perjantai 15. maaliskuuta 2019

Suomenmielisyys



Suomen mieli kriisissä

Janne Saarikivi, Suomen kieli ja mieli. Teos 2018, 235 s.
Ennen vanhaan puhuttiin paljon suomenkielisistä ja suomenmielisistä. Jälkimmäiset saattoivat olla äidinkieleltään ruotsalaisia ja osata suomea vain vähän tai ei ollenkaan.
Tätä ei suomalaisella taholla yleensä pidetty pahana, oleellistahan oli suhtautuminen kansaan, siis sen valtaenemmistöön, joka oli suomenkielistä. Suomenmielisyys oli olennaista.
Tietysti oli myös ruotsinkielistä kansaa eli rahvasta, mutta valtion, suuriruhtinaskunnan, ylivoimaisesti suurin pelkillä poliittisilla päätöksillä korjattavissa oleva tasa-arvo-ongelma oli kyllä kielikysymys. Suomenkieliseksi syntyminen syrjäytti suurella varmuudella kenet tahansa maan hallinnosta, niin viroista kuin lisäksi vielä sivistyksestäkin.
Kansan aineellinen kurjuuskin perustui melkoisessa määrin sivistymättömyyteen ja valistuksen puutteeseen, eikä ollut suinkaan sattuma, että kansalliset suurmiehemme alkoivat etsiä parannusta kansan kurjaan tilaan nimenomaan sivistyksestä käsin.
Aineellisen tilan parantaminen saattoi tapahtua vain hitaan ja sitkeän kehitystyön, nimenomaan työn avulla ja siinä olennaista oli opettaa kansa itse auttamaan itseään. Mikään ilmaiseksi jaettu ”kehitysapu” ei olisi voinut sen tilaa parantaa.
Itse asiassa Suomen kansa pääsi kehityksen hyvään kierteeseen ja tuloksia alkoi syntyä yllättävän nopeasti, vaikkakaan hyvä ei aluksi jakaantunut suinkaan tasaisesti, päinvastoin.
Joka tapauksessa kuulostaa nykyajan näkökulmasta jo yllättävältä, että niinkin sympaattinen tarkkailija kuin Jac. Ahrenberg vielä 1900-luvun alussa katsoi, ettei suomenkielellä olisi tulevaisuutta eikä siis mahdollisuuksia maan turvaajana venäläistämistä vastaan.
Historia osoitti, etteivät suomalaiset koskaan eivätkä missään olleet kyenneet luomaan valtiota. Kyseessä oli siis aivan asiallinen, empiirinen todiste, jolla oli tiettyä uskottavuutta.
Suomenmielisyys ja ruotsinmielisyys iskivät aikanaan maassamme kiivaasti vastakkain ja maailmansotien välisen ajan aitosuomalaisuus näyttää tänään monesta jo karikatyyriltä.
Maan suomalaistamisessahan oli itse asiassa otettu valtavia edistysaskeleita ja sadattuhannet ihmiset olivat jopa muuttaneet ruotsalaisperäisen nimensäkin suomalaiseen muotoon. Sama muuten koski myös Raja-Karjalan venäläisperäisiä nimiä.
Vanhan rahaeliitin puhumaa kieltä ei sentään saatu muutettua kuin osittain, mutta joka tapauksessa asiat alkoivat tasa-arvon kannalta olla jo aika hyvällä mallilla, kun lähes koko kansa sai mahdollisuudet sivistykseen ja palveluihin omalla äidinkielellään.
Tässä tilanteessa puhuminen suomenmielisyydestä ja ruotsinmielisyydestä alkoi olla jo irrelevanttia. Kun tiukka paikka tuli, osoittautui kyllä, ettei isänmaallisuus ollut kielestä kiinni.
Tämä on tietenkin tunnettua, mutta kertaanpa asian kerran vieläkin palauttaakseni mieleen, miten tavattoman uusi asia tuo kielellinen tasa-arvo meillä on.
Siihen pyrkiminen ja sen saavuttaminen ovat olleet nationalismin hedelmiä. Suomen kansakunta ja suomenkielinen kulttuuri luotiin määrätietoisesti ja sitkeästi taistellen. Siinä ei ollut eikä ole mitään ”kuvitteellista”, kuten Benedict Andesronin vaatimattoman kirjasen väärinymmärtäjät aina hokevat.
Kielellinen tasa-arvo on ollut ja on paljon konkreettisempaa ja todellisempaa kuin nyt vaikkapa feministien nykyään saarnaama tasa-arvo, joka suurimmaksi osaksi perustuu täysin kuvitteellisiin postulaatteihin sukupuolten samanlaisuudesta.
Janne Saarikiven kirja sivuaa alkuosassaan tätä nationalismin ohjelmaa, mutta sortuu valitettavasti toistelemaan sitä nykyisin valitettavan yleistä harhaa, jonka mukaan Suomi luotiin vasta 1800-luvulla.
Mutta se ei ole kirjassa olennaista. Kirjan varsinainen anti liittyy suomen kielen menestystarinaan, joka nyt on joutunut uhatuksi.
Kirjoittaja sijoittaa suomalaisen Suomen huippukohdan 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen, mikä minunkin mielestäni on uskottava arvio.
Tuossa vaiheessa suomi toimi maassamme kaikkialla, ilman todellista kilpailijaa. Ruotsi ei ollut sellainen ja sen kanssa elettiin rauhallista rinnakkaiseloa. Sellainen ei ollut myöskään englanti.
