keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Viinan kauhistus



Kekkulissa kukin tavallaan

Rakkaassa isänmaassamme on tapana ollut ottaa elämä vakavasti. Tähän liittyen, syynä tai seurauksena, ei viinaa ole ollut tapana viljellä.
Nykyajan perspektiivistä katsoen tämä väite kuulostaa vähintäänkin falskilta. Meikäläisethän ovat nykyään varsinaisia pämppääjiä, jotka kansainvälisessä seurassa herättävät pahennusta juuri ylenmääräisellä ryyppäämisellään.
Mutta tämä on aivan uusi asia. Vielä 1960-luvun alussa alkoholin nauttiminen rajoittui yleensä toisaalta yhteiskunnan hylkiöiden ja toisaalta herrasväen piiriin. Arkipäivään alkoholi ei kuulunut juuri kellään ja yleensä rahvas päihtyi vain suuremmissa juhlissa, kuten häissä. Hautajaisissa olisi viinan nauttiminen ollut pyhäinhäväistys.
Se, miten tähän on tultu, on tuttu tarina. Märän sukupolven tarina kertoo suuresta irtiotosta. Siihen liittyi suuri muutto maalta kaupunkiin, eräs maailman nopeimmista ja perusteellisimmista kulttuurin muutoksista.
Kun alkoholi edes keskioluen osalta vapautettiin suuren kansainvälisen kulttuurivallankumouksen huumassa, monikertaistui alkoholin kulutus hetkessä. Juomatavat sen sijaan jäivät aluksi vanhoilleen eli ryypättiin pää täyteen, mikäli mahdollista.
Se, joka on nähnyt vodkaturismia, tietää, mitä tämä tarkoittaa. Mikään nykyaikainen seutu Euroopassa ei enää tarjoa vastaavaa näytelmää. Jossakin Tšuktšien niemimaalla tai intiaanireservaateissa sellaista saattaa löytää tai sitten olen vain ennakkoluuloinen. Omat touhumme muistan kyllä hyvin, ainakin osittain.
Alkoholista ja sen vaikutuksista voisi kirjoittaa yhtä paljon kuin syömisestä ja siihen liittyvistä asioista. Turha on kaikkea yrittää tunkea jonkun simppelin nimikkeen alle. Kaikki nesteet eivät ole hyviä ja ravitsevia, kaikki seksi ei ole ihanaa rakkautta eikä kaikki alkoholin nauttiminen ole hyvää eikä pahaa, tylsää eikä riemastuttavaa, vaikka voi olla kaikkia niitä.
Tämä vain tuli mieleen, kun törmäsin ruotsalaiseen sanontaan full som en kanon. Suomeksikin taidetaan sanoa, että joku on kanuunassa. Siinä siis kai tarkoitetaan sellaista fylleristiä eli pää täynnä toikkaroivaa.
Ranskalaiset, joiden tapana etenkin ennen oli juoda joka päivä viiniä, yleensä vedellä sekoitettuna ja humaltumatta, paheksuivat saksalaisia, jotka taas pyrkivät vetämään pään täyteen.
Jo Montaigne 1500-luvulla nosti esille tämän kansallisen eron ja selvästi antoi ymmärtää sen merkitsevän sivistyksen ja barbarian välistä rajaa.
Se toimii nykyäänkin. Ranskalaiset eivät juo: nous ne buvons pas. Eihän heillä ole edes juomalauluja. Sen sijaan maistelua pidetään arvossa. Tietääkseni samppanjan maistelulla on oma erikoinen terminsäkin: sabler.
Saksalaisten ohella ranskalaisten perinnäinen ystävyyskansa, pullalaiset, on ymmärretty päänsä täyteen vetäväksi porukaksi. Sananparren mukaan joku saattaa olla humalassa kuin puolalainen -soul comme un polonais- mikä on suuri häpeä.
Toki ranskalaisetkin ymmärtävät tiettyjä perusasioita: se joka on ryypännyt, ryyppää vielä lisääkin: qui a bu, boira. Ja kala tahtoo uimaan: poisson sans boisson -poison.
Alkoholikulttuuri jakaantui aikoinaan alueittain: etelän viinialue ulottui Iberian niemimaalta ja Ranskasta Slovakian ja Itävallan kautta Romaniaan ja Kaukasukselle. Sen pohjoispuolella oli olutalue, jolla asui työteliäs ja siis runsaasti hikoileva miespopulaatio englannista Belgiaan ja Hollantiin, Tanskaan, Saksaan ja Tšekkiin. Siihen se lopahtikin.
Sen pohjoispuolella oli kylmä väkevien juomien alue: Skotlannista Skandinaviaan, Suomeen, Puolaan ja Venäjälle. Venäjältä puuttui olutalue ja siellä viiniseudut, joita oli Moldovassa ja Krimillä saivat pohjoispuolellaan heti naapuriksi paloviinavyöhykkeen.
