maanantai 25. helmikuuta 2019

Paheista hyveiksi



Paheiden menetetty maine

Irstaus/himo/haureus kuuluu vanhoihin kuolemasynteihin. Muitahan olivat ylpeys, kateus, laiskuus, ahneus ja ylensyönti. Luettelo on hieman vaihdellut ja vihakin on siinä joskus mainittu.
Katolisen moraaliopin mukaan kuolemansynnille olivat ominaisia asian vakavuus, tietoisuus asian vakavuudesta ja vapaa suostumus.
No, siinä tapauksessa kai oikeutettu vihastuminen tai pikaistuminen eivät kuulu samaan joukkoon ja kaipa myös ylpeys, kateus ja laiskuus saattavat olla luonteen vikoja, joille ei mitään mahda, mikä kenties voisi muuttaa asian arviointia ja kenties ei. Sisäerityskin voi vaikuttaa asioihin.
Mutta kaiketi jokaista pitää mitata edellytystensä valossa. Jos puu on väärää, ei siitä suoraa kalua synny. Sir Isaiah Berlin muiden muassa puhui ihmisyyden kierosta puusta: The crooked timber of humanity.
Kiinnostavaa on se muutos joka kulttuurissa tapahtuu, koskien paheiden merkityksen arviointia.
Eipä nimittäin taida olla tuossa syntiluettelossa yhtään asiaa, jota ei nykyään pidettäisi hyveenä ainakin joissakin rajoissa. Asian selvittämiseksi kannattaa vilkaista vaikkapa naistenlehtiä, jotka vanhastaan ovat pitäneet noita kysymyksiä erikoisalanaan.
Siitä, että asiat ovat muuttuneet kielletyistä tai ainakin moitittavista kiitettäviksi on luultavasti seurannut myös se, että tuo entinen tietoisuus asioiden vakavuudesta on hiipunut ja samalla kaiketi myös niiden asema kuolemansynteinä myös katolisuuden piirissä. Vai liekö?
Mutta se nyt ei ole tässä tärkeää.
Entäpä millaisia seurauksia on tuolla kehityksellä, joka yllä on oletettu ja ainakin minusta vaikuttaa ilmeiseltä, kunnes toisin todistetaan.
Irstaus on muuan kiinnostava tapaus. Sen merkitys syntinä, olkoonkin että ilman ajatusta tuonpuoleisista sanktioista, tunnettiin erityisen voimakkaasti vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ja  jopa vielä myöhemminkin. Se tuotti vaarallisia ja turmiollisia seurauksia ja sen kurissa pitäminen oli vaikeaa ja usein mahdotonta hyvistä tarkoituksista huolimatta.
Joka tapauksessa yhteiskunta korosti syystä asian turmiollisuutta, vaikka saattoikin katsoa salassa tapahtuvaa syntiä läpi sormien. Jotkut maat olivat sallivampia kuin toiset. Pariisi oli kuuluisa nimenomaan synnin pesänä ja kevytmielisyys liitettiin siihen kaikkialla.
Ihmisten tavaton sikiäminen tuohon aikaan liitettiin seksuaaliseen hillittömyyteen. Venäläisen dekadenssin ilmentymiin kuului peräti avioliitto ilman seksiä. Sitä saarnasi Tolstoi ja sitä toteuttivat ainakin periaatteessa Zinaida Hippius ja Dmitri Merežkovski. Samaa aatetta kannatti Vladimir Solovjov.
Sotien jälkeen ja nimenomaan 1960-luvulla tapahtunut seksuaalivallankumous muutti seksuaalisuuden reunaehdot perin pohjin.
Ehkäisypillereiden ja penisilliinin turvissa suurten ikäluokkien seksuaalisuus kaikkialla läntisessä maailmassa koki sellaisen kopernikaanisen vallankumouksen, jolla ei liene aiempia vertauskohtia missään kulttuurissa, ainakaan prosessin äkillisyyden huomioiden.
Make love, not war-filosofia pyrki nostamaan myös pelkän irstauden kiitettävien asioiden joukkoon. Samalla kävi mahdottomaksi edes käyttää siitä tuota vanhaa, kompromettoivaa nimitystä ja alettiin puhua seksistä.
