Poliitikkojen mielipidettä kaivataan nyt

Tyhmäksi tekeytyminen ei nyt pelasta

Tässä maassa on viime vuosina jo ollut useitakin tapauksia, joissa on pakko olettaa useiden normaalijärkisten ihmisten ehdoin tahdoin tekeytyneen tyhmiksi ja selittäneen ymmärtävänsä puhetta aivan toisella tavalla kuin se on tarkoitettu ja kuten se normaalisti ymmärretään.

Viittaan vain ns. hihamerkkijuttuun ja muutamaan oikeusjuttuun, joita on nostettu ns. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pari niistä on nytkin vireillä.

Asialla ovat olleet varsin vastuunalaiset tahot, niin sanotuista laatulehdistä aina ammattijuristeihin ja syyttäjälaitokseen.

On kaikki syyt olettaa, että varsinaiset näiden juttujen kokoon keittäjät ovat kuuluneet siihen suhteellisen hyvillä älynlahjoilla varustettuun ryhmään, jolla ei tosiasiassa ole mitään vaikeuksia ymmärtää sellaistakaan puhetta, jossa sovelletaan esimerkiksi analogioita eli vertauksia ja tunnuskuvia vanhan kansan kieltä käyttääkseni.

Kun yritämme ymmärtää, miksi nämä henkilöt sitten ovat tehneet sitä, mitä ovat, näyttää vastauskin selvältä. Kyseessä on yritys vaikuttaa poliittisesti ja tartuttaa poliittisiin vastustajiin rikollisuuden leima.

Koska noin puolet kansasta on keskimääräistä vähä-älyisempää, voi pitää todennäköisenä, että sen keskuudessa saatetaan laajastikin pitää noita juttuja täysiarvoisina rikosjuttuina.

Vain pieni osa kansaa viitsii koskaan tarkistaa faktoja ja monia niistä, jotka niin tekevät, on helppo saada uskomaan aivan mielettömiä ja kohtuuttomia tulkintoja, mikäli asiaa tukee jokin auktoriteetti.

Katsoisin, että meillä on esiintynyt näissä tapauksissa varsin räikeää asiantuntijavallan väärinkäyttöä. Tämä on huolestuttava ilmiö, sillä tässä keinotellaan tärkeimpien poliittisten oikeuksiemme kustannuksella.

Jos ja kun tällaista toimintaa katsotaan läpi sormien laajoissa poliittisissa piireissä, ei kyse ole sen vähemmästä kuin poliittisen elämän rämettymisestä. Erityisen huolestuttavaa on, että viralliset, oikeuslaitoksen piiriin kuuluvat elimet ovat menneet tähän peliin mukaan.

Se parlamentaarikko, joka ei ymmärrä tai ei välitä siitä, että hänen parlamentaarikkokollegaansa uhataan syytetoimilla täysistunnossa pidetyn, asiallisen puheenvuoron takia, on kovin vaarallisella tiellä. Mikäli kyynisiä, tyhjästä polkaistuja juttuja voidaan käyttää hyväksi yhden puolueen edustajia vastaan, voidaan niitä pian käyttää muitakin vastaan. Kyllä kepillä on kaksi päätä.

Nykyinen epäterve poliittinen muoti, joka liittyy ns. identiteettipolitiikkaan, kannattaa hanakasti kaikenlaisia kieltoja ja käyttää mielellään epä-älyllistä ”nollatoleranssin” käsitettä.

Tällainen ajattelu on omiaan avaamaan ovet loputtomalle keinottelulle ja käsitekikkailulle, jollaisen olisi oltava vakavassa poliittisessa työssä aivan sallimatonta.

Meidän suomalainen parlamentaarinen perinteemme keskeinen tukipylväs on jo sadan vuoden ajan ollut luottamus siihen, että pelisääntöjä kunnioitetaan, eikä yritetä hyökätä vastustajan kimppuun läpinäkyvästi valheellisin perustein.

Mikäli koko se suuntaus, jolle ei nyt näytä loppua olevan ja joka tällä hetkellä henkilöityy erityisesti niin sanotussa kansanedustaja Juho Mäenpään jutussa, ei saa tuomiota laajoilta poliittisilta piireiltä, on tilanne vakava.

Mikäli nykyinen, ala-arvoinen tapa hoitaa asioita joko hiljaisesti hyväksytään tai peräti yritetään hyötyä siitä, osoittaa poliittinen kenttämme lyhytnäköistä kyynisyyttä, joka nopeasti rämettää koko perinteikkään parlamentarismimme. Silloin luottamus sellaiseen instituutioon on vaarassa myös suuren yleisön keskuudessa.

Mäenpään jutun alkuun panneilta oikeusoppineilta en odota yhtään mitään. Heidän kyynisyytensä, joka näyttää liittyvän vakaaseen uskoon kansan enemmistön huijattavuudesta, on kaikesta päätellen samalla tasolla kuin oli esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien käytös niin sanotun hihamerkkijutun yhteydessä.

Mutta pallo on nyt muiden, kuin kansanedustaja Mäenpään edustaman puolueen edustajilla. Heidän on syytä omasta puolestaan selvästi sanoa, hyväksyvätkö he rikossyytteen käyttämisen poliittisena aseena eduskuntatyössä.

Ja tässä on vastattava juuri tämän kyseisen asian osalta. On turha yrittää vetäytyä sen selityksen taakse, että asiaa käsittelevät nyt kompetentit elimet ja vielä läpinäkyvämpää olisi piiloutua vallan kolmijako-opin taakse.

Tässä ei nyt vaadita sekaantumaan tuomiovallan käyttöön, vaan ilmaisemaan mielipide tällaisen toiminnan hyväksyttävyydestä tällaisessa tapauksessa.

On kyettävä selvästi ja konkreettisesti sanomaan, mikä kansanedustaja Mäenpään puheenvuorossa oli sellaista, joka itse kunkin mielestä täyttää rikoksen tunnusmerkit. Ja tässä nyt puhutaan nimenomaan rikoksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan eikä esimerkiksi mahdollisesta hyvästä mausta tai vastaavasta. Vasta kun tämä äänestäjille kerrotaan, heillä on mahdollisuus ymmärtää millaisia arvoja kyseinen poliitikko edustaa.

Mikäli juuri kansanedustajien kuitenkin katsottaisiin olevan tässä asiassa mahdottomia toimijoita, voidaan ainakin vaatia, että heidän edustamansa puolueet kertoisivat mielipiteensä siitä, mitä mieltä ovat tällaisesta toiminnasta juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa.

Ja tässä nyt kannattaa kokonaan unohtaa puheet ruandalaisesta kansanmurhan valmistelusta. Kyllä se kansan enenmmistökin sentään yhtä ja toista kykenee käsittämään.