Venäjän alkoholimaantieteelliseen erikoisuuteen liittyy tunnetusti myös keskiluokan heiveröisyys. Niinpä siellä kohtasivat myös aatelismiehen ja musikan maailmat ilman pehmentävää välikerrosta. Vastakohtien maa, mitäpä sanoakaan.
Historiallisesti venäläisiä on ollut, puolalaisten tapaan, pitää suurina juoppoina ja holtittomina pään täyteen vetäjinä. Itse asiassa alkoholin kulutus venäläisessä talonpoikaisyhteisössä oli jokseenkin yhtä suurta eli siis hyvin pientä, kuin suomalaisessakin: vain pari litraa henkeä kohti puhdasta alkoholia vuodessa ja nekin yleensä juhlissa.
Vasta neuvostokauden suhteellinen hyvinvointi mahdollisti alituisen ryyppäämisen ja tämä tapahtui suunnilleen samaan aikaan kuin Suomessakin.
Syy sekä suomalaisten että venäläisten ja vaikkapa irlantilaisten maineeseen ympäripäissään riehuvina rähinöitsijöinä ei siis suinkaan löydy ryyppäämisen määrästä. Ehkäpä kyse pikemmin oli siitä, että kallisarvoista viinaa ei haluttu haaskata tarkoituksetta eli siis humalaa saamatta.
Venäläinen sananlasku sanookin: пиво без водки -денги на ветер! Jos litkit pelkkää olutta ilman viinaa, on se kuin kylväisit seteleitä tuuleen!
Sivumennen sanoen: myös Saksassa snapsin ottamien oluen seuraksi on yhäkin osa vankkaa kansanperinnettä.
Ettei totuus unohtuisi, täytyy mainita vielä sekin, että suomalaisia pidettiin Venäjällä 1800-luvun lopulla suuresti raittiuteen taipuvaisena kansana, mikäli kirjallisuuteen on uskomista. Tämä saattaa kenties juontaa juurensa työväenliikkeen ns. juomalakkoliikkeestä.
Venäjällä muuten uskottiin, että valtio tahallaan juotti työtätekeviä luokkia haitatakseen luokkataistelua. Kapakathan olivat valtion monopolina ja totta tosiaan, tuon vähän juovan, mutta runsaslukuisen kansan viinavero oli valtion talouden keskeinen tukipylväs.
Ajatus valtion syyllisyydestä viinan tarjoajana tosin hieman ontuu sikäli, että kaiken järjen mukaan veron aiheuttama korotus viinan hintaan nimenomaan rajoitti kulutusta. Nythän tämä aletaan meillä jo ymmärtää.
Muuten, kaikki on tämän viinankin suhteen muuttunut ja muuttumassa. Engelsmannit ovat nykyään pahimpia humalassa räyhääjiä. Ranskalaiset ja etenkin italialaiset ovat vähentäneet viinin kulutusta ja Venäjällä latkitaan olutta kuin vettä.
Vielä kymmenen vuotta sitten olutpurkki kuului aamulla töihin menevän miehen ja jopa nuoren naisenkin kadulla nauttimaan aamiaiseen, mutta eipä kuulu enää. Muutos ja sen äkillisyys on yhtä hämmästyttävä kuin yhtäkkiä alkanut liikennekulttuurin muutos.
Venäläinen kunnioittaa nykyään autoilijana ollessaan jalankulkijaa, ei tupakoi ravintolassa eikä juo olutta kadulla. Vodka jää kutsuilla laseihin, ellei maljapuheita pidetä. Mihin tämä kaikki johtaa?
Jokainen ymmärtää, että viinassa piilee tuhon siemen. Kaikki eivät tosin asiasta välitä. Joka tapauksessa rajoitukset alkoholin käytössä kuuluvat jokaisen sivistysvaltion oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Ranska on hyvä esimerkki. Se, joka luulee, että alkoholi virtaa siellä ilman mitään esteitä, menköön itse katsomaan.
Luultavasti jotkut kansat ovat huonompia kestämään alkoholia kuin toiset. Amerikassa oli kapakoiden ovilla joskus sata vuotta sitten kylttejä, joissa kiellettiin asiointi intiaaneilta ja suomalaisilta. Intiaanireservaatteihin on alkoholin vienti yhä ankarasti kiellettyä.
Onko tämä oikein? Onko tämä tasa-arvoista? Eipä tietenkään eikä sen pidäkään olla, ainakaan sikäli kuin asia koskee intiaaneja. Tämä on toki vain henkilökohtainen mielipiteeni.
Humalaa on monenlaista ja jokaiselle löytyy omansa. Mutta jos viina pääsee yhteisössä rengin sijasta herraksi, on piru merrassa. Kyseessä saattaa olla kansan fyysinen säilyminen. Suomalaiset on lepsu valtiovaltamme pitänyt politiikallaan lähellä vaaravyöhykettä, venäläiset vielä hiljattain olivat jo osittain kuilun sisällä ja erinäiset alkuasukasheimot tiettävästi keskittyvät tänäkin päivänä tuhoamaan itseään viinalla.