Kyseessähän oli itse asiassa uusi käsite. Kun muuan rouvasihminen perestroikan aikana väitti TV-ohjelmassa, ettei Neuvostoliitossa ollut ”teidän porvarillista seksiänne”, hän oli ihan oikeassa. Mikäli hän olisi sanonut –kuten usein väitetään- ettei koko maassa ole seksiä, hän olisi silloinkin ollut tavallaan oikeassa. Se käsite ei kuulunut viralliseen diskurssiin. Tokihan sitä sukupuolisuutta riitti.
Kulttuurivallankumouksesta lähtien seksi eräänlaisena hyödykkeenä, eli siis seksuaalinen tyydytys on kuulunut etenkin vasemmalle suuntautuneen älymystön piirissä, mutta myös monissa muissa piireissä hyveiden joukkoon, kuten muutkin entiset ns. kuolemansynnit, kenties pienin poikkeuksin, esimerkiksi ylensyönnin kohdalla.
Mitä mässäykseen tulee, esimerkiksi markiisi de Sade piti ylenmääräistä herkuttelua ja tolkuttoman kalliiden ruokalajien syömistä yhtenä luonnottoman syntisen elämän huipentumana –jollaisista hänen kuvaamansa turmeltuneisto nautti. Ajatelkaamme nyt vaikkapa ananasta talvella ja pohjoisessa…
Yhteiskunnan ja valtion kannalta tuolla mainitulla irstauden rehabilitoinnilla on merkitystä monessa suhteessa. Kyse ei suinkaan ole vain muutoksista asenteissa: paheksutaanko vai ei, vaiko peräti ylistetään.
Kohtalokas merkitys on ollut sillä, että aivan paradoksaalisesti se samainen ikäkohortti, joka toteutti kulttuurivallankumouksessa arvojen kääntämisen päälaelleen, oli sangen huono sikiämään. Nythän sen aika on jo siltä osin ohi.
Asia on ymmärrettävä. Lisääntyminen ja seksi -ymmärrettynä hyödykkeeksi, jota pyritään maksimoimaan- ovat toisilleen vihamielisiä asioita.
Aikoinaan tilanne oli päin vastainen ja vain sankarillinen pidättyväisyys säästi vaimot loputtomilta synnytyksiltä.
Itse asiassa tietenkin synnytykset vähentävät väistämättömästi seksielämää, mihin lienee selkeä biologinen perustansa.
Mikäli seksiä nyt sitten pyritään maksimoimaan, on synnytykset minimoitava ja mieluimmin sijoitettava hedelmällisyysajan lopulle, ellei niistä sitten kokonaan luovuta. Näinhän nyt juuri tehdään.
Tuloksena on väestönkasvun pysähtyminen ja jopa aleneva kierre, joka siis paradoksaalisesti osaltaan johtuu entistä suuremmasta panostamisesta seksiin tai ainakin sitä palvelee.
Kun nykykulttuurin hyveiden ja tavoiteltavien asioiden pakettiin lisätään muita entisiä kuolemansyntejä ja siis myöhempiä hyveitä, ne vain vahvistavat trendiä: kateus, laiskuus ja ahneus sopivat erinomaisesti lapsettomille ja voivat tietysti jo sinänsä olla lapsettomuuden syitä. Konsumerismi ja kerskakulutus ovat lisääntymiselle vihamielisiä asioita.
Turhamaisuus, muuan ylpeyden muoto, on kuin piste i:n päälle.
Mutta tämä seksin irtoaminen lisääntymisestä ja muuttuminen sille vihamieliseksi voimaksi on vain yksi piirre siinä moraalin vallankumouksessa, jonka huippukohdan voinemme ajoittaa 1960-luvun jälkipuoliskolle ja 1970-luvun ensi puoliskolle.
Sen jälkeen seksistä on joillakin tahoilla aivan määrätietoisesti pyritty tekemään myös maailman napaa ja yhteiskunnallisten kysymysten tärkeintä aluetta.
Voipa sanoa, että muutoksen perusteellisuus tällä alalla on viimeisten sadan vuoden aikana ollut varsin imponoiva.
Kuinka kauan kuluu siihen, ettei uusi sukupolvi kykene lainkaan ymmärtämään 1800-luvun romaaneja? Vai ollaanko jo siinä pisteessä? Voisiko se tarkoittaa vaikkapa sitä, että koko kulttuurikehityksen suuri linja on katkennut ja olemme siirtyneet johonkin uuteen? Ehkäpä olemme vanhan länsimaisen kulttuurin perillisiä enää vain nimellisesti?

