perjantai 26. lokakuuta 2018

Ilman valitusoikeutta


Kohti kuilua

Ian Buruma on aikamme kiinnostavimpia intellektuelleja, niitä, joita kutsutaan nimellä public intellectuals. Hän on hollantilaista sukuperää (enimmäkseen), mutta perehtynyt laajasti itämaisiin kulttuureihin, etenkin Japaniin ja työskentelee Amerikassa.
Yhdessä Avishai Margalitin kanssa Buruma tämän vuosituhannen alussa julkaisi kirjan nimeltä Occidentalism, jota itsekin jossakin kommentoin. Siinä pantiin paikalleen se tolkuton itseruoskinta, jonka Edward Saidin kirja Orientalism oli nostattanut postmoderneissa loiskiehuntapiireissä (loiskiehunta liittyy ydinfysiikkaan ja sen poliittisen käytön aloitti U.K. Kekkonen). Tämä on kuitenkin sivuseikka.
Pääasioiden erottaminen sivuasioista ja kaikesta epäolennaisesta on joka tapauksessa postmodernismin etenemisen myötä käynyt suurelle intellektuelleiksi itseään nimittävälle laumalle yhä mahdottomammaksi.
Totean, että tämän, nyt selostettavan tapahtumaketjun pääasia on sananvapaus ja sen halveksinta aikamme eräässä johtavassa high brow -aikakauslehdessä.
Seikka on nimittäin sellainen, että Ian Buruma toimi viime vuodesta alkaen New York Review of Booksin päätoimittajana. Kyseinen lehti kerää ympärilleen johtavat älyköt atlanttisesta maailmasta ja hieman kauempaakin. New Yorkin juutalaisen intelligentsijan panos on siinä hyvin näkyvä.
Lehden viimeisimmässä numerossa (Number 16, Oct. 25-Nov. 7) nimekäs joukko avustajia ja muita kulttuurihenkilöitä paheksuu sitä, että Buruma on nyt joutunut eroamaan päätoimittajan paikalta. Erottaminen on johtunut erään tietyn artikkelin julkaisemisesta. Se on vastoin NYRB:n keskeistä missiota, joka on ideoiden vapaa tutkiminen.
Allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa Neal Ascherson, Anne Applebaum, Orlando Figes, Mark Lilla, Avishai Margalit, George Soros ja monia muita.
Toimitus vastaa, että sen tietämän mukaan Buruman erottaminen ei ollut seurausta tuon tietyn artikkelin herättämästä kohusta. Uskokoon ken tahtoo.
Sitähän tietysti toivoisi ja myös odottaisi, että asia on, kuten toimitus sanoo. Päätoimittajan erottaminen väärän mielipiteen tai muuten ei-toivotun puheenvuoron takia juuri tämänkaltaisessa lehdessä on jo historiallisesti niin ainutlaatuista, ettei sitä haluaisi uskoa.
Ikävä totuus kuitenkin on, että kirjarovioiden ajan sensuurimentaliteetista on tullut tämän ajan älymystön normaali mielentila. Älymystöliikehän se nuo roviotkin aikoinaan, 1800-luvun alussa synnytti.
Tämä kyseinen artikkeli, joka koko kohun sai aikaan, julkaistiin NYRB:n edellisessä numerossa. Se oli nimeltään Reflections from a Hashtag ja sen oli kirjoittanut muuan Jian Ghomeshi.
Viittaus hashtagiin tarkoittaa tietenkin #metoota ja rinnastuksen oletettu julkeus oli muuan syy siihen roskajoukkoraivoon (mobbing), jonka artikkeli synnytti.
Kirjoittaja on iranilaista juurta oleva kanadalainen radiojuontaja, joka oli joutunut syytetyksi seksuaalisesta ahdistelusta. Raiskaustuomiota ei tullut, mutta Kanadassa ei sellaista rikosnimikettä olekaan. Sen sijaan siellä tunnetaan sexual assault, joka taas ilmeisesti tarkoittaa sitä, mitä sillä halutaan tarkoittaa.
