torstai 9. toukokuuta 2019

Suurten rosvojoukkojen aikaa


Suuret rosvojoukot

Ilman oikeudenmukaisuutta, mitä ovatkaan valtakunnat muuta kuin suuria rosvojoukkoja?
Tämän aiheellisen kysymyksen esitti aikoinaan kristillisen uskomme huomattavimpiin perustajiin kuuluva pyhä Augustinus.
Juuri tällaisena kahden rosvojoukon yhteenottona monet näkivät ja näkevät yhä sen sodan, joka syttyi Saksan ja Neuvostoliiton välille 22.6.1941.
Stalinia sodan alkaminen joka tapauksessa järkytti ja opetti hänelle taas hieman lisää nöyryyttä, josta olikin ollut suurta puutetta vielä vuonna 1939, jolloin propagandakoneisto oli revetä liitoksissaan ylistäessään jo etukäteen tulevan sodan helppoutta ja muutakin erinomaisuutta.
Kun Stalin viimein kykeni mikrofonin ääreen, hän sanoi sanatarkasti seuraavaa:
Toverit! Kansalaiset! Veljet ja sisaret! Armeijamme ja laivastomme taistelijat! Käännyn teidän puoleenne, ystäväni!
Kesäkuun 22 päivänä alkanut Hitleriläisen Saksan valapattoinen hyökkäys synnyinmaatamme vastaan jatkuu yhä…
Puhe kannattaa lukea kokonaan, mutta kiinnitänpä tässä nyt huomiota sen alun retoriikkaan.
Johtaja puhuttelee kansansa jäseniä tovereiksi ja kansalaisiksi, mutta myös veljiksi ja sisariksi, mikä tuo mieleen kirkollisen puheenparren.
Sen lisäksi hän vetoaa ystäviinsä, tietäen toki erinomaisesti, että myös vihollisia oli, kaikesta päätellen miljoonittain, mutta toki jokaisella genrellä on omat vaatimuksensa.
Toki suomalainen sodan ajan radiopakinoitsija Jahvetti aloitti aina juttunsa puhuttelulla Hyvät ystävät ja kylänmiehet. Jälkimmäistenkin oli hyvä kuunnella, vaikka he eivät varsinaisesti ystäviä olleetkaan.
Saksaa nimitetään tässä hitleriläiseksi, mikä olikin tuohon aikaan tapana. Esimerkiksi Molotov oli Neuvostoliiton ja Saksan Raja- ja ystävyssopimuksen jälkeen pitämässään puheessa käyttänyt samaa termiä ja nimittänyt hitlerismiä yhdeksi ideologiaksi muiden joukossa. Sellaisia vastaan ei sopinut taistella aseilla, vaan aatteilla…
Lisäksi Stalinin puheessa korostuu, että hyökkäys oli valapattoinen. Saksa ja Neuvostoliitto olivat solmineet juhlalliset sopimukset ystävyydestä ja yhteistyöstä ja Neuvostoliitto oli omasta puolestaan pitänyt niitä pyhinä ja valloittanut niiden turvin valtavan maa-alueen. Nyt toinen, myös asiasta hyötynyt osapuoli olikin sitten rikkonut valansa.
Puheessa on asiaa kokonaiseen kirjaan, mutta kiinnitän tässä nyt vielä vain huomiota siihen, että vihollinen oli hyökännyt nimenomaan synnyinmaata (rodina) vastaan.
Sanahan tulee verbistä rodit, synnyttää ja esiintyy meilläkin esimerkiksi sellaisen juhlan kuin rotinat -nimessä. Silloinhan synnyttäneelle äidille tuodaan kakkuja tuliaisiksi.
Tuo rodina, joka tunnetussa plakaatissa kuvataan keski-ikäisenä synnyinmaa-äitinä, jäikin syttyneen sodan yhdeksi keskeiseksi hahmoksi. Puhuttiin heistä, jotka taistelivat synnyinmaan puolesta (sražalis za rodinu).
Neuvostoliittohan oli monikansallinen, mutta useimmille kansalaisilleen joka tapauksessa suuri synnyinpaikka, (velikaja rodina). Pieni synnyinpaikka (malaja rodina) taas saattoi olla mikä kylä tahansa, vaikkapa Altain vuoristossa tai Ussuri-joen rannalla.
Kuitenkin sodan viralliseksi nimeksi vakiintui Suuri isänmaallinen sota (Velikaja otetšestvennaja vojna), jolla oli myös perinteitä.
”Isä” isänmaallisuudessa viittaa aktiiviseen puolustajaan, kun taas rodina symbolisoi sitä, mitä puolustetaan. Isänmaa taas on vanhastaan ymmärretty isien perinnöksi, patrimoniumiksi eli omaisuudeksi.
Jo Ranskan suuren vallankumouksen aikana tuli käyttöön tunnus: Isänmaa on vaarassa (La patrie en danger)! Sen otti käyttöön kansalliskonventti vuonna 1792.
