torstai 23. tammikuuta 2020

Kunne kuljetettanehen?


Kapitalismin kriisi

Foreign Affairs-aikakauslehden uusimman numeron teemana on kapitalismin tulevaisuus. Kuten älyllistä tasoaan vaalivalle lehdelle sopiikin, artikkeleita ei suinkaan ole valittu tiettyä katsomusta myötäilemään, vaan niiden arviot ja näkökulmat poikkeavat toisistaan aivan totaalisestikin.
Tällaista otetta toivoisi joskus myös suomalaisilta lehdiltä, joille on yhä useammin ominaista linnoittautua tuon tai tämän uskomuksen taa. Yliopistoihinkin näyttää leviävän taipumus pitää jotakin tiettyä näkemystä ainoana oikeana ja muita sitten vastaavasti disinformaationa tai populismina, ellei nyt peräti tyhmyytenä tai moraalittomuutena.
FA on myös vaikutusvaltainen. Se on lehti, josta on aiheellisesti sanottu: ”Not all readers are leaders, but all leaders are readers”.
Tämän numeron kirjoittajia näyttää yhdistävän se käsitys, että kapitalismi on kriisissä, jonka ydin on siinä, että rikas vähemmistö on viimeisten neljän vuosikymmenen aikana rikastunut tolkuttomasti, kun taas alemmille tuloluokille on jäänyt yhä pienempi osa kertyneistä rikkauksista.
Koko maailman mitassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä kyllä on 1990-luvun jälkeen jopa puolittunut. Epäilevä Tuomas toki saattaa tässä pohtia, mikä merkitys voisi olla sillä, että rekisteröidyn tuotannon ja kulutuksen ulkopuolella aiemmin eläneen väestön tuloja ja menoja on sittemmin alettu noteerata rahallisina suureina.
Toki tarina köyhyyden vähenemisestä on pääpiirteissään aivan uskottava. Tarinan sankari ei sitä paitsi ole sosialismi, vaan kapitalismi. Itse asiassa tämä kehitys pääsi todella vauhtiin nimenomaan sosialistisista kokeiluista luopumisen jälkeen.
Mutta maiden sisällä tilanne saattaa olla aivan toinen. Yhdysvallat on tästä muuan tunnettu esimerkki ja siellä ollaan jo innokkaasti valmistautumassa seuraaviin presidentinvaaleihin. Merkillepantavaa on, että siellä 19-29 vuotiaista 51 prosenttia kertoi pitävänsä sosialismia parempana kuin kapitalismia…
Tässä on kyllä syytä muistaa, että sosialismilla tarkoitetaan Amerikassa myös sosialidemokratiaa. Kuitenkin esimerkiksi ehdotettu ”rikkausvero”, olisi paljon radikaalimpi instituutio kuin meikäläinen omaisuusvero, ainakin yhden tässä lehdessä kirjoittavan kriitikon mukaan.
Omaisuuden epätasainen jakautuminen on epäilemättä ongelma. Suuremman verotuksen kiivaita puoltajia löytyy ja pelkän kansantuotteen kasvun sijasta esitetään tavoitteeksi parempaa elämän laatua, ”hyvinvoivaa yhteiskuntaa” (well-being society) hyvinvointivaltion (welfare state) sijasta. Jälkimmäinenhän viittaa englannissa sosiaaliturvaan tai peräti sosiaalihuoltoon.
Mielipiteet suositeltavasta politiikasta vaihtelevat laidasta laitaan, mikä on luonnollista poliittisessa taloustieteessä. Eihän sitä, mikä on haluttavaa, voi tieteellisesti määrätä eikä luotettavasti edes sitä mitä tietynlaisesta talouspolitiikasta seuraa.
Kiinnostavana pitäisin Branco Milanovicin artikkelia kahden kapitalismin törmäyksestä. Hänen mielestään tässä maailmanajassa ei enää ole sosialismia ja systeemien taistelu käydään sen sijaan kahden erilaisen kapitalismin version välillä.
Toinen niistä on meritokraattinen liberaali kapitalismi, joka vallitsee Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja myös esimerkiksi Intiassa, Indonesiassa ja Japanissa. Siinä suurin osa tuotantoa tapahtuu yksityisellä sektorilla ja se tarjoaa ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet menestykseen ilmaisen koulutuksen ja perintöveron avulla (mihinkähän Ruotsi mahtanee tässä sijoittua?).
Kirjoittajan mielestä liberaali, meritokraattinen kapitalismi alkoi maailmassa vasta 40 vuotta sitten. Sitä ennen vallitsi jo 1800-luvulta lähtien klassinen kapitalismi ja sen ohella eurooppalainen, sosialidemokraattinen kapitalismi.
