keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Villakoiran ydin



Villakoiran ydin

Richard Vinen, The Long ’68. Radical Protest and Its Enemies. Allen Lane 2018, 446 s.

Nuori englantilainen historian professori on ryhtynyt tutkimaan yhtä uudemman historian mysteerioista, hullua vuotta 1968.
Ymmärrän kiinnostuksen tähän aiheeseen. Kirjoja onkin jo ilmestynyt aikamoinen liuta, Saksassakin määrä lienee kymmenissä, pikaisen kirjakaupan selailun perusteella. Das Tolle Jahr oli aikamoinen Tollhaus sielläkin, siis Länti-Saksassa.
Vinenin kirjan lopussa on muuan huvittava ja paljonpuhuva kuva, ehkä kirjan dramaattisin. Siinä nuori mies heittää hattunsa palavan auton päälle ja vieressä oleva tyttö valmistautuu tekemään saman rituaalisen uhrauksen.
Kuva on vappuriehasta Jyväskylässä ja siinä poltetaan omia ylioppilaslakkeja. Auto on opiskelijoiden ostama romu ja sytytetty poliisin luvalla. Heittäjä kuvassa on Mikko Pyhälä, myöhempi suurlähettiläs.
Myöhemmin sama seremonia toistui Mikkelissä, jossa hattunsa poltti Erkki Liikanen, myöhemmin merkittävä yhteiskunnallinen toimihenkilö.
Kirjoittaja toteaa kuvan osoittavan, että protestiaalto ulottui Euroopan joka kulmalle. Suomalaisia erikoisuuksia hän ei ryhdy selostamaan, vaikka ne tutkijalle voisivatkin antaa kiinnostava näkökulman koko asiaan yleensäkin. Tehtävä on kuitenkin vaativa, kuten voi ymmärtää.
Vinenin tarkoittama pitkä ’68 tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ranskalaisten käyttämä termi Les années soixante-huit, jotka ulottuvat vuodesta 1962 (Algerian sodan päättyminen) vuoteen 1981 (Mitterrandin ensimmäisen hallituksen virkaan astuminen).
Kirja on ihan nuhteeton kokoelma Euroopan ja Amerikan tapahtumia ja prosesseja noilta vuosilta. Siinä on pohdintaa ja analyysiä ja kirjoittaja näyttää kunnioittavan kohdettaan asianmukaisesti, välttäen liian helppoja selityksiä.
Silti kirjasta mielestäni puuttuu jotakin oleellista. Mistä tuossa hullussa vuodessa oikein oli kyse? Kirjoittaja esittää, että siinä olivat mukana hyvinvoivat maat, joissa radikaali protesti suuntautui valittuja hallituksia vastaan.
Toisaalla hän luettelee sen komponentteja: nuorten kapina vanhoja vastaan, poliittinen kapina militarismia, kapitalismia ja poliittisia vallanpitäjiä vastaan ja kulttuurinen kapina, joka pyöri rock-musiikin ja elämäntyylin ympärillä
Totta joka sana. Pelkään kuitenkin, että käytetty lähestymistapa ei riitä ilmiön syvempään ymmärtämiseen. On toki sinänsä tärkeää tietää, mitä tapahtui, millaisia syitä asioille esitettiin ja millaisia taustatekijöitä voidaan löytää. On niin ikään syytä tietää, mitä tuosta kaikesta jäi jäljelle ja miten nuo aikansa kapinalliset sijoittuivat myöhemmin yhteiskuntaan.
Asian syvempi ymmärtäminen vaatii kuitenkin enemmän. Goethen Faustia lainatakseni, täytyy löytää villakoiran ydin, des Pudels Kern. Siis se paholainen, joka kaikkea liikutti.
Itse muistan yhtä ja toista noista ajoista, kuten moni muukin. Muistin varaan ei kuitenkaan herra vielä huonetta rakenna. Se on petollinen ja hatara. Silti minusta tuntuu, että Vinen, nuori mies, on ollut kirjaa kirjoittaessaan liian rationaalinen, lukemistaan dokumenteista huolimatta hän ei ole edes uskonut tai kyennyt kuvittelemaan, miten syvää järjettömyys saattoi aikanaan olla.
