maanantai 18. kesäkuuta 2018

Turhan englannin vääntäjät


Turhan englannin vääntäjät

Aina silloin tällöin tekee mieli puuttua siihen tuhotyöhön, jota englanninkieli päivittäin tekee meidänkin kansallisessa yrttitarhassamme. Facebookissa on tarpeellinen keskusteluryhmä turhaa englantia, johon tutustuminen olisi monelle tarpeen.
Joskus (22.7.2015) bloggasin siitä, miten eurooppalaiset kielet muodostavat oikeinkirjoituksensa puolesta hirveän sekasotkun, jota niiden hahmottaminen englannin kautta vielä suuresti pahentaa.
Ajatelkaa nyt vaikkapa niitä eri tapoja, joilla eri kielissä äännetään kirjainyhdistelmä ch (ruotsi, saksa, englanti, italia, espanja…). Samaan törmäämme esimerkiksi ci ja ce-yhdistelmien kanssa.
On helppo sanoa, että ne nyt pitäisi vain opetella. Tosiasia on, ettei suurin osa kansojemme syvien rivien edustajista tule koskaan sitä tekemään.
Winston Churchill oli sitä mieltä, että jokaisella on oikeus lausua vieraskieliset sanat siten kuin haluaa ja tätä näkemystä voi toki ymmärtää. Esimerkiksi suomalaisille vieraiden kirjainyhdistelmien lausuminen saattaa kuitenkin olla yhtä vaikeaa kuin on suomalaisten sanojen lausuminen ulkomaalaisille. Voi käydä niin, ettei puhujaa ymmärretä.
Lukekaapa muuten huviksenne berlitzistä, miten suomea opetetaan lausumaan. Mitä tarkoittavat esimerkiksi ilmaukset  pahl-yon-koa muck-sah tai hew-ah roo-o-kuh-hu-loa? Ja nämä nyt ovat helpommasta päästä.
Heitin esille ajatuksen eurooppalaisesta pinyin-kirjoituksesta ja sain tietenkin vastaukseksi erilaisia näkemyksiä olemassa olevan pinyin-systeemin puutteista kiinan lausumisen kuvaajana. Onhan niitä, toki, mutta eri asiasta minä kyllä siinä yritin puhua.
Toki äidinkieli on useimmille rakas. Katteetonta hienostelua harrastavia itsetuntovammaisia en tässä ota lukuun. Onhan heitäkin enemmän kuin soisi, luoja paratkoon.
Kun kielipatriotismia nyt joka tapauksessa on ja syystäkin, yrittävät kaikkien maiden ja kielten patriootit kehittää omaa kieltään kohti sen omimman ilmaisuvoiman ja kauneuden täydellisyyttä ja korostavat siksi sen erityispiirteitä.
Tämä on hieno asia, jota vaistomaisesti ymmärtää ja kannattaa. Seurauksena vain on eriytyminen muista ja erikoismerkkien viidakko, joka käy ainakin vielä nykytekniikalla aika vaikeaksi kirjoittamisen kannalta. Ajatelkaamme nyt vaikkapa turkin kirjoittamista normaalilla qwerty-näppäimistöllä. Kyllä siinä saa toisenkin kerran kaivaa erikoismerkkejä esille.
Mutta mikäpä kieli olisi tässä suhteessa viaton? Meillä on omat skandimerkkimme, etenkin slaavilaisissa kielissä on hattuja, aksentteja ja muita kommervenkkejä kiusaksi asti. Virossa, latviassa, ranskassa, espanjassa, puolassa, tšekissä, tanskassa ja norjassa ja jopa saksassa täytyy välillä kaivella esille kunkin kielen erityismerkkejä. Vain italia ja englanti pärjäävät ilman sellaisia.
Mutta englannin edun tässä suhteessa tuhoaa sen mieletön ääntämys tai oikeinkirjoitus, josta puuttuu johdonmukaisuus.
Mikäli englanti olisi vain yksi kieli muiden joukossa, ei asiaan kannattaisi kiinnittää huomiota. Se on kuitenkin viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana muodostunut koko maailman lingua francaksi ja siihen rooliin se sopii huonosti.
Maailman kehittynein ja siksi monessa mielessä helpoin kieli on kiina, jossa sanat eivät taivu eikä kieliopista muutenkaan voi puhua, ellei sellaiseksi lueta sanayhdistelmien idiomaattisuutta. Mutta yhtä hyvinhän noita yhdistelmiä voidaan pitää myös sanoina, eihän parilla sadalla tavulla voida kovin paljon kommunikoida.
