maanantai 24. syyskuuta 2018

Salaattien salaatti


Se paras fetasalaatti

Koska maailma on kukkuroillaan jonninjoutavia, salaatiksi nimitettyjä pöperöitä, tuntuu aiheelliselta muistuttaa mieleen, millainen on aito, maukas ja sopivan kevyt lounasruoka, lienee vielä terveellinenkin, herra tietää, rouvat luulevat.

Otetaan lehtisalaattia, joko jäävuorisalaattia yksi kappale tai noin puolikas hyvää ja rapeata amerikansalaattia, joka silputaan.
Siihen silputaan sekaan puolikas purjoa ja lisätään seokseen pari kunnon tomaattia, sellaisia, joita saa jskus kesäisin torilta. Myös luomutomaatit ovat joskus oikean makuisia.
Käytännössä kaupat myyvät lapikkaanvarsilta maistuvia, koskaan kypsymättömiä tomaatteja, joiden käyttäminen saattaa pilata hyvän salaatin, mutta varovasti lisättynä niitäkin voi käyttää.
Tähän sekoitetaan kastike, jossa on puoli desiä rypsiöljyä ja kaksi puristettua valkosipulin kynttä.
Sen jälkeen lisätään noin kolme viipaletta Westfalenin tai Thüringenin kinkkua, savustettua tai ei. Voi vähän pienenellä niitä viipaleita, jotta makujen sinfoniasta riittää enemmän nautittavaa (nauttiminen syömisestä on toivottavaa mm. pepsiinin erittymisen takia).
Tämän jälkeen lisätään puolikas Valion fetapurkin sisällöstä. On ehdottomasti syytä käyttää kahtena palana myytävää fetaa eikä kuutioita, joiden maku on tyhjänpäiväistynyt, kuten kaikelle silputulle juustolle käy ennen pitkää.
On olemassa myös erinomaista kreikkalaista fetaa, mutta sitä ei saa meikäläisistä kaupoista.
Koristeeksi ja nautittavaksi lisätään 15 kpl (ei tarvitse laskea) kalamata-oliiveja sekä 5 kpl mietoja pepperoneja.
Näin on valmistunut salaatti, johon ei koskaan kyllästy ja joka on maultaan ylittämätön, mikäli raaka-aineet ovat ensiluokkaisia.
Mutta siinähän se ongelma juuri tuppaa olemaan…
Head söögi-isud!



Siis:
½ kerää amerikansalaattia tai jäävuorisalaattia (yleensä parempaa)
½ tuoretta purjoa
2-3 hyvälaatuista tomaattia
Valion ”2 palaa” fetapurkin toinen pala (löytyy Helsingissä mm. Ruoholahden citymarketista, hieman oudosta paikasta)
½ desiä rypsiöljyä tai tavallista oliiviöljyä (korkeintaan ¼ tästä extra vergine)
1-2 valkosipulin kynttä (ei itänyttä)
3-4 suikaletta Westfalenin tai Thüringenin kinkkua (hätätilassa parmankinkku tai serrano sopii)
15 kpl kalamata-oliiveja
4 kpl pepperoneja

Muu on tarpeetonta.
Tämä on itse asiassa yhden hengen pääruoka, mutta alkupalana riittää monellekin.

7 kommenttia:

  1. Vaikka normaalisti kannatan ns. välillistä kasvissyöntiä (jonkin kasvissyöjäeläimen kautta), tätä voisi koittaa.

    VastaaPoista
  2. Salaatit pienemmissä määrin ja juurekset ymm suuremmissa märin kuuluvat ruokavalioon lihan kanssa, ruuansulatuselimistö pysyy kunnossa, ihminen ei ole kuten leijona, joka voi popsia pelkkää lihaa ..

    VastaaPoista
  3. Onkohan tuo kasvia tarkoittava sana pepperoni tullut suomen kieleen sanasta peperonico. Joku aikoinaan varmaan ostanut ulkomailta purkin jossa luki peperonico ja sitten tykästynyt tuotteen makuun ja on halunnut ostaa tuotetta suomessa mutta unohtanut nimen. On muistanut vaan että joku pepperoni se oli ja siitä se sekaannus alkoi.

    VastaaPoista
  4. Korjaan; peperoncino

    VastaaPoista
  5. Sama sekaannus näyttää syntyneen myös ruotsin ja viron kielissä, purkista päätellen.
    Vai olisiko vain niin, että eri kielissä omaksutaan erilaisia muotoja? Peperoncino äännettäisiin suomessa takuuvarmasti toisin kuin italiassa.

    VastaaPoista
  6. Kyl vaan se lampaan maidosta valmistettu Patros-feta ompi parasta fetaa. Löytyy lidlistä ja s-marketeista.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.