Neron aivoituksia
Agadirissa on muutama kirjakaupppa, vaikka muhamettilaisissa maissa kirjoja yleensä tuoteaan erittäin vähän.
Ylimalkaisen otannan perusteella liikkeessä nimeltä Lecture pour tous oli ranskankielistä kirjallisuutta noin 80 prosemttia, englanninkielistä 10 prosemttia ja loput sitten arabiankielistä. Saattoi toki jotakin olla myös berberiksi, heillähän on tuo kreikkaa muistuttava omituinen kirjaimisto.
Käsiin jäi muutama ranskalainen klassikko ja englanninkielinen kirja nimeltä Bullshit Jobs.
Siitä varmaan myöhemmin. Rupesin lukemaan Albert Einsteinin tunnettua mietekirjaa Comment je vois le monde. Champs sciences 2009, 245 s.
Kirjahan on alun perin kirjoitettu saksaksi, mutta se on Einstinin luottomiehen kääntämä ja ansainnee luottamusta siinä suhteessa.
Kirja on siitä erikoinen, että se kirtjoitettiin alun perin vuonna 1934. Sen jälkeen otettiin uusia painoksia, joihin lisättiin aina ajankohtaista takstiä vuoteen 1952 saakka.
Kirjassa on lähinnä neljä ajanohtaista teemaa, pasifismi, juutalaisten ongelmat, taistelu natsismia vastaan ja eräät tieteen ongelmat.
Kiinnostavinta kuitenkin on muutamien ikuisten kysymysten pohdiskelu, joka on pyritty tekemään mahdollisimman selkeästi ja yleistajuisesti. Elämän tarkoitus, olemassaolon mysteeri, hyvyyden, totuuden ja kauneuden olemus ja kirjoittajan henkilökohtainen suhde niihin saavat paljon tilaa.
Tilityskirjojen perinteen mujaisesti Einstein eri kaihda suuriakaan tunteenpurkauksia. Hän on yleensä hyvin lempeä, mutta sävy muuttuu, kun puhutaan sodasta ja armeijasta. "pahimpana laumainstituutioista pidän armeijaa" hän kirjoittaa. "Vihaan sitä".
Kirjoittaja kertoo halveksivansa ihmistä, joka saa tyydytystä siitä, että marssii rivissä musiikin tahdissa. Hän kertoo vihaavansa rajusti sotasankaruutta ja mieletöntä väkivaltaa tylsän nationalismin nimessä. Sota taas on kaikista asioista halveksittavin.
Sennsijaan Einstein tuntee kaikkein suurinta kunnioitusta elämän mysteerin äärellä. Se tunne on kauneuden ja totuuden perustana ja herättää taiteen ja tieteen.
Pelonsekaisen kunnioituksen ympäröimänä tämän mysteerin salaisuus synnyttää myös uskonnon.
Einstein sanoo olevansa syvästi uskonnollinen siinä, mutta vain siinä mielessä, että hän, kuten monet muutkin, tuntee, että on olemassa jotakin hänen ymmärrykselleen saavuttamatonta, jonka vaikutus kuitenkin tunnetaan.
Einstein ei kuitenkaan voi kuvitella jumalaa, joka palkitsee ja rankaisee omia luotujaan tai sitä, että elämä jatkuisi kuolerman jälkeen.
Olemisen mysteeri on joka tapauksessa havaittavisssa ja Järjen voi nähdä ilmenevän elämässä.
Entä onko elämällä tarkoitusta ja onko tämä kysymys edes mielekäs? No, ellei joku kykene sellaista näkemään, hänellä ei tosiaankaan ole mitään syytä elää.
Yhteiskunnallinen elämä erottaa ihmisen eläimestä ja viime kädessä hän on koko ihmiskunnan jäsen. Ihminen on todella ihminen, kun hänen toiminnallaan on vain yksi tavoite: yhteinen hyvä ja edistys...
Yhteiskunta on olemassa vain yksiköiden hyväksi, mutta se tapahtuu yhteisön voimin. Sotien välisenä aikana kirjoittaja huomaa ikäviä piirteitä, joista yksi on esteettisessä maailmassa tapahtuva kehitys: maalaustaide ja musiikki rappeutuvat ja ihmisistä tulee tylsempiä (moins sensibles).
Einteinillä on paljonkin sanottavaa tieteen ja uskonnon suhteesta. Uskonto lähtee ihmisten ahdistuksesta ja toisaalta sosiaalisista vaistoista. Kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan moraalisia.