Syytetty ei joutunut istumaan, mutta sai sen sijaan sitäkin kovemman julkisen rangaistuksen. Hänen pahuudestaan tuli käsite ja nimestään kaikkien mulkkujen (assholes) symboli. Yksityisesti vihapostia riitti, mutta toisaalta oli myös paljon naisia, jotka kuulemansa perusteella arvelivat, että heillä oli samanlaatuiset seksuaaliset mielihalut ja jotka ehdottivat lähempää kontaktia.
Ghomeshi, jota syytettiin seksiin liittyvästä väkivaltaisuudesta, väittää, ettei hän syttynyt noista ehdotuksista. Päätellä joka tapauksessa voisi, että ns. rough sex, johon liittyy erilaista kivun tuottamista ja josta monet molempien sukupuolten edustajat pitävät, olisikin ollut joillekin bändäreille sokki.
Ghomeshin version tarinastaan voi uskoa tai olla uskomatta. Se on tarina suuresta yllätyksestä, suuttumuksesta ja kasvattavasta nöyrtymisestä. Aika liikuttava ja pyhäkoulumainenhan se on, mutta olisiko hän saanut sanoa mitään muutakaan? Joka tapauksessa hänet jyrännyt julkinen tuomioistuin ei ainakaan täyttänyt mitään oikeuden ja kohtuuden kriteereitä.
Viime mainittu seikka lienee ajattelevalle lukijalle muutenkin ilmeinen, samoin se, että ns. #metoo-liike, joka alkoi hieman myöhemmin, toimi aivan samalla, pimeällä tavalla eikä koskaan suostunut edes kuuntelemaan puolustuksen puheenvuoroa.
Audiatur et altera pars-periaate näyttää kuitenkin olleen se kova pala hyvin monille lukijoille. Samassa NYRB:in numerossa, jossa nimekkäiden kulttuurihenkilöiden paheksuminen ilmoitetaan, on monen sivun verran toimitukselle tulleita kirjeitä, joiden kerrotaan olevan edustava otos saapuneesta postista.
Joukossa on jonkin verran Ghomeshille myötämielistä postia, mutta enemmän on niitä, osin silmittömiä, vihanpurkauksia, joissa julistetaan suorastaan rikolliseksi teoksi tuon roiston puheenvuoron julkaiseminen. Joissakin vaaditaan Buruman eroa ja yksi jopa samaan hengenvetoon vaatii, että tilalle olisi otettava nuori, vahva nainen…
Mikäli päätoimittajan alaruumiin rakennetta pidetään a priori kriteerinä johtavassa älymystölehdessä, niin sen voi vielä kuitata huumorilla. Anteeksiantamatonta on kuitenkin, että päätoimittajaa vaaditaan eroamaan sen takia, että hän on julkaissut jotakin, josta jotkut lukijat eivät pidä.
Asioiden vapaa tutkistelu free exploration of ideas on ollut NYRB:n keskeinen missio, kuten protestikirjeen kirjoittajat toteavat. Se on myös ollut läntisen ajattelun ja kaiken akateemisen tason hengenviljelyn sine qua non.
Mikäli tämä nyt asetetaan kyseenalaiseksi sellaisilla perusteilla, kuin NYRB:in lukijakirjeet tekevät -ja nehän sisältävät paljon vuodatuksia teini-iässä sattuneista ahdisteluista, urosten himokkaista katseista ja niin edelleen- ollaan kaamean rotkon laidalla.
Tavallaan tällaista anti-intellektuaalisuuden purkausta on osannut jo odottaakin, siinä määrin epä-älyllisten argumenttien ja avoimesti typerän käytöksen määrä ja arvostus ovat kasvaneet viime vuosina postmodernin älymystön keskuudessa.
Se, että tässä mennään nimenomaan tietyn, naissukupuolta edustavan vähemmistön mukana, ei yllätä. Sen mielistelemisestä on tullut monelle opportunistille jo toinen luonto ja edistyksen synonyymi.
Lienee vain ajan kysymys, kun meillä tapahtuu samaa. Vai onko sitä jo tapahtunut? Missä viipyykään kirje vaikkapa näille surullisen kuuluisille kirjamessuille…?


