä vastinettaan. Ehkäpä sitä voi sanoa hiukan politisoituneemmaksi ja myös juutalaisuuden läsnäolo sen sivuilla on huomattavan suurta. Parikymmentä vuotta sitä tilasin, mutta aloin sitten ostaa irtonumeroita Akateemisesta.
Nykyäänhän näitä lehtiä ei enää saakaan tuosta ns. Akateemisesta kirjakaupasta, joten niitä on pakko alkaa taas tilata kotiin. Eipä tuosta kioskista enää monta muutakaan lehteä saa ja vanhoja kirjoja ei lainkaan. Myös varsinaisesti akateemiset kirjat loistavat poissaolollaan.
Niinpä se, joka on kiinnostunut kulttuurista eli viljelystä sen laajassa mielessä, joutuu taas tilaamaan lehtensä tai sitten turvautumaan nettiin, joka saattaakin olla hyvä keino. Menneen vuosisadan kasvattina kuitenkin vieroksun sitä.
Mutta palatakseni kulttuuriin. Se kuva, joka minulla oli asiasta 1950-luvulla, oli kovin rajoittunut, kuten nyt ymmärrän. Rajoittunut se oli silloin muillakin ja sulki sisäänsä lähinnä taiteet. 1960-luvulla alettiin yleisesti soveltaa laajaa kulttuurin käsitettä, kiinnittäen erityisesti huomiota matalakulttuuriin.
Samaan aikaan valtasi alaa myös ajatus siitä, ettei kulttuurin piirissä ole mahdollista tehdä erotteluja parempaan ja huonompaan. Tässäkin ajatuksessa oli epäilemättä mukana annos järkeä, mutta myös hulluuden mahdollisuus, jota sitten runsain mitoin hyödynnettiin.
Lehtien kulttuurisivujen seuraaminen halki vuosikymmenten on kiinnostavaa puuhaa. Niiden keskeinen anti oli aikoinaan tärkeiden uutuuksien raportointi ja arvostelu. Kansallisesti ja kansainvälisesti tärkeät kirjat ja muut teokset arvosteltiin näkyvästi alansa huippuasiantuntijoiden toimesta.
Alansa kiistämättömät asiantuntijat arvioivat näytäntöjä, näyttelyitä ja konsertteja. Sunnuntaisivuilla oli jopa koko sivun laajuisia selostuksia uusista tutkimuksista. Toimittajakunnan omia mielipidekirjoituksia esiintyi harvemmin. Tavallisesti ne olivat lyhyitä ja avoimen poliittisia, kuten myös pilakuvat. Sellaisilla oli oma tilauksensa aikana, jolloin hovinarri-instituutiota eli pilalehtiä ei enää ollut.
Aika saattaa kullata muistot, mutta vanhan mutu-tuntumani perusteella arvioin, että esimerkiksi Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa asian saamaa palstatilaa sääteli sen arvioitu tärkeys. Niinpä jokin Suomen historian murroskauteen sijoittuva tärkeä perustutkimus sai osakseen paljon huomiota, erilaiset lapsentasoiset popkulttuurin tuotteet sen sijaan kuitattiin asiaankuuluvasti maininnalla.
Sikäli kuin ilman tutkimusta voi havaita, mikä toki on epäilyttävää, saattoi keskiverto suomalainen saada seuraamastaan suuresta päivälehdestä kohtuullisen käsityksen siitä, miten kansallinen kertomuksemme kehittyi historian ja laajemminkin kulttuurin alalla uuden aikakauden uusien näkökulmien myötä. Kuva ei ollut yksipuolinen eikä mielivaltainen.
Tämä kaikki vain tuli mieleeni, kun avasin maanantain hesarin ja katsoin sen kulttuuriosastoa. Sen koko kansilehti hehkutti ”oman kehon taidetta” ja asialle oli omistettu vielä toinenkin, tekstiä täynnä oleva sivu.
No, tämä tämmöinen taide oli kuukautisverellä maalattua. Vanha huomion herättämiskonsti on tullut lukijalle tutuksi tämänkin lehden palstoilta jo ammoin. Hohhoijaa.