Einsteiniä kiinnostaa erityisesti sellainen uskonto, jota hän sanoo kosmiseksi ja joka ei tunne antorpomorfista jumalaa. Hän näyttää ihailevan buddhismia ja Schopenhaeria sen tulkkina. Itse asiassa kaikkien aikojen kerettiläiset ovat olleet siihen taipuvaisia.
Hänen uskonnossaan ei ole määriteltyä jumalaa, mutta taiteen ja tieteen tehtävänä on herättää tunto jumalallisesta, jos nyt saan tulkita kirjoittajaa.
Hänen uskonnossaan, ei ole ahdistuksen eikä moraalin jumalaa, sillä moraalikin tulee hyvin toimeen ilman sitä.
Tutkijan uskonnollisuus ilmenee siinä, että hän hämmästyy ja nousee ekstaasiin luonnon lakien harmonian edessä, jotka paljastvat niin ylivertaisen itelligenssin ihmisen kykyihin verraten. Tästä tunteesta tulee hänen elämänsä hallitseva laki, joka antaa hänelle rohkeutta ja kykyä nousta egoististen pyyteiden yläpuolelle.
Henkilönä Einstein on hyvin vaatimaton eikä lainkaan hyväksy omaan persoonaansa kohdistuvaa palvontaa. Samaan aikaan hän esittää tutkijan ihanteessaan melko poikkeuksellisen ylevän hahmon, jollaiseksi ainakin itse pyrkii.
Tuntuu hieman siltä, että meidän aikamme on jo menettänyt jotakin sen maailman puhtaudesta ja ylevyydestä, joka ympröi vielä Einsteinin ajan kulttuurin etummaisia edustajia.
Siihen aikaan oli toki liikkeellä myös aatteita, jotja halusivat prostituoida niin tieteen kuin taiteen, mutta ajatus niiden puhtaudesta eli yhä.
Kannattaisikohan sitä vielä kaupata nykyisille yliopistoille
Agadirissa on muutama kirjakaupppa, vaikka muhamettilaisissa maissa kirjoja yleensä tuoteaan erittäin vähän.
Ylimalkaisen otannan perusteella liikkeessä nimeltä Lecture pour tous oli ranskankielistä kirjallisuutta noin 80 prosemttia, englanninkielistä 10 prosemttia ja loput sitten arabiankielistä. Saattoi toki jotakin olla myös berberiksi, heillähän on tuo kreikkaa muistuttava omituinen kirjaimisto.
Käsiin jäi muutama ranskalainen klassikko ja englanninkielinen kirja nimeltä Bullshit Jobs.
Siitä varmaan myöhemmin. Rupesin lukemaan Albert Einsteinin tunnettua mietekirjaa Comment je vois le monde. Champs sciences 2009, 245 s.
Kirjahan on alun perin kirjoitettu saksaksi, mutta se on Einstinin luottomiehen kääntämä ja ansainnee luottamusta siinä suhteessa.
Kirja on siitä erikoinen, että se kirtjoitettiin alun perin vuonna 1934. Sen jälkeen otettiin uusia painoksia, joihin lisättiin aina ajankohtaista takstiä vuoteen 1952 saakka.
Kirjassa on lähinnä neljä ajanohtaista teemaa, pasifismi, juutalaisten ongelmat, taistelu natsismia vastaan ja eräät tieteen ongelmat.
Kiinnostavinta kuitenkin on muutamien ikuisten kysymysten pohdiskelu, joka on pyritty tekemään mahdollisimman selkeästi ja yleistajuisesti. Elämän tarkoitus, olemassaolon mysteeri, hyvyyden, totuuden ja kauneuden olemus ja kirjoittajan henkilökohtainen suhde niihin saavat paljon tilaa.
Tilityskirjojen perinteen mujaisesti Einstein eri kaihda suuriakaan tunteenpurkauksia. Hän on yleensä hyvin lempeä, mutta sävy muuttuu, kun puhutaan sodasta ja armeijasta. "pahimpana laumainstituutioista pidän armeijaa" hän kirjoittaa. "Vihaan sitä".
Kirjoittaja kertoo halveksivansa ihmistä, joka saa tyydytystä siitä, että marssii rivissä musiikin tahdissa. Hän kertoo vihaavansa rajusti sotasankaruutta ja mieletöntä väkivaltaa tylsän nationalismin nimessä. Sota taas on kaikista asioista halveksittavin.
Sennsijaan Einstein tuntee kaikkein suurinta kunnioitusta elämän mysteerin äärellä. Se tunne on kauneuden ja totuuden perustana ja herättää taiteen ja tieteen.
