sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Jokapäiväinen leipämme


Jokapäiväinen leipämme

Vanhasta kirjallisuudesta käy yhä uudelleen ilmi, miten harvinaista herkkua vehnäleipä oli 1800-luvun loppupuolen suomalaisille.
Vanhan kupletin mukaan Mikko kestitsi Miinaa kaupunkimatkalla ostamalla kymmenen ranskanleipää ja limonaatimehua.
Jos vielä vähän ajeltiin vossikalla, alkoi siinä ollakin herrastelua niin, että hirvitti. Eihän palkollinen usein saanut rahapalkkaa kuin nimeksi eikä talollisenkaan enempää sopinut kuin kannattanutkaan ruveta herrastelemaan. Talonsa hävittävät tuhlarit olivat sitten erikseen.
1800-luvun suomalaisen ruokavalion rekonstruointi näyttää olleen varsin haastava tehtävä. Kulutustutkimuksia on ani harvoja, eikä niidenkään edustavuudesta ole mitään takeita, päin vastoin. Kokonaisluvut taas ovat sikälikin harhaanjohtavia, että eri kansalaisryhmien kulutustottumukset olivat hyvin erilaiset.
Tämän aiheuttivat jo tuloerot, jotka olivat tuolloin valtavat nykyisen mittapuun mukaan.
Joka tapauksessa Sakari Heikkinen on tehnyt parhaansa selvittääkseen, mikä tilanne oli ja miten se muuttui 1860-luvulta 1950-luvulle ja Johanna Maula puolestaan on selvittänyt kehityksen vuodesta 1950 vuoteen 1993. Se onkin jo helpompi tehtävä, kun aineisto on parempaa. Tutkimukset on julkaistu englanniksi Kuluttajatutkimuskeskuksen sarjassa Julkaisuja 1 vuodelta 1996. (Finnish Food Consumption 1860-1993, 49 s.).
Tutkimuksesta ilmenee, että leipä oli se tärkein ravinnon lähde vielä pitkälle 1900-luvun puolelle. Sitä paitsi se oli aluksi miltei kokonaan ruisleipää ja vehnä löi itsensä läpi vasta 20.vuosisadan puolella.
Peruna oli meilläkin se toinen leipä ja sen käyttö näyttää lisääntyneen etenkin 1870-luvulta lähtien ja pysyneen hyvin korkealla aina 1950- luvulle ja jopa 1970-luvulle saakka.
Aikoinaanhan talonpojat olivat meilläkin synkästi vastustaneet perunoiden kylvämistä peltoonsa. Venäjällä asian turvaamiseksi oli joskus ollut käytettävä jopa sotaväkeä.
Maito oli kolmas perinteinen ravinnon kulmakivi ja sitä näköjään nautittiin tai ainakin tuotettiin varsin paljon, yli puoli litraa/hlö jo 1860-luvun alussa. Siitä määrä nousi ja näyttäisi 1930-luvun lopulla ylittäneen jo puolitoista litraa.
