perjantai 9. helmikuuta 2018

Ihmemaakysymys



Karkotus Narniasta

C.S. Lewis on muuan lempikirjailijoistani ja olen sattuneesta syystä lukenut Narnia-sarjan useampaankin kertaan.
Siinähän mennään aluksi ihmeelliseen maahan vaatekomeron kautta ja koetaan siellä monenlaista, uskomattoman hienoa ja jännittävää asiaa. Se valtakunta on kaukana arkipäivästä eli ”tavallisesta maailmasta” ja siellä on lähes kaikki mahdollista, mutta ei sentään mikä tahansa käy ja kelpaa.
Eräässä kohtaa kerrotaan, etteivät muutamat lapset enää voikaan palata Narniaan, mikä on suuri tragedia. Asia johtuu siitä, että he saavuttavat iän, josta kirjoittajalla on hyvin häijyä sanottavaa. He lähestyvät aikuisuutta, joka sekin taitaa olla aika ankea vaihtoehto sille, mikä joudutaan jättämään taa.
Muuan Gareth Matthews on kirjoittanut kirjan Philosophy and the Young Child, jonka joskus luin kiinnostuneena. Hän esittää siinä itse asiassa aika banaalejakin esimerkkejä siitä, miten lapset käsittelevät juuri samoja ongelmia kuin suuret filosofit ja elleivät he pääse siinä suuriin edistysaskeleihin, niin eivätpä pääse nuo toisetkaan.
Kysyminen onkin se asian pihvi ja se aito, kokonaisvaltainen kiinnostus asioihin, jota tieteellisen ajattelun oppiminen tai muu banalisointi ei ole tappanut. Helsingin Sanomien palsta, jossa lapset kysyvät tieteestä on omassa sarjassaan erinomainen ja kiinnostava.
Vielä kiinnostavampaa saattaa kuitenkin olla se ajattelun alue, johon tieteellä ei ole mitään mainitsemisen arvoisia vastauksia. Sinne pitäisi mennä rohkeasti aja avoimin mielin, mutta valitettavasti aikuiset eivät sitä osaa, enimmäkseen.
Monien taiteilijoiden yritykset tähän suuntaan jäävät valitettavan usein vain primitiivistä ja lopultakin epävapaata ajattelua ilmentäviksi tuherruksiksi sen sijaan että niissä ilmenisi aito mielikuvituksen vapaus.
C.S. Lewisin Narnia-sarjaa on paljon analysoitu. Sen uskonnollinen ja vieläpä erityisesti kristillinen pohjavire on helppo havaita, samoin Narnian ja muhamettilaiseksi tunnistettavan Kalormenin sovittamaton vastakohtaisuus.
Kyse ei kuitenkaan ole mistään kuvitetusta uudesta testamentista lapsille. Narnian maailma on täynnä taikaa, mutta ei simppeli moraliteetti, jossa lapsille vältettöisiin näyttämästä vääryyttä ja väkivaltaa, pahaa magiaa ja muuta vastaavaa.
Ei Narnia alennu poliittisesti korrektiksi maailmaksi, jollaisen olisi kaiketi määrä kasvattaa niitä älyllisiä ja moraalisia kääpiöitä, jotka sitten haluavat innokkaasti opettaa ihmiskunnalle, miten sen olisi elettävä, vaikka eivät itse ymmärrä hienommista asioista tuon taivaallista.
Lapsilla on valmius omalla tavallaan ymmärtää ja kysyä paljon enemmän kuin aikuisilla. Suurta synnynnäistä viisautta heiltä kuitenkaan ei kannata odottaa. Satusedillä on tässä maailmassa tärkeä roolinsa ja aikuisen läsnäolo pitää sopivasti kiinni ”tavallisessa maailmassa”.
Esimerkiksi Jill Pölkky ja Eustace Constace Ruikku ovat vain kaksi lasta, joiden käytettävissä ei ole tässä arkimaailmassa kovin hääppöisiä resursseja. Tämä ei estä heitä nousemasta Narnian puolella aivan huimiin rooleihin. Jännitystä ja suorastaan kaameita tilanteita riittää Narniassa, jossa itse asiassa näyttää olevan useita erilaisia maailmoita, mutta ei se jännitys ole itsetarkoitus.
Muuan analyytikko on sanonut, että Narniassa sadunomaisuus tekee mahdolliseksi kertoa totuuden vapaana ”tavallisen” maailman rajoituksista.
”Tavallisessa” maailmassa olisi sietämätöntä ajatella vaikkapa ihmisten muuttuvan kiveksi tai uskaltautua vaikkapa taistelemaan tultasyöksevää lohikäärmettä vastaan. Sadussa se käy aivan luontevasti.
Satujen maailma on vapaa luonnontieteen kahleista ja sen tulee olla vapaa myös poliittisen korrektiuden kahleista. Satu ei saa olla enempää agitproppia kuin harjoitusta tieteelliseen ajatteluun.
Tai kukapa satua menisi kieltämään, se jos mikä on vapaa tai ainakin sen pitäisi olla. Sen vangitseminen tuollaisiin asioihin olisi vain törkeää.
Yritystä satujen vangitsemiseen ja hyödyntämiseen primitiivisessä propagandassa näyttää toki olevan liikkeellä ja sitä on ollut jo kymmeniä vuosia.
Tämä on lasten karkeaa aliarvioimista. Mikäli jotkut nipistelytieteilijät yrittävät ulottaa tahmaiset käpälänsä satumaailmaan (kauhulla ajattelen vaikkapa Narnian poliittisesti korrektia versiota), he onnistuvat vain likaamaan sen, mikä oli kaunista. Lasten mielikuvitusta he tuskin pystyvät vangitsemaan, eiköhän se pysyne ihan vapaana.
On surkuhupaisaa nähdä sitä ilmeisen vakavissaan suoritettua toimintaa, jonka tarkoituksena näyttää olevan estää aikuisia ihmisiä ajattelemasta kuten haluavat ja rangaista vitsien kertomisesta. Vitsithän ovat aikuisten satuja.
Kyseessä näyttää olevan surkea ihmiskuva, jonka koko kurjuus tulee todella esille vasta kun se pannaan klassisen satumaailman kanssa rinnatusten.
Mutta kulttuurin rappion ilmeisesti täytyykin ilmetä myös tällä alalla. Lasten viattomuutta ja heidän hukkaan heitettyjä mahdollisuuksiaan tässä käy sääliksi. Eiköhän me aikuiset aina jotenkin pärjätä hullujenhuoneessakin.

