tiistai 15. tammikuuta 2019

Memento


Memento

Kuten kaikki muistamme, Rooman keisarien takana triumfikulkueessa seisoi orja, joka aina silloin tällöin kuiskasi hänelle: memento mori! -muista kuolemaa.
Orja oli siis eräänlainen tunnelmanpilaaja. Hän muistutti, ettei se hillitön ilo ja juhlinta, joka oli menossa, ollut ainoa totuus tässä ja nyt, ehkäpä ei edes se kaikkein oleellisin.
Orja toimi ilmeisesti eräänlaisena robottina. Hänen asemastaan käsin voitiin todeta vain asian objektiivinen olemassaolo. Mikäli saman olisi sanonut ylimys, kyseessä olisi ollut peitetty uhkaus, tai ainakin sellaisen mahdollisuus.
Hallitsijoilla oletettiin aikoinaan olevan kahdenlainen ruumis: toinen niistä oli luonnollinen ihmisruumis ja toinen taas poliittinen ruumis -body politic. Tuo jälkimmäinen oli se, jota alamaisten sopi ajatella ja se oli pyhä.
Oli aivan oikein, kun hovimies oikaisi muuatta moukkaa, joka oli erehtynyt puhumaan kuningatar Viktorian jaloista: ”Kuningattarella ei ole jalkoja.” Ei niitä ollut hänen pyhällä body politicillaan.
Kardinaalivirheen taas teki romanttisessa slavofiliassaan kansaan mennyt Venäjän hovi, joka antoi sisustaa Talvipalatsn ja Helsingin keisarillisen palatsin sotilassairaaloiksi ja pani keisarinnan ja suuriruhtinattaret työskentelemään sairaanhoitajina. Se oli väärä rooli. Ei kansa sitä tarvinnut.
Myös Saksassa, kun armeijan kuri alkoi hävitä, ruvettiin puhumaan väärässä diskurssissa: siitä, että keisarikin kävi käymälässä. Se oli lopun alku.
Pyhä Augustinus puhui aikoinaan Jumalan valtakunnasta De Civitate Dei. Tuo Jumalan valtakunta tuli toteuttaa sikäli kuin mahdollista, myös maan päällä. Sen lisäksi oli olemassa toinenkin valtakunta.
 Se ei ollut manikealaisesti ymmärretty Civitas Diaboli, vaan tämä profaani Civitas terrena, sikäli kun olen asian ymmärtänyt. Niinpä häntä myöhemmin seurannut Otto van Freising saattoi kirjoittaa molempien valtakuntien historian: De duabus civitatibus.
Kyseessä oli kuitenkin pyhän ja profaanin ero. Molemmilla valtakunnilla oli omat diskurssinsa, joiden sekoittaminen oli sopimatonta, tai niin ainakin mitä kuvittelen, kun en Augustinusta enää oikein muista enkä Freisingistä mitään tiedä.
Keisarille orja muistutti, että tämä oli kuolevainen, myös yksi kuolevainen. Ellei tulevaa matojen ruokaa, niin ainakin liekkien. Tämä oli totta siitä huolimatta, että hän -hänen geniuksensa- saattoi olla palvottu ja jumaliin korotettu. Kuolevaisuus oli ainakin myöhemmällä roomalaisajalla joka tapauksessa vakuuttavasti empiirisellä tasolla todettu: miekka kurkkuun vaan, niin jo kuolee keisarinkin ruumis. Sitä ei keisarin apoteoosin hetkellä oltu muistavinaan.
Monenlaisia asioitahan yhteiskunnassa kielletään muistamasta tai ainakin esille ottamasta, vaikka ne tiedetään tosiksi. Niiden ääneen lausuminen, pelkkä toteaminen katsotaan sopimattomaksi. Se ei sovi julkisuudessa käytettyyn diskurssiin, vaan kuuluu erääseen toiseen, intiimiin.
Suomalainen haistatus on sekin eräänlainen memento, muistutus toisen diskurssin olemassa olosta, siitä todellisuudesta, jonka olemassaolon muistaminen ei sovi julkiseen yhteiseloomme. On yhtä sopimatonta alkaa illallispöydässä puhua ruumiintoiminnoistaan kuin vaikkapa kertoa vastapäätä istuvan daamin herättelevän puhujassa varsin helliä tunteita.