16 kommenttia:

  1. Pienenä täydennyksenä huomoita ryyppyjen koosta. Venäjän armeijassa tsaarinaikana päiväannos oli tsharka eli 1,2 desiä. Neuvostoliitossa joka ukko otti ainakin sen 100 g vodkaa. Nyt on 5 senttiä sielläkin normi.
    Ja niinhän se oli ennen meilläkin. Siirtyminen 4 cl:ään tapahtui salakavalasti ja kuin huomaamatta.
    Ranskalaisittain siinä on kyseessä ns. tupla. Siellähän kituutetaan 2cl ryyppyjen kanssa.
    Joel Lehtosen Henkien taistelussa Hirvo Törsö, joka oleili Pariisissa, sai manailla tuon kirotun kansan raitistelua: spriistä ei tietoakaan, kännejä ei saanut, vain viinipöhnän.

    VastaaPoista
  2. Le Mondessa oli joitakin vuosia huolestunut kirjoitus ranskalaisopiskelioiden uudesta humalahakuisesta juomimsesta. En tiedä, miten tilanne on sen jälkeen muuttunut.

    MafH

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut tuon saman. Liekö anglosaksisen nuorisokulttuurin vaikutusta? Elämme omituisia aikoja.

    VastaaPoista
  4. Kun miettii miten olennainen osa alkoholilla ja viinanhuuruisilla yökerhoilla on nykyajan pariutumisessa, ihmettelen miten raittiit suomalaiset oikein pystyivät pariutumaan ennen 1960-luvun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se onkin merkillistä. Totuus löytyy silti kuitenkin alkoholista, viime sodista lähtien ja myös sitä ennen!