2 kommenttia:

  1. On kuitenkin todettava, että lapsia on aina yritetty perheissä kasvattaa ja yhteiskunnallisesti propakoida niihin arvoihin, joita perhe taikka yhteiskunta haluaa edistää: hitler-jukend, komsomol, partioliike, seurakuntanuoret jne. Kovin vieraalta tuntuukin ajatus, että pyrkisimme pitämään lapset henkisessä tyjiössä ja sitten 18-vuotispäivänä toteaisimme "muodosta nyt sitten arvosi puhtaalta pöydältä".

    VastaaPoista
  2. "On surkuhupaisaa nähdä sitä ilmeisen vakavissaan suoritettua toimintaa, jonka tarkoituksena näyttää olevan estää aikuisia ihmisiä ajattelemasta kuten haluavat ja rangaista vitsien kertomisesta. Vitsithän ovat aikuisten satuja."

    "ilmeisen vakavissaan suoritettua toimintaa, jonka tarkoituksena näyttää olevan estää aikuisia ihmisiä ajattelemasta"

    Eräs ripulidosentti väitti äsken venäläisessä julkisuudessa, että presidentti Sauli Niinistö on NATO:n salainen agentti. Tämän ripulilogiikan mukaan Suomella on lupa olla ainoastaan Äiti-Venäjän helmassa, ja nauttia tämän helman erittäin kauniista kuoseista, ja eritoten kun näitä helmoja heilutetaan maailmankaikkeuden edistyksen hyväksi.

    Ripulilogiikalla on Venäjällä kysyntää.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.