torstai 16. toukokuuta 2019

Militarismin voittokulku



Kehittynyt militarismi

Levada-keskuksen johtaja Lev Gudkov on suorasanainen mies. Tässä keväällä hän ravisteli erinäisiä tahoja kertomalla, että Venäjällä oli onnistuttu luomaan moraaliton ihmistyyppi.  Sillä hän suututti monet.
Nyt hän täräyttää suoraan Kremlin varpaille antamalla tylyn tuomionsa siitä uudesta militarismista, joka Venäjälle on kehittynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Gudkovin asiantuntemusta ei voi kiistää ja hän myös perustelee väitteensä, jotka hän usein esittää varsin kärjistetyssä muodossa, ikään kuin haluaisi niin sanotusti kerjätä verta nenästään.
Kannattaa myös huomata, että hän sentään voi ne esittää. Edes Brežnevin aikaan mikään läheskään sen kaltainen ei olisi tullut kuuloonkaan.
Nyt Gudkov kirjoittaa Novaja Gazetan sivuilla otsikolla ”Kehittyneen militarismin aikakausi”. Varttuneempi venäläinen huomaa siinä heti viittauksen Brežnevin aikaan, jolloin ylpeiltiin siitä, että oli saavutettu kehittyneen eli kypsän sosialismin kehitysvaihe.
Tuon jälkimmäisen julistettiin aikanaan olevan korkein aste, minkä mikään kansa oli yhteiskunnallisessa kehityksessään maailmanhistorian aikana saavuttanut. Koko käsitteessä kiteytyi falski itsekehu, suhteellisuuden tajun puute ja historianväärennys.
Joka tapauksessa tämä uusi militarismi on kehittynyt erittäin nopeasti, mutta selväpiirteisesti. Se kuuluu  erityisesti 2010-luvun ilmiöihin ja sen suuria vauhdittajia olivat Georgian sota ja etenkin Ukrainan ja Krimin tapahtumat.
Verrattuna 1990-lukuun voidaan havaita, että venäläisten mielipiteet monesta asiasta ovat muuttuneet suorastaan vastakohdikseen.
 Toisin kuin ennen, nyt uskotaan, että länsi uhkaa Venäjää (56%), mutta että Venäjä kyllä kykenee kaikissa oloissa itseään puolustamaan. (2005 -52%, 2018 -88%).
Toisin kuin ennen, nyt uskotaan, että yleinen asevelvollisuus on maalle tarpeen (vuonna 2000 30%, 2017 -58%)  ja että puolustusmenot on priorisoitava, vaikka sitten muun kustannuksella (52% jo kriisivuonna 2015). Vuonna 1998 kuitenkin 52% vaati puolustusmenojen vähentämistä sosiaalimenojen hyväksi. Totean, että se oli kyllä etenkin loppuvuodesta katastrofaalinen vuosi.
Toisin kuin ennen uskotaan, että venäläiset ovat suuri kansa, jolla on tässä maailmassa aivan erityinen oma tehtävänsä (1993 13%, nyt 64%) eivätkä he ole samanlaisia kuin mikä tahansa muu kansa (1992 80%, nyt 32%).
Putin on ollut suosittu koko kautensa ajan, mutta aluksi hänen suosionsa perustui kansan elintason kohottamiseen, kun taas se nyt perustuu ennen muuta suurvalta-aseman palauttamiseen. Etenkin Krimin kaappaus nosti suosion huippuunsa.
Militarismi on nyt kaikkialla. Televisiossa se tunkee läpi monien ohjelmien, kouluissa nuorisoa militarisoidaan yhä enemmän (Junarmija) ja sodasta on tullut pyhä ja tabujen saartama symboli, jota ei saa arvostella.