23 kommenttia:

  1. Aamun Hesari kirjamessuista - Yhdysvaltain suurlähettiläs Pence: Ne, jotka haluavat alistaa kansan, käyvät kirjojen kimppuun”, koska ”he pelkäävät kirjoja”. Kuvassa myös Ronja Salmi hymyilee sananvapauden puolustajana, vaikka on kieltänyt Kiuas-kustannuksen ja pappien tekemät haastattelut messuilta. Salen mukaan nessujen arvoihin kuuluu sanavapaus! Turun kirjamessut ei puolestaan salli Arto Luukkasen esitellä uutta kirjaansa (Oikea media). Neuvostoliitossa, natsi-Saksassa ja nykyisin muslimimaissa väärät kirjat, niiden käännökset ja väärät ajatukset ovat kiellettyjä. Silmukkaa kiristetään pikkuhiljaa erilaisin metoo- ja vihakampanjoin poliittisen oikeuslaitoksen suojissa. Kirjamessuista on Suomessa tullut sananvapauden ja kirjojen polttorovio: ensin poltetaan kirjat ja sitten toisinajattelijat.

    VastaaPoista
  2. On tutkittu juttu, että koulutetummat ihmiset muuttavat mielipidettään huonommin, kuin vähemmän koulutetut. Se on liikaviisaan dilemma. Optimistina luotan kuitenkin vasta-aaltoon. Ei niin, että kaikenmaailman dosentit ja muut ylikoulutetut aliajattelijat muuttaisivat mielipiteensä, vaan se, luultavasti yhtä suuri, jollei suurempikin, ryhmä, joka luontaisista syistä karsastaa liiallista laumajenkisyyttä. Heidän yhteiskunnallinen hierarkia-asemansa ei aivan kokonaan rakennu lauman varaan. Meillä on Vihavainen ja muutama muukin, maailmalla on Jordan Peterson ja hänen seuraajansa. Veikkaan, että pääsemme naureskelemaan jo muutaman vuoden kuluttua tälle nykymenolle. Voi olla, että ne naureskelun takia polkevat jalkaa ja puhisevat, kuin Putin Venäjällä, mutta eihän heillä ole ydinpommeja, joten ei huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon Sinun olevan oikeassa, mutta muistan Lecin aforismin "Aikaansa liian edellä olevat voivat joutua odottelemaan sitä hyvin epämielyttävissä paikoissa".

      Poista
  3. Tulipahan luettua ko. tapauksesta. Aivan karseaa. Etenkin naisoletetut "journalistit" olivat järkiään sillä kannalla, että pelkkä naisen syytös on riittävä peruste tuhota miehen ura.

    Toinen naisoletettu vinkui, että kyseisen lehden kirjoittajista 75 % on miehiä, ts. tasa-arvoa on julmasti loukattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän paras ratkaisu olisi, että tehtäisiin miehille kokonaan omat lehdet, kirjat ja kerhot. Ei, mutta eihän se käy: pörssiklubiinkin pitäisi naisten päästä, mutta yritäpä miesparka naisasia unioniin.. .

      Poista
  4. Älkää ny.Onhan kirjamessuilla sentään Tanhupallo.

    VastaaPoista
  5. Adlibriksen mainoksen mukana tullut kuukauden sadan suosituimman kirjan luettelo on aika murskaava dokumentti siitä millaista suuren yleisön lukuharrastus nykyään on. Joukossa on yksi (1) klassikko, pokkaripainos Senecasta. Väinö Linnan Tuntematon sotilas on nippanappa mahtunut joukkoon, mikä tietysti kertoo siitä on muutama niistä miljoonasta katsojasta jotka Louhimiehen elokuvaversio keräsi ovat aktivoituneet kirjaostoksille saakka. Kuitenkin Koraani on muutaman sijan suositumpi kuin Tuntematon.

    Onko täällä kulttuurinarsistien hedonistisessa ismilandiassa ylimalkaan jäljellä mitään mitä voisi nimittää "kirjallisuudeksi"? Itselleni en ainakaan löydä mitään. Kaksi teosta, jotka viimeisen vuoden aikana ovat minua eniten puhutelleet, eli tietopuolelta Doyglas Murrayn kansainvälinen bestseller The Strange Death of Europe -- Immigration, Identity, Islam, ja kaunokirjallisuuden puolella makaaberiakin makaaberimpi Houellebecqin Alistuminen, ovat meillä jääneet äärimmäiseen marginaaliin. Suomalainen kirjakauppa, jolla on maassamme eniten myymälöitä, ei tainnut uskaltaa Houellebecqin kirjan painettua varsiota edes panna julkisesti esille.

