torstai 28. helmikuuta 2019

Candide ja nykyaika



Tohtori Panglossin missio

Tunnetuin Voltairen pienistä teoksista taitaa olla Candide, jonka alaotsikkona on optimismi (Candide ou l’optimisme).
Päähenkilö on muuan poikkeuksellisen vilpitön nuorimies, kuten jo otsikkokin antaa ymmärtää ja hänen mentorinaan toimii aikansa oppineeseen diskurssiin perin pohjin perehtynyt tohtori Pangloss (pan –kaikki, lat. glossa –kieli, sanat, vrt. glossary), siis kaikenpuhuja eli ehkä hölöttäjä.
Voltairen kirjassa Pangloss on parodinen hahmo, joka yrittää kaikkialla todistaa oikeaksi sen, että se maailma, jossa elämme, on paras mahdollinen. Hän on siis se optimisti.
Taustalla on G.W. Leibnizin ajattelu, joka todella päätyy tuohon optimismiin. Se näkemys oli joka tapauksessa Candiden vuonna 1759 ilmestyessä saanut kolhuja erityisesti Lissabonin vuoden 1755 maanjäristyksen johdosta. Miten voisi olla edes pohjimmiltaan hyvä asia, jos tuhannet ihmiset menehtyvät raunioiden alle ja rotat syövät siellä eläviä lapsia?
Optimistisen maailmankuvan puolustaminen ei ollut intellektuaalisesti eikä moraalisesti helppo tehtävä, mutta Pangloss hoiti työnsä urhoollisesti, vaikka sai matkalla kuppatartunnan ja kohtalo muutenkin kolhi häntä pahanpäiväisesti.
Sivumennen sanoen, Suomessa Veikko Huovinen kirjoitti 1950-luvulla mainion Candide-mukaelman Rauhanpiippu, jossa hän parodioi aikansa militarismia.
Yleensä aina muistetaan se, miten Voltairen kirja päättyy: Candide toteaa, että on viljeltävä omaa puutarhaansa ja asettaa siis omalla tavallaan korkealentoisen maailmanselityksen paikalleen, käytännön ja terveen järjen alapuolelle tai ainakin ulkopuolelle. Puutarhanhoidossahan filosofialla ei pitkälle pötkitä.
Olisi kuitenkin helppohintaista kuvitella, että kirja on tärkeä vain lopputulemansa takia. Olennaista siinä on se pilkka, jonka alaiseksi pöyhkeä, mutta maailmasta irtaantunut filosofia saatetaan. Sitä paitsi tuota filosofiaa eivät kannattaneet vain älykääpiöt, vaan päinvastoin, jopa ajan etevimmät henget.
Ongelman ydin tuskin oli niinkään filosofian kehnoudessa kuin siinä, että eri kategorioihin ja sfääreihin kuuluvia asioita oltiin taipuvaisia typerästi sekoittamaan keskenään ja päädyttiin paradoksaalisesti hullunkurisiin tuloksiin liian viisauden takia.
Itse asiassa viisaus olisi vaatinut, että puutarhuri saa hoitaa oman palstansa filosofilta kysymättä ja jälkimmäisen taas olisi kannattanut olla neuvomatta puutarhuria. Filosofian soveltajat tuottivat helposti vain lämmintä ilmaa ja tyhjiä sanoja (glossa). Ilman niitä saatettiin usein pärjätä paremmin ja jopa ymmärtää asioita adekvaattisemmin.
Filosofialla on aina taipumusta ryhtyä vallitsevan ideologian palvelijattareksi, kuten se aikoinaan oli katoliselle kirkolle ancilla theologiae, palkkapiika. Toki on myös loistavia poikkeuksia.
Neuvostoliitossa filosofia joka tapauksessa oli häpeilemättä politiikan palkkapiika ja sama rooli sillä on usein nykyäänkin täällä meillä. On syntynyt jokin merkillinen globalisaatio-ortodoksia, jonka seurana on ilmastonmuutokseen liittyvä millennialismi, etten sanoisi kiliasmi. Jonkinlaista uskontoahan tämä on ja sillä on oma teologiansa.
Niinpä jokaista arkipäivämmekin asiaa täytyy kiliastien mielestä leimata ja määrätä tuo maailmanlaajuisen tuhatvuotisen valtakunnan odotus ja siihen valmistautuminen.
On jotenkin luontevaa, että teini-ikäiset ja sitä nuoremmat saattavat hahmottaa myös arkisen maailmansa tuhatvuotisuuden näkökulmasta ja katsovat tekevänsä valtavan merkityksellisen teon kieltäytymällä juomasta heille tarjottua maitoa.
Se on kaikkien lasten ja lapsenmielisten oikeus. Pahempaa kuitenkin on, kun uuden ajan tohtori Pangloss saarnaa samaa myös aikuisille ihmisille ja vaatii heitä hahmottamaan maailmansa ja säätelemään tekemisensä globaalin tasa-arvon ja ilmastokatastrofin torjunnan näkökulmasta.