Se oli aikaa, jolloin niin tiede kuin taide olivat suomenkielisiä ja jolloin myös laulettiin, puhuttiin ja kirjoitettiin suomeksi.
Itse asiassa suomen kieli kuului ja kuuluu yhä maailman suuriin kieliin. Moni sellainen kieli, jolla on paljon enemmän puhujia, ei pysty osoittamaan samanlaista tuotetun tekstin määrää.
Se, joka tuolloin osasi suomea, ei itse asiassa tarvinnut muita kieliä. Luulenpa, että meillä suuri osa yliopistollisen tutkinnon suorittaneista osasi vieraita kieliä varsin huonosti.
Tosin yliopistossa pyrittiin takaamaan suhteellisen laaja kielitaito, johon humanistisilla aloilla kuului oman äidinkielen lisäksi aina toinen kotimainen kieli, latina ja kaksi nykykieltä. Tämä riitti kuitenkin vain tieteellisen tekstin lukemiseen.
Nyt suomen kieltä tunkee tieltään monilla elämänalueilla englanti. Sitä oppiakseen ei enää tarvitse varsinaisesti opiskella ainakin jonkinlaisen taidon saavuttaakseen. Muita kieliä opiskelee vain harva.
Hyvä englannin taito taas hankitaan käytännössä vain oleskelemalla englanninkielisessä miljöössä ja sellaisia alkaa maassamme olla jo vaivaksi asti, niin työpaikoilla kuin koulutuksessa. Aluksi on toki oleskeltava vieraassa maassa.
Kirjoittaja kuvailee aika paljon suomen kielelle ominaisia erikoisuuksia ja sitä, miten siihen on tavallaan sisäänrakennettu koko kansallinen historia ja kulttuuri. Kielessä on valtava määrä ainesta, jonka ilmaiseminen vaikkapa englanniksi on mahdotonta.
Sitäkin kummallisempaa on se nöyräselkäisyys ja suoranainen naiivi into, jolla suomea ollaan syrjäyttämässä englannin tieltä.
Kun kirjoittaja laskee tarkastettavaksi ilmoitettuja väitöskirjoja Helsingin yliopiston ilmoitustaululta, hän huomaa tyrmistyksekseen, että 39 uudesta väitöskirjasta 38 on englanninkielisiä.
Se yksi on sitten ruotsinkielinen.
Englannin tunkeutuminen maahan on tietenkin tapa tuhota sen kansallista minuutta. Samalla se epäilemättä on uusi askel pois siitä tasa-arvosta, joka kerran saavutettiin. Kannattaa ottaa huomioon, että ylivoimaisesti suurin osa siitä työstä, jota nykyään tehdään, voidaan nimittää kielityöksi.
Ne, jotka eivät osaa englantia, joutuvat syrjään parhaiten palkatuista ja vaikutusvaltaisimmista työtehtävistä.
Mutta olennaisempaa on, että menetetään ainutlaatuinen kieli ja siihen elimellisesti liittyvä kulttuuri, joka on kehittynyt vuosituhansien aikana.
Kirjoittaja ei tätä sano, mutta itse voisin lisätä myös sen, että se englanti, jota omaa kulttuuriaan ymmärtämättömät ja halveksivat hupakot osaavat, on normaalisti puolivillaista ja primitiivistä, vailla minkään kulttuuripiirin ymmärtämistä. Luulenpa, että Orwellin kuvaama uuspuhe muistuttaa sitä hyvin paljon.
Sillä kielellä ei suomalainen kulttuuri tai mikään muukaan kulttuuri sanan syvemmässä mielessä ole edes mahdollinen, vaikka oluen ja valkoviinin tilaaminen kyllä onnistuvatkin ongelmitta.
Varsin hauska kohta kirjassa on se, jossa kirjoittaja kuvaa oman itsensä kehittymistä siltä keskeiseltä osalta, kuin se koskee seurustelua kirjojen kanssa.
Hän tykkää hurjista kirjoista, joissa ajattelulla ei ole turhia pidäkkeitä. Sen sijaan häntä tympäisevät ”muoviset” menestysteokset, joissa noudatetaan tiettyä kirjojen menestyskaavaa. Hän lukee kirjoja tutustuakseen ihmisiin, jotka ajattelevat eri tavoin kuin hän itse.
Kirjan perusteella uskaltaa sanoa, että kirjoittaja on suomenmielinen, mikä nykyisessä kontekstissa tarkoittaa kykyä ja uskallusta nousta vastustamaan maan myymistä tai suorastaan lahjoittamista vieraalle kulttuurille.
Tämä on merkittävä puheenvuoro, joka kannattaa ottaa vakavasti. Luulenpa, että siinä käsitelty asia ansaitsisi tulla selkeästi esille myös eduskuntavaaleissa.
Kuka uskaltaa ilmoittautua suomenmieliseksi? Ellei joku uskalla, voiko sellaisen henkilön moraalille muutenkaan antaa arvoa?
Vai pelkäävätkö eliittiin pyrkivät henkilöt vertaisryhmänsä leimaavan heidät impivaaralaisiksi junteiksi, mikäli he uskaltavat kritisoida sitä murheellista ja tyhmänsitkeätä prosessia, joka nykyään ilmenee vapaaehtoisena luopumisena omasta kielestä ja kulttuurista?

