maanantai 13. elokuuta 2018

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit


Apinan vaistoilla kohti tulevaisuutta

Desmond Morrisin Alaston apina (The Naked Ape) ilmestyi vuonna 1967 ja käännettiin välittömästi monille kielille, myös suomeksi (Otava 1968).
Yhdessä joidenkin muiden kirjojen (Konrad Lorenz, Das sogenannte Böse, 1963) sen voi sanoa avanneen uuden, ihmisen eläimellistämisen trendin.
Toki jo Darwin oli korostanut ihmisen eläimellistä puolta, mutta 1960-luvun etologit tarkastelivat myös inhimillistä kulttuuria sen kantajien edustaman eläimellisyyden näkökulmasta.
Idea oli epäilemättä hyvä ja tarpeellinen. Ihmisen eläimellisen luonteen kiistäminen olisi hedelmätöntä. Toki myös sen korostamisen merkitystä kannattaa tarkastella kriittisesti.
Selvää on, että ihmisten ja muiden lajien vertaileva etologinen tutkimus voi parhaimmillaankin antaa vain yhden näkökulman ihmisen käyttäytymiseen. Kulttuurin merkitys on myös suuri eikä kumpaakaan ole syytä korostaa liiaksi. Ikuinen kysymys näyttää olevan luonnon ja kulttuurin nature and nurture välisen suhteen löytäminen. Olisi naiivia kuvitella tieteen selvittäneen inhimillisen käyttäytymisen pohjiaan myöten.
Desmond Morris esitti joka tapauksessa ja sangen uskottavasti, että kulttuuri on mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään muuttaa vuosimiljoonien mittaan lajinkehityksessä syntyneitä asioita. Luonto palaa takaisin ikkunasta, jos sen heittää ovesta ulos, sanoo vanha sananlasku saman asian.
Muuan kiinnostava piirre liittyy siihen tosiasiaan, että juuri 1960-luvulla, tuolla kulttuurivallankumouksen vuosikymmenellä tuli muodikkaaksi tarkastella ihmistä eläimenä muiden joukossa. Aiemmin se ei suinkaan ollut itsestään selvä näkökulma, kaukana siitä.
Tuohon aikaan uskottiin kyllä yleisesti ympäristötekijöiden ylivoimaiseen merkitykseen ja ihmisluonnon muokattavuuteen, mutta samaan aikaan syntyi myös ihmisen eläimellisyyttä ja vaistoja korostava pohjavirta.
Morris tuo esiin muutaman perusasian, joiden mukaisesti ihminen poikkeaa muista eläinlajeista. Ihminen nimittäin ei suinkaan ole vain apina muiden joukossa, vaan ainutlaatuinen metsästävä ja lihaa syövä kädellinen, vieläpä paljaspintainen.
Nämä ominaisuudet liittynevät tiiviisti sekä ihmisen parinmuodostukseen, pariutumiseen ja paritteluun sekä sukupuolirooleihin ja yhteisöllisyyteen ja niiden kehitykseen. Muilla kädellisillä elämänmuoto ja sen mukaisesti tarpeet ovat erilaisia, alkaen naaraan orgasmista -joka on ihmisellä ainutlaatuinen- ja päätyen pystyasentoon, lapsuuden pituuteen ja aivojen kokoon.
Aikansa lapsena Morris katsoo, että uskonto oli ”nykyään” lähinnä tiedettä ja kulttuuria ja varsinaiset temppelit siis nyt kirjastoja, teattereita ja niin edelleen. Kyseessä oli siis kehityksen edistysaskel vaistoista ja luuloista tietoon. Uskonto sanan varsinaisessa merkityksessä voitiin redusoida virheellisiksi ja harhaisiksi kuvitelmiksi.
Tältähän asia taisi näyttää silloin, kulttuurivallankumouksen suvikuussa, kun edistys vielä näytti ikuiselta. Nyt koko perusasetelma taitaa olla toisenlainen, mutta luulen, että Morrisin näkökulma asioihin saattaa antaa meille ajattelemisen aihetta.
Sanon tämän olettaen, että myös nykyisenä vastuullisen hihamerkkijournalismin aikana on lupa vapaasti esittää ajatuksia, joita ei ole tieteellisesti todistettu ainakaan ehdottoman pätevästi ja jotka saattavat jopa olla aivan virheellisiä.
