tiistai 17. maaliskuuta 2020

Rikollisuuden ehkäisyä entisaikaan


Hyvinajattelun kysymyksiä

Motto:
Entisajattelijat epävatsatuntumassa engsosiin
G. Orwell, Vuonna 1984, suom. Raija Mattila 1999

Tartuin taas aikakautemme tärkeimpään klassikkoon ja täytyypä sanoa, että se aina palkitsee lukijansa. Ne, jotka eivät tiedä tai ymmärrä sitä, millaista totalitarismi esimerkiksi Neuvostoliitossa parhaimmillaan oli ja miten hyvin sen ideat menivät kaupaksi suomalaiselle sivistyneistölle, ei tosin ymmärrä Orwellinkaan merkitystä, eikä luultavasti myöskään huomaa, miten vahvasti totalitarismin traditio yhä elää.
Monet Orwellin kirjan aineksista kyllä tunnetaan kaikkialla. Kun läpikotaisin typerä TV-viihdeohjelmaformaatti lanseerattiin, sen nimeksi annettiin Isoveli valvoo, mikä oli todellista Orwellin banalisointia, mutta olihan se jonkinlainen viittaus kulttuurimme klassikon tuntemiseen tai tietämiseen sekin.
 Suhteellisen hyvin tiedetään myös se, että Orwell nosti totalitaarisen kulttuurin yhdeksi keskeiseksi instituutioksi uuskielen (uuspuhe/newspeak), joka pyrki kehittymään kohti maksimaalista primitiivisyyttä. Näin systeemi sai karistettua kansan hartioilta historian.
Uuspuhe oli sekä uudenaikaisen hyvinajattelun väline, että sen tavoite. Ihmisellähän ei saanut eikä ihannetapauksessa edes voinut olla mielessään sellaista välineistöä, jonka avulla hän olisi voinut tehdä ajatuksissaan pahojaan, vajota yhteiskuntakehityksen alemmalle asteelle, jolla entisajattelu toimi ja vallitsi.
Engsos oli vallitsevan järjestelmän nimi, eikä ollut suinkaan yhdentekevää, että sitä kutsuttiin vain ja ainoastaan oikealla nimellään. Mikäli olisi sanottu englantilainen sosialismi, olisi välittömästi avattu tie lukemattomille heresioille.
Avoimeksi olisi jäänyt, oliko vallitseva järjestelmä varmasti ja ihan oikeasti juuri sosialistinen, sillä sekin asia voitiin käsittää niin monella tavalla. Sama koski englantilaisuutta ja tuon sanan perässä seurasikin valtavana laahuksena massoittain kaikkea mahdollista historiallista kuonaa: feodaaliajan epämääräisistä vapauskäsityksistä aina väärinymmärrettyyn nationalismiin ja imperialismiin saakka.
Vatsatuntuma taas tarkoitti ajanmukaisen intelligenssin ylintä astetta, sitä, jossa asioita oli jo alettu käsittää puhtaan vaistomaisesti, nykykielellä sanoen siis suorastaan ruumiillisesti ilman että niistä tarvitsi järkeillä logiikan ja analyyttisen järjen keinoin.
Entisajattelijat olivat tietenkin epävatsatuntumassa engsosiin. Kyseessä oli sinänsä pelkkä truismi, mutta juuri sellaisten loputtomalla toistamisella kaikissa tiedotusvälineissä ja kaikissa mahdollisissa kulttuuri-instituutioissa oli valtava merkitys. Kyseessä oli perusasia. Pelkän massansa voimalla tämä propaganda ja agitaatio osoittivat, että engsos oli voittamaton, koska se oli yhtä kuin totuus.
Engsos oli loputtoman ihmisrakkauden ja vapauden valtakunta, mutta vihollisilleen se oli väistämättä armoton, sillä mitäpä olisi merkinnyt ihmisrakkauden ja vapauden vastaisten ajatusten suvaitseminen?
Jokainen ymmärsi, että suvaitsevaisuus tarkoitti myötäsukaisuutta vain ja ainoastaan virallisen linjan kanssa myötämielisiä ajatuksia kohtaan ja nollatoleranssia niiden vastaisille ja myös niistä riippumattomille - ja siis hallitsemattomille ajatuksille.
Näin olen ainakin itse ymmärtänyt Orwellin uuskielen (uuspuhe/newspeak) aseman ja funktion totalitaarisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa. Ja muistammehan, ettei Orwellin Oseania vuonna 1984 vielä ollut valmis järjestelmä, kuten ei Stalinin Neuvostoliittokaan vuonna 1948 ollut vielä rakentanut kommunismia, vaan vasta alkoi siihen pyrkiä.