Kirjoittajan mielestä asia kuitenkin näyttää olevan mitä kuumin, kulttuurin terävään kärkeen kuuluva asia, joka herättää suuria intohimoja, kuten kuukautisen yleensäkin. Ehkäpä aika sittenkin olisi kypsä keskustelulle tästä huikeasta aiheesta, ehdottaa haastateltu asiantuntija artikkelin lopuksi. Mistä kysymyksistä noin konkreettisesti puhuttaisiin, jää sanomatta. Ehkäpä kannattaisi pitää lukijakilpailu?
Niin, kukapa tiennee. Tähän voisin lisätä, että ihmisruumiista lähtee paljon muitakin erilaisia eritteitä, sekä naisilta että miehiltä. Niitä jostakin syystä peitellään ja taidetaan typerästi suorastaan hävetäkin. Ymmärtäisin, että nämä kaikki kuitenkin kuuluvat tasa-arvoisesti samaan joukkoon, myös taiteen tekemisen välineinä. Eiköhän ole väärin nostaa yhtä asiaa muita merkittävämmäksi? Miksei olisi?
No, kaiketi tuon yhden keskeisen asian kirkastamiseksi artikkeli sisältää myös ikonimaisen, kuukautisverellä maalatun kuvan, jossa madonnan sylissä on karhunpentu, jolla myös on sädekehä. Ymmärrämme varmaan asian mahtavan potentiaalin. Kunhan ei vain tajunta räjähtäisi.
Voi olla, että kyseessä on suuri taiteen aluevaltaus, vaikka tätä kamaa nyt onkin nähty jo muutaman kymmenen vuotta ja voihan se olla, että eritteillä on oma merkitysten kielensä, joka tekee esimerkiksi ulosteella maalaamisesta vähemmän arvostettavaa kuin verellä laveeraamisesta. Ymmärrän, etten näitä asioita ymmärrä ja eipä siis siitä sen enempää.
Joka tapauksessa kiinnitän huomiota siihen, että kulttuurisivut -niminen instituutio on muutamassa kymmenessä vuodessa (ehkäpä noin 20) muuttunut merkittävästi. Sen sijaan, että kyseessä olisi laajaan historialliseen näkemykseen ja asiantuntemukseen perustuva kriittinen maailman ja kansakunnan tilaa ja olemusta tarkasteleva instituutio, näyttää koko sivusto muuttuneen sekavaksi viihteeksi, jossa kaikenkarvaiset ajatuspörriäiset saavat tilaa tasapuolisesti.
No onhan lehdellä oikeus täyttää sivunsa juuri sillä tavalla kuin haluaa, voidaan tähän sanoa. Sitä paitsi nykyajan nuoret aikuiset eivät kaipaa mitään kansakunnan tarinaa eivätkä sellaisesta mitään ymmärtäisikään. Antaapa mennä, siis.
Asia saattaa olla noin. Kukaties koko lehden tänä päivänä vain yksinkertaisesti täytyy olla yhtä ja samaa NYT-liitettä, joka on viritetty amerikkalaisittain 11-vuotiaan tasolle, jotta se kiinnostaisi mahdollisimman monia.
Kysymys kuuluu kuitenkin: tuntuuko hesarissa tosiaan nyt siltä, että lukijat haluavat koko lehden olevan tätä samaa pikkukakkosta vai voisiko lehden ongelmilla olla jotakin yhteyttä siihen, että saman punavihreän evankeliumin ja Natokiiman annetaan vallita sen kaikkia osastoja tasapuolisesti.
Epäilemättä moniarvoisuus ja promiskuiteetti ovat päivän sana ja itse kukin terve ja nuorekas yksilö tuntee ainakin joskus vetoa niihin. Hierarkioiden purkaminen on kovin sympaattista ja vihreää. Kyllä nämä asiat tiedetään jo ilman erityistä osoitteluakin. Paljon on lehdessä niin hyvää ja ajanmukaista, kiitoksia vain siitä näin tilaajalta.
Toki lehden tehtävänä onkin monipuolisesti heijastella ympäristöään, mutta -ja tässä on se kysymys-  mikäli se kokonaan lakkaa kriittisesti arvottamasta, valikoimasta ja hierakisoimasta välittämäänsä aineistoa, se saattaa muuttua puolivillaiseksi facebookin korvikkeeksi, jonka selviämismahdolllisuudet kilpailussa ovat heikot. Hömpän alalla kilpailu on kovaa ja epärehellistä.