Kun ihmistä lähestytään eläimenä ja siis kunnioitetaan hänen evoluutiossa syntyneitä taipumuksiaan ja vaistojaan, saattaa pyrkimys niistä vapautumiseen alkaakin näyttää sekä mahdottomalta että perverssiltä asialta.
Uskonnon luomat kuvitelmat puhtaasti henkisestä elämästä jonkinlaisessa ihannemaailmassa kuoleman jälkeen ovat todennäköisesti humpuukia sanan ankarassa merkityksessä. Niiden varaan perustaminen olisi ainakin tuhoisaa tieteellisen ajattelun kannalta.
Toisaalta niin uskonnossa, kuin kulttuurissa sanan klassisessa mielessä on yhtenä tärkeänä komponenttina aina ollut pyrkimys päästä normaalia eläimellistä luontoa ja jopa arjen tasoa korkeammalle, luoda maailma, jossa totuudella, hyvyydellä ja kauneudella on hallitseva asema pelkän animaalisen tason sijasta.
Mikäli sen sijaan suhtaudumme hyvin kunnioittavasti juuri siihen perintöömme, jota geenimme kantavat ja joka heijastelee viidakon tai savannin olemassaolontaistelun vaatimuksia, on ilmeistä, että taivumme perinteisen korkeakulttuurin sijasta arvostamaan primitiivisyyttä.
On merkille pantavaa, että juuri metsästys, joukolla suoritettu tappaminen ruoan saamiseksi on nähtävästi tehnyt ihmisestä ihmisen, sen mitähän nyt on. Maanviljelys, joka edustaa verrattomasti korkeampaa kehityksen tasoa, on niin uusi asia, että se on tuskin lainkaan ehtinyt vaikuttamaan geeneihimme. Samaa lienee sanottava paimentolaisuudesta.
On merkille pantavaa, että monet ihmiset nykyään arvostavat aivan erityisesti sitä, mikä on luonnonmukaista ja pyrkivät vähentämään kulttuurin vaikutuksen elämässään minimiin.
Kun katsoo sitä nykykulttuuria, joka ottaa esikuvansa slummeista ja sellaisilta ihmisryhmiltä, jotka vielä varsin hiljattain kuuluivat metsästäjiin ja keräilijöihin, voisi odottaa, että myös Morrisin kuvaamat sukupuoliroolit ja perhekäsitys olisivat suuressa kunniassa.
Ilmeisesti tämä onkin yksi aikamme trendi. Sille vastakkaisena voi pitää sitä krampinomaista pyrkimystä irtautua evoluution tuottamista malleista, jota feminismi edustaa ja joka hallitsee toisia yhteiskunnan piirejä.
Koska nykyihminen ei enää tosiasiassa ole lainkaan riippuvainen niistä metsästyksen edellytyksistä, jotka määräsivät hänen edeltäjiensä kehityksen vuosimiljoonien aikana, on käytännössä täysin mahdollista, että naaras voi omaksua koiraan tapoja. Niitähän lauma myös on aina arvostanut. Heikot urokset voivat myös huoletta jättäytyä naismaisiksi.
Tämä sotii kuitenkin niitä perusvaistoja vastaan, joita myös nykyihminen yhä kantaa geeneissään. On kiinnostavaa seurata, miten pitkälle tällainen kehitys voi jatkua. Näyttää siltä, että ainakaan Morris vielä 1960-luvulla ei osannut kuvitella, miten heikoksi ydinperhe saattaisi kehittyä.
Lienee kuitenkin ilmeistä, että uudenlainen sukupuolikäyttäytymisen sekoittuminen hajottaa sitä lisääntymisen perusinstituutiota, joka perhe on ollut ja jonka funktiona oli lajin säilyminen.
Toimiminen luontoa vastaan johtaa syntyvyyden laskemiseen rajusti, mikä voisi olla luonnollinen reaktio ylikansoitukseen. Kun lajia on liikaa, on sen säilymistä palvelevat asiat käännettävä vastakohdikseen. Silloin on normaalia, että äidit syövät poikasiaan. Homoseksualismikin muuttuu yhteisön kannalta funktionaaliseksi.
Ylikansoitus nimittäin on vaara koko yhteisölle ja ihmisen tapauksessa koko lajille. Kannattaa panna merkille, että sitä tosiaankin osattiin pelätä tulevaisuuden ehkä suurimpana vaarana jo 1960-luvulla.
Tragikoomista on, että lajia hävittävät instituutiot ovat nyt laajasti levinneet juuri siellä, missä ylikansoitus ei ole ongelma. Samaan aikaan alaston apina lisääntyy hillittömästi siellä, missä ei pitäisi.