Kun vihollinen Venäjän kansalaissodassa vuonna 1919 näytti saavan aktiivisesti puolelleen myös ulkovallat, Suomi mukaan lukien, julistettiin Ranskan vallankumouksen hirmuvallan perinteiden mukaisesti: Sosialistinen isänmaa on vaarassa!
Tämä oli tavallaan aivan paradoksaalista ja sillä epäilemättä haluttiin vedota sekä vanhanaikaiseen patriotismiin -jota vastaan bolševikit proletaarisine internationalismeineen nimenomaan olivat nousseet- että muistuttaa siitä uudesta omaisuudesta, sosialismista, josta nyt saatiin nauttia ja joka voitiin menettää.
Varsinainen nauttiminen tosin oli jäänyt vähäiseksi, sillä uusi aate oli tarjonnut lähinnä nälkää, puutetta ja mielivaltaa, mutta moni pelkäsi myös sitä tilitystä, joka seuraisi, jos valkoinen osapuoli voittaisi. Tuskin se turha pelko olikaan.
Mutta, palatakseni tuohon ajatukseen valtiosta rosvojoukkona: oliko tämä Saksan ja Neuvostoliiton taistelu mitään muuta kuin kahden yhtä viheliäisen rosvojoukon kiistaa siitä, kuka saisi orjuuttaa maailman kansoja?
Oliko sillä lopultakin olennaista eroa, voittiko keskinäisen tappelunsa Saksa vai Neuvostoliitto? Terrorivaltioitahan ne olivat molemmat.
Tätä seikkaa pohdiskeli myös Stalingradin juoksuhaudoissa sotareportaaseja kirjoittanut Vasili Grossman, juutalainen, joka suuressa teoksessaan Elämä ja kohtalo todella uskalsi ajatella, millainen olisi Saksan tulevaisuus, ellei sitä lyötäisi.
Grossman, joka kirjassaan myös kuvaa vertahyytävästi tuhoamisleirejä, ei ollut mikään naiivi haihattelija. Hän oli nähnyt bolševismin muuttuvan aatteellisesta mielettömyydestä kohti käytännössä toimivaa, mutta kyynistä koneistoa, jossa ihminen sentään saattoi elää normaalia arkipäivää. Niin kävisi myös natsismille.
Tiedämme, miten pirullisia suunnitelmia Hitlerillä ja eräillä muillakin natseilla Neuvostoliiton suhteen oli. Ne muistuttivat häikäilemättömyydessään vuosituhansien takaisia pyrkimyksiä, joita sen ajan suuret rosvojoukot ajoittain toteuttivat, usein toki Jumalan siunauksella tai suoranaisesta käskystä.
Sodan loppua kohden myös Hitler alkoi oppia nöyryyttä ja hyväksyi SS-joukkoihinsa jo kaikki halukkaat, Balkanin muslimeista lähtien. Myös Vlasovin armeijan isänmaallinen antistalinismi oli vähällä päästä toden teolla vaikuttamaan sodassa.
Joka tapauksessa sota oli niin raakaa, ettei mikään kompromissi enää ollut mahdollinen, kun se oli päässyt vauhtiin. Pidän tärkeänä huomata, että sitä ei Neuvostoliiton puolelta käyty minkään ideologian merkeissä, vaan nimenomaan kansallisena taisteluna eloonjäämisestä (za rodinu). Sosialismin ottaminen tunnukseksi olisikin luultavasti hajottanut heti natsien vastaisen rintaman.
Mutta riittääkö pelkkä patriotismi sellaiseksi aatteeksi, joka muuttaa suuren rosvojoukon eräänlaiseksi jumaluudeksi, jolla on oikeus vaatia ihmisuhreja?
Eiköhän näin sentään ole. Kansallinen eloonjääminen kuulunee sentään niin sanottuihin luovuttamattomiin arvoihin. Mikäli se turvataan, saa sen nimissä jo sitten tehdä yhtä ja toista. Ainakin se annetaan anteeksi.
Taisi se riittää Augustinuksenkin mielestä. ”Remota itaque iustitia, quid sunt regna nisi magna latrocinia?”, kysyi kirkkoisä. Ennen sodan alkamista molemmat osapuolet epäilemättä olivat yhteistyössä toimivia rosvoja ilman mitään oikeudenmukaisuuden kunnioitusta, mutta toisen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi, oli sillä jo puolellaan iustitia, oikeudenmukaisuus.
Itse nuo sopimukset tuskin ansaitsevat niin suurta kunnioitusta, kuin Stalin puheessaan näyttää edellyttävän, mutta synnyinmaan tuhoamisen estäminen on sentään pako hyväksyä oikeudenmukaiseksi päämääräksi.
Vaikka eihän se kaikkea oikeuta eikä pyhitä ja varsinkaan ei sitä edeltävää politiikkaa, joten sen sotimisen juhlinnan voisi jo lopettaa.