15 kommenttia:

  1. Kalasatamasta kun löysin suuren graffitin "Make sense not war", tiesin, että kello on taas lyönyt ja uusi aika koittanut - jopa pykälän uudempi kuin mitä tässä blogissa kuvaillaan.

    Sinänsä kyllä minusta oikeasti mielenkiintoinen ja pohdinnan arvoinen tuo kulloinkin vallitseva yksiavioisuuden sakeuden, luokkarakenteen ja demografian konstellaatio, siis tuo mitä pelkistetään joskus visuaalisesti "hameen pituuden vaihteluna". Esimerkiksi tuo, että seksi johtaa automaattisesti synnytykseen, edellyttää aivan äärettömän syvää (harhaista) varmuutta siitä, että ihmisen kuuluu automaattisesti jäsentyä juuri ydinperheisiin. Ehkäisyn käytön esti jo muinoinkin varmasti osittain ihan vain tosi raaka ahdistuneisuus - ja lisääntymisen/leviämisen tietty idealisointi. (Individualisaation myötä tuo heijastuu esim. siinä, miten ihminen saattaa haluta, että juuri hänen ajatuksensa "vaikuttaa" asioihin tai ihmisiin.)

    Tänäkin päivänä on kannatusta saavia poliitikkoja, joiden mielestä näköjään ihminen on ihminen vasta kun se mahtuu helpommin kahdelle kuin yhdelle tuolille ja joiden koko eetos muutenkin näyttää olevan se, minkä mestari-intellektuelli Ari Vatanen tiivisti muodossa "suuri hiilijalanjälki on hyvä asia, se kertoo hyvinvoinnista". Lapsiluku on naista "läänittävässä" aviojärjestelmässä yksinkertaisesti kova juttu, ja naisetkin saattoivat olla ylpeitä siitä. Esimerkiksi Afrikassa näemmä on edelleen sama.

    Nyt sitten, kuten näissä aina käy, vastakkaisesta on tulossa uskontoa. Välittömänä syynä mm., että nykyään tuo patriarkaalinen peruskuvio on muuttunut abstraktiksi, rahavälitteiseksi, "leijuvaksi", ja sitä kannattavat leijunnan ihannointiin erikoistuneet piilopatriarkaaliset uskonlahkot, kuten feministit. Jos siristää silmiään ja katsoo kaukaa, ydinteesi on jokin sellainen, että jokaisella on taustoistaan huolimatta oikeus, ehkä jopa velvollisuus pitää kiinteistöjä tärkeämpänä kuin ketään muuta paitsi ehkä heikkouden hetkinä itseään.

    Se, että suuryhtiöt voivat ostaa ihmiset ja heidän identiteettinsä polkuhintaan kuin nuo olisivat jotain hyttysparvia, väistää kritiikin, koska palkinto - ostovoima - auttaa leijumista. Jo huomauttaminen siitä, että yhteiskunnan pilkkominen ikään kuin elämänvaiheettomiksi hahmotettuihin yksilöihin on tavallaan aika väärää ellei sairasta, tuntuu uskonnollisen liberalismin oman sisäisen konservatismin näkökulmasta vaaralliselta vanhanaikaisuuden ilmaukselta.