Kirjan teemana on siis protesti ja sellainenhan on yleensä pohjimmiltaan rationaalista toimintaa, reagointia johonkin. Toki se tässä tapauksessa suuntautui kansan itse demokraattisesti valitsemia hallituksia vastaan, mikä asettaa sen outoon valoon. Silti lukijalle jää käsitys, että kysymys oli vain jyrkemmistä poliittisista vaatimuksista kuin mitä vakiintunut poliittinen järjestelmä oli tottunut asettamaan tai valmis hyväksymään.
Kun tuloksia ei syntynyt, siirryttiin sitten siellä täällä jopa terroriin ja tietenkin taas petyttiin. Mutta ihmisethän oppivat erehdyksistään. Ehkäpä 1968 oli vain groteskin liioittelun ja katteettoman optimismin vuosi poliittisessa toiminnassa. Ja sehän sentään jätti jälkeensä myös paljon pysyvää ja myönteistä, vai kuinka?
Voihan sen niinkin nähdä. Mielestäni aikakauden todellinen luonne ei kuitenkaan tätä tietä kulkien vielä paljastu. 1968 oli aito hulluuden hetki, jota kuvaamaan tarvittaisiin uusi Egon Friedell, joka kukaties oli itsekin sopivasti hullu voidakseen ymmärtää kaltaisiaan.
Mielestäni kohtaamme tässä saman ongelman, kuin kuvatessamme ns. poliittisia pyhiinvaeltajia. Heidän mielettömät ihastumisensa omiin ideoihinsa ovat selväpäisen ihmisen mielestä koomisia ja tulkitsemme ne helposti tyhmyyden hedelmiksi, mitä ne sanan jossakin mielessä tietysti ovatkin. Mutta se ei ole koko tarina.
Kummassakin tapauksessa, sekä vuoden 1968 kiliasteilla että Neuvostoliittoa ja Kiinaa ylistäneillä pyhiinvaeltajilla on tiettyä psyykkistä samanlaisuutta. Tervejärkistä ja tasapainoista ihmistä molempien touhut naurattavat ja hän tulee ajatelleeksi, että hänen edessään on älykääpiöitä.
Näin ei toki ole. Vuonna 1968 voimme kyllä nähdä uskomatonta logiikan uhmaamista ja aivan lapsentasoista hyväuskoisuutta, mutta usein niitä osoittavat hyvin älykkäät henkilöt.  Viisaita he kyllä eivät ole.
Vinen itse kysyy, mikä oli vuonna 1968 se juttu, the Thing. Asia kiinnosti aidosti myös Enoch Powellia, josta tuli 68-joukon inhokki hänen pidettyään kuuluisan maahanmuuttopuheensa. Se ansaitsee kunniapaikan aikakauden poliittisessa historiassa, mutta tulkittiin aikoinaan juuri siten kuin vastaanottajien valmiudet edellyttivät.
Se minuakin kiinnostaisi, tuo itse asia.
Luulen, että villakoiran ytimen löytäminen on hyvin haastava tehtävä. Nyt jo aikuisiksi varttuneet ja vanhuksiksi muuttuneet nuoret eivät useinkaan edes pysty muistamaan niitä asioita, jotka heitä todella aikoinaan liikuttivat ja joihin he hartaasti uskoivat. Ne on aktiivisesti unohdettu.
Tietysti liikkeellä oli myös tuohon aikaan monenmoisia ohjelmia ja uskomuksia ja eri ryhmillä oli kullakin omansa. Yhtä tai kahta yleisavainta koko aikakauteen saattaa olla mahdoton löytää muuten kuin aivan banaalilta tasolta, tilastoista.
Sekin on epäilemättä tärkeää. Mutta tärkeää voisi olla myös tutkia sitä ajattelun ja käyttäytymisen äkillistä muutosta, jossa irtauduttiin niin nopeasti ja täydellisesti menneestä.
Ehkäpä juuri tuo suhteen katkaiseminen menneeseen voisikin olla yksi noista avaimista? Siihen liittyi luontevasti eräänlainen ajattelun oikosulku, joka ilmeni rationalisaation ja samalla koko järjen auktoriteetin hylkäämisenä yleensäkin.
Muutoksen ymmärrämme vertaamalla historiallista ja sosiologista esitystä. Historioitsija ymmärtää ja pitää tärkeinä niitä perusteluja, jotka ovat, sanokaamme, tasa-arvon puuttumisella siinä tai tuossa asiassa.
Sosiologi, ainakin 60-luvun sosiologi sen sijaan esittää ja myös näkee vain vallitsevan tilanteen, jonka helposti havaitaan tai ainakin katsotaan sisältävän vääryyden. Se on korjattava, ja piste!
