maanantai 10. syyskuuta 2018

Turmion tieltä terveyteen!


Turmion tie

Francis Fukuyama, Against Identity Politics. The New Tribalism and the Crisis of Democracy. Foreign Affairs September/October 2018, s. 90-114.

Pitipä oikein nostaa yhden merkittävän lehtiartikkelin koko nimi esille. Se johtuu kahdesta asiasta: Francis Fukuyama on niitä aikakautemme suuria ajattelijoita ja näkijöitä, jonka nimen jokainen valistunut aikalainen tuntee. Sehän oli hän, joka muutama vuosikymmen sitten kirjoitti sen kirjansa historian lopusta.
Toinen syy on, että Fukuyama ei kaihda näkemystensä muuttamista silloin, kun siihen on aihetta. Historian loppu jouduttiin peruuttamaan ja demokratia, jolla ei enää pitänyt olla kilpailijoita, onkin nyt pahasti altavastaajana.
Sitä paitsi sattuu olemaan niin, että demokratian kriisiin ovat kehittyneessä pohjolassa hyvin pitkälle syypäitä ne ainekset (tomppelit), jotka kuvittelevat sitä kaikkein innokkaimmin puolustavansa.
Kirjoittaja ei käytä tomppeli-sanaa, mutta mielestäni se nousee pakostakin mieleen ja sopii erinomaisesti kuvaamaan niitä piirejä, joiden toimintaa hän niin sattuvasti kuvaa.
Demokratia koki 1970-luvun alusta lähtien huikean nousun ja tämän järjestelmän omaksuneiden maiden määrä kasvoi 35:stä yli 110:een tämän vuosituhannen alkuun mennessä.
Samaan aikaan maailman talous kasvoi nelinkertaiseksi ja syvä köyhyys väheni 42:sta prosentista vuonna 1993 18 prosenttiin vuonna 2008. Tässäpä varsinainen maailmanvallankumous, jota kehtaa esitellä!
Asian kääntöpuoli oli tietenkin -ympäristöongelmien ohella- yhteiskunnallisen epätasaisuuden valtava lisääntyminen pohjoisessa. Yhä harvemmat vetivät nyt itselleen koko potin ja keskiluokka näivettyi.
Taloudellista kurjistumista pahempaa saattoi kuitenkin olla se, mitä tapahtui suurten ihmisryhmien arvokkuudelle (dignity), erityisesti valkoiselle miehelle.
Niin sanottu identiteettipolitiikka nousi vasemmalta niiden puolueiden keppihevosena, joilla ei enää ollut puolustettavanaan riistettyä työläistä. Sen sijaan kaikenkarvaiset ryhmät ja kuppikunnat alkoivat julistaa oman identiteettinsä suurenmoisuutta ja taipumustaan loukkaantua milloin mistäkin. Itsehän ne siihen syyt saivat määritellä…
Täytynee vielä todeta, että Fukuyama ilmoittaa suhtautuvansa sinänsä vakavasti niihin epäkohtiin, joihin tolkuttomaksi pöhöttynyt (minun ilmaisuni) identiteettipolitiikka etsii vastausta.
Asiassa on kuitenkin pari ongelmaa ja ne ovat todella vakavia. Ensinnäkään keskittyminen tämän tason touhuihin ei anna mitään niiden todella suurten ongelmien ratkaisulle, joita sosioekonominen kehitys on luonut ja luo.
Toiseksi tällainen politiikka voi johtaa vain valtion hajoamiseen ja lopulta epäonnistumiseen (leads only to state breakdown and, ultimately, to failure).
Ne uskomattomat näytelmät, joita identiteettipolitiikka on nostanut esille vaikkapa sananvapauden rajoittamiseksi, eivät toki kaipaa kommentteja tervejärkiseltä ihmiseltä, niin ilmeisestä mielettömyydestä on kysymys ns. common sense-näkökulmasta, mutta se onkin yhä useammin komeasti sivuutettu.
Identiteettipolitiikan mielettömyyden tulisi siis olla sanomattakin selvää, mutta aikamme kulttuurin suuriin kummallisuuksiin kuuluu, ettei se sitä suinkaan ole. Sitä se ei ole ainakaan muodikkaille älymystöpiireille, edes akateemisessa maailmassa ja varsinkaan siellä.