    Samalla, kun ihmisten sidokset toisiinsa ja identiteettin ristikkäinen määräytyminen yritetään pyyhkiä pois, jotta ihmisten kilpailupanokset tulisivat yhteismitallisiksi, tosiasiassa tietysti "koulutetun" (lue: järjestelmälle lojaaliksi aivopestyn) ikinuoren tarmokoneen ihannointi on järjestemään niin syvälle sisäänrakennettu, että minkäänlainen vastamyrkyn kehittäminen tuolle vaatii erityisiä ponnisteluja. Kalifornialaisen informaatiotalouden verotusoikeus on tavallaan uskontotypologisen muutoksen kautta yhtä absoluuttinen se oli kuninkaalla keskiajalla.

    Saas nähdä, kuinka nopeasti kysymyksenasettelut siirtyvät oikeisiin paikkoihin, vai siirtyvätkö enää koskaan. Siirtolaisaalto tuntuu ainain olevan riittävän suuria tunteita herättävä asia saadakseen aikaan jotain pärinää (liberaalia diskurssia käyttävää sapekasta tuttavaani mukaillen "rasismi on ihmisille jopa ydinperhemallia tärkeämpää"), mutta nykyisillä spekseillä se pärinä tuntuu tuottavan ainakin aluksi jonkinlaista kahtiajakoa.

    VastaaPoista
  2. "rasismi on ihmisille jopa ydinperhemallia tärkeämpää" Mihin voi lisätä tietysti että vastaetumerkillä varustetussa kultissa "rasismin" vastustaminen näyttää siis olevan jopa perinteistä ydinperhemallin vastustamista tärkeämpää. Tuossahan tuo aikamme perusrailo hohtaa. Vieraskulttuurit saavat kantaa identiteettipoliittisen pujottelukepin roolia, objektiivinen ote niihin vituttaa kaikkia.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tosiaankin: sana "seksi" kotiutui Suomeen oikeastaan vasta 1960-luvulla. Sitä vanhemmissakin Valituissa Paloissa tosin mainittiin jokin "sex appeal", mutta sehän ei olekaan suomea ja konteksti sitä paitsi oli aivan muu kuin internetin pornosivuilla.

    VastaaPoista
  5. Päivän pakinanne aihe panee pohtimaan, kuinka oikeastaan on mahdollista, että aluksi aivan hullunkuriselta tuntuvat asiat voivat tuossa tuokiossa muuttua vakiintuneiksi instituutioiksi, joita ei parane edes leikillään arvostella (esim. multikulttuurin mukavuudet, kaikki nuo LBQT-ilmiöt jatko-osineen, uudet raikkaat rotuteoriat tai vaikkapa tatskat. Ihanko ne vain syntyvät intuitiivisesti eri ihmisten ihanteellisista ideoista - ja ihan sattumalta samoihin aikoihin tarpeeksi monissa yksilöissä. Vai olisiko sittenkin takana joku salaliitoteoreettinen taho ohjaamassa ja promoassa! Vastauksia on tietysti monta, mutta yksi niistä on, että on. Ehkä se on vainoharhaa... ei kai sellainen promoaja hommiaan vain huvikseen tekisi, pitäisi siinä hyötyisä tavoitekin olla. Miten lienee.

