torstai 10. toukokuuta 2018

Laki ja oikeus



Lain takana

Matti Norri, Omistan, olen. Lain filosofian perusteet. Terra cognita 2005, 384 s.

Muistan filosofian seminaarissa joskus 1970-luvulla käsitellyn Hans Kelsenin subsumptioteoriaa, jonka ideana oli, että lakipykälien tuli olla johdettavissa yleisistä periaatteista.
Teoria tuntui aika tyhjänpäiväiseltä ja yhtä kuivalta kuin koko lainoppi, jota joku oli juuri noihin aikoihin keksinyt ruveta nimittämään oikeustieteeksi.
Oikeustiede tuntuu kuitenkin olevan yhtä problemaattinen käsite kuin vaikkapa teologia. Toki siinäkin toimivat tieteen metodit ja se voi ottaa palvelukseensa monenmoista, niin sanoakseni ihan oikeaa tiedettä, historiasta ja sosiologiasta logiikkaan ja psykologiaan. Sen on jopa käytännössä pakko niin tehdä.
Kuitenkin sekä lainopin että teologian kohde on hyvin problemaattinen. On olemassa jotakin, jota kutsumme laiksi, kuten on olemassa jotakin, jota kutsumme Jumalaksi. Ne on usein hyväksytty annettuina totuuksina, mikä on helppo ratkaisu tai sitten lähdetty vaikkapa siitä, että kyseessä on yksinkertaisesti konventio, keksintö, johon ei kannata tuhlata sen enempää miettimistä, mikä on olennaisesti sama asia.
Mutta ei se ongelmaa ratkaise. Niinpä sellaisetkin merkittävät filosofit kuin David Hume ja Immanuel Kant ovat ahkeroineet lain filosofian alalla kuten myös alan miehet Hugo Grotius ja Carl von Savigny.
Mutta ei niitä paljon ole, sanoo Matti Norri, joka on asiaan perehtynyt. Niinpä hän on itse ryhtynyt lain filosofiaa harjoittamaan, eikä olekaan turhaa työtä tehnyt. Tuloksena on ollut mainio kirja, jota ryydittävät rivakat sivallukset myös ajankohtaisiin aiheisiin.
Kirjaan sukeltamista oli turha pelätä, vaikka itseäni aluksi hieman kammotti ajatus joutumisesta juridisen hiuksenhalkomisen maailmaan. Siitä kirjassa ei ole kysymys.
Sen sijaan siinä kysytään, mihin asiat perustuvat, kun niiden sanotaan perustuvan lakiin ja mitä laki eri tapauksissa tarkoittaa. Laki ei näet ole sama asia kuin oikeus, kohtuudesta puhumatta. Sen olemuksen sivuuttaminen viittaamalla vain lakikirjaan taas on helppohintaista, mikäli asioita todella halutaan myös ymmärtää. Eihän niitä yleensä halutakaan.
Ilmeisesti laki on kuten matematiikka eli jotakin, jota ei itse asiassa lainkaan ole, se vain kuvitellaan tai sitten puhutaan positiivisesta oikeudesta ius positum. Matematiikkakin on siitä mukavaa, ettei sillä ole reaalimaailmassa olemassaoloa, joten se pitää aina ja ikuisesti paikkansa ja siis on oikeastaan yhtä saman jankkaamista eli tautologiaa. Tämä oli oma näkemykseni ja minusta Norri näyttää olevan samaa mieltä.
Kirjoittaja on asianajaja, joka on laajasti käytännössä tutustunut myös ei-eurooppalaisten oikeusjärjestelmien toimintaan.
Tämä näyttää olleen avartavaa. Meille sopimukset ovat pyhiä: pacta sunt servanda, kun taas ne jossakin muualla saatetaan mieltää vain toimintasuunnitelmiksi ja ollaan aidosti hämmästyneitä, kun niihin vedotaan.
Omaisuus taas on lain kannalta niin keskeinen asia, että voidaan sanoa, että se on koko sivistyneen yhteiskunnan ydin. Omistus edellyttää itsensä kunnioittamista… moraalista asennoitumista. Vasta kun se pitkän, sukupolvien ajan jatkuvan kehityksen myötä muodostuu instituutioksi eli kun sen pysyvyyteen, periytyvyyteen ja siirrettävyyteen luotetaan, se alkaa synnyttää vaurautta.
Kiinnostavaa. Venäjällä ei ollut mahdollista toteuttaa tätä 500 päivässä, kuten muuan ohjelma edellytti. Pikemmin tarvitaan 500 vuotta, arvelee Norri.
Kirjoittaja katsoo, että laissa on olemassa vain yksi apriorinen peruskäsite, jolla on posteriorisia piirteitä: omistus. Siihen liittyy kaksi posteriorista tointa: vaihtaminen ja lupaus ja niihin liittyy kaksi apriorista käsitettä: velvoite ja vastuu. Siinä koko yksityislaki.
Tämä on niin jylhästi sanottu, että kirja ansaitsee jo tämän vuoksi jäädä tietokirjallisuutemme historiaan.
Vaikka lukijan kompetenssi ei yltäisi arvostelemaan niitä lain kiemuroita, joiden parissa kirjoittaja on kuin kotonaan, panevat tällaiset kiteytykset ajattelemaan. Omistus on myös politiikassa aivan keskeinen käsite ja sen rajoittaminen näyttää usein olevan sen piirissä päätyönä. Tuntuukin selvältä, että tässä asiassa pitäisi vallita jonkinlainen kohtuus. Omaisuuden poistaminen sen sijaan näyttää olevan suora tie barbariaan.
Rikoslaki ei suurimmalta osalta näytä olevan muuta kuin kostoa, jonka mittaamisen vaikutuksia arvioidaan muuten kuin lain keinoin, eihän laki siihen mitään eväitä anna tai sitten antaa sellaiset, joiden käyttämistä pidetään sopimattomana. Mutta kosto on tietenkin välttämätöntä ja sen uskottavuus on säilytettävä, sanoo lukija enkä huomaa kirjoittajan olevan asiasta eri mieltä.
Norrilla on yhtä ja toista sanomista monopolista (immateriaalioikeus) ja kaavoittamisesta (omistuksen mitätöinti) ja monesta muustakin asiasta. Näkökulmat ovat aina teräviä ja johtopäätökset virkistäviä. Mitä esimerkiksi tutkii lainoppi? Ei sanottavasti lakia, vaan taloutta, kuuluu vastaus.
Asia on ymmärrettävä, eihän aritmetiikkakaan tutki aritmetiikkaa, vaan erilaisten asioiden mittoja ja suhteita.
Nämä seikat eivät sinänsä vähennä enempää lain kuin aritmetiikankaan merkitystä. Tuota merkitystä kuitenkin tullaan kovin harvoin pohtineeksi.
Sitäkin sentään on syytä tehdä. Kuten kirjoittaja toteaa, maailmassa näyttää olevan kovin vähän kirjoitettua lain filosofiaa. Suomeksi tämä lienee ainoa kirja.
Niinpä tämä opus olisi ilman muuta syytä kääntää englanniksi ja miksei myös muille kielille, ellei sitä jo ole tehty. Sen kirjoittaminen suomeksi oli kulttuuriteko, mutta kaikki omaperäinen ajattelu ansaitsee myös tulla vertaisryhmän tuntemaksi. Silloin se vasta pääsee oikeuksiinsa.
Uskon, että monella alan miehellä on paljonkin huomautettavaa tämän kirjan ajatuksiin ja niinhän tuleekin olla. Ei niitä muuten olisi kannattanut esittää.