Jokainen lienee huomannut niin sanotut ”kuolemattoman rykmentin” kulkueet, joita venäläiset pitävät myös ulkomailla. Näitä on selitelty nimenomaan surun ilmauksiksi, mutta kyllä ne ovat mitä suurimmassa määrin osa sitä ”kehittynyttä militarismia”, josta Gudkov puhuu.
Gudkov näkee tässä kehityksessä oman logiikkansa ja katsoo militarismin kansalaisuskontona (hän ei käytä tätä termiä) olevan reaktiota siihen suureen historialliseen pettymykseen, jota Neuvostoliiton romahdus merkitsi.
Ellei Venäjä muuten ole merkittävä, niin voihan se nyt ainakin kehuskella sillä, että voisi hävittää planeetalta kaiken elollisen, mikä ei ole lainkaan vähäinen suoritus, mitä muuta siitä nyt sitten voidaankin sanoa.
Mutta miten suuressa määrin militarismi merkitsee myös valmiutta ryhtyä sotimaan?
Tämä näyttää olevan kohtuuden rajoissa, tai ainakin vähäisempää kuin voisi kuvitella muiden mielipiteiden perusteella.
Mikäli synnyinmaata pitäisi taas, vuoden 1941 tapaan puolustaa, olisi valmiita menemän rintamalle vapaaehtoisina 21%, kutsuttuna 22%, välttelisi palvelusta 31% ja 26% ilmoitti tähän, etteivät kuulu kutsuntavelvollisten piiriin.
Gudkovin mielestä tämä osoittaa, että vaikka nykyinen propaganda on saanut aikaan kollektiivisen ylpeyden, ei se kuitenkaan merkitse fanaattisuutta ja valmiutta uhrautumiseen.
No, uskonemme sen, ettei lännen puolelta ole odotettavissa hyökkäystä Venäjälle, joten niin kutsuntavelvolliset kuin vapaaehtoisetkin saavat jäädä kotiin.
Levada-keskus ei ilmeisesti edes kehdannut kysyä sitä, miten moni olisi valmis menemään rintamalle, mikäli kyseessä olisi Venäjän puolelta hyökkäyssota. On syytä uskoa, että se porukka olisi todella pieni. Nämä luvuthan koskevat ilmaistuja mielipiteitä eivätkä sellaisia todellisia tapauksia, joissa valtio lähettää miehet ja tarvittaessa naisiakin rintamalle heiltä enempiä kysymättä.
Enpä usko, että Venäjällä olisi varaa sellaiseen missään olosuhteissa. Sen sijaan militarismin suosiminen näyttää olevan Venäjällä se naru, mistä valtion kannattaa vetää, kun se haluaa kansan suosiota.
Nykyinen tilanne, jossa konfrontaatio lännen kanssa on jokapäiväistä elämää, on erinomainen kasvualusta aivan epärealistiselle maailmankuvalle, jota valtion on helppo hyödyntää.
Tuleekin mieleen kysymys, missä vaiheessa nyt aiotaan ryhtyä ns. liennytykseen.
Aikoinaan tarvittiin lopulta 30 vuotta sodasta, ennen kuin mahdotonta voitiin pitää mahdollisena. Mutta kun koville ottaa, niin kaikenlaista tapahtuu, vaikka ei nyt koiraan poikimista tai lehmien lentämistä sanan varsinaisessa merkityksessä sentään.
Poliittinen kysymys mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta on joka tapauksessa vain kysymys ajasta ja tarkoituksenmukaisuudesta.
Miten kauan lännen ja Venäjän välinen niin sanottu pakotesota kestää ja mitä sillä tavoitellaan?
Tuskin lännen kannattaa olla erityisesti huolissaan Venäjän hyökkäävyydestä, mutta joka tapauksessa sen kannattaisi olla huolissaan niistä menetetyistä eduista, jotka pakotesota aiheuttaa ja siitä epäterveestä kehityksestä, jota nouseva militarismi ruokkii molemmin puolin.