    VastaaPoista
  6. Aloitin riijuuhommat jo hyvissä ajoin ja hyvin reippaasti ennen e-pilleriä, kun siihen lisää vielä kavereiden kokemukset, niin perustuen melkoiseen otantaan, väittäisin, ettei ne e-pillerit vaikuttaneet seksiin niin paljon kuin on annettu ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä kehitystä 1800-öuvun lopulta tapahtunut paljon. I maailmansota vaikutti käytöskoodeihin paljon, alastiomuuden tulo 20-luvulta lähtien, II maailmansota mullisti miltei joka asian ja sitten alkoikin jenkeistä tulla Kinseyn raporttia sun muuta playboyta. Seksiä on harjoitettu aina ja innokkaasti, mutta kielletyn ja sallitun raja julkisuudessa repesi 60-luvulla ja arvostukset laajemminkin. Vasta silloin useimmissa maissa alettiin lopetella seksiä käsittelevän kirjallisuuden sensuuria.

      Poista
    2. Kyllä "luvatonta" seksiä toki on harrastettu maailmansivu, mutta sillä on ollut ennen e-pillereitä riski naisille. Pillerit poistivat tuon riskin ja vaikuttivat naisten käytökseen. Miehen ei tarvinnut olla potenttiaalinen isä ja aviomies. Ei tuohon tarvitse muuta kuin lukea kaunokirjallisuutta ennen sotia ja vertailuksi 1968-1970-luvulta.

      Poista
  7. Voi, kun tää oliskin niin helppoa, että otetaan nyt tämä trendi...Tää on kivaa!

    Todella lyhyesti gigantista ksymyksestä:
    Eros - siihen suhtautuminen - on vahvin väkikivi ratkaisemaan yhteisön tulevaisuuden...mutta koska hedelmät kypsyvät todella hitaasti, harva hallinto ja ohjaus onnistuu.
    Renessansssin illassa pelko vaimon uskottomuudesta sai vähitellen ylivallan ja jo 1593, miesten oli suoritettava ostokset itse, koska vaimot oli teljetty koteihin.

    C.S.Lewis varoittaa nostamasta Erosta jumalan asemaan “sillä tällöin siitä tulee demoni”. Juutalaiskristillisen maailmankuvan myötä vietit joutuivat kontrolliin – ja tässä yhteydessä käsite SYNTI astui hellenistisessä maailmassa näyttämölle.

    Kiinalaiset alakulttuurit ja konfutselaisuus ylimpänä - jyräsivät läpi antiikin - tuloksetta.

    https://blogiarkisto.kotimaa24.fi/43d0638bc06d/blogit/vanhat/article/?bid=338&id=7685

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10218967596451091&set=a.1143671122170&type=3&theater

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskotaan, Päiviö, että kyseessä on kulttuurin tukijalka. Mutta ihan banaaleina ja nimenomaan sellaisina ilmiöinä se kehitys näkyy.

      Poista
  8. Näkisin seksin ja lisääntymisen painotuksen ennenkaikkea siinä, onko kulttuuri laajentuva vai pysähtynyt. Laajentuvassa kulttuurissa tarvitaan jälkeläisiä asuttajiksi, sotilaiksi tai talouselämän rattaiksi. Kun rajat on saavutettu, on aika levätä laakereilla ja nauttia hyvinvoinnista, seksi mukaanluettuna.

    Seksuaalisen vapautumisen suurin ongelma on siinä, että se lopettaa sublimaation, joka usein on ollut rikkaan taiteen lähde.

    Neuvostoliitosta sen verran, että eikö vallankumouksesta 1920-luvun puoliväliin ollut tietty seksuaalisen vapauden aika (Kollontai?), joka päättyi Stalinin valtaannousun aikaansaamaan uuskonservatiivisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se aina 30-luvun puoliväliin saakka. Erityisesti I viisivuotissuunnitelman aikana 1928-32 radikalismi oli huipussaan.Mutta seksin osalta myös 20-luku oli etenkin pienissä piireissä vallankumouksellisen vapaata. Siitähän meilläkin laulettiin.

      Poista
  9. "...Venäjä on vapaa, naisia saa lempiä, kun tapaa..." Olisiko ollut itsensä Kullervo Linnan säkeitä?

    VastaaPoista
  10. Tässä yksi versio: https://www.youtube.com/watch?v=Sal7cgqht2o

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.