28 kommenttia:

  1. Venäläisiltä tahtoo niin kovin helposti unohtua se, kenen merkittävällä materiaalisella avulla he natsisaksan lopulta voittivat. Jos jenkeillä olisi ollut vähän enemmän strategista hahmotuskykyä, he olisivat antaneet kaikessa rauhassa Hitlerin ja Stalinin kuluttaa toisensa, ja sitten pistäneet molemmat sileiksi. Kuinka paljon parempi lopputulos olisikaan ollut Euroopan kannalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikka tehneet sen 1945 elokuun jälkeen. Kirja, jonka haluaisin lukea on työnimeltä "Hukattu voitto - USA:n ydinasestrategia 1945-49" ts vastaus siihen, miksi USA ei käyttäen ydinasemonopoliaan estänyt kylmää sotaa, semminkin kun Berliinin saarrossa nähtiin, mikä NL oli.

      Poista
  2. Se että Neuvostoliitto kaikista ennakko-odotuksista huolimatta murskasi Hitlerin Saksan tuntuu suomalaisessa mielipideilmastossa olevan yhä useammille katkera asia - jos se koskaan on muuta ollutkaan. Taitaa vanha suola janottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyppä varsin asiaa balteilta ja itäeurooppalaisilta kansoilta; siis sitä, kuinka ihana asia neukkujen voitto heille oli.

      Poista
    2. Älä muuta sano. Esim. baltithan olivat päässeet jo hyvään vauhtiin omatoimisessa holokaustissaan.

      Poista
  3. Venäjän syrjäkylien babushkoilla on tänäänkin voiton päivä. Saksassa on voita, lihaa ja makkaraa.

    Pitkässä marssissa Saksa voitti ja koko Neuvostoliitto hävisi.

    VastaaPoista
  4. Puheisiin ilmestyy tietysti perheeseen palautuvia käsitteitä ja sävyjä, kun psyyke syystä tai toisesta taantuu vahvasti. Niin Stalinilla kuin kipeästi uskonnollisilla, kuten Augustinuksella.

    Stalinin persoonallisuutta käsitellyt Daniel Rancour-Laferriere Johan Bäckmanin kustantamon suomeksi julkaisemassa teoksessa "Stalinin psyyke - Psykoanalyyttinen tutkimus". Muistelen että tekijä kävi täälläkin kirjaansa esittelemässä, puhui aamu-tv:ssa.