Itse selitän asiaa ihmislajin eläimellisyydellä, jonka George Orwell niin tarkkasilmäisesti tunnisti ja tunnusti suurissa teoksissaan. Lampaat ovat lampaita ja pässit pässejä. Olisi typerää odottaa niiltä sen enempää.
Fukuyama on optimistisempi ja vaatii identiteettipolitiikan adepteja kääntymään takaisin turmion tieltä. Hänen mielestään asia koskee tämän kiistan molempia laitoja, niin oikeaa kuin vasenta, jotka nyt ruokkivat toisiaan.
Hän jopa nostaa esille ihmisen arvokkuuden (eikä siis hänen arvottomuuttaan), ja ottaa peräti hänen sielunsa (tuon loukkaantuvan sielun, thymos) koko ilmiön taustaselittäjäksi. Arvokkuus vaatii sekin välttämättä oman osansa, sillä itse asiassa se on ihmisyyden yksi kolmannes hänen haluavan ja laskelmoivan osansa ohella.
Toivotaanpa, että edes Fukyamaa kuunnellaan, häntähän on turha yrittää tunkea niihin taantumuksen lokeroihin, jonne joukkotyperyyden sokaisema älymystö mielellään sijoittaisi kaikki ne, joilla on jotakin hankalaa sanottavaa.
Fukyama siis sanoo, ei enempää eikä vähempää, kuin että nykymenolla kuljetaan tuhoa kohti. Miten se voitaisiin välttää?
Ihan lyhyesti sanoen, enempää Amerikassa kuin Euroopassa ei saisi ajatella, että ovet ovat auki jokaiselle mahdolliselle kulttuurille ja kuppikunnalle niiden arvoista riippumatta.
Demokratioiden pitää perustua uskonkappaleisiin, jotka kaikkien kansalaisten on tunnustettava. Tässä suhteessa erilaisten marginaaliryhmien identiteettiongelmien ja omien uskomusten on tietenkin väistyttävä.
Tämä edellyttää uusia lakeja kansallisella tasolla. Amerikkalaistyyppinen uskollisuudenvala olisi ilmeisesti toivottava asia uusille kansalaisille ja jonkinlainen kulttuurinen johtotähti (Leitkultur) olisi nostettava jokaisessa maassa samaistumisen kohteeksi.
Nämähän ovat niitä asioita, joita taantumuksellisiksi leimatut piirit ovat koko ajan yrittäneet nostaa esille. Vasemmalta on sen sijaan yritetty sabotoida valtakulttuurin legitiimisyyttä. Amerikassa asia on ollut erityisen räikeää, mutta eipä edes Ranskassa ole suinkaan onnistuttu tulijoiden assimilaatiossa, tuskin sitä yritettykään.
Multikulturalismi siinä mielessä, että jokaisen tulijaryhmän kulttuuria pidetään uudessa kotimaassaan a priori yhtä arvokkaana tai arvokkaampana kuin valtakulttuuria, on tietenkin silkkaa mielettömyyttä.
Ylenpalttisen palvonnan ja ylistyksen sijaan tulijoilta olisi vaadittava myös uhrauksia uuden kotimaansa hyväksi. Niihin on sitouduttava ja ymmärrettävä, ettei kansalaisuus tarkoita vain oikeutta nostaa rahaa seinästä.
Identiteetti on ihmiselle tärkeä asia ja sitä voidaan käyttää sekä yhteisöjen hajottamiseen että niiden yhdistämiseen. Jälkimmäinen on se ainoa tie, joka johtaa muualle kuin katastrofiin, tulkitsen Fukuyaman tekstiä. Asia tulee mahdollisimman selväksi myös hänen artikkelistaan, vaikka hän lopettaakin sen hieman kierrellen ja kaarrellen:  that, in the end, will be the remedy for the populist politics of the present.
Mitäpä sanoakaan: ongelmana on vaarallinen sairaus, jota populismi on noussut parantamaan. Yksin se ei voi onnistua ja niinpä on olemassa se vaara, että se tulkitaankin vain sairauden oireeksi eikä elimistön välttämättömäksi vastustusreaktioksi, mitä se myöskin, ja jopa ensi sijassa on. Mutta se yksin ei riitä. Nyt tarvitaan kaikki mukaan talkoisiin!