    VastaaPoista
  6. Mitkä ovat johtavien suomalaisten kirjailijoiden romaanit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kysymyksesi koskee ym. suosikkilistaa, listalle ei ylimalkaan ole kovinkaan montaa kaunokirjallisuuden edustajaa sijoittunut. Myydyimmät "kirjat" ovat jotain aivan muuta kuin "kirjallisuutta" -- erilaisia elämäntapa- ja -taito-oppaita, jokunen julkkiksen "elämänkerta", neule- ja virkkausohjeita, muita tavanomaisia kuntoilu- yms. harrastekirjoja, aika paljon lastenkirjoja, jne. Ainoa nimeltä tunnistamani kaunokirjailija oli Tommi Kinnunen, jonka uusin teos löytyy sijalta 31. Klassikkosuomennos, Juhana Torkin Seneca-atekstivalikoima, joka muuten on sidos eikä pokkari kuten väitin, on luokiteltu "hyvinvointikirjaksi" ja löytyy listalta sijalla 57.

      Linnan Tuntematon on sijalla 95, Koraani kaksi pykälää sitä ennen.

      Poista
    2. Kolme mussuhumanistista Hararia ja yksi Jordan B Peterson. Ehkä tuo jälkimmäinen on ihan ihmistietokirjaksikin noteerattava.

      Poista
    3. Naurattaisi jos ei niin itkettäisi, kuolevan kulttuurin hautakuopan äärellä. Toisaalta, ehkäpä me suomalaiset olemme antaneet maailmalle oman kultturipanoksemme ja meidän on aika antaa tilaa paremmillemme.

      Poista
  7. Kymmenen vuoden kuluttua kansankielinen kulttuuri on hautautunut hiljaisesti elävältä, koska "must read suoraan hevosen suusta" politiikka johtaa siihen.

    VastaaPoista
  8. Tämä on täysin off-topic, muta otan kuitenkin vapauden lähettää sen tälle palstalle. Asia kosketta suorana ja välillisesti oikeastaan kaikkia meistä

    ENEMMÄN VALINNANVALTAA VANHEMMILLE LISÄÄ SYNTYVYYTTÄ.


    Taas puhutaan syntyvyyden laskusta. Tänä vuonna odotettavissa oleva lapsiluku on jopa alle 50.000, viime vuonna vajaat 51.000. Mutta oleelliseen asiaan ei puututtu nimittäin vanhempien todelliseen mahdollisuuteen vaikuttaa lastensa hoitomuotoon ja myös itse valita mahdollinen hoito kotona (jolla vältytään monilta ongelmilta,). Ei myöskään alhaiseen perusäitiysrahaan, joka osaltaan siirtää ensimmäisen lapsen hankkimista.

    Tämä syntyvyyden aleneminen on ollut selvä trendi jo yli 30 vuotta. Erityisesti oh huomattava, että kotihoidontuen luonti 1987 nosti selvästi syntyvyyttä seuraavana vuonna. Lipposen hallituksen leikkaus kotihoidontukeen 1995 taas heti tiputti syntyvyyttä.


    Ns. 3+ -perheissä (kolme tai enemmän lapsia) lasten hoito kotona on taloudellisesti mielekkäämpää kuin kodin ulkopuolella. Nämä perheet vuorostaan muodostavat huomattavan osan maamme lapsiluvusta. Semminkin, kun kaikilla naisilla ei ole halua tai muuten mahdollisuuksia lapsen hankkimiseen.

    Kaikella kunnioituksella kunnallista päivähoitoa kohtaan: se ei ole vanhempien oma juttu. Sen lisäksi erittäin hyvä ja aikoinaan 60.000 hoitolasta käsittänyt päivähoitomuoto, perhepäivähoito on käytännössä kadonnut. Olen myös kuullut yhtä ja toista ei niin vaaleanpunaista päiväkodeista, ja luotettavana pidettävältä taholta.

    Tukea myös vanhempien omille lastenhoitoratkaisuille:

    Pienten lasten hoidon ja yksityisen hoidon tuki tulisi määritellä kunnallisen perhepäivähoitajan palkkauskustannuksiksi omavastuuosuudella eli kunnallisella perhekohtaisella päivähoitomaksulla vähennettynä. Palkkauskustannukset käsittäisivät palkan (n 380 e/kk lasta kohti hoitokuukaudessa), lomakorvauksen, sosiaaliturva-, eläke ja muut työnantajavakuutusmaksut sekä verovapaan kustannuskorvauksen mutta eivät hallintokuluja. Perusteena oleva summa tulisi olemaan noin 650 euroa hoitokuukautta kohti eli vuodessa 7.150 euroa, mistä vähennetään perhekohtainen päivähoitomaksu. Laskelma muutaman vuoden takaa.

