torstai 13. syyskuuta 2018

Viimeistä vitsiä myöten


Viimeistä vitsiä myöten

Maassamme ilmestyi aikoinaan lehti nimeltä Ajan Suunta. Kuten nimestäkin näkyi, se omistautui uusien ja muodikkaiden asioiden ajamiselle.
Suuntalaisia mahtoi harmittaa, että liberaali lehdistö ja itse asiassa kaikki muut tavalla tai toisella pilkkasivat sen kirjoittelua, kiusaus kun oli kohtuuttoman suuri.
Ajan Suunnan tai IKL:n leimaaminen fasistisiksi lienee ihan kohtuullista, eivät ne siitä liene loukkaantuneetkaan. Olihan fasismilla melkoista prestiisiä ja ihan oikeita saavutuksiakin. Ennen muuta sillä kuitenkin oli komeat lavastukset ja suuret puheet.
Asiathan piti maassa saada niin hyvään kuntoon, ettei mitään parantamisen sijaa enää olisikaan. Kommunismikin oli hävitettävä viimeistä piirtoa myöten, kuten Vihtori Kosola, tuo Jumalan valitsema kansanjohtaja ilmoitti.
Se, että jonkun ilmoitettiin saaneen valtuudet suorastaan Jumalalta, ei voinut olla vetoamatta toisten huumorintajuun ja juuri sen puutehan on taas puolestaan aina ollut kaikkien totalitaaristen liikkeiden tunnus.
Terve järki sanoi kuitenkin, ettei ole mitään syytä yrittää pakottaa kaikkia kansalaisia samaan muottiin. Maailmaan nyt mahtui monenlaista eläjää ja joka junaan löytyi matkustajia.  Tärkeätä oli, että perusasioissa saavutettiin edes enemmistön keskuudessa jonkinlainen konsensus, mikä ei sekään ollut helppo tehtävä.
Asioiden suhteuttaminen on vaikea laji. Se on aina erottanut aikuiset lapsista ja lapsenmielisistä. Ennen sotaa maassamme oli monenlaisia ongelmia, joista jotkut koskivat suurten joukkojen toimeentuloa ja jotkut vaikkapa kulttuuria. Pyssyjäkin tarvittiin, moni uskoi. Tärkeätä tekemistä löytyi joka puolelta.
Sosialidemokraattinen puolue oli tuohon aikaan huomattavan tervejärkisellä linjalla, mitä hyvin kuvastaa Väinö Tannerin kuuluisa möläytys eduskunnassa, jossa hän ihmetteli sitä, että maalaisliittolaiset, joiden jokapäiväinen työ sentään tapahtuu lantatunkion ja vastaavien hyödyllisten, mutta sentään proosallisten asioiden parissa, on nyt nostanut keskeiseksi poliittiseksi asiaksi sellaisen kuudennen luokan kysymyksen kuin Helsingin yliopiston suomalaistaminen.
Tuo termi kuudennen luokan kysymys harmitti tietenkin tavattomasti aitosuomalaisia ja syystä harmittikin. Siitä huolimatta kyseessä ei tosiaankaan ollut tuohon aikaan ensimmäisen luokan kysymys. Tanner oli epäilemättä siinä oikeassa, mikä oli vieläkin harmillisempaa.
Tannerin kuuluisassa puheenvuorossa oli myös hieman tiettyä huumoria, mikä sisältyi korkea- ja matalakulttuurin rinnastamiseen. Itse asiassa kyseessä oli tiettyä kansanryhmää todennäköisesti loukkaava möläytys, josta monet varmasti pöyristyivät. Mutta siihenhän heillä oli täysi oikeus.
Kun muuan laatulehdeksi itseään kai yhä arvioiva aviisi nyt tänäkin päivänä nostaa pääkirjoituspalstallaan esille sen mahdollisuuden, että sukupuolinen häirintä olisi kitkettävä tästä maailmasta säätelemällä tiettyjen alojen rahoitusta sen mukaan, missä määrin moista ilmiötä esiintyy, noudattaa se epäilemättä ajan suuntaa.
Jokainen historiaa tunteva tietää kuitenkin, ettei se aika tähän suuntaan kauan kulje. Tappiin lienee jo päästy ja luultavasti ylikin sikäli kuin asia koskee terveen järjen puitteissa tapahtuvaa toimintaa.
Tuore tutkimus on jälleen selvittänyt myös kansanedustajien kokemaa häirintää, minkä ilmeisesti oletetaan olevan, ellei nyt ensimmäisen luokan kysymys, niin ainakin kärkikolmikossa.
Tämä ongelma on ilmennyt muun muassa häiritseviksi koettuina vitseinä ja vastaavana ajatuksilla, sanoilla ja töillä tapahtuneina absoluuttisen seksuaalirauhan rikkomuksina, mikä halutaan rinnastaa suoranaiseen rikollisuuteen.
En tiedä, pitäisikö eduskunnan määrärahoja säädellä sen mukaan, missä määrin sieltä raportoidaan moisesta toiminnasta ja miten asia toteutettaisiin.
Pyörää ei kuitenkaan tarvitse keksiä monta kertaa. Neuvostoliitossa vitsit olivat valtion erityisen huomion kohteena ja siihen oli selkeä syynsä. Syy oli se keinotekoinen normisto, jota yritettiin ihmisille pakottaa ja joka soti heidän normaaleja tarpeitaan ja taipumuksiaan vastaan.
Sellaisessa ympäristössä vitsit syntyvät kuin itsestään, koska koko virallinen todellisuus itse asiassa on yksi suuri vitsi.
Mutta vitsit tarttuivat kurkkuun, kun niiden kertojia alettiin lähettää keskitysleireille ja tarkkasilmäiset sensorit rupesivat etsimään mahdollisia venkoilun yrityksiä kaikkialta, myös sosialismin äärimmäisestä ylistämisestä.
Jostakin syystä vitsikulttuuri ei kuitenkaan suostunut kuolemaan. Päin vastoin, suuren terrorin hellitettyä ja normaalin elämänmenon alettua se vasta alkoikin kukoistaa. Sen monumenttina on minunkin hyllystäni löytyä teos. Sovetski anekdot (М. Мельниченко, Советский анекдот. Указатель сюжетов. НЛО, Москва 2014, 1103 с.). Siihen on koottu lähes kuusituhatta sosialismivitsien perusteemaa variaatioineen.
Kieltojen ja valtiovallan kaikkialle tunkeutumisen tie on siis jo kerran kuljettu ja umpikuja löydetty.
Enpä niin ollen uskaltaisi povata täällä meilläkään suurta menestystä niille, jotka yrittävät valtiovallan toimenpiteillä luoda uutta kulttuuria tähän maahan.
Jospa siis pantaisiin taas ihan rauhallisesti asioita vähän tärkeysjärjestykseen.