Pelonsekaisen kunnioituksen ympäröimänä tämän mysteerin salaisuus synnyttää myös uskonnon.
Einstein sanoo olevansa syvästi uskonnollinen siinä, mutta vain siinä mielessä, että hän, kuten monet muutkin, tuntee, että on olemassa jotakin hänen ymmärrykselleen saavuttamatonta, jonka vaikutus kuitenkin tunnetaan.
Einstein ei kuitenkaan voi kuvitella jumalaa, joka palkitsee ja rankaisee omia luotujaan tai sitä, että elämä jatkuisi kuolerman jälkeen.
Olemisen mysteeri on joka tapauksessa havaittavisssa ja Järjen voi nähdä ilmenevän elämässä.
Entä onko elämällä tarkoitusta ja onko tämä kysymys edes mielekäs? No, ellei joku kykene sellaista näkemään, hänellä ei tosiaankaan ole mitään syytä elää.
Yhteiskunnallinen elämä erottaa ihmisen eläimestä ja viime kädessä hän on koko ihmiskunnan jäsen. Ihminen on todella ihminen, kun hänen toiminnallaan on vain yksi tavoite: yhteinen hyvä ja edistys...
Yhteiskunta on olemassa vain yksiköiden hyväksi, mutta se tapahtuu yhteisön voimin. Sotien välisenä aikana kirjoittaja huomaa ikäviä piirteitä, joista yksi on esteettisessä maailmassa tapahtuva kehitys: maalaustaide ja musiikki rappeutuvat ja ihmisistä tulee tylsempiä (moins sensibles).
Einteinillä on paljonkin sanottavaa tieteen ja uskonnon suhteesta. Uskonto lähtee ihmisten ahdistuksesta ja toisaalta sosiaalisista vaistoista. Kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan moraalisia.
Einsteiniä kiinnostaa erityisesti sellainen uskonto, jota hän sanoo kosmiseksi ja joka ei tunne antorpomorfista jumalaa. Hän näyttää ihailevan buddhismia ja Schopenhaeria sen tulkkina. Itse asiassa kaikkien aikojen kerettiläiset ovat olleet siihen taipuvaisia.
Hänen uskonnossaan ei ole määriteltyä jumalaa, mutta taiteen ja tieteen tehtävänä on herättää tunto jumalallisesta, jos nyt saan tulkita kirjoittajaa.
Hänen uskonnossaan, ei ole ahdistuksen eikä moraalin jumalaa, sillä moraalikin tulee hyvin toimeen ilman sitä.
Tutkijan uskonnollisuus ilmenee siinä, että hän hämmästyy ja nousee ekstaasiin luonnon lakien harmonian edessä, jotka paljastvat niin ylivertaisen itelligenssin ihmisen kykyihin verraten. Tästä tunteesta tulee hänen elämänsä hallitseva laki, joka antaa hänelle rohkeutta ja kykyä nousta egoististen pyyteiden yläpuolelle.
Henkilönä Einstein on hyvin vaatimaton eikä lainkaan hyväksy omaan persoonaansa kohdistuvaa palvontaa. Samaan aikaan hän esittää tutkijan ihanteessaan melko poikkeuksellisen ylevän hahmon, jollaiseksi ainakin itse pyrkii.
Tuntuu hieman siltä, että meidän aikamme on jo menettänyt jotakin sen maailman puhtaudesta ja ylevyydestä, joka ympröi vielä Einsteinin ajan kulttuurin etummaisia edustajia.
Siihen aikaan oli toki liikkeellä myös aatteita, jotja halusivat prostituoida niin tieteen kuin taiteen, mutta ajatus niiden puhtaudesta eli yhä.
Kannattaisikohan sitä vielä kaupata nykyisille yliopistoille
Ei mikään ruudinkeksijä, vaan paljon enemmän.
VastaaPoistaHyvin määritelty pasifistista superolentoa nimeltä Einstein.
Poista" Hän ei ole mikään Einstein " tekee sekin kunniaa ihmiselle.
Aika puhutteleva uskontunnustus kummaltakin.
VastaaPoistaTarvitsemme tuollaisia hahmoja. Miksi? Siksi että ihmisyys meissä jokaisessa on muodostunut järjestyksessä: ensin "sinä", sitten "minä". Jokaisen varhaisessa lapsuudessa tajuntaan syntyy ensin hoivaavan ihmisen hahmo, vasta paljon myöhemmin kehittyy se mistä sanomme "minä".