 Se on väärää kieltä siinä paikassa, vaikka kaikki sen ymmärtävät, mikä onkin sitä pahempi.
Ei käymälässä asioimisessa mitään väärää eikä alhaista ole, se kuuluu ihmisyyteen, hänen ruumiilliseen rakenteeseensa. Ihminen ei käy bensiinillä kuten auto, vaan sillä massalla, joka aikanaan purkautuu hänen niin sanoakseni pakoputkestaan. Tästä säännöstä ei ole poikkeuksia.
Naturalia non sunt turpia, totesivat jo muinaiset roomalaiset. Siitä huolimatta pitää paikkansa Nietzschen aforismi: alapää on ihmiselle annettu, jotta hän ei kuvittelisi olevansa jumala.
Alapään suhteen olemme hyvin paljolta apinan kaltaisia. Aikoinaan tämä ymmärrettiin skandaaliksi, mutta nykyäänhän niin ylempi, kulttuurinen taso, kuin alempi, animaalinen ovat yhä enemmän  lähenneet toisiaan ja yhtynevät ennen pitkää. Taiteen kehitys osoittaa suunnan.
Tuo mainittu suomalainen haistatus on varsin kiinnostava ilmiö myös kansainvälisesti. Sehän ei tosiaankaan ole mikään väkivaltainen toivotus ja tuskin edes vihapuhe tai on jälkimmäistä vain sangen viattomassa muodossa.
Verrataanpa vain sitä muiden kielten ja kulttuurien toivotuksiin. Tuskinpa kyseessä on lainkaan saman kategorian toivotus kuin vaikkapa venäjän ja latinalaisten kielten äidittelyt. Venäjässähän kiroilu yleensäkin kantaa nimeä mat, mikä on lähes sama kuin äitiä merkitsevä sana.
Sukupuolineutraalin p:n haistatuksen ohella on suomessa käytössä myös v:n haistatus.
Tämäkin on aika erikoista. Ensinnäkään v ei saa haista miltään, kuten vanha kollegani, koulumme tyttöjen voimistelunopettaja tokaisi kasvateilleen. Menneen ajan hygieenisissä oloissa toki esimerkiksi sillin tuoksu lienee ollut varsin yleinen ja huumaavaksi koettu.
Kansainvälisesti v:n nimi on sangen harvinainen manauksen väline, sehän on pikemminkin pyhä synnyinpaikka ja ainaisen halun kohde.
Latinassa, sikäli kuin olen huomannut, käytetään sen sijasta peräaukkoa merkitsevää sana tai sitten miehen elimen halventavaa nimeä (mentula). Venäjässä on tilanne saman(huj).
Muuan niinnsanotusti edistyksellinen suomalainen nainen keksi teettää rintamerkkejä, joissa esitetään v:n haisevan hyvältä, mutta tämä on jo aika säälittävää. Vastaavastihan Amerikassa on lanseerattu käsite cunt-positive. Ikään kuin tämä kohde ei olisi koko miessukukunnan mitä positiivisimpien tunteiden esineenä.
Tuo v:n haistattelu epäilemättä on vain muunnelma siitä diskurssikriittisestä mementosta, jota hp (teknistä termiä lyhyesti merkitäkseni) merkitsee.
Siinä kyllä saattaa olla myös jonkin verran erilaista sävyä tuohon toiseen verraten. Sanahan on ainakin sukupuolittunut ja miehelle esitettynä voidaan ymmärtää jonkinlaiseksi nöyrtymisen vaatimukseksi nimenomaan naissukupuolen edessä.
Sikäli kuin asia näin on, näen tuossa ainaisessa hv:n hokemisessa tiettyä kulttuurista taantumista. Sinänsä vulgaarin, mutta intellektuaalisesti hyvin merkitsevän ja yleisinhimillisesti pätevän, tavallaan jopa kosmisia ulottuvuuksia sanvan hv:n sijasta ollaan suistuttu helppohintaiseen sukupuolipolitiikkaan. Totalitarismin merkkejä tämäkin?