      Poista
  5. VAi tapahtuiko se muutos vasta vuosikymenen puolivälissä?
    Havaintojeni mukaan pulloja oli tanssipaikkojen ympäsillä metsissä, mutta enemmistö kai sinnitteli raittiina tai I-oluen voimin.

    VastaaPoista
  6. Ehkäpä sitten tuollaisessa tanssilavakulttuurissa oli helpohkoa hakea tyttöä tanssimaan selvinpäinkin ja siinä jututtaa. Yökerhoissa kynnys on paljon korkeampi eikä monellekaan onnistu ilman kunnon känniä.

    VastaaPoista
  7. "Kun alkoholi edes keskioluen osalta vapautettiin suuren kansainvälisen kulttuurivallankumouksen huumassa, monikertaistui alkoholin kulutus hetkessä."

    Pitänee osin paikkansa, mutta lienee tuossa tilastoharhallakin osuutta; nimittäin, jos katselee vaikkapa wanhoja 60-luvun elokuvia tai dokumenttifilmejä, niin niissähän lähes jokaisen kirkonkylän baarista on löydettävissä pöhnäinen miesjoukko, joka sekoittelee halpaa tikkuviinaa ykköspilsneriin. Kaipa silläkin saa "päivän käyntiin". Ja samaten pontikkaa (a´la Kahdeksan surmanluotia) keiteltiin lähes joka pitäjän takamailla, ja kiljuntekokin taisi olla jätkämiesten keskuudessa aika yleistä meininkiä. Myös pirtureseptien kärttäjiä piisasi lääkäreitten ja eläinlääkäreitten vastaanotoilla, ja oikein "alan miehet" ryystivät myös kaikenlaista "kolinaa" ja "pulituureja" ja käyttivät huoltiksia ihan yleisesti tankkauspaikkoina, kun tenua ei vielä kaikiten ollut täysin pilattu sekoittamalla siihen denaturointiaineita.

    Summa summarum: epäilemättä esim. keskioluen vapauttaminen (tai no, miten "vapaaksi" se nyt sitten lopulta muuttui, olihan esim. kunnilla pitkään mahdollisuus määrätä paikallisia myyntikieltoja...) on epäilyksittä lisännyt keskimääräistä alkoholin kulutusta, mutta on siinä tiettyä tarkoitushakuista tilastojenlukuakin mukana; tilastoimattoman (kilju, pontikka, korvikkeet) tilalle tuli aiempaa tarkemmin tilastoitu kulutus. Mutta ne tilastot eivät vaan pysty suoraan osoittamaan, miten suuressa määrin esim. korvikkkeiden kulutus sitten mm. keskioluen ja viinakauppojen yleistymisen (niitäkään kun ei vielä ennen 70-luvun alkua saanut olla kuin kaupungeissa ja kauppaloissa...) vuoksi on tipahtanut. Ainakaan rehellistä korpirojua ei löydä enää juuri mistään, ja kiljuakin hapattelevat vain todella pahoin alkoholisoituneet ihmispoloiset (no, myönnetään, teinipentujakin voi joskus nähdä mehukattipurkkiensa kanssa jossakin). Viimeistään halpa tuontiviina ja -olut lienee antanut näillekin "kansanperinteille" lopullisen armoniskun.

    Myös sukupolvien välillä on tässä "kuilu", ja saattaapa jopa olla tällä kertaa nuorison hyväksi. Ainakin mitä parin järjestysmiehenä työskentelevän kaverini juttuja olen kuunnellut, niin nuorten alkoholinkulutus on jo meihin keskiäkäisiinkin verrattuna huomattavasti hillitympää ja juomatavat maltillisempia, niistä suuriin ikäluokkiin kuuluvista "kostean polven" edustajista nyt puhumattakaan. Ja mitä ongelmakäyttäjiin tulee, niin vielä 90-luvulla aitoja "villapipomiehiä" näki ihan katukuvassakin, mutta jonnekin hekin ovat kadonneet... Osa on tietysti hautuumailla jo, mutta lieneekö tuossa sitten sosiaalihuollon tehostumisellakin ollut osuutta asiaan? Asunnottomuus kun on mónen muunkin pahan alku ja juuri... Siinäpä sitä esim. Stakesin tutkijoille syynäämisen aihetta riittämiin. Lieneekö sitten lopulta myös niinkin, että myös (no, myönnetään), "eurooppalaista tasoa" (mikä se sitten onkin) kosteammassa Suomessa on viimekädessä se muutama kymmenentuhatta todella rankasti ryyppäävää ongelmakuluttajaa, jotka aiheuttavat myös suurimman osan kaikista ainakin mitattavissa olevista alkoholihaitoista? Ainakin tuo Pareto-jakaumana tunnettu 80/20-periaate saattaisi toteutua tässäkin asiassa?

