Seremonioilla ja ilman

Siniveriset ja heidän riesansa

Meillä, kuten kaikissa maissa, on ihmistyyppi, joka on loputtoman kiinnostunut merkittävien henkilöiden elämästä.

Paremman puutteessa mielenkiinnon kohteeksi kelpaavat vaikka Hollywood-näyttelijät, jotka ainakin elokuvissa esittävät kiinnostavia rooleja.

Aidot kuninkaalliset ja keisarilliset ovat kuitenkin sentään vielä oma lajinsa ja kuningasvierailu on varma tapa saada väki liikkeelle vielä tänäänkin.

Suomalaisessa 1800-luvun lehdistössä on kiinnostavia artikkeleita siitä, mitä tapahtui, kun omat tai vieraat kruunupäät saapuivat kaikessa seremoniallisessa komeudessaan Pietariin ja esimerkiksi taittoivat matkan Znamenskaja- eli nykyiseltä Vosstanija-aukiolta tai tarkemmin sanoen sen vieressä olevalta Nikolain asemalta Talvipalatsiin tai vaikkapa vain Anitškovin palatsiin.

Ilmarinen-lehden kirjeenvaihtaja kuvasi 12.6.1883 värikkäästi, miten keisari ja keisarinna saapuivat kaupunkiin Moskovassa pidetyistä kruunajaisista. Silloin oli Nevski suljettu liikenteeltä ja ratsastavat santarmit vartioivat katua viiden metrin välein ja sen lisäksi poliisit kahden metrin välein. Olihan Aleksanteri II sentään murhattu pari vuotta aiemmin.

Kruunajaisethan olivat vanhaan tapaan Moskovassa, jota yhä nimitettiin toiseksi pääkaupungiksi (stolitsa). Siellä oli ollut mukana myös suomalaisten edustus ja hekin puolestaan kuvailivat lehdissä Moskovan kaupunkia ja kruunajaisseremonioita.

Järjestyksenpidon kanalta moinen poliisien paljous oli kyllä ehkä turhaa, sillä yleisö, kuten poliisitkin, käyttäytyivät kirjoittajan todistuksen mukaan hyvin hillitysti eikä edes kovaäänistä puhetta kuulunut. Sen sijaan oli katu täynnä lippuja ja kruunattujen muotokuvia. Kaikki ikkunat ovat auki ja ihmiset juhlapuvuissaan, kukkakimppujen kera.

Odottelua riitti, sillä vasta parin tunnin kuluttua saapui keisarillinen juna. Kruunajaisparin kunniaksi Nevskiä reunustivat silloin myös molemmin puolin kaksinkertaiset sotilasketjut, mies miehen vieressä.

Kello 12 alkaneen vastaanottoseremonian jälkeen keisarillinen pari siirtyi vaunuihin ja suuri vaunukaravaani lähti liikkeelle, keisari ja keisarinna avonaisissa vaunuissa, kansaa tervehtien.

Sivumennen sanoen, vaunut ajoivat hyvin kovaa vauhtia. Hallitsijapari kävi Kazanin katedraalissa, kaiketi tervehtimässä ihmeitätekevää ikonia ja ajoi sen jälkeen ”linnankirkolle” päin eli kaiketikin Talvipalatsiin, josta lienee reportterin mukaan siirtynyt Pietarhoviin.

Sen jälkeen pääsi myös väki kadulle kävelemään, mutta ”ajokalut” eivät sinne tulleet vieläkään. Väkeä oli valtavasti, mutta järjestys mallikelpoinen eikä poliisilla näyttänyt olevan mitään tekemistä. Samaa muuten sanottiin myös vuoden 1889 vastaavasta tapahtumasta.

Jossakin vaiheessa -arvatenkin vasta illalla- täyttyi sitten Nevski kirkkaista valoista, jotka suorastaan häikäisivät silmiä. Kyseessä lienevät olleet vielä pyrotekniikka ja kaasuvalot. Sähkövalot ilmestyivät esimerkiksi Liteinin sillalle vasta seuraavana vuonna ja niitä kuvattiin suurena ihmeenä.

Varsin samanlaista kulkuetta kuvattiin myös Hufvudstadsbladetissa 18.6.1889 ja sitä suoraan verrattiinkin aiempaan kruunajaistapahtumaan. Kyseessä olivat suuriruhtinas Pavel Aleksandrovitšin ja Kreikan prinsessa Aleksandran häät, jolloin vihkipari saapui veneellä Pietarhovista ja kävi taas kunniakäynnillä Kazanin kirkossa ennen siirtymistään Talvipalatsiin.

Lyhyttä ajomatkaa varten oli varattu valtava määrä toinen toistaan upeampia ajopelejä ja tapahtumaa juhlistivat eri sotilasosastojen uniformut, joista kirjoittaja mainitsee erityisesti ”kultaisen komppanian” eli hovikrenatöörit.

