keskiviikko 2. elokuuta 2017

Valtio ja sen uhrit



Ihmislajin erityispiirteistä ja valtion roolista

Sangen kiinnostavassa väitöskirjassaan Vankien vartijat ihmislajin psykologia, Neuvostosotavangit ja Suomi 1941-1944 (Helsinki 2013) Mirkka Danielsbacka etsii vastausta siihen, miksi meillä Suomessa lähes kolmannes sotavangeista kuoli sodan aikana nälkään.
Suuri kuolleisuus huomattiin kyllä, mutta asia oli monen tahon hoidettavana ja byrokraatit selittivät kukin itsensä syyttömäksi ja heittivät pallon muille osapuolille. Usein esitettiin paikkansa pitämättömiä verukkeita Myös vankien kohtelu oli usein asiatonta ja raakaa. Tietyissä tapauksissa kuolemanrangaistusta sovellettiin täysin kohtuuttomasti.
Samaan aikaan myötätuntoa vankeja kohtaan esiintyi runsaastikin ja vankileirien tarkastaja saattoi jopa pohdiskella, että vankeuden olisi oltava Suomi-kuvaa kirkastava kokemus, mistä sodan jälkeen olisi hyötyä. Oli siis oltava toki tiukka, mutta reilu ja hankittava asiakkaiden arvostus.
Tuota viimemainittua sanaa ei tosin taidettu siihen aikaan käyttää. Toki vankeihin kohdistui myös hyvin ristiriitaisia tunteita ja odotuksia. Ruoka-annosten nostaminen kantaväestön kustannuksella, kun nälkärajalla elettiin, tuntui väärältä, samoin helpot olot maatiloilla samaan aikaan kun isännät ja pojat elivät ankeasti korsuissa. Asiaa oli vaikea markkinoida.
Ja niin edelleen. Syitähän löytyi. Lopputulos oli joka tapauksessa täysin ala-arvoinen, vaikka kukaan ei ottanut syytä niskoilleen. Eihän tuota lopputulosta kukaan halunnutkaan. Niinpä myöskään tuomioita ei sodan jälkeen jaettu muille kuin tietyille sadisteille ja murhamiehille, jotka olivat vastuussa yksittäisistä teoista.
Suomen mainehan asiasta kärsi ja syystä kärsikin. Toki asiaa sodan oloissa myös vihollispuolella pyrittiin paisuttelemaan ja esittämään se määrätietoisena tuhoamispolitiikkana eli rikoksena ihmiskuntaa vastaan, jollaisista sitten Nürnbergissä hieman myöhemmin puhuttiin.
Sekin oli väärä syytös ja herätti siksi suuttumusta ja inhoa, tulihan se sitä paitsi taholta, joka itse nimenomaan oli syyllistynyt määrätietoiseen ihmisryhmien hävittämiseen.
Tässä juuri hiljan, 30. heinäkuuta tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun NKVD antoi kuuluisan käskynsä numero 00447, joka tarkoitti neuvostovastaisten ainesten hävittämistä.
Näillä ”aineksilla” ei välttämättä eikä edes normaalitapauksessa ollut tunnollaan minkäänlaisia rikoksia edes neuvostovallan erikoislaatuisia lakeja vastaan. Hyvin usein kyse oli synnynnäisestä asiasta tai tiettyyn ryhmään kuulumisesta tsaarinvallan aikana tai vallankumousvaiheissa.
Tästä alkaneen suuren terrorin uhreja kertyi noin 1,6 miljoonaa, joista 680 000 ammuttiin. Loput joutuivat Gulagiin ja useassa tapauksessa eivät enää vapautta nähneet.
Tuollaisia asioita on ikävä muistella, ainakin mikäli isänmaallisten tunteiden kohteena on se valtio, joka nimenomaisesti määräsi tehtäväksi nuokin murhat eikä ainoastaan tuottamuksellisesti jättänyt tekemättä velvollisuuttaan niiden estämiseksi.
On kukaties arvattavissa, että sitä mukaa kuin oman valtion mahtia palvova hurraaisänmaallisuus kasvaa, sitä enemmän halutaan viitata kintaalla niille rikoksille, joita se aikoinaan teki.
Levada-tutkimuskeskuksen mukaan vielä niin äskettäin kuin vuonna 2012 piti 51 prosenttia venäläisistä suuria puhdistuksia rikoksena. Tänä vuonna lukema oli 39.
Vastaavasti niitä piti oikeutettuina pari vuotta sitten 22 prosenttia ja nyt 25. Loput ”eivät tienneet”.
Lienee selvää, että enemmistö murhien puolustelijoista ei myöskään tiennyt, mistä puhui. Sadat tuhannet ja miljoonat ihmiselämät olivat muuttuneet heidän aivoissaan vain luvuiksi, jotka eivät olleet niin valtavan suuria verrattuina vaikkapa Suuren isänmaallisen sodan tappiolukuihin.
Moni suhtautuu megakuolemiin matemaattisena yhtälönä, jossa miljoona ihmishenkeä on vaihtorahaa. Itse asiassa me tuskin tiedämme edes miljoonan tarkkuudella, montako henkeä on suurten tyrannien kontolla. Onko tuota miljoonaa siis varsinaisesti olemassakaan ja mitä sillä on väliä?
Emmekö yhtä hyvin voi jättää sen virhemarginaaliin samalla kuin perustelemme terroria sillä, että se varmastikin vapautti valtion suuresta määrästä potentiaalisia pettureita. Ellei se siis suorastaan pelastanut isänmaata, niin olipa ainakin hyvä tarkoitus vai kuinka?