Valmista tulisi Oseaniassa  ehkä vasta vuonna 2050. Niinpä oli toistaiseksi välttämätöntä hellittämättä taistella tietoisuuteen jämähtäneitä menneisyyden jäänteitä (ven. perežitki prošlogo) vastaan. Siksi oli yhä uudelleen nostettava hirveä haloo siitä, jos ja sikäli kun havaittiin merkkejä entisajattelusta tai edes tuosta puuttuvasta vatsatuntumasta.
Uuskielen ja hyvinajattelun massiivisesta lanseeraamisesta löytyy toki myös viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta loputtomasti esimerkkejä. Riittää kun mainitsee koodisanan PC- poliittinen korrektius. Siihen liittyvää kieltojen ja käskyjen materiaalia on koottu kirjoiksi useimmissa kielissä. Mieleen tulevat ainakin englanti, saksa ja ruotsi. Suomesta en kyllä ole varma.
Silmiinpistävää on se kritiikitön into, jolla tiedotusvälineet ja ainakin meillä myös koko valtakulttuurin laitokset ovat lähes jäännöksettömästi omaksuneet tämän uuden ideologian edistämisen tavoitteekseen. Sananvapaus on tyhjänpäiväinen tai -vielä pahempaa- taantumuksellinen asia silloin, kun taistellaan kaksplushyvän aatteen puolesta, joka tässä tapauksessa on vieläpä ainoa oikea ja siis mahdollinen.
Orwell mainitsee Oseaniassa erityisesti pyrityn siihen, että kansalaiset kehittyisivät niin sanotuiksi ankkapuhujiksi. Tämä merkitsi sellaista puhetta, joka tuli suoraan selkärangasta eikä kaivannut mitään aivoissa tapahtuvaa aktiivisuutta, resonemangia, vanhanaikaista sanaa käyttääkseni. Sellaisessa jalossa yksinkertaisuudessa vasta todella kiteytyi täysin hyvän ihmisen moraalinen ryhti.
 Sanomattakin selvää on, etteivät vanhanaikaiset aatteet, asenteet tai sanat olleet edes mahdollisia silloin, kun ankkapuhujat olivat hommia hoitamassa. Heihin voi aina luottaa.
No, ei tämä nykyinen asiain tila kuitenkaan ainutlaatuiselta 2000-luvun jutulta tunnu. Totalitarismiin pyrkivissä maissa se oli normaalitila kautta 1900-luvun, mutta oliko sillä mitään vastinetta liberalismin periaatteiden nimiin vannovissa maissa, paitsi niiden änkyräpuolueissa?
Kukapa meistä ei itse asiassa olisi tavannut uuspuhujaa tai peräti ankkapuhujaa?
Mutta muutamia Orwellin käsitteitä tuntuu syyttä suotta unohdetun, vaikka juuri nykyään niiden tarkoittamat ilmiöt viettävät todellisia juhlia. Ajatelkaamme nyt vaikkapa käsitettä rikosstoppi.
Rikosstoppi tarkoittaa kykyä pysähtyä ikään kuin vaistomaisesti kulloisenkin vaarallisen ajatuksen kynnykselle. Se merkitsee sitä, ettei ymmärrä analogioita, ettei pysty havaitsemaan loogisia virheitä, että ymmärtää väärin yksinkertaisimmatkin perustelut, jos ne sopivat Engsosia vastaan ja kyllästyy tai kiukustuu jokaiseen ajatuskulkuun, joka lähtee kehittymään kerettiläiseen suuntaan. Rikosstoppi merkitsee siis turvallista typeryyttä.
Mutta -ja tässä ollaan totalitaarisen ajattelun ytimessä- typeryys ei vielä riitä. Oikeauskoisuus sanan täydessä merkityksessä vaatii, että ihminen hallitsee omat mielenliikkeensä yhtä täydellisesti kuin käärmeihminen ruumiinsa.
Tässä sitten tullaan mustavalkoisen käsitteeseen ja kaksoisajatteluun.  Ne ovat vankkoja, ehdollistettuja tekniikoita, jotka turvaavat puhdasoppisuuden monia vaaroja vastaan.
Mustavalkoisuus vihollisen käsissä tarkoittaa röyhkeää valehtelua, mutta omassa käytössä nöyrää auliutta laskea aseensa puolueen edessä. Nykyäänhän puhutaan usein kognitiivisesta dissonanssista ja ilmiö lienee tuttu kaikille.
Mutta tämäkään ei riitä. Puolueen jäsenellä piti olla myös kyky uskoa, että musta tosiaan on valkoista ja suorastaan kyky tietää, että näin oli asia. Samalla sopi unohtaa, että mikään muu oli koskaan edes pälkähtänyt päähän.
Mitäpä sanoakaan. Kyllä Orwell myös meistä ja tämän päivän maailmasta puhuu ja sitä paitsi varsin räävittömästi.
Onkohan kukaan itse asiassa ilmiantanut Orwellin Vuosi 1984-kirjaa valtakuntamme ansioituneille syyttäjäviranomaisille? Vai hyväksymmekö vain passiivisesti se, miten ylimpiä instituutioitamme ja toimihenkilöitämme häpäistään ja vedetään lokaan?