20 kommenttia:

  1. Suomessa voi myös sanoa, haista kukkanen, johonka hyvällä, mutta eroottisela mielikuvituksella varustettu voi hyvin lisätä tämän yleisemmän veellä alkavan kohteen, koska aukenevat ruusun- tai lumpeennuput ovat assosioituneet kirjallisuuden kautta yhteiseen kulttuuriperimäämme laventamaan näin mielleyhtymiemme moninaisuuksia.

    VastaaPoista
  2. Ei "metoo" vaan "Katsoa saa, mutta ei koskea" on suomalainen malli, kuten "luonto tikanpojan puuhun ajaa" ja " "Eivät suuret sanat suuta halkaise

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan lopetetaan yläpuolelta ohjattu kampanjointi yksittäisen olennon, tuon totuudenpuhujan, löytämiseksi, voidaan Suomestakin alkaa hiljalleen puhua modernina länsimaana, jossa yksilöiden suhteet syntyvät omien aistien välittämiin havaintoihin perustuen, pikemmin kuin joissakin täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneisiin ison silmän teksteihin. Sellaisessa Petteri Orpon ei tarvitse maksaa "luottakaa neuvostojen valtioon!" ilmoituksista.

      NL:ssa naisasioilla liikkuneet tietävät tyttöjen osanneen varoa hotellihuoneiden valaisimiin piilotettuja mikrofoneja. Tsekki Milan Kundera on kirjoittanut kommunistien pyrkineen todellisena päämääränään yksilöllisyyden sulauttamiseen täydellisessä ihmistyyppissä jonka tarpeista järjestelmä kaikin tavoin huolehti.

      Poista
  3. Tuota pyhän ja profaanin eroa ymmärtääksemme meidän pitäisi palata kauas muinaisiin aikoihin, jolloin ihminen ei vielä ollut Aristoteleen määrittelemä "eläin joka rakentaa kaupunkeja", vaan luonnonolento, jolle valoa ei öisin tarjonnut vielä edes nuotio.

    Kun silmät pimeässä ovat poissa pelistä, kuulo herkistyy. Niin myös hajuaisti, joka lienee yksi vanhimmista varustuksistamme. Alkulaumat vetäytyivät yöksi yhteen, ja sen seurauksena me yhä vieläkin himmennämme valoja kun haemme ruumiillista lämpöä ja kosketusta.

    Nuo ovat olleet kognitiivisesti uraavia asioita. Niiden pohjalta on vakiintunut aistien työnjako, joka juuri on pyhän ja profaanin eron pohjalla. Kaikki korvan kautta välittyvä on intensiivistä, välitöntä, tarpeen vaatiessa reaktiivista, ja retoriikka on vaikuttavimmillaan kun puhuja julistaa sanaansa jossain keskellä ryhmäytymisen synnyttämää ylijännitettä.

    Kaikki maailman kaikkien aikojen kansanjohtajat ja varsinkin diktaattorit ovat olleet loistavia retoorikkoja. Silmän kautta hallittavan tiedon, kirjallisen sivistyksen mestareita he eivät ole olleet.

    Ja esimerkiksi kun eurooppalainen sivistyspiiri, jossa silmän kyvyt, sanotaan vaikka syvyysperspektiivin piirtäminen ja yleistynyt lukutaito olivat olleet olemassa jo Rooman aikana, vajosi sitten "keskiajan" taantumaan, palattiin taas vailla ajantajua "kaikkiallisesti" vaikuttavan pyhän jumalallisen "vallan" maailmaan. Sitä kaikki teokratia olemuksellisesti on.