6 kommenttia:

  1. > Rikoslaki ei suurimmalta osalta näytä olevan
    > muuta kuin kostoa

    Koston laki vs. omistusoikeus on kuin Vanha testamentti vs. Uusi testamentti.

    Erityisesti arabimaissa monet meillä julkisen syytteen alaiset teot ovat asianomistajarikoksia. Esimerkiksi murhaajan on ensisijaisesti päästävä sopuun murhatun omaisten kanssa, ei valtion. (Luovutat niin ja niin paljon omaisuutta ja lähdet kauas pois muille maille. Jos tulet takaisin panemme itse koston toimeen, valtiosta riippumatta.) -- Onko valtiolla suurempi omistusoikeus ihmiseen kuin hänen omaisillaan?

    VastaaPoista
  2. Vanhassa testamentissa muotoiltiin koston ajatus ´silmä silmästä, hammas hampaasta'. Mutta koston sijasta merkittävämpää oli, että samalla ensi kerran ihmiskunnan historiassa todettiin ihmisten tasa-arvoisuus: jokaisen silmä on yhtä arvokas!

    VastaaPoista
  3. On olemassa laki ja on olemassa lainsäädäntö. Lain rikkominen on rikollisuutta (pahuutta), lainsäädännön rikkominen on tottelemattomuutta (esivaltaa vastaan) ja tottelemattomuudesta rangaistaan. Monesti nämä kaksi täysin eri käsitettä sekoitetaan keskenään.

    blogit (piste) mvlehti (piste) net/b0osbiujm5mk/2017/02/05/rikollisuus-vs-tottelemattomuus

    Jo tuomarin ohjeissa tehtiin ero näiden välille:
    > Kaikki laki on asetettu oikeuden ja kohtuuden eikä
    > sakkorahain tähden.