Lukuisten onnettomuuksiensa keskellä Voltairen Pangloss sai aina lohtua siitä ajatuksesta, etteivät asiat viime kädessä olisi mitenkään voineetkaan olla paremmin. Ellei maailmassa olisi pahalta näyttäviä ja tuntuvia asioita, ei voisi olla hyvääkään.
Ehkäpä tämä on myös nykyisten panglossien ajattelun pohjalla. Ellei maailmassa olisi epätasa-arvoa, rasismia ja hiilidioksidipäästöjä, niin mistä silloin voisi pöyristyä ja ketä paremmaksi voisi kiliasti itsensä tuntea ja millä perusteella?
Tietyn arveluttavan suuntauksen kohti epä-älyllisyyden syvimpiä syövereitähän tässä ajassa on näkevinään. Avainsanat ovat pöyristyminen ja mielensä pahoittaminen.
Sen sijaan, että suhtauduttaisiin maailman moninaisuuteen rauhallisesti, sine ira et studio, kuten filosofialta aikoinaan vaadittiin, edellytetään nykyään kaikkialla affekteja, joiden voimakkuus myös sanelee niiden arvon. Tässä voidaankin sitten todellinen, asioihin vaikuttava toiminta jättää vaille huomiota ja höläyttää vaikkapa ilmaston olevan keskeinen asia Suomen vaaleissa…
Mikäli ihminen kykenee pöyristymään paheksumistaan asenteista suorastaan sairauteen saakka, voidaan hänen suoritustaan pitää erityisen kiitettävänä ja hänellä on luultavasti myös mahdollisuuksia päästä pitkälle ns. kulttuurin saralla, esimerkiksi teatterissa tai sitä nykyään kai vastaavien performanssien parissa.
Mielensä pahoittaminen taas on hieman eri asia. Sen ajatellaan voivan olla sekä edistyksellistä että taantumuksellista. Edellisen tapaamme sorrettujen ja solvaistujen vähemmistöjen piiristä ja sellaisen aiheuttaminen niille kuuluu pahimpiin moraalisiin rikoksiin, joita ihmiskunta edustajiensa välityksellä yleensä voi tehdä.
Joukkopahastuminen, jonka kulloinkin määrittelevät siihen erikoistuneet asiamiehet, on aikamme vakavimpia ilmiöitä ja jopa niin vakava, ettei siitä ole lainkaan tehty parodioita. Se ei ole ollut mahdollista.
Sitten on olemassa tämä taantumuksellinen mielensä pahoittaminen. Sen pilkkaaminen kuuluu asiaan ja sille on syytä naureskella. Onhan kyseessä menneen maailman jälkijoukkotaistelu, jossa vanhentuneet asenteet vielä yrittävät vaatia olemattomia oikeuksiaan.
Mielensäpahoittajasta on suorastaan tehty koominen roolihahmo, joka eräänlaisen käänteisen Panglossin tapaan valittaa jokaisesta uudesta ilmiöstä, jota ei kykene ymmärtämään ja arvostamaan.
Täytyy muuten tässä todeta, että eilen sain taas muutaman kuukauden tauon jälkeen katsottua televisiota joitakin kymmeniä minuutteja ja seurasin muun muassa tämä Mielensäpahoittaja-hahmon seikkailuja.
Enpä ollut koskaan kuvitellutkaan, että mitään niin typerää kehdattaisiin tehdä ja julkisesti esittää. Aivan erityisesti silmille hyökkäsi koko höperyyden tavaton tosikkomaisuus. Mutta se siitä.
Vilkaistuani vielä samannimistä kirjaa päädyin siihen tulokseen, että kyseessä on olkiukko, jonka puuttuminen todellisuudesta on kovasti harmittanut sen luojaa. Niinpä sitten on tekaistu karikatyyri, jonka toivotaan ainakin yksinkertaisimpia naurattavan. Onhan se aina jonkin verran höperömpi kuin katsoja itse.
Mutta kun Voltaire aikoinaan kirjoitti Candidensa ja Huovinen Rauhanpiippunsa, oli niillä ihan oikeasti niin sanottu sosiaalinen tilaus ja se oli kulttuurissa vallitsevan falskiuden paljastaminen.
Karikatyyrejähän myös Pangloss ja Huovisen Petro Pacpipo olivat. Tuohon nykyiseen Mielensäpahoittajaan verrattuna niillä oli kuitenkin se ero, että ne paljastivat ihan oikeaa, yhteiskunnassa vaikuttavaa ja hyvinvoivaa idiotismia. Ne siis eivät olleet olkiukkoja.
Kyllähän tässä maailmanajassa olisi taas Voltairelle töitä, mutta parodian tekeminen jo valmiista parodiasta on vaikeaa ja tuskin edes mahdollista. Tarvitaan jokin muu tyylilaji.
Houillebecq, muuten, kuuluu taas jotakin julkaisseen. Hänen edellinen kirjansa oli erinomainen.