57 kommenttia:

  1. Se on kuulkaa tämä kulttuurinen omiminen uusi kirosana.

    Tässäkö on yksi syy, mikseivät maahanmuuttajat halua omaksua suomalaista kulttuuria ja lakeja vaan pysyvät omissa meiningeissään? He haluavat elää edelleen samalla tavalla kuin ovat eläneet Afrikassa ja Lähi-idässä.

    Voimmeko mekään omia heidän kulttuuriaan tänne lumen ja jään maahan? Taitavat ristiriidat pysyä ja lopulta kärjistyä väkivallan tasolle, jos porukkaa tulee lisää ja lisää.

    VastaaPoista
  2. Silloin muinoin Leppävaaran asemalla yritti taistolaistyttö myydä minulle Tiedonantajaa. Torjuin sen sanoen, että niin kauan kuin toveri on noin totinen niin ei kiinnosta. Nyt kun muistelen tarkemmin, niin kyllä sen aikaisilla tovereillla saattoi vielä huuli lentää ja vitsiäkin pukata verrattuna näihin uuvasemmistolaisiin tosikkoihin.

    VastaaPoista
  3. No ehkäpä voisi vertauksena noista hirveistä fasisteista ja nykysuvaitsevaisista tapausta punalentäjä Vilho Jyränkö. Jyränkö liittyi bolshevikkien riveihin, mutta sittemmin siirtyi Suomeen ja anoi pääsyä Ilmavoimiin. Ilmavoimien komentajana oli tuolloin Arne Somersalo, myöhempi Ajan Suunnan päätoimittaja ja aktiivi-IKL:läinen. Ilmiselvä paholainen siis, jos suvakilta kysytään. Mutta miten tuo ihmispaholainen kohteli verivihollisensa bolshevikkien punalentäjää Jyränköä? Hän suositteli Jyrängön ottamista Ilmavoimien palvelukseen. Jyrängön kannalta oli vaan huono tuuri, sillä ns. "maltilliset" armeijan korkeammat tahot estivät pääsyn.

    Vrt. kuinkahan moni tämän päivän vihervassari suosittelisi esimerkiksi Halla-ahoa pääministeriksi...

    Muuten, sanoisin vaikkapa Paavo Susitaipaleen olleen aika paljon enemmän huumorin ystävä kuin "suvaitsevaisten" tai "maltillisten" tänään.

    VastaaPoista
  4. Mitä mieltä olette siitä "rasistisesta" Serena Williams -pilakuvasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilakuva ei ole lainkaan rasistinen vaan osuu asian ytimeen.

      Poista
    2. Jos googlettaa pilakuvia, niin tulokseksi voi tulla vaikka tällaista: https://www.theguardian.com/world/gallery/2015/feb/19/africas-political-cartoons-in-pictures
      Miksi näistä ei kukaan nillittänyt?

      Poista
  5. "Kun muuan laatulehdeksi itseään kai yhä arvioiva aviisi nyt tänäkin päivänä nostaa pääkirjoituspalstallaan esille sen mahdollisuuden, että sukupuolinen häirintä olisi kitkettävä tästä maailmasta säätelemällä tiettyjen alojen rahoitusta sen mukaan, missä määrin moista ilmiötä esiintyy".

    Jopa onkin laatulehti puuttunut ikuisuuskysymykseen, varsinkin kun häirinnäksi määrittelevät tarpeen tullen katselemisesta alkaen kaikenlaisen kiinnostuksen osoittamisen vastakkaiseen sukupuoleen, joka jostain syystä on aina se feminiiniseksi määritelty sukupuoli. Mutta oletetaan, että tässä tavoitteessaan onnistuisivat. Ainakin se ratkaisisi maapallon väestöongelman, lisääntyminen kun loppuisi tyystin.