29 kommenttia:

  1. Ollaan syvällä kulttuurin rappion suossa, josta on vaikeata, ellei mahdotonta, nousta ylös. Surullista.
    -ams

    VastaaPoista
  2. Kuultiin kallioiden halkeilevan ja vuorten järkkyvän, kunnes Kokoomus tuli järkiinsä ja otti Hjalliksen.

    VastaaPoista
  3. "Tähän voisin lisätä, että ihmisruumiista lähtee paljon muitakin erilaisia eritteitä, sekä naisilta että miehiltä. Niitä jostakin syystä peitellään ja taidetaan typerästi suorastaan hävetäkin. Ymmärtäisin, että nämä kaikki kuitenkin kuuluvat tasa-arvoisesti samaan joukkoon, myös taiteen tekemisen välineinä. Eiköhän ole väärin nostaa yhtä asiaa muita merkittävämmäksi? Miksei olisi?"

    Niin tuota, eikös jokunen vuosi takaperin siinä toisessa lasilaatikossa, Kiasmassa, ollut jokin installaatio, jossa lasilaatikkoon oli kaadettu verta, kusta ja spermaa, ja jota sitten jokin servomoottorin pyörittämä propelli hämmenteli? En enää valitettavasti jaksa muistaa teoksen nimeä, enkä sitäkään, mihinkä elämää suurempaan tuo neronleimaus mahtoikaan liittyä. Muuan tuttavani ainakin mainitsi, ettei kärsinyt moista katsella kuin muutaman sekunnin, kun alkoi jo tuntua että lounas tulee kohta ylämäkeen... Vaan hän nyt onkin makutottumuksiltaan melkoisen taantumuksellinen, joten ymmärtäähän tuon.

    Saas muuten nähdä, jahka kunnallisvaalit on taas saatu pidettyä ja seuraava valtuustokausi käyntiin, tuleekohan myös Guggenheim nousemaan jälleen kolmantena päivänä kuolleista? Ainakin mitä gallupit uhkailevat, niin vihreistä saattaa hyvinkin tulla Helsingin suurin valtuustoryhmä, ja sehän jo avaakin kaikenlaisia mielenkiintoisia näköaloja...

    "Kysymys kuuluu kuitenkin: tuntuuko hesarissa tosiaan nyt siltä, että lukijat haluavat koko lehden olevan tätä samaa pikkukakkosta vai voisiko lehden ongelmilla olla jotakin yhteyttä siihen, että saman punavihreän evankeliumin ja Natokiiman annetaan vallita sen kaikkia osastoja tasapuolisesti."

    Onhan tuo kieltämättä valitettavaa, että Suomi ei ole kyllin suuri maa edes kahdelle aidommin valtakunnalliselle päivälehdelle, joiden välillä olisi sitten edes sen verran tervettä sparrausta, ettei laatu laske aivan luokattoman kehnoksi. Tosin, eikös Ruotsissakin niin Dagens Nyheter kuin Svenska Dagbladetkin ole olleet jo pitkään ihan sitä yhtä ja samaa tuubaa, joten sen kilpailunkin kanssa voi sitten olla vähän niin ja näin, ainakin jos laadusta puhutaan...