Ikävä kyllä, ihmisen tajunta on juuri niin typerä ja ahdas, että se hyvin monessa tapauksessa suostuu kaikin mokomin toimimaan tällaisella logiikalla ja hyväksymään miltei mitä tahansa verukkeita pelastaakseen sellaisia elämää suurempia kunnioituksen ja symbioottisen kiintymyksen kohteita, joihin ihmiset ovat kiinnittyneet. Kaikki käy.
Tosiasia taitaa olla, ettei ikäviä asioita kukaan oikein halua muistella. Niiden esiin kaivaminen on kuin menisi jonnekin kaatopaikalle ja katselisi siellä mätäneviä raatoja ja muuta saastaa. Mieluummin sitä ajattelee jotakin muuta.
Toki tämä on sääli, sillä vasta tuntemalla menneisyyden juuri sellaisena kuin se oli ihmiskunta voisi realistisesti ymmärtää, missä se nyt seisoo ja tehdä johtopäätöksiä siitä, mihin ei missään tapauksessa saisi sallia paluuta.
Eila Lahti-Argutina teki aikoinaan urotyön kootessaan tietoja suuren terrorin suomalaisuhreista. Yhdessä Jukka Rislakin kanssa hän julkaisi myös kirjan Uralille joutuneiden suomalaisten karusta kohtalosta. Kyseessähän olivat loikkarit, jotka tapettiin määrätietoisesti.
Teoksessa Meillä ei kotia täällä, selostetaan useassa tapauksessa varsin konkreettisesti yksittäisten ihmisten kohtaloita ja kirjassa Me olimme joukko vieras vain on pitempi luettelo uhreista, yli 8000 nimeä. Leo Gildi on venäjänkielisessä martyrologiassaan saanut kokoon vielä enemmän nimiä. Lienee turvallista sanoa, että murhattuja oli yli 10000.
Kysymys on nimenomaan murhatuista, huolimatta siitä, että ns. troikat ja dvoikat muodon vuoksi langettivat myös tuomioita rikosnimikkeellä 58-6-9-11, mistä rangaistuksena oli lyhyesti VMN eli korkein rangaistus, teloittaminen ampumalla.
Uralin osalta on myös julkaistu N.G. Šesterninan kirja Kamensk 1917-1950-e gody. Kniga pamjati. 1-2 Kamensk—Uralski 2006, 509 + 610 s.
Siinä on suomalaisten ohella lueteltu myös muiden kansakuntien murhatut edustajat. Heille on muuten omistettu muistohautusmaa Jekaterinburgin lähistöllä ja siellä on pronssitauluissa myös satojen suomalaisten nimet.
Kirjaa on raskas lukea, siinä toistuu kyynisen murhaajan käsiala yhä uudelleen. Merkillepantavan usein valtakunnalle vaarallisena rikollisena tuomitaan teloitettavaksi myös naiset, kuten tasa-arvo tietysti edellyttääkin.
Siitä huolimatta nuo ilmiselvästi valehtelevat ”tuomiot” ja toisaalta usein valoisat kertomukset päähenkilöiden vaiheista tekevät raskaan vaikutuksen. Siinä ovat menneet niin nuoret morsiamet kuin vanhat mummot, lahjakkaat ja ”luokkatietoiset” nuorukaiset siinä kuin purnarit ja neuvostovallalle haistattelijat.
Yleisesti ottaen lähes kaikkien voi todeta olleen tavallisia työläisiä ja saapuneen naapurimaahan auttaakseen sitä sosialismin rakentamisessa ja sitä he myös tekivät kykyjensä mukaan. Miten suhtautua naapuriin, joka palkaksi talkoisiin osallistuneelta lyökin tämän hengiltä? Näin kysyy Šesternina, joka ilmeisesti on kopioinut repliikin Lahti-Argutinalta.
Vanha tarina Kainista ja Abelistahan se siinä toistuu, vaikka nyt ei motiivina liene kateus, vaan jokin muu syvästi irrationaalinen pahuuden ilmentymä. Sympatiaahan asia ei herätä.
Älkäämme kuitenkaan kuvitelko, että juuri venäläiset olisivat jokin erityinen ihmisrotu, joka pystyy raakuuksiin paremmin kuin me itse. Kyllä me olemme tälläkin alalla kykymme näyttäneet, vaikka emme yleensä halua sitä muistella. Ihmislajista tämä tarina kertoo.
Emme me eikä naapurikaan halua omia syntejään muistella ja se on inhimillisesti ymmärrettävää. Tuomittavaa sen sijaan on, mikäli rikoksia ei tunnusteta rikoksiksi. Se on tie, joka ei hyvään johda.
Suomalaiset voivat olla tyytyväisiä siihen, että heidän rikoksensa ja tuottamukselliset ilkityönsä on edes rehellisesti tunnustettu, vaikka epäilen kyllä, ettei suurin osa kansaa halua tiestään niistä mitään.
Joka tapauksessa on merkittävää, että asialla on meillä ollut nimenomaan valtion siunaus ja rahoitus. Venäjällä vastaavaa työtä kyllä myös on tehty hyvinkin paljon, mutta se on jäänyt yksityisten huoleksi.
Mikäli seuraajavaltio haluaa irtisanoutua rikoksista, joita sen edeltäjä on tehnyt, olisi asia syytä tehdä selkeästi ja nimenomaisesti. Kyllä jokaisella valtiolla tällaiseen syytä löytyy, kenellä enemmän ja kenellä vähemmän. Valtion moraalinen  integriteetti punnitaan siinä, miten se suhtautuu historialliseen totuuteen.
Joku tässä esittikin, että kuten sotavankien kohdalla, myös muiden rankaisuelinten asiakkaiksi joutuneiden suhteen olisi paikallaan aloittaa suuri tutkimusprojekti. Kokemukset yhteistyöstä venäläisten kanssa ovat edellisten projektien kohdalla olleet hyviä.