Tosin suurin osa maidosta oli pitkään kuorittua eli kurria. Kerma erotettiin ja kirnuttiin voiksi, joka taas myytiin ulkomaille. Myös juusto oli vientitavaraa, sen määrä suomalaisen ruokavaliossa pysyi hyvin pienenä, muutamassa grammassa aina 1950-luvulle asti, jolloin määrä alkoi nopeasti ja tasaisesti kasvaa ja oli 1990-luvulla jo noin 35 g/päivä.
Voin käyttö oli enimmillään 1960-luvulla, jolloin se nousi noin 50 grammaan päivässä/hlö, pudotakseen siitä 1990-luvulle tultua noin viiteentoista grammaan. Samaan aikaan margariinin kulutus kasvoi.
Liha on aina ollut suomalaisen ruokavalion tukijalka, vaikka sen nauttiminen on jakaantunut aika epätasaisesti, kuten vuosilta 1966 ja 1990 käytettävissä olevat tutkimukset osoittavat.
Kyllä lihaa syötiin 1860-luvullakin, ainakin joku sitä söi ja keskimäärä päivässä oli vuosina 1860-1862 peräti 71 grammaa. Samaan aikaan meni kalaa 26 grammaa. Vuosikymmenen lopun nälkävuosina luvut varmasti olivat aivan erilaisia.
Itse asiassa lihaa ja kalaa meni päivässä yhteensä noin 100 grammaa 1860- luvulta aina 1950- luvun alkuun, sotavuosien muodostaessa pienehkön notkahduksen. Sen jälkeen kulutus kasvoi ja määrä lähes tuplaantui.
Sotavuodet, jolloin nälänhätä oli jo häämöttämässä, näkyvätkin notkahduksena käyrissä, mutta tässä muutos näyttää yllättävän pieneltä, mikä heijastanee tässä käytettyjen tilastojen epätarkkuutta.
Suhteellisen uusi ja käytännössä aivan uusi herkku pöytiin ilmestyi 1960-luvulla, nimittäin kana ja oikeastaan broileri. Pakastebroilerien täyttämien pakastearkkujen ilmestymisen uistan itsekin. Tämän herkun halpuus oli eräänlainen ihme.
Vuosina 1968-1970 kananlihan kulutus oli vielä vaatimattomat 2,2, grammaa päivässä/hlö. Siitä se nousi tasaisesti ja saavutti vuosina 1992-1993 jo lukeman 20,1. Nousu oli siis liki kymmenkertainen.
Aikoinaan ravitseva, kaloripitoinen ruoka oli raskaan ruumiillisen työn tekijälle välttämättömyys. Niinpä ruokavalio eri yhteiskuntaluokissa jakaantuikin hyvin epätasaisesti, samoin kuin kehon rasvapitoisuus.
Yleensä vain varakkailla oli varaa tulla lihaviksi.
Tätä kuvaa muuan Ernst Lampénin kasku, jossa isäntämies oli mennyt Savonlinnan kylpylaitokselle hoitoja ottamaan. Siellä oli muuan toinenkin vauraan näköinen mies ja niinpä sitäntä tekemään tuttavuutta:  
-kukahan se työ mahatte olla?
-minä olen Rantasalmen provasti.
-vaen niin. No sitähän minä, että provasti, kun teillä on noin iso maha!
-iso mahahan se on teilläkin. Olettekos tekin provasti?
-ei, kun minä oon muuten vuan laeska mies…