Tästä ihmis- ja itseidentiteetin marssijärjestyksestä johtuu, että elämme kaikki aina ikään kuin toistemme sieluissa, ja kaiken, minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme, itsessämme. Tämä "kultaisen säännön" moraali on todellakin universaalinen -- mutta mitään "sisällöllistä" moraalia siihen ei tietenkään liity. Institutionalisoitunut hyvä ja paha ovat kulttuurisidonnaisia ominaisuuksia.
Einsteinin kasvokuva on ikoninen. Omaa uskontunnustustani -- johon pääsee nimeäni klikkaamalla -- varten löysin kuitenkin kuvan, jossa neron habitus näyttäytyy kokovartaloversiona.
"kosmiseksi ja joka ei tunne antorpomorfista jumalaa.
VastaaPoistaHänen uskonnossaan ei ole määriteltyä jumalaa,"
Ongelma on vain siinä, mitä teemme tuollaisella uskonnolla, jossa ei ole persoonallista Jumalaa, jolla ei ole vaatimuksia tai lupauksia ihmiselle; ei voisi vähempää kiinnostaa.
"meidän aikamme on jo menettänyt jotakin sen maailman puhtaudesta ja ylevyydestä, joka ympröi vielä Einsteinin ajan kulttuurin etummaisia edustajia."
VastaaPoistaTässäpä on taas tiivistetty jotain olennaista, jonka näkee joka päivä, ajastamme. Voi meitä kurjia aikalaisia!
Kiitoksia.
VastaaPoistaNiinhän se Kalevalassakin menee, että ei kannata lähteä soitellen sotaan, vaan kannattaa miettiä ja käyttää järkeään, ainakin jos viisaaksi mieheksi aikoo. Valitettavasti yhteiskuntamme näyttäisi tukevan sellaista yhteiskunnallista kasvatusta ja mielen muokkausta, joka perustuu agendoihin ja tendensseihin, joissa oman järjen käyttö ei ole etusijalla, vaan etusijalla näyttäisi olevan jonkinlainen valtaan ja sen käyttöön liittyvä agendaan perustuva laumautuminen ja virran muutosten mukana kulkeminen - suuremmin ajattelematta ja järkeä käyttämättä. Joillekin ylhäältäpäin hyväksytty ja kannustettu muutos ja agendan liike on mielettömän kivaa ja antaa mielettömästi lisäarvoa elämään ja eikä siinä mitään, kunhan ihmisiä ei aleta pakottamaan mielettömyyteen.
VastaaPoistaLaumasieluille mielettömyys on mielekästä jos se lisää heidän yhteenkuuluvuutta ja antaa heidän elämälleen ilmeisesti jotakin voimauttavaa lisäarvoa.
Noin muutoin olen sitä mieltä, että ihmisiä kannattaa kannustaa käyttämään omaa järkeään ja näin järkeillä asioiden olemusta.
Elämän tarkoituksesta olenkin sanonut, että se on elämä itse ja sen asian oivaltaminen. Elämä itse on elämän tarkoitus ja arvo. Muu on elämään ja sen tarkoitukseen liittyvää lisäarvoa.
Sodasta on mm. Martin van Creveld kirjoittanut hyvin eri tavalla. Ja voi myös kysyä, että onko sota yhtään mielettömämpää kuin seniilien vanhusten makuuttaminen omissa ulosteissaan alistettuina tulospalkatuille hoitajille. Tai kuukausien raaka kärsimys syövän mädättäessä sisukset niin, että ihmisestä on jäljellä vain kalpea haamu. Tuskinpa yksikään kuolintapa taistelukentällä on yhtä epäinhimillinen kuin mädättävä syöpä.
VastaaPoistaRintamalla sodan kauhut ovat nyt aivan eriluokkaa kuin jossain hoitokodissa makaaminen avuttomana.
PoistaSodassa kuolee nuoria taistelutovereita, osa silpoutuu raajarikoiksi, vammautuu sokeiksi ja vaipuu tunne-elämältään pois raiteiltaan. Vanhuuteen kuuluu usein myös höperyys, joka "pelastaa" ymmärtämästä epätoivoista tilaansa.
"Sota taas on kaikista asioista halveksittavin."
VastaaPoistaSinänsä sääli, että tuo nero ei osannut tehdä eroa (oikeutetun) puolustussodan sekä kuvatun militarismin ja hyökkäyssodan välillä.
Paruusiaa odotellessa. Gravitaatioaaltojen.
VastaaPoista