36 kommenttia:

  1. Tutkijat tutkikoon, me tavalliset polkujen tallaajat täällä muistakaamme ja hävetkäämme mitä ehkä on tullut esi-isien tai omastakin puolesta tehdyksi mutta älkäämme myöskään tehkö katumisistamme suurta numeroa tai mediatapahtumaa jonkun kuvitellun ennaltaehkäisyn nimissä, saati pinnojen keräämisen merkeissä kuten jotkut myöhäisheränneet poliitikot joskus tapaavat yrittää. Riittää että yritämme itse pahoja tekoja välttää ja opettaa lapsemme elämään ihmisiksi, aina olosuhteiden mukaan. hh

    VastaaPoista
  2. Joukkohysteria on se psygoginen ilmiö joka mahdollistaa tuollaiset tapahtumaketjut, kun hysteria jalostuu huluuden asteelle, silloin mitkään inhimilliset pidäkeet eivät ole esteenä.

    Kommunistien ja sen bolshevistisen siiven jakautuneisuus tuolloin kansallismielisiin ja globalisteihin,maailmanvallankumouksen tavoittelijoihin oli merkittävin polittinen jakolinja tuolloisessa Neuvostoliitossa
    Suur-suomalaisuus oli suomalaisten neuvostoliitoon paenneiden punaisten se kuolemansynt,joka määräsi heidän kohtalonsa,kun ajautuivat,toisaalta kansallismielisten ,että globaalia vallankumousta haaveilleiden etujen tielle.
    Gyllinghän oli aivan avoimesti tuonut esille näkökantansa, hänelle olisi erittäin hyvin käynyt sosialistisen suomen itärajaksi kolmen kannaksen raja.
    Joissain Gylligin teksteissä tulee esille,tuolloin ja myös nyt länsimaiseen ihmiskäsitykseen pesiytynyt vähättelevä, ylimielinen ,jopa rasistinen näkemys suhteessa venäläisiin.

    Toinen puoli tietysti tapahtumia oli kateus jota venäläiset osoittivat suhtellisen hyvin menestynyttä Gyligin johtamaa Kerjalan työkansan komuunia kohtaan,sen tekemä puutavaran vienti länsimarkkinoille, oli osasyynä kaksikymmenluvun lopun lamaan, kun Karjalasta viety puutavara oli kilpailukykyistä,varsinkin Eglannin markkinoilla.
    Hella Wuolijoki teki omaisuutensa juuri tämän punaisen puun jobauksella.

    Tämän ajan valossa osana Venäjän uutta identiteettiä venäläiset ovat tekemässä historiallista uudeleenarviointia, siinä Stalin ja hänen arviontinsa tekojensa kautta näyttää painottuvan juri tuon venäläis kansallisen identiteetin puolustajana,hänen pahatekonsa näyttävät jäävän tuon vastavallankumouksellisen perinteisen venäjän pelastamisen varjoon,ainakin tässä historian vaiheessa.
    Pervusin rooli aikansa Soroksena,Leninin sponsorina,ensimäisen värivallankumouksen toteuttajana on jäämässä ainoastaan varoittavaksi esimerkiksi, kuinka pahimmilaan saattaisi käydä kylmästi,jos naivien hyväntahtoisuuksien valtaan jokin kansakunta antautuu.

    Trotskin rooli amerikkalaisen pääoman asiamiehenä ja heidän sponsoroimanaan luultavasti tullaan myös myöhemmin huomioimaan.
    Meille on vasta viimeaikoina selvinnyt amerikkalaisten, lopultakin merkittävä rooli venäjän vallankumouksen onnistumisessa,yhdysvallat nimittäin miehitti sipeianradan uralille saakka sisälisodan alkuvaiheessa.

    Ku Trotskin johtama punaarmeija sai läntisen venäjän hallintaansa ja kykeni asteettain siirtymään myös toimiin siperian suunalla amerikkalaiset vetäytyivät hyvässä järjestyksessä.

    Historiallisen sperspektiivin vuoksi yhdysvalloissa suoritetusta intiaanisodksi kutsutusta intiaanisodista, ei ollut kulunut, kuin korkeintaan parisukupolvea,kun vastaavanlainen tapahtuma toteutui Venäjällä,siis kaksi perittäistä kansanmurhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maxim Gorkin mukaan lenin sai bolsevikit valtaan antamalla venäläisille luvan käyttäytyä häpeämättömästi. Samalla logiikalla merirosvot houkuttivat väkeä värväytymään 1700-luvun Karibialla.