    Voisikohan tämä lehden henknen säteily olla jossakin yhteydessä sen kanssa, että sen levikin puoliintumisaika on hiukan yli 15 vuotta?

    VastaaPoista
  6. Seksuaalinen häirintä ei ole rikos, mutta seksuaalinen ahdistelu on.

    VastaaPoista
  7. Pojat, kyllä teiltä on lupa odottaa käyttäytymistä, turha älistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun tytöiltäkin kannattaisi odottaa jonkinlaista suhteellisuudentajua, niiltäkin, jotka saavat palkkaansa lehteen kirjoittamisesta.

      Poista
    2. Tuokin on ihan totta. Mutta kun monet miehet ei tunne ollenkaan rajoja, se kuuluu varmaankin jotenkin anteliaiseen nykyaikaan.

      Poista
    3. Totta molemmat: ei ole nykyään herrasmiehiä eikä ladyjä vain pelkkiä sällejä ja huoranoloisia. Anteeksi jo etukäteen kaikilta loukkaantuneilta.

      Poista
    4. Siltä se vaikuttaa, paljon pintakuohua ja mediakaupallisuutta ja sen "rentouttamia". Toisaalta, kun sanoo, että naiset (n. 4 miljardia) ovat tällaisia ja miehet (toiset 4 miljardia, loput miljardit lapsia ja mitä vain) ovat tuollaisia, tai että entisajan ihmiset olivat sellaisia (montako miljardia tulee kaikista entisistä sukupolvista yhteensä)jne. niin tuota, joo. Mutta hurmaavaa oli olla herrasmiehen mielitiettynä. Kaikkein ihaninta. Ja vielä vuosikymmeniä.

      Poista
  8. Ja kun se kärsineiden enemmistökin eduskunnassa oli miehiä. Nih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta se minua kaikkein perkeleimmin nauratti kun persu-Eerola valitteli että naiset häntä eduskunnassa ahdistelee!

      Poista
    2. Eiköhän Eerolan tapauksessa ollut ollut sama asia kuin naisilla. Riittävän tasokas ja muuten sopiva kun kourii, niin se on ok. Vihreä valas rapala naamassaan taas ei.

      Poista
  9. Kyllä sitä joutui aikoinaan monta kertaa turhaan vonkailemaan ennen kuin vaimo löytyi. Nykyään osa yrityksistä saattaisi olla herkkähipiäisten mielestä seksuaalista häirintää. Normaaliseksin kieltäminen johtaisi ihmisten loppumiseen kolmessa sukupolvessa.

    VastaaPoista
  10. Uusi vitsi...

    Eikö teillä kaikilla ole sen verran tolkkua että ymmärtäisitte dialektiikkaa?

    Jos 1970-luvulla tapahtui ns. seksuaalinen vallankumous, jonka mottona oli: "Kyllä se reijän löytää." Niin nyt oli tapahtunut jo pornovallankumous. Ei tarvi mennä kauppaan ostamaan pornoa kun se voi imuroida netistä. Kaikki ovat yltäkylläisiä ja uskovat siihen että edessä tai vieressä oleva vain odottaa että sitä nipistetään tai että se nipistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan pornoaikakausi kyllä aiheuttaa myös seksiin vihjaavankin inhoamista. Joka tuutista tyrkytettävät seksi- ja porno-ohjelmat ja suorasukaiset intiimien asioiden selostukset saavat aikaan kiusaantuneen, kyllästyneen ja etovan olon. Eetterissä oleville vihjeille altistuu, vaikka ei itse tuotoksia lukisikaan tai katselisi.

      Poista
    2. Innovaatio on siinä, ettei kukaan enää häpeä seksuaalisuuden kaupallisuutta. Hipsterikauden kanssa kaikin puolin resonoiva viktoraaninen kausi (siirtomaakauppaa ja siveyshysteriaa tämäkin on) oli siitä erilainen, että tabu koski sekä itse sukupuolisuutta että sitä, että siitä oli tehty hyödyke.

      Nykyään se, inhoaako seksuaalisuutta vai ei, on makuasia, mutta seksuaalisuuden käyttäminen kaupallisena ja/tai identiteettipoliittisena resurssina on käytännössä pakollista, ja tuon kytkennän kritisoiminen jääkin hullujen hommaksi.

      Ajan olennaisin ilmiö ei ole porno, joka lienee eri muodoissaan suhteellisen ajaton reaktiotapa yhteisön luonnottomaan eroottiseen käyttäytymiseen siinä missä päihteet ja väkivaltakin, vaan olennainen ilmiö on se, että rakkauden ja seksuaalisuuden yhdistämiseen satsattava energia on lähelle nolla.

      Poista
    3. Dialektiikkaa: määrä muuttuu laaduksi.

      Klassinen esimerkki on se, että jos ottaa niin on hyvällä tuulella. Jos ottaa paljon niin on humalassa. Jos ottaa vitun paljon niin on räkäkännissä.

      Seksin ja pornon pakkoviljely on päässyt nykyään jo uudelle laatutasolle. Kehitellään niin sanottua "vastuullisen" eli hyväksyttävän pedofiilin ideologiaa. Asiaan on valjastettu oikein rehtoriprofessoreja ja tietysti erittäin korkealla palkalla. Asiasta kielii paljon professorin, Tapio Puolimatkan ajojahti.

