sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Nationalismin mallimaa


Nationalismin mallimaa

Nationalismi on uuden ajan suurimpia vapautusliikkeitä, työväenliikkeen ja naisasialiikkeen ohella.
Kaikilla näillä on myös rappeutumismuotonsa ja kuten jo Aristoteles ymmärsi, liian pitkälle vietyinä ja liian yksisilmäisesti viljeltyinä ne muuttuvat vastakohdikseen, kuten kaikki hyveet muuttuvat paheiksi väärin annosteltuina.
Joka tapauksessa nationalismi merkitsi ja olennaisesti merkitsee yhä pyrkimystä perustaa oma, kansallinen valta ulkoisen sortovallan sijaan. Se merkitsi oikeutta omalle kielelle ja kansakunnalle, se pyrki kansan kasvattamiseen täysiarvoisiksi valistuneiksi kansalaisiksi, jotka myös kykenisivät hallitsemaan omaa, sivistynyttä yhteiskuntaansa.
Vielä Topelius saattoi sanoa, että Suomi on Euroopan köyhäintalo ja vielä Runeberg runoili siitä, että Suomi jäisi aina köyhäksi, mikäli joku aineellista rikkautta kaipasi, mutta saattoi siitä huolimatta tarjota asukkailleen arvokkaan samaistumisen kohteen, jonka hyväksi sopi uhrata parhaat voimansa.
Kun tunnettu journalisti Mihail Katkov 1860-luvulla kehotti suomalaisia jokaisessa iltarukouksessaan kiittämään venäläisiä, jotka olivat armollisesti heille suoneet autonomian ja muistamaan, että heidän maansa oli yksi Euroopan köyhimmistä ja sen kansakin intelligenssiltään häntäpäässä, ei kyseessä ollut pelkkä solvaus, vaikka olihan se nyt tahallisen loukkaavasti ja ylimielisesti sanottu.
Nationalismi oli liike, jonka pyrkimys oli vapauttaa kansakunnan uinuvat voimavarat ja olennaista siinä olivat oman kielen oikeudet.
Niiden vihollisia eivät tuolloin olleet venäläiset, vaan ne ruotsinkieliset piirit, jotka pitivät kiinni etuoikeuksistaan. Sitä ryhmää nimitettiin syystäkin epäkansalliseksi, ruotsinmieliseksi.
Sitäkin suuremman kiitoksen ansaitsee se ryhmä, joka äidinkieleltään ruotsalaisena omaksui kansallisen eli suomenmielisen asenteen. Sen panos suomalaisen kansallisaatteen ei nationalismin hyväksi oli korvaamaton.
Kansakuntana meistä tuli käytännössä kaksikielinen, mikä ei ole kehno saavutus. Ajatelkaamme nyt vaikkapa Belgiaa. Onkohan se kansakunta lainkaan?
Mahtaakohan edes olla maata, johon Suomea voisi tässä suhteessa verrata? Kaksikielinen Kanada muistuttaa sitä jossakin määrin, mutta sen historia on aivan erilainen.
Viron saksalaisilla taas oli selvästi erilainen rooli jo sen vuoksi, että niin suuri osa heistä kuului valtaapitävään luokkaan. Totta tietenkin on, että joukossa oli useitakin maarahvaaseen ja sen pyrintöihin suopeasti suhtautuneita.
Joka tapauksessa kansankielen vapautuminen sorretusta asemastaan ja tulo sivistyskieleksi oli maamme kehittymisen kannalta luultavasti muuan välttämätön ehto.
Vasta sen jälkeen aika kypsyi sosiaalisille uudistuksille, jotka nekin vaativat oman aikansa ja joiden välttämättömiin ehtoihin kuului talouden kehittyminen kauas sen tason yläpuolelle, joka meillä vielä 1800-luvun puolimaissa vallitsi.
Kun jälkikäteen tarkastelemme nationalismin tarinaa Suomessa, tuntuu siltä, että sen rooli on meillä ollut pelkästään positiivinen
Epäilemättä matkalla on ollut sekä puuttuvaa isänmaallisuutta, että ylilyöntejä, jotka kuitenkin ovat jääneet varsin viattomalle tasolle, ainakin nyt verrattuna useimpiin muihin kansallisuuksiin. Muutamat poikkeukset vahvistavat säännön ja ne on syytä suhteuttaa kokonaisuuteen.
Sotiemme syitä ei kannata etsiä nationalismista, joka kyllä epäilemättä auttoi niistä selviytymistä ja siksi nousi silloin hyvin voimakkaasti esille.
Raakalaismainen sisällissotamme taas oli ennen muuta luokkasota, jonka synty liittyi erottamattomasti työväenliikkeen harhaiseen internationalismiin. Sen yhteydessä toki nousi esille myös epäterveitä nationalismin ilmauksia, kuten sekasorron ajoille on ominaista.