      Myös Winston Churchill pani asian merkille tokaistessaan II maailmansodassa: "mikään ei pelota stalinia niin paljon kuin meidän ystävyytemme".

      Tällä herra W. tietenkin tarkoitti, että stalin ei halunnut alamaistensa suhtautuvan liian myönteisesti ulkomaalaisiin ja heidän kotimaidensa edustamaansa vaihtoehtoon stalinismille.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
    2. Merirosvous se vasta mielenkiintoinen ilmiö onkin historiankirjoituksen kannalta. Logos on siinä saanut lähes täydellisen tulkinnallisen yliotteen: jopa romantisoitaessa merirosvot esitetään nimenomaan täysin apoliittisina desperadoina, joihin liitty tietty pallihien ja Karibian liikkuvien lanteiden karma.

      Vasta tässä verraten äskettäin aloin ihmettelemään, miksi Ranska ja Britannia ovat kulttuurisesti yliedustettuina tällä saralla esimerkiksi Espanjaan, Portugaliin ja käsittääkseni jopa Hollantiin nähden. Sitten tuli muita yksittäisiä "tiedon viipaleita" (termin luoja: H. Michaux), kuten parlamentarismin orastelun aste eri maissa, ja se, että rosvoilla oli kuulemma tapana kysyä kaappaamansa laivan miehistöltä, oliko heitä kohdeltu hyvin, ja tehdä tämän asian perusteella laivan kohtaloa koskevia johtopäätöksiä. Toisaalta usein kävi niin, että "merirosvous" määrittyi vähän sen mukaan, oliko joku lain rajamailla vaappuva sankari (tyypillisesti Englannin) hallinnolle hyödyllinen vai ei.

      Minä miltei väittäisin perstuntuman ja lievän perehtymän yhdistelmänä, että merirosvot olivat jonkinlaisia hyvin varhaisia vasemmistolaisia, tai ollaksemme oikeudenmukaisempia, sosiaaliturvan elleipä perustulon esitaistelijoita. Työttömästä satamassalorvijasta on yllättävän lyhyt matka jumalasta johdetulle valtiolle epälojaalin malliseen "fasismiin" eli tietynlaiseen sadistisesti vääristyneeseen tasa-arvon kulttiin, ja varsinkin, jos niistä satamajätkistä tuntuu, ettei muuta vaihtoehtoa ole.

      /KK/

      Poista
  3. "Ruoka-annosten nostaminen kantaväestön kustannuksella, kun nälkärajalla elettiin, tuntui väärältä, samoin helpot olot maatiloilla samaan aikaan kun isännät ja pojat elivät ankeasti korsuissa."

    Suurhyökkäystä kesällä 1944 osattiin odottaa ja siihen valmistauduttiinkin. Oli Risto Rytin ansiota että Hitleriltä/Saksalta juoniteltiin huomattavan määrän viljaa ja aseita. Ilman tätä Saksan apua Puna-armeijan suurhyökkäys olisi voinut päättyä Ruotsin rajalle. Ilmankos Risto Ryti joutui Neuvostoliiton hampaisiin ja sotasyylliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsin rajalle.

      Talvisodan piti olla Salamasota: Suomen valloitus Stalinin syntymäpäivän kunniaksi. Oliko Stalin vaatinut Suomea synttärilahjakseen? Tuskipa, se oli pikemminkin ryssäläisten Stalinin nuoleskelua.

      Joka tapauksessa, Talvisodan propaganda-oppaissa kerrottiin, että Puna-armeija pääsee Ruotsin rajalle, niin ruotsalaisille rajavartiomiehille osoitetaan kunniaa ja napsautetaan saappaiden kantojakin.

      Talvisodan aikana ei tiettävästi otettu vankeja lainkaan. Hyvä näin. Vankien ruokkiminen olisi vienyt leipää sotilailta.

      Poista
    2. Vuonna 1917, kun vallankumouksen onnistuminen alkoi näyttää todennäköiseltä, pitivät trotski, lenin ja stalin kokouksen salaa muilta bolsevikeilta. Kolmikko päätti palauttaa tsaarin vallan aikaiset rajat niin pian kuin mahdollista.

      Seuraus oli hyökkäykset Ukrainaan ja Georgiaan. Ironisesti stalinin kotimaa oli ainoa, jossa mensevikit pääsivät valtaan. He julisti saman tien itsenäisyyden. Myös Ukrainassa yritettiin itsenäisyyttä.

      Sitten olivat vuorossa Puola ja uudelleen Ukraina. Jälkimäisessä massiivinen nälänhätä oli aseena tarkoitettu murtamaan poliittinen ja kansallinen vastarinta esim. kollektivisointia vastaan.

      Samalla riistettiin valtavat määrät elintarvikkeita Venäjän suuriin kaupunkeihin todisteeksi leninismi-stalinismin voimasta.

      Lopulta oli vuorossa Suomi. Neuvottelut ennen Talvisodan alkua olivat tuhatsevskilaista "maskirovkaa", joiden tavoitteena oli huijata Suomi luovuttamaan vahvat Mannerheim-linjan alueet.

      Talvisodan aikana otettiin tuhansia puna-armeijalaisia vangeiksi. Monien todettiin olevan ampuma-taidottomia, koska heidän luovuttamansa aseet olivat tehdasrasvassa ja patruunat miesten repuissa.