32 kommenttia:

  1. Olen seurannut YLEn tv-uutislähetyksiä tarkalla korvalla reilu 2 vuoden ajan. Varsinkin kuinka Matti Rönkä suorittaa haastattelunsa ja kuinka uutisoi ajankohtaisista asioista.
    Ääretömän ovela mies. Hän ajaa omaa agendaansa erittäin salakavalasti samalla manipuloiden kuuntelijaansa. Suggestiota ja muuta mentaalista on hän näköjään harjoitellut saadakseen oman poliittisen korrektiuksensa kuuntelijansa päähän

    VastaaPoista
  2. Toisinajattelu, siis uuskielellä väärinajattelu on katoava kansanperinne. Nyt kun elämme, ei vain poikkeuksellisia aikoja, vaan kirjaimellisesti poikkeuslain aikaa, niin olen esimerkin vuoksi etsinyt ja itsekin yrittänyt provosoida vastamielipiteitä, mutta huonolla menestyksellä. Ihmiset suorastaan vaativat vielä kovempia kieltoja. Kysymys ei ole, ovatko hallintoviranomaiset enemmän oikeassa kuin esimerkiksi minä vapaamman liikkuvuuden kannattajana, vaan siitä, että asia on niin vakava ja monitahoinen, että mielipiteitä pitäisi löytyä joka lähtöön. Mutta ei, kieltolait ovat jyränneet itsensä valta-ajatteluksi. Jos ihmiset ajattelisivat loppuun saakka, niin he huomaisivat, että nyt pannaan sadat miljoonat kyykkyyn, että muutama tuhat saa ryömiä (ehkä) pikkuisen pitemmälle. Maailma halvaantuu, ettei terveydenhoito ylikuormitettu. Nyt kielletään ajattelemasta, että ihminen on kuolevainen eläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos ihmiset ajattelisivat loppuun saakka, niin he huomaisivat, että nyt pannaan sadat miljoonat kyykkyyn, että muutama tuhat saa ryömiä (ehkä) pikkuisen pitemmälle. "

      Affuko ei hyväksy ajatusta, että enemmistö kärsii hieman epämukavuutta, jotta tuhannet vanhukset eivät kuolisi, ts että tartuntapiikki olisiniin jyrkkä, että ADRS:n saaneille riitä hengityskoneita?

      Poista
    2. Vastaan Affun sijasta omalla mielipiteelläni: kyse ei ole pienestä epämukavuudesta, vaan satojen yritysten konkurssista ja tuhansien ihmisten työttömyydestä.

      Poista
    3. Affulla on poikkeuksellisesti jopa pointtia puhtaan rationaalisesti katsottuna, mutta tuo on tietysti käytännössä lopulta samaa laboratorioajattelua kuin kaikki tehoajattelu aina muutenkin on.

      Poikkeus onkin nyt siinä, että ihmisten on pakko huomata kenttäilmiöiden olemassaolo, kun taas nykyinen valtavirta, johon Affu aivan ilman muuta sisällöllisesti kuuluu muodon änkyryydestä huolimatta, yleensä ummistaa niiltä silmänsä täydellisesti.

