torstai 13. huhtikuuta 2017

Aivojemme rajoituksista



Ihmisaivojen kurjuudesta ja kiroamisen merkityksestä

Kuten asiantuntijat ovat todenneet, ihmisillä on monet aivot. Yksi niistä on liskoaivot ja se on kaikkein primitiivisin, sitten on muutama muu ja olivatkos ne nyt nämä savanniaivot se kaikkein korkein yksikkö? Enpä muista, vaikka muistikin kai sijaitsee jossakin siellä mainitussa paikassa, siis yksilöllä.
Joskus poikasena, kun vielä opiskelin, elättelin suuria kuvitelmia siitä, miten viisaaksi ihminen voisikaan vielä tulla, jos ryhtyisi rationaaliseksi ja käyttäisi hänelle suotuja aivoja enemmän kuin niiden muutaman prosentin verran, kuten yleensä tehdään.
Jossakin vaiheessa huomasin, että toiveet ovat turhia. Isänmaan toivojen piirissä levisi kulovalkean tavoin ideologia, jollainen olisi luullut parhaiten sopivan jollekin savannien tai viidakkojen pygmikansalle.
 Minän sijasta kaikkialla toimi me, joka vieläpä oli sellainen, että se vaati jäseneltään aivojen heittämistä ensin narikkaan. Sen jälkeen nuo intellektuellit näköjään saavuttivat jonkinlaisen euforisen somnambulismin tilan, jossa järki ja tunne olivat tasapainossa, eli siis niin koettiin olevan.
Massan kollektiivinen typeryys on yhtä läpitunkematonta kuin on sen jäsenten uskollisuus asialleen. Varmuuden vuoksi vielä julistetaan ja liturgisesti vatvotaan sitä, että varaukseton suhtautuminen pyhään asiaan on suurin mahdollinen hyve ja joukosta irtaantuminen taas kuolemansynti.
Mutta tämä nyt toki koskee ns. älymystöä. Asiat eivät kuitenkaan ole paljonkaan paremmin sen penseän enemmistön taholla, joka ei oikein jaksa syttyä sellaisista aatteista, jotka menevät omaa ja läheisten hyvinvointia kauemmas ja ovat siis varsinaisesti rationaalisia luomuksia.
Vaikka tavalliselle poroporvarille ei voi myydä korkealentoisia aatteita ihan identiteettitekijäksi asti, ei hänkään ole immuuni kollektiivisille elämyksille ja sitoumuksille. Siihen on taipumusta.
Oman maan ja kansan menestys historiassa, sodissa ja rakennustyössä elähdyttävät kansalaista ja viimeistään potkupallokentän katsomossa tavallinen kunnon kansalainen kokee tajunnanräjäyttävän kollektiivisen typeryyden kosketuksen. Ollaan sankareita kaikki, myös aivan pelin ulkopuolinen katsoja kaikessa vähäpätöisyydessään.
Vastaavasti ollaan kai surkimuksia kaikki, jos peli menee huonosti, vai miksei oltaisi? Maailma on kuitenkin armoton paikka ja ihmisaivot pyrkivät pehmentämään kolhuja ja muutenkin käsittelemään kokemaansa tarkoituksenmukaisesti, yksilön henkisen hyvinvoinnin ja suorituskyvyn kannalta. Siksi häviö selitetään pois, ellei voitoksi, niin olosuhteisiin nähden loistavaksi suoritukseksi.
Eipä tässä ihan johdonmukaisia olla. Jos peli meni huonosti, niin ehkä kannattaisi selittelyn sijaan vain tunnustaa tosiasiat ja opetella pelaamaan paremmin, ellei sitten luovu koko tuosta tarkoituksettomasta korviketoiminnasta.
Aivotoiminnan primitiivisyydestä kertoo osaltaan myös taipumus mellakointiin, jonka voimme todeta keskittyvän tietynlaisille alueille tietynlaisen väestön keskuuteen.
 Myös jälkimmäinen tekijä on aina välttämätön, eikä siitä sen enempää. Se tuli mieleeni vain siksi, että koko niin sanotun poliittisen korrektiuden synty ja kehitys näyttää liittyvän juuri aivojen primitiiviseen taipumukseen yhdistää toisiinsa yksilö ja yhteisö. Mitä primitiivisemmät ovat aivot, sitä lujempi tämä sidos on.
Ihminen, jonka aivot yhä olisivat parhaimmillaan juuri savanneilla eikä kaupungeissa, ei yksikertaisesti kykene mielessään tekemään eroa yksilön ja heimon välillä. Ne ovat sama asia ja se, mikä uhkaa toista, uhkaa myös toista. Sama koskee lauman hyötyjä ja mahdollisuuksia.