      Kuuluisa esimerkki on 44. divisioonan komentaja Vinogradov. Hän oli paennut saartorenkaasta lentokoneella kahden alaisen kanssa. Kolmikko tuomittiin ja teloitettiin metsäaukealla pidetyssä pikaoikeudenkäynnissä.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  4. Historiaa ei kannatta kaunistella. Autenttisista dokumenteista voi jokainen itse päätellä, mitä on tapahtunut ja miksi, jos on riittävä ymmärrys. Tseka 1920-luvun taitteessa sai ohjeen tuomita syntyperän, koulutuksen ja ammatin mukaan itse syyllisyyden ollessa toissijaisena syynä (Merkulov: Krasnyi terror). Näin kartalta alkoi kadota opettajia, tilallisia, pappeja, kauppiaita, aatelisia, upseereja jne. Käytössä oli myös panttivankimenettely ja leirit. Kolmesta -ismista vai natsismi on tutkittu ja tuomittu, kommunismin ja islamin tutkinta ei ole edes alkanut ja jälkimmäisen ei taida alkaakaan. Historiasta voisi myös oppia, mutta siihenkään ei ole riittävää ymmärrystä. Tuomio ja leipäannoksen koko ja jakoperusteet on aina poliittinen päätös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "leipäannoksen koko ja jakoperusteet on aina poliittinen päätös."

      Mielestäni kysymys ei ole poliittisesta päätöksestä vaan sota-ajan maalaisjärjestä, common sense.

      Poista
    2. Niin, Suomessa säännöstely ja jakelu perustuivat lakeihin ja asetuksiin, jotka on tehty säädetyssä järjestyksessä. Muista maista en osaa sanoa, mutta epäilen vahvasti, että jokaisessa maassa sotatilan tultua voimaan, on jonkinlaista valmiutta ylläpitää poikkeusolojen elintarvike- yms. huoltoa.

      Tämä ei ole mielipidekysymys.

      Poista
  5. Ei tässä ollut Karjalalla, Suur-Suomella saati Gyllingillä mitään tekemistä. Kummallista, että nämä käsitykset vain jatkavat olemassaoloaan.
    NKVD:n ns. kansallliset operaatiot nyt vain oli tarkoitettu likvidoimaan ei-äneuvopstokansallisuuksiin kuuluvgat ihmiset. Eniten meni puolalaisia, suomalaiset taas olivat eniten tapettuja ns. repressoitujen joukossa. Mutta mukana siis oli yhtä lailla parikymmentä kansallisuutta. tarkemmin asian näkee vaikkapa wikipediasta ainakin venäjäksi: Репрессии по «национальным линиям» в СССР (1937—1938)
    Toki tutkimuskirjallisuutta löytyy. Yksi on vaikkapa suomeksikin I.Takalan ja T.Vihavaisen toimittama "Yhtä suurta perhettä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gyllingiä kuitenkin syytetiin suomalaiskansallisesta nationalismista.
      Stalin rikollisena nerona toi tullessaan myös vanhojen bandiittien keinot,valtionhallintoon.
      Jonain päivänä tulee aika jolloin Stalinkultti, sen alkuperäisessä muodosaan tulee leviämään maailmalle Hollyvood tuotantojen kautta.
      Tuon poikkeusyksilön elämä oli niin värikästä,ettei dollarinkiilto silmisään olevat elokuvamogulit voi sitä sivuttaa,kuten tunnettua pahuus on se mitä aikamme ihminen haluaa katsoa.

      Poista
    2. Jokaista mummoakin syytettiin jostakin. Aikamoista sirkustahan se oli.

      Poista
    3. "Jonain päivänä tulee aika jolloin Stalinkultti, sen alkuperäisessä muodosaan tulee leviämään maailmalle Hollyvood tuotantojen kautta."

      Stalinisti Pauli räsäselle: mainittu leviäminen voi olla ihan kukon askeleen päässä. Siihen ei paljoa tarvita. Nykyään Napoleon-konjakkia saa kaikkialta maailmassa, ainakin jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa.

      Pauli räsäsen pitää vain valloittaa maailma tuotteellaan "Stalinin pontikkatökötti". Siitä se lähtee.

      Poista
    4. Kieltäydyn ehdottomasti tunnustamasta itsessäni tuota epiteettiä Stalinisti,totean vain edellytykset Joe sedän kulturiilliselle ilmestymiselle olevan olemassa,ei tarvitse kovinkaan paljon mielikuvitusta,esimerkisi MC Stalin moottoripyräkerhon ilmestymiselle,noiden toiminta itseasiassa täyttää täysin Stalinin käyttämät toimintatavan standardit,vallankäytön menetelminään.