9 kommenttia:

  1. "päädyttiin paradoksaalisesti hullunkurisiin tuloksiin liian viisauden takia."

    Sanoisin pikemminkin, että todellisen viisauden ja koko elämän hylänneen (kamari-) oppineisuuden takia.

    VastaaPoista
  2. "On syntynyt jokin merkillinen globalisaatio-ortodoksia, jonka seurana on ilmastonmuutokseen liittyvä millennialismi, etten sanoisi kiliasmi. Jonkinlaista uskontoahan tämä on ja sillä on oma teologiansa."

    Minusta tämä on ehkä liian jyrkkä ja nykytieteelliseen tietämykseen perustumaton kanta. Itse ajattelen, kritiikin tulee lähteä tieteestä. Jos taas paras käytettävissä oleva tieto osoittaa sen tosiasiaksi ja tarvittavat toimenpiteet hyvinkin radikaaleiksi ja vastenmielisiksi niihin pitää mennä. Siitä, että omat toiveet eivät vastaa tosiasioita, ei seuraa niiden virheellisyys.

    Lisäksi päätöksenteossa tulee huomioida varovaisuusperiaate: jos varteenotettava todennäköisyys osoittaa jonkun asian koko ihmiskunnan eloonjäämiselle vaaralliseksi, sen torjumiseksi pitää ryhtyä toimenpiteisiin odottamaa lopullista todistus, joka voi tulla liian myöhään. Ei poliisikaan ryhdy pommiuhassa viimeiseen päälle todistelemaan vaan hoitaa homman ja sitten katsotaan oliko uhka todellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä ole mistään todistelusta kysymys. Asiat on ratkaistava eikä touhuskeltava ikäänkuin niiden parissa ja suurtakin hyvettä osoittaen.
      Homma hoidetaan vain ja ainoastaan vaikuttamalla strategisesti merkittäviin kohteisiin.

      Poista
    2. Ensi kommentti liittyi siihen, että luin
      blogin niin, että koko ilmastonmuutosta on pidettävä uskontona, ts ei tieteeseen perustuvana tosiasiana.

      Jälkimmäisestä olen samaa mieltä. Niihin vaikuttaminen kuitenkin minusta edellyttää, että me näytämme halua osallistua "talkoisiin" emmekä sano, että me emme tee mitään kunn olemme niin pieniä vaan elämme kuin viimeistä päivää.

      Poista
    3. No, kyllähän me olemme kärkijoukoissa siinä porukassa, joka jotakin tekee. Se ongelma ratkaistaan saamalla muutkin mukaan.

      Poista
    4. Täysin samaa mieltä!

      Poista
    5. No sieltähän se sitten putkahti: "Ensi kommentti liittyi siihen, että luin blogin niin, että koko ilmastonmuutosta on pidettävä uskontona, ts. ei tieteeseen perustuvana tosiasiana."Kirjoittaja on selvästi huojentunut, kun blogisti ei sittenkään ollut tohtinut epäillä ilmastojumalan olemassaoloa.