Savanneilla, kuten aavikon laidoillakin luultavasti saattaa olla viisasta ja perusteltua tappaa viimeistä myöten samoile apajille saapunut vieras populaatio tai ainakin sen miespuolinen osa. Sen jälkeen heimon voi olettaa olevan taas ainakin vähän aikaa turvassa. Vanhassa testamentissahan esimerkkejä kansojen täydellisestä tuhoamisesta on paljon eivätkä ne ole aivan vähäisen auktoriteetin käskystä tehtyjä.
Asian huono puoli on, että toinen osapuoli maksaa todennäköisesti potut pottuina heti, kun pystyy ja jos se enää pystyy. Luin hiljattain Santeri Ivalon historiallisen romaanin Juho Vesainen, jossa tuollaista kierrettä kuvailtiin. Kuvaus ei kuitenkaan ollut moralistinen, vaan pikemminkin sankarinpalvontaan vivahtava. Olemukseltaan totaalisen sodan oloissa jopa kestiystävyyden pettäminen esitettiin kiitettävänä toimintana.
 Heimoajattelun ohella kirjassa ymmärrettiin myös verevän naaraan viehtymystä vastapuolen uljaaseen urokseen. Eihän tässä kovin korkealla kulttuurin tasolla liikuttu, mutta voi sanoa kirjoittajan olleen sukupolven verran aikaansa edellä. Tarinahan kelpaisi hyvin jollekin D.H. Lawrencelle ja vastaaville, jotka alkoivat sitten maailmansodan jälkeen ymmärtää primitiivisyyden arvoa. Ivalohan kuitenkin kirjoitti kirjansa Venäjän keisarikunnassa, ennen sortokausia.
Mutta toki 1900-luvulla nousi myös suuri rationaalisuuden kultti yksilön ja hänen ryhmänsä käsittämiseen nähden. Sillä ratsastava Stalin vakuutti, että jokainen vastaa itsestään, ei siis poika isästään tai edes päinvastoin. Käytännössä asiat tehtiin juuri toisin päin. Se, joka oli ”proletaarista” sukua tai vaikkapa paljasjalkaisen varkaan jälkeläinen, kuului periaatteessa eliittiin, se, jonka esi-isät olivat ”riistäjäluokkien jäseniä” sai taas vastata sukunsa synneistä.
Stalin siis mahdollisesti luuli olevansa täysin rationaalinen ammuttaessaan suuren terrorin aikana 70000 ihmistä. Ainakin uhrien valinnassa näkyy jälkiä rationaalisesta lähestymistavasta, weberiläisittäin ajatellen.
Niinpä ihmisen yksilöllisen toimet ja ajatukset eivät vaa’assa painaneet, kun likvidoitiin kokonaisia vahingollisia ryhmiä ja niihinhän se insinöörityö kohdistui. Siinä menivät kulakit ja siinä sosiaalisesti vahingolliset ainekset, tuossa olivat trotskilaiset ja tuossa suomalaiset ja puolalaiset.
Toisin kuin joskus kuvitellaan, niskalaukausta ei saanut vain jotakin tehtyään. Kyllä tuhansille ja taas tuhansille riitti jopa se, että he kuuluivat johonkin kansaan. Tarkoitan tässä ns. kansallisia operaatioita vuosina 1937-1938. Uhrien määrä on kerrottu eri yhteyksissä yhä uudelleen ja uudelleen ja se näyttää yhä täydentyvän. Halukkaat löytävät senkin internetistä. Paljonko heitä siis oikeasti olikaan?
Olen jokseenkin varma, että suurin osa suomalaisista ei osaa vastata tuohon oikein mitään. Useimmat lienevät kuulleet, että rajan takana teloitettiin joitakin Kanadasta muuttaneita suomalaisia, väärin syytettyinä kuka mistäkin.
No sellaistakin tapahtui. Kun teloitetut suomalaiset lasketaan yhteen, saadaan nykytiedoin yli kymmenen tuhatta henkeä. Se on kansan kokoon ja etenkin sen Venäjällä oleskelleeseen osaan suhteutettuna paljon.
Mutta mitä meidän pitäisi tälläkin tiedolla tehdä? Velvoittaako se mahdollisesti meitä johonkin ja jos, niin ketä ja mihin? Mitä meidän pitäisi ajatella? Entä venäläiset ja Venäjän valtio? Mikäli korvaukset omaisille on liikaa pyydetty, niin miten olisi anteeksipyynnön laita?
Toisaalta jokainen maa voi omasta puolestaan tehdä vastaavia laskelmia ja esittää laskuja, niin myös Venäjä. Suomalaisten joukkomurha 1930-luvulla oli kuitenkin silkkaa valtioterrorismia, joten vastuulliset on helppo jäljittää ihan virkateitse.
Mutta miten oli Viipurin vuoden 1918 venäläismurhien kanssa?