30 kommenttia:

  1. Laiskuuteni ja ikäryhmäni takia oma kielillä puhumiseni on vähän kiikun kaakun, mutta onneksi olen saanut lukea melkoisen osan maailmankirjallisuudesta suomeksi. Se on tehnytkin minusta melkoisen suomifriikin ja olen aina kritisoinut, kun rakkaat lajitoverini ovat kehuskelleet lukevansa kirjoja mieluimmin alkukielellä. Okei dekkareita ja jotain asiatekstiä minäkin luen, mutta en koskaan yritä lukea maailmankirjallisuuden tärkeitä teoksia. Nyansseissa piilee suuruus ja taide. Alex Matson kyllä piti muotoa vielä tärkeämpänä, joka kyllä pitää paikkansa, mutta nyansseissa piilee kuitenkin tyyli ja persoonallisuus, eikä niistä saa kaikkea irti muulla kuin äidinkielellään.

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti ilmoittaudun suomenmieliseksi, kun sillä tässä viitataan eritoten suomen kielen arvostamiseen. Eikä minusta mitään hupakkoa muutenkaan tekemälläkään saa. Siinä on hyvin vähän mitään junttia arvostaa äidinkieltään vaan se on kielen ja kulttuurin elinehto vaalia omaa kieltään. Sen tietää myös ihan jokainen ruotsalainen, venäläinen ja jenkki, että oma kieli on pääomaa parhaimmillaan.

    Merkittävä ja ilahduttava on blogistinkin arvonanto suomenmielisen Saarikiveä kirjaa kohtaan. Englannin kieli on kieliopiltaan hyvin tylsää rakenteellisesti, helppoa toki puhua, ilmeisen pinnallista ajatteluun. Siinä suomi on erinomainen väline verbalisoimaan ajattelua sanoiksi. Näin tulkitsen itse - ihan suomeksi.

