keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Unholasta nostetut



Unhon yöstä

Harry Halén, Unholan aitta 45, Helsinki 2017

Uupumaton uurastaja, orientalisti ja -käyttääkseni vanhaa kunnianarvoista sanaa- polyhistori, FT h.c. Harry Halén on taas julkaissut ja toimittanut tuhdin niteen Unholan aittaa. Siinä on käytetty lähinnä sitä aineistoa, joka sisältyy kansallisarkiston Venäläisten sotilasasiakirjojen (VeSa) satoihin hyllymetreihin.
Toivottavasti tekijän vuosikymmenten työ huomioidaan esimerkiksi juhlavuoden kunniamerkkisateessa. Tämähän on ymmärtääkseni ilmaista, ellei nyt suorastaan tappiollista työtä, joka erinomaisella tavalla tuo arkiston tietoja suuren tai ainakin suuremman yleisön ulottuville.
Niteen aihepiiriin kuuluvat muun muassa kantonistikoulut, jollainen oli Helsingin lisäksi myös Haminassa. Olen itsekin viettänyt useita vuosia kantonistikoulun tiloissa (nykyinen Topelia, Unioninkatu 38), minkä hyvin tiedän, mutta myönnän, että ne venäläiset orpopojat ja muutkin nykyisessä Maailman kulttuurien laitoksessa sijainneen opinahjon oppilaat ovat kyllä jääneet minulle aika kaukaisiksi.
Enpä heitä tämän artikkelin lukemisen jälkeenkään tuntisi, jos sattuisivat käytävällä jossakin astraaliruumiissa vastaan tulemaan, mutta olihan tuo mukava nähdä, millaista ja minkä nimistä joukkoa täällä oli majaillut. Myös itse instituutiosta ja sen muuntumisesta annetaan lyhyt ja selkeä kuvaus.
Kantonistien persoonallisuus kieltämättä jää tuossa luettelossa kovin kaukaiseksi, mutta Helsingin junkkarikoulun oppilaiden ja henkilökunnan kanssa tilanne on parempi.
Itse koulustahan on olemassa John Screenin tutkimus englanniksi, mutta Halénin luettelot lisäävät k yllä tietojamme asiasta, vaikka kirjoittaja ei olekaan käyttänyt varsinaista koulun arkistoa, joka sijaitsee Moskovassa. Tulokset ovat myös vajaita ja epätäydellisiä, kuten tekijä huomauttaa.
Koulu sijaitsi Liisankadulla, Pohjoisrannan puolella ja siellä opiskeli kaiken kaikkiaan 1444 oppilasta, joista 940 valmistui. Näistä suomalaisia oli noin 211.
Valmistuneet olivat port d’epée-junkkareita eli alivänrikkejä, joista tuli upseereita, kun vakanssi aukesi. Oppilaista ja opettajista on kerätty jokaisesta enemmän tai vähemmän elämäkerrallista tietoa, joten luettelo hyödyttää sukutukijoita.
Vaikka suomalaiset oppilaat olivat lähtöisin ympäri Suomea sijainneista pitäjistä, olivat lähes kaikki ruotsalais- tai saksalaisnimisiä, mikä ei tietenkään 1800-luvun oloissa vielä sinänsä sano mitään esimerkiksi äidinkielestä. Vanhempien taustan perusteella kyseessä olivat joka tapauksessa herrasväen lapset. Kuinkapas nyt rahvaan lapset olisivat lähteneet suoraan upseereiksi opiskelemaan?
Tämä siitä huolimatta, että ymmärtääkseni junkkarikoulu oli nimenomaan ”kansanomaisempi” vaihtoehto kadettikoululle, vaikka kyllä Helsingissäkin myös aatelisia opiskeli, paljonkin.
Venäläisistä oppilaista mainittakoon Paul Georg von Rennenkampf, joka johti rankaisukomennuskuntaa Kaukoidässä 1905-06 ja toimi 1. armeijan komentajana Masurian järvillä vuoden 1914 katastrofin aikana. ”Yksi taantumuksellisimmista ja taitamattomimmista kenraaleista tsaarin armeijassa” sanoo neuvostotietosanakirja karusti, mutta siihen kannattaa suhtautua varovasti.
Mutta olipa joukossa myös Vsevolof Ivanovits Roborovski, joka toi Turkestanista uiguurinkielisiä asiakirjoja ja käynnisti sinne suuntautuvan tutkijoiden ryntäyksen, jota paikalliset siellä nykyään paheksuvat, kuten huomasin paikan päällä käydessäni. Mainittakoon, että Mannerheim, joka myös oli yksi näistä muinaismuistojen metsästäjistä, käyttäytyi tässä suhteessa poikkeuksellisen säädyllisesti.