Kun kuitenkin vertaamme sitä takapajuista maata, joka Suomi oli vielä 1860-luvulla siihen maahan, joka nyt kansainvälisissä rankkauksissa saavuttaa jatkuvasti ensi sijoja, on kehitys miltei käsittämättömän huikeaa.
Ilman suomalaista nationalismia tätä ei olisi saavutettu. Sen sijaan meillä olisi ruotsalaisuuteen ja venäläisyyteen nojaavia ryhmittymiä, jotka kukaties eivät kykenisi edes muodostamaan enemmän tai vähemmän surkeaan ja perustuotantoon nojaavaan maahamme edes hallitusta. Keskinäinen kyräily ja väkivaltaiset yhteenotot kuuluisivat päiväjärjestykseen.
Sekä Saksan liittopresidentti Frank Steinmeier että Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat puheissaan viime aikoina hyökänneet nationalismia vastaan.
Edellinen nimitti koko aatetta myrkyksi ja jälkimmäinen puhui siitä patriotismin pettämisenä.
Huvittavaa kyllä, tässä on pakko kuulla kaikuja edesmenneestä bolševistisesta ideologiasta, jonka päämääränä oli hävittää kaikki, kansakunnat sulauttamalla ne yhteen. Tässä työssä nationalismi, joka vastusti proletaarista internationalismia, oli pahin este.
Patriotismia sen sijaan suvaittiin ja jopa kiitettiin ja sellaiseen kuului mm. hyvin voimakas militarismi.
Tuo mainittu kansojen sulautuminen sijoitettiin kyllä kaukaiseen tulevaisuuteen ja bolševikkijohtajat ymmärsivät, että nationalismin kukistaminen suoralla hyökkäyksellä olisi itsemurha. Niinpä sille annettiin väliaikaisesti periksi ja jaettiin koko Venäjä kansallisten rajojen mukaan.
Nationalismin kesyttäminen tällä keinolla osoittautui sitten kuitenkin viime kädessä mahdottomaksi ja juuri se oli voima, joka lopullisesti hajotti Neuvostoliiton.
Sen jälkeen nationalismi onkin ollut sekä Neuvostoliiton seuraajavaltioissa, että purkautuneessa Varsovan liitossa tärkein ideologia ja siellä sen vapautusmissio on yhä säilynyt tuoreena.
Venäjä puolestaan on maa, jonka nationalismia eli normaaleja kansallisia pyrkimyksiä on Neuvostoliiton hajotessa loukattu samaan tapaan kuin tehtiin Saksan kohdalla Versailles’n rauhan jälkeen.
25 miljoonan etnisen venäläisen jääminen maan rajojen ulkopuolelle oli epäilemättä 20. vuosisadan suurin kansallinen katastrofi, vaikka emme ns. geopolitiikasta puhuisikaan.
Tällainen tilanne on kuin onkin vaarallinen ja sen ratkaiseminen edellyttäisi kykyä järkeviin kompromisseihin puolin ja toisin.
Mutta Suomestahan tässä piti puhua.
Olen aina välillä hieman ihmetellyt sitä, että nationalismista näyttää nimenomaan meillä tulleen jonkinlainen kirosana. Se, että näin on tapahtunut Saksassa, on ymmärrettävää ja mitä Ranskaan tulee, sen patriotismi tarkoittaa pitkälti juuri sitä samaa kuin meidän nationalismimme, vaikka meillä puhutaankin oman kielemme mukaisesti kansallisesta politiikasta.
Ranskalaista patriotismia ei Macron tietysti koskaan uskaltaisi loukata.
Kun ihmettelemme oman nationalismimme rappiota (ehkäpä se vielä esiintyy primitiivisissä palloleikeissä?), voimme kukaties selittää asiaa sillä, että oma maamme on jo saanut kaiken, mitä nationalismilla on sille ollut tarjottavanaan.
Niinpä voimme jo suhtautua siihen ja sen historiaan välinpitämättömästi ja tyhmät jopa alentuvasti.
Viime vaaleissa kansalliset tunnukset olivat todella vähissä ja kansallisen koalitiopuolueen nimen säilyttänyt kuppikunta näytti suorastaan kainostelevan niitä.
Kuitenkin nationalismi on tämän hetken suurin poliittis-yhteiskunnallinen liike koko maailmassa. Sen merkeissä toimivat kaikki suurvallat, useimmat ns. kolmannen maailman maat ja myös monet Euroopan maat.
Viimemainittujen tilannetta mutkistaa se, että Euroopan unioni on nationalismin kannalta vaarallinen instituutio.
Mikäli sen valtapyrkimykset pysyvät kohtuuden rajoissa, se luultavasti antaa maanosallemme synergiaetuja. Mikäli se sen sijaan yrittää kukistaa Euroopan valtioiden nationalismin eli pyrkimyksen kansalliseen vapauteen, se saa varautua samaan kohtaloon kuin Neuvostoliitto aikanaan.