15 kommenttia:

  1. "Samaan aikaan alaston apina lisääntyy hillittömästi siellä, missä ei pitäisi."

    Pirullisinta asiassa on se taannoisen Suomen Kuvalehden artikkeli, jonka mukaan ihmiseen on sisäänrakennettu sellainen lisääntymisen mekanismi (strategia), jonka mukaan uhkaavissa ja niukoissa oloissa ei suinkaan lykätä lasten tekoa parempaan aikaan vaan pyritään lisääntymään rajusti. Tämä ominaisuus yhtyneenä kasvihuoneilmiöön saa seuraamaan Saharan eteläpuoleisen Afrikan oloja huolestuneesti.

    Ihmiselon loito ja kurjuus kulminoituu siihen, että vaistomme sopivat muutaman kymmennen jäsenen metsästäjä-keräiliperheryhmän elämään, mutta suuri aivokapasiteettimme on mahdollistanut maanviljelyn ja sitä myötä räjähtäneen kulttuurievoluution. Tietokirjailija Harari muuten oli sitä mieltä, että maanviljely oli kaiken pahan alku.

    Sen vuoksi koko ihmiskunnan kulttuurien historia on ollut taistelua noiden vaistojen ja kulttuurin välillä. Haluaako nykymenon nähdä sopeutumana vai rappiona, onkin jo arvoarvostelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Harari ei käyttänyt maanviljelystä "pahan alkuna", vaan ihmislajin yleisen sosiaalisen kehityksen alkuna. Voihan sitä tietenkin pitää myös pahana.
      Harari katsoo historiaa melko lajineutraalisti, mainiten maailmanhistorian menestystarinoina mm. vehnän ja lehmän, joiden leviäminen paikallisista lajeista koko maapallolle on näiden lajien geenien kannalta uskomatonta. Symbioosi homo sapiensin kanssa oli se avaintekijä.
      tm

      Poista
    2. Sitäkin ollaan kai spekuloitu, kesyttikö ihminen vehnän vai vehnä ihmisen. Jos katsoo sitä loukkausten sarjaa, joka tieteen historia on ollut ihmisen omallehyvälle, melkein voisikin jo heittää valistuneen arvauksen, kummin päin asian jossain vaihessa todetaan oikeasti olleen.

      Poista
  2. "juuri 1960-luvulla, tuolla kulttuurivallankumouksen vuosikymmenellä tuli muodikkaaksi tarkastella ihmistä eläimenä muiden joukossa."

    Haluaisin kyllä itse ajoittaa tämän hiukan aikaisemmaksi Charles Darwinin vaikutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan nyt käyttäytymistä, ei polveutumista.

      Poista
    2. Tarkoitin itse juuri niitä ns sosiaalidarwinistia ajatuksia ja niistä johtuvaa käyttäytymistä, joita oli jo 1900-luvun alussa.

      Poista
    3. Asia selvä. Mutta hieman eri juttu.

      Poista
  3. Kuten yllä mainitsetkin, ihmisen eläimellisestä puolesta puhuttuaessa on tärkeä muistaa, että ihminen on eläimenä ihan "omaa luokkaansa". Muihin eläinlajeihin vertailu on joissain asioissa ihan paikallaan ja siis toisissa järjetöntä. Jopa niin, että joissakin asioissa olisi muilla lajeilla enemmän opittavaa meiltä kuin meillä heiltä.

    VastaaPoista
  4. Nostakaa käsi ylös, ken on kateellinen karhulle, jolla peniksessä on luu.

    VastaaPoista
  5. Jos nyt saan arvailla, se mikä 1800-luvulta alkaen nopean urbanisoitumisen myötä hävisi, ja lopulta aiheutti poissaolollaan totalitarismit, oli se taustajärjestelmä, jota vasten kristillinen aviojärjestelmä eli. Tavallaan aviojärjestelmä oli sukuklaanien liittosuhteita ylläpitävä tuotantojärjestely - tai se oli ainakin tätä*kin*. Selvää on jo vanhaa kirjallisuutta selaamalla, ettei asiaa otettu ollenkaan niin paskanvakavasti kuin myöhemmin pikkuporvarillisessa kulttuurissa otettiin, tai vaikka amerikkalaisessa folkloressa otetaan.