Suomalaisten oppilaiden lyhyistä elämäkerrallisista tiedoista syntyy kiinnostavia mielikuvia: kuka joutui boksarikapinassa luotituiskuun keskellä siltaa, mutta säilyi hengissä ja hoiti sitten terveyttään Nagasakissa, kuka erotettiin huonon käytöksen ja laisuuden takia, mutta toimi kuitenkin sitten lennättimen hoitajana muun muassa Kaukoidän Blagoveštšenskissä.
Myöhemmin kuuluisaksi tullut Johan Kock kävi itäsuomalaisten liikemiesten toimeksiannosta tutkimassa Siperian ja Amurinmaan hyödyntämättömiä luonnonvaroja ja niin edelleen.
Suomalaisten laajaa liikkuvuutta on toki kuvattu monissa kirjoissa (mm. Matti Klingen Kaukana ja kotona), mutta on kiinnostaa havaita, miten monen sotilaan tie vei esimerkiksi Savon sydämestä kauas Turkestaniin, Kaukoitään ja vaikkapa Turkin sotaan, Balkanille.
Kiinnostavan välähdyksen tarjoaa Pyhtäällä syntyneen ja Lieksassa kuolleen Emil Steniuksen tarina. Hän osallistui muun muassa Turkin sotaan ja kenraali Skobelevin sotaretkeen Ahalteken turkmeeneja vastaan 1879-1880.
Junkkarikoulussa hän taisi kuitenkin saada aikamoisen löylytyksen. Sattui nimittäin niin, että itse keisari Nikolai I oli tarkastamassa koulua ja moitti Steniusta huonosta ryhdistä. Sen johdosta hän kehotti koulun johtajaa Tšepurnovia menemään Haminaan kadettikouluun katsomaan, miten siellä osataan seistä.
Onneton johtaja, joka myöhemmin kohosi kenraalimajuriksi, teki työtä käskettyä. Mitäpä muuta hän olisi voinut? Ehkä Stenius joka tapauksessa sitten vuorostaan sai ns. sapiskaa. Tämä on vain arvaus.
Niteessä on paljonkin yleisesti, tai ainakin tietyn harrastajapiirin kannalta kiintoisia artikkeleita eri aiheista, muun muassa Svartholman linnoituksen vangeista. Siellähän oli jonkin aikaa lusimassa myös useita dekabristeja, joiden elämästä on annettu hieman runsaammin tietoa. Ikävä kyllä, suomalaisista vangeista ei ole luetteloa.
Varmasti hyödyllinen ja monen mielestä kiintoisa on luettelo Suomessa vuosina 1900-1925 oleskelleista venäläisistä ylimyksistä ja hieman alemmistakin aatelisista, ruhtinaista aina paroniin asti. Kun nykyään on innokkaasti tutkittu venäläisiä emigrantteja, kiinnostaa tämä luettelo varmasti tutkijoita ympäri maailmaa.
Niteen muusta sisällöstä mainittakoon luettelo Viipurin vuoden 1918 verilöylyn uhreista. Listassa on 178 nimeä.
Tästä Suomen nuoren armeijan ja sen jääkärien kunnian pahasti tahranneesta ilkityöstä on kerrottu jo monet kerrat, mutta asiaa kannattaa aina silloin tällöin muistella, ettei totuus unohtuisi. Luettelosta saa käsityksen murhattujen taustasta, jossa yhteistä näyttää olevan lähinnä se, etteivät he olleet suomenkielisiä.
Kuten tunnettua, mukana oli varsin paljon myös puolalaisia, pari tataaria ja jokunen baltti. Olipa siellä myös pari naista ja joku alaikäinen poika. Muistan lukeneeni asiaa puolustelevan sepityksen, jonka mukaan joku harvahampainen akka oli ampunut vapaussotureita ikkunasta ja saanut sitten ”ansaitun palkkansa”.
 Juttu on mitä ilmeisimmin tuulesta temmattu. Kyseessä oli juuri sellainen etninen puhdistus, jollaisia olemme tottuneet näkemään monissa barbaarisissa maissa ja niitä syvästi kauhistelemaan. Tämä tapaus on tainnut usein monelta suorastaan unohtua.
Mikä lieneekään se psyykkinen tekijä, joka saa sotilaan häpäisemään univormunsa ja teurastamaan puolustuskyvyttömiä vankeja ilman minkäänlaista järjellistä, esimerkiksi sotatilanteesta johtuvaa tarvetta. Siinäpä pohtimisen aihetta. Pitäisikö urotöiden ohella ottaa tavaksi myös häpeätöiden muisteleminen?
Mutta palatakseni tähän Unholan aitan niteeseen, sieltä löytyy vielä muutakin tavaraa, joka liittyy Viipurin venäläiseen reaalikouluun ja muutamaan lasitehtaaseen.
Kiitoksia taas tekijälle kiinnostavasta työstä!