    Stalinin shokki Hitlerin hyökättyä oli piilohomon narsistista loukkaantumista. Se vie puhekyvynkin, kertakaikkiaan. En tiedä että joku olisi pohdiskellut näiden herrojen suhdetta toiselta, siis Hitlerin kannalta. Tämänkään valtiaan seksuaalielämä ei ollut niin sanotusti tervettä. Sama kuvio voisi olla totta toisinkin päin -- tällöin kyseessä olisi narsistisen tarve irtisanoa "veljeys" ennen kuin homoseksuaalinen yllyke kasvaa liian suureksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaako nyt mopedi vähän keulimaan?

      Poista
    2. Hitleristä tekivät amerikkalaiset psykoanalyysin olikohan 1942. Ennusteen mukaan hän jatkaisi sotaa katkeraan loppuun saakka ja tekisi sitten itsemurhan. En nyt muista oliko tässä yhteydessä ryyditetty kuvaelmaa sillä narsistin psyykkiseen umpikujaan kuuluvalla yksityiskohdalla, että viimeiseksi tämä tyyppi tulisi syyttämään omaa kansaansa siitä että se on pettänyt hänet -- vai oliko tämä seikka mainittu jonkun muun psykoanalyytikon, mahdollisesti Vesa Mannisen kirjassa.

      Walter C Langer: "Hitler - mies ja myytti"

      Poista
  5. 1. Niin, nuo Hitlerin "pirulliset suunnitelmat" NL:n päänmenoksi. Mahtoivatkohan ne poiketa olennaisesti esim. USA:n perustajaisien suunnitelmista intiaanien kohdalla? Vielä muistaakseni n. 1850 Burnett-niminen Kalifornian kuvernööri vaati intiaanien hävittämistä täydellisesti.

    2. Hitler ei missään vaiheessa suunnitellut "maailmanvalloitusta", toisin kuin bolševismi. Rooseveltin propagandaa ei kannata uskoa.

    3. Kannattaisi verrata Stalinin Neukkulan ja Hitlerin Saksaa tavallisen kansalaisen näkökulmasta ainaisen vähemmistövinkkelin sijaan (esim. juutalaisia oli Saksan väestöstä vain n. 0,5 %). Hyviä vihjeitä asian suhteen on luettavissa kirjassa Tuntematon talvisota.

    VastaaPoista
  6. Asiasta toiseen: Olen tässä viime aikoina selannut läpi lähes kaikki Kanava-lehden numerot 1985-2017. Kuka on syyllinen lehden linjan rajuun muutokseen? Vanhemmissa numeroissa oli mm. Tatu Vanhasen artikkeleita ja lehden linja oli konservatiivinen. Nyt lehti on radikaalisuvaitsevainen lätyskä, jossa vakiokirjoittajina mm. naispuolinen Oula Silvennoinen (Lea Toivola), umpisuvakki Marketta Mattila, pääkirjoituksia sepustaa Halla-ahoa patologisesti vihaava Tuomo Lappalainen jne. Joka numerossa on tuutin täydeltä antifasismia ja holokaustipropagandaa. Ja suoraa demokratiaa ja vahvaa vallan kolmijakoa kannattanutta puoluetta (IKL) pidetään "äärioikeistolaisena".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minä olen ihmetellyt. Vihavaisen Timo on sentään toistaiseksi saanut jatkaa.
      Suomen Kuvalehtihän on jo pitkään ollut samalla tiellä.