    VastaaPoista
  3. Joskus 1800-luvulla oli kuulemma kielentutkijoiden keskuudessa vallalla sellainen ajatus, että ns. agglutinoivia kieliä käyttävät kansat eivät kykenisi johdonmukaiseen ajatteluun. Agglutinointi tarkoittaa sitä, että sanoihin liimaillaan lisäpalasia sen sijaan että käytettäisiin sanoja sellaisinaan ja prepositioilla höystettyinä. Tällaisia sekulikieliä ovat ainakin suomi, viro, unkari, baski ja onkohan turkkikin.

    Tuo näkemys lienee vanhentunut ja itse ajattelen tämän liimalappukielen avulla, että keskeinen syy siihen, että suomalaiset ovat kyenneet saamaan aikaan kansaan kokoon nähden aika paljon, saattaa perustua nimenomaan siihen, että kielemme tarjoaa ajattelulle erilaiset välineet kuin tavalliset eurooppalaiset kielet. Englanniksi ajatteleminen on erilaista ja sekundaenglanniksi ajattelu varmaan heikompaa.
    Pidetään suomi kielenä voimissaan, niin pärjäämme jatkossakin!

    VastaaPoista
  4. "...väitöskirjoja Helsingin yliopiston ilmoitustaululta, hän huomaa tyrmistyksekseen, että 39 uudesta väitöskirjasta 38 on englanninkielisiä."

    Ne kun eivät maailmalla oikein osaa lukea suomea...

    Nimim.: Kansallismielinen suomenkielen fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät, niin. Eikä aina tarvitsekaan. Kun suomenkielen väitöskirjatkin tehdään englanniksi, ei asiassa ole enää yhtään mitään tolkkua. Ne, jotka tästä kielestä jotakin ymmärtävät, osaavat sitä myös lukea.
      Ja Suomen historian väitöskirja englanniksi on yhtä typerä idea. Toinen juttu on, että sen pohjalta on yleensä aina tehty artikkeli jollakin muulla kielellä, jonka perusteella ne tiedot välittyvät myös kielitaidottomille.

      Poista
  5. Väitetään, että Eino Jutikkalan "impact arvoksi" osoittautui aikoinaan nolla, kun hän oli rajoittanut julkaisunsa pohjoismaihin.
    Nämä hokkuspokkus-luvut, jotka saattavat toimia lääketieteessä, ovat joka tapauksessa irrelevantteja kansallisissa tieteissä, mitä ei nykyään oikein taideta ymmärtää. Ellei tiedettä yleensäkin tehdä suomen kielellä, merkitsee se vapaaehtoista pudottautumista alkukantaisten kulttuurien tasolle, ei suinkaan nousemista johonkin korkeampaan kastiin.

    VastaaPoista
  6. Suomalaista kansan demokratiaa: demokraatit parhaiten tietävät mitä kansa haluaa, sitten vaan pakko päälle.

    VastaaPoista
  7. Ilmoittaudun myös snellmanilaiseksi suomenmieliseeksi: ilman suomea ei ole Suomea.

    Eräs ylistettävä ryhmä on käännytyn tietokirjallisuuden julkaisijat: Terra Cognita -kustantamo ja sen puuhamies Kimmo Pietiläinen ovat taas kerran kiitoksensa ansainneet. Toinen ryhmä on kaunokirjallisuuden ja runouden kääntäjät ilman heitä ei välttävän kielitaidon omaava voi nauttia vieraiden kulttuurien hedelmistä. Ikävää vaain, että nykyinen kääntämistapa ei riittävästi huomioi alkukielen rakenteita ja sanontatapoja, esimerkiksi vanhat käännökset venäjästä avaavat enemmän alkukielen ilmaisutapaa.