    Ihmiskulttuurissahan on tämä tietty jännite: "patriarkaalinen" ekspansiomoraali, joka määrittää kaikkia kirjauskontojen vanhakantaisimpia versioita, huom., myös esim. lestadiolaisuutta - vs. "matriarkaalisempi" ylläpitomoraali, jollaista voi muodostua harvemmin asutuissa paikoissa, metsissä, saarilla jne. Jälkimmäisessähän "isyys" ei ole ollenkaan välttämättä se "kunnia-asia", jona se meille automaattisesti näyttäytyy. Naisia ei ikään kuin tällöin "läänitetä" kuninkaan/isäjumalan luvalla, vaan lisääntymistä kontrolloidaan muilla keinoin, esim. aikaikkunoilla.

    Tällaisista asetelmaeroista voinee nähdä hippuisia rippeitä varmasti vielä nykyisenkin Euroopan aluetasoisia piirteitä tarkastellessa, silläpä varmasti yleinen hyvin- ja pahoinvointikin, syrjäisyys/keskisyys ja valtioiden valtakuviot varmasti korreloivat koko ilmiöryhmään. Tosin maanviljely on heikentänyt toisen yhteisönmuodostusperiaatteen elinehtoja dramaattisesti mm. jo sillä, että se on tuonut rutkasti lisää tuotantoeläimistä ja miksei myös niiden lannasta siirtyneitä tauteja, vrt. Beelsebub, kärpästen herra, sekä sotalaitoksen, jolla paremmin asiansa järjestäneet heimot saattoi jyrätä. (Nykyäänhän luonnonmukaisuushysteria nousee varmasti osaltaan siitä, että luontoa ei ole paskan vertaa jäljellä missään ajatuksissamme tai teoissamme - irrationaalinen muovin viha kertoo lähinnä siitä, että ihminen haluaa pois silmistään oman tilansa.)
    --

    Aviojärjestelmää komppasi alkujaan kokonainen asiaankuuluvia itsepetoksia helpottava tekopyhyyksien viidakko. Pelkään, että juuri tähän rentouteen ei ole paluuta. Yhtäältä individualismi ei ole onnistunut mitenkään kumoamaan sivilisaation suosikkimyyttiä siitä, että "alapää" on jotenkin huonompi pää ja että myyttiset "tunteet" sijaitsisivat jossakin kohtaa ylävartalossa, ellei jopa päässä. Seurauksena on se, etteivät edes parisuhteet onnistu, koska niitä yritetään hampaat irvessä ja ulkoaohjautuvasti, kun ne oikeasti toimivat ainakin näköjään vain rennosti, kun kaksikon itsepetoskuviot saumattomasti kohtaavat.

    Lisäksi jo alkujaan pikkuruisessa laumassa kasvaneet, ääritapauksessa yhden vanhemman kasvattamat materiaalisessa hyvinvoinnissa marinoidut ihmiset eivät pysty mitenkään rekonstruoimaan orgaanisia ihmisyhteisöjä hyvine ja huonoine puolineen, vaan ovat taipuvaisia tuhoamaan henkilökohtaisen mielenmultansa uudestaan ja uudestaan jatkuvalla peseytymisellä, matkustamisella ja muilla ajallisia jatkumoita pätkivillä tempuilla. (Vähän vitsillä tämä, kunhan provosoin, tai brovosoin, niin kuin suomi24:ssä sanottaisiin.)

    Sen verran kuitenkin olen tosissani, että jos individualisti haluaisi oikeasti löytää aviojärjestelmän mukaisen perheyksikön simulointiin tarvittavan määrän rakkautta, hänen pitäisi aika paljon satsasta keskittymiskykynsä parantamiseen nykyisen globaali- ja pikamaailman melskiössä. Jos niin ei tee, monogamian kultti säilyy sinä anakronistisena ja naurettavana narsisminjatkeena, mitä se nyt on, ja jonka ylläpito - periaatteessa yleisemmän tason eroottisen hyväksynnäntarpeen moralisointi ja kaikkinaisten ehtojen lateleminen rakkaudelle - saattaa maksaa meille koko planeetan, tai siis blaneetan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "patriarkaalinen" ekspansiomoraali vs. "matriarkaalisempi" ylläpitomoraali


      Mietin juuri eilen samaa, eli että nykylännen järjettömyyttä selittää yli äyräiden pursuava naismoraali(orjamoraali?), jossa mikään ei saa olla toista parempaa ja kaikki hierarkiat ovat merkkejä "sorrosta". Tälle siis vastakohtana miesmoraali(herramoraali?), jossa paremmuudesta seuraavat hierarkiat tunnustetaan ja huonommat yksilöt ymmärtävät paikkansa laumassa.