25 kommenttia:

  1. Lännessä uskotaan, että myös koiras poikii ja "asiantuntijat" uskovat, että näin on myös Venäjällä. Ongelma kiteytyy näin yksinkertaiseen asiaan.

    VastaaPoista
  2. Ajatus ,että venäjä nykymaailmassa joutuisi Napoleonin tai Hitlerin kaltaisen hyökkäyksen kohteeksi on mieletön. Isänmaallinen hurmos kuitenkin perustuu tuollaiseen ajatukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se meistä lännestä tuntuu, mutta ajattelevatko Venäjän turvallisuudesta vastaavat turvallisuus- ja sotilastahot samoin. Jos talvisota on suomalainen trauma, on Barbarossa Venäjän vastaava. Sinänsä pätevän (venäläisen) yleisesikuntaupseerin pitäisi NATO:n ryhmityksestä tajuta, että välitöntä uhkaa ei ole.

      Poista
  3. Itse pelkään eniten, että tällainen poliittinen militarismi (hallituksen suosion ylläpitäminen suurvaltahaaveella) riistäytyy tahattomasti irti (eskalaatio) tai pakottaa offensiiviseen toimintaan silloin kun talous sakkaa (vrt Argentiinan Malvinas-sota). Suuntana voisi olla Baltia taikka vanha venäläinen (1809-1917) kaupunki K'Helsinki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gelsingfors! Näin ääntyi Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaungin nimi venäjäksi.

      Poista
  4. Kuinka moni mahtaa uskoa, että Venäjä palauttaa Krimin? Mitä pitäisi tapahtua, että se toteutuisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maata pitäisi nöyryyttää niin, että se vastaanottaisi sanelun rähmällään rapakossa kyräillen. Ja vannoisi kostoa.

      Poista
    2. Ei kukaan fiksu. Toisaalta pitäisi keksiä tapa, jolla sinällään venäläinen Krim saataisiin oikeudellisesti pätevällä tavalla vahvistetyksi Venäjälle - esimerkiksi hallinto väliaikaisesti YK:lle ja kansanäänestys. Krimin tapauksessa ikävintä oli, että Ukrainan luopuessa ydinaseista Venäjä takasi sen rajat,krim mukaanluettuna. Ei lisää uskoa Venäjään sopimuskumppanina. Krimin asiassa Venäjä luopui siitä ETYK:ssä itse ajamassaan periaatteesta, että Euroopan rajoja ei muuteta sodalla.

      Itä-Ukrainan sota on sen sijaan selkeästi hyökkäys suvereenia valtiota kohtaan sillä tekosyyllä, että alueella asuu etnisesti venäläistä väestöä.

      Poista
  5. Kiinnostava, kiitos. Mutta mihinköhän perustuu tämä loppupäätelmä, Georgian sodan ja Krimin miehityksen jälkeen ja kun Donbassissa sota jatkuu jo kuudetta vuotta: "Tuskin lännen kannattaa olla erityisesti huolissaan Venäjän hyökkäävyydestä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Venäjä on jo munannut kaikki mahdollisuutensa kehittää Euraasian liittoa. Tämä jatkuu niin kauan kuin jäätynyt konflikti jatkuu.
      Jos sen nyt annettaisiin lientyä, se saattaisi ymmärtää, että porkkanoilla tällaiset asiat hoidetaan eikä ruoskalla.

      Poista
    2. Venäjän ongelma - USA:an verrattuna - on se, että sillä ei pahemmin ole noita porkkanoita ts rahaa jaettavaksi sotilasapuna tms vaan sen sijaan ruoska ts vahva armeija. Tämä on Venäjällä pitkä perinne.

      Ei rahalla saa todellisia ystäviä, mutta niin hyviä korvikkeita, ettei paremmasta väliä. Tästä voisi esittää osuvan sukupuolten väliseen suhteeseen liittyvän vertauksen, mutta poliittisesti täysin epäkorrektina jätän väliin.