    VastaaPoista
  8. Siinäpä olisi myös oman selvitystyönsä paikka, missä määrin tuo kielikysymys, varsinkin yliopiston suomalaistamisriita oli vaikuttamassa mm. AKS:n radikalisoitumiseen. Tokipa aitosuomalaisetkin omat pöljäilynsä tekivät, mutta oli ruotsinkielistenkin toiminta monessa kohdin hyvin itsekästä ja lyhytnäköistä. Ja onhan se aika outoa, jos itsenäisen maan pääyliopistossa ei voi suorittaa opintojaan suomeksi alusta loppuun.

    -J.Edgar.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oli ruotsinkielistenkin toiminta monessa kohdin hyvin itsekästä ja lyhytnäköistä". Kerrohan tästä toiminnasta vähän esimerkkejä. Oliko, kenties, itsekästä ruotsikoilta pyytää muista Pohjoismaista tukea aitofennojen ajaman Helsingin Yliopiston yksikielistämisen ja ahdasmielistämisen torjumiseksi? Rolf Lagerborg antaa mainiossa teoksessaan "Ord och inga visor" vuodelta 1945 edustavia näytteitä Oikeiden Suomenmielisten kiihkeistä reaktioista tähän hurrien saamaan sivustatukeen. Ajattelemisen arvoinen on mm. useiden käkisalmelaisten lähettämä äärimmäisen kiukkuinen kirje, missä jyrkästi torjutaan moinen "Suomen sisäisiin asioihin puuttuminen". Lagerborg ajattelee Käkisalmen myöhempää kohtaloa ja pohtii vanhaa viisautta jumalista, jotka lyövät sokeudella tuhottavaksi määrättyjä.

      / Ördög

      Poista
  9. "39 uudesta väitöskirjasta 38 on englanninkielisiä."

    Kyllä suomalaisen yliopiston tehtävä on tuottaa korkeinta tiedettä suomeksi ja siten huolehtia siitä, että siinä luodaan tieteelle suomenkieliset käsitteet ja ilmaisut. Kyökkisuomella tai pidginenglannilla ei suomeksi voida ajatella tieteellisesti. Ilman tiedettä ei kulttuuri voi kestävästi kehittyä eikä edes pysyä.

    Yksi syy tuohon on yliopistojen rahoitus, suomenkielisistä väitöskirjoista ei makseta.

    VastaaPoista
  10. Tuomioja on kutsunut Markku Kuisman hätäkokoukseen maanantaiksi koska "pohjoismaista hyvinvointivaltiota uhataan joka puolelta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäkokous pidetään ymmärrettävästi siellä missä kerran punalippu torniin nostettiin.

      Poista
    2. Kuisma on ihan asiallinen tyyppi, mitä nyt olen käsittänyt pari hänen kirjaansa luettuani. Tuomioja sen sijaan... No sanotaan vaikka, että miehellä on valtavasti älykkyyttä, mutta valitettavasti ei läheskään samassa suhteessa viisautta. Puhdasverinen shamppanjasosialisti.

      -J.Edgar-

      Poista
  11. Täällä Vihavaisella mainittiin Iisalmen Sanomien vanha mainos, jossa Timo Soinin oppi-isä Veikko Vennamo pyrki eduskuntaan kutsumalla maakuntaa etelän herrojen siirtomaaksi.

    Jokunen vääräleuka on tulkinnut Timo Soinista sittemmin koulutetun siirtomaaherran, saman veroisen kuin Hgin yliopiston kasvatti Paavo Väyrynen, tohtori Åbo Akademista kuuluisalla väitöksellä NL:n pysyvyydestä.

    Tämänpäiväinen HS valistaa pitkässä jutussaan nuoremman väen Maija Vilkkumaan iskelmäversion Reijo Taipaleen Satumaasta sytyttäneen Jussi Halla-ahon Perussuomalaiset menestykseen,

    No, pääasia että puhutaan.

    VastaaPoista
  12. Halla-aho mainittu! Ja kuten yhä useammin nykyisin, nimikin on oikein kirjoitettu. Blogin aiheeseen liittyen klassikkokirjoitus rotutohtorilta yli kymmenen vuoden takaa. Myyräntyö suomen kielen nujertamiseksi ei ole ihan uusi juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halla-aho ei näe puita metsässä sillä suomenkieltä ei uhkaa somalien kieli vaan suuren yltäkylläisen kotoinen rahan ja pakkorakkauden kieli uhaten haudata kansankielisen kulttuurin hiljallen elävältä.

