torstai 25. huhtikuuta 2019

Maiden nimet


Nimet ja nimittäminen

Kansat yleensä nimittävät itseään jollakin nimellä, kunhan ensin ovat keksineet kuvitella olevansa olemassa.
Suinkaan aina eivät naapurit ja kaukaisemmat käytä heistä tuota samaa nimeä, mitä pitäisinkin aika luonnollisena.
Joskus sattuu, että muiden antamaa nimitystä pidetään jotenkin alentavana, ellei nyt suorastaan häpäisevänä. Esimerkiksi samojedihan merkitsee venäjäksi itsensä syöjää ja sitä ei taideta nykyään oikein pitää asiallisena ja puhutaan sen sijaan nenetseistä.
Yleensä kuitenkin lienee jokaisella kielellä oikeus itse valita, mitä sanoja se käyttää. Toisten äidinkielen sorkkimista voisi pitää jo aika häpeämättömänä tunkeutumisena toisen alueelle.
Niinpä meilläkin puhutaan saksalaista eikä deutscheista, ruotsalaisista eikä svenskeistä, venäläisistä eikä ryssistä (russeista) ja virolaisista eikä eesteistä.
Ei olisi kohtuullista eikä järkevää vaatia muuttamaan näitä tuhatvuotisia käytäntöjä jonkin nykyisen päähänpiston takia.
Myös oma nimemme, suomalaiset, on vain omassa käytössämme. Jo ruotsalaiset ja venäläiset puhuvat finneistä ja hyväksymme sen, vaikka se ainakin assosioidaan acneen, vaikka siihen tuskin etymologosesti liittyy.
Ehkä patrioottista sielua sentään raastaa, kun ruotsalaisessa lehdessä mainostetaan, että jokin rohto svälter ut finnar. Eiköhän siinä ole ihmisvihamielinen assosiaatio lähellä?
Suomi, kaksikielisenä maana, ei ole sinänsä harvinainen tapaus. Se, että kieliryhmät sietävät toisiaan niin hyvin, on sen sijaan poikkeus. Kysykää vaikka belgialaisilta. Sveitsiläisiltä ei kannata kysyä, sillä siellä ne elävät aivan erillään.
Joka tapauksessa taannoinen maatunnuksemme SF herätti aikoinaan vähän kummastusta, mutta tulkittiin sitten yleensä loogisesti: Soviet Finland.
Nyt meistä joka tapauksessa on tullut yhä enemmän finnejä ja tuo oma Suomemme on jäämässä aivan unhoon kansainvälisissä yhteyksissä. Ehkäpä tämä on ihan OK, kun ei ole muitakaan finnejä, joihin voisimme tulla sekoitetuiksi.
Jotkut nimityskysymykset ovat mielestäni hieman problemaattisia.
Ajatelkaamme Gruusiaa, jonka omakielinen nimi on Sakartvelo ja gruusialaista merkitsevä adjektiivi on kartuli.
Itsenäistyttyään Gruusia kuitenkin haluaa, että muut (ketkä muut?) kutsuisivat sitä Georgiaksi, joka heti sekoitetaan samannimiseen USA:n osavaltioon eikä sitä paitsi ole sikäläistä kieltäkään.
Siellä siis haluttaisiin muiden muuttavan omassa äidinkielessään käytettävää nimeä heidän suosimaansa ulkomaiseen nimeen.
No, joka tapauksessa venäjässä on puhuttu Gruusiasta ainakin ne pari sataa vuotta, kun se kuului tuhon imperiumiin, poikkeuksellisen lojaalina osana, muuten.
Kuten niin usein käy, tuo nimi on sitten välittynyt muillekin.
Samaan tapaanhan Espanjan ja Englannin imperiumit ovat välittäneet omia nimityksiään ja jopa oikeinkirjoitustaan muille kansoille.
Aasialaisten paikkojen perinteinen, kaamea oikeinkirjoitus kuuluukin useimmiten englannin siunauksiin. Ovathan jopa anglosaksien itse ahtamat nimityksetkin usein välittyneet eteenpäin, esimerkiksi Mount Everest.
No, mutta tämähän jatkuu muuallakin: siten puhutaan aivan normaalisti myös suomessa Mexico Citystä (Ciudad Mexico), mitenkään noteeraamatta asian järjettömyyttä.
Luojan kiitos, englantilaiset muodot Keski-Euroopan paikannimistä eivät ole ainakaan vielä tulleet yleiseen käyttöön. Ajatellaanpa: Ratisbon (Regensburg), Leghorn (Livorno)…
Ja niin edespäin. Aivan tarpeeksi sekaannusta on jo aikaan saanut Hamletissa esiintyvä Elsinore, joka siis tarkoittaa Helsingöriä.
Mutta taidamme elää muutoksen aikoja tässäkin asiassa. Aasialaiset alkavat yhä enemmän käyttää omia nimiään, jotka tosin usein kirjoitetaan yhä englantilaisittain.
Monet uudet maat torjuvat vihaisina vanhat nimitykset ja jopa ikivanhat, kuten Gruusia, haluavat kansainvälistä nimenvaihdosta.
Mutta meille suomaalisille taitaa kelvata tuo oma ja vakiintunut käytäntömme vai kuinka? Ehkä olemme vähän omituisia?
Minusta se on hyvä asia.