      En ymmärrä kovinkaan paljon dialektiikasta, mutta sanokaa minulle minulle miten pedofiilien pakkoviljely Suomessa vaikuttaa parin-kolmen vuosikymmenen kuluttua, ja kaikkein tärkeintä se, että kenelle se on edullista.

      KIITOS!

      Poista
    4. "Innovaatio on siinä, ettei kukaan enää häpeä seksuaalisuuden kaupallisuutta." Häpeää toki, häpeää niiden kaikenkarvaisten ressukoiden tuottajien ja esittelijöiden puolesta, ja ihmiskunnan puolesta tietysti ja lasten edessä.

      "... seksuaalisuuden käyttäminen kaupallisena ja/tai identiteettipoliittisena resurssina on käytännössä pakollista, ja tuon kytkennän kritisoiminen jääkin hullujen hommaksi." Näin: seksuaalisuuden käyttäminen kaupallisena ja/tai identiteettipoliittisena resurssina voi joistakin nykyilmapiiriin liisteröityneistä tuntua pakolliselta ja jääkin hullujen hommaksi.

      "... olennainen ilmiö on se, että rakkauden ja seksuaalisuuden yhdistämiseen satsattava energia on lähelle nolla." Puhu hiljaa rakkaudesta. Olennaista on, että seksuaalisuuden jatkuva, porsasmainen, räikeä paljastelu vaikuttaa koko kulttuuriin degeneroivasti siten, että pysyvä parinmuodostus (lue: rakkaus, älä lue: seksi, seksi, rakastuminen, ihastuminen jne.) vaikeutuu tai parinmuodostus yleensä. Sitä samaa ylikorostamistahan on myös naisten eristäminen miehisestä yhteiskunnasta, lasten sukuelimien leikkely, kunniamurhat, moniavioisuus. Yritä siinäkin ilmapiirissä sitä rakkautta. Vallankäyttö (monissa muodoissaan, vaikka kaupallisissa tai ideologisissa) tai pelkkien viettien varassa eläminen ja rakkaus eivät sovi yhteen.

      Mahtavatko tällaisen tylsämielisyyden perimmäiset syyt olla joutilaisuus ja ikävystyminen, merkityksettömyys, irrallisuus, vastuuttomuus, tietämättömyys.

      Poista
    5. Klo 1238:n Anonyymi: Missä sitä mainitsemaasi "vastuullisen pedofilian" ideologiaa mahdetaan propagoida? Jos ajatellaan länsimaita, väitän, että asenteet täysi-ikäisen ja ei-täysi-ikäisen (esimerkiksi 15 v.) välisiin suhteisiin on nykyään paljon kirempi kuin vaikkapa 150 vuotta sitten. Esimerkiksi kuuluisalla keksijällä Sir Hiram Maximilla oli 16-rakastajatar (Maxim itse olituolloin vajast 40 v.), joka myös synnytti hänelle lapsen. Ja tuohon aikaa siitä ei noussut meteliä.

      Ja mitä tulee kauhisteluun pornon "jokatuuttisuuteen", niin sitä ei ensinnäkään ole pakko katsoa ja toisekseen, ei sitä näe jos ei varta vasten etsi.

      Poista
    6. Kyllä sitä näkee, jos tunnistaa, koko aikakausi on pornon kyllästämä. Ei tiedä, mihin silmänsä ja korvansa suuntaisi.

      Poista
    7. Olen samaa mieltä kuin Trilisser.
      Ei pedofiliamyönteisyyttä ole yleisesti havaittavissa, sanokoon 1/2matka ja fundamentalistikristityt mitä tahansa.

      Poista
    8. Silti mielenkiintoista, että valtamedia näyttää pääosin vaienneen (ja Suomessa lähes kokonaan, ilta-sanomaa lukuunottamatta) noin 100 000 käyttäjän lapsiporno/pedofilia-ringin paljastumisesta. Joutuu turvautumaan pääosin vaihtoehtomedioihin tämänkin osalta, mikä on aikaavievää uutisten luotettavuuden tarkistamisen vuoksi.

      https://www.is.fi/digitoday/art-2000005282404.html
      https://www.reuters.com/article/us-germany-sexcrimes/german-prosecutors-charge-child-porn-website-operators-idUSKCN1IG1NT

      Ei pedofiliamyönteisyyttä näekään julkisuudessa sen enempää kuin homoseksuaalisuusmyönteisyyttä 40 vuotta sitten. Katsotaan tilanne pedofilian osalta 40 vuoden kuluttua, ken silloin vielä elää.

      Poista
    9. Kannattaa muistaa yksi asia: pedofiili on kiinnostunut sukukypsyyden saavuttamottomista eli siis hyvin nuorista, ts. teinit ovat jo sukukypsiä biologian kannalta. JA tyypillisesti "lapsipornoksi" laissa luokitellaan maasta riippuen jopa porno, jossa 17-vuotias esiintyy 18-vuotiaan kanssa. Ts. otsikoista ei aina kannata päätellä määräänsä enempää.

      Poista
  11. "Mahtavatko tällaisen tylsämielisyyden perimmäiset syyt olla joutilaisuus ja ikävystyminen, merkityksettömyys, irrallisuus, vastuuttomuus, tietämättömyys."