Kyllä siinäkin tekijöinä olivat valtakunnan viralliset edustajat ja kaiketi vastuu koituu lähinnä komentaneille upseereille, jotka näyttävät olleen jääkäreitä. Ylipäällikön eli siis Mannerheimin käskyn etsiminen on ilmeisen turhaa, sillä sellaista ei varmastikaan annettu. Valtion vastuu näyttää selvästi vähäisemmältä.
Mutta miten oli hyvityksen laita? Millaisen vastuun murhaajat joutuivat kantamaan? Vai kuka tässä oikein on vastuussa? Ehkäpä nyt sitten koko Venäjän kansa suuren terrorin kohdalla ja Suomen kansa vuoden 1918 suhteen?
Huolimatta siitä, että Saksan kohdalla on näköjään nähty hyväksi ajatella kansan kollektiivisen vastuun mahdollisuutta, pitäisin sellaista nimenomaan primitiivisen ajattelun hedelmänä.
Tihutöistä kärsineiden omaiset vaatikoot hyvitystä, mutta kansakunnan kohdalla sellainen ei tule kysymykseen puolin eikä toisin. Kaikkein vähiten vastuu siirtyy polvesta polveen, vaikka kiivas Jahve kerran kertoikin kostavansa isien pahat työt aina kolmenteen ja neljänteen polveen.
 Hän oli tuolloin selvästi vanhanaikainen ja sitä paitsi vain yhteen kansaan sitoutunut. Nyt eletään toista aikaa, vaikka aivot tulevat sieltä menneisyydestä.
Minusta olisi kuitenkin tärkeää edes tunnustaa noiden rikosten tapahtuneen sen sijaan, että ne ikään kuin yritettäisiin pyyhkiä olemattomiin.
Jokaisella kansakunnalla on oikeus ylpeillä sankareistaan, mutta eikö siitä seuraa myös, että sillä on yhtäläinen velvollisuus murehtia ja paheksua roistojaan?
Sankareiden galleria meillä onkin jo kaapin tai esimerkiksi pianon päällä, mutta mihin me voisimme nuo roistot sijoittaa?
Luulen, että jokaisen kansakunnan tulisi kehittää itselleen kauhukabinetti, jossa olisivat muutkin kuin maanpetturit. Myös vieraita kansoja vastaan tehdyt rikokset ovat rikoksia ja sellaisina pysyvät.
Venäjän ortodoksisessa kirkossa luetaan ensimmäisenä suuren paaston jälkeisenä sunnuntauna anateema erinäisille kerettiläisille ja pettureille, siis omille, jotka ovat luopuneet oikeasta yhteydestään.
Kyseessä on huikea julistus, jonka suoraselkäinen sanoma herättää pakostakin hartautta ja kunnioitusta. http://uoj.org.ua/publikatsii/vopros-very/torzhestvo-pravoslaviyia-pobeda-istiny. Milloin vastaavaa saa kuulla meidän kirkoissamme? Saattaisipa tulla jopa kuulijoita.
Sellainen voisi olla hyvä idea. Vieraiden kelvottomuus on terveelle savanniväelle niin ilmeistä, ettei siihen liittyviä harjoituksia ehkä erityisesti tarvita. Näin oli ainakin ennen. Miltä nyt kuulostaisikaan, jos vaikkapa edes juhlapyhinä kirkoissa kirottaisiin erikseen kaikki kilpailevat uskontokunnat ja kristinuskon kilpailevat suuntaukset, ideologiat ja nationalismit?
Minusta tämä kuulostaisi niin primitiivisen typerältä, että ajatukselle pitää aluksi ihan naurahtaa. Se, että oman lauman johtajille toivotaan korkeimman siunausta ja järkeä vastuullisessa asemassaan, on sentään vielä jotakin aivan muuta.
Mutta miten kaukana me oikeastaan olemmekaan siitä, että tässäkin maassa alettaisiin saarnata vihaa vääräuskoisia vastaan ja heidän tuhoamistaan? Eikö itse asiassa ole niin, että tällaista aletaan pitää jo normaalina ilmiönä ja kauhistellaan pikemmin sitä, että joku saattaa asiaa paheksua kuin sitä, mitä siinä tehdään? Samoja normeja kun nyt ei voi monikulttuurisessa maassa kaikille asettaa ja monokulttuuri on niin last season.
Koska ihmisaivot ovat niin primitiiviset kuin ovat, niitä täytyisi koko ajan muistuttaa siitä, miten monimutkaisia asiat ovat. Muuten saatetaan hurahtaa kaljapatriotismiin (квасной патриотизм), jossa typerästi luodaan itsestä retusoitu ihannekuva samalla, kun toisista maalataan pelkkiä irvikuvia.
Ja koska meillä nyt on sellaiset aivot kuin on, täytyy sekin hyväksyä tosiasiana ja hylätä vahingollisena utopiana multikulturalismin ideologia.
Asiaan voinee palata sitten, kun on todettu tämän ideologian jossakin maassa ihan nuhteettomasti toimivan.