      Poista
    4. Se oikeasti iso kysymys on, että kun näennäisen terveyden, näennäisen varakkuuden, näennäisen avoimuuden jne. kuplamaailmaan taas kohta intomielin palataan, ja seuraava virus tulee sitten näillä näkymin aina vain nopeammin ja voi olla varmaan hyvin vaikka tätä pahempikin, niin muuttuuko koko sivilisaatiomme sellaiseksi, että tulee tällaisia "paastokausia", jolloin vetädytään itsestään selvästi ja mukisematta kärsimään siitä, että elämme muun aikaa yltäkylläisesti ja piittaamattomasti. Se sementoisi tavallaan liberalismista lopullisesti uskonnon, jolla olisi tyyliin oma ramadan ja varmaankin myös kaikenalaisia entistä aggressiivisempia haihatuksia siitä, miten näistä viruksista voi muka omin avuin selvitä, sekä että kuka tai mikä niihin on eniten syyllinen.

      Sinänsä näin eurooppalaisen kulttuuripiirin elävänä fossiilina tuntuu, että muut ympärillä on yhtäkkiä (fyysistä perusläheisyyttä vaille) paljon "normaalimpia" kuin yleensä. Joka tuulenhönkää omassa sielussa ei paetakaan heti ostoskeskukseen tai ulkomaille, ja "nyt kannattaa ostaa kun hinnat on matalat" sekä "korona on iso mahdollisuus omistajalle" (tällaisen löysin oikeasti netistä) alkaa kuulostaa mittakaavassaan vähän tragikoomisilta prioriteetinasetteluilta kenties muidenkin mielestä kuin vain minun (ja muutaman muun).

      Poista
    5. Olisin tavanomaisen sananpyörittelydibadabaan sijasta toivonut vastauksen siihen ARVOkysymykseen, onko enemmistön epämukavuus taikka yritysten konkurssit suurempi vai pienempi paha kuin vanhempien ihmisten kuolemat. Hyvä hyvä ja selkeä vastaus, että joutaavat kuolla ovathan he jo tuottavan elämänsä eläneet. Ei tämä sen kummempaa rakettitiedettä ole.

      Poista
    6. Tiedämme vastaukset parhaiten jälkikäteen. Suomessa kuolee kausi-influenssaan vuosittain 1000-2000 henkeä. Sikainfluenssa oli pandemia, ja siihen kuoli Suomessa yksi ihminen.

      Poista
    7. Mistä tällainen kuva on syntynyt että arvokysymyksenä olisi estää vanhuksien kuolemat.
      Näillä keinoilla tasataan tehohoidon käyttöä jolloin ei kävisi niin, että vanhukset veisivät kaikki tehohoitopaikat jolloin mm. 40-60 vuotiaat jäisivät ilman tehokasta hoitoa. Tällainen keskustelu ainakin Italian ja muutaman muun maan medioissa.

      Poista
    8. "Tie Helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla." Ensimmäisenmaailmansodan aikana oli espanjantauti epidemia. Silti Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian hallitukset asettivat sotaponnistukset etusijalle kansallisen edun mukaan.

      Nyt hallitukset ympäri Euroopan tekevät kansallisen itsemurhan valitsemma tuhoisimman mahdollisen vaihtoehdon. Sen sijaan että viruksen vahingot olisi vain yritetty minimoida ja yhteiskunnat olisivat selvinneet pienimmillä mahdollisilla kolhuilla.

      Nyt aiheutettuun lamaan suhtaudutaan kepeästi. Niinistökin vaatii kansalta uhrauksia. Puhuisi vain omasta puolestaan. Muistellaan vain 30-luvun lamaa tai edes 90-luvun laman tai vaikka Venezuelan tai Kreikan katastrofien. Tuomia mittaamattomia kärsimyksiä. Pahoin pelkään Suomessa olevan kesällä vähintään 30% työttömyysaste ja BKT laskenut 20%. Turun telakka, Uudenkaupungin autotehda ja moni muu tuotantolaitos saattaa lakata olemasta. Palvelualoilla tulee konkursseja. Voi olla että Scandic ketju ja moni muu menee nurin.Rakennusala pysähtyy kuin seinään.Asuntojen arvo romahtaa myös pk-seudulla. Tavallinen palkansaaja jolla ei ole merkittävää varallisuutta on menettänyt kaiken.35 prosenttia kansasta on ruoka-avun varassa mikäli sitä on edes enää jakaa.