Maailman helpoin kieli onkin tiettävästi pidginenglanti, jossa yhdistyvät englannin sanat ja kiinan kielioppi eli siis sen puute. Pelkään kuitenkin, että tämän kielen kirjoittamisessa ovat englannille ominaiset epäjohdonmukaisuudet yhä säilyneet.
Englanti on monessa suhteessa hankala kieli, etenkin jos sitä puhutaan natiivien tapaan. Nykyään onkin otettu tavoitteeksi opettaa ulkomaalaisille nimenomaan lingua franca-englantia, josta alkuperäisen kielen loputtomat finessit on poistettu. Se toimii kansojen välisessä kommunikaatiossa paljon paremmin, mutta on tietenkin varsin köyhä ilmaisuväline, kun ajatellaan vaikkapa kaunokirjallisuutta.
Koska englanti on varsin sekalainen kooste keskenään aivan erilaisia aineksia, sen varsinainen ymmärtäminen edellyttää esimerkiksi latinan ja kreikan ainakin jonkintasoista osaamista. Ranskan merkitystä englannin kehitykselle tuskin myöskään voi liioitella. Germaaniset ainekset ovat niinikään selvästi esillä ja kelttiläisiä sanoja vilisee etenkin paikallisissa murteissa.
Sitä paitsi erilaisia englanteja lasketaan olevan maailmassa monia. Niiden puhujat eivät useinkaan helposti ymmärrä toisiaan. Luulen, että itse kullakin on asiasta kokemuksia.
Neuvostoliitossa vieraiden kielten osaaminen oli varsin kurjalla tasolla, mikä tietenkin johtui puolueen määrätietoisesta politiikasta. Kommunismin romahdettua tilanne on nyt täysin muuttunut ja nykyään Venäjällä osataan yleisesti englantia jopa hyvin. Sen sijaan muiden eurooppalaisten kielten osaaminen on romahtanut, mutta samahan on tapahtunut kaikkialla.
Venäjän translitterointi muodostaa vielä oman ongelmansa, johon en viitsi enemmälti puuttua. Totean vain, että se muun muassa synnyttää jatkuvasti hullunkurisia tuloksia, kun eri kieliä translitteroidaan englannin käytäntöjen mukaisesti. Aikoinaan samaa syntiä oli tapana tehdä ranskalaisittain.
Tarkoitan sitä, että esimerkiksi suomenkielisiä nimiä translitteroidaan englantilaisittain. Kukapa ei muistaisi jossakin Kivennavalla olevaa taulua, jossa kerrotaan Khel´sinki-nimisen kaupungin sijaitsevan niin ja niin monen kilometrin päässä. Mutta se siitä asiasta.
Joka tapauksessa ei-anglosaksisen vieraan maan ja kielen lähestyminen englannin välityksellä tuottaa loputtomasti muitakin sekaannuksia. Tässä hiljattain esitettiin muuan kuvaelma, jonka nimenä oli Prinsessa Daškovan seikkailut vai mikä se taas olikaan.
Kyseessä oli tietenkin tuo varsin kuuluisa ruhtinatar Daškova, eihän Venäjällä ylipäätään ollut prinssejä eikä prinsessoja, paitsi muualta tulleita. Ruhtinaita ja ruhtinattaria (knjaz, knjagina) siellä sen sijaan kyllä oli vaikka kuinka.
No, pientähän tämä on, eikä siitä vielä pitäisi kenellekään tulla vammaa sieluun. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että englannin mukaiseen kääntämiseen ja sen mukaisiin virheisiin suhtaudutaan kuin täysin hyväksyttävään, ellei nyt suorastaan ansiokkaaseen asiaan.
Joskus tuntuu jopa siltä, että turhien englantilaisten ilmausten esittämisessä suorastaan kilpaillaan ja briljeerataan sillä, että henkilön tiedossa näyttää olevan jokin ihan oikea englantilainen ilmaus, jota ei edes osata kääntää suomeksi.
Joissakin tapauksissa on tietysti tarpeellista, oikein ja kohtuullista käyttää vieraskielisiä ilmauksia, mikäli ne auttavat asian esittämistä joko ajatuksen tarkkuuden tai myös tyylin kannalta. Valtava enemmistö kieleemme päivittäin tungetuista yhä uusista englannin sanoista on kuitenkin täysin tarpeettomia ja niiden käyttö antavaa vain vaikutelman siitä, ettei käyttäjä osaa kunnolla äidinkieltään ja se on kyllä puute se.