      Poista
  7. Eikös se отечественный tarkoita paitsi isänmaalllisuutta myös ihan arvovapaasti kotimaista? Napoleonin hyökkäys Venäjälle oli "отечественная война 1812 года" eli "vuoden 1812 kotimainen sota" (kaiketi Tolstoin keksimä termi?) Pariisiin asti yltänyt jatko-osa oli vastaavasti "заграничный поход" elikkä "rajantakainen (sota)retki". Hitlerin hyökkäys ja sen pitkittynyt torjunta oli tietysti vielä suurempi revohka, joten neuvostopropagandan käyttämä termi on mielestäni aivan luonnikas oivallus, vaikka sen vakiintunut suomennos vaikuttaa naurettavan mahtipontiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyynikko tietysti voisi vaatia että se "suuri koti-/isänmaallinen sota" pitäisi myös jakaa kahtia ja antaa loppujaksolle 1944-45 nimeksi "suuri rajantakainen (ryöstö- ja raiskausretki)". - Toisaalta tarkoitushan olikin laajentaa "kotimaan" rajoja, paitsi konkreettisesti myös noin niinkuin metafyysisessä mielessä: "Euroopan kaikki proletaarit, yhtykää!"
      Vakavasti puhuen, sekä vuoden 1812 että se Suuri käsittääkseni nauttivat venäläisten kansansielussa aivan samanlaista puhtaan kunniakasta kirkasvaloa kuin suomalaisilla oma talvisotamme. Ne kaikki olivat nimenomaan tavallisen kansan ja sen sotureiden isänmaallisuuden, lujan yhteishengen, yli-inhimillisten uhrausten, sisun ja toivottomien ponnistusten tuottama sankarillinen ihmeteko. Alkujärkytyksestään toivuttuaan Stalin kyllä ymmärsi sen ja oppurtinisesti laskelmoiden antoi hieman lisää siimaa pahoin sorretulle ortodoksikirkolle ja isovenäläiselle kansallistunnolle.

      Poista
    2. Hieman vierastan tuollaista sodan jakamista: kun sota on syttynyt, sitä jatketaan niin kauan kuin vihollinen on lyöty, lähes aina sen maaperällä ja usein sen pääkaupungissa. Enpä muista, että kun hyökkäys on torjuttu, että olisi pysähdytty rajoille. Se olisikin tyhmää: viholliselle annetaan aikaa toipua ja ryhtyä uudelleen, ehkä uutta hyökkäystä varten. Ei hyvä.

      Poista
  8. Tarkoittaahan se, mutta ei se tarkoita, etttä se olisi ollut kotimainen sota. Kyllä oli isänmaallinen sekin.
    Kyllä se käännös on ihan hyvä.Berliiniin siinäkin mentiin, ei siinä mitään kotimaisuutta korostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toki! Tarkoitinkin siis "kotimaassa käyty"; venäjässä lyötiin näppärästi kaksi kärpästä samalla sanalätkällä.
      Olisiko muuten tarkempaa tietoa, missä sodan vaiheessa se "suuri isänmaallinen" termi putkahti käyttöön? Voisin arvata, että tukalimpaan aikaan, rintamalinjat syvällä rajojen sisäpuolella?

      Poista
    2. Nyt en pysty tarkistamaan, mutta mielestäni se tuli käyttöön jo ihan alkumetreillä.
      Muuan venäläinen tutkija puhuukin sodan "kansallistamisesta", patriotismi tuli etualalle, -ismeistä ei puhuttu.

      Poista
    3. Siis noista sosialismeistä jne. Stalin erityisesti todistelikin, ettei kansallissosialismi mitään sosialismia ole.

      Poista
    4. Venäjällä puhutaan miltei aina tuolloisesta vihollisesta "fasisteina", kansallissosialismia ei juuri mainita. Tuossa kait se yksi syy lienee, natsien tunnustaminen omanlaisikseen sosialisteiksi olisi voinut tehdä ikävän stigman koko sosialismin käsitteelle. Vähintäänkin "ylentänyt" kansallissosialismin eräänlaisen kommunismin vihollisveljen asemaan.

      -J.Edgar-

      Poista
    5. Entinen brittidiplomaatti Rodric Braithwaite kirjoitti 2007 suomennetun kirjansa Moskova 1941 luvussa "22.kesäkuuta 1941" seuraavaa:

      "Venäläisille vuoden 1812 sota oli aina 'Isänmaallinen sota'. Sanomalehdet sovittivat vanhan nimen heti uuteen konfliktiin ja sanoivat sitä 'Suureksi isänmaalliseksi sodaksi'."

      Poista
    6. Kuten sanottu, sitä ruvettiin herti nimittämään isänmaalliseksi saodaksi ja sen teki jo Stalin puheessaaan 3.7.1941. https://secrethistory.su/163-stalin-o-velikoy-otechestvennoy-voyne-sovetskogo-soyuza.html

      Poista
  9. Tulipa tässä mietittyä, vähän aiheen sivusta, että eikös tuo Raskolnikov siinä kuuluisassa romaanissa pohdiskellut yli-ihmisen määritettä kun ei ollut varma omasta sellaisesta? Eikös hää mallannut Napoleonia jonkinlaiseksi esimerkkitapaukseksi, oliks hällä siis ns. Napoleon-kompleksi? Oliko moista termiä vielä tuohon aikoihin lanseerattukkaan?