Talvipalatsissahan suoritti vartiopalvelusta myös chevalierkaarti, jonka uniformut niin ikään olivat erittäin näyttävät. Carl Gustaf Mannerheim ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut tässä kaartissa, vaan tuli siihen vasta kahden vuoden kuluttua. Myöhemmin hän tunnetusti osallistui sekä Nikolai II:n kruunajaisiin kaikkein hienoimmalla paikalla ja myöhemmin myös Poltavan taistelun 200-vuotisjuhlaan(!).

Kultaa ja valoa tulvi Nevskin tienoo myös tämän juhlapäivän iltana. Kaikelle oli ominaista hyvin pompöösi seremoniallisuus ja tavaton loisto, joka oli tietenkin tarpeen keisarikunnan ja esivallan mahdin esittelemiseksi ja alleviivaamiseksi.

Mukavaahan moinen patsastelu ei ollut. Suuriruhtinas Aleksanteri Mihailovitš todistaa muistelmissaan, miten hankalaa oli kantaa kymmenien kilojen painoista hopeista hääpukua, kun hän meni naimisiin serkkunsa Ksenjan kanssa.

Koska etiketin vaatima seremoniallisuus ja mahtipontisuus oli päässyt paisumaan tolkuttomiin, esiintyivät hallitsijat usein incognito eli tuntemattomina.

Yleensä heidät kyllä sinänsä tunnettiin, mutta näin vapauduttiin osoittamasta pakollista seremoniallisuutta, joka siniveristen henkilön kautta kohdistui myös heidän valtakuntaansa.

Hieman hupaisaa on, että aikoinaan, kun Venäjä joutui keksimään edes jonkinlaisia syitä sille, että se vuonna 1700 julisti sodan Ruotsille, otettiin mukaan myös se epäkohteliaisuus, jota oli Riiassa osoitettu tsaari Pietarille, joka kuitenkin oli matkustanut siellä incognito.

Joka tapauksessa, myös Kustaa III esiintyi ”Gotlannin kreivinä” tullessaan vuonna 1783 Haminaan, Venäjän puolelle, tapaamaan serkkuaan Katariina II:sta.

Katariina oli puolestaan omassa maassaan majesteetti, jonka ei sopinut panna kynttiläänsä vakan alle ja niinpä hänen seurueensa oli omaa luokkaansa, siinähän oli mukana miltei koko Pietarin ns. suurmaailman kerma senhetkisestä suosikkirakastajasta lähtien.

”Kreivillä” oli kyllä myös mukanaan loistava seurue, mutta tuskin yhtä mahtavaa kuin hänen aiemmin kierrellessään Suomea Eriksgataansa suorittaessaan. Silloinhan seurueen kymmenien vaunujen ja vielä lukuisampien hevosten ruokkiminen alkoi jo muodostua logistiseksi ongelmaksi köyhässä maassa.

Tuosta tapaamisesta Haminassa on liikkeellä monenlaista tarinaa. Väitetään keisarinnan ihastuneen G.M. Armfeltiin, joka lienee imarrellut tätä kuulemma ”hyvän” suomenkielen taidon johdosta. Jonkin verran hän tuota kieltä ilmeisesti siis osasi. Kustaa-serkun taitoa on luonnehdittu jopa aika toimivaksi ”kyökkisuomeksi”.

Sittemmin, suuriruhtinaskunnan aikana Haminassa kävivät keisarit ja suuriruhtinaat useastikin kadettikoulua tarkastamassa, mutta jo sitä ennen siellä pysähtyi yöpymässä myös ”Hagan kreivin” nimellä matkustanut Kustaa IV Adolf matkallaan Pietariin. Myös perintöruhtinas Paavali kävi kaupungissa vuonna 1795 kertoo Aimo Halila kirjassaan Venäläinen välinäytös, pakinoita Vanhasta Suomesta.

Toki keisarinkaupunki Pietarin läheisyys aiheutti sen, että nimenomaan Venäjän puolelta siniveriset liikkuivat Vanhassa Suomessa aika ahkerastikin, jopa suorastaan turisteina, erimerkiksi Imatran putousta katsomassa, kuten jo aikanaan Katariina II.

Sivumennen sanoen, Viipurin käskynhaltijana (namestnik) oli Katariinan aikana pari vuotta Württembergin prinssi Friedrich Wilhelm Karl.

Friedrich joutui kuitenkin epäillyksi vehkeilyistä ruotsalaisten kanssa ja poistui takaisin omaan maahansa. Siellä hän nousi aikanaan valtaistuimelle kuningas Friedrich II:n nimellä. Württemberghän oli niitä kuningaskuntia, jotka säilyttivät erillisen luonteensa kauan.

Vasta vuonna 1952 muodostettiin nykyinen Baden-Württembergin osavaltio, jonka pääkaupunki on mersujen tuotannosta tunnettu Stuttgart. Hallitsijasuvun viipurilainen vaihe lienee siellä vähän tunnettu.