24 kommenttia:

  1. "Totta on se mikä ensimmäisenä mieleeni juolahtaa" tilastotieteen guru Metsämuuronen lausui, kun kerran keskustelimme totuusteoriasta.
    Mitä Stalinin uhreihin tulee, luvut vaihtelevat todella paljon.
    Sinänsä viaton kirjoitukseni sai kommentoijan idästä -
    Znaevperjantaina, huhtikuuta 07, 2017
    You have inaccurate information about Joseph Stalin.
    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/04/leningrad-sinfonia.html

    VastaaPoista
  2. Jos lasketaan oman kansan uhriluku sisällissodassa suhteessa väestömäärään, Suomi sijoittuu palkintosijoille.

    VastaaPoista
  3. "Luottamus" on sana joka rajoittaa aivojen toimintaa. Sen synonyymeja ovat "yhden ystävän politiikka" ja "suomalainen ei flirttaile vieraiden (idän) kanssa".

    Täällä Sellon kirjaston sisääntuloaulassa höristelin korvia parisen syksyä sitten siepatakseni sanasen siitä mitä kirjastoväki oli koottu ison pöydän ääreen kuulemaan.

    Naama vakavana varttuneempi kirjastohenkilö kertoi jotakin suurta ja merkittävää olevan tulossa; Mikael Pentikäisen kirja "Luottamus" pitää asettaa näkyville.

    VastaaPoista
  4. Häviötäkö ruotsalaiset selittivät pois, kun hiljaa kukkien ja myötätunnon lappujen kanssa kokoontuvat Drottningsgatanille. Stefan Pettersson kirjoittaa Nya Tidenissä kulkeneensa tiistaina paikalle, ja tuntevansa tulleensa uskonlahkon tilaisuuteen. Isku oli tapahtunut perjantaina, ja nyt oli jo tiistai, ja ruotsalaiset seisoivat hiljaa typertyneinä. "Mieleeni muistui Jim Jonesin uskonlahko 1970-luvulta. Hän vei 800 ihmistä kollektiiviseen itsemurhaan. Odotin vain, että joku laittaa lapun käteeni pyytäen auttamaan itsensä pois tästä maailmasta. Ruotsalaiset ovat todella outo kansa. Hiljaisia, passiivisia ja heikkoja. Yksinäisiä ja onnettomia. Täydellinen maa islamin valloituskohteeksi. Ei minkäänlaista vastarintaa. Ei minkäänlaista aggressiota. Ei mitään yhtenäisyyttä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, lujassa on kyllä ruotsalaisten luottamus ollut Hannu Hanhen tuurin jatkumiseen aina hamaan auringon sammumiseen saakka. Onkohan se jotakin "voittajan tautia" tms. hybristä?
      Tuurihan tietysti kestää tiettyyn rajaan saakka, mutta sillä on vaan ikävä taipumus myös päättyä äkisti, ja yleensä juuri sillä hetkellä kun sitä eniten tarvittaisiin ja seuraukset ovat muutenkin keljuimmat...