Tämä on epäilemättä primitiivistä, mutta menee hyvin kaupaksi niille, jotka jostakin syytä haluavat tällaista tavaraa ostaa. Nykyinen feminismihän noudattaa tätä samaa ajattelutapaa yhä.
En kuvittele sanovani mitään erityisen uutta ja tuoretta, kun totean, että sosiologialla oli 60-luvun radikalismille valtava merkitys. Siitä tuli sen metodologia, jonka avulla sivuutettiin historia ja samalla koko se porvarillinen ideologia eli marxilaisessa merkityksessä väärä tietoisuus, joka oli ihmisen ja hänen onnensa välissä.
Tämä on vain yksi puoli aikakauden uudesta psykologiasta. Joka tapauksessa Vinen mielestäni jättää suotta huomiotta sen uuden ajattelun ja uuden psykologian merkityksen joka innoitti hullun vuoden hulluutta ja vasta teki sen mahdolliseksi.
Kun nuoret haastoivat vanhempansa, oppilaat opettajansa ja alaiset esimiehensä, kyseessä oli mielettömyyden voitto, stultitia triumphans.
Aivan vastaavaa oli tapahtunut myös Neuvostoliitossa ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana ja samaa tapahtui vuonna 1968 myös Kiinassa. Näissä tapauksissa koko kampanja oli määrätietoisesti ylhäältä käsin järjestetty. Tyhmille annettiin lupa astua viisaampiensa paikalle.
Euroopassa tapahtui samaa, mutta spontaanimmin. Olennainen kysymys kuuluukin: mistä nuoriso sai päähänsä, että se oli pätevämpää arvostelemaan asioita kuin ne, jotka olivat hankkineet tietoja ja kokemusta?
Järjen hylkääminen on tässä avainasia. Puheet vuoden 1968 suurista ideologeista ovat tyhjiä. Hyvin harva luki noiden kaapin päälle korotettujen kamarioppineiden munkkilatinaa eikä kukaan luultavasti saanut siitä mitään tolkkua, koska sellaista ei ollutkaan.
Sen sijaan noihin oppineisiin voitiin kyllä viitata, mikäli olisi pitänyt vastata hankaliin kysymyksiin. Olennainen ydin uudessa opissa oli kuitenkin yksinkertainen: vaatikaa mahdottomia, sillä se on upeaa ja sallittua ja kertoo teistä hyvää.
Aitoa uskoa utopiaan oli varmasti liikkeellä ja paljonkin. Jan Myrdalin Raportti kiinalaisesta kylästä on tämän asenteen monumentti. Tokihan uskoakin tarvittiin hulluuden nostamiseksi puujaloilleen.
Suuri kynnyskysymys saattoi sittenkin olla tarvittavan röyhkeyden löytäminen. Nuorisohan normaalisti ymmärtää tietyn kognitiivisen epätäydellisyytensä ja juuri sen vuoksi janoaa lisää viisautta ja kuluttaa sen hankkimiseen työtä ja vaivaa. Vuonna 1968 oli toisin. Se katsoi olevansa jo ilman muuta valmis ja oikeutettu opettamaan hulluutta kaikille muillekin.
Kysymys kuuluu, miten tähän tultiin psykologisesti? Kun asia selvitetään, niin saattaa olla, että juuri sieltä löytyy ajan henki, se villakoiran ydin, joka elähdytti sitä mielettömyyttä, joka kerran, äkkiä ja yllättäen sai uuden nuorisokulttuurin joukot valtaansa koko läntisessä maailmassa.
Muuten, vuoden 1968 symbolisoima kulttuurivallankumous oli luultavasti käännekohta myös koko länsimaiden psykologiassa.
Sen jälkeen suhde muuhun maailmaan ei enää ole ollut entisensä. Se imperialistinen ylemmyydentunto ja sivilisaatiomissio, joka oli liittynyt eurooppalaisuuteen, sai antaa tilaa anteeksipyytelylle ja itseinholle. Euroopan ja yleisemminkin lännen degradaatio oli siirtynyt uudelle tasolle ja tullut tiedostetuksi.
En puhu siitä, oliko kyseessä hyvä vai huono asia. Ehkäpä se on sivuseikka. Rappio nyt vain kuuluu kaikkeen kehitykseen sen yhtenä vaiheena. Vuosi 1968 on tässä suhteessa merkittävä virstanpylväs.