5 kommenttia:

  1. Jokainen vahvasti uskova joutuu tekemään älyllisiä hupskeikkoja ja sillä ei ole mitään tekemistä tyhmyyden kanssa, pikemminkin päinvastoin. Tämä on todella mielenkiintoista, johon olisi kiva saada psykiatrialta perusteellisempi selitys kuin tähän asti. Jokaisessa aatteessa tai uskossa on omat dogminsa, joihin älykkäimmänkin uskovan kriittinen ajattelu ei halua suurin surminkaan suhtautua kriittisesti. Juuri tämän takia uskonnot porskuttavat ja aatteet pysyvät vaikka aika ja tieto kulkee menojaan.

    VastaaPoista
  2. ”Sehän oli hän, joka muutama vuosikymmen sitten kirjoitti sen kirjansa historian lopusta.”

    Japanilaisen Francis Fukuyaman olikin olla syytä olla peloissaan historian lopusta useita vuosikymmeniä sitten. Harva tietää että Nikita Sergejevitsh Hrushtshev yritti myydä kiinalaisille venäläistä käsitystä maailman historiasta, siis Mao Tse-Tungille.

    Venäläisen käsityksen mukaan maailman historiasta oli pähkinän kuoressa seuraavaa: jos kerran ensimmäinen maailmansota sai aikaan yhden kommunistisen valtion, ja jos kohta toinen maailmansota synnytti kokonaisen kommunistisen järjestelmän maailmaan, niin taatusti kolmas maailmansota tekisi koko maailmasta kommunistisen. Mutta Maon synnyinmaan monituhatvuotinen historia ei voinut sietää moista älyllistä ripulia.

    Uskallan väittää että Japanilaisen Francis Fukuyamalla oli syystäkin vetelät housuissa, koska kommunismin aate oli itse asiassa historian loppua: yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti, yhteiskunnallisten luokkien hävittämistä, kansojen kansallisuuserojen likvidoimista sekä kaikkien vastavallankumouksellisten elementtien tuhoamista.

    Kommunismi sai alkunsa venäläisten Dekabristien poliittisesta manifestista nimeltään ”Venäläinen laki” / ”Русская правда” vuodelta 1823. Dekabristien jälkeläiset saivat sitten juutalaisen Marxin palvelukseensa kehittelemään Venäläisen Lain yksityiskohtia, ja se julkaistiin vuonna 1848 Kommunistisen puolueen manifesti nimellä.

    VastaaPoista
  3. Identiteetti-politiikka sotkee järjestystä kun on niin tunnepitoista ja instituutiot ovat ottaneet sen edistämisen asiakseen. Se on median, hallinnon, koululaitoksen, poliittisen koneiston, talouselämän ja oikeuslaitoksen agendalla. Perustuu näiden instituutioiden kuvitelmaan siitä, että ovat tekemässä hyvää, siksi heidän on ehkä niin vaikeaa nähdä ja tunnistaa kuinka paljon pahaa sillä saadaan aikaan. Tarkoituksellista pahaakin kai tehdään, mutta kokonaisuuksien hahmottamisen vaikeus ja radikaali mieli vetää jatkamaan tätä vastakkainasettelua, "hyvä" niin, koska mitä radikaalimpaa, väkivaltaisempaa, valheellisempaa toiminta on, sitä selvemmin yhä useammat ihmiset alkavat kaivata enemmän normaalia menoa, paluuta länsimaisen sivilisaation pariin, nähdä selvemmin luonnollisen todellisuuden, ja tehdä valinnan sen hyväksi. Siitähän on merkkejä jo esim. kansallismielisyyden kasvussa.

