keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kulttuurin arvo ja merkitys


Kulttuurin arvo on muuttunut

Kulttuuria kohtaan tunnettiin vielä taannoin erittäin suurta kunnioitusta. Muistan itse asian. Itse asiassa se oli perinyt uskonnon paikan siinä maailmassa, jossa vanha säätyvalta oli murtunut ja jossa ihmisen oletettiin pätevän vain kyvyillään eikä suvullaan. Hänen oli itse tultava jaloksi, koska sitä ei voinut periä.
Toki talouden rautaiset välttämättömyydet antoivat käytännössä toisille enemmän eväitä kuin toisille ja kulttuurin omaksuminen oli enemmän kiinni olosuhteista kuin kyvystä vielä kauas 1900-luvulle.
Joka tapauksessa kulttuuri (lat. cultura, viljely, muokkaus), hengen ja tapojen jalostaminen ja kehittäminen olivat humanismin vastaus uskonnolle ja klerikalismille. Ei ole sattuma, että kulttuurin edustajat saivat leijonanosan pronssisista muistomerkeistä, monissa maissa. Sotilaalliset pylvästelijät keskittyivät yleensä suurvaltoihin.
Hyvyyden, totuuden ja kauneuden palveleminen eli siis se kulttuuri, kuten asia myös määriteltiin, merkitsi Jumalaa vaille jääneelle ihmiselle mahdollisuutta pyrkiä johonkin johonkin korkeampaan.
Voitiinhan ainakin nousta tietämättömyyden ja raakuuden alhosta. Ihanteena kulttuuri merkitsi ihmisen potentiaalin täydellistä kehittämistä, sitä, että hän tulisi siksi, mikä hän olemukseltaan on, noin aristotelista kieltä käyttääkseni. Vielä neuvostokommunismi otti asian hyvin vakavasti.
No, joka tapauksessa, kovasti hieno asia se oli, tämä kulttuuri, vielä noin pari sukupolvea sitten ja vähän myöhemminkin, mutta eipä ole enää.
Kun tässä nyt rupeaa miettimään sitä, miten sellainenkin kulttuuria ja sen kehitystä ilmaiseva indikaattori kuin sanomalehtien kulttuuriosastot ovat kehittyneet, voi todeta uuden aikakauden ilmeisesti alkavan silloin 1960-luvun kulttuurivallankumouksen myötä. Ei muutos ihan yhtäkkiä tapahtunut, mutta murrokselta se aika näyttää.
Uusi piirre oli matalakulttuurin tulo. Itse asiassa kysymys oli sen tunkeutumisesta korkeakulttuurin rinnalle ja ohikin. Oleellisen tärkeä oli tähän liittyvä uusi lähestymistapa.
Tutkimuksen piirissä kulttuurilla tietenkin oli jo kauan ymmärretty tietyn populaation tapoja ja elämänmuotoa. Ei Suomusjärven kulttuurilla viitattu mihinkään korkealentoiseen taiteeseen tai edes humanistisiin pyrintöihin, vaan ihmisiin, jotka olivat jättäneet tiettyä, primitiivisiä jälkiä elämänmuodostaan. Se tarkoitti elämänmuotoa itseään.
Mutta nyt haluttiin panna viralta itse kulttuurin hierarkiat ja samalla koko käsitteen entinen merkitys. Kulttuurilla ei enää tarkoitettu parasta, mitä ihmiskunta tai kansakunta oli saanut aikaan, vaan kaikkea, mitä se oli saanut aikaan. Sitä paitsi kaikki se oli samanarvoista. Tässä nyt oli ainakin tasa-aroa.
Vitsinä esitetty uusrahvaanomaisuuden tunnus oli uudelle kehitykselle mitä sopivin ja kuvaavin. Jos kaikki elämänmuodot olivat yhtä hyviä ja arvokkaita, ei ollut mitään mieltä yrittää jalostaa ihmistä ja kehittää hänen pyrkimyksiään totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Pyrkipä tuo nyt minne halusi, yhtä ja samaahan se oli arvoltaan.
Niinpä lehtien kulttuuriosastoissa ei ollut mitään syytä käsitellä ja pohtia, ainakaan erityisesti, suurten ajattelijoiden (mitä ne olivat?) tai suurten taitelijoiden (kenen mielestä suurten?) aikaansaannoksia. Sen sijaan oli panostettava kaikkien lukijaryhmien mielenkiinnon kohteisiin, ellei tasa-arvoisesti, niin lukumäärän mukaan jyvittäen.
Vielä sukupolvi sitten esimerkiksi Helsingin Sanomien kulttuuriosasto panosti korkealaatuisiin artikkeleihin, joita tilattiin alojensa parhailta asiantuntijoilta. Kansakunnan kohtalon kannalta ratkaisevan tärkeitä aikaansaannoksia, tutkimuksia ja arvioita niistä käsiteltiin arvonsa mukaisella tavalla.
Sunnuntainumeroissaan lehdellä oli tapana julkaista jopa A1 sivun kokoisia artikkeleita tutkimuksen uusista aluevaltauksista, etenkin kansallisesta historiasta. Kaunokirjallisuuden käsitettiin olevan sekä sanataidetta että tunkeutumista inhimillisen elämän syvimpien mysteerien äärelle ja sama koski teatteria.