20 kommenttia:

  1. Suomalaisten pimeistä asenteista venäläisiä kohtaan omasta kokemuksesta viisastuneena olen sivusta vähän seurannut yhdeksi erään puolueen keulakuvista nostetun nuoren naisen menestymistä.

    Koska hänen kerrottiin opiskelleen venäjää Pietarissa luulin sen jotenkin näkyvän hänen "body languagessa" jonkin asteen kansainvälisenä itsevarmuutena, mutta näyttääkin käyvän päinvastoin. Hänen alistuneen lammasmainen olemuksensa kertoo joutumisesta leimatuksi "ryssänkätyriksi".

    Olen Roomassa kuullut kansainvälisessä tehtävässä ollessani hollantilaisen kutsuvan Suomea nimellä Pimeämaa jonne ei luulisi kenenkään haluavan työntyvän takaisin, jos sieltä on kerran päässyt pois.

    VastaaPoista
  2. "Mikä lieneekään se psyykkinen tekijä, joka saa sotilaan häpäisemään univormunsa ja teurastamaan puolustuskyvyttömiä vankeja ilman minkäänlaista järjellistä, esimerkiksi sotatilanteesta johtuvaa tarvetta. Siinäpä pohtimisen aihetta. Pitäisikö urotöiden ohella ottaa tavaksi myös häpeätöiden muisteleminen?"

    Posttraumaattinen stressi, ryhmäpaine, ihmisten (valitettavankin yleinen) taipumus primitivisoitua poikkeuksellisissa olosuhteissa ja oudoksi ja uhkaavaksi koetussa ympäristössä? Jotain tämäntapaistahan saatiin aikoinaan selville mm. My Lain tuhoamista koskeneissa tutkimuksissa.

    Ja koska ihminen ei henkisiltä ja sosiaalisilta ominaisuuksiltaan sanottavasti ole muuttunut ainakaan useampaan tuhanteen vuoteen, niin nuo havainnot lienevät yleistettävissä myös menneisyyttä koskeviksi, ainakin jossakin määrin. Ja vielä jos sattuu joukon johtajaksi semmoinen sopivan häiriintynyt, psykopaattisia tai "karismaattisia" piirteitä ómaava tyyppi, niin soppa onkin äkkiä valmis...

    Mm. oikeuspsykiatri Hannu Lauerma on esittänyt teoksissaan "Pahuuden anatomia" ja "Hyvän kääntöpuoli" varsin osuvan tuntuisia analyysejä tämän tapaisista inhimillisen (tai siis tässä tapauksessa pikemminkin epäinhimillisenä pidettävän) käyttäytymisen ja sellaiselle altistavien, brutalisoivien olosuhteiden syistä ja seurauksista.

    Ja selvyyden vuoksi, tämänhän EI ole tarkoitus toimia minään tapahtuneiden tekojen oikeuttamisperusteena eikä poistaa tekoihin syyllistyneiden syyntakeisuutta, mutta tapahtumien taustalla vaikuttavien mekanismien tunteminen on sinänsä paikallaan, kuitenkin kaikitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My lain tapauksessa syy menee ilmanmuuta typerän toimistovirkailijaupseeri William Calleyn piikkiin. Vuonna 1968 USA otti niin verisesti takkiin Vietnamissa (yli 16 000 kaatunutta) että Calley revittiin toimistohommista taistelukentälle missä hän osoittautui avuttomaksi upseeriksi. Hänen osastonsa ei saanut mitään aikaan ja kärsi tappioita joten johonkin Calleyn täytyi surkeutensa purkaa. Ja toiset hullut yhtyivät siihen. Tämä Calleyn sakki oli itsensä pahasti muutenkin Vietnamissa ryvettäneen Americal-divisioonan joukkoja. Siinä palveli myös myöhempi kenraali ja ulkoministeri Colin Powell. Myöhemmässä vaiheessa Americal oli niitä divisioonia joissa sotilaat alkoivat lopulta uhkailla omia upseereitaan ("fragging") ja joitakin ilmiselvästi omat ampuivat. Tämä USA:n sotahistorian synkkä vaihe joka muistattaa Venäjän armeijaa 1917 on haluttu häivyttää kansakunnan muistista.