    VastaaPoista
  8. No eipä tätä hyppäystä tentuilla selitetä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_alkoholikulttuuri
    Mutta ei Suomi nyt niin erityisen kostea ole tässä eurooppalaisessa ympäristössä. Kaikkialla on alettu ryypätä kuin viimeistä päivää, kun rahaa on eikä keksitä mielekästä tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipähän tietenkään, ja yleensäkin kaikenlaisiin "yhden muuttujan" selitysmalleihin lienee syytä suhtautua terveellä epäilyllä, sillä se mikä selittää kaiken, ei lopulta selitä mitään.

      Kuitenkin kaikitenkin, sinänsä aivan relevanttia yhteiskunnallista ongelmaa tarkasteltaessa pitäisi ottaa huomioon myös monia muitakin seikkoja kuin pelkkään kokonaiskulutukseen tuijottaminen; eihän bkt:kaan itsessään kerro läheskään kaikkea kansankunnan ns. kokonaishyvinvoinnista, mitä sillä sitten tarkoitetaankin.

      Alkoholikulttuurissa ja sen käyttöön liittyvissä seikoissa tulisi nähdäkseni huomioida ainakin tämäntapaisia muuttujia, siis laajassa otannassa, kuten vaikkapa kulutuksen jakautuminen eri ikäryhmien välillä, sosiaaliryhmittäin, maantieteellisesti eri puolilla Suomea(paikalliskulttuurillakin lienee oma vaikutuksensa asiaan yhä edelleenkin), jne. No näitä seikkojahan tutkimuksissa on toki yritettykin käsittääkseni huomioida, mutta aihe sinänsä on jo lähtökohtaisesti siinä määrin politisoitunut ja muutenkin suuria tunteita herättävä, että ei varmaankaan ole helppoa saada aikaan tuloksia, jotka olisivat sekä objektiivisen tarkastelun kestäviä ja muutenkin sellaisia, ettei niistä ainakin jollakin taholla paha parku pääsisi. Kaikkia kun ei vaan voi mitenkään miellyttää...

      Ja joiltakin osinhan tuo "suomalainen viinapää" pitää sisällään ihan selkeästi myyttien puolellekin menevää ainesta, jolla on omat syynsä historiassamme; esim. sortokausien aikana erilaisia yhdistyksiä, joiden tosiasialliset päämäärät saattoivat olla mitä moninaisimmat, oli hankalaa perustaa ilman uskottavaa selitystä "painavasta yhteiskunnallisesta tarpeesta", jota sitten piti perustella millä tavoin milloinkin. Ja ylhäältäpäin johdettu yhtenäiskulttuurihan on aina tarvinnut erilaisia syitä harjoittamalleen kontrollipolitiikalle, joita on sitten voitu rationalisoida erilaisten aksioomien kautta.

      Myös meikäläisellä "itserasismilla" on tainnut olla noissa "viinapääjutuissa" oma osuutensa (esim. Veli Verkon muinoiset alkoholi- ja väkivaltatutkimukset), eikä se ole edes mitenkään ainutkertaista lajissaan, sillä eikös ihan valtakunnan päälehti tässä muutama vuosi takaperin pyrkinyt todistelemaan Lapin olevan vaarallisempi ja väkivaltaisempi paikka kuin Kongo...