    Vaikka onhan siinä jotakin jännää, että Helsingin Pravdan levikki jatkaa kutistumistaan kuin pyy maailmanlopun edellä, siinä missä aiemmin lähinnä agraarien lehtenä pidetty Maaseudun Tulevaisuus tuntuu lisännneen omaansa roimasti samaan aikaan. Ainakin omalta kohdaltani on kyllä varsin helppo valita, kumpaa luen mieluummin.

    VastaaPoista
  4. Jälleen hyvä, ajankohtainen blogi! Samaa mieltä!

    VastaaPoista
  5. Hieno kolumni. Miksi se piti lässäyttää lopuksi Natokiimaan?
    Kaipa sekin kulttuuria sivuaa.

    VastaaPoista
  6. Kuitataan kauneuspilkkuna. Olihan se turha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä onkin mainio ryppy muuten yhteneväisessä ajatustemme Tonavassa. Voihan Vihavaisen näkemys olla oikeakin tai sitten ei, sitähän emme nyt tiedä ja toivokseni emme saa koskaan kovin kouriin tuntuvasti tietääkään.

      Poista
  7. Viisi miljoonaa suomalaista, muutaman prosentin aivoporukka sylissään, maailman luokan ihme. Omistaja päättää.

    VastaaPoista
  8. Seppo Heikinheimo-vainaa muistaakseni indikoi HS:n kulttuurisivujen rappiota sillä kuinka isoja valokuvia oli kaikenkarvaisista poppareista ja kuvien alaa suhteessa tekstiin. Pätevää edelleenkin.

    VastaaPoista
  9. Korkeakulttuuri määrittää itseään instituutioiden, museoiden, kustantajien, orkesteri- ja teatterilaitosten kautta unohtamatta koulutusta ja kasvatusta. Kulttuurin laajaan määrittelyyn kuuluu puolestaan ajatus olemisen tavasta tai asioista, joita ihmiset tietyssä kulttuurissa tekevät. Jos tätä erottelua ei tehdä, kaikki on samaa mössöä. Jotta kulttuuri pysyy elävänä, sitä pitää vaalia niinkuin tilaansa hoitava maanviljelijä. Tällä Rousseau vivahteisella kommentilla en viittaa kuitenkaan naturalismin, vaan yleistä pyrkimystä parempaan, kauniimpaan ja totuudellisempaan. Tällainen asenne vaatii osallistumaan kulttuuriin. Kysymys: oletteko käyneet Mannerheim museossa?https://ketovuori.blogspot.fi/2017/03/mannerheim-rossini-ja-rantasade-osa-i.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oikein vaalii korkeaa puhtauttaan, voi kuolla sukupuuttoon, a la Mannerheim.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kulttuurista puhuttaessa. Mannerheimin tapauksessa tyttäriä ei kuitenkaan ilmeisesti lasketa?(;
      Egon Friedellin mukaan diletantismi on kaiken kulttuurin ehto.

      Poista
    3. Palkittu Sirpa Kähkönen löysi romaanin hahmoksi Mannerheimin aviottoman pojan Lappeenrannan yökerhosta.

      Poista
  10. Kultuurien kukoistukseen ja kuolemaan perehdyin tässä eräänä päivänä katsoessani Wikipediasta upporikkaan italialaisen mesenaatti Chigin taustoja.

    Hän loi 1500-luvun alussa mittaamattoman omaisuuden alumiinikaivoksilla nauttien paavin suojelusta. Siis aikansa talvivaaralainen?

    Hänenkin sukunsa näivettyi ajan myötä rikastuttaen meidän mahdollisuuksiamme nauttia reneasanssitaiteen helmistä.

    Kävin niitä jokunen viikko sitten ihailemassa. Tässä linkki.