29 kommenttia:

  1. Käytännön kaksikielisyys testi: istut Hgin seudun joukkoliikenteen välineessä, suljet silmäsi ja otat aikaa milloin kuulet ensimmäisen ruotsinkielen sanan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanske mellan Eira och Brunnsparken

      Poista
    2. I Esbo bara i Grankulla.

      Poista
    3. Jag brukade nog ta taxi till Hanken när Jaggen var på service.

      / Ördög

      Poista
  2. Suomelle autonomia oli henkisen, taloudellisen, valtiollisen ja poliittisen itsenäistymisen aikaa. On vain käsittämätöntä, että Venäjä antoi sen tapahtua omien etujensa vastaisesti ja vasta autonomia viimeisinä vuosina yritti yhdenmukaistaa lainsäädännöt. Neuvostoliitto oli kansojen sulatusuuni tavoitteena homo sovieticus, mutta kansallisuusidea (uskonto, kieli, kulttuuri) yhdessä emämaan romahtavan talouden ja ETYKin ihmisoikeuskorin kanssa pelasti mm Itä-Euroopan valtiot. EU keskittyy vielä pidemmälle monikulttuurisen hallinnon ja ihmisen luomisessa erilaisin pakkokeinoin, joita vastustavien Visegrad-maiden muistissa on vielä kommunistisen internationaalisen ajan sorto. Suomalaisten oikeudet Suomessa ovat oltava suuremmat kuin maahan väkisin tunkeutuneiden - kuten autonomia aikana. PS: "Primiitivset palloleikit" ovat vain keino ylläpitää nationalismia, jonka ei haluta siis kuolevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaisin Heikki Ylikankaan arvioineen, että Suomen autonomian ajan itsenäisyys annettiin siitä syystä, koska Venäjän keskushallinto oli sen verran heikko ja tämä autonomia Venäjälle oli edullista. Suomen toimiva virkamieshallinto oli periytynyt Ruotsin vallan ajalta. Sitten ne sorron vuodet, kun otetta meistä kiristettiin, johtui siitä, kun emämaan oma keskushallinto oli jo kehittyneempi hallinnoimaan Venäjän kaikkia reunavaltioita. Ylikankaan mukaan kai sorron vuosista ei siten voida edes puhua.

      Poista
    2. Polvisen Rajamaata ja valtakuntaa ei ole minusta vieläkään ylitetty sortokauden taustan kuvaajana.

      Poista
  3. Meidän kielirauhan peruskallio lepää ajassa ennen suurten ideologiain konfliktia minkä seurauksena Itä-Euroopan kansat kahleensa katkottuaan ovat aloittaneet omakielisen EU-ajan. Virokaan ei korvaansa lopsautua pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallillemme.

    VastaaPoista
  4. Blogisti: "Raakalaismainen sisällissotamme taas oli ennen muuta luokkasota, jonka synty liittyi erottamattomasti työväenliikkeen harhaiseen internationalismiin."

    Olihan se tavallaan luokkasotakin, joskaan Suomessa ei ollut englantilaistyyppistä perinnöllistä työväenluokkaa, mutta työläisammattien harjoittajien "luokan" sota kuitenkin. Mutta korostaisin sen lisäksi sodan ideologista puolta.