      Poista
  6. Kumma kyllä, englanninkielinen wikipwdia ei tunnekaan suomalaisoperaatiota. Venäjäksi löytyy:
    Финны
    Хотя официальной директивы о начале «финской операции» выпущено не было, органы НКВД Ленинградской области и Карелии начали «чистить» финнов по собственной инициативе уже в сентябре-октябре 1937 года. При этом чекисты руководствовались приказом НКВД № 00485 о польской национальной операции. Нарком внутренних дел Карельской АССР К. Я. Тениссон, понимая, что на репрессиях против поляков, немцев и латышей, которых в Карелии было ничтожно мало, карьеры не сделать, засыпал Ежова жалобами на отсутствие официальных директив по финнам. В итоге «добро» из центра на репрессии было получено, и в декабре 1937 года в Москву были отосланы первые альбомы на финнов, обвиняемых в шпионской и диверсионной деятельности. По первым девяти альбомам были осуждены 900 человек, из них 727 (80,8 %) — к расстрелу. К концу февраля 1938 года из районных отделов НКВД КАССР лавиной хлынули списки финнов, подлежащих аресту. В основных местах проживания финского населения — Прионежском, Кондопожском, Калевальском, Пряжинском районах, столичном Петрозаводске — аресты «подозрительных лиц» происходили ежедневно, нередко прямо на улицах. С таких крупных карельских предприятий, как Кондопожский бумажный комбинат и Петрозаводская лыжная фабрика, арестованных финнов увозили грузовиками. В сентябре-октябре 1938 года особыми тройками по «финской линии» осуждены ещё 1805 человек (из них 1499 человек (83 %) — финны), из которых 1708 человек (94,6 %) расстреляны. Репрессии по «финской линии» достигли такого размаха, что финны составили свыше 40 % всех репрессированных в Карелии в 1937—1938 гг. (при их численности в 3,2 % от населения КАССР)[22].

    VastaaPoista
  7. Hyviä uutisia suomalaisille stalinisteille.

    Kuten tunnettua Suomenlahden rannalla, Kouluhallituksen rakennuksen vieressä olevan erään muistomerkin hahmot puivat nyrkkiään amerikkalaista imperialismia vastaan. On tunnettua myös, että suomalaisille stalinisteille Neuvostoliitto oli maanpäällinen paratiisi.

    Nyt on taas aika puida nyrkkiä amerikkalaista imperialismia vastaan. Nimittäin Izborskin klubin jäsen ja Venäjän globalisaation ongelmien instituutin tirehtööri Mihail Deljagin väittää että amerikkalaiset haluavat tappaa Putinin. Todisteena siitä on malesialaisen tunnetun lentokoneen alasampuminen Ukrainan/Donetskin ilmatilassa. Deljaginin mukaan amerikkalaiset tiesivät että koneessa oli Putin ja käskivät ukrainalaisia ampumaan se alas.

    Deljagin ei puhu presidentti Trumpista, vaan yleensä amerikkalaisista. Toisin sanoen Deljaginin mielestä presidentti Trump vielä joskus vapautuu amerikkalaisten sorrosta ja ikeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihail Deljagin:

      Михаил Делягин: Американцы хотят убить Путина

      https://izborsk-club.ru/13784

      Делягин Михаил Геннадьевич (р. 1968) – известный отечественный экономист, аналитик, общественный и политический деятель. Академик РАЕН. Директор Института проблем глобализации. Постоянный член Изборского клуба.
      Ведь о желательности убийства нашего президента официальные представители США говорили ещё три года назад как о чём-то нормальном. А малазийский «Боинг», как сейчас выясняется, был просто разводкой. Американцы сказали украинцам, что это летит президент Путин, сбивайте его, и они его сбили.

      Poista
  8. Huonoja uutisia suomalaisille stalinisteille.

    Tälläkin kertaa asialla on Izborskin klubi.

    On hyvin tunnettua myös, että suomalaisille stalinisteille Neuvostoliitto oli maanpäällinen paratiisi.

    Historioitsija, jne., jne., jne. Andrei Fursov sai selville, että Karl Marx teki virheen arvioidessaan proletariaattia kapitalismin funktionaalisen kieltämisen henkilöitymäksi (Маркс ошибочно посчитал персонификатором функционально¬го отрицания капитализма пролетариат.) Proletariaatti olikin vain pääoman agenttina. Kaikesta viisaudestaan huolimatta Andrei Fursov ei kerro sitä, miten Neuvostoliiton proletariaatti oli pääoman agenttina. Varmaankin haluamalla samanlaisia tavaroita kuin oli Lännessä.

    Андрей Фурсов: Идео-логия и идеология

    https://izborsk-club.ru/13780

    Фурсов Андрей Ильич (р. 1951) – известный русский историк, обществовед, публицист. В Институте динамического консерватизма руководит Центром методологии и информации. Директор Центра русских исследований Института фундаментальных и прикладных исследований Московского гуманитарного университета. Академик Международной академии наук (Инсбрук, Австрия). Постоянный член Изборского клуба.

    Маркс ошибочно посчитал персонификатором функционально¬го отрицания капитализма пролетариат.

    Капиталистический же, формационный пролетариат на самом деле являет¬ся персонификатором субстанции, агентом капитала как содержания и дей¬ствует внутри него.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei stalinismi ole mikään aate, vaan yksi autoritäärisen vallankäytön muoto,eikös meilläkin ei niin kovinkaan kauansitten ihailtiin by perkele johtamismetodia yrityksissä,samalla naureskeltiin ruotsalaisten diskuteeraukselle.

      Vallankumouksellinen kehitys väistämättä johtaa ennemmin tai myöhemmin vastavallankumoukseen,sellainen juuri Stalinin toteuttama vallanhankinta operaatio oli.

      On myös esitetty epäilys,että hänen tukenaan oli vanhan Tsaarinaikuisen turvallisuuskoneiston henkilöstöä,omine intresseineen.