      Poista
    3. Ukrainallekin oli halpaa kaasua ja soatatarviketilauksia. Taitavat vieläkin valmistaa niitä helikopterin osia Venäjälle.
      En oikein ymmärrä, miksi ei kelvannut. Ehkä siinä oli utopistista eurokiimaa. Pääseminen pois korruptiosta on joskus tarjloiltu idea. Mutta sitähän siellä on nyt ilmeisesti enemmän kuin Venäjällä ja on ollutkin.
      Toivotaan, että asiat paranevat pelleilemällä. Vakavasti ei kohta voi enää ottaa.

      Poista
    4. Ihmetyttää, että jos (kun?) Venäjä on niin hyökkäyshaluinen, pitiko sen Tymoshenkon (vrt muiden maiden pressavaalien ehdokkaiden vastaavat puheet, löytyykö?) puhua venäjänkielisen väestön tuhoamisesta. Kai se ainakin venäläisille oli hyvä tekosyy pelastaa/pelastautua tuholta!
      Krimin juttu on kai lähempänä laivastotukikohdan ympärille luotua uhkaa Natolle siirtämisestä, jota itse pidän ns. vaalien perussyynä.
      t. LP

      Poista
  6. Sota on määritelmän mukaan puolustussota, jos se on oikeutettu, ihan riippumatta siitä, kumpi puoli aloittaa sotatoimet. Sitä varten se, että venäläiset olisivat valmiita vain puolustussotaan, ei herätä luottamusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tuppaa olemaan määritelmäkysymys, jossa osapuolet ovat vastakkaista mieltä. Kyllähän Ukrainassakin nyt puolustaudutaan, minkä ehditään.
      Mutta ei tämä tilanne ole kummankaan kannalta tyydyttävä.
      Tosin on sanottu, että ukrainalaisten kannattaisi pystyttää Kiovaan patsasa Putinille. On hän niin paljon ukrainalaisen nationalismin hyväksi tehnyt.
      Vaikka eihän meilläkään ole Bobrikovin patsasta.

      Poista
  7. Jos asiaa katsoo kylmän neutraalisti, niin pasifismi on maailman raain ideologia. Juuri pasifismin nimissä Truman pudotutti atomipommit. Juuri pasifismin nimissä Hitler tapatti juutalaiset. Juuri pasifismin nimissä pönkättiin Versaillesin "rauha". Juuri pasifismin nimissä on tehty kansanmurhia, kun taas yksikään militaristi ei ole hävittänyt kokonaisia kansoja. Militaristillehan sota on kunnia, ja sotaan tarvitaan vä+intään 2. Pasifismiin riittää 1, muut voi hävittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisi tulla vähän liikaa syntejä.

      Poista
    2. No eikös Hitler perustellut kovaa miehitys politiikkaa idässä sillä, että jos nyt ei olla kovia, niin joudutaan muutaman kymmenen vuoden päästä uudestaan sotaan uudelleennousseen kansan kanssa. Joten pasifismin aave siellä on. Määrittelen pasifismin niin, että se on aste, jolle rauha on tärkeintä hinnalla millä hyvänsä. Ts. pasifismin perusajatus on toisen posken kääntäminen AINA.

      Poista
  8. Todellinen uhka Venäjältä kohdistuu Euroopan kollektiivisiin turvallisuusjärjestelyihin. Sen takia hyökkäys Krimille oli niin vaarallinen: itse niemimaalla tai sillä, kenelle se kuuluu, ei ole paljoa väliä muille kuin krimiläisille itselleen. Mutta ETYJ-järjestelyn ajatuksena oli, että meni maailmalla muuten miten vain, ainakin Euroopassa olisi hyökkäyssodat suljettu pois politiikan välineistöstä. Tämä periaate on vielä häthätää voimassa kauppapakotteiden kautta.