Toki kulutustottumukset olivat riippuvaisia monesta muustakin asiasta.
Joka tapauksessa vielä vauraalla 1960-luvulla voitiin huomata suuria eroja eri kansalaisryhmien dieetissä. Vuonna 1966 maanviljelijäperheissä syötiin viljatuotteita, leipää ja puuroa jauhoina laskien 360 g/vrk/hlö, kun määrä oli johtajatason toimihenkilöillä 218 g ja työläisillä 263 g.
Lihaa taas kului maanviljelijöillä 1966 80 g, johtajilla 97 g ja työläisillä 96 g.
Vuoteen 1990 mennessä dieetit olivat muuttuneet siten, että maanviljelijät söivät enää 243 g viljatuotteita, mutta jo 164 g lihaa. Johtajilla luvut olivat 156 g viljatuotteita ja 112 g lihaa ja työläisillä 166 g viljatuotteita ja 142 lihaa (luvut pyöristettyjä).
Mitä lihaan tulee, Suomen kansa on aina rakastanut sikaa ja kun rahaa alkoi olla, lisääntyi tämän herkun nauttiminen. Määrä nousi 1950-luvun alun 34 grammasta 1970-luvun alun 81 grammaan, josta lähtien se alkoi laskea.
Kun muistaa 1950-luvun ”ainaisen” läskisoosin ja karjalanpaistin, tämä saattaa tuntua oudolta, mutta tyypillinen ruokavalio raskaan työn tekijöillä oli tietenkin toinen kuin konttoristeilla.
Kalan määrä on tasaisesti lisääntynyt. 1800-luvulla se näyttää olleen aika pieni, 1860-luvun alussa 26 g/hlö/vrk, josta se vielä hieman putosi ja oli 1950-luvun alussakin vain 17 g.
Silloinpa ei ollutkaan kasvatettua lohta, vaan saatiin useinkin tyytyä ruotoiseen särkeen ja ahveneen, ellei nyt muikunpyytäjiä ollut seudulla tai ostettu kaupasta silliä tai suolasilakkaa. Merestä silakkaa toki sai ostamattakin.
Kaiken kaikkiaan kalan ja metsänriistan tilastoinnissa lienee melkoisia ongelmia.
Joka tapauksessa kalan kulutus nousi sotien jälkeen huomattavasti ja hätyytteli 1980-luvun lopulla jo 50 g/vrk lukemia. Siinäpä tietenkin näkyy Kekkosen kirjoloheksi kastaman sateenkaariraudun eli forellin kasvatus ja myös norjalainen kassilohi. Molemmat olivat aikoinaan erikoisherkkuja.
Muistamme, miten Sandels Partalassa tarjosi pastorille tekovaatimattomasti hienoimpia juhlaruokia, niiden joukossa hän mainitsi forellin (suomeksi: ”Kas, pastori, lohtapa nyt!”). Tänään kyseessä on jokapäiväinen arkiruoka.
Kun ihmiset söivät ja pystyivät hankkimaan yhä enemmän uusia herkkuja, juustoista ja broilereista kasvatettuun kalaan ja vastaavaan, kutistui tietenkin viljan ja perunan osuus ruokavaliossa.
Vehnäleivällä ei ole enää sataan vuoteen ollut ylellisyyden leimaa ja itse asiassa keskiverto suomalainen syö nyt päivittäin sellaisia herkkuja, joista hän vielä sata vuotta sitten tuskin uskalsi haaveilla. Sataviisikymmentä vuotta sitten oli vielä alueita, joissa sanonta ”hän syö koko vuoden selvää leipää (ilman sekoitettua pettua)” tarkoitti samaa kuin ”hän on upporikas”. Näinhän Topelius todistaa.
Tämän tilanteen saavuttaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Maa on kohotettu takapajuisesta ”kehitysmaasta” eturivin vauraaksi kansakunnaksi ja sen on kovalla työllä ja järkeään käyttäen saanut aikaan suomalainen mies. Toki siinä souvissa on apuakin tarvittu, ei sillä, mutta kyllä päähenkilö ansaitsee työstään tunnustuksen.
Viitsisikö vielä sanoa, että kyseessä on nimenomaan heteroseksuaalinen cis-mies, mikäli pysytään olennaisessa, eikä ruveta kaivelemaan esille marginaalien ansioita, jotka sinänsä toki myös ovat olemassa, turhapa sitä olisi kiistäkään.
Nyt meillä on varaa olla syömättä mitä ikinä tahdommekaan tai siis emme tahdo. Tämä tilanne ei kuitenkaan ole syntynyt tuosta vaan, mieltä osoittamalla tai itkupotkuraivarin avulla ja se voisi olla aivan toisenlainenkin, elleivät ne, jotka tämänkin ihmeen ovat aikaan saaneet, olisi aikoinaan saaneet vaatimattomaksi palkakseen useinkin vain järsiä naurista ja hörpätä piimänsintua päälle.
Luulen, että tekee hyvää välillä muistella sitä, miten uutta tämä perustarpeidenkin täysi tyydyttäminen edes ruuan osalta meidän maassamme on.
Mehän olimme Aleksanteri I:n ja Napoleonin jakaessa maailmaa vielä viheliäistä korpea, jonka omistaminen ei tuntunut riittävältä palkkiolta siitä, että joutui käymään talvella raskasta korpisotaa ja sai vielä kestää Englannin kauppasaartoa.
Moldaviastahan Venäjän kansa haaveili. Siellä vuosivat rieska ja hunaja, siellä viini virtasi ja aurinko helotti…