    VastaaPoista
  4. Miten tähän identiteettien ihannointiin ajauduttiin..
    Tässä otteita aiemmasta F:n referoinnistani….

    Liberaali demokratia, modernin tieteen luoma hyvinvointi sekä näiden vääjäämätön leviäminen ovat taikasanat, joilla Fukuyama sai historian päättymään….kommunismin kaaduttua. Myös Neuvostojohdon oli pakko se myöntää.
    Kansakuntien vankkurit olivat tuolloin kääntymässä kohti länttä, ja saapumassa, yksi toisensa perään - vuosisatojen uuvuttavan erämaataipaleen jälkeen - "suojaisaan kaupunkiin".

    Yhteiskunnan alkutilaa pidetään kaikkien sotana kaikkia vastaan. Hobbes, 1600-luvun britti, demokratia-idean isä, uskoi, ettei perimmäinen syy ainaiseen taisteluun ollut aineellisen omistuksen himo vaan yksilöiden ylpeyden ja turhamaisuuden tyydyttämisen halu. Hegel kutsui tätä tunnustuksen saamisen haluksi. Piirre oli tuttu jo Platonille, joka kutsui sitä thymokseksi

    Maailmansotien jälkeen tunnustuksen saamisen halun oli väistyttävä henkensä säilyttämisen ja mukavan elämän halun tieltä. "Locken kuvaaman ihmisen ei tarvinnut olla yhteistä hyvää edistävä, ...liberaalinen yhteiskunta voisi paremminkin koostua piruista, kunhan se vain toimisi rationaalisesti"..." Mm. Yhdysvaltain perustuslakia saneli juuri Locken oppi.

    Tämän länsimaiset – hätäisesti kulttuurituntemusta opiskelevat - humanistit olivat oppineet 2000-luvulle tultaessa - Hegelin sovelluksen kristinopista. Ihmisistä tulee universaaleja, kun he laajentavat tunnustuksensa kattamaan kaikki ihmiset - näin syntyy myös universaali ihmiskunta. Tunnustuksen on oltava kaksisuuntaista ja mitä parasta - sen on jopa riskeerattava oma turvallisuutensa toisen itsetietoisen mielen hyväksi.

    Kun sitten Khomeinin paluu Iraniin oli jo tehnyt tehtävänsä - Thymos sai uutta tuulta purjeisiin…Islamismi. Sunnien ja shiiojen taisto ja arabimaailman kevät.

    Kun kansakuntien vankkurit ovat tämän “iloittelun” jälkeen massamarssilla kohti länttä, demokratia alkaa olla todellisessa kriisissä.
    Thymos olisi koteloitava, mutta siitä onkin tullut identiteettipolitiikan koekenttä. Kokevathan muutamat suurvallat absurdeja omantunnontuskia juuri tulijoiden kohdalla.

    Vauhdittajaksi koko prosessille on noussut OIC.

    VastaaPoista
  5. Mistä tämmöinen identiteettipolitiikka on saanut ylipäänsä alkunsa? Ja miksi vasemmisto on luopunut taloudellisen ja yhteiskunnallisen tasavertaisuuden ajamisesta.

    Kyse jonkinlaisten perusarjojen luovuttamattomuudesta ja maahanmuuttajien sitouttamiseksi (=kansalaisvala) niihin on tärkeää! Muu tarkoittaa oman kulttuurin itsemurhaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.