      Poista
    2. Ruåtsalaisten olisi aiheellista muistaa, ettei se svenskakaan mikään maailmankieli noin suoranaisesti ole, joten aika suurella todennäköisyydellä huuhtoutuu samaan amerikkalaisuuden tulvavuokseen kuin suomikin, jos näin on käydäkseen. Ruotsissahan se amerikkalaistuminenkin on vielä monta askelta pidemmällä, mitä täällä takapajuisessa impiwaarassa.

      -J.Edgar-

      Poista
    3. "Ruåtsalaisten olisi aiheellista muistaa, ettei se svenskakaan mikään maailmankieli noin suoranaisesti ole". Kyllä me sen muistamme, usko pois. Mutta kun ajattelee sitä valtakunnan pääkielen alennustilaa, jota blogikirjoitus käsittelee, ja jota minäkin usein murehdin, tuntuu uskomattomalta seurata Suolimaisuuden liiton puuhastelua. Aikoinaan suomalaisuuden puolustajaksi perustetulla seuralla on kusi sukassa mitä englannin ylivaltaan tulee. Sen sijaan tuo arvon liitto ajaa itsepintaisesti meidän äidinkielemme aseman kaikinpuolista heikentämstä.

      / Ördög

      Poista
    4. Kiitos Halla-aho-linkistä! Olin kyllä lukenut jutun ennenkin, mutta on se hyvä. Kirjoituksen syvempi merkityshän on se, että se osoittaa selvästi meidän kansamme tosiasiallisen lukutaitomme ja -halumme oikean tason, joka on siis surkea.

      Kieliriidoista on paljonkin hyviä juttuja, joista saa käsityksen ongelman syvyydestä.

      Mutta silti nyt olisi hyvä lopettaa tämä suomi-ruotsi-kiistely ja yhdistää voimamme ulkoista painetta vastaan.



      Poista
  13. Nyt olisi Suomalaisuuden liiton aika haudata se epäolennainen kauna ruotsin kielen suuntaan ja keskittyä suomen kielen pelastamiseen tappajakieli englannin rynnistykseltä. Katsotaan sitä pakkoruotsi-asiaa uudestaan sitten, kun Helsingin lentoasemalla on taas suomenkielisiäkin opasteita ja Helsingin kantakaupungissa voi valita ravintoa suomenkielisiltä ruokalistoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Nyt olisi yhdistettävä voimat eikä riideltävä keskenämme.

      Poista
  14. Kysyisimpä Vihavaiselta aihealueen ulkopuolelta,raskaasti ohi viilettäen,tai ei ehkä sentään.
    Onko professorilla yhteyksiä tai ymmärrystä,maassamme vieailleesta,akatemikoksi tituleeratusta Juri Panarinista,toki hänen, kohudosentin suomeksi kustantamaa käänöstä lukiessa, ei jää epäsellväksi, mistä ja mikä on hänen suorastaan ylimaallinen vihollisensa, se ei ole yhtenäinen siviisaatio länsi sinänsä,vaan sen tämänhetkinen ja historiallinen ydin Lontoo.
    Lontoon Panarin kytkee historiallisen kehityksensä vuoksi kolmanneksiKartagoksi,jolle hän toivoo edeltävien Kartagojen kohtaloa.
    Tässä onkin juuri se ohut säije, jonka varassa voin yrittää palata blogin alkuperäiseen teemaan, aglosaksisen kultuurin ja eglannin kielen dominanssiin,siinä sivilisaatiossa mihin meidät on kultuurillisen kasvatuksen menetelmin siiretty.

    Jo nyt on meneillään hankkeita missä eglanti kielenä pyritään saamaan maamme viralliseksi kieleksi, se nyt on jo maamme tieteen ja korkeamman sivistyksen kieli.