      Vaan kuitenkin kaikitenkin, Mene Tekel on jo seinällä, ja sen viestin ymmärtäköön kenellä ymmärrystä on. Tukholman tapahtumissa ei ihmetä oikeastaan mikään muu, kuin että vastaavaa ei ole tapahtunut jo huomattavasti aiemmin. Ja pahoinpa pelkään, että eiköhän tämä "muoti" vielä meillekin kulkeudu ja tuskin siihen edes montaa vuotta menee. Jos niinkään pitkään...

      Poista
  5. Kun aikaa kuluu, asenteet Viipurin joukkomurhaan 1918 voivat muuttua. Minulla on FB-kaverina varsin oikeistolainen eläkeläispoliisi, jolla on sukujuuret Kannaksella. Hiljattain hän matkaili siellä ja kirjoitti asiasta. Hän tuomitsi joukkomurhan jyrkästi. Kommenteissa usea hänen hengenheimolaisensa oli samaa mieltä ilman vanhoja verukkeita, että tekivät punaisetkin sitä ja tätä...

    VastaaPoista
  6. "Valtion vastuu näyttää selvästi vähäisemmältä."

    Niin aina.

    Kenraalimajuri Wilkman 1918: "Ainahan kun suuria töitä tehdään, pikku vahinkoja tapahtuu."

    Historioitsija Keskisarja 2013: "Mannerheim ei möläyttänyt syyttömien ruumisröykkiöitä 'pikku vahingoiksi', mutta suunnilleen siten hän lienee tuntenut."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jos ei vaikka möläyttänyt, mutta lienee suunnilleenkin tuntenut, niin on se paha asia. Mutta olisiko se nyt kuitenkin toista, jos täytetään nimenomaiset käskyt, jotka tulevat suoraan huipputasolta. En toki tiedä, mitä lienee ajateltu, mutta vahinkoina ei varmasti pidetty.

      Poista
    2. Historioitsijan arvo putoaa minun silmissäni monta pykälää, mikäli hän rupeaa perusteettomasti arvailemaan joidenkin henkilöiden tuntemuksia.

      Toinen professori

      Poista
    3. Tästä "soitannollisesta" illastahan kirjoitti Haavikko näytelmänkin. Myös historioitsijana pysyy Haavikko erään "tuntemattoman kansan" arvokkaimmista pojista. Tittelit ovat monta pykälää turhempia asioita. -jussi n

      Poista
  7. Kuuntelin toisella korvalla radiota, jossa joku sanoi kristittyjen olevan maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Katsoin Suomen kirkon nettisivuja, ja eikös siellä kaksi piispaa vaatii laittomasti maassa oleville oleskelulupia (vaikka siis turvapaikkahakemus oli hylätty). Egyptissä tapahtuneita koptikristittyjen murhia ei evl.fi -sivuilla kukaan pahoitellut.

    VastaaPoista
  8. Luulisin, että nuo anateemat lausutaan ortodoksissa kirkoissa Suomessakin. Sinne vain lausumaan :) Jos haluaa läntisempää meininkiä, niin saatanasta ja hänen töistään voi irtisanoutua pääsiäisyön vigiliassa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos hyvästä ideasta, Pariisissakin löytyy ortodoksikirkkoja, mutta onko keskustassa?
    Venäjällähän on kerettiläisten lisäksi tuomittavina Pugatshov, Razin ja ainakin ennen myös Mazepa, jonka poistamista luetteolosta lienee pohdittu.

    VastaaPoista
  10. ”Aivojemme rajoituksista”

    Eräs tunnettu poliitikko määritteli Putinin menettäneen todellisuustajun suorittamalla Krimin anneksion. Päätös annektioinnista tehtiin tietenkin aivoissa eikä vatsanpohjassa.
    Itä-Ukrainan silmänräpäyksellinen anneksio ei onnistunut.