      Calley oli surkimus kuten Eugen Schauman. Ja surkimukset nöyryytetyt ovat vaarallisia aseiden kanssa.

      Poista
    2. Juu, syitähän on tietysti monenlaisia, ja jokaista tapausta jossa mopo lähtee lapasesta on toki tarkasteltava omana kokonaisuutenaan. Onhan esim. noista yenkkien Vietnam-traumoista jauhettu paljonkin. Ehkäpä kaikkineen yksi traagisimmista epäonnistumisista, joihin asevelvollisilla käyty "siirtomaasota" on johtanut (esim. britithän ovat perinteisesti suosineet varsinkin eksterritoriaalisodissaan ammattisotilaita, varmaankin osaltaan juuri noista syistä). Demoralisaatio mm. motivaation puutteen, kurin höltymisen, kotirintaman "romahtamisen" ym. seurauksina saattaa sitten lopulta johtaa tuollaiseenkin. Kurinsa menettänyt sotilasjoukkohan on vaaraksi niin itselleen kuin kaikille muillekin. Ei sotilaskuria, ei sotilaskunniaa.

      Toisaalta, kaikki julmuuksiin päätyneitä tapahtumia johtaneet eivät suinkaan ole olleet ns. surkimuksia, esim. Lauerma mainitsee eräänä suomalaisena esimerkkinä mm. sisällissodassa valkoisten puolella taistelleen Hans Kalmin, joka ei suinkaan henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ollut mikään lahjaton tapaus. Aikalaisekseen varsin korkea koulutustausta ei kuitenkaan estänyt häntä johtamasta jopa sen ajan mittapuulla hyvinkin kovakouraisia kosto- ja rangaistustoimia. Kalmilla oli myös, Lauerman tulkinnan mukaan, kyky vaikuttaa alaisiinsa hyvinkin manipulatiivisesti ja johdattelevasti, millä saattoi olla oma vaikutuksensa myös sisällissodan aikaisiin tapahtumiin.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Kalm

      Poista
  3. Juu, Ja turha tästä on kansakunnan päälle yrittää varjoa vetää. Totuus vain näyttää olevan, ettemme me sittenkään ole muita parempia tässäkään suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Ja sanottakoon tässä nyt sekin, että tuo yllä kirjoittamani pätee esim. tässä tapauksessa sisällissodan molempiin osapuoliin; vaikka tuolle valkoiselle terrorille (joka tässä Viipurin tapauksessa olikin aivan nimensä veroista) niin kovin mielellään vuodatellaankin krokotiilinkyyneleitä eräissä piireissä yhä edelleenkin, niin eipä se punikkienkaan joukko toki koostunut läpeensä joistakin robinhoodeista ja marionneidoista ym. "social justice warrioreista", vaan huomattavasti synkeämpääkin sakkia sinnekin mahtui.

      Vaan yhtä kaikki, kun niistäkin tapahtumista tulee jo kohtsiltään sata wee täyteen, eikä kukaan nykyisin elossa oleva voi enää kovin uskottavasti väittää olevansa asianomistaja saati asianosainen noihin tapahtumiin, niin asiaa kannattaisi lähestyä jo ihan viileän järjen kannalta, analyyttisesti. Kaikenlaisten myyttien asiallinen purkaminen onkin ihan paikallaan, jos menneisyydestä nyt ihan aikuisten oikeasti halutaan ottaa oppia ja kehittämään itseymmärrystä ihan kansallisellakin tasolla.