    Eurooppa vajosi "keskiaikaan" pyöreästi tuhanneksi vuodeksi. Ajatelkaas. Tuhat vuotta eurooppalainen ihminen eli kokien realiteetiksi sen, että maailma hänen ympärillään muodostui kaikkiallisen Jumalan tahdosta.

    Spenglerin huomautus siitä, että äidillinen "huoli" on madonnaikonien syvä perustunne, kertoo hyvin mitä "pyhä" pitää sisällään. Suojelu on pyhän olemus. Se palautuu alkulauman sosiaalisiin siteisiin, symbioosiin ja kollektiiviin.

    Vanhan ja keskiajan oppisivistys, trivium ja quadrivium, perustuivat nimenomaan kuuloaistin rekrytoimaan kognitioon. Mutta renessanssissa sitten kaikki muuttui. Maalauksiin ilmestyi taas syvyysperspektiivi, ja kellot alkoivat mitata aikaa.

    Uudet tiedonalat ja erityistieteet perustuivat silmän kognitiivisiin kykyihin, ratkaisevassa roolissa oli taantuneen depersonalisaation murskannut uusi minätietoisuus, individualismi, omakuva, itserefleksio ja sen projektiot. Varsinaisesti barokki oli laajalla mitalla sisäistänyt nämä vaikutukset, se oli kehystyksen ja muotokuvien mahtava aikakausi.

    Individualismi ja peili valloittivat maailman. Siitä profaanin voittokulku alkoi.

    Eiväthän nuo ikuisen ihmisen ikuiset rakennusaineet ole meistä mihinkään hävinneet. Meissä elävät vanhoissa munankuorissa uudet sisällöt.

    Ajattomiin kaikkiallisiin numeraaleihin perustuva "talous" on nyt uusi kaikkiallinen maailmanuskonto. Se on sitä varsinaista taantumaa, taloususkonto, taloustotalitarismi.

    Ja taantuneitten hengenmuotojen ytimessä elävät nuo retorista ylijännitettä viljelevät julistukset, jollainen esimerkiksi on ylihistoriallisilla, ylikulttuurisilla, ylikansallisilla ja yliyhteisöllisillä yleiskäsitteillä muotoiltu ihmisarvo- ja -oikeusjulistus.

    Niiden merkeissä me nyt ajaudumme uuteen keskiaikaan, syvään taantumaan, kaikkiallisuuden taas valtaamaan totalitarismiin, jossa kaikki tiedollisen sivistyksemme saavutukset tulevat hajoamaan.

    Kun käsitesisällöt menetetään, jäljelle jäävät mm. nuo haistattelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Luottakaa maalaiset siihen että pääkaupungissa ei ketään jätetä, että kaikki pidetään mukana, että jokaiselle on varattuna paikka isänmaan sankarikummuissa, eikä mitään kasakalle jätetä.

      Poista
    2. "ajaudumme uuteen keskiaikaan, syvään taantumaan, kaikkiallisuuden taas valtaamaan totalitarismiin"

      En kyllä kuvaisi keskiaikaa verrattuna sen paremmin antiikkiin kuin varhaismoderniin valtioonkaan sanalla totalitarismi. Sille oli noihin verrattuna päinvastoin tyypillistä partikularismi eli kaiken vallan hajoaminen. Kun luonnehtisi edes itsevaltiuden ajanvaltioita tuolla sanalla vaan jättäisin sen kuvaamaan 1900-luvun diktatuureja, joissa valan käyttöhihnat ulottuivat politbyroosta syrjäisimpäkin kylään.

      Poista
    3. Eihän keskiaika poliittisesti totalitaarinen ollut ja vertaus toki ontuu muutenkin. Mutta kyllä ainoa oikea pyhän kirja tulkinta otettiin yhtä vakavasti kuin vastaavat asiata nykyäänkin.