12 kommenttia:

  1. Hienoa! Nyt professori on saanut koneen käyntiin; jo edellinen blogi oli maukasta luettavaa.
    Lisää, kiitos.

    VastaaPoista
  2. 1968 on vasta nyt täällä pohjanperukoilla, sillä tiedostavin nuorison osa jonotti tuohon aikaan Kekkosen lastenkutsuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin.

      "Ne ovat meidän parhaita ystäviä. Ne tuovat meille kirkossa käydessään keltaista paksua piimää ja marjoja ja ohralettuja. Niillä on myös hyvin keltaista paksua voita".

      Nämä Iisalmen rovasti Brofeldtin pojan Juhani Ahon 1920 kirjoittamat sanat erään maalaistalon väestä sopivat myös 70 000 lestadiolaiseen jotka kokoontuvat ökymersuillaan viikonloppuna Äänekoskelle lähettämään helikopteriperspektiivin terveisiä Juha Sipilälle.

      Poista
  3. Egon Friedellin mukaan "historiankirjoitus ei ole olemukseltaan tieteellistä, vaan ennemminkin taiteellista ja eettistä. Se on "tapahtuneen filosofiaa", joka etsii ihmisten, esineiden ja tapahtumien ruumillistamaa syvempää "maailmantarkoitusta". Luonnontieteille ominainen syysuhteiden kuvaus ei ole historiankirjoituksessa mahdollista: emme voi tuntea niitä "todellisia voimia, jotka salaperäisesti ajavat kehitystämme eteenpäin, voimme ainoastaan aavistaa syvällisen yhteyden, emme koskaan aukottomasti kuvailla sitä". Jos uskoo tähän, on oikein lukea myös Hartvig Frischin neliosainen "Euroopan kulttuurihistoria". Se laajentaa näkemystä vuosien 1789, 1848 ja myös 1968 taakse ja sivuille.

    Vuodet 1968, 1979 ja 1991 ovat myös erittäin tärkeitä lukuja ymmärtää ajan murrosta. Ne ovat Neuvostoliiton tekemä Prahan miehitys, Afganistanissa aloitettu sota ja lopulta Neuvostoliiton romahdus. Viimemainitun aiheuttajana pidetään The Beatles-yhtyettä. Ehkäpä myös Elvis Presley kummitteli taustalla. Tämä on joittenkin esittämä kulttuuritulkinta. Toiset eivät halua selittää historiaa ja sen muutosta vain "kulttuurisessa" kontekstissa, vaan lähinnä talouden lakien perusteella eli marxilaisittain. Tämä on historian syvällistä ironiaa ja varsinkin sen henkisinä ylipappeina esiintyjille. Marx kumosi itsensä ja koki uudelleensyntymän!

    Kun vedetään syvällisiä hulluuslinjoja vuosilukuihin, voidaan valita mitä kummallisimpia "ajan henkeä" selittäviä ilmiötä, tai sitten putkinäköisesti katsoa vain talouden kehitystä ja rakennetta. Nuorisokapina on pitkä historiallisesti katkeamaton prosessi. Se on evoluutiota. 1968 valmisti nyt eläköityvän eliitin, mutta myös jätti siemenet sille "kansan äänenä" esiintyvälle osalle poliittista elämää, joka ei koskaan opi mitään. Siihen kuuluu noin 5-20% väestöstä riippuen suoraan taloudellisesta kehityksestä. Se kuvittelee aina olevansa jotenkin aidompi ja todellisempi osa kulloistakin kansaa kuin muut. Se on perustavaa ja pysyvää tyhmyyttä. Se halveksii hierarkiaa, vaikka se perustuisi koulutukseen ja kyvykkyyteen. Vain se tietää kuka on sopiva johtaja. Se on aina johtajauskollinen. Kaiken maailman dosentit ja "eliitti" ovat sen vihollisia pysyvästi, kuten 1968 olivat yliopiston opettajat ja yleisemmin nomenklatuuraan kuuluvat. Tähän ei tule koskaan muutosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen eliitin ja kapinallisten konflikti on aina ollut osa ihmiskuntaa, ainakin niin pitkältä ajalta kuin kirjoitettua historiaa on ollut. Se loppuu vasta kun kapinallisista itsestään tulee eliittiä tai heidät likvidoidaan.

      Poista
  4. Se imperialistinen ylemmyydentunto ja sivilisaatiomissio, joka oli liittynyt eurooppalaisuuteen (po.ruotsalaisuuteen Suomessa), sai antaa tilaa anteeksipyytelylle ja itseinholle. Euroopan ja yleisemminkin lännen degradaatio oli siirtynyt uudelle tasolle ja tullut tiedostetuksi.

    Heh, heh.