Klassisessa kapitalismissa omaisuudet syntyivät omistamisesta, mutta uudessa versiossa myös työstä. Myös uusi kapitalistiluokka pyrkii sulkeutumaan avioliittojen ja eliittioppilaitosten kautta.
Toinen taas on valtiojohtoinen poliittinen kapitalismi, jollainen vallitsee Kiinassa, mutta myös esimerkiksi Myanmarissa, Singaporessa, Vietnamissa, Azerbaidzhanissa, Venäjällä, Algeriassa, Etiopiassa ja Ruandassa.
Siinä talouskasvua privilegisoidaan ja yksilöiden poliittisia ja kansalaisoikeuksia rajoitetaan.
Liberaalin kapitalismin suuriin etuihin kuuluvat demokratia ja oikeusvaltio, jotka myös edesauttavat innovaatiota ja sosiaalista liikkuvuutta.
Tämä systeemi on kuitenkin vaarassa, koska nyt sen piirissä uhkaa syntyä itseään ikuistava yläluokka samalla kun yhteiskunta eriarvoistuu.
Poliittisen kapitalismin suurena haasteena taas on korruptio, joka on systeemin sisäinen ominaisuus ja myös siellä eriarvoisuus lisääntyy vauhdilla, vakuuttaa kirjoittaja. Sellaisten valtioiden haasteena on myös pitää kurissa kasvavaa kapitalistiluokkaa, joka uhmaa valtiota ja sen byrokratiaa.
Eriarvoisuus koko maailmassa on 1990-luvulta lähtien vähentynyt gini-indeksillä (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=gini-indeksi ) mitaten .70:stä .60:een, mutta samaan aikaan se on esimerkiksi USA:ssa kasvanut .35:stä .45:een.
Kun eliitti yhä enemmän eristäytyy suojavyöhykkeensä (cordon -kortonki) taa, se herättää närää yhteiskunnan muissa osissa. Samanlainen prosessi tapahtui aikoinaan 1970-luvulla eräissä kolmannen maailman maissa.
Poliittisen kapitalismin piirissä asiat ovat kuitenkin vielä huonommin. Siellä hallitsee tekninen byrokratia, jonka legitimiteetti perustuu talouskasvuun. Lakeja voidaan siellä tulkita mielivaltaisesti eliitin hyväksi ja valtio on siellä tosiasiassa vapaa kaikista rajoituksista. Korruptio on noissa oloissa elimellinen osa järjestelmää eikä suinkaan sen toimintahäiriö.
Kiinassa eriarvoisuus on vuodesta 1985 lähtien noussut ginikertoimella laskien .30:stä .50:een eli suuremmaksi kuin USA:ssa ja lähelle Latinalaisen Amerikan lukuja.
Kiinalaisen eliitin erikoispiirre on, että se on lähtöisin ”kansasta”: neljä viidesosaa kapitalisteista ilmoitti isänsä olleen maanviljelijä tai työläinen.
Kirjoittajan mielestä nämä kaksi kapitalismin lajia, liberaali ja poliittinen, törmäävät maailmassa vastakkain. Hän uskoo Kiinan levittävän myös järjestelmäänsä esimerkiksi tuon tunnetun uusi silkkitie-projektin (OBOR,带一; nykyään kuulemma korrektimmin B&R tai BRI. Ks.m. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=silkkitie ) myötä.
Milanovic pitää poliittista kapitalismia suurena haasteena läntiselle, liberaalille mallille. Maailmalle se voi olla attraktiivisempi ja liberaalin kapitalismin pitäisi pärjätäkseen kehittyä korkeammalle tasolle, kansankapitalismiksi, kertoo kirjoittaja kaivaen esille puolen vuosisadan takaisen käsitteen.
Tämä uudenlainen kapitalismi tasaisi tuloeroja ja lisäisi sosiaalista liikkuvuutta. Ellei tämä onnistu, voi käydä niin, että liberaali kapitalismi sulautuu maailmassa yhteen poliittisen kanssa. Tapahtuu konvergenssi, kuten aikoinaan ajateltiin käyvän sosialismille ja kapitalismille.
Vaarana on plutokratia, jossa talous hallitsee politiikkaa. Silloin lännessäkin hallitsee pieni vähemmistö, joka uusintaa itseään.
No, kukapa tuon tiennee. Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei kukaan ole keksinyt talouskasvun reseptiä, kuten Abhijit V. Banerjee ja Esther Dudlo omassa artikkelissaan toteavat. Taloudet vain alkavat joskus kasvaa ja saattavat sitten lopettaa tai mennä tauolle. Siinä mielessä ei esimerkiksi Kiina kai sitten voi tarjota mitään ihmelääkettä kenellekään.
Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei kukaan ole enää tyytyväinen uusliberalismiin, joka nyt on hallinnut nelisenkymmentä vuotta. Se ei esimerkiksi ole vastaus ympäristön haasteisiin, jotka ovat tulleet yhä vakavammiksi.
Taitaapa olla muutosta ilmassa.