      Poista
    4. Kun tajunnasta häviää syvyysperspektiivi, hierarkiat ja ajantaju, kuten keskiajalla tapahtui, tilanne on sama kuin silloin kun yhteisöä, valtaa ja yksilöä kuvaavat metaforat läpäisevät toisiaan ja sulavat yhteen. "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" on täysin keskiaikaista tajunnantilaa kuvaava lause. Keskiajalla kaikkiallisuutta ilmaistiin Jumalalla, johon kaikki ajattelu palautui ja joka oli kaiken selityksen päätepiste -- laadultaan samaa omnipresenssiä ja omnipreesensiä kuin überalles-tajunnantaantuma.

      Meitä nykyisiä vaivaa kaiken opillistaminen ja uskomme jopa siihen, että "totalitarismi" toteutuu jonkin tietyn ideologian vaikutuksesta. Tai että se ylimalkaan on "poliittista", että siinä operoidaan tiedollisella tavalla. Kyseessä on kuitenkin paljon ikuisempi sosiaaliselle olennolle ominainen yhteisöilmiö, mekanismi joka on ollut olemassa kautta lajihistorian, eikä liity minkään vuosituhannen mihinkään "opillisiin" käsityksiin.

      Poista
    5. Taisimme puhua toistemme ohi: Seppo O. puhui aate- tai mentaalihistoriasta itse puhuin poliittisesta historiasta. Toki keskiajan kirkko oli niin lähellä totaalista kuin silloin oli mahdollista. Se loi ensimmäisen "ajatuspoliisin" eli inkvisition (esim kataarit), joka kehittyi Espaniassa lähes täydelliseksi - lamauttaen ajattelun ja yhteiskunnan vuosisadoiksi.

      Poista
  4. En mielelläni lähtisi Professoria oikomaan, mutta kun on sisäinen pakko:

    Sanonta oli "Memento te mortalem esse" ja sen merkitys oli "muista olevasi kuolevainen". Idea oli se, että trimfaattoria juhlittiin tavalla, joka rinnasti tämän jumaliin (esim maalaaminen punaisella värillä) ja helposti synnytti tässä muutoinkin ylimielisyyden (hybris), jota antiikin aikana pidettiin tuhoisana, se kun loukkasi jumalia ja vaati näiltä reaktiota (vrt suom. ylpeys käy lankeemuksen edellä). Tarkoitus ei ollut siis muistuttaa kuolemasta vaan kuolevaisuudesta ts vajavuudesta verrattuna jumaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikaisut ovat aina tervetulleita! Dietanttihan minä antiikin historiassa olen.
      Mutta näistä kun tuppaa olemaan erilaisia versioita. Mihin lähteisiin perustuu tämä ja milloin tämä muoto oli voimassa?

      Poista
    2. (En ole edellinen oikaisija-anonyymi.)

      Arto Kivimäen kirja Carpe diem ilmoittaa sekä lauseen Memento mori että lauseen Memento te mortalem esse olevan, nota bene, keskiaikaisia sanontoja. Niin että tuskinpa niiden kuiskija triumfaattorin kärryillä on keikkunut.

      Kivimäki sen sijaan yhdistää lauseen Respice post te, hominem te esse memento 'Katso ympärillesi, muista olevasi ihminen' antiikin Rooman triumfisaattoihin. Sitaatti on Kivimäen mukaan Tertullianukselta (Apologetum, 33,4)."

      Tiedä siis hänestä.

      Poista
    3. Kovin hankalaahan näissä tuppaa olemaan tavoittaa se Wie es eigentlich gewesen.
      Tämän inhimillisyyteen viittaamisen nyt kuitenkin monesta lähteestä kerrotaan tapahtuneen. Milloin, missä ja kenen toimesta saattaa olla vaikea selvittää.

      Poista
    4. Diletantti minäkin olen, tai pikemminkin amatööri sanan alkuperäisessä merkityksessä. Lähdekysymys onkin mielenkiintoinen:

      Tuomisto Rooman diktaattorit ( s307) käyttää muotoa "memento mori", mutta kääntää sen muotoon muista, että olet kuolevainen.