    VastaaPoista
  5. Beatlesit hankkivat mittatilauspuvut Savile Row:a ja kartanot jo 60-luvulla niin se siitä kapinasta. Ei Jimi Hendrikskään aikalaisten kertomusten mukaan ollut kovin todellisuudessa kovin boheemi paitsi pakkomielteisessä sointien hiomisessa. Sodanjälkeisen ajan suurin mullistus länsimaissa oli progressiivinen verotus joka osaltaan mahdollisti talouskasvun.

    VastaaPoista
  6. "Kun nuoret haastoivat vanhempansa, oppilaat opettajansa ja alaiset esimiehensä, kyseessä oli mielettömyyden voitto, stultitia triumphans."

    Olen kyynisempi, kysymys ei ollut mielettömyyden voitosta vaan aivan tavallisesta sukupolvikapinasta, jollaisia tapahtuu usein noin 30-40 vuoden välein kun vanha valta on sementoitunut niin, että kapinallisilla ei mielestään ole sitä osuutta valtaan (=kaikki, minkä se kokee ansainneensa. Silloin on mielekästä syrjäyttää vanhempien auktoriteetti, koska päinvastainen menettely edellyttäisi hiljaista ja pitkäaikaista opettelua tuon vanhan vallan varjossa. Kun sen taas kiistää saa vallan heti.

    Mitä siis tapahtui Suomessa 1960-luvun puolivälissä? Valtaa oli pitänyt sota- ja jälleenrakennussukupolvi, joka oli jälleenrakentanut maan taloudellisesta kurimuksesta ja niukkuudesta alkavaan varallisuuteen. Samalla se oli sementoinut itsensä valtaan. Ankarissa oloissa myös yhteiskunta oli jäänyt monessa suhteessa jälkeen. 1968-sukupolvi ("suuret ikäluokat") kiisti tuon vallan ja oli mahdottoman aktiivinen yhteiskunnallisesti perustaen vaikka mitä yhdistyksiä. Sille annettiin tilaa ja se muutti yhteiskuntaa, monessa suhteessa hyvinkin suotuisasti. Samalla se sementoi itsensä valtaan niin, että vasta viime vuosina sen ote on kirvonnut - sitä ennen piti järjestää itselle hyvät eläke-edut. Matkan varrella suurimmat haihatukset, kuten taistolaisuus on pikkuhiljaa karissut, kuten aina käy menestyville vanheneville vallankumouksellisille.

    Se, mikä Suomessa oli nerokasta, oli se, että vallankäytön mestari Kekkonen älysi valtaa antamalla syleillä tuon sukupolven kuoliaaksi eikä meillä koskaan syntynyt syrjäytettyjen kapinallisten terroristiliikettä, toisin kuin Länsi-Saksassa.

    Sinällään mielenkiintoista nähdä, milloin tulee seuraava tuollainen sukupolvikapina - ellei vihreä liike jo ollut sitä. Kyllä nykymaailmassakin kirveelle olisi töitä.

    VastaaPoista
  7. Italiassa vielä -80 luvun alussa punabrigadien terrorismi laintui historialliseen kompromissiin valtion kanssa jolla "helikopteriperspektiivi" siirrettiin lopullisesti itsenääisen valtio Vatikaanin hoiviin ja Italiasta tuli kaikkien itsensä italiankielisiksi tuntevien maallinen yhteisö.

    Ei ole tiedossa kokoontuuko siellä valtion ja kirkon ylin johto riekkumaan uhrien haudoille juhlavuosien kunniaksi?

    VastaaPoista
  8. Rock ja e pilleri muovasivat lihan iloista nauttimisen notkeammaksi.

    VastaaPoista
  9. Vuonna 1968 osallistuin Prahan miehityksen jälkeen mielenosoitukseen Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla. Myös osallistuin Vanhan yliopiilastalon valtaukseen ja poltin ylioppilaslakkini Bottan Vanhassa manalassa. Mikä tässä nyt sitten oli niin hullua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullujen hillumisista pian Paavo Lipponen jämäköityi vallan kahvaan vuosikymmniksi ja nyttemmin kirjoittamaan muistelmiaan joita harva kaipaa enempää kuin Erkki Tuomiojankaan juttuja.

      Ajan riennon hurjistuttua moderni tapahtui lännessä, siis Suomen läntisessä osassa itäisen näivyttyessä.

      Filosofia, so. absoluuttinen selitys, on kuollut, eläköön elämä. Jokainen on oman elämänsä dosentti. Varokaa intellektuelleja!, ne kääntää takkinsa Soinin tahdissa.

      Poista

Kirjoita nimellä.