    Venäjä joutui pois G-8 ryhmästä, mutta ei hätiä mitiä. USA:n Itsenäisyyspäivänä 4. heinäkuuta 2016 Putin kääntyi amerikkalaisten puoleen seuraavin sanoin:

    «История российско-американских отношений подтверждает, что, действуя на равноправной партнерской основе и уважая законные интересы друг друга, мы способны успешно решать самые сложные международные проблемы на благо народов обеих стран и всего человечества», – с такими словами обратился российский президент к американскому в день празднования Дня независимости 4 июля 2016 года. (https://izborsk-club.ru/13032)

    /Venäläis-amerikkalaisten suhteiden historia osoittaa, että toimien partnerien tasa-arvoisella pohjalla ja kunnioittaen toistensa laillisia intressejä me pystymme menestyksellisesti ratkaisemaan kaikkein vaikeimmatkin kansainväliset ongelmat molempien maiden hyödyksi ja samoin koko ihmiskunnan hyödyksi./

    Tarkka lukija huomaa, että tämän tekstin takana häämöttää G-2 organisaation perustaminen.

    VastaaPoista
  11. Lisko- ja savanniaivot ovat käyttökelpoisia, mutta itse olen ihastunut jakamaan ihmisiä tippaleipä- ja putkiaivoihin. Ihmisestä kun on kysymys ei mikään ja kuitenkaan riitä, koska tunteet. Äsken keskustelimme vaimoni kanssa eräistä Espanjan ja Suomen kulttuurieroista ja riitahan siitä meinasi syntyä, koska hän suhtautui asiaan tunteella ja minä filosofisesti. Itse asioista olimme kuitenkin samaa, mieltä, mutta kun järki on tunteilla sumutettu, olin vaimoni mielestä väärässä. Siitä sain kuitenkin esimerkin kuinka yksilötasolta voi ymmärtää laajempia mielipideilmastoja. Suomen ns. kahtiajakautuneisuushan johtuu nimenomaan tästä, toiset tulkitsevat hyvät tunteet hyviksi ajatuksiksi kun taas toiset taas ajattelevat saavansa hyvistä ajatuksistaan oikeuden tuntea olevansa enemmän oikeassa.

    VastaaPoista
  12. Putkiaivoja olen nähnyt oikeastaan vain naisilla. Yrittäkääpä tunkeutua siihen tilanteeseen, jossa naaras lörpöttelee puhelimessa jonkun toisen kanssa. Kanava on kerta kaikkiaan varattu ja sen häiritseminen on majesteettirikos. Eihän miehillä yleensä koskaan mitään vastaavaa ole. Vai onko kokemuspiirini vain niin rajoittunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse voin sanoa sen että toki naisilla on näitä sosiaaliverkostoja mutta itselleni tuo vaimoni puhelimessa käsittämättömän pitkäveteinen lörpöttely lienee vaateliikkeissä ramppaamisen jälkeen eräs kovin koetinkivi. Mutta kyllä tässä hyvin ollaan jo reippaasti yli 30 vuotta kestetty. Ei elämä voi olla yhtä päivänpaistetta.

      Poista
    2. Tapa tapana, mutta se kummallinen kiilto silmissä ja totaalinen poissaolo lähimaailmasta herättää huomiota peyykkisenä ilmiönä.
      Mistä ne puheet tippaleipäaivoista oikein tulevat? Siitäkö, ettei normaalissakaan kommunikaatiossa syny ns. suoraa kontaktia?

      Poista
  13. Miksei suoraan myönnetä, että monet haluavat Suomeen preussilaista junkkarivaltaa, joka Saksasta on jo hiipumassa kun entiset mallit ei enää kelpaa?

    VastaaPoista
  14. Aivojen narikkaan heittämisestä tulee mieleen parin päivän takainen Britannian entisen Syyrian suurlähettilään haastattelu BBC:ssa. Haastattelussa ex-suurlähettiläs käytti termiä "aivojen jättäminen oven taakse" joka on vastaava kuin meillä tämän aivojen narikkaan heittäminen. En tiedä onko tämä sanonta Britanniassa itseasiassa vielä voimakkaampi kuin narikkaan heitto meillä. Suomessa sentään aivot tuodaan edes sisälle ja siellä laitetaan sitten narikkaan. Britanniassa tämä tyhmyys - siis ex-suurlähettilään viesti siitä että Assadin hallinnon syyttäminen kemiallisen aseen käytöstä suorastaan itsemurhamotiivilla on vielä älyttömämpi väite kuin vain narikkavertauksen typeryys.