Kansallinen, suomalainen kulttuuri, jota esiintyy milteipä vain meillä Suomessa, sai erikoisaseman, jonka se tietenkin myös ansaitsi. Muut viljelivät omaansa ja sitäkin meidän tuli tuntea, mutta vain meidän vastuullamme oli suomalainen kulttuuri.
Olenko romantisoinut lähimenneisyyttä? Sanoinko jotakin väärin? Yllä oleva kuva ei tietenkään ole täydellinen eikä sulje pois poikkeuksia. Se on vain maalattu sopivan räikein värein vastakohdaksi nykyiselle tilanteelle, jotta ymmärtäisimme, mikä on muuttunut. Nimittäin moni asia on.
Nykyistä mainitsemani lehden kulttuuriosastoa katsellessa kiinnittää heti huomiota sen tietty lapsellisuus, nuorisovetoisuus.
Ilmeisesti suurin osa toimittajista on nuoria ja sitä paitsi naisia, missä ei sinänsä ole vikaa tai ei tarvitsisi olla. Näyttää kuitenkin olevan niin, että tämä joukko on hyvin sisäänlämpiävää, kuten sanotaan ja kiinnittää huomionsa enemmän pariutumisikäisten ja jopa teini-ikäisten kuluttamaan hömppään kuin sellaiseen kulttuuriin, jota voisi sanoa vakavaksi.
Toinen asia on, että se aivan ilmeisen tosissaan on ruvennut uskomaan olemansa maailman napa. Kiinnostuksen arvoisia asioita eivät näytä olevan ne korkeakulttuurin eli hyvyyden, totuuden ja kauneuden tavoittelun alalla tapahtuvat asiat, vaan sen sijaan matalakulttuuri, viihdebusiness eli niin sanottu hömppä, erityisesti kansainvälinen. Yli kaiken on sentään nuorten naisten asema ja heidän maailmansa, joka keskittyy olemiseen seksuaalisen mielenkiinnon kohteena.
Kaikkia asioita sitä paitsi nostetaan esille hyvin tarkoitushakuisesti ja pyritään aina valikoimaan naispuolisia artisteja (milloin kuulitte viimeksi sanan taiteilija?) ja heidän aikaansaannoksiaan.
Myös rajaton ylikansallisuus pistää silmään. Kyseessä voi tuskin sanoa olevan niinkään aidon kansainvälisyyden kuin ylikansallisen ns. sisällöntuotannon kritiikittömän palvonnan. Silmiinpistävää on, miten vähän kotimainen kulttuuri saa osakseen huomiota, ellei se ole ylikansallisen esikuvansa apinointia.
Tällaiset asiat tietenkin heijastelevat suuria yleisiä muutoksia, eivätkä niinkään riipu toimittajien henkilöllisyydestä tai, sanokamme, heidän tietoisesta toiminnastaan. Mutta kyllä heillä asioissa on ratkaiseva rooli tai olisi, mikäli he pystyisivät ymmärtämään vaihtoehtoja olevan olemassa.
Nyt koko läntisessä maailmassa havaittava matalakulttuurisuuntaus ja koko kulttuurin hiipuminen siinä mielessä, kuin se aikoinaan ymmärrettiin, ei toki ole yhden kulttuuriosaston syytä.
Sitä paitsi kehiotyksessä näkyy se, erityisesti anglosaksista perua oleva utilitaristinen peruskatsomus, jonka kulttuurifilosofian Jeremy Bentham jo yli kaksisataa vuotta sitten tiivisti: jos nappikuopan pelaaminen tuottaa enemmän tyydytystä kuin runous, niin siinä tapauksessa se on runoutta parempaa.
Rajat ylittävä konsumerismi on tehnyt tuosta simppelistä periaatteesta käytännössä meidänkin pakollisen filosofiamme, eivätkä lehdet tuhlaa aikaa ja paperia runouteen, mikäli nappikuopan peluulla on enemmän harrastajia.
Tämä tuntunee monista meistä nyt yhtä väistämättömältä ja luonnolliselta kuin se olisi ollut loukkaavaa ja absurdia ennen kulttuurivallankumousta.
Niinpä siis saamme tottua siihen, että parikymppisen hupakon maailman rajat ovat myös kaikkien muiden maailman rajoja. Tällaista puheavaruutta nyt ainakin rakennellaan, ainakin kulttuuriosastossa
Niin, kuka on kutitellut ketä ja onko joku peräti nipistellyt, millä tarkoituksella ja millä tuloksella edustaa nyt sitä tasoa, jota kulttuurin nälkäänsä tyydytystä etsiä edestään löytää. Maailmanhistoriallinen kulttuurin (ainakin kutittelukulttuurin) käänne tai peräti vallankumous kuuluu olevan meneillään, tai niin ainakin arvellaan.
Lehdillä ei nyt kuitenkaan enää ole hallussaan tiedotuksen monopolia. Yksipuolinen panostaminen hupakkokulttuuriin saattaa kostautua. Ehkäpä näin koko ajan tapahtuukin.