      Goldsworthy Rooman puolesta (suom 2006 s 474) käyttää loppuosan selityksissä triumfista, että orjan kuului kuiskia muistutuksia siitä, että tämä oli kuolevainen.

      Alf Henriksonin Antiikin tarinoita (suom 1993 s 602) mukaan orja koko ajan muistutti triumfaattoria hänen kuolevaisuudestaan: "Respice post te, hominem te esse memento". Henriksonin mukaan orjan tehtävänä ei ollut saattaa triumfaattoria nöyrään ja filosofiseen mielentilaanvaan hänen lorunsa tarkoitus oli torjua pahojen voimien mahdollinen hyökkäys kuten hokema paina maalaamatonta puuta.

      Suetonius Rooman keisarien elämäkertoja (suom 1960 s 48) moitti Caesaria siitä, että salli vielä osoittaa itselleen kunnioitusta, jota ei kukaan kuolevainen ansaitse.

      (Kuriositeettina mainittakoon, että Robert Gravesin historiallisessa romaanissa Claudius jumala (suom 1960 s 358) tämä käytti ilmausta "Katso taaksesi: muista,että oletkuolevainen!" varoituksena siitä, että jumalat alkaisivat kadehtia Voittajaa, jos tämä käyttäytyisiliianjumalaisesti, eivätkä jättäisi nögryyttämättä häntä. Graves käytti alkuperäisiä antiikin lähteitä eikä tältä juuri faktavirheitä löydä. Tulkinta oli joskus omaperäistä.)

      Lähteet ovat monet ja tulkinnat loputtomat. Sapienti sat.

      Poista
  5. "pani keisarinnan ja suuriruhtinattaret työskentelemään sairaanhoitajina. Se oli väärä rooli."

    Kuinkahan paljon tämän taustalla oli se, että keisarinna oli taustaltaan englantilainen. Muistelen hämärästi Englannin hovin jäsenten työskennelleen vastaavissa tehtävissä maailmansotien aikaan. Siellä kai sairaanhoitajien tehtäviä on arvostettu Florence N:stä lähtien.

    Olen kyllä ymmärtänyt, että lännessä tietyntyyppistä hyväntekeväisyyttä on ylimystön puolisoissa arvostettu keskiajalta lähtien. Venäjästä en tiedä.

    (Sivumennen sanoen Hitler ja Stalin eivät taineet vierailla sotasairaaloissa - edes propakandamielessä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tokihan keisarinna oli saksatar, minkä kansa hyvin muisti. Hyväntekebväisyydellä ei taas ollut kovinkaan paljon tekemistä sen kanssa, että oltiin ruumiillisessa kosketuksessa musikoiden vereen ja rapaan.
      Mikä saattoi toimia Englannissa, ei ilmeisesti Venjällä toiminut. Asiaa on Boris Kolonitski ansiokkaasti tutkinut.

      Poista
    2. Säätyläisnaisten, keisarinnat mukaanlukien, toiminta sairaanhoitajina oli varmaan usein perusteiltaan arvokasta ja kunnioitettavaakin, mutta kun olisi tarvittu ammattitaitoakin. Suomen kirurgian ja erityisesti sotakirurgian suurmies Richard Faltin ei näitä diletantteja sietänyt, koska he aiheuttivat usein vakavaa vahinkoa esimerkiksi poistamalla kivuliaita vetositeitä, joita ilman luut sitten luutuivat väärään asentoon jne. Faltinista ei taida monikaan nykysuomalaine olla kuullut, mutta on hänen elämästään pari kirjaakin sentään olemassa. Suosittelen.

      Poista
  6. "Katsoa saa, mutta ei koskea" on suomalainen malli.

    Venäläisiltä voi oppia myöskin hyvää.

    Eräs venäläinen sananlasku/sananparsi/viisaus väittää: "Год не пей, два не пей, а после бани выпей." (Vuosi juomatta ja kakskin, mutta saunan jälkeen ota.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät oli venäläisillä saunomisen välit.

      Poista

Kirjoita nimellä.