    Tällä rahalla vanhemmat palkkaavat itsensä tai ulkopuolisen hoitamaan lapsiaan tai tekevät tästä yhdistelmän. Hoitokorvaus on veronalaista tuloa, mutta tästä toiselle maksettu palkka on verotuksessa vähennyskelpoinen. Ottamalla lisäksi hoitolapsia lasten kotihoitaja voi saavuttaa perushoitajan tulotason. Jos lapsi on kunnallisessa puolipäivähoidossa, ym. summasta maksetaan perheelle puolet. Joustavuutta voidaan luonnollisesti tästäkin lisätä.

    Tämä ei ollenkaan ota kantaa, pitäisikö äidin tai isän jäädä kotiin lapsia hoitamaan vai molempien mennä kodin ulkopuoliseen työhön. Se ei suosi eikä sorra kumpaakaan

    MafH

    VastaaPoista
  9. Luin Crisis-magazinesta jutun Contemporary life is not unreal it's irreal. Nykymeno on järjettömästi epätodellista. Unreal (epätodellinen, epärealistinen) on kuitenkin järjellisyyden rajoissa - puhuva koira, vaikkei koira osaa puhua, voimme kuvitella koiran, joka puhuu. Nyt tarvitsemme uuden sanan (irreal) kuvaamaan sellaista epätodellista, mitä ei voi johdonmukaisesti koskaan kutsua todellisuudeksi.

    Katsomme, että nuori nainen voi hyvin toimia sotilaana, mutta kun joku humalainen mies häntä lähentelee, niin hän ei muka kykene tönäisemään miestä pois. Mielikuvitus ei enää riitä, siksi on käännytty järjettömän todellisuuden puoleen. Nyt on tapahtunut, että nainen voi 36 vuotta myöhemmin alkaa tuhota miehen uraa muistelulla teini-ikäisten kännistä illanviettoa, hän ei voi unohtaa tuskaa, mitä hän tuolloin on kokenut!

    Todellisuudessa miehet yleensä pitävät naisista, eivätkä tahdo loukata heitä, he myös ymmärtävät, ettei ole mikään kunnia käyttää toisen heikkoutta hyväkseen. Naisilla on menneisyyden teoista immuniteetti, mitä he eivät suo miehille. Mutta voihan mies toisaalta olla nainen vain julistautumalla. Hän on trans-nainen, siis oikeasti mies, joka uskottelee olevansa nainen.

    VastaaPoista
  10. Länsimaita riivaa nykyaikana näköalattomuus, jossa arvojen päämääränä ei ole tunteen, järjen ja olemuksen harmonia, vaan jatkuva muutos ja sen pitäminen jotenkin tavoittelemisen arvoisena tilana.
    Olen kuullut useankin "liberaalin", eli armottoman feministisen vihervasemmistolaisen idealistin sanovan, että jatkuva muutos ja hallittu kaaos on se juttu, mikä pitää olla tavoite ja pysyvä olotila. Ja aina kun kuulen jos jonkunlaisen oletetun niin sanovan, niin vapautan varmistimen. Jatkuva muutos ja hallittu kaaos eivät ole muuta, kuin keino hallita ihmisiä turvattomuudella ja sillä, ettei ihmisillä ole aikaa ajatella sitä mitä tapahtuu ja kuka sitä kaaosta ja muutosta hallitsee ja mihin tarkoitukseen.

    Metoo-ihmisjahti on esimerkki jatkuvista muutoksen muodoista ja hallitusta kaaoksesta, jota käyttävät hyväkseen uuden ajan totalitaristit, joille on vallanmedian suosiollisella avustuksella annettu valtaa hallita tietynlaista muutosta ja kaaosta. Ja kun välineet ja valta on annettu totalitaristeille, joille kelpaa vain ehdoton valta ja suuri halu tuomita aikamme rovioille itsensä ja aatteensa kannalta ikäviä miehiä, on jälki sen mukaista.

