sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Suuri murros



Suuri murros

Eino Säisä, Kukkivat roudan maat 1-6, Tammi 1971-1980

Ennen vanhaan oli meilläkin tapana ihmetellä ja ihastella sitä, miten Neuvostoliitossa muutamassa vuodessa, kahden viisivuotissuunnitelman aikana, modernisoitiin yhteiskunta ja tuotanto kertaheitolla. Miljoonat ja taas miljoonat opetettiin lukemaan ja työskentelemään kellon tahdissa, siirrettiin heidät maalta kaupunkiin ja nostettiin työn tehokkuus moninkertaiseksi.
Silloin ei ollut tapana muistaa, että siinä samalla tuhottiin maaseutu ja talonpoikainen yhteisö, tapettiin miljoonia ja vammautettiin vielä useampia, kenet henkisesti, kenet muuten.
Toki myös suomalaisen yhteiskunnan murroksen syvyys ja nopeus on jo kauan kuulunut tutkijoiden mielenkiinnon kohteisiin. Suuri muutto kaupunkeihin, yhtenäiskulttuurin murtuminen, uskonnon, suvun ja perheen roolin romahtaminen, koulutuksen räjähdysmäinen kasvu, elintason nousu, alkoholitapojen muuttuminen, populaarikulttuurin nousu, kansainvälistyminen ja monet muut asiat tapahtuivat sotien jälkeisinä parina vuosikymmenenä käsittämättömällä nopeudella. Maailma mullistui yhden ihmisiän aikana jopa pariinkin kertaan.
Niin sanotut suuret ikäluokat kokivat nuorina sodanjälkeisen murroksen huippuhetket eli 1960- ja 70-luvut samalla kun myös vielä vankasti vanhaan maailmaan kuuluneet 1950-luku ja 1960-luvun alku kuuluivat heidän lapsuuteensa.
Sen sijaan 1930-luvun ensi puoliskolla syntyneiden lapsuuteen kuului myös 1940-luku eli sota ja sitä seurannut pula-aika. 1950-luvun tämä sukupolvi koki vasta nuoruusiässä ja he joutuivat kokemaan sekä jälleenrakennuksen että sitä seuranneen rappion omakohtaisemmin, tietoisempina ja kypsempinä.
Eino Säisän Kukkivat roudan maat on melkoinen järkäle ja sen lukeminen vaatii aikaa useampia päiviä. Se on kuitenkin historialliselta kannalta varsin kiinnostava, sillä se pyrkii selvästikin kertomaan totuuden siitä suuresta murroksesta, joka sijoittuu vuosiin 1944-1971. Nämä vuosiluvut selviävät kirjassa selostetuista tapahtumista.
Mikään paljastuskirja tai protestikirjoitus ei ole kyseessä, luoja paratkoon ja tämä kuuluukin teoksen vahvuuksiin. Tekijän kunnianhimo näyttää olleen ennen muuta taiteellinen, mutta ei niin sanoakseni tekotaiteellinen.
Säisä kuvaa kylää, vieläpä oikeasti olemassa ollutta ja varmaan vieläkin kartalta löytyvää kylää Pohjois-Savossa. Arvatenkin kirjoittaja on käyttänyt runsaasti myös mielikuvitustaan luodessaan ja hävittäessään henkilöitä, joita löytyy niin valtava määrä, että lukija helposti sekaantuu. Kaikkien läsnäolo tuskin on sen kummemmin motivoitua, kylässä nyt vain sattui olemaan melkoinen galleria erilaista porukkaa ja kahden ensimmäisen niteen pääosassa onkin otsikon mukaan juuri itse kylä.
Toki todellinen päähenkilö on itse kirjoittaja. Hänen elämäntarinansa näyttää sopivan varsin tarkoin yhteen päähenkilön tarinan kanssa. Luultavasti kirjailija on tässä kuten muuallakin sotkenut jälkiä, eihän tarkoituksena voi olla joidenkin ihmisten yksityiselämän julkinen repostelu. Silti uskallan olettaa, että hän on pyrkinyt nimenomaan totuuteen, niissä rajoissa kuin se nyt on ihmiselle mahdollista.
Itse päähenkilö on varhaiskypsä lapsi, josta kehittyy tasapainoton intellektuelli. Omassa ympäristössään hän on enemmän tai vähemmän väärässä paikassa, mutta muutakaan paikkaa ei ole. Tästä jännitteestä näyttää syntyvän luomisen pakko ja myös arvaamattomat purkaukset, joiden perusteella kirjoittaja vaikuttaa joskus patologiselta tapaukselta.