      Kerrannaisvaikutuksineen tulee syvin lama 100 sataan vuoteen. Julkisten palveluiden rahoitukselta putoaa pohja ja terveydenhoitojärjestelmä romahtaa puolikehitysmaan tasolle. Lapsikuolleisuus nousee ja elinikä kääntyy laskuun. Eläkejärjestelmä luhistuu työttömyyden räjähtäessä, pörssin romahtaessa,pääoma katoaa konkursseissa ja palkkojen laskiessa. Maksussa olevia eläkkeitä tullaan leikkaamaan. Syntyvyys alittaa kaikki pahimmatkin kauhukuvat.

      Marinin sekä muiden Euroopan maiden hallitukset pettivät kansan täydellisesti katkerimmalla tavalla pahimmalla hetkellä. Valitsemalla kaikkein pahimman vaihtoehdon kaikkien kannalta mitä kuvitella voi.Vuonna 1959 mainitaa olleen joku influenssa epidemia ja joku muukin. Joihin nyt vedotaan.No ei ainakaan sen aikaisille hallituksille tullut mieleenkään ajaa maatansa perikatoon epidemian vuoksi.

      Poista
    9. Onneksi kaikki yllä olevat Anonyymit eivät omaa työpaikkaa Terveiden ja Hyvinvoivien laitoksella.

      Elinaikanani ei koskaan ole ollut osakemarkkinoilla näin hyvää mahdollisuutta vähintään triplata omia osakesijoituksia. Kohta on tuo triplaus omalta osaltani tuplattu.

      Ilman Mustaa Surmaa ei edes renesanssi olisi alkanut. Omaisuuden uusjako.

      Poista
    10. "tasataan tehohoidon käyttöä jolloin ei kävisi niin, että vanhukset veisivät kaikki tehohoitopaikat jolloin mm. 40-60 vuotiaat jäisivät ilman tehokasta hoitoa."

      Kyllä se on juuri niin Suomessa, että jos tehohoidon kapasiteetti ylitetään, meillä priorisoidaan odotettavvissa olevan eliniän mukaan niin, että hoidot kohdistetaan nuoremmasta päästä. Sen vuoksi pitää tehdä nykyisiä toimia niin, että tehohoito riittää kaikille. Nuoret eivät sitä koronan vuoksi juuri tarvitse.

      Titenkinvoidaan ajatella niinkin, että korona on ratkaisu kestävyysvajeeseen: vanhusten ja sairaiden kuuluukin kuolla, varsinkin jos heidän säästämisensä aiheuttaa vaivaa tai ehkä jopa konkursseja nuoremmille. Tuo on juuri ko ARVOVALINTA.

      Poista
    11. Meinaat sitten niin että kun koronavirustartunnat huipussaan ja tehot täynnä vanhuksia, niin vanhusten hoito lopetataan, vanhukset siirretään tavallisille osastoille kuolemaan ja nuoret sitä mukaa teholle.

      Poista
    12. Näinhän joku terveysihminen sanoi suoraan televisiossa: priorisointi suoritetaan jäljellä olevien vuosien perusteella. Jos on kaksi adrs-potilasta ja yksi keuhkokone, en osaa suoralta kädeltä väittää tuota vääräksi. Sitä vaan toivon, että priorisoinnintarvettä pyritäänviimeiseen asti välttämään - vaikka konkurssienkin hinnalla.

      Poista
  3. Hannah Arendtilla, Wilhelm Reichilla ja George Orwellilla on sama opetus: totalitarismissa ei ole kysymys oppisisällöistä -- totalitarismiin voidaan ajautua minkä ideologian nimissä tahansa -- vaan kyseessä on taantuvan vallan mekanismi, jossa kaikki "tiedollinen" karisee ja "totuudellisuudesta" jää jäljelle vain raaka "valta".

    Ja tämä opetus on noin niinkuin laajsti ottaen sivistyneistöltä, älymystöltä, nykyisiltä vallanpitäjiltä ja kuuliaisilta kunnon kansalaisilta toistaiseksi sisäistämättä. Että siis totalitarismiin johtaa aina aivan loistava polku, esimerkiksi tämä nyt meitä sosiopsyykkiseen taantumaan johdattava aatekulissi, "ihmisarvo- ja -oikeusideologia".