    VastaaPoista
  15. Mitäs me junkkarit:

    Ote kirjastani Rooma opettaa: "On vahvistunut epäilys, että kaikkien totalitarismien slogan "tarkoitus pyhittää keinot" on hämmentävän hyvin toteutunut Suomessa siten kuin Platon oli hahmotellut antiikin kolmijakoisessa ihannevaltiossa: 1) filosofit ajattelevat 2) sotilaat hoitavat turvapalvelut 3) rahvas tuottaa ruokaa."

    Toimittaja luki Väyrysen koko tuotannon ja kysyi, selittääkö praktinen syllogismi hänen toimintansa

    klikkaa tästä

    VastaaPoista
  16. Hyvä Bogreol. "Ruotsalaiset ovat todella outo kansa."
    Jopa järkevätkin suomalaiset ovat helposti aliarvioimassa muita maita. Ruotsissa ay on ollut poissa politiikasta jo 25 vuotta. Pohjois-Ruotsin maanviljely ja teollisuuden tukeminen on lopetettu 40 v sitten. Ruotsin globaali B to C osaaminen on valtava (Ikea, H&M, Husqvarna...), Suomessa ei ole melkein mitään.
    En tiedä onko Suomen vika se pieni väestö vai se, että länsimaisiin verrattuna olemme myöhään päästy metsästä kaupunkiin ja putkiaivo on mitä on.
    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tuskin kukaan kiistää ruotsalaisten monenmoisia saavutuksia sinänsä, mutta niistä tykötarpeista, joita heillä on ollut lähihistoriansa aikana käytettävissään (turvattu maantieteellinen sijainti, runsaat luonnonvarat, ym.), voi olettaa jo saatavankin aikaiseksi jotakin keskimääräistä parempaa. Toisaalta, aika paljon karummista oloista esim. joku Suomikin on saanut ponnistaa, mutta ehkäpä täälläkin on sentäin jossakin ihan pienessä onnistuttu, vaikkei nyt toki itse oppimestarien tasolle ole kaikessa yllettykään?

      Kuitenkin kaikitenkin, onnenpyörä ei ole neliskanttinen, kuten sanonta kuuluu. Minkään hyvän säilyminen ei tässä maailmassa ole liioin itsestäänselvää, ja ruususenuneen tuudittautujilla voi olla edessään ikävä herätys ennemmin tai myöhemmin. Ruotsissakin on joka tapauksessa tehty myös massiivisia virheratkaisuja, kuten nyt vaikka vielä 70-luvulla maailman kiistattomasti parhaan ydinteollisuuden (Asea, ym.) alasajo järjettömän ydinvoimapäätöksen eräänä seurauksena, maanpuolustuksen (ainakin maavoimien) romuttaminen (no, ehkäpä Hannu Hanhen tuuri kestää, kestää ja kestää, tai onhan ainakin valtio X siinä heidän ja valtion Y välissä, jos oikein hassusti on käydäkseen...), ja viimeisimpänä myös eräs politiikan faktori X, jonka kauneimpia kukkasia saatiinkin vasta äskettäin ihastella Sergelin torilla (no, siitä ei nyt sen enempää, ettei tulisi sorruttua vihapuheeseen(TM), joka on tiettävästi synneistä suurin).

      Vaan Mene Tekel on jo seinällä, ja sen lukekoon kenellä on silmät päässään ja ymmärtäköön, kenellä siihen ymmärrystä on. Tietysti tämä pätee oikeastaan kaikkiin läntisen Euroopan yhteiskuntiin, ehkä (tietyin varauksin) joitakin Sveitsin ja Tanskan tapaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

      Poista
  17. Kallion kirkkoherran aivoituksenjuoksua on vaikea hahmottaa. Nyt kun kirkonkellojen Aleppo-paukuttelu ei johtanut konkreettisiin tuloksiin vaan Al Nusra ja tämän uusimman terrori-iskun tehneen Ahrar Al Sham (jota nimitettiin lännessä "maltilliseksi") oli häivyttävä kaupungista viettivät aleppolaiset kristityt Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa.

    Ei Stalinin ja Hitlerin diili ole mitään ainutlaatuista.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.