19 kommenttia:

  1. Turhan englannin käyttö on osoitus kansallisesta alemmuudentunteesta. Tämä lienee peritty asenne, mihin ei ainakaan enää pitäisi olla mitään syytä. Sivujuonteena tähän liittyy suomalaisen korostuksen halveksiminen englantia puhuttaessa. Kun on istunut kansainvälisissä tieteellisissä kokouksissa kuuntelemassa vaikkapa ranskalaisten ja intialaisten englantia, on havainnut, että suomalainen korostus sopii sinne sekaan vallan hyvin.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tietty kansallinen alemmuudentunne ole tyypillistä pienille ja heikoille kansoille. Ei se rajoitu vain ihmisiin: kun näkee miten pieni ja iso koira kohtaavat toisensa...Minusta kyse on terveestä itsesuojeluvaistosta.

      Poista
    2. Omituinen jatus, että kansallinen alemmuudentunne olisi jotenkin erityisen tyypillistä heikoille kansoille. Pikemminkin se on tyypillinen nuorelle nousevalle halpasukuiselle lukeneistolle, jotka historiattomista ja perinteettömistä kodeista lähteneinä häpeävät kaikkea kansallista niin kieltä kuin kulttuuriakin.

      Poista
    3. Kyllä, kyllä. Kaikki paha alkoi massayliopistoista ja ennen sitä jo siitä, että suomenkielistä rahvasta alettiin kouluttaa ruotsinkielisen herrarodun ja vereltään jalon aateliston ohella.

      Poista
    4. Eikä ole.Se on laiskuutta.Ei alemmuudentunnetta.

      Poista
  2. Tähän liittyen voisi miettiä että oliko aikoinaan latinan osaaminen sivistyksen mitta itsessään vai vain kielen utiliteetin takia. Olihan aikoinaan oman aikansa lingua franca.

    Englanti on ehkä sen takia hyvä lingua franca että sitä voi alkaa käyttää jo varsin vähäisellä opiskelulla. Esim. Venäjää pitää opiskella paljon pidemmälle ennenkö sitä voi alkaa käyttää samassa mitassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti syynä oli se, että latina kirkon kielenä oli ainoa papiston ja muun oppineiston yleiskieli, josta syystä se pääsi yliopistoissa hallitsevaan asemaan. Vasta kansallisten hallitsijoiden nousun myötä alettiin tieteissä ja korkeakulttuurissa siirtyä kansallisiin kieliin. Esimerkiksi ranskan asemaan nousuun vaikutti Lundvig XIV:n perustama Ranskan akatemia. Suurten eurooppalaisten kielten puhe- ja kirjakielen eroon vaikutti tuo seikka kun eliitti ryhtyi laatimaan sääntöjä siitä, miten kansan vuosisatoja puhuma kieli piti yhtenäisesti kirjoittaa. Sitten vaadittiin vielä 1800-luvun kansallisaate ja kansanopetus, että tuo kirjakieli saatiin taottua kovakalloisen kansan päähän. Asevelvollisuusarmeijallakin oli tuossa sivistystyössäoma osansa.

      Poista
  3. "turhien englantilaisten ilmausten esittämisessä suorastaan kilpaillaan ja briljeerataan sillä, että henkilön tiedossa näyttää olevan jokin ihan oikea englantilainen ilmaus, jota ei edes osata kääntää suomeksi."

    Näinhän se on aina ollut: keskiaikana - ja nykyisinkin vanhempien juristien kesken - piti heittää värssy latinaa, vaikkei sitä muuten osannutkaan ja 1600-luvulta lähtien värssy ranskaa. Loppumattomia ovat ihmisten yritykset pyrkiä erottautumaan toista "hienommiksi". Joka ei sitä kestä, seuratkoon Timon Ateenalaisen esimerkkiä.

    Mutta kieltämättä ongelma on, että oikeinkirjoitukseltaan hankalan ja ulkoa opeltaviin idiomeihin perustuva englanti on USA:n hegemonian vuoksi tullut kaiken kansainvälisen kanssakäymisen lingua francaksi. Sille vaan ei voi mitään: taloudellista, poliittista ja sotilaallista mahtia on historiassa aina seurannut kielen ja kulttuurin hegemonia. Tämä on sääli, itse kannattaisin tuollaiseksi kansainväliseksi kieleksi latinaa, joka lyhyt ja naseva ja kuolleena kielenä sitä eivät natiivipuhujat jatkovilla muutoksilla ja muotioikuilla pilaa!

    Mitä venäjään tulee, pitää vain - mieluiten Euroopanlaajuisesti - sopia kumpaa transliterointijärjestelmää käytetään ja sitten johdonmukaisesti pysyä siinä.