    Mitä ovatkaan, pihvi on siinä, etteivät nykyistä kulttuuria - kunnioittava ja varovainen arvaukseni, että joudun kärsimään siitä ikäni puolesta suoremmin kuin sinä? - ole tuoneet maan päälle ufot, vaan se on jollakin lailla aiempien rakenteiden jatkumo tai tuotos. Jossakin syvyydessä aiempiin aksioomiin ja osatotuuksiin, kuten nyt vaikka parisuhteen ja rakkauden tai jopa "terveen seksuaalisuuden" kyseenalaistamattomaan samastamiseen, on ollut haudattuna nykyisten olojen siemenet.

    Mahdollisesti vanhemmanmallinen seksuaalinen järjestys on sittenkin osaltaan pönkittänyt vähän vähemmän rakkaudellisiakin instituutioita, jotka sitten lopulta postmodernin "ennuin" ovat tuottaneet, kuten vaikka globaalia vaihtoehdotonta kapitalismia, tms. kilpailun ja itsekoro(s)tuksen eetosta. Ei varmaankaan niin, että jokainen ko. järjestykseen uskonut tätä olisi halunnut, mutta tässä on kuitenkin objektiivinen tulos.

    Olemme jonkinlaisessa kulttuurin kaarteessa, jossa hävyttömän suuruinen hyvinvointi - huolimatta edelleen melko epäoikeudenmukaisesta jakautumisestaan - mahdollistaa maton tomuttamisen ja sen alle työnnettyjen juttujen tulemisen ilmoille.

    Jos maailmassa olisi oikeasti käynnissä jokin libidon ja rakkauden välinen sota, täydellinen itsensätukahduttuja hohtaisi magneettina, jonka elämänmuotoa kohti kaikki muut säntäisivät riemumielin. Tavallaanhan kristinuskossa on vanhastaan ollutkin vähän tällainen konstruktio, mutta aika vähän tarvitsee maailmaa vilkaista huomatakseen, ettei asia mene aivan näinkään. Peli on aavistuksen kompleksimpi: toisten tukahdutetulla halulla varautumisella on ulkoisvaikutuksiakin, kenties maailmansotia myöten.

    En edes tiedä näin nopeasti katsottuna, olemmeko sinällään käytännön maailmassa kauhean eri mieltä mistään, mutta minua kiinnostaa sattuneista syistä, miten asiat ovat, ja suorasukaisen tuomitsemisen jätän toistaiseksi mieluusti sulkeisiin, tai hakasulkeisiin, tai naulakkoon.

    VastaaPoista
  12. Tämä ei ole vitsi.

    Uutiset kertovat että paavi käy eri puolilla maailmaa pyytämässä anteeksi katolilaisten pappien pedofiliatapausten vuoksi. (Selibaatti.) Tämähän merkitsee sitä että pedofilian uhreiksi joutuneet ovat nousseet kapinaan särkyneen elämänsä takia jos kerran paavi ei voi pitää suutaan kiinni tästä asiasta.

    Nyt Suomessa tietyt tahot viljelevät pedofilian ideologiaa eri muodoissa: vastuullinen pedofiili, lapset jo syntyessään eivät tiedä ovatko he tyttöjä vai poikia. Asia selviää raukoille vasta kun pääsevät saunaan isän ja äidin kanssa! Kauheeta!

    VastaaPoista
  13. Oletkos lukenut Rabelais´n Gargantuaa 1500-luvulta? Osattiin sitä ennenkin media-alallakin. Ei siveellisyys ja säädyllisyys ja sivistyneisyys ole tosiaan aikakaudesta kiinni, jotain ihmisyyden riekaleita teoksessa haluttiin irvailla. En tietenkään tässä tuomitse enkä ammu viestintuojaa eli sitä satiirikko-Rabelais´ta. Tuli vain mieleen. Nykyajan ihminen tai entisajan ihminen ei tarkoita juuri mitään. Kuitenkin nykyään on paljon kulttuurin ilmiasua, jota ei viitsisi vapaaehtoisesti yhtään havainnoida. Ihan sama, synnyttävätkö mätää miehet vai naiset, nuoret vai vanhat, kaupalliset vai ostajat, ideologiakeikarit vai rahvas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rabelais yritti opettaa satiirien kautta, mutta kävi vähän kuin nykyisillekin korvessa huutajille: julistettiin pannaan. Se oli " syrjäänasettamis- tai erottamistoimi katolisessa kirkossa".

      Poista
    2. "mutta kävi vähän kuin nykyisillekin korvessa huutajille"

      Paavi ei ole korvessahuutaja. Paavin on pakko olla demokratianhuutaja.

      Poista
    3. ei kun paavihan sen pannan asetti, mitä hourit

      Poista
    4. "mitä hourit"

      Minä hourin vielä kerran nykypäivää, että "Uutiset kertovat että paavi käy (nykyään) eri puolilla maailmaa pyytämässä anteeksi katolilaisten pappien pedofiliatapausten vuoksi. (Selibaatti.) Tämähän merkitsee sitä että pedofilian uhreiksi joutuneet ovat nousseet kapinaan särkyneen elämänsä (järkyttävien muistojensa) takia jos kerran paavi ei voi pitää suutaan kiinni tästä asiasta. Nyt Suomessa tietyt tahot viljelevät pedofilian ideologiaa eri muodoissa, mm. "vastuullinen pedofilia".

