Voimaantukaamme itse kukin

Voimaantumisen huipuilla

Muistan joskus kultaisella 1970-luvulla hieman hätkähtäneeni, kun luin Märta Tikkasen romaanin Miestä ei voi raiskata.

Kirja oli mielestäni läpikotaisin falski ja samaan aikaan sen läpikäyvänä piirteenä oli jonkinlainen filosofista ajattelua tavoitteleva pohdinta, joka tapahtui uskomattoman naiivilla tasolla.

Kirja otettiin toki asianomaisissa piireissä vastaan myrskyisin suosionosoituksin. Siinähän oli suoritettu jonkinlainen kulttuurinen salto mortale -uskomaton hyppy aivan uudenlaiseen ajatteluun, jossa asioiden etumerkit vaihdettiin ja kaikki tässä maailmassa oli uusilla ja entistä paljon uljaammilla paikoilla.

Muistelen, että Tikkanen nosti kirjassaan esille myös sen ilmeisen häiriintyneen naisihmisen, joka oli ampunut presidentti Fordia, huutaen jotakin sekavaa siitä, ettei tuo herra ollut ”teidän johtajanne”.

Tämä teko, jota normaalijärjellä ajatellen täytyi pitää vain surkeana sekopäisyytenä, nostettiin esille suurena symbolisena tapahtumana: naiset eivät enää olleet vain väkivallan kohteena, vaan saattoivat olla myös sen subjekteja: heidät olikin nyt otettava vakavasti…

Omalta osaltani tuo vakavasti ottaminen, sikäli kuin asia koskee feministejä, loppui kyllä siihen paikkaan, mikäli sitä oli koskaan ollutkaan. Pidin ajattelua sen verran suuressa arvossa, että moinen, aivan ilmeisesti muiden elinten kuin aivojen avulla tuotettu visio uudesta maailmanjärjestyksestä tuntui sivistyksen konkurssilta ja pilkalta.

Sittemminhän sai kyllä tottua näkemään juuri tuon kaltaista sekoilua ajattelun asemesta ja oppi ymmärtämään, että aplodeja tulee sitä varmemmin, mitä hullumpaa keksii esittää, mikäli nimittäin kuuluu oikeaan viiteryhmään.

Itse asiassa olin aika hämmästynyt siitä, että kun muuan mielisairas nainen tappoi ampumaradalla kolme miestä, häntä ei kohotettukaan uuden voimaantumisen symboliksi. Ehkäpä selityksenä oli jonkinlainen sensuuri? Olen jopa varma siitä, että sellaistakin hölynpölyä kehdattiin kirjoittaa ja lehdille tarjota.

Tämän aamun lehdestä olen saanut oppia, että Ruotsin akatemian jäsen Sara Stridsberg on kirjoittanut kirjan, jossa hän käsittelee erittäin suuresti arvostamaansa Valerie Solanasia, mielisairasta naista, jonka aivoissa syntyi ns. SCUM manifesti, jossa vaadittiin miesten hävittämistä maan päältä.

Kirjoittaja oli kuulemma yllättynyt siitä, miten röyhkeä ja villi tuo manifesti oli ja miten se rikkoi kaikkia sovinnaisuuksia vastaan. Itse asiassa kyseessä oli asioiden kääntäminen päälaelleen, näinhän ne miehet ovat naisia katselleet kautta aikojen…

Pitkä, koko aukeaman artikkeli ei itse asiassa anna mitään vinkkejä siitä, millä perusteella tuo Solanasin manifesti edustaa jonkinlaista huomionarvoista tai peräti kannatettavaa filosofiaa tai millä perusteella se on järjellistä ajattelua ylipäätään. Vain edellä oleva mieletön väite jätetään lukijan nautittavaksi.

Solanas nousi otsikoihin myös yritettyään murhata pop-taiteilijana nimikuuluksi tulleen Andy Warholin, mikä näyttää olleen jälleen yksi syy siihen, ettei häntä ole pidetty pasifistina. Tämäkään ei kuulemma pidä paikkaansa. Ei kai sitten.

Kunnianhimoista tekstiä siis näyttää olevan jälleen saatavilla myös suomeksi, Stridsbergin kirja kun on käännetty myös meidän vähäpätöiselle kielellemme. Luulenpa, että suitsutusta tulee riittämään, sillä eihän tärkeätä ole se, miten ajatellaan tai kirjoitetaan, vaan se, mitä kuka kirjoittaa ja mitä hän kehtaa kirjoittaa.

Luvassa näyttää ainakin olevan kukkuramitoin villeyttä, joka nykyään on a priori suuressa huudossa. Ennenhän kulttuurissa arvostettiin jalostuneisuutta, joka merkitsi nimenomaan voittoa villeydestä eli siis primitiivisyydestä.

Haastattelu nyt on haastattelu enkä tietenkään voi sanoa itse sen kohteena olevasta kirjasta mitään järkevää, kuten siitä eivät sano haastattelija tai haastateltavakaan. Selvää on vain, että huikeat kärjistykset ja normaalin arkiajattelun kanssa ristiriidassa olevat väitteet ovat jotakin erinomaista. Ne voimaannuttavat.

Niinpä luulenkin, että olisi kohtuullista ottaa myös tässä esille jokin huikea klassinen sitaatti. Mitenpä olisi seuraava:

Selten denkt das Frauenzimmer,

denkt es aber, taugt es nichts…

(F. Nietzsche, Das Mädchenlied)