13 kommenttia:

  1. Virossa kartul tarkoittaa perunaa. Google varmaan kääntäisi kartulisalatin gruusiansalaatiksi.

    VastaaPoista
  2. Korkealle arvostettu historioitsija Erkki Tuomioja on lähinnä saastuttanut ilmaa lukuisilla kaukomatkoillaan markkinoimalla historiaa absoluuttisena totuutena, jossa keskushallinto määrää ihmisten yläpuolelta nimien käytöstä esim. sanojen Posti ja Post rauhanomaisesta rinnakkainelosta virastotalon seinässä joskus menneessä ajassa täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneillä säännöillä pelotellen dosentteja sisäisillä konflikteilla, ja ajaen edustajat hakeutumaan istuntosalissa keskemmälle.

    Kehittyneempi läntinen ajattelu takaa rauhan antamalla vallan paikallisille ihmisille päättää lähihallinnon sanankäytöstä.

    VastaaPoista
  3. Kysyin kielten sopusointua sveitsiläiseltäkin, ja ihan mukavasti tulevat saksan, ranskan, italian ja retoromaanin osalta toimeen kuten toki noin muutenkin. Kaikkien oletetaan osaavan käsittääkseni Schwitzerdutchia eli sveitsinsaksaa, joka on ihan tunnistettava murre saksaa osaaville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Genevessä on turha tarjota saksaa. Olen muutenkin ymmärtänyt, että valaliittolaiset ovat onnistuneesti välttäneet monikulttuurisuuden varaamalla kunkin kansan kulttuuriset oikeudet sen omalle alueelle.

      Poista
  4. Kyllä siellä kantonien itsemääräämisoikeutta vaalitaan ja tuskin on uhriudutu mitenkään monikulttuurisuuden edessä kohtalaisen kielellisen diversiteetin vallitessa. Kielten käyttö vaihtelee alueittan. Pohjois-Sveitsissä Zurichissa ja Luzernissa puhutaan schwitzerdutchia paljon. Pohjois-Sveitsissä enemmänkin Italiaa ja Ranskan rajalla mentäessä tietenkim ranskaa. Näin olen ymmärtänyt itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin tietenkin, että Etelä-Sveitsissa puhutaan italiaa jonkun verran, eikä Pohjois-Sveitsissä. Muutoinhan tämä sveitsin kielipolitiikka tulikin tuossa monen toimesta selvennettyä

      Poista
  5. Sveitsin kieliolot määrittyvät kanttoonikohtaisesti: Genevessä ranskaa, Zurichissä saksaa, etelässä italiaa jne. Keskushallinnossa kouluja käyneet hallitsee kaikkia. Retoromaniaa joissakin kylissä.

    VastaaPoista
  6. Harvoinpa missään päin Sveitsiä(kään) tulee vastaan ketään, joka ei osaisi englantia. Palveluammateissa viisikielisyys on ihan tavallista. Italiankielisellä järvialueella englanti on kakkoskieli italian jälkeen, Zürichin keskustassa saksan jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Vaan tuskinpa Wilhelm Tellin kotiseuduilla on lakisääteisiä velvoitteita opiskella muiden kantonien kuin oman kieliä. Me sen sijaan yhä kumarramme vouti Gesslerin tyhjää hattua - eli yhä pakotamme lapset opiskelemaan siirtomaaherrojen turhaa kieltä.

    VastaaPoista
  8. Sveitsi on monessakin suhteessa käenpoikanen kansallisvaltioiden paradigmassa: enemmänkin kartalle piirtynyt (porvarillinen) yhteiskuntaluokka. Sveitsi jos mikä on maa, jonka alaluokka ei asu itse maassa. Karttoja pitäisi muutenkin lukea näin - voi esimerkiksi katsoa, mitä muiden maiden luottoluokituksia lasketaan, kun joku maa on kriisissä. Sieltä löytyy sitten kriisimaan tosiasiallinen yläluokka. Mutta Sveitsi on vielä kokonaan oma juttunsa, aivan eri liigassa tässä suhteessa.

    VastaaPoista
  9. Sodan jälkeen idealistit suunnittelivat nostaa Euroopan tuhkasta Sveitsin mallilla: mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä.

    Se miltä EU tänään näyttää on eri juttu Suomen ensimmäisinä vaatiessa historian suurimmasta rauhanyhteisöstä sotilasmahtia

    VastaaPoista
  10. Ennen valtioiden nimet mukautettiin suomen kieleen, kuten Puola, Norja, Ranska, Kreikka jne. Nyt uudempien nimien kanssa toimitaan alkukielisen nimen ohjaamina niin vahvasti, että kirjoitetun nimen lausunta voi poiketa suomen kirjoitusjärjestelmän mukaisesta, ja nimessä käytetään kirjaimia, joita ei löydy näppäimistöstä. Esim. Tšekki, Tadžikistan ja Chile (eli Tsekki, Tadsikistan ja Tsiile).

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.