    Työväenliikkeestähän vain osa kannatti marksilaista vallankumouksellista sosialismia (jota puhekielessä ruvettiin kutsumaan kommunismiksi), kun taas loput kannattivat joko sen demokratisoitua versiota eli sosialidemokratiaa tai olivat sosialismia kammoksuvia oikeistodemareita. Kahden jälkimmäisen ryhmän kannattajat eivät osallistuneet "luokkasotaan". Vastaavasti punaisten puolella oli myös ei-työläisiä, jotka olivat ihastuneet ideologiaan, kuten esimerkiksi ylin johtaja Manner (tai Venäjällä Lenin). Sodassa osapuolina olivat marksilaisen sosialismin kannattajat ja vastustajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, myös Elmo E. Kaila harmitteli 20-luvulla sitä, ettei meillä ollut todellista vapaussotaa: 1918 oli ennen uuta luokkasota, sanoi hän.
      Ja Venäjän sosialidemokratian bolshevikkisiipi omaksui vuonna 1918 uuden nimen: kommunistinen puolue, joka käytti vielä 1930-luvun loppuun nimensä perässä suluissa b-kirjainta (bolshevikov).
      Eihän luokkasota sitä tyarkoita, että kaikki johonin luokkaan kuuluvat järjestäytyvät ja rupeavat sotimaan. Siitä vain saatiin se sodan aihe.

      Poista
    2. Viljo Rasila 1968: "Täten voitaisiin jo sanoa, että sota oli ensisijaisesti omistavan ja omistamattoman luokan välistä sotaa".

      (Arvelu: Hänen 50 vuotta myöhemmin julkaistussa vuotta 1918 käsittelevässä kirjassaan näkynee jo iän vaikutus.)

      Poista
    3. Hiukan askarruttaa, mistä "iän" vaikutuksesta Anonyymi arvelee olevan kyse. Rasila on nyt 93-vuotias, näin 101 vuotta kapinan ja 51 vuotta vuoden 1968 kirjan jälkeen.

      Poista
  5. Mikä tässä maassa ja kansassa on niin hienoa ja poikkeuksellista, että tätä kohtaan pitäisi tuntea minkäänlaisia nationalistisia tuntemuksia? Kun nyt katsoo vaikka millaisia äänestyspäätöksiä tämän maan kansalaiset tekee, tulee mieleen että tämä kansa joutaisikin luopumaan identiteetistään ja liittymään vaikka Venäjään - tuohon vähäisen verotuksen ja olemattomien tulonsiirtojen kapitalistiseen ihmemaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päin vastoin.

      Tämä kansahan on selvästikin heräämässä puolustamaan omaa kansallista olemassaoloaan ja kohtuullisen suurta itsemääräämisoikeuttaan - toki niissä raameissa, mitkä maailmantilanne ketterälle toimijalle tarjoaa.

      Enää ei kritiikittä olla valumassa suur-Saksan ja Brysselin kasvottoman virkakunnan mielivallan alle.

      Poista
    2. Entä ollaanko nationalismiin valumassa yhtä kritiikittä? Oletko sinä Matias K. hyvä kritisoimaan omia ajatuksiasi?

      Poista
    3. Taitaa olla niin, että kun mitään uhkaa ei enää voida kuvitella mahdolliseksi, menettää nationalismi merkityksensä.
      Mutta eihän tämän tilanteen määrittelyn tarvitse olla lainkaan realistinen.
      Saattaa sillekin -ismileä vielä käyttöä tulla.

      Poista
    4. Kukapa sitä nyt omia ajatuksiaan kritisoisi, vain mitä arvoisa Anonyymi? ;)

      Jos nationalismi on über alles -tyyppistä, se menee liian pitkälle. Ja jos sen puute taas on, "piiloudunpa maton alle ja pyytelen sieltä hiljaa anteeksi kaikilta" -tyyppistä, kuten mm. kympintyttyö Suomella tahtoo olla, se menee myös liian pitkälle.

      Brysselille terveenkin nationalismin demonisointi ja hävittäminen yhtä tärkeää kuin se oli Moskovalle. Ja samasta syystä - kansallisvaltioiden alistamiseksi omaan komentoon.

      Mutta turhaan tässä enempää toistan sitä, mitä blogisti on jo sanonut analyyttisemmin.

      Poista
    5. "Taitaa olla niin, että kun mitään uhkaa ei enää voida kuvitella mahdolliseksi, menettää nationalismi merkityksensä."