    Poliittista korrektiutta vaalitaan "rikosstopin" mekanismilla -- pysäyttämällä ajattelu ennen kuin se otetaan käsitteelliseen syyniin ja analyysi paljastaisi sen "tiedollisen" harhaisuuden ja onttouden. Eipä syyttäjäviranomaisella ole siis mitään mahdollisuuksia varsinaiseen "ajatteluun". Hän joutuu toimimaan yhä typerämmiksi ja tekopyhemmiksi muuttuvien aatekulissien valtuuttamana, ja valitettavan inhimillistä on se, että tällaiseen asemaan joutuva viranomainen ei yleensä pysty sanomaan selvästi: "Ei!" "Minä en lähde mukaan tällaiseen!"

    Tilanne oli sama Adolf Eichmannille ja omalle syyttäjäviranomaisellemme. Kumpikin toimii mitä parhaimmassa uskossa siihen, että on mukana jossain suuressa ihmisyyden triumfiraatissa.

    VastaaPoista
  4. "Kukapa meistä ei itse asiassa olisi tavannut uuspuhujaa tai peräti ankkapuhujaa?"

    Kieltämättä tuntuu, että niitä löytyy pilvin pimein.

    VastaaPoista
  5. Jumala tai millä nimellä kukin kutsuukin, näyttää suuren voimansa synnyttämällä meidät niin erilaisiksi ettei usein sisaruksia voi sellaisiksi tunnistaa. Ja sitten Suomen hallitus päättää tasoituksen maaliviivalla 70 v. Raveissa tasoitus lasketaan lähtöviivalla.

    VastaaPoista
  6. ”Onkohan kukaan itse asiassa ilmiantanut Orwellin Vuosi 1984-kirjaa valtakuntamme ansioituneille syyttäjäviranomaisille?”

    Orwellin syyttäjäviranomaiset ovat asia erikseen. Jätettäköön ne nyt rauhaan, koska ne, nykyiset syyttäjäviranomaiset, ovat orwellilaisia/taistolaisia/piilostalinisteja/jne.

    Pääasia lienee se, että Orwellin Vuosi 1984 oli kirjoitettu paperille. Vuonna 1948 ei ollut läppäreitä, supertietokoneista puhumattakaan. Nykyään kaikki tieto on puristettu bitteihin. Orwellin Vuosi 1984-kirja on edelleenkin erittäin tärkeä, koska pitää nuuskia sitä, mitä ryssä halajaa/aikoo/yrittää/teeskentelee/jne.

    VastaaPoista
  7. Orwell 1984 ei ole fiktiivinen tai tulevaisuutta ennustava teos.
    Sen on ajan saatossa todettu olevan oppi- ja käsikirja, jonka pyhää sanomaa ymmärtävät vain valitut.

    VastaaPoista
  8. Nykyisin tutkimus etenee sillä vauhdilla, että me kaikki olemme jatkuvasti perävaunun ajattelijoita. Jos nyt kuitenkin edes vähän on kärryillä ikiaikaisista filosofioista ja terveydenhoidosta, niin tietää myös, että nykytiede todistaa jatkuvasti, miksi joku vanha konsti toimi, tai voi olla jopa parempi kuin pussillinen uusia. Aikamme massahysteerikot eivät pysty ymmärtämään, mitä tapahtuu ihmismielessä tällaisessa massiivisessa pelottelussa. Aikuinen siitä saattaa vielä toipua, mutta entä lapset. Veikkaan että meillä on kasvamassa sukupolvi joka on täynnään bakteerikammoisia. Bruce Lipton on kirjoittanut selkeästi, mitä uskomukset saavat meissä aikaan. Ne saavat paljon aikaiseksi ja jo antiikin viisaat tiesivät, että mitä aikasi pelkäät, sen aikanasi saat. Tämä koskee niin viruksia, kuin muitakin elämän vitsauksia.

    Kun puutarhuri keskittyy lannoittamaan vain yli-ikäisiä tai heikkoja puita koko puutarha näivettyy. Niin kuin jo Platon totesi vain filosofit olisivat päteviä johtamaan valtioita, mutta ei niistäkään ole takeita, koska filosofejakin löytyy joka junaan. Täytyy siis tyytyä näihin putkiaivoisiin virkamiehiin ja munattomiin politiikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun puutarhuri keskittyy lannoittamaan vain yli-ikäisiä tai heikkoja puita koko puutarha näivettyy."

      Sano nyt Affu suoraan kiertelemättä ja kaartelematta, oletko siis sitä mieltä, että näitä toimia hintoineen ei olisi pitänyt tehdä, vaikka niiden avulla voitaisiin merkittävästi vähentää vanhemman riskiryhmän kuolemien määrää.  