      Muistan kuinka 70-luvun kommunistisissa opintopiireissä korostettiin, että meidän aatteemme ei ole ainoastaan moraalisesti kaikkein korkeimmalla tasolla, vaan sen tukena on myös itse tiede, marxismi-leninismi. Tämän ajan maailmanpelastuksen vankkana tukena on ilmastotiede, mitä se sitten onkaan Varmaa on, että se ei ainakaan yksiselitteisesti tue käsitystä meitä uhkaavasta ilmastokatastrofista. Tiede tuottaa jatkuvasti uusia tutkimuksia, jotka horjuttavat voimakkaasti propagoitua kuvaa ihmisen muka aiheuttamasta ilmastotuhosta.Niistä ei  vain kerrota mediassamme. Tässä pari linkkiä muutamaan tuoreeseen tutkimukseen:
      https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/FMfcgzGqQcptFQQzhmxtlghrWzhVdLbd

      https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/FMfcgzGqQclQQJlqVClsrDwmTJdGmhxD

      https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/FMfcgzGqQckHWvrQrDTwmGQCMPjDRTTp

      Poista
  3. Nykyiset hyveprofiloituneet ja sen semmoiset pöyristyjät haluaisivat väen vängällä asua maailmoista kaikista parhaista, mutta tuo perhanan reaalimalma panee koko ajan kampoihin. Innokkaasti he yrittävät kieltää uusilla laeilla reaalimaailman häiritsevimmät kohdat, mutta turhaan, jonka taas jokainen aikansa elänyt tietää luonnostaan. Toisaalta ongelma ei ole pelkää naivismia ja hyveidealismia, vaan takaa löytyy melkoista manipulaatiota. Seuraa rahaa. Kaikki mediat kuuntelevat sitä kuusta, jonka oksilta mainostulot riippuvat

    VastaaPoista
  4. Koska Jumala on kuollut, niin kyllähän ihmisen pitää löytää uusia jumalia, jotka antavat merkityksen elämälle. Ilmastomuutos-ahdistus ja -taistelu antavat yltäkylläisessä materiassa elävälle ja samalla henkisessä tyhjyydessä elävälle varhaisteinille aiheen uskoa, että jotakin suurempaa on ylitse arkipäivän tyhjyyden.
    Siksi (ihmisen aiheuttama!)ilmastomuutos on uusi Jeesus, joka löydetään, johonka uskotaan ja joka tuo yksilölle "taivaiseen" pääsyn, kun hän vain noudattaa kyseisen uskonnon kauniita riittejä. Tärkein riitti on kasvissyönti ja lihan syönnin kieltäminen saastaisena. Ja samalla tavoin kuin syntisten ajatusten vainoamana nuori Luther, ilmastomuutosuskovainen tuntee syyllisyyttä CO2-jalanjäljestään. Hän laskee ruoan, liikkumisen, vaatetuksen, matkustelun (haram!!) ja kaikkia arkielämän CO2-rasitteet ja tekee niistä katumusharjoituksia ruoskimalla itseään henkisesti tuhoa tuottavasta elämän tavastaan.
    Nuoren ilmastomuutos-uskovaisen maailmankuva on jyrkän manikealainen; pimeää pahuutta edistää länsimainen kulttuuri ja sen lieveilmiöt. Valo löytyy syyllistämällä länsimaista elämäntapaa ja väheksymällä kaikkea sitä, mitä länsimainen kulttuuri edustaa.
    Kovimmat ja eniten fundamentalistiset ilmastomuutos-profeetat saavat lahjaksi "vastuulliselta" medialta suuren lahjan; julkisuutta tuutin ja sydämen täydeltä. Ja julkisuuskaipuuhan on tunnetusti yli-individualistisen nykynuorison prioriteeteistä ja tarpeista suurin.
    Nuori asperger-ilmastomuutos profeetta on hahmo, joka aiheuttaa ajattelevassa ja kypsässä aikuisessa lähinnä säälin ja myötätunnon väristyksiä, mutta niin vain Greta-tyttönen on median ja lehtien vakiovieras ja -kasvo, jonka tärkeitä ja painavia mielipiteitä kuulostellaan globaalisti ja ihan valtiomiestasolla.
    Itse luonnollisesti olen huolissani globaaleista ongelmista, mutta jättämällä väestöräjähdyksen pois ilmastomuutoskeskustelusta nämä nuoret ja punavihreät ilmastomuutosjeesukset tekevät itsestään moraaliposeeraavia pellejä.

    Mielestäni.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.