      Paavin on siis pakko olla demokratianhuutaja.

      TULIKO SELVÄKSI HOURIMISENI PEDOFILIASTA EIKÄ Rabelais'sta?

      Poista
    5. Joo, entinen paavi julisti Rabelais´n kirkonkiroukseen ja nykypaavi pelkää, että yleinen mielipide päinvastoin kiroaa koko roomalaiskatolisen kirkon tai ainakin paavin. Menikö oikein?

      Poista
    6. "Nykyajan ihminen tai entisajan ihminen ei tarkoita juuri mitään." Kuitenkin jos ajatellaan porukkaa, joka tässä blogissa on usein tuomittavana, niin he kokevat ilmeisesti ainakin jollain lailla olevansa kehityksen kärkeä (tiedän, heittelen heitäkin pusikosta kävyillä silloin tällöin), tämän blogin yleisö taas kokenee keskimäärin sekä edellämainittujen että kenties itsensäkin olevan jotain sentään vähemmän avantgardistista.

      Kyllähän asetelmassa jokin dynamiikka jo ihan tuollakin jänteellä näyttäytyy, vaikka siitä onkin paha sanoa varmaksi mitään tuota enempää.

      Poista
    7. Blogissa riehujat, edistykselliset tai taantumukselliset (mitä sekin milloinkin kenenkin päässä tarkoittaa), ovat paljon pienempiä porukoita kuin nykyajan tai entisajan ihmiset. Kehityksen kärki tarkoittaa vain uutuuksia, joskus hyviä usein typeriä.

      Blogiin kommentoivat ovat varmaan hyvin monitahoisia persoonia ja keskenään monin tavoin erilaisia niin kuin ihmiset yleensäkin. Se mikä kommenteissa tulee näkyviin, kertoo kommentoijista vain pieniä välähdyksiä. Mulle on välähtänyt, että monilla tuntuu olevan rutkasti sitä senioriteettiä. Tohtoreita, vaikuttajia, valveillaolijoita. Onhan meitä muitakin koko kokoelma. Itse blogikirjoitusten teema näyttäytyy mielestäni tarpeellisena varoituksena: historia opettaa, älä ole hullu.

      Poista
    8. Siitä puhe, mistä puute.

      Poista
    9. "Blogissa riehujat ... ovat paljon pienempiä porukoita kuin nykyajan tai entisajan ihmiset." Tässä tullaan olennaiseen: kieli eräänlaisena massana, jonka seassa persoonat muodostuvat, enemmän tai vähemmän tiiviiksi, enemmän tai vähemmän johonkin käsitemaaston kohtaan asemoituviksi.

      Seurauksia esimerkiksi: On yksilön hulluutta ja joukon hulluutta, eli ei voi noin vain sanoa: "älä ole hullu". On persoonia, jotka ovat, kuten sanot, "hyvin monitahoisia", ja sitten on kahvikuppeja. On keskustelevia kahvikuppeja. On keskustelemattomia kahvikuppeja, jotka vain "puhuu teoillaan" - usein oletetaan, että juuri he eläisivät jotenkin erityisen oikein, kunnes asioihin saadaan esimerkiksi ajallinen perspektiivi. Jne.

      Poista
  14. Pornoa ei pidä katsella muuten kuin paheksumismielessä - hyi hyi kuinkas kehtaavattekin...

    VastaaPoista
  15. Onneksi ei tarvitse lukea noita kommentteja, tulisi pian mieleen puraista syanidikakpselia.

    VastaaPoista
  16. Vielä yksi uusi vitsi.

    Yölliset kommentoijat (5 kpl.) kiertävät käsitettä PEDOFILIA kuin kissa saatanan kuumaa puuroa. Se on erittäin merkille pantava tosiasia. Se käsite on näköjään käsittämätön. Löytyykö sellainen opettaja joka auttaa näitä raukkoja?

    VastaaPoista
  17. Näin toimivat konnotaatiot. Kun alkuperäisen kommentin jotkut sanat ovat vastineessa saaneet uusia sivumerkityksiä, näillä kahdella kommentilla ei ole merkityksen osalta yhteistä. Vain joidenkin sanojen ilmiasut toistuvat vastineissa. Silloin vastine muuttaa koko asian toiseksi ja joskus käsittämättömäksi. Tämä on seurausta identiteettien eroista, mutta joskus tietysti tahallistakin. Kommentoinnin mielettömyys on siinä, että lukija käsittää lukemansa omalla tavallaan tai siis ei käsitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ei käsitä."

      Tämän session teemana on Viimeistä vitsiä myöten, joten otetaanpas härkää sarvista. Kirjoitapas vitsi pedofiliasta, niin katsotaan miten itsekukin ymmärtää/käsittää sen.