      Kyllä minä haluaisin nähdä suomalaisen nationalismin ennen kaikkea sivistysprojektina, jossa pieni kansa halusi ulkopuolisesta sorrosta vapaata toteuttaa omaa kulttuurista tehtäväänsä. Tästä seuraa vain se ikävä johtopäätös, että pyrkimys hylätä nationalismi tarkoittaa, että Suomi on antanut sen panoksen, mikä oli annettavissa, ts kulttuurin elinvoima on täälläkin ehtynyt. Siksi halutaan kaikenlaista uusbarbariaa.

      Poista
  6. Suomalaiselle kansalle on ominaista vahva latentti antagonismi, joka psykohistorialliesti on suoraa seurausta siitä, että meitä on vuosisatoja hallittu vieraalla kielellä. Alamaisasenteet ja vahva kaksinapaisuus -- poikkeuksellisen suuri kuilu "vallanpitäjien" ja "tavallisen kansan" välissä, suuri ero "julkisen" käyttäytymisen ja "yksityiselämän" välillä -- ovat suomalaisuuden ydintä. Tilastollisesti olemme eurooppalaisittain poikkeava kansa itsemurhien ja edelleen kansantautina olevan masennuksen, sekä mm. kiusaamisilmiöiden yleisyyden suhteen. Vahva venäläisvihamme on sekin pitkää perua, se on luonteeltaan projektiivista -- vihaamme venäläisissä niitä piirteitä joita emme halua nähdä itsessämme. Ylempi sosiaaliluokkamme on ruotsinmielistä ja kohtelee edelleen suomalsiai moukkina, esimerkiksi suomalaiset sosiaalivirkailijat syyllistävät kantsuomalaisia asiakkaitaan kahdeksan kertaa enemmän kuin pohjoismaiset kollegansa.

    Alamaisasenteista johtuen nationalismi on suomalaisille tie demokratiaan -- aitoon kansanvaltaan. Se on sitä paljon kipeämmin ja paljon tarpeellisemmin kuin yhdellekään toiselle eurooppalaiselle kansalle. Tarvitsisimme erityisen kansallisen psykoanalyysin, jotta ymmärtäisimme miten heikoilla itse asiassa edelleenkin olemme. Me kaikista kansoista vähiten tulemme kestämään mitään sisäisen eheyden repimistä, jollaista esimerkiksi kansainvaeltajien laumojen läpipäästäminen maahamme merkitsee. Osa meistä on kuitenkin omaksunut historiastamme alistajan roolin, ja tälle osalle tuottaa suurta nautintoa kaikki mikä kansaamme eniten voi hajottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman nationalismia "kansainvaeltajien laumojen läpipäästäminen maahamme" ei aiheuta mitään sisäisen eheyden repimistä, koska siinä repeämisessä toisena osapuolena ovat nationalistit. Miksi se on aina joku muu, jonka pitää muuttaa näkökulmaa ettekä te?

      Poista
    2. "...koska siinä repeämisessä toisena osapuolena ovat nationalistit"

      Pakko korjata: Siinä repeämisessä toisena osapuolena ovat ne "laumat".

      Tästähän on jo hyvin pitävät näytöt muualta Euroopasta, jos vain on uskallusta katsoa.

      Massamuutto maista, joihin kulutturinen etäisyyys on suurin mahdollinen, tuo mukanaan täysin sopeutumattomat alakulttuurit ja enklaavit, jotka jo suhteellisen pieninä pitoisuuksina johtavat yhteiskunnan epävakauteen (vrt. vaikka Malmö).

      Yksittäinen tulija mistä vain kyllä sopeutuu ympäristön paineessa, mutta joukkoinvaasiot eivät. Niin arvelen.

      Poista
  7. Jenni Stammeier: Suomalaiset junapummit - Kulkureita ja kerjäläisiä Amerikan raiteilla, Docendo 2019.

    Junapummit ei ollut mikään vähäinen ilmiö, siitä on ilmestynyt kirja. Arvioiden mukaan suomalaisia junapummeja reissasi 1920-luvulla Pohjois-Amerikassa jopa 10 000. Suurin osa ajautui kulkuriksi vastoin tahtoaan, joillekin se oli elämäntapa. He olivat pääasiassa miehiä ja raiteille heitä ajoi erityisesti työttömyys.