    Tulee mieleen puolalainen optimismi sosialismin ajalta: Nauti tästä päivästä, tämä päivä on huomista parempi.

    No, kaatui se Neuvostoimperiumikin luonnonvastaisena, joten kaatuu tämä nykyinenkin niin kovin haluttu hallittu kaaos omaan järjettömyyteensä luonnottomana aikamme ilmiönä.

    Itse sitä toivoo vain, että ihmisillä olisi aikaa ja älyä ruveta fundeeraamaan tätä maailman nykyistä ilmeisen mielipuolista menoa ja tehdä siitä jonkinlainen älyllinen - luonnollinen johtopäätös, eli toimia niin, että peli vihelletään poikki ennen kuin enemmän ehtii vahinkoa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä tuollainen hallittu kaaos - unreal-käsite jo lähtökohtaisesti - on kulttuurin kuolinkamppailun merkki. Lopputuloksena on toinen kulttuuri, jossa arvot ovat selkeät ja kohdallaan. Rohkenempa veikata, että se on islamilainen.

      Poista
  11. Maailmalla tapahtuu

    ”Anteeksiantamatonta on kuitenkin, että päätoimittajaa vaaditaan eroamaan sen takia, että hän on julkaissut jotakin, josta jotkut lukijat eivät pidä.”

    USA:ssa eräs FOX:n pilludaami yritti ensin saippuoittaa itsensä liukkaaksi päästäkseen ylemmäs urallaan käyttämällä hyväkseen #metoo -metodia. Se onnistui epäonnistumalla /epäonnistui onnistumalla. Mainittu daami, jo NBC:ssä, keksi uuden #metoo:n Halloween -festivaalin lähestyessä, amerikkalaisen pikkujoulun lähestyessä: neekerit pukekoot itsensä valkoisiin naamioihin ja valkoihoiset puolestaan mustiin naamioihin. Mainitun #metoo -daamin tarkoituksena lienee tietenkin muuttaa Halloween-festivaali rotusodaksi tai ainakin veriseksi mellakoinniksi.

    Marraskuu on jo ovella. Kohta on Lokakuun Suuren Sosialistisen Vallankumouksen 101. vuosipäivä ja Punaisella Torilla on Supersuuret Halloweenit. Marxin, Engelsin, Leninin, Stalinin, Otto Wille Kuusisen, ym., ym., hahmoja nähdään valtoimenaan. Mutta kuka taiteilijoista pystyy luomaan näin äkkiä valtavan määrän hirtettyjen, ammuttujen, nälkään näännytettyjen kuolinnaamioita?


    VastaaPoista
  12. "... että päätoimittajaa vaaditaan eroamaan sen takia, että hän on julkaissut jotakin, josta jotkut lukijat eivät pidä.”

    Surkeinta tuossa ajattelussa on se, että sitä vaativat hylkäävät perinteisen länsimaisen ajattelun arvojen markkinoista ts siitä, että kaikkea - myös kuohuttavaa ja järkyttävääkin - saa esittää ja tuolloin todet ja oikeat ajatukset jäävät voitolle. Miksi tuota sitten vaaditaan? Useimmiten siksi, että vaatijat tietävät, etteivät heidän ajatuksensa pärjää tuollaisessa ajatusten vapaassa kilpailussa. Silloin pitää sensuroida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Silloin pitää sensuroida."

      Kuten tunnettua kuukautisvuodot sensuroidaan käyttämällä lady discreet. Jos on vakavia virtsan pidätysongelmia, niin ne pitää sensuroida käyttämällä vaippoja.

      Poista
  13. Helsingin Sanomien toimitus on nykyään suomalaisen vähä-älymystön esikunta. Miten päätoimittaja kehtaa? Kaikki menee täydestä, kun haastateltava on me too -nainen, turvapaikanhakija, ympäristötuhon povari, naisena esiintyvä mies tai miehenä esiintyvä nainen, Trumpin vastustaja.

    VastaaPoista
  14. Tästäkään ei taida olla valitusoikeutta:
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005878098.html

    Globalismi niittää satoaan:

    https://www.hs.fi/paivanlehti/27102018/art-2000005877448.html

    VastaaPoista
  15. Mistähän on peräisin lausuma, että naisvaltikka on murheen merkki? Entä tunnetaanko se useissakin maissa tai kulttuureissa jossakin muodossa?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.