    VastaaPoista
  11. Äskettäin perustetun OikeaMedia-nimisen nettilehden sivuilta löytyy em. aihetta käsittelevä naseva video; http://beta.oikeamedia.com/o1-6910

    VastaaPoista
  12. Mikael Jalving kirjoitti blogissaan, että kulttuurilla on paljon suurempi merkitys kuin olemme ymmärtäneetkään. Vasemmisto, joka on pettänyt kannattajansa, hyvinvointivaltion ja kansallisvaltion kommunismin kaaduttua, ja ottanut tilalle universaalin hyvyysaatteen sekä arvioinut arvonsa uudelleen mallina kapitalistinen Amerikka, joka syntyi maahanmuuton seurauksena. Uusvasemmisto unohti kuitenkin kulttuurin merkityksen. Yhdysvallat rakentui protestanttisen kulttuurin ympärille. Uusvasemmiston suosima maahanmuutto tulee muslimimaista. Saksan lukuisat turkkilaiset opettavat meitä näkemään, että kulttuurilla on paljon enemmän merkitystä kuin mitä olemme valmiit myöntämään, myös vasemmistolaisille (Venstrefløjens tre store svigt).

    VastaaPoista
  13. Aikoinaan kun oli vielä innokkaana nuorena miehenä mukana kirkkomme toiminnassa, kerrottiin kaskua herätysliikepiireissä, että joitakin kirkon julkaisuja piti lukea "hanskat kädessä". Niissä oli niin ajankohtainen ja kaikkien kirkollisveronmaksajien henkeä mielistelevä sävy, että oli vaikea enää henkisesti nousta siitä alhosta, jossa lukija joutui rypemään.

    En tiedä, onko Timo tai hänen bloginsa lukijat tietoisia siitä, että myös Helsingin sanomat ovat saaneet sisältönsä puolesta jo vuosia sitten lempinimiä, enkä nyt tarkoita "uskovaisien" mielipiteitä vaan yleensä joidenkin kansalaisten. Helsingin sanomiahan on luonnehdittu kansan suussa mm. Helsinskaja Pravdaksi. Minusta se on niin osuva nimi, että en enää muuta käytäkään.

    Minulla tuli kulttuuriin herätys vasta yliopisto-opiskelijana. Vaikka en erityisemmin välitä kehua suomalaisia yliopistoja, niin erinomainen taidehistorianopettajani sai minut kiinnostumaan niin paljon kuvataiteesta, että käyn yhä mielelläni nykyisin esimerkiksi lomamatkoillani hyvätasoisissa taidemuseoissa.

    Ajatellaanpa nykyistä Suomen poliittista poliisivaltiota ja sen kulttuurielämyksiä. Suurin osa on ennalta-arvattavia. Juon mieluummin kotona viinaa ja koen hallusinaatioita kuin elämyksiä näiden poliisien taideaarteiden edessä. Rappiossa siis ollaan.

    Mutta vielä henki pihisee padassa. On professori Vihavaisia ja muita suomalaisia jääriä, joiden kirjoitusten ja ajatusten ääreen jaksaa nousta. On suuria taiteilijoita, joiden hengen tuloksia on kiinnostuksella seurattava. Onneksi.

    Markus Mertaniemi

    VastaaPoista
  14. Eilen pistäytyessäni Helsingissä en yllättynyt Kluuvin keskukseen tulevista Fazereista enkä Pauligeista, enkä läheisestä Teerenpeli-ravintolasta jonne Yliopisto kutsuu Alumni-päivänsä osallistujia jatkoille testaamaan viehätysvoimaansa, ts. charmiaan; mitä se sitten onkaan?

    Se on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvästi määriteltävää kysymystäkään (Albert Camus). Kansankielellä puhutaan teerenpelistä baaritskillä valomerkin lähestyessä. Siinä on elämän salaisuus jonka perässä islamistit tänne ryntäävät pakoon huntupäitä.

    VastaaPoista
  15. YLE, jonka pitäisi jotenkin olla myös kulttuurilaitos, on nykyään vajonnut hyvin alas.