    "Rikoksia" lainsäädäntöä, jota EU-"oikeus" kokonaisuudessaan on, vastaan ei pitäisi ollenkaan käsitellä tuomioistuimissa, koska niiden puolueettomuus kärsii tästä. Tottelemattomuudesta rankaiseminen kuuluu aina ja vain vahvemmalle. Siihen ei lakia tarvita. Rangaistuksesta pitää päättää vain hallinnollisella päätöksellä (asiaan kuuluvine valitusoikeuksineen).

    On törkeää, että yleisissä tuomioistuimissa rangaistaan kansalaisia esimerkiksi verotukseen liittyvissä asioissa.

    Hyvin kirjoitettua:

    www (piste) armstrongeconomics (piste) com/international-news/rule-of-law/american-imperialism-why-congress-violates-international-law/

    VastaaPoista
  4. Norrin ajattelun ymmärtämiseksi on hyvä ymmärtää, että tämä on anglofiili eli "diggaa" common law -järjestelmää.

    Kun lainopin sijasta ryhdyttiin puhumaan oikeustieteestä sillä pyrittiin nimenomaan lainoppia laaja-alaisempaa ajatteluun.

    Lakia ja sen merkitystä ei kannata vähätellä: yhtyneenä demokratiaan se tarkoittaa oikeeusvaltiota, joka tarkoittaa, että ihmisten välisiä suhteita säädellään abstrateilla säännöillä, jotka koskevat kaikkia ja joiden tulkinnan voi saattaa ulkopuolisen eli riippumattoman ja puolueettoman tuomarin ratkaistavaksi eikä asia oli valtaapitävän tahon kulloisenkin yksittäisratkaisun varaan. Tuollainen oikeusvaltio edistää myös talouselämää: kannattaa sijoittaa ja yrittää kun omaisuus ja sen hallinta on turvassa eikä hallitsijan mielivallan varassa. Juuri tuo seikka on rajoittanut Venäjän taloudellista kehitystä: rahat kannattaa viedä turvaan esim oikeusvaltio Englantiin eikä sijoittaa takaisin omaan maahan.

    Rikosoikeuden tarkoitus on juuri rajoittaa (yksityistä tai suvun) kostoa. Nykykäsityksen mukaan rangaistuksen tarkoitus on yleisestävä ts ylläpitää tavallisten ihmisten lainkuuliaisuutta eikä erityisestävä ts estää tekijän rikosten jatkamista. Tämän vallitsevan ajattelutavan ongelmat nähdään viimeaikaisessa ns sarjakuristajan tapauksissa. Yhteiskunnalla ei ole kykyä myöntää eikä keinoja käsitellä sitä, että joukossamme on äärimmäisen pieni, mutta vaarallinen joukko, joka toistuvasti syyllistyy vakaviin väkivaltarikoksiin. Ongelman tekee pirulliseksi se, että parin vuoden takaisen väitöskirjan mukaan vaarallisuusarvioiden virhemarginaali oli korkea: huomattava osa vaaralliseksi arvioiduista ei sitten osoittautunutkaan vaarallisiksi. Jos heidät olisi "varmuuden vuoksi" pidetty säilössä, kyse olisi ollut oikeusturvasta.

    VastaaPoista
  5. "Matematiikkakin on siitä mukavaa, ettei sillä ole reaalimaailmassa olemassaoloa, joten se pitää aina ja ikuisesti paikkansa ja siis on oikeastaan yhtä saman jankkaamista eli tautologiaa." Oho! Jos jossain asiassa ei toteudu oikeus eikä kohtuus, voivat laintulkinnan oikeuden omaavat sen selittää silti noudattavan lakia. Tämä ei taida päteä matematiikan kohdalla, matemaattinen laki reaalimaailmassa on ehdoton, no ainakin verrattuna lakikirjan lakiin. Matematiikkaa apuna käyttäen kyetään jo koko lailla hyvin tulkitsemaan luonnon tapahtumia. Luonnottomia tapahtumia kyetään selittämään taas hyvin lainoppineiden laintulkinnoilla, ainakin kohtuullisesti.
    Miksi muuten sivallus matematiikkaa kohtaan verrattuna lakiin? Olisi mukavaa lukea matemaatikan ylenoppineen vastasivallus vertaukseen.

    VastaaPoista
  6. Mikäpä ettei. Mutta sitähän se vain merkitsee, että korrektit matemaattiset yhtälöt ovat aina tosia. Meillä tässä reaalimaailmassa tilanne on hankalampi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.