28 kommenttia:

  1. " Leipä miehen tiellä pitää. "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja vellillä vetäjälle asti.

      Poista
    2. Sen vain haluaisin jonkun "terveysterroristin" selittävän minulle, miksi puuro on todellista superfoodia, mutta kun sen puuron paistaa leiväksi se muuttuu myrkyksi eli hiilarihötöksi.

      Poista
  2. ". Sataviisikymmentä vuotta sitten oli vielä alueita, joissa sanonta ”hän syö koko vuoden selvää leipää (ilman sekoitettua pettua)” tarkoitti samaa kuin ”hän on upporikas”. Näinhän Topelius todistaa."

    Tämä taisi olla alunperin Runebergin seloteosta olosuhteistat Ruovedellä 1830̈́-luvulla jolloin alueella oli nälänhätä,

    MafH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisipa ollakin. 1860-luvun nälkävuosina ihan sama juttu.

      Poista
    2. Tämä in hyvä ilmaisu, että saattoi sitä käyttä Topeliuskin.

      Poista
  3. "sen on kovalla työllä ja järkeään käyttäen saanut aikaan suomalainen mies. Toki siinä souvissa on apuakin tarvittu, ei sillä, mutta kyllä päähenkilö ansaitsee työstään tunnustuksen."

    Kuukausi sitten Hesarissa oli Anna-Stiina Nykäsen juttu toksisesta maskuliinisuudesta. Sen idea oli se, että tuollainen mies ei osoita tunteita ja heikkoutta. Mietin silloinen, että tuollainen maskuliinisuus oli tarpeen silloin kun vaikeasta maasta piti omalla, nykykatsannossa epäinhimillesella työllä väkisin vääntää niukka toimeentulo itselle ja ennenmuuta vaimolle ja lapsille. Myös Linnan Tuntemattomassa oli tuolainen mies Riitaoja enkä muista tämän olleen kirjailijalle varsinainen ihanne, jos kohta ei Lehtokaan.

    Tuo suomalainen mies kn tuolla omasta kärsimyksestään piittaamatta rakentanut hyvinvointiavaltion, jossa sitten erilaiset feministit ja ei-toksiset "miehet" voivat sitten haukkua perinteistä heteromiestä ja patriarkaattia - odottaessaan islamisaatiota,jossa noudatetaan koraaninin ohjetta, jonka mukaan Jumala on suosinut toisia enemmän kuin toisia" ja jossa asianmukainen kotikuri on säilytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oli paljon pointteja, ja pointti on juurikin se, että mies(kin) on varmasti hyvin paljon kärsinyt tätä maata vuorollaan rakentaessaa. Itse ainakin näin tavallaan feministinä toivon nykyaikana, ettei miehen tarvitse uhrautuen kärsiä epäinhimillisesti ja uskon että sitä toivoo ihan kaikki. Tunteilla on siinä iso merkitys, ihan se mitä meille kuuluu ja miten me voidaan oikeasti. Tunteista puhuminen on iso ja tärkeä juttu jokaiselle myös sen jokapäiväisen leivän ohella. mitä tulee johonkin islamisaatioon, niin mä en usko siihen enkä näe sitä Suomen kohdalla edes mahdollisena, tässä maassa asuvista joistakin muslimeista huolimatta. Tokihan tämä maa luterilaisena halutaan pitää jatkossakin.

      Poista
    2. Luterilaisuus vaan taitaa olla tänä päivänä (ainakin uskontona) jo melko hapraissa kantimissa. Ainakin herätysliikkeiden ulkopuolella. Toisaalta esim. ortodoksisuus on säilyttänyt kannattajakuntansa varsin hyvin, ja saanut käännynnäisiäkin. Tiukempi pitäytyminen traditioissa vaikuttanee tässä aika lailla.

      Mitä tuohon islamisaatioon tulee, niin se ei ehkä ole aivan akuutti ongelma. Mutta toisaalta, kukapa voi vannoa, millaiseksi maailma vielä voi muuttua? Kuten Miljoonasade "Marraskuu" - biisissään toteaa, "ei täällä liekit uhkaa, täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan"...

      -J.Edgar-

      Poista
    3. Itsehän liityin ev.lut kirkkoon tuossa pari vuotta sitten, että täällä mennään näin päin asioissa :)
      Olen itse muslimeihin tutustuessani törmännyt ainoastaan erittäin vieraanvaraiseen käytökseen niin Suomea kuin luterilaisuutta kohtaan. Siitä lähtökohdasta yhteiselokin samassa maassa onnistuu hienosti, eikä minulla ole heistä ollut mitään valitettavaa, päinvastoin.

      Poista
  4. "leipä oli se tärkein ravinnon lähde vielä pitkälle 1900-luvun puolelle. Sitä paitsi se oli aluksi miltei kokonaan ruisleipää" 

    Oliko näin myös itä-Suomessa, jossa leipaä leivottiin päivittäin?

    Sinällään se, että leipä tai ainakin vilja oli ravinnon tärkein lähde lienee ollut yleiseurooppalainen tilanne hyvin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en syö leipää kuin aamupalalla (jos ehtii) tai illalla kun tekee mieli jotain pientä syötävää. En ymmärrä miksi söisin leipää pääaterioilla kun on ruokaakin. Leivän tarjoamisen perinne pääaterioilla sinnittelee vielä mutta luulen sen painuvan margimaaliseksi tavaksi lähitulevaisuudessa. Se on muisto ajoilta kun ravitsemus oli todella pitkälti sen varassa.

      Poista
  5. Ruiksen* viljelyä edisti tänne sopeutuneet lajikkeet kuten monitähkäinen kaskiruis ja pohjoinen ohra. Vehnälajikkeita Suomen olosuhteisiin on kehitelty vasta sodan jälkeen voimallisesti, mutta vehnän suosiota selittää yksinkertaisesti sen muita viljoja hyvempi* maku. Sama koskee riisiä, jota olisi järkevintä syödä vain osittain käsiteltynä ns. ruskeana riisinä.

    Löytyykö tilastoista Suomeen tuodun suolan määrää vuosittain? Sehän on nykyisestä liikasaannista huolimatta välttämätöntä.


