Korruptiota marokkolaisittain

Maan tapa

Tahar Ben Jalloun, Lahjottu mies. Suomentanut Annikki Suni. Gummerus 1994. 177 s.

Marokkolainen Ben Jalloun arvelee kirjansa alkusanoissa, että hänen aiheensa, lahjonta, yhdistää etelän kirjailijat: se on sekä paikallinen että yleismaailmallinen ilmiö.

Meillä pohjolassahan lahjonta on yleensä ollut hyvin vähäistä ja ainakin näkymätöntä. Hyväveli-verkostot eivät välttämättä sisällä lahjontaa, vaikka nekin voivat olla yksi korruption, virkakoneiston mädännäisyyden muoto.

Tunnettua on, miten suuresti korruptio haittaa toimivan, rationaalisen byrokratian syntyä ja sen myötä talouden modernisaatiota ja tehostumista.

Ben Jallounin fiktio sijoittuu 1990-luvun alun Marokkoon ja tarkemmin Casablancaan eli sangen moderniin ympäristöön.

Tosin modernisuus kohtaa siellä myös keskiaikaisen islamin ja Lähi-Idän sotien ruokkima fundamentalismi on sielläkin läsnä. Sodat, joiden piti tehdä maailma turvalliseksi demokratialle, toimivat täysin päinvastaiseen suuntaan, kuten nyt viimeistään ymmärrämme.

Päähenkilö, maallistunut pikkuvirkamies, itse asiassa ateisti ajaa taksilla, jonka ratissa on kiihkomuslimi. Rukousnauha riippuu ikkunassa, pieni Koraani on auki penkillä ja kasetilla Abdessamad lausuu Hiehon suuraa. En uskalla sytyttää savuketta. Kuskilla on synkkä katse. Hän tarkastelee minua koko ajan taustapeilistä.

Ateisti ajattelee rukoilevansa Jumalaa, etteivät nuo ihmiset koskaan pääsisi valtaan. Kuitenkin he olivat nimenomaan lahjonnan poikia –mitä lahjotumpia kansalaiset ovat, sitä suuremman olemisen ja taistelemisen oikeuden fundamentalistit saavat.

Mutta päähenkilö ei kuulu lahjottaviin. Hän on suhteellisen korkeassa asemassa rakennusvirastossa, joka käsittelee suuria taloudellisia arvoja sisältäviä hankkeita. Palkka on kuitenkin pieni.

Lahjontaa on yritetty, mutta miehen moraali pitää ja hän elää palkallaan ja elättää sillä myös perheensä.

Kiusaajalla on kuitenkin monet kasvot. Vaimo, joka maan tavan mukaan elää miehensä palkalla, on tyytymätön elintasoonsa ja leimaa tämän miehenä ala-arvoiseksi. Se hänestä on seksuaalisella alalla tullutkin, vaimon ansiosta.

Vaimoaan mies ei itse asiassa petä, vaan hylkää lopulta avoimesti ja etsii lempeä kauniilta serkultaan, jonka kanssa haluaa mennä naimisiin. Se on hänelle täysin mahdollista siihen asti, kunnes hän lopulta antaa kiusaajalle periksi ja ottaa vastaan lahjuksen ja sitten toisenkin.

Serkku on arvostanut miehessä juuri periaatteellisuutta, lahjomattomuutta ja nyt se oli mennyttä.

Mutta päteviä syitä lahjoman vastaanottamiseen miehellä todella oli, ennen muuta tyttären terveys, joka olisi pelastettavissa vain melkoisella rahasummalla.

Sitä paitsi lahjuksia ottivat kaikki, miehen alainenkin eli rikkaan miehen elämää, päälliköstä puhumatta. Ja itse asiassa miksi olisi pitänyt pidättyä ottamasta vastaan rahaa, jota asiakkaat tarjosivat? Eihän se ollut keneltäkään varastettua, kyseessä oli vain pieni lisä, joka pani pyörät pyörimään. Harmaa talous ei ollut rosvoamista, vaan ainoastaan paikkasi kankean koneiston aukkoja. Ilman sitä elämä olisi pysähtynyt.

Näinhän kiusaaja kuiskutteli päähenkilölle, joka siis menee kuin meneekin lankaan. Tottumattomana hän jää kiinni yrittäessään pankissa pestä saamiaan dollareita. Vai onko kuvaus itse asiassa päähenkilön hallusinaatiota. Sellaisia hän alkaa saada, psykosomaattisten oireiden ohella.

Korruptio on epäilemättä erityisesti etelän kirous, kuten tekijä saatesanoissa toteaa. Mutta suuressa maailmassahan sitä vasta osattiin, kuten kirjan henkilöt tietävät: Italiassa koko ylempi yhteiskuntakerros on jäänyt korruptiosta kiinni ja ketkä ne oikein käyttävät niitä Sveitsin pankkien tilejä?

Marokkolaiset virkamiehet ovat lopultakin vain harrastelijoita. Sitä paitsi he saattavat samaan aikaan olla ihan aidosti suuria moralisteja. Kyllä asiat voi itselleen aina selittää.

Kirjan paikallisväri ja ajankuva on suomalaisittain aika kiinnostava. Eräässä kohtauksessa päähenkilön palvelukseen pyrkii muuan hyvän näköinen nainen. Kun kysytään, miksi hän lähti edellisestä paikasta, hän sanoo syyksi johtajan harjoittaman ahdistelun. Hän oli nostanut syytteen sukupuolisesta häirinnästä.

Tämä herätti hieman hämmästystä ja kysymyksen, luuliko nainen elävänsä Ruotsissa.

Nainen vastaa, ettei tiedä, missä elää ja mitä tekee, mutta hänen mielestään Marokko joka tapauksessa oli muuttumassa ja hän toivottaa virkamiehet tervetulleeksi oikeudenkäyntiinsä.

Kirja loppuu siihen, että kaameita unia ja hallusinaatioita kokenut päähenkilö toivotetaan sairasloman jälkeen takaisin töihin. Korruptioon tottunut alainen hymyilee ja sanoo: Tervetuloa joukkoon!

Tilanne on ilmeisesti normalisoitunut ja kaikki toimii taas, kuten muuallakin. Perhesuhteet tuskin palautuvat ennalleen, mutta lahjottu mies ei enää ole kapula rattaissa ja kaikkien muiden tiellä. Avioliitto serkun kanssa pelastanee sentään yhden miehen elämän.

Kirjahan ilmestyi paljon ennen ns. arabikevättä, joka aluksi suuntautui aivan erityisesti korruptiota vastaan. Vastaavanlaisia ns. värivallankumouksia nähtiin toki muuallakin.

Kaikille taitaa olla yhteistä se, että valtavan äänen ja vimman keskeltä syntyi korkeintaan naurettava hiiri. Ne ovat nyt eri miehet, jotka lahjuksia ottavat ja joukossa on naisiakin entistä enemmän. Muuten taitaa kaikki taas olla ennallaan.