    Eräät, varsinkin naistoimittajat, suorastaan kilpailevat kuka artikuloi alatyylisimmin.

    Kyllä on Kaisu Puuskajokea ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YLE teema on kyllä aika hyvä. Ei saa menettää toivoaan!

      Poista
    2. Totta. YLE näyttää myös välillä kiinnostavia dokkareita (itse katson ne verkosta, enkä tiedä millä kanavalla ne esitetään, mutta luulisin, että monet menevät ykkösellä). Ja vaikka painotus toki on vasemmalla kun ei puhuta luonto- ja kulttuuridokkareista, näytettiin siellä vastikään tämä tanskalainen islam-kriittinenkin dokumenttifilmi. Myönnän yllättyneeni positiivisesti. Toivoa siis (ehkä) on.
      Ja sitten on radio 1. Varsinkin musiikkitarjonta (klassista, useimmitena asiantuntejavasti ja hyvällä maulla valittua) on hyvään aikuiseen makuun, mutta on siellä jotain kohtuullisia puhe- ja keskusteluohjelmiakin. Pitää toivoa, ettei tuleva sukupolvi muuta sitä NYT-liitteen radiovastineeksi. Mutta varmaan siellä soi 20 vuoden päästä Bachien, Debussyiden ja muiden sijaan vain pop-musiikin nostalgiset ikivihreät uusimmat 50+ hipsterien suosikkibändit. Tai on muutettu uutiskanavaksi. Jos joku 20 vuoden päästä nyt radiota kuuntelee.

      Poista
  16. "Kulttuuriosasto"

    Kulttuuriosastot

    Venäläiset Kulttuuriosastot

    Venäläisten Vallankumouksellisten Dekabristien Kulttuuriosastot

    Venäläisten Vallankumouksellisten Dekabristien Kulttuuriosastot Runoilija ja Vallankumous-salaneuvos Tjutshevin mukaan:

    "Умом Россию не понять,
    В Россию можно только верить!"

    (Venäjää ei järjellä voi ymmärtää,
    Venäjään on ainoastaan uskominen!)

    Venäläiset vallankumoukselliset loivatkin mielenkiintoisen/hauskan intellektuaalisen formulan, jota hoettiin hokemalla koko maailmassa toista sataa vuotta:

    "Умом Россию не понять,
    В Россию можно только верить!"

    (Venäjää ei järjellä voi ymmärtää,
    Venäjään on ainoastaan uskominen!)

    Nykymaailma taas vaatii venäläisiltä vastausta seuraaviin kysymyksiin:

    Miten venäläiset ymmärtävät/käsittävät/kokevat/haluavat/toivovat/uskovat Venäjän pärjäävän vuosisatojen utopioistaan/vallankumouksistaan/tuhotöistä nykyään?

    1800-luvun alussa eräs venäläinen utopisti uumoili, että puolet maailmasta tulee kuulua Venäjälle ja toiset puolet maailmasta taas tulee kuulua USA:lle. Tästäkö Putin haluaa neuvotella Trumpin kanssa?

    VastaaPoista
  17. "Mutta mitä se on se kylttyyri?" Kuuluisa kysymys sadan vuoden takaa. Mikä on Leinon ajoista muuttunut? Kulttuurin määrä on satakertaistunut. Se jonka mielestä tämä ei ole lainkaan naurettavaa (vaan pelkästään hienoa tai positiivista) kuuluu tämän päivän mallikansalaisiin. -jussi n

    VastaaPoista
  18. (Venäjää ei järjellä voi ymmärtää,
    Venäjään on ainoastaan uskominen!)

    Eikö täm äollur slavofiilien tunnuslause? Monet, kuten Dostojevksi oli alun perin radikaali ja vallankumouksellinen. Hän kääntyi karkotuksessaan Kuolleessa talossa kristinuskoon. - Ehkä monet olivat yrittäneet järjellä ymmärtää ja järjellä parantaa suurta maataan. Ja huomanneet tehtävän toivottomaksi.