      Poista
    2. Ruotsissa ei ole menty lainkaan niin rajuihin toimiin kuin Suomessa. Ovatko he toimineet viisaammin kuin me, jää nähtäväksi.

      Poista
    3. Ruotsilta verrattaessa, kannattaa huomioida: Ruotsilta taisi "juna mennä" jo koronaepidemian leviämisen suhteen. Maailman koronatilaston mukaan nyt illansuussa 18.3. Ruotsissa on todettu 1292 virustartuntaa, 8 kuollutta ja 12 vakavasti sairastunutta. Suomessa lukemat ovat vasta tämän tartunta-kumpareen alarinteellä, eli 359 virustartuntaa, 0 kuollutta, 2 vakavaa tapausta. Eli uskon hallituksen ja terveysviranomaisten nyt kaikkein tuoreimman tiedon varassa pyrkivän tällä melko totaalisella sulkupolitiikalla todellakin julistuksensa mukaisesti hidastamaan tartuntatapausten kasvua ja rajaamaan vakavien komplikaatiotapausten määrän terveydenhuoltokapasiteetin kapasiteetin puitteisiin.
      Näiden varsin relevanttien argumenttien nojalla tiukkojen kansalaisvapauksien rajoittamisen tulee tapahtua riittävän varhain, Suomen tapauksessa juuri nyt. Myöhemmin ei enää auta, jos maito on jo kaatunut. Nyt iso maito on vielä tonkassa.
      Toivokaamme että tämä tilannearvio Suomen osalta osuus nappiin!

      Poista
    4. "Ruotsissa ei ole menty lainkaan niin rajuihin toimiin kuin Suomessa."

      Kahden vuoden päästä kun EU - tai muu taho - tuottaa kuolleisuusluvut (x/100000 as) kustakin maasta tiedämme lahjomattomasti, minkä maan hallitukset onnistuivat. Sitten selittelyt pois ja äänestämään.

      Poista
    5. Ruotsin lukemat ovat olleet tuota luokkaa ja muutaman päivän ajan. Lehdet ovat muuten Suomessakin lopettaneet käppyröiden julkaisemisen, kun suunta ei enää ole koilliseen.

      Poista
  9. 1984 ja Eläinten vallankumous ovat perusteoksia, jotka jokaisen pitäisi lukea ajatuksella ja ainakin pariin kertaan elämän aikana.

    Nykyään tilanne tässä tuplaplushyvässä riemuyhteiskunnassamme on se, että jos kysyy, tiedätkö Big Brotherin ja mihin se perustuu, niin vastaus on melkoisella varmuudella, että sehän on se tosi hyvä tosi-TV-sarja.

    Keskiverto uljaan uudenajan kansalainen ei ymmärrä toimivansa tavalla, joka tulee ilmi kirjasta 1984.

    Voipi olla, että tulevaisuudessa, jos ja toivottavasti kun, tehdään dokumentti tästä tuplaplusplus hyvästä ajastamme, tulee historian dokumentin nimeksi Typeryyden riemuvoitto.

    Jos tästä henkisen laman ja kohta ilmeisesti myös taloudellisen laman ajasta jotain positiivista entisajattelee, niin ainakin itseriittoisuus ja omavaraisuus, sekä mahdollisesti järjen käyttö nousee entispuheiseen arvoonsa.

    Mitä Corona-virus on tehnyt? Ainakin se osoittaa, että kaikki ihmiset ovat ihmisarvoisia - toiset ovat vain ihmisarvoisempia kuin toiset. Vai mitä olette mieltä siitä, kun jakamatonta ihmisarvoa aletaan priorisoimaan, kun sairaanhoito on ylikuormittunut.

    Ihmisarvo ja kaikki kiva on varustettu lisäkilvellä: voimassa kun siihen on varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta itse asiassa "1984" on varsin vaikeasti ymmärrettävissä oleva teos, se kun ei ole minkään ideologian mukaista politiikkaa, vaan kuvaa totalitaristisen järjestelmän ylihistoriallisen yleispätevällä tavalla ja edellyttää näin tullakseen otetuksi oikein jonkinlaista sosiologista vaistoa ellei tiedollistakin perehtyneisyyttä.