19 kommenttia:

  1. Namia tämän tekstin kulttuurillinen näkökulma;
    ja samalla tavallaan nekrologi romahdukselle.

    Hupakkokulttuurista on pysyttäydyttävä syvästi
    harkiten hirvittävän loitolla.

    Koko tuo hupakkokulttuuriin johtanut sivistys
    on Perkeleestä ja pitäisi eliminoida tyyten -
    sen ylläpitäminen on luonut ankaran perustan
    vähäväkisten syrjimiselle ja hyväksikäytölle,
    niin että ihan alkaa hirvittää katsella sitä täältä
    Kulttuurista käsin.
    Meillä mokomaa syöpää ei suosita lain, vaan se
    nakataan revontuliin - käristyköön siellä, pahojen
    hyisessä helvetissään kera inhimillisyyden nurjan
    puolen...

    VastaaPoista
  2. Nykyisen ahneuden ideologian mukaan vain sillä on merkitystä, joka tuottaa vähimmällä vaivalla suurimman taloudellisen voiton.Vaikka julkiset teloitukset ja luonnonoikkunäytökset ovat kiellettyjä, vähäpukeiset teinitytöt menevät aina kaupaksi. Tosin sitä liiketoimintaa pyörittää likaisten vanhojen miesten verkosto, jonka kuulu johtomies D. Trump on päässyt missibisneksellä merkittävään asemaan.

    VastaaPoista
  3. Taas tuli sellainen tunne kirjoituksesta, että kerrankin joku on laittanut nämä ylös, mutta tässä blogissa teema palaa yhä uudelleen - aina yhtä terapeuttisena. Tulee mieleen sellainen Wittgensteinin ajatus, että kieleni rajat ovat maailmani rajat - puhutaan kielitaidosta, sisältöä on vaikea tuottaa vaikka kielioppi ja ääntämys... fey sentään!

    VastaaPoista
  4. "lehden kulttuuriosastoa katsellessa kiinnittää heti huomiota sen tietty lapsellisuus, nuorisovetoisuus."

    Nyt blogisti iski asian ytimeen. Syynä on varmasti osaksi toimittajien iän ja sukupuolen, koska jokainen ihminen tahto keskittyä itselleen ja sukupolvelleen tuttuihin ja läheisiin teemoihin. Näkisin kyllä raadollisemmankin syyn: Hesari pelkää sairaalloisesti levikin - ja sitä myöden mainostulojen - laskua nuorempien ikäluokkien parissa. Sen vuoksi lehden strategiassa halutaan panostaa juuri nuorempia ikäluokkia kiinnostaviin asioihin, kuten kaikkeen seksiin liittyviin. Vanhat Hesarilla on jo ja vuosittain heitä poistuu tilaajista. Aivan sama painotus on nähtävillä kaupallisissa TV ja radiokanavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajalle tyypillisesti keskittyminen "nuorisokulttuuríin" on tavattoman lyhytnäköistä kuinka ollakaan. Viisaus ei asu sellaisessa ajattelussa vaan iäkkäämmillä on elämänkokemusta ja perspektiiviä, usein myös tietoa ja näkemystä, eri lailla kuin nuorilla. Suoranainen ikärasismi ja tällainen kulttuurin lapsellistuminen näkyy kaikilla osa-alueilla musiikissa ja elokuvataiteessa ainakin. Näiden osaltahan usein uutisoidaan perin tylsästi Hollywood ja länsimaalaisesta tulokulmasta, joten siinä mielessä asian ei pitäisi yllättää ketään millään tavalla. Toki typeryyskin saa joskus niin luovia muotoja, että se suorastaan viihdyttää. Sitä se matalakulttuuri on kai "aidoimmiillaan" eli matalimmillaan.