      Toinen tapa ylläolevan kuvaamiseen voisi olla Länsimaissa 1700-luvulta alkaen tapahtunut siirtyminen aristokraattisvetoisesta idealismista porvarisvetoiseen materialismiin.

      Poista
    2. Jonkin perusduaalirakenteen näen minäkin, mutta tietty eihän tuommoista nykyistä suoraan kasvoille hyökyvää jiniä ja jangia voisi olla, jos ne (joillekin) miehille aikanaan mieluisat hierarkiat olisivat oikeasti juontuneet suoraan todellisuudesta ja olleet kaikin puolin oikeudenmukaisia. Luulenpa, että ne olivat oikeasti jopa aika kaukana siitä.

      Itsellänihän sympatiat olisivat ja ovatkin rehellisti sanottuna sinänsä herkästi kulloistenkin altavastaajien puolella, mutta kyllähän se täytyy todeta, että ("neuroosienvaraiset" tai ainakin siltä vaikuttavat) reaktiiviset valtarakenteet näyttävät olevan hyvin ongelmallisia. Olen valunut ehkä vähän sille kannalle, että valtaa pitäisi mieluummin vähentää - tai sen ikään kuin "antaa vähetä" kehityksen myötä - eikä niinkään yrittää siirtää sitä "söpöille". Jo senkään vuoksi, koska ihminen on kova poika/tyttö performoimaan söpöyttä, jos oma etu vaatii.

      Poista
  6. Topor
    Myönnän olevani uskovainen, tunnustuksellinen. Uskon moniin asioihin,joista en voi olla varma.

    Uskon, en luule, että huomenna on kaunis päivä, uskon , että huomenna meillä kaikilla menee paremmin. Toivon kaikille muillekin ilman kateutta hyvää.
    Rakastan kaikkia tyhminäkin pitämiäni. He ovat elämäni suola haavoihini.
    Usko on elämäni rikkaus. Olisi tosi puisevaa, jos kaikki elämän asiat olisi ns. tieteellisesti todistettu (todistettava).
    Tosin (tosi on), ei olisi epävarmuutta (saankohan lauantaina).
    Lauri Viita sitä tapaili sepittäessään; "Hän tietää vain ei luule, ei mitään muuta kuule, on tyyntä ellei tuule".

    VastaaPoista
  7. Lahjattomuustutkimuksen teksti nauratti, kiitos siitä ( hymiö). Pahoittelen, mutta tahdon nähdä, miltä kommenttini näyttää täällä.
    Pidän rehellisyyttä hyveenä ja minun on todettava että en välitä paskaakaan ilmaston muutoksesta. Siinä, tulipahan sanottua. Sattumaahan tuo, mitä nyt siihen sivistykseen tulee, on minun mielipiteeni. Kännykät kasvaa kokoa ja niitä täytyy pitää latureissa kaiken aikaa, vähän niinkuin lankapuhelimissa. Taidetaan olla taantumavaiheessa, ihmisraukat, ehkä myö löydetään kuitenkin sen kautta takaisin nousuun (isot pommit vähän kyllä hirvittää), toivottavasti. Sen Teslan pojan pitäis nyt ekaks ainakin metsittää vaikka se Sahara ennen marssiin menoa, ja ai hittovie, mitäs sanoisitte kuu olympialaisista, tieteen ja kulttuurin kulminaatio! Mielestäni sekin ennen Marsia.
    Täytyy vielä lisätä, että rohkeaa kirjoittelua Herra professorilta, arvostan. Pidä silti huoles, kuka tietää vaikka rakkauden ministeriö Olisi saanut palkattua jo jotain koulutettua väkeä, aktiivireserviläisiä!
    Aiheesta sen verran että jos Saimaa vähän tulvahtaa ja varpaat vähän kastuu, niin mikäs meillä siinä, kun on niitä rynnäkkökivääreitäkin.. Haikeekshan tuo vetää kun on se vaan niin perkeleen tylsä se ympäristö, jossa sivistystä ei pidetä arvossa (` ne lukee kirjoi, joillei Oo omii mielipiteit`).

    -Antero

    VastaaPoista
  8. Tästä artikkelista tuli hyvälle tuulelle. Kiitos Timolle!
    Niinkauan kun Timo uskaltaa ja hänen annetaan kirjoittaa, niinkauan myös minä uskallan ihan omalla nimellä näitä lukea.
    Kommentitkin ovat hyviä, kiitos kommentoijlle myös! :)

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.