      Jos miettii Venäjän tapahtumia Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen,niin nyt meneilään olevat tapahtumat ja aatelliset virtaukset ovat ovat selvä vastavaikutus Jeltsinin aikakauden sekasortoiselle,kaottiselle zapadistien valtakaudelle.
      Nuo isborzkin klubin hankkeet ovat vain yksi uusi elementti tuossa historiallisessa aaltoliikeessä.

      Poista
    2. Hyvä että termi "stalinisti" yhä elää, poliittisen taistelun aseena sen käyttö on yhtä oikeutettua kuin "fasistinkin". Mutta ajan myötä selitysvoima heikkenee. Kuinka moni suomalainen on omasta mielestään stalinisti? Oletan että enemmistölle ns. nuorista aikuisista puhe stalinismista on jo "täyttä georgiaa". -jussi n

      Poista
    3. Stalinismin käsiteen merkitys voi myös muuttua,varhaisempi suomalainen Taistolaisuudeksi nimetty lajityyppi, ei välttämättä ollut aitoa stalinismia, koska se oli rakenteeltaan liian oppineiden yksilöiden omaksumaa, jos tahdotaan oikeaa autenttista stalinismia matkia sen täytyy lähteä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelta,hahmoista jotka ovat lahjakkaita mutta omaavat käytännön kadun menetelmät.

      Hyvä mahdollisuus antaa kasvualustaa stalinismille olisi yhteiskunnan täydellinen vapauttaminen liberalisointi,jos ja kun esimerkiksi oppivelvollisuudesta päästään eroon,silloin annetaan mahdollisuus yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolella toimiville organisaatiolle erittäin hyvä ja laaja toimintamahdollisuus.

      Poista
  9. "Valtio ja sen uhrit"

    Vuoden 1918 luterilaisten kirkonkirjojen mukaan Venäjällä asui noin 120 tuhatta suomalaista, Inkerin suomalaisia ja muita suomalaisia. Sitten Neuvosto-Venäjälle tuli kymmenisen tuhatta suomalaista punapakolaista. 1930-luvun alussa Amerikoista muutti Neuvostoliittoon noin viitisen tuhatta suomalaista sosialismia rakentamaan. Samoihin aikoihin tuhansia loikkareita rajan yli Suomesta. On otettava huomioon myös väestön kasvu.

    Vuoden 1989 Neuvostoliiton väestölaskennan mukaan maassa asui 68 000 suomalaista. Luvut kertovat puolestaan valtiosta ja sen uhreista.

    VastaaPoista
  10. Nuo luvut ovat hyvin epätarkkoja ja unohtavat sen väestönvaihdon, joka tapahtui: Venäjältä pois ja Venäjälle. Mm. loikkarit, joita oli ilmeisesti yli 15000. Mutta tarkempaa tietoa on esimerkiksi Pekka Nevaaisen kirjoissa ja tietenkin Irina Takalan poerustukimuksissa, jotka pitäisi m´kääntää suomeksi.

    VastaaPoista
  11. Maamme vanhimpiin kuuluvan aatelsisuvun ja poroon seudun vauraimpiin kuuluvan kartanon tytär Katarina (?) Munck af Fulkila sai lapsen venäläisen sotavangin kanssa. (Lapsen isä taisi olla kapteeni ja kuulemma erittäin hurmaava.) Hän ei koskaaa mennyt naimisiin ja toimi Porvoon kaupunginkirjaston hoitajana.

    VastaaPoista
  12. Kirjallisuudessa on aika vähän arvioita siitä miten Suomen valtio suhtautui suomalaiskommunistien tuhoamiseen 30-luvun vainoissa. Vuoden 1918 sodan jälkeen Venäjälle paenneet ja myöhemmät loikkarit ja muut ryhmät kai saivat paluuoikeuden Tarton rauhansopimuksessa (mutta esim. Tokoin Muurmannin legioonaa ei päästetty maahan). Nostiko virallinen Suomi kättään heidän puolestaan vainon aikana, vai katsoiko vain sivusta. Vai toivoiko peräti näin tapahtuvan, ettei esim. Gyllingin toimesta syntyisi kilpailevaa punaista Suomea, joka olisi saattanut johtaa Pohjois- ja Etelä-Korean tapaiseen tilanteeseen.

    VastaaPoista
  13. Kyllä niille loikkareille, jotka halusivat palata, annettiin lähetystöstä paperit, mutta ei se yleensä auttanut, vaikka olisi ollut Suomen passi ja kansalaisuus.
    Kyllä näistä puhetta oli neuvostyojohdonkin kanssa, mutta se väitti, että kyseessä olivat vaaralliset rikolliset.
    Gylling kuuluu jo eri aikakauteen.

    VastaaPoista
  14. Minun myötätuntoani NL:ään loikanneiden ja paenneiden suomalaisten kohtaloa kohtaan on aina vähentänyt ajatus siitä, mitä tuo siellä koulutettu ja kultuurin omaksunut porukka olisi voinut tehdä, jos se olsi 1944 palautettu Suomeen. Hertta Kuusinen olisi saanut kaaderinsa ja Tsekkoslovakian tie olisi todellakin ollut meidän.

    Mitä tulee nyky-Venäjän suhteeseen noihin aikoihin uskon, että yksi syy on perustavanlaatuinen ero suhteessa totuutee. Sitä kuvaa hyvin Jukka Korpelan uudehko kirja.