Mutta ehkä kysymys on vain sopeutumattomuudesta. Suomalainen kansakoulu ja kirjasto tarjoavat ikkunan maailmankirjallisuuteen ja intellektuaalisesti aivan toisenlaiseen maailmaan, jossa elämistä on joskus vaikea sovittaa yhteen yläsavolaisen maalaiselämän kanssa. Opiskelu kansakoulunopettajaksi ei auta asiaa. Opettaja jää yhä sen maailman ulkopuolelle, josta hän lapsena erkaantui.
Päähenkilö on joka tapauksessa enemmän tai vähemmän poikkeusyksilö. Hänen kohtaamisensa ympäristön kanssa toki kuvastavat kiinnostavasti maailmojen rajoja, mutta teoksen mielenkiintoisin osa on kylän kehitys, nousu ja hiipuminen.
Jälleenrakennusajan kuumeinen ja riemukas työnteko näyttää hyvältä ajalta ainakin parinkymmenen vuoden takaa katsottuna. Aineellinen niukkuus ei paljoa merkitse. 1960-luvun rahan perässä juokseminen sen sijaan näyttää tympäisevältä rappiolta, jolle uhrataan koko se elämänmuoto, joka näytti jo nousevan kukoistukseen.
Kirjassa on kiinnostavia ja ilmeisen osuvia havaintoja muuttuvan ajan ilmiöistä, jotka tulevat ja menevät. Arkipäivän banaalisuuksiakin huomioidaan tarkkasilmäisesti ja seniorikansalaiselle kirja tarjoaa aineksia muistin virkistämiseen. Toisaalta teksti rönsyilee hyvin vapaasti ja monet kertomukset jäävät hieman kummallisiksi koristeiksi.
Joka tapauksessa kylä, joka miesten palatessa sodasta heräsi ja alkoi elää, tekee sitten hyvin pian, jo 1970-luvun koittaessa kuolemaa. Kylän keskukset kuten rautatiepysäkki ja kansakoulu tulevat tiensä päähän. Rannoista tulee mökkiasutuksen aluetta ja televisio täyttää ihmisten kulttuurin tarvetta. Viinan kanssa aletaan läträtä ja pornoa harrastaa enemmän tai vähemmän hyväksytysti ja sossun rahoittamasta huliganismista tulee joillekin nuorille uusi ammatti.
Toki työttömyys ja sen kirot olivat tuttuja jo 1950-luvulta, mutta nyt on uusi ääni kellossa. Hyvettä ei palkita eikä pahetta rangaista, päinvastoin. Vanha elämänmuoto hajoaa, vasta hiljattain raivatut pellot joutavat pakettiin ja karja korkealaitaiseen.
Turhautuminen on käsin kosketeltavaa ja se näkyy vuoden 1970 protestivaaleissa. Hallituksen nähdään jostakin syystä olevan vastuussa siitä rappiosta ja lähinnä moraalisesta kurjuudesta, jota maaninen rahan perässä juokseminen on kylälle tuonut.
Jopa Kekkonen joutuu syntipukin osaan ja näinhän asia SMP:n nousun aikana tietyissä piireissä olikin. Samaan aikaan Kekkonen toki oli koko kansaa ajatellen suuressa suosiossa, vaikka hänen apoteoosinsa aika olikin vielä edessäpäin.
Säisän kirjasarjaa voi pitää ainakin jossain määrin historiallisena romaanina. Se on nimenomaan yhden tietyn sukupolven edustajan näkökulma suureen murrokseen ja se on kirjoitettu niin lähellä tuota aikaa, että moni myöhemmin jo unholaan painunut asia on vielä ollut tuoreessa muistissa.
Historian tutkimus, historiallinen romaani ja muistelmat ovat kaikki eri asioita. Kaikilla niillä saattaa olla annettavaa sille, joka tahtoo niistä oppia ja osaa niitä lukea. Jokaisella on myös omat rajoituksensa.
Säisän teos ei kukaties aivan saavuta enempää taiteellista huippua kuin parhaiden muistelmateosten elävyyttä ja tarkkuutta. Viime mainittuun se tuskin pyrkiikään. Sen sijaan se on tietyn, kansakunnan historiassa hyvin dramaattisen aikakauden kirjallinen kuvaus, jollaisia meillä on vähän.
Kotiseudullaan Säisä näyttää saaneen jonkinlaisen kulttikirjailijan maineen, minkä hän ansaitseekin. Tästä käsitellystä romaanista tehtiin aikoinaan jo heti vuonna 1981 televisiosarja, joka jäi minulta joskus katsomatta. Luulen, että se kannattaisi uusia.