    Euroopassa, varsinkin sen sydämessä, on saatu rakennettua järjestelmä, jossa varsinkin Saksa on luopunut itsenäisestä turvallisuuspolitiikasta ja etupiireistä turvautuen sen sijaan kollektiivisiin järjestelyihin (EU ja NATO kovana ytimenä) ja ETYJ on tämän kokonaisuuden uloin kehä.

    Sopii miettiä hetken, mitä tarkoittaisi, jos Saksa joutuisi tekemään sen johtopäätöksen, että Euroopan kollektiiviset järjestelyt eivät enää takaa Saksan turvallisuutta ja kaupallisia etuja, vaan Saksan täytyisi huolehtia niistä kansallisvaltion puitteissa, turvallisuudesta samaan tapaan kuin Venäjä nyt ja raaka-aineiden saannista ja kaupastaan samaan tapaan kuin Kiina. Saksan kokoinen maa tuskin voi ajatella suorituvansa näistä rakentamatta jonkinlaista omaa valtapiiriään.

    ETYJ kuitenkin oli vain tämän rakennelman uloin varustus ja sen romahdus ei tietysti ole kauhea katastrofi. Mutta voi olla, että Venäjällä ei ole oikein tajuttu tätä ulottuvuutta, vaan on neuvostoliittolaisen ajattelun peruja nähty ETYJ:it, EU:t ja muut pelkkänä propagandana. (Tai sitten se on tajuttu, ja Krimin valtauksen yksi tavoite oli myös näiden rakennelmien horjuttaminen ihan vain nollasummapelin hengessä: aina kannattaa tehdä muille vahinkoa kun siihen on tilaisuus.)

    Kuitenkin, itse näkisin, että tässä on sen verran tärkeästa asiasta, että pakotteista ei tulisi luopua noin vain, vaan neuvotteluissa tulisi pyrkiä jollain tapaa rakentamaan tämä uloin puolustuskehä uudestaa. Siis ihan suoraan sanoen saamaan joku takuu siitä, että Venäjä ei enää uudestaan aloita hyökkäyksiä ainakaan muita eurooppalaisia valtioita vastaan, ei edes silloin, kun Venäjälle tarjoutuisi sille suotuisa tilaisuus. Voi olla toiveajattelua, mutta ehkäpä, jos pöydälle saataisiin myös Venäjää hiertävät kysymykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iskit asian ytimeen, täysin samaa mieltä. Viittaan kuitenkin ym. kommenttiini (klo 15.51) kunniallisen ratkaisun etsimisestä, koska Krim on kuitenkin historiallisesti osa Venäjää, ei Ukrainaa.

      Poista
    2. Kun Euroopassa oli keskinäisiä sotia, Eurooppa oli maailman ylivertainen johtaja niin tieteessä, taiteessa kuin muutenkin maailman valtias. Nyt kun Eurooppa on taantunut keskinäiseen veljeilyyn, Eurooppa on menettänyt johtoasemansa kaikessa. Eurooppa on myynyt jopa sielunsa (uskon oman kulttuurin ylivoimaisuuteen) pasifismin saatanalle.

      Poista
  9. Totta maar. Nykyinen pattitilanne on yksinomaan typerä. Eihän peliä näin pelata.

    VastaaPoista
  10. Georgialaisessa ravintolassa törkeän maukas illallinen. Katselen menoa kevätkesän hämärtyessä Pietarin kaupungissa ja mietin että on meillä aika savotta vielä jos aiomme saada tämän porukan pakotteilla kuraläpeen. Mutta ainahan sitä kannattaa kokeilla...

    VastaaPoista
  11. Itse en oikein näe millä tavalla tämä nykyinen Venäjän militarismi eroaa suomalaisesta vastineestaan. Venäläiset voittivat fasistit ja suomalaiset ryssät. Ihan samalla lailla suomessa katsellaan joka vuosi tuntemattoman kolmatta filmatisointia kuin Venäjällä marssitaan kuolemattomassa rykmentissä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.