      Tässä en osoittaisi hupakoiden tai keikistelevien marionettien suuntaan vaan vaikuttamassa on kaikenlaisia ihmisiä vaikuttamassa.

      Poista
    2. En sanonut, että tuo kehitys on hyvää, selitin vain sen syyn eli rahan.

      Me vanhemmat ihmiset saamme kyllä katsoa peiliin: itsehän olemme tämän "kultaisen nuorison" kasvattaneet. Kun nuorille tarjotaan vaan itsetuntoa velvollisuuden ja empatian sekä ns.sydämmen sivistyksen sijasta tämä on tulos.

      Toistaalta yritän muistaa, että nuorison painottomuutta on haukuttu antiikista alkaen ja aina se on ajallaan pärjännyt.

      Poista
    3. Kyllähän nuoriso " pärjää " vaikka miten päin olisi. Kyse on jostain ylevämmästä mistä blogissa kirjoitettiin; arvoista, hengen palosta, kaipuusta johonkin ylevyteen ehkäpä edes teoriassa. Itsepintaisessa kansainvälistymishuumassa media on myös kadottanut jotain tärkeää eli kansallisen identiteetin vaalimisen ja Suomessa sen pitäisi olla arvossaan. Lähes jokainen allekirjoittaa sen, että populaarimusiikissa taso matalalla nykyään, silti siitä kirjoitetaan ja siihen panostetaan. Suomessa tehdään laadukasta musiikkia esimerkiksi kansainvälistä soulia, mutta se soi harvoin missään eikä sitä mainosteta millään tavallaan.
      Kertakäyttökulttuuri yrittää vallata alaa taiteessakin.
      Se ei ole millään tasolla kestävä taidemuoto.

      Poista
  5. Kiitokset mainiosta kirjoituksesta! Herätti ajatuksia ja jopa tunteita ihan näin "hupakossakin". Niistä ehkä myöhemmin lisää.

    VastaaPoista
  6. Tällä kertaa en voisi olla enemmän samaa mieltä Vihavaisen kanssa; niin osuvasti tekstissäon luonnehdittu tuota HS:n kulttuuritoimituksen pitkään inhoamaani "hupakko"- ja popparilinjaa. Kaihoisasti muistelen itsekin 80-luvun broadsheet-lehden kulttuurisivujen pitkiä artikkeleita nimenomaan Suomen historiasta. Miten usein ne innostivatkaan mieltä ja motivoivat mm. hankkimaan puheena olleita teoksia Akateemisesta! Nykyään ainoa odotukseni kohdistuu Veli-Pekka Leppäsen mielestäni hyvin tarkkanäköisten kritiikkien ilmestymiseen (ja tässä kohdin ilmeisesti alkaa jo tulla sortoa ja poikkemaa blogistin mieltymyksiin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sieltä akateemisestakaan nykyään paljon hankita eivätkä kustantajat julkaise!

      Poista
    2. Kustantajien osalta pitää osittain paikkansa. SKS meni ajamaan alas hienon Bibliotheca Historica -sarjansa, ja perinteikkäät HTutk ja HArk on muutettu paljolti substanssia vailla olevaksi, ainakin minulle merkityksettömäksi ja tyhjäksi käsitakeikaroinniksi.

      Poista
  7. "Kulttuurin arvo ja merkitys"


    Arvoisa Venäjän historian professori Timo Vihavainen on hylännyt blogissaan Venäjä-aiheen ihan tyystin. Syynä lienee kaiketi olettamus, että Venäjän historialla ei ole mitään tekemistä nyky-Venäjän kanssa, puhumattakaan siitä, että Venäjän historialla olisi jotain tekemistä Venäjän tulevaisuuden kanssa.