      Poista
  18. Blogisti! Juttuvinkki:kirjoitapa meille Kiinasta, se kun on maa, josta taisi tulla kuin tullakin se, mitä Neukkulasta piti tulla:mahtimaa niin taloudessa, tieteessä kuin sotilaallisestikin. So. Mitä se on ja merkitsee, ja tulee merkitsemään? Joka tapauksessa se on mahti, jollaista maailma ei edes Stalinin olemuksessa ole koskaan nähnyt, mutta jonka valtapolitiikka tulee vielä vavisuttamaan maailmaa. Mitä siis saattaa tuleman pitää, näkemyksesi mukaan?
    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Kiinasta, se kun on maa, josta taisi tulla kuin tullakin se, mitä Neukkulasta piti tulla: mahtimaa”

      Tämä on kyllä taistolaisten ikihaave. Taistolaisethan olivat opetettu rahalla ja vodkalla sokeasti ja varauksettomasti uskomaan Neukkulaan. Vielä Stalin puhui Maosta että tämä on kuin retiisi, punainen päältä päin ja valkoinen sisältä.

      Nikita Hruštševin eli Neuvostoliiton idée fixe/monomania oli ajatus siitä, että jos kerran ensimmäinen maailmansota synnytti yhden kommunistisen maan ja toisen maailmansodan seurauksena syntyi kommunistinen järjestelmä, niin kolmas maailmansota tekee taatusti koko maailmasta kommunistisen. Kiina ei lähtenyt mukaan tähän monomaniaan. Seurauksena oli että Hruštšev julisti kiinalaiset kommunistit kerettiläisiksi. Puolueen päälehtien kautta kiivas sanaharkka NKP:n ja KKP:n välillä kesti vuosia.

      Maon seuraajan motoksi tuli ”Rikastukaa!”. Neuvostoliitossa taas jatkettiin entistä linjaa: yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti, luokkien hävittämistä, kansojen venäläistämistä, vastavallankumouksellisten elementtien tuhoamista. Siitä seurauksena Neukkula luhistui, mutta Kiina jatkoi nousuaan. Taistolaiset eivät tietenkään hyväksy tallaista karvasta totuutta. Sokeilla taistolaisilla on ainoastaan ikihaave.

      Putin näyttää olevan tämän monomanian jatkaja.

      Poista
    2. ”Monomania”

      Uutena ilmentymänä Putinin monomaniasta voi olla nettilehden ВЗГЛЯД uutinen:

      ”Прибывший в Москву министр энергетики США Рик Перри обвинил «русских хакеров» в новом преступлении – на сей раз во взломе американской сети энергоснабжения. Как всегда, «есть четкие свидетельства, это не подлежит сомнению и совершенно неприемлемо».
      https://vz.ru/economy/2018/9/16/941845.html

      (Moskovaan saapunut USA:n energiaministeri Rick Perry syytti ”venäläisiä hakkereita” uudesta rikoksesta – tällä kertaa tunkeutumisesta amerikkalaiseen energiajärjestelmään. Kuten aina, ”on olemassa selkeitä todisteita, jotka ovat kiistämättömiä ja asia on täysin sopimaton.”)

      Pitää muistaa että 9/11 suoritettiin Putinin vallan aikana.

      Poista
    3. Niinistön lapsi on syntynyt Putinin vallan aikana???

      Poista
    4. "Niinistön lapsi on syntynyt Putinin vallan aikana"

      Tässä onkin erittäin hieno, peräti hurmaava, erittäin intellektuaalinen, superproblemaattinen taistolainen analyysi.

      Poista
    5. ”taistolainen analyysi”


      Taistolainen analyysi on bysanttilaista isihiaa/napaantuijottamista. Ei mitään holistisuutta/kokonaisvaltaisuutta.


      Isihia - Gospodi Vozvah (Lord I Called Thee )
      • Artist: Isihia (Исихия)

      • Translations: Italian,

      • Gospodi Vozvah (Lord I Called Thee )
      OriginalTransliteration Transliteration 2
      Господи , воззвахъ тебе , услыши мѧ,
      услыши мѧ, Господи
      Господи , воззвахъ тебе , услыши мѧ,
      услыши мѧ, Господи
      Господи , воззвахъ тебе , услыши мѧ,
      услыши мѧ, Господи
      Господи , воззвахъ тебе , услыши мѧ,
      услыши мѧ, Господи

      https://lyricstranslate.com/en/gospodi-vozvah-lord-i-called-thee-signore-ti-ho-chiamato.html

      Signore, ti ho chiamato
      Signore, ti ho chiamato,ascoltami!
      Ascoltami , Signore!
      Signore, ti ho chiamato,ascoltami!
      Ascoltami , Signore!
      Signore, ti ho chiamato,ascoltami!
      Ascoltami , Signore!
      Signore, ti ho chiamato,ascoltami!
      Ascoltami , Signore!




      Poista
    6. ”taistolainen analyysi”

      Suomeksi esitettynä taistolainen analyysi/isihia on:

      Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!
      Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!
      Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!
      Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!
      Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää! JNE.

      Proletaarien häivyttyä uudeksi loosungiksi, mantraksi/isihiaksi tuli:

      Kaikki ketut, ulos häkeistä!
      Kaikki ketut, ulos häkeistä!
      Kaikki ketut, ulos häkeistä!
      Kaikki ketut, ulos häkeistä! JNE.

      Ajat muuttuvat ja keksitään uusia keinoja olla sokea.

      Poista
  19. Sillä aikaa kun vallankäyttö Suomi-mallissa näyttäisi kommentaattoreiden innosta päätellen tapahtuvan navan alapuolella, rehtori erotetaan Espoossa ja johtaja Oulussa sanankäytön takia. Luottamus meni, yksi päätti.