    VastaaPoista
  4. Venäjää pitäisi translitteroida kirjain kerrallaan tavalla, joka mahdollistaa myös translitteroinnin taaksepäin. Siksi esimerkiksi nimi Дмитрий pitäisi kirjoittaa Dmitrij. Ei Dmitri saatikka Dimitri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki translitterointi sellaista onkin. Suomessa on myös ns. yksinkertaistettu järjestelmä. jota kyllä itsekin pidän aivan tarpeettomana ja jopa vahingollisena.
      Dimitri taas on arkaainen muoto Dmitri- (Дмитрий) nimestä.

      Poista
    2. Tyhmä kysymys: mikä transliterointijärjestelmistä parhaiten tuo esiin venäjänkielisen äänneasun.

      Poista
    3. Dmitri on turhaa håmåstelua koska d:tä on tuossa mahdotonta ääntää ilman loisvokaalia. Sanotaan ja kirjoitetaan vain reilusti Dimitri. Yleensäkin slaavikielten konsonanttisotkut ovat valheellisia, koska ihan normaalisti ne äännetään vaikka kirjoitetaan väärin "ilman" vokaaleja. J-kirjain taas ääntyy ainoastaan suomalaiskielissä oikein jiinä eikä minään suhuäänteenä. Ruotsissakin on joku kumma Tjaikovski.

      Poista
  5. Suomea kirjoitetaan foneettisesti, joten sen ääntämisohjeet erimkielille ovat vain osoituksia näiden kielien virheellisestä kirjoitustavasta. Juuri tämä looginen foneettinen kirjoitustapa on syy sille, että suomalaislapset oppivat niin näppärästi lukemaan ja kirjoittamaan. A=A. Kirjainten arvo muuttumaton, kuten numeroissa. Ei ole mitään englannin A= ei, ö, ä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä nuo alkuperäisessä kirjoituksessa annetut Berlitz-esimerkit ovatkin hölmöjä,ts. ei suomea pidä opettaa noin. Olen itse esimerkiksi saksaa taitaville enkun puhujille sanonut, että lausukaa kuin saksaa, niin sillä pääsee pitkälle. Pl. tietysti nämä Fräuleinit ym.

      Olen tässä katsonut jenkkisarjaa Hawaii Five-0. Pistää silmään,tai korvaan, että havaijinkieliset sanat ovat foneettisia kuten suomessakin.

      Poista
    2. Hyvä ohje ulkomaalaisille suomen ääntämiseen on myös se, että kieli ääntyy kuin espanja, mutta paino on aina ensimmäisellä tavulla.

      Poista
    3. Hyvä ohje tuokin. Tosin muistaa sen, että kaksi ällää on 2 ällää, ei j tai lj tai h ja j ovat aina h ja j. Ja g on g.

      Poista
    4. Että kirjaimet lausutaan suomessa samoin kuin saksassa, on kyllä aika hyvä ohje niille, jotka ennestään osaavat saksaa. Paljon parempi kuin nuo Berlitzin ääntämisohjeet. Tosin noiden diftongien kuten eu ja äu lisäksi on tietysti yksi oleellinen ero: saksassahan ä lausutaan yleensä samoin kuin e. Suomessa e ja ä sen sijaan ovat kaksi selvästi toisistaan erottuvaa vokaalia. Mutta englantia osaaville ja varsinkin sitä äidinkielenään puhuville ä-äännekin on kyllä tuttu: kyseessähän on sama vokaali, joksi a äännetään englannissa lyhyenä vokaalina, esimerkiksi sanassa man. Englannissa sitä tosin ei esiinny pitkänä.

      Toisaalta: onhan jo kauan sitten keksitty myös kansainväliset foneettiset merkit, joita ainakin Suomessa käytetään sanakirjoissa ja ainakin vielä minun kouluaikanani koulujen oppikirjoissakin vieraskielisten sanojen jäljessä ääntämisen merkitsemiseen. Nekin vaativat kyllä selityksiä niille, jotka eivät niitä ennestään tunne, mutta onhan ne yleensä selitettykin sanakirjojen alkusivuilla. Miksi ei Berlitz käytä niitä?

      Poista
  6. Kieli on tarkoitettu informaation hankkimiseen ja jakamiseen. Englanti on ylivoimainen kieli siihen tarkoitukseen. Kielifilosofointi on oma lajinsa, kuten yllä voidaan todeta.
    Täydellisesti suomea osaavalla voi olla suuria vaikeuksia tulkita poliittisella jargonilla suollettua tekstiä, minkä syy ei ole suomenkieli sinällään. Sama koskee lainsoveltajien kielen muotoon vyyhdettyä ajattelua, poliittista tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkoenglanti on ylivoimainen kieli DIS-informaation hankkimiseen. Muilla kielillä tiedon ytimeen pääsee paljon helpommin, vähemmän sontaa pois perattavana.

      Poista

Kirjoita nimellä.