14 kommenttia:

  1. Erityistä huolta pitää kohdistaa jokaisessa maassa omaan elinympäristöönsä. Ilmaston muutosta on tapahtunut viimeiset abouttiarallaa 4 miljardia vuotta. Skandinaviaakin peitti noin 3 kilometriä paksu jääpeite, joka alkoi sulaa noin 13.000 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, taasen näitä nurkkiinsa kuseskelijoita liikkeellä.

      Poista
    2. Mitähän "nurkkiinsa kuseskelusta" Toipilaalla oli? Onhan päivänselvää, että siinä kun talon asukas on päävelvollinen oman talonsa siivoamiseen, sama pätee maihin. Ts. Intian pitäminen siistinä kuuluu intialaisille. Täysin hullua on ajattelu, jossa esimerkiksi länsimaitten pitäisi laittaa kehitysmaat kuntoon kun samalla paikalliset katsovat sivussa kiljua kiskoen ja laumoja siirtäen. Esimerkiksi kehitysapu pitäisi sitoa siihen, että vastaanottajamaa ottaa välittömästi käyttöön yhden lapsen politiikan JA samalla estää omien kansalaistensa vaelluksen muitten riesaksi. Jo pelkästään em. muutokset olisivat erittäin tehokkaita myös ympäristönsuojelullisina toimina.

      Poista
    3. Toinen nurkkiin kuseskelija.

      Poista
    4. Siinä vastatuuleen kuseskelija.

      Poista
    5. Globaalissa maailmassa emme elä toinen toistemme nurkkia pesemällä. Kusemisesta puhumattakaan.

      Poista
  2. Yhdysvaltojen nykyhallinnon käsitys on, että työpaikat ovat muuttaneet Kiinaan. Enemmän koulutusta vaativilla aloilla kuten esim. IT-alalla työpaikat ovat säilynteet mutta työntekijät tuodaan usein muualta esim. Intiasta.

    Kiina kilpailee amerikkalaisesta näkökulmasta katsoen epäreilusti eli pitämällä valuuttansa ulkoista arvoa keinotekoisen alhaalla saavuttaakseen näin kilpailuetua.

    Tämän kehityksen seurauksena työväenluokka ja alempi keskiluokka ovat kehittyneissä talouksissa köyhtyneet.

    Eli kehittyneiden talouksien työväenluokka ja alempi keskiluokka ovat maksaneet köyhyyden vähentymisestä Kiinassa ja Intiassa.

    Mielestäni on väärin kutsua Kiinan valtiovetoista taloutta ja merkantilistista talouspolitiikkaa uusliberalismiksi.

    Kyse on enneminkin globalismista, jossa kansainväliset suuryritykset toimivat miten vapaasti katsovat valtion rajoista välittämättä.

    Taloudelliseen liberalismiin kuuluu ihanteena vapaa kilpailu. Globalismissa, jota esim. EU edustaa, sääntely varmistaa suuryritysten edut vaikeuttamalla uusien yrittäjien tuloa alalle.

    Ilmiö näkyy myös Suomessa, jossa teollisuuden työvoimavaltaiset työpaikat ovat valuneet itäeurooppalaisille, jotka tekevät töitä huomattavasti suomalaisia pienemmällä palkalla.