    Palatakseni Panarinin kirjaan,maailmankuvaani eniten vahvistanut ja mullistanut väite, minkä vähälle huomiolle jäämistä olen meillä ihmetellyt, on Stalinin niin genettinen kuin organisatoorinen tausta, Stalin oli oman viiteryhmänsä tuote, menestyksekäs sellainen.
    Aikaisemmin olen pitänyt Stalinia ainoastaan historiallisena sattumana,poikkeusyksilöönä, josta kehittyi rikollinen nero,nyt selattuani netistä löytyviä Panarinin mainitsemia,minulle uusia nimiä, käsitykseni Venäjän suuresta vallankumouksesta on muuttunut.

    Palatakseni viellä edes jotenkin aiheen piiriin, minkä käsittääkseni on suomen kielen asema nyt ja tulevaisuudessa.

    Panarin esittelee laajasti kirjassa teemaa passionaarisuudesta,tuon ilmeisesti Gumiljovin kehittelemän teorian käsitettä ei löydy suomenkielisestä googlesta,ilmeisesti on siten että hyvinvointi yhteiskunta ja vapaa läntinen sivilisaatio on kykenemässä poistamaan kärsimyksen pois ihmisten arjesta ja mielestä.
    Toisaalta tämä huolettaa, koska Gumiljovin teorian mukaan Passionaarisuus ja kärsimyksen sieto tekee ihmisestä vasta uusia saavutuksia kohden menvän yksilön.
    Koska olen kotoisin maamme körttiläis alueilta, tosin kotini oli osin suruton, isäni osalta,mutta äitini oli tuon liikkeen vaikutuspiiristä,niin olen tietoinen myös sen peruslähtökohdista ihmisenä olemiseen, ukko paavo ja muut hegenmiehet varoittivat, juuri viettien vietävänä olemisesta, hekkumassa elämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on ollut liikkeellä jo kolmisenkymmentä vuotta.

      Poista
    2. Nii, tätä Igor Panarinia en tunnekaan. Sen sijaan Juri on tunnettu: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=panarin
      ja olipa vielä taannoin yksi muukin slavofiili panarin.

      Poista
    3. Siis Igorin kyllä tiedän, mutta Juria en.

      Poista
    4. Tein tietenkin virheen heti kättelyssä, Igor oon se josta käsityksiäsi kyselen,juri jääkiekkoilija,menee Panarinit sekaisi.
      Panarin totesi olleensa amerikassa teekutsuliikkeen vieraana ja luennoineensa siellä, kymmen vuotta sitten,menvänsä syssymmällä uudellen, jos päästävät.

      Panarinia kuunellessani ja etenkin lukiessa itselleni avautui viides maailmanvalta teos uudessa valossa,pitäisikö kuunella ja lukea uudelleen.Pleniv lienee kirjailija.

      Panarinin kirja kyllä osoittaa sevästi myös niinsanotun vapaanmaailman, vapaanviestinnän järkevyyden rajat,tulipa juuri kirjan lukemisen jälkeen sekin konkrettisesti todistetuksi tapahtumissa telluksen toisellapuolen.
      Hän mainitsee myös hybriidisodan muotoina myös alemmantason terroristiset teot, uten Australiasta levinneen neulojen laittamisen hedelmiin,sabotaasitarkoituksessa.



      Poista
  15. Sanoista tekoihin - ensi kerralla käväistessäni eräässä lempiravintoloistani Fafa'sissa aion lempeästi opettaa tilausta tehdessäni suomen kieltä asiakaspalvelijoille. Kyllä vähintään "kiitos ja ole hyvä ja kas tässä maksupääte voit laittaa kortin" pitää irrota Suomen pääkaupungissa, eihän tästä muuten tule mitään. itselläni ei olisi pokkaa mennä vieraaseen maahan puhumaan englantia vaikkapa unkarilaisille tai ranskalaisille vuodesta toiseen ilman sanaakaan oman maan kielestä.

    Kiitokset inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  16. Tarvitaan 16-vuotias ruotsalainen tyttö panemaan koulut päiväkdi kiinni paikallisen kielen puolesta

    VastaaPoista
  17. Juuri näin, nimimerkki Puhutaan Suomea! Lisäksi tarvittaisiin instituutioita tai järjestöjä, jotka olisivat kiinnostuneita suomen kielebn asemasta nyt ja tulevaisuudessa. Mitä ne järjestöt tai instituutiot voisivat olla?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.