      Kuinka Orwellia voisi ymärtää joku jolla ei ole käsitystä "vallan" legitimoitumisen tavoista tai "moraalin" kehitysasteista? Tai siis ylimalkaan siitä, että totalitarismi on yhteisöllinen taantumailmiö, jossa kaikki yhteisöä organisoiva "valta" palautuu kaikkein primitiivisimmälle asteelleen, ja "moraali" taantuu mekaanisen normimoraalin muottiin?

      ehän elämme toistaiseksi orgaanisen omantunnonetiikan maaimassa, jossa esimerkiksi kuolemantuomion toimeenpaneminen -- jollaisia siis myös koronan suhteen mahdollisesti joukkomitassa tapahtuvat priorisoinnit tosiasiassa ovat -- koetaan vaikeana, koska itse asiassa kuolemantuomio koskettaa myös sitä joka joutuu sen panemaan täytäntöön. Mekaanisen normimoraalin maailmassa tällaisia empatian asettamia esteitä ei enää ole, vaan raaka normatiivisuus karsii ihmisiltä henkilökohtaisen vastuun.

      Totalitarismeissa asiat "vain tapahtuvat", eikä kukaan ota tai ole henkilökohtaisesti "vastuussa" mistään. Vain "valta" sanelee mitä on tehtävä -- ja ihmisiä voidaan todellakin polttaa uuneissa ilman että kukaan kokee olevansa mitenkään vastuussa tekemisistään.

      Kriisitilanteet tuovat aina mukanaan sosiopsyykisen taantuman, eli yhteisöllisen "vallan" muuttumisen sumentavan normipaineen alla persoonattomaksi ja henkilökohtaisen vastuun katoamisen. Se on kaikkien hirveyksien takana -- taantuminen primitiivisiin vallan ja moraalin mekanismeihin.

      Poista
    2. "jakamatonta ihmisarvoa aletaan priorisoimaan, kun sairaanhoito on ylikuormittunut."

      Sitä nyt on aina tehty, eniten kenttäsairaaloissa.

      Muutoin olen sitä mieltä, että ihmisarvo on kauniin sään ilmiö: kriisitilanteissa noudateetaan periaatetta "aseiden edessä lait vaikenevat". Niin se on aina ollut. 

      Poista
  10. Kirja 1984 on ollut Suomessa pannassa vuosikymmeniä. Muistaakseni sen suomalainen käännös tuli markkinoille joskus - 80 luvun puolessa välissä. Kirjan ilmestymistä yritettiin vastustaa kuis muuten kuin vasemmiston taholta.

    Korona löysi tiensä tähänkin, joten kommentti siihen: joidenkin skenaarioiden mukaan Suomessa taudin saisi 33-65%. Eli Suomessa sairastuisi +- n. 2 miljoonaa. Jos kuolleisuus prosentti olisi 3, olisi se n. 60 tuhatta, joista valtaosa vanhuksia, siis eläkkeen saajia.

    Jokainen voi laskea mielessään, mitä esim 20 tuhatta eläkeläisen poistuminen veronmaksajista tekisi valtion taloudelle tuloveron ja kulutusverojen menetysten johdosta. Oisko jokin varovainen arvio siellä 1,5 miljardia vuodessa? Itse heittäisin reilun tuplat tuosta.

    Eläkeläiset saavat tulonsa jo maksamistaan eläkerahastoista ja valtio eläkkeestä tuloveroa, ainakin suurin osa eläkeläisistä. Tietysti valtio haluaa vipata rahaa eläkerahastojen kassoista, sillä olihan niissä rahaa kiinni vielä viikolla 120 miljardia ja tänään varmaan 20% vähemmän sijoitusten tultua alas.

    Eli valtio ottaa näistä kuolleista takkiin vuosittain minimissään sen 1,5 miljardia vuodessa ja se on iso lovi kassaan... Pahimmassa tapauksessa jopa 10% valtion budjetissa. Eli raha rules ja hinnat alas välittämättä yksityisestä sektorista. Näin se sosialismi etenee...



    VastaaPoista
  11. Taisin miettiä asian uudelleen.
    Jo alusta pitäen olisi pakkokaranteeni laittaa koskemaan yli 70 vuotiaita.
    Mitään muita toimenpiteitä ei olisi pitänyt ottaa käyttöön.

    VastaaPoista
  12. WHO:n tiedot kuolleista tänä vuonna.

    Kausi-influenssa: 107.000
    Malaria: 220.000
    HIV/AIDS: 370.000

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.