    Sama toimii myös IT-alalla, jolla toimii useita intialaisia yrityksiä, jotka tuovat työntekijät kotimaastaan. Myös länsimaiset suuryritykset käyttävät intialaista työvoimaa.

    VastaaPoista
  3. Käsitteitä voi määritellä mielensä mukaan, mutta kirjoituksessa esitelty "poliittinen kapitalismi" on kyllä melkoinen karrikatyyri. Viittaan esimerkiksi Wahlroosiin, joka kirjoittaa, että "mielestäni voidaan kiistatta osoittaa, että markkinatalous, hyvinvointi, yksilönvapaus ja demokratia kuuluvat yhteen". Se, että globalismin aikakaudella Kiina on onnistunut houkuttelemaan tuhansittain länsimaisia yrityksiä perustamaan tuotantolaitoksiaan Kiinaan, alistumaan kiinalaisten erilaiselle mielivallalle (teknologian esim. pakkosiirto) ei tee Kiinasta markkinataloutta vaan osoittaa vain sen Leninin viisauden olevan edelleenkin tosi, että kapitalisti on ahneuksissaan valmis myymään kommunistille köyden, johon tämä hirttää hänet.

    Kiinalainen "kapitalismi" on puhdas rosvotalous. Se on käyttäytyvinään sivistyneesti ja puhuu lakien ja sopimusten noudattamisesta, mutta käyttäytyy todellisuudessa päinvastoin. Ennen maailmansodan aloittamistaan Hitler piti monta rauhanpuhetta. Aina kun hän oli tehnyt ryöstön, esim marssittanut joukkonsa Reininmaalle, hän piti puheen, jossa korosti rauhanomaisuuttaan. Ja maailma uskoi häntä jotain yksittäistä Winstonia lukuunottamatta. Myös presidentti Xi oli pitkään kehuttu johtaja ja on sitä varmaan vieläkin monen mielestä. Onhan paljon mukavampi muistella mukavia asioita kuin ajatella vaikkapa miljoonaa uiguuria.

    Eilen Varman Murto sanoi televisiossa: ”normaalin pankkianalyysin kannalta on mahdoton arvioida, missä kunnossa Kiinan pankkijärjestelmä on”. Jostain syystä maailman pankkiiriksi ryhtynyt maa ei halua antaa edes normaalin pankkianalyysin edellyttämiä tietoja rahoitusjärjestelmästään. Ennen viime viikkoista kauppasopimuksen allekirjoittamista Trump moneen otteeseen vakuutteli epäuskoiselle medialle, että ”Kiina haluaa sopimusta paljon enemmän kuin me”. Itse en usko, että tämä niin kutsuttu ”poliittinen kapitalismi” pötkii kovinkaan kauas. Mut ans kattoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäkäähän mielessä, että USA pelaa pokeria, Venäjä shakkia, mutta Kiina gota. Peli on parhaimmillaan käynissä Tyynellä valtamerellä.

      Poista
  4. Kannattaisin paluuta eurooppalaseen, sosialidemokraattiseen kapitalismiin, jossa markkinatalous tuottaa hyvinvointia, josta kohtuullinen siivu otetaan verotuksessa huono-osaisille ja perintöverotuksella huolehditaan, ettei liiallista keskittymistä tapahdu. Jos sitä halutaan kutsua kansankapitalismiksi, mikäs siinä.

    VastaaPoista
  5. "kapitalismin tulevaisuus"

    Ryssät ja Jutkut ovat eri asia kuin venäläiset ja juutalaiset. Ero on samanlainen kuin kommunisteilla ja ei-kommunisteilla. Ryssistä ja Jutkuista tuli siamilaiset kaksoset jo 1800-luvun alkupuolella. Ryssien utopistit haaveilivat jo sitä ennen, että maailma piti jakaa kahteen osaan: toinen kuuluisi Venäjälle ja toinen USA:lle. Ryssien Pääraamattu oli tietenkin filosofinen teos Русская правда/Venäläinen laki/The Russian Law.