6 kommenttia:

  1. Vihavaisen blogiin kun kirjoittaa, ei koskaan tiedä mitä Kaarle Kustaalle tapahtuu. Viime päivinä hän on patsastellut Lahden kisakatsomossa Siiri "Äitee" Rantasen seurassa.

    Kirjoitin tänne Roomasta käsin 15.2. näin:

    sattumalta majapaikkani sijaitsee tuon huvilan nurkan takana. Niinpä pistäydyin siellä, enkä malta olla laittamatta linkkiä kuvaan omassa blogissani jossa kuvataan naisia kumartamassa Kaarle Kustaata ensi kesänä Suomessa. Löytyy siis myös Villa Farnesinasta 1500-luvun ruhtinashuvilasta Roomassa.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi, pitää lukea tuo Säisän kirjasarja. Minä ( yritän välttää itse -sanaa, joka on korvannut minä-sanan) olen suuria ikäluokkia, kotoisin Kainuusta. Kirjoitin ylioppilaaksi -68 ja muutin syksyllä Helsinkiin opiskelemaan. Väitän, että lapsuudessani näin vielä vanhan Suomen, melkein saman, millaisena se oli ollut vuosisadan alusta saakka. Koin myös optimistisen ajan paranemisen kauden. Sähkövalojen tulon, asvalttipäälysteiden lisääntymisen. Kouluun ei tarvinnut enää ajaa housunlahkeet kurassa. Avattiin kauppa kaupattomaan paikkaan. Tästä linee jäänyt jonkinlainen optimistinen usko eteenpäinmenoon. Muutto Helsinkiin katkaisi suhteeni ainakin maaseutu- ja pikkukaupunkiyhteiskunnan muutokseen.

    VastaaPoista
  3. Näin minäkin. Kauppa-autot tulivat ja kaiken maailman palvelut, sähköt, jossain vaiheessa jopa päällystetyt tiet (öljysora). Syrjäseuduillakin tuntui menevän hyvin.

    VastaaPoista
  4. Eino Säisä on pieni sivumerkintä ns. älymystön käsityksissä Ylä-Savosta Juhani Ahon rinnalla.

    Olen esittänyt synnyinkuntani Sonkajärven väelle heidän etsiessä Facebookissa paikallisia 100v- tarinoita tutkilemaa eukonkannon yhteydestä Juhani Ahon romaaniin Juha jossa "shemeikka" vie Juhan vaimon Venäjälle, sekä linkitystä nykyaikaan jossa "kasakka vie kaiken mikä on löyhästi kiinni".

    Luulisi kiinnostavan ainakin Helsingin Sanomien päätoimittajia, jotka väittävät jatkavansa Juhani Ahon työtä tämän perustaman Päivälehden jalanjäljillä.

    VastaaPoista
  5. Tuttu juttu. Olin työni takia mukana tekemässä tv-sarjaa ja montaa muutakin juttua, joita silloin tehtiin ympäri Suomea. Koska edustin ansiokkaasti ns. märkää sukupolvea minulle tuo aika jäi elämänmakuisena ja tapahtumarikkaana episodina, mutta näin ja koin kyllä paljon tapauksia päinvastaisistakin kohtaloista. Säisä itse jäi mieleeni vain hiljaisena ja rauhallisena miehenä. Hän ei oikein kuulunut meihin eikä heihin. Iisalmen Seurahuoneella tapahtui ja sattui. Silloin vielä hotellin sängyissä olivat viiden sentin superlon patjat ja sekös minua ärsytti, kun olin jo tottunut parempaan.

    VastaaPoista
  6. Olisi kiinnostavaa tietää miten suuri murros Kiinassa on vaikuttanut maaseutuun. Se lienee kaikille selvää että taloudellinen eteenpäinmeno Kiinassa on ollut joitakin negatiivisia asioita (joista ilman saastuminen pahimpia) lukuunottamatta myönteisempiä asioita viimeisen 30 vuoden aikana koko maailmassa. Mikään kasvu ja edistys ei milloinkaan kulje ilman aiheuttamiaan uhreja. Toisaalta eipä olisi Kiina tuota menestystä kokenut mikäli sille olisi karvaina lääkkeinä syötetty typerät länsimaiset keksinnöt kuten "demokratia", "ihmisoikeudet" ja "tasa-arvo". Silloin sitä tuhoa vasta aikaan olisi saatukin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.