    "Venäjää ei voi mitata saksalaisella kyynärällä." (mm. eräs sakslainen kenraali II maailmansodan aikana)

    MafH

    VastaaPoista
  19. Päästiin Mannerheimiin. Vapaaherrallien suku on istroudusoitu Ruotsin ritartihuneeseen ja elää vain Ruotissa. Jäseniä parisenkymmentä

    Kreivillisellä suvulla on vain yksi, samoin Ruotsissa asuva jäsen jäsen,ja hänen mukanaan suku sammuu.

    MafH

    VastaaPoista
  20. Toimivan p-korean päälehdessä julistetaan tänään etusivun yli että kaikista huolehditaan, eilen sisäsivulla yliopiston "alumnit" kutsuivat toisiaan istumaan iltaa Teerenpelissä, jotta ketään ei jätettäisi.

    1500-luvun alussa pankkiiri Chigi tuli upporikkaaksi paavin myöntämän monopoliaseman turvin kaivamalla "alumiinia", eikä ketään jätetty.

    VastaaPoista
  21. Sotatieteen saavutuksia- sivulla valitellaan ettei Pohjoismaiden yhteisestä asepuvusta tulekaan totta, (kuten ei koskaan muistakaan aikeista syventää suomalaisruottsalaista puolustusta sopimuspohjalle ruotsalaisten lopulta pelätessä suomalaisten huolehtivan, ettei ketään jätetä)

    VastaaPoista
  22. Melko hyvä filistiinitesti: pystyykö näkemään, mikä tuon videon "analyysissa" menee pahasti pieleen (silti kieltämättä, että siinä pari oikesti validia pointtia)?
    Kyseessä on siis jonkun idiootin tekemä ja jonkin jenkkiläisen propagandalafkan (Koch-brothers ketjua?) julkaisema video, jossa todistetaan, "miksi moderni taide on niin huonoa", ymmärtämättä edes sitä, miten moderni taide tarkoittaa ja tekemättä mitään eroa Picasson, Braquen, Kleen, Dalin yms. tapaisen todellisen kyvyn ja jonkun postmodernistista käsitesoopaa suoltavan keskinkertaisen teestentelijän välillä.
    Videossa esiintyvä idiootti nimeltä Robert Florczak on itsekin taitelija. Tässä edustava esimerkki hänen työstään: http://robertflorczak.com/art/moonlit-lovers
    SIis esteettiseltä arvostelukyvyltään 5-vuotiaan tasolla oleva lahjaton filistiini. Pyhä sylvi sentään. Ei siis ihme, jos lentää lapsi pesuveden mukana, kun ei niitä osata kertakaikkisesti erottaa.
    Aika jännittävää, että "oikeaksi" mediaksi profiloituva lehti julkaisee mokomaa vähä-älyistä roskaa. Osoitus uuden tulokkaan kulttuuriosaston linjasta? Diagonaalinen vastakohta Hesarin arvostelukyvyttömälle postmodernismille...ojasta allikkoon!
    Ja vielä huolestuttavampia ovat nuo Joseph Watsonin videot, joita sivulle on upotettu. Aika uskomatonta. Tyyppi edustaa Alex Jonesin paranoidia ja umpihullua vaihtoehtomediaa, ja edustaa pahinta mahdollista amerikkalaista oikeistodemagogia.
    Eli onko Oikeasta mediasta tarkoitus kehittää joku Suomen FOX-News? Hyvää onnea, jos tämä on päämäärä. Mihin maahan Suomesta voi paeta, jos amerikkalainen idiotismi aiotaan tuoda tänne sellaisenaan molempine umpimahoine laitoineen? Hyi S*****a. Ei voi muuta virkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksihän tämä meni tähän? On siis vastaus Jr:n postaukseen.

      Poista

Kirjoita nimellä.