    *nykyisin saa sanoja taivuttaa miten itse haluaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana rakas suomen kieli12. toukokuuta 2019 klo 13.02

      * P.s. " rukiin " viljelyä etc? :) toisaalta, hauis -> hauiksen eikä hauiiin

      Poista
    2. Saapahan hyvinkin ja seuraavaksi ryhtyä ensin lisäämään englanniksi lainasanoja ("obaut") ja myöhemmin siirtyä kokonaan (huonoon) englantiin - ellei suorastaan suoraan arabiaan.

      Poista
    3. Joo, englanti kyllä elää ja voi erittäin hyvin tässä maassa.
      Walla walla, tarkoittaa suomeksi mitäs ihmettä! Eikä nyt siirrytä sen enempää siihen arabiaan, tuon sanonnan osaaminen riittää, jos arabiaa haluaa oppia :)

      Poista
    4. Opin joskus koulussa saamelaisen joiun "Höyrylaiva kulkee". Sanat kuuluivat: Valla, valla, damba damba, tshatshe porgan tshatse porgan".
      Saame kuuluu kansallisiin kieliimme.

      Poista
  6. Pistelin eilenä aamupalaksi paistettuja muikkuja, ja olin päivällä vänkärinä talkoissa, jossa osanottajat ruokittiin pitkään haudutetulla hirvipaistilla. Peijakas kun osasikin olla hyvää! Niin että on siinä toksisen maskuliinisessa gurmeessa vaan omat puolensa, sano.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  7. Lihaa on syöty aina kaikkialla kun siihen on ollut varaa. Suomalaiset olivat vielä 60-luvullakin aliravittuja. Mikä näkyy keskipituudessa. Vasta viimeisenä 40v suomalaiset ovat saavuttaneet saman keskipituuden kuin vauraissa länsimaissa. Lihan lisääntyminen ruokavaliossa on kasvattanut nopeasti keskipituutta myös muualla maailmassa. Esim. Kaakkois-Aasiassa keskipituus on kasvanut nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut absurdista kysymyksenasettelusta, mutta miksi ihmisen pitää kasvaa, siis fyysisesti??

      Poista
    2. Iso koko ei sinänsä taida olla edes terveellinen asia, mutta näin se on luonto kai sitten ohjelmoinut.

      Poista
    3. Tämä kohta virrestä Soi kunniaksi Luojan selvisi minulle vasta myöhemmällä iällä. Tsin elää aivan käsittämättömän turvattua elämää,
      MafH

      3.
      Siis kiitos, Herra taivaan,
      kun lahjas meille toit
      ja päivän työhön, vaivaan
      taas puhtaan leivän soit.
      Suo, että ilomielin
      myös jaamme leipämme
      ja sydämin ja kielin
      sua lakkaamatta kiitämme.

      Poista
  8. Ei kyse olekaan varsinaisesti kasvusta vaan että aliravitsemuksen vuoksi ei ole saavutettu edes lajille ominaista kasvuennustetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin tutkimusten mukaan keskipituus laski siirryttäessä viljelykulttuuriin. Paleoruokavalion oli terveellinen, mutta saattoi olla, ettei sitä aina riittänyt kuin vahvimmille.

      Poista
  9. Meillä terveyshörhpiireissä ei juuri syödä enää leipää, perunaa, eikä edes maitoa. Osa syy on, että nykyään ne ovat liikaa jalostettuja ja siis vähemmän ravinteikkaita. Luomutoreilta ostan joskus sinisiä "alkuperunoita". Kun luopuu, noista perusmättöruoista, niin löytää valtavan määrän hienoja vaihtoehtoja. Ruokailu on muuttunut värikkäämmäksi ja paljon mielenkiintoisemmaksi, Puhumattakaan sitten terveellisyydestä. Ruoka olkoon lääkkeemme. Eläkeläiselle se on elinehto, jos ette usko, niin menkää opintokäynnille Esperi caren tai vastaavanlaisen vanhainkotiin.

    VastaaPoista
  10. Suomalaisista sota muisteloista voi muuten lukea poikkeuksetta, että sakuilla oli paljon paremmat muonat. Ja vieläpä niin, että parhaat annokset annettiin etulinjaan, kun taas Suomen armeijassa kävi usein niin, että takaportaan porukka vei parhaat päältä. Tämäkin on esimerkki siitä, että ns. jermuiluhenki oli itse asiassa erittäin kuritonta ja seurauksiltaan kielteistä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.