      Tuo My Lain tapaus on muuten sikältekin huomionarvoinen, että siinäkin voidaan havaita, kuinka nopeasti myös ns. sivistysmaankin sotaväki saattaa barbarisoitua, kun riittävän ankara stressi päälle kaadetaan. Melko suuri osa tekijöistä oli ollut maassa vasta n. puolisen vuotta... Tai ehkäpä noin kävi juuri sen vuoksi; kokeneemmista jermuista tai ammattisotilaista koostuva joukko olisi saattanut olla ainakin hieman vastustuskykyisempi kontrolloimattomaan väkivaltaan ryhtymistä vastaan.

      Ja varsinkin sisällissodissahan asetelma korostuu, ne kun varsin usein soditaan juuri erilaisten paramilitaarien toimiessa likaisimman työn tekijöinä...

      Poista
    2. Niin. Kyllähän siinä Koskelan poikien kirkasotsaisuus ja kunnollisuus oli kaukana. Jari Ernrooth kampasi aikoinaan laajalti tätä työväentalojen epävirallista pientä julkaisua läpi jota on myös nimitetty myöhemminkin "viemärikirjallisuudeksi". Niissä teksteissä kukki murhanhimoinen eetos ja tappaminen nähtiin suorastaan pyhynä asiana. Ja mikä muovattavinta tämä Ehrnroothin käymä aineisto käsitti vuodet 1905-1914 siis paljon ennen kuin homma karkasi lapasesta.

      Poista
  4. Ns. rautanyrkkien kouluttamiseen panostivat natsitkin koska läheskään kaikille hirmutekojen kokeminen omin käsin ja silmin ei ollut helppoa. Monia oksetti. Niinpä mallia haettiin roomalaislegioonien kurinpidosta. Ymmärtääkseni joka kymmenen teilaaminen oli alunperin heidän metodinsa pitää yllä järjestystä omissa joukoissaan.

    VastaaPoista
  5. Blogisti on harvinaisen oikeassa siinä, että Harry Halén ansaitsisi kaiken kunnian "kunniamerkkisateessa". Tunsin tämän originellin tutkijan opiskeluaikoinani 70-80 -luvuilla. Hänellä on mykistyttävän monipuolinen ja metodisesti omaperäinen tuotanto. Tuskin kukaan olisi vastaavaan kyennyt ainakaan yhtä asiantuntevasti.

    VastaaPoista
  6. Natsit mainittu! Minäpä puolestani luulen, että sotilasjoukko kun saa viinaa, niin siitä seuraa kaikkia tyhmyyksiä. Ihmettenen myös tätä viimeisen parinkymmenen vuoden aikaista historiantutkimuksen suomalaisuuden epädramatisointia, jossa tikulla haetaan esimerkiksi juutalaisten luovutuksia. Eik ny kuitenki suomalaisetki ollu hirveit natsei ja uunitti kaikki juutalaiset niinku.

    Näitä skandaaleja sitten hehkutetaan lehdessä jos toisessa. Parasta A-luokkaa oli tämä eukko, jonka isovanhemmat olivat natseja ja asiasta piti oikein Hesariin kirjoittaa. Niin kuin tuo natsien äpärä olisi voinut vaikuttaa syntyperäänsä. En tiedä mitä akka tuolla haki, mutta ei hän itse ole voinut syyllistyä uunitukseen.

    Mitä venäläisiin tulee, niin kyllä ne yrittävät kaikkensa turisteina ainakin, että kansan maine pilataan. Venäläiset tunntetusti eivät ole mikään sivistyskansa, vaan kaikki sivistys on sinne tuotu eurooppalaisten muuttajien mukana. Akateeminen väestö on joko juutalaistaustaista tai saksalaista perua, ollut pitkään ja vaikka neuvostovenäjä yritti kaikkensa tuhotakseen kaiken mahdollisen, niin edelleen jotkut epävenäläiset yrittävät pitää sivistyksen liekkiä yllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kaikki sivistys on sinne tuotu eurooppalaisten muuttajien mukana..."

      Ilmeisesti kai aasialaisetkin ovat sivistyneet vasta kun eurooppalaiset kävivät heitä neuvomassa?

      Poista
  7. Miksi Venäjän historian professori Vihavainen ei vilkaise Venäjän suuntaan: jos ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisiä kaatui rintamilla kuusi miljoonaa, niin Lokakuun jälkeisessä Kansalaissodassa kulonuhrien määrä oli kolmetoista miljoonaa. Vertaileminen on kuulemma vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ei vilkaise vai? Ja mistä nämä tuulesta temmatut luvut?