    Maailman jakamiseksi kahteen osaan tarvittiin terävää ideologista asetta. Sen luojaksi Ryssät valitsivat kovasti neroksi mainostetun Marxin. Vuosina 1843-1844 venäläiset aristokraatit Pariisissa ”kantoivat” Marxia käsillään. Näin syntyi Ryssien ja Jutkujen virallinen Liitto ja vuonna 1848 Kommunistinen Manifesti maailman muuttamiseksi: yksityisomistus lopetettava maksimaalisesti, koska pientalonpoikien omaisuus on suuromistuksen lähde, uskonto lopetettava ja tuhottava, kansojen kansalliset erot tuhottava, jne., jne.

    Kommunistinen ideologia on julistettu rikolliseksi jo monessa maassa. Eniten kuolonuhreja tämä ideologia on tuottanut venäläisille ja juutalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eniten kuolonuhreja tämä ideologia on tuottanut venäläisille ja juutalaisille."

      Kysymys on toisesta maailmansodasta.

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus ja pari hyvää kommenttia.

    En kuitenkaan pystynyt sijoittamaan Suomea mihinkään mainittujen kapitalistityyppien lohkoon. Kovasti kuitenkin tuntuu olevan pelkoa perussuomalaisen kapitalismin uhkaa kohtaan.

    Erikoinen otsikko ja sen alaotsikko kuvannevat Suomea?

    VastaaPoista
  7. Kapitalismi tuli Aleksanteri II matkassa. Katso Parolan twiitit. Ja läksi "vääränä politiikkana" Koiviston matkassa. Katso Helsingin Sanomat sunnuntaina 25.1.1970. Toinen julkaisu tä HS C 18, Viime vuoden paras lehtikuva, Lauri Kautian "Ministerin voivuori".

    Aleksanterin irtipäästämät maajussit kuten Pentinkulman Koskelassa panivat tuulemaan. Kohta oli Mauno Koiviston nenän alla pyramidi voipalluroita. Tiukka katse, ja käsiä hykerrellen eikunkimppuun. Osuva kuva ; avaava otsikko.

    Ja päämisterin työhuoneesta näkymä Senaatintorille ja siellä Aleksanteri kunniassaan. Kumpikin rohkeni irtaantua siunauksellisista perinteistään, Koivisto tieteellisestä taloussosiologiasta, Aleksanteri kristillis-sosiologisesta. Otteiden kirvoittaminen tuotti nuorisobileet vailla vertaa. Venäjällä vaikka Bakun ja Suomessa vaikka SKOPin. Hurjapäät nuoryrittäjät myrskyävät läpi aikojen.

    Aleksanteri ja säätyperintö-vallan kumoutuminen tuotti ylettömät tavaramäärät. Koivistolle maito- ja viinijärvet loiskivat. Jälkeä syntyi mahan täydeltä. Koivisto pelastui WW II rauhansysteemin Bretton Woodsin, sekä New Dealin tehtävien täytyttyä. Romukoppaan.

    Aika aikaa kutakin ja tuotahan juuri Aleksanteri ja aikaissosiologi Snellman olivat tarkoittaneetkin. Sellaisia hegeliläisiä. Rahan vapaan kirjoittelemisen eli enentämisen aikausi, aluksi kansanvallan silmälläpidon ja ohjauksen alla (=tehtaat,ay-hyvinvointi) ja vihdoin holtittomana jokerikorttien väärentämisenä teki ihmeitä.

    2008 alettiin kaivata uutta Aleksanteria ja Koivistoa. Sellainen piltti Greta löytyikin. Rahaan saadaan uusi peräsin, shareholder value laskenta vaihdetaan lennossa hiilisisältö matematematiikka-juridiikka skolastiikaksi. Sen papisto ostaa kaiken elinkeinotoiminnan itsellensä. Toki hyvin palkiten -kuten jo opittu- wanhan maailman fordit ja ehrnroothit.

    Sivuunhan se on tästä jääminen. Mutta kenen kanssa? Telkkari alkaa puhua italiaa selkosuomeksi ja itse voin koneella huudella vaikkapa Marokossa suomeksi ja Saharan mies ymmärtää käsikorvalla just in time.

    Näitä kulttuurikoruja ja aitoakin jumalaksi puhallettua ihmistä saa jos millaista ja mistä tiibetistä. Sitäpaitsi ilman näitä härväkkeitä en pääsi lainkaan ääneen enkä tekstiin. Enkä olisi löytänyt edes kotikaupungistani Seppo Oikkosta.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.