    Ilmeisesti he olivat samanlaisia oman sisällissodan pakoon ajamia turvapaikanhakijoita kuin monet vaikkapa Syyriasta tänne viime aikoina tulleet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaväestö rinnasti suomalaiset usein intiaaneihin. Luonnonläheisyys, saunominen ja alkoholismi olivat yhdistäviä tekijöitä: ”Monet pitivät sekä alkuperäisiä asukkaita että suomalaisia eläimen kaltaisina metsäläisinä, joilla ei ollut samaa ihmisarvoa kuin sivistyneillä briteillä ja ranskalaisilla.”

      Eräs siirtolaistarkastaja suositteli viranomaisille 1920-luvulla, että suomalaisia ei kannattaisi päästää Kanadaan enää ollenkaan. Hän luetteli pitkän rimpsun kielteisiä asioita: tarkoituksellisia lainrikkojia, eivät kunnioita riista- ja kalastuslakeja eivätkä raittiusasetusta, harjoittavat ammattimaista viinan salakauppaa, käyttävät hanakasti puukkojaan ja heillä on radikaaleja mielipiteitä.

      Poista
    2. Uusi kirja luo toivoa osoittaessaan aina löytyvän sellaisia jotka eivät pidä siitä, että heitä pidetään tyhminä, että kaikkea ei kerrota.

      Poista
  8. "25 miljoonan etnisen venäläisen jääminen maan rajojen ulkopuolelle oli epäilemättä 20. vuosisadan suurin kansallinen katastrofi"

    Siis keinotekoisen väestönsekoitusideologian jäljiltä jäänyt elintasopakolaisten joukko? No ei varmasti ollut suurin katastrofi millään mitalla, eikä muuten edes prosenttilaskennalla.

    Pohjoiseurooppalaiset ovat joissain suhteissa luonnostaan huonoja hahmottamaan historiaa siksi, että lähes missään muualla ei ollut valmiina kansallisvaltion vaatimaa suunnilleen homogeenistä väestöpohjaa. Väkivallan määrä ja mielivaltaisuus vain yksinkertaisesti menee yli hilseen.

    Venäjällä ja sen resonanssilla Euroopan uuskonservatiivisiin heilahduksiin on kyse lähinnä siitä, että liberalismi ei ole siellä vielä valtauskonto, joten on houkuttelevaa määrittää identiteettiä suhteessa "uppoavaan länteen" ja ottaa samalla pari taka-askelta valtion ja kirkon erottamisessa, ainakin retorisesti. Antisemitismiin kulminoituva "hajottajien" vainoaminenhan tuossa on takana, ja mielenkiintoisimmaksi leikki käy, kun nuivat, venäjämieliset ja muslimit tekevät näiltä tiimoilta pyhän allianssin - mahdollinen skenaario mikropokitiikan pimeimmissä syövereissä, Itä-Euroopassa päivänvalossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuttumatta nyt siihen kysymykseen, missä oli suurempia, on kyllä pakko kysyä, oletko ymmärtänyt mitä tämä t'llainen sana "katastrofi" tarkoittaa?

      Poista
  9. Olisi hyvä kuulla miten nuo 25 miljoonaa ulkovenäläistä saadaan kasaan ja miten he jakautuvat. Oletan että suurin osa koostuu Valkovenäjän, Itä-Ukrainan, ja Kazakhstanin venäläisistä, missä he kai noin suunnilleen ovat kuin kotonaan ? No, Ukrainan kriisi on tietenkin paha juttu, mutta kaipa ihan oleellinen kysymys on millainen määrä venäläisiä on Baltian maissa ja jossain muualla, paikoissa joissa venäläinen asutus on selkeästi laitettava neuvostoimperialismin piikkiin ? Toisin sanoen se lukumäärä, paljon pienempi kuin 25 miljoonaa, olisi ehkä oleellisempi luku ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän niitä enää niin paljon ole. Aika monta miljoonaa on muuttanut/joutunut muuttamaan. Eivät tainneet olla Kazakstanissakaan ihan kotonaan.

      Poista
    2. Lienee nykyään n. 16 miljoonaa. https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A7%D0%B8%D1%81%D0%BB%D0%B5%D0%BD%D0%BD%D0%BE%D1%81%D1%82%D1%8C_%D1%80%D1%83%D1%81%D1%81%D0%BA%D0%B8%D1%85

      Poista

Kirjoita nimellä.