      Ja tuossa ulkomaihin vetoamisessa (siis noin yleisesti) kun on aina sekin ongelma, että silloinhan useinkin vedotaan ihanteisiin (a´la "ranskalainen kulttuuri sitä-ja-tätä hienoa"), ei niinkään kovin kriittistä tarkastelua kestäviin tosiasioihin. No, sen kai voinee sentään todeta, että se hyväkin puoli tässä "suomalaisessa viinapäässä" ehkä sittenkin on, että Suomessa tajusteena käytetään lähinnä alkoholia yhä edelleenkin, eli huimausaineitten käyttö ei ole täällä edelleenkään aivan saman mittakaavan ongelma kuin jo monissa keskikokoisissakin eurooppalaisissa maissa. Syrjäinen sijainti ja markkinoiden suhteellinen pienuus kai tuossa myös jotakin merkitsevät, ja toivotaan toki, että ainakin näiltä osin tilanne säilyisi tällaisena vastedeskin. Esim. jossain Brittilässähän huimausaineet ja rankka ryyppääminen kun eivät vaikuttaisi olevan edes mitenkään erityisesti toinen toisiaan ulossulkevia paheita...

      Se on sitten tietysti oma, jo filosofoinnin puolelle karkaava kysymyksensä, miten suuressa määrin ongelmien määrä maailmassa on eräänlainen vakio, ts. lisääntyvätkö vai vähenevätkö ne missäkin määrin, vai muuttuuko lähinnä niiden ilmenemismuoto?

      Poista
  9. "Venäläinen sananlasku sanoo"

    Eräs Venäläinen sananlasku sanoo: "Год не пей, два не пей, а после бани выпей!" (Ole ryyppäämättä vuoden tai kaksikin, mutta saunan jälkeen ota aina.)

    VastaaPoista
  10. "Suomeksikin taidetaan sanoa, että joku on kanuunassa. Siinä siis kai tarkoitetaan sellaista fylleristiä eli pää täynnä toikkaroivaa."
    Eikös se -Kauhea Kanuuna - tarkoita Suomessa kuitenkin sitä alkomaholin runsaasta käytöstä aiheutuvaa epämiellyttävää, kokonaisvaltaista jälkivaikutusta eli kankkusta?

    VastaaPoista
  11. 1800-luvun lopulla viina oli niin iso ongelma Savossa, että Olvi panimo perustettiin raittiusasia mielessä. Samoihin aikoihin Juho Rissasen isä kuoli kännissä Kallaveden jäälle. Kuten yleensä, taide kuvastaa aikaansa tässäkin asiassa. Kannattaa poiketa Didrichsenin museossa!

    VastaaPoista
  12. Meikäläisen polvi on varsin tehokkaasti propagoitu alkoholin liikakäyttöä vastaan. Tässä ei ole suuri ansio ainoastaan koulutuksella, vaan myös viihteellä varsinkin sarjakuvilla. Humalikko esitetään aina ääliönä, joka hankkiutuu vaikeuksiin ja jota muut huijaavat.

    Tuo perusongelma, rahan määrä ja toimettomuus ei tietenkään ole kadonnut mihinkään. Nykynuorista taitaa jo useampi paeta toimettomuutta virtuaalimaailmaan kuin humalaan.

    Lisäksi tulee vielä muistaa ne onnettomat, jotka pakenevat elämää vetämällä huumeita.

    VastaaPoista
  13. Nuoriso juo vähemmän, koska he (niinkuin muutkin) istuvat tietokoneella, padillä jne.
    Tämä on kuitenkin paljon paljon vaarallisempaa kuin viina. Jos yhtään kiinnostaa miksi, vetoan tutustumaan tähän tekstiin ja erityisesti jälkeiseen kommenttiin: https://ketovuori.blogspot.fi/2017/03/the-internet-is-not-answer.html

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.