    Inkvisitioksi sanotaan kirkollista vallankäyttöä jolloin pari piispaa päätti rangaistuksista, jotka maallinen valta pani sitten täytäntöön.

    Sama asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnassa olen nähnyt eräässä museossa inkvisition piispoja istumassa tuomioita sekä kidutuslaitteita, joiden teho perustui pääasiassa pelotteluun, kommunismin sanottiin toteuttaneen lopullisia ratkaisuja teollisen tehokkaasti, kuten natsisminkin.

      Poista
    2. Jos haluaa säilyttää itsemääräämisoikeutensa, onko se vallankäyttöä? Kun sinä kirjoittelet navan alapuolisia, mitä se on?

      Poista
  20. ”Kieltojen ja valtiovallan kaikkialle tunkeutumisen tie on siis jo kerran kuljettu ja umpikuja löydetty. Enpä niin ollen uskaltaisi povata täällä meilläkään suurta menestystä niille, jotka yrittävät valtiovallan toimenpiteillä luoda uutta kulttuuria tähän maahan. Jospa siis pantaisiin taas ihan rauhallisesti asioita vähän tärkeysjärjestykseen.”

    Ottakaamme rauhallisesti se tosiasia, että Välirauhasopimuksen täyttäminen ei Neuvostoliitolle riittänytkään. 1960-luvun lopulla Moskovasta tuotiin Suomeen taistolaisuus.

    Ottakaamme rauhallisesti myös se tosiasia, että nykyään kaikki Suomen yliopistot ovat taistolaisprofessorien vallassa ideologisilla/humanistisilla ym. aloilla.

    Ottakaamme rauhallisesti myös se tosiasia, että Suomen ”autonomisia” yliopistoja johdetaan Moskovasta käsin piilotaistolaisuuden välityksellä.

    Ottakaamme rauhallisesti niin ikään myös se tosiasia, että jos maailmalla tuomitaan seksuaalista hyväksikäyttöä, niin suomalaiset yliopistot siunaavat pedofilian rinnastamista homouteen. Osoituksena siitä on ½matkan ajojahti. On kyllä itsestään selvää, että miehet vankiloissa, armeijassa, avaruudessa, yms. paikoissa saattavat masturbaation lisäksi harrastaa jotain muutakin.

    ½matkan ajojahti on siis moskovalais-taistolaista puuhaa. Mikä on intressi? Jos pedofilia rinnastetaan Suomessa homouteen, niin tulevaisuuden Suomessa olisi käytettävissä suuri joukko rikkinäistä ihmismateriaalia, jota tarvitsevat vain Suomen viholliset. Aamen.

    VastaaPoista
  21. "HACK GEEKS"

    Oletko koskaan miettinyt, onko mahdollista hakata asioita, miten hakkerit tekevät sen elokuvissa?🤔🤔

    Joo sen mahdollinen !!! 😁😁😁

    "Niin kauan kuin se on tekniikka, se voidaan pakata"

    Hakkerointi voidaan helposti tehdä tietokoneviruksella tai vakoiluohjelmilla (riippuen siitä, mitä hakkeri aikoo tehdä) kohdennetulla laitteella.🤐🤐

    Meillä HACK GEEKS: ssä tarjoamme sinulle parhaan mahdollisen hakkerointipalvelun

    Ymmärrämme huijausten ongelmat kaikkialla internetissä ja siksi annamme sinulle vankan todistuksen palveluistamme.

    Meillä on hackerone.comin parhaat hakkerit, jotka ovat aina valmiita hakemaan sinua milloin tahansa, missä tahansa, missä tahansa laitteessa, organisaatiossa, liittovaltion virastoissa, yliopistossa, yliopistossa, josta ajattelet.

    Voimme auttaa:

    * Hakata, kloonata tai seurata puhelinta? 📱📲

    Esim. Puhelimien kloonaus

    Vakoilee lapsia, vaimoa tai miestä.

    Käyttäjän sijainnin ja päivittäisen rutiinin seuranta.

    * Sniffin poistaminen, poistaminen tai muuttaminen tiedostoon yrityksessä, järjestössä tai liittovaltion virastossa?📃📃

    Esimerkiksi luokkien muuttaminen yliopistossa.

    Identiteetin muuttaminen.

    Tietojen, kuten rikosrekisterien ja todisteiden, poistaminen.

    Tiedostojen ja todisteiden muuttaminen liittovaltion tiloissa.

    Tiedostojen ja asiakirjojen varastaminen yrityksiltä ja organisaatioilta.

    * Kadonnut BitCoin💰💰

    * BitCoin-kaivostoiminta💰

    * Hakkeroida sähköpostiviestiä tai sosiaalisen median tiliä? 💞

    * Siirtää varoja ilman, että niitä havaitaan?💷💵💴

    * Voit lisätä luottotietosi? 🔝🔝

    * Voit estää luotto- / maksukortin?💳💳

    * Saavutetaan musta luottokortti / debit-kortti💳💳

    Kaikki nämä ovat mitä voimme tehdä sinulle.

    Olemme descrete ja eivät altista palvelua sinulle kenellekään.

    Yhteydenotto:

    thehackgeeks@gmail.com

    Odotamme innolla hakkerointia.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.