    Poikkeuksena saattaa olla ainoastaan Venäjän tuhatvuotinen, Bysanttilaista perintöä oleva mania Venäjästä, että Venäjän pitää olla maailman Suurin/Giganttisin/Pelättävin/Sivistynein/Kulttuurisin/jne. IMPERIUMI. Tämä pikkuseikka/-mania ei taidakaan olla suomalaisten Venäjän historian professorien arkileipää/-makkaraa/-kossua/-suolakurkkua.

    Saattaisiko mainitun seikan syynä olla historiallinen logiikka/-mystiikka/-pragmatismi/-tutisevat housut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän kovasti tästä kirjoittajan laajasta repertoaarista aiheiden suhteen. Laajan sivistyksen omaavan ihmisen kirjoituksia on todella mukava lukea/ pohtia/ funtsia/ kelailla. Minusta on piristävää, että aiheet sivuavat muutakin kuin itänaapuria ja sen merkittävää historiaa - Suomea ja suomalaisuutta.
      Olipas latteasti sanottu tuo, myönnän.

      Poista
  8. En ole vuosiin käynyt Suomessa konserteissa, uudessa Hesan konserttisalissa en kertaakaan, joten en tiedä Suomen tilannetta, mutta Malagan Cervantes.teatterin sinfoniakonsetteihin minulla on kausilippu ja tosiasia on, että vaikuttaa kuin konsertit olisi tarkoitettu vain meille eläkeläisille, eikä millekään varhaiseläkeläisille vaan melkoinen osa porukasta tulee jäämään pois muutaman vuoden sisällä. Tuntuisi aika kummalta, että jostain löytyisi nuoria heidän tilalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää näin "nuorena" (44 v.), että eipä tule itsekään käytyä konserteissa, vaikka omaankin erittäin perverssin musiikkimaun (samana päivänä menee niin Sabaton kuin ortodoksinen kirkkomusiikki). Levyiltä tulee kuunneltua.

      Poista
    2. Mukava kuulla Trilisser, että omaat " perverssin musiikkimaun ".Kävisin mielelläni itsekin klassisen musiikin konserteissa enemmän Helsingissä. Joskus kynnyksenä on lippujen hinta toisinaan puhdas laiskuus. Ja pakko myöntää, että yksin siellä joutuu käymään ei löydy ystävistä juurikaan sen musiikin ystäviä. Oopperassa ja baletissa sentään monet vielä käyvät sieluaan virkistämässä. Ja mainioita kirkkokonsertteja on usein kaupungissa. Uskon klassisen kulttuuriin voimaan. Se, mikä on kestänyt aikaa tähän asti kestää sitä tulevaisuudessakin.

      Poista
  9. Vaimolle kerroin että Suomen päälehdessä oli juttu "Sielun Veljien valomies kuoli." Ei uskonut, piti näyttää.

    VastaaPoista
  10. Jos kulttuurin arvon muutos näkyisikin vain ulkoisesti, voisi olla vielä tyytyväinen, mutta ongelmaksi on muodostunut, että ihmiset reagoivat kaikkeen tunteella.

    Siksi heitä voidaan myös viedä kuin pässiä narussa. Ei tarvitse tarjota kuin pieni houkutin ja sen jälkeen ihmistä viedään koukun päässä.

    Kysymys ei ole ihmisten tyhmistymisestä. Kysymys on ajattelun lopettamisesta. Monille nuoremmille koulutetuille asiat eivät ole enää toisaalta ja toisaalta, vaan näkökanta asioihin valitaan tunteella ja oman viiteryhmän perusteella.

    Valitettavasti tämä koskee myös asiantuntijoita. Jos toimittaja tahtoo jauhaa ohjelmassaan suurten mahdollisuuksien tulevaisuudesta, hänen on helppo löytää tekoälyasiantuntija, jolle kaikki on vain mahdollisuuksia ja kehitystä ilman uhkia ja vaikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nuorempien koulutettujen "toisaalta ja toisaalta" ajattelu on useinmiten vain näennäiskriittisyyttä. Siihen liittyy vielä että narisevalla nenänkautta puhumisella vedotaan johonkin auktoriteettiin. Useinmiten kyse ei vain ole mistään eksaktista tieteestä vaan politiikasta.Tähän nykyajan lapselliseen tunteikkuuteen liittyy kääntöpuolena myös lapsille ominainen julmuus ja epäluotettavuus.

      Poista

Kirjoita nimellä.