    -Antero

    VastaaPoista
  10. "Suurten rosvojoukkojen aikaa"

    Kun puhuu maailmansodista, niin pitää puhua myös niiden "kulmakivistä" ja "tukipylväistä". Muuten nämä puheet muuttuvat vain aallonharjoilla heitteleviksi teksteiksi.

    VastaaPoista
  11. "Vaikka eihän se kaikkea oikeuta eikä pyhitä ja varsinkaan ei sitä edeltävää politiikkaa, joten sen sotimisen juhlinnan voisi jo lopettaa."

    Niin, tänäänhän on 9. toukokuuta eli День Победы, eikös se taida nykyisin olla Venäjällä suurimpia ellei suurin ainakin näistä ns. maallisista juhlapäivistä? Lokakuun vallankumousta kun ei ns. sattuneista syistä ole isommasti juhlittu enää reiluun neljännesvuosisataan, mitä nyt marginaaliryhmien keskuudessa kenties. No, onhan siellä Punaisella torilla varmaankin taas iso rumpu paukkunut, ja vodka ja skumppa tehneet kauppansa...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä täydestä sydämestäni suon venäläisille ilon nauttia voittoa sodasta, jonka tarkoituksena oli venäläisten tuhoaminen tai ainakin orjuuttaminen käytännössä.

      Poista
  12. Panarin kirjassaan Hybridisodat antaa ymmärtää,Trippentrop sopimuksen olleen vakavissaan laadittu kumppanuusopimus.
    Saksalaisten puolella nimensä sopimukselle antanut hahmo tosin ei kyennyt saamaan tahtoaan läpi maanjohdon sisäisessä valtakamppailussa.
    Saksalainen elinkeinoelämä kuvitteli saavansa helposti,mainitun savijalaksaien jättiläisen resurssit haltuunsa,vaikkakin maan sotilaallinen sektori vastusti kahdenrintaman sotaa,he olivat realisteja.
    Panarin kutsuu toisenmaailmansodan alkuvaiheen läntisten sotatoimien aikaa valesodaksi,koska saksalaisia vastaan taistelleet, eivät oikeasti tahtoneet taistella, koska suuri osa noiden alueiden väestöstä oli tosiasiallisesti saksalaismielisiä, uuden saksalaisen järjestyksen kannattajia.

    Vasta kun Stalingradin tappion jälkeen saksalaisten voitto näytti karkaavan käsistä,länsivallat oikeasti alkoivat valmistautua sotimiseen,maihinousuineen, koska pelättävissä oli Napoleonin sotien loppuratkaisun toisinto,sitä länsivallat eivät jääneet odottamaan.
    Kun ottaa huomioon, kuinka toisinkin sotienaikainen historia olisi voinut mennä,mikäli juuri Trippentrop sopimus olisi realisoitunut,silloin olisi meillä paremmin tullut ymmärettäväksi Paasikiven ja kumppaneiden analyysi maamme polittiseta lahajattomuudesta,onneksi historia sittenkin kulki toteutuneita reittejään.

    VastaaPoista
  13. "koska saksalaisia vastaan taistelleet, eivät oikeasti tahtoneet taistella, koska suuri osa noiden alueiden väestöstä oli tosiasiallisesti saksalaismielisiä, uuden saksalaisen järjestyksen kannattajia...vasta kun Stalingradin tappion jälkeen saksalaisten voitto näytti karkaavan käsistä,länsivallat oikeasti alkoivat valmistautua sotimiseen,maihinousuineen,"

    Eiköhän syy aikuisten oikeasti ollut siinä, että Ranska oli lyöty, Englantin taisteli voimiensa rajoissa pohjois-Afrikassa ja USA oli isolationalistinen ja varustautumaton ja joutui pysäyttämään ensin Japanin hyökkäyksen Midwayssä. Panarin ajatukset ovat tyypillistä venäläistä paranoijaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.