      Poista
    2. Aikojen kuluessa on tosiaan näkynyt kovin erilaisia arvioita Venäjän ihmisureista tuona aikan. Nyt Wikipedia antaa maailmansodan kaatuneiden luvuiksi Venäjän osalta 1,7 miljoonaa + miljoonia siviilejä ja vaikeasti arvioitavan kansalaisodan tappioiksi 9 milj + nälkään kuolleet muutama miljoona.
      Miten on, onko edes summittaisesti oikeita lukuja ylipäätään olemassa? hh

      Poista
    3. Voihian niitä oikeita olla, jos ne oikeiksi sovitaan. kuitenkin ne sodan ja esim. espanjantaudin tappamat kuuluvat eri kategoriaan ellei haluta jostakin syystä lukuja paisutella. Muistakaamme muuten, että tuon ajan ihmisten kuolleisuus oli varsin, kovaa. Itse asiassa 100 prosenttia.
      Nälkä ja sairaudet yhdistyivät ja veivät onen ennenaikaiseen hautaan, mutta miten monta vuotta odotettua aiemmin ja miten asia voidaan rinnastaa rintamalla ammuttuun nuoreen mieheen?
      Sitten nuo nälkäkuolemat johtuivat toki osin sotakommunismista ja saarrosta ja osin kuivuudesta. Kukapa kertoisi, miten paljon mikin takijä aiheutti.
      Saahan siinä halutessaan ainakin töitä tehdä.
      Tässä maailmassa vaikuttaa suuriin kuilleisuuslukuihin mieltyneiden klubi, jolle mijooba kuollutta on käy tännössä pienin mittayksikkö, jolla pelataan. Sillooin esim. suuren terrorin 0,7 miljoonaa ammuttua voisi yksin tein vaikka unohtaa.
      Näistä ks. Hawaijin yliopisto ja megadeath.

      Poista
    4. Korjaan, Rudolf Rummel ja powerkills

      Poista
    5. No niin aina. Kiitos! Hauskasti sanottu kamalasta asiasta. hh

      Poista
    6. Vihavainen on oikeassa. Jos mikä niin katastofit kuten sota saa villien lukujen ilmaan heittelijät haltioitumaan. Vietnam täällä on jo mainittu tapauksena. Maan hallitus 1990-luvulla esitti täysin poskettoman lukeman 5 miljoonasta kuolleesta maan asukkaasta (1965-75). Länsimaissa suorastaan viralliseksi totuudeksi näyttää tulevan haarukka 2-3 miljoonaa. Tosiasiassa on vain yksi tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus uhrimääristä (Hirschman, Preston, Vu Manh Loi 1990-luvun puolivälissä). Sen lukema oli 966 000 (mediaani) +/- ~ 110 000.

      Samoin Stalinin gulak-operaation uhrimääristä Ukrainassa on esitetty täysin poskettomia väitteitä varsinkin kansallismielisissä piireissä (6-7 miljoonaa). Todennäköisin lukema on noin 1½ miljoonaa. Pol Potin hirmuhallinnon 2-3 miljoonasta uhrista "kuolemanleireillä" on myös esitetty hyvin kriittisiä arvosteluja. Näiden ns. kuolemanleirien tutkimuksissa tähän asti löydettyjen ruumiiden määrä on jäänyt 25 000 ja kaikenkaikkiaan itse kuolemanleirit ovat koituneet ehkä 100 000 ihmisen kohtaloksi. Se on eri asia mitä Vietnamin sodan loppuvaiheet aina vuoteen 1979 asti kaikkiaan ovat niittäneet satoa. Väestövertailu esim naapurimaiden kanssa ikäpyramidineen viittaa noin 1 - 1.4 miljoonaan kuolleeseen joista siis alle 10% oli varsinaisten "kuolemanleirien" satoa.

      Jopa tiedejulkaisu Lancet hurahti uskomaan Irakin sodan (2003-2008) uhrimääräksi noin 1 miljoona. Myöhemmin se on nolona joutunut tunnustamaan että verilöyly aiheuttikin viiden ensimmäisen vuoden aikana "vain" n. 150 000 uhria.

      Stalinin ja Maon aiheuttamat katastrofit ovat faktaa mutta onko herran tähden pakko vetää hatusta täysin järjettömiä lukemia ilman mitään tieteellistä faktaa?

      Poista
  8. Mistä näitä Unholan aittoja saa ostaa/tilata?

    VastaaPoista
  9. Tekijähän niitä myy. Guuglaa, niin löydät!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.