    VastaaPoista
  15. Se porukka oli niin hyvin rokotettu sitä tautia vastaan, että olisi tapellut viimeisesen saakka. Kyllä se noista dokumenteista ilmenee. Suurin osa oli mennyt saadakseen töitä. Ja naapurin radio oli kehunut, että elämä on leveätä. Totuus paljastui pian.

    VastaaPoista
  16. Enkä muuten oikein pidä Korpelan kirjaa kovin relevanttina juuri tämän asian suhteen. Kyllä tuo muistin vääristyminen ja rationalisaatio ovat paljon yleisinhimillsempiä asioita.

    VastaaPoista
  17. Minulla on pieni yksittäishavainto Neuvostoliittoon lähteneen perheestä kotikylässäni. Poika oli lähtenyt 30-luvulla parikymppisenä eikä hänestä tiettävästi kuulunut mitään sen jälkeen. Kuitenkin vanhemmat pysyivät kommunisteina loppuun asti.

    VastaaPoista
  18. Jos olisivat myös menneet, olisivat luulot karisseet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöskin isääni houkuteltiin kolmekymmenluvun alussa loikaamaan, hän oli nuoruudesaan seikkaillut mmunmuassa Tainionkoskella Pihkalan kaartissa lakonmurtajana kavereidensa kanssa.
      Hetkeä myöhemmin nuo samat kaverit olivat olleet houkuttelemassa häntä rajanyli lähtemiseen.
      Isälleni oli silloin jo siunaantunut lapsia ja elämä muutenkin alkanut olla raiteilaan. Yksi näistä silloin loikanneista oli nimeltään Pekka Svensk.

      Poista
  19. Suomen ja Neuvostoliiton tilanteet sotavankien huollossa muistuttivat yllättävän paljon toisiaan. Kumpikin maa oli mobilisoinut suuren osan työväestöä, millä seurauksella elintarviketuotanto laski, annokset olivat kehnoja ja vankeja kuoli sadoittain. Tuskinpa sen enempää suojeluskunnat kuin GULAG:kaan olivat ilahtuneita saadessaan sotavangit niskoilleen. Kannattaa myös muistaa, että monet vangit olivat haavoittuneita; vapaaehtoinen antautuminen ei ollut vaihtoehto itärintaman pyhässä sodassa muille kuin pettureille ja pelkureille.

    Hyvin harvoin sotaa käyvä maa on ollut kunnolla valmistautunut sotavankien huoltamiseen. Saksalaisiakin kuoli länsiliittoutuneiden leireillä sodan päätyttyä, mistä ei juuri puhuta. Saksalaisten kymmenvuotinen vankeus NL:ssa onkin sitten oma lukunsa.

    Kielimuuri lienee suurin syy, miksi vankeja hakattiin molemmin puolin. Toisaalta blogistin NKVD-dokumenttikokoelmasta selviää, kuinka suomalaisten värväämät karjalaisapulaisetkin kohtelivat kaltoin entisiä tovereitaan. Todennäköisesti sama meno jatkui jatkosodassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa oli talvella 1942 paha elintarvikepula, mutta syynä ei ollut ensisijaisesti työvoimapula vaan "pieni jääkausi", jota termiä silloin käytettiin. Silloin kuoli noin joka 5. sotavanki nälkään.

      Maatalouteen oli varattu työvoimaa kouluista, naisista ja vanhemmista miehistä. Viimeksi mainitut joutui myös sotaväkeen Jatkosodan lopussa. Hyvin käyttäytyneitä sotavankeja sijoitettiin myös maataloihin. Heidän jäljiltään Suomeen jäi tuhansia lapsia.

      Suurimpia syntisiä oli Valtion rautatiet, jotka kuljetti perunoita ja juureksia kylmissä rautatievaunuissa. Tavara pilaantui tietenkin. Myös varastot ei olleet elintarvikkeille sopivia.

      Karvialan varavankilan historiikki kertoo, kuinka sotavangit oli saapuessaan huonossa kunnossa: nälkiintyneitä, sairaita ja vaatteet kuhisi täitä.

      Sotavangit luulivat, että heitä kidutetaan, kun heidät ajeltiin kaljuiksi ja ajettiin kuumiin täisaunoihin. Kommunismi oli ehtinyt katkaista tämän kansanperinteen Venäjällä, vaikka se oli sieltä Suomeen tullut.

      Karvialan sotavangit joutui heti metsä- ja maatöihin. Ensitöikseen he rakensi itselleen parakit, ja teki niihin polttopuita. Keskenään vangit olivat brutaaleita: klikkien johtajat varasi itselleen pääosan ruuasta. Syntyperän perusteella vangit kiusasi toisiaan toisinaan brutaalistikin.

      Monia vankeja tuomittiin ja teloitettiin vankitoverien murhista. Kun palautetut sotavangit yritti pelastaa nahkansa (antautuminen oli venäjän sotalain mukaan vihollisen auttamista), he keksi kuulusteluissa väitteitä brutaalista kohtelustaan ja "tsuhnien" kanssa yhteistyötä tehneistä vähemmistöjä edustaneista vangeista. Sellaisiksi kelpasi esim. Vepsäläiset.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
    2. Kirjoitin vahingossa "Karviala", vaikka tarkoitin tietysti "Karvian" varavankilaa. Lisää löytyy googlettamalla. Myös Karvian varavankilan historiikki pitäisi löytyä googlettamalla.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista

Kirjoita nimellä.