maanantai 6. huhtikuuta 2020

Seloottien sukua


Raivoilija

Panu Rajala, Intoilija. Fotografin muistikuvat. WSOY 2015, 418 s.

Juhani Aho on kirjoittanut lastun nimeltä Pyöraraivoilija. Nykyaikainen lukija saattaa odottaa, että päähenkilö siinä on täynnä aggressiota ja polkee pyöräänsä kiukkuisena ja naama norsunkärsällä. Näin ei kuitenkaan ole asia.
Suomen kielessä ei ilmeisesti Ahon mielestä oikein löytynyt sopivampaa sanaa kuvaamaan intoilijaa, Schwärmer, Fanatiker tai enthousiaste. Rakastajat eli Liebhaberit tai amateurit olivat ehkä liian kalpeita kuvaamaan todellista asialle vihkiytyneen kiihkoa. Niinpä raivo sai tulla merkitsemään myös myönteistä intohimoa.
Olihan meillä itse asiassa sana into, mutta jostakin syystä Aho ei sitä käyttänyt. Sen sijaan käytti Johan Abraham Nyström tuota sanaa antaessaan nimen pojalleen, Into Konradille vuonna 1865. Inha-nimen poika omaksui muistuttamaan sisarestaan, joka menehtyi nuorena.
Kuten tunnettua, Inha oli valokuvaaja, joka erityisesti kunnostautui kuvatessaan Vienan runokyliä. Hän oli myös vanhan Helsingin ikuistaja ja kuvasi paljon maaseudun kansatieteellistä aineistoa ja ihmisiä.
Inha oli myös kansanrunouden tutkija, jonka tulkinnat menivät ristiin Julius Krohnin kanssa, ja joka siksi jäi tieteessä sivuraiteelle. Myöhemmän ajan näkökulmasta hänen tulkintansa saattavat hyvinkin kilpailla tuon ajan luutuneen oikeaoppisuuden kanssa.
Tieteen sijasta Inha siirtyi journalismin pariin ja toimitti sekä Uutta Suometarta että Kyläkirjaston kuvalehteä. Kuvalehdet olivatkin ajan uusi suuntaus ja kiinnostivat laajoja kansankerroksia. Leipä niistä heltisi, mutta kapeahan se oli.
Joka tapauksessa Inha, kuten myös Aho, tunsi vetoa muuallekin kuin Itä-Karjalan korpiin. Hän pyöräili satojen kilometrien matkat Saksassa ja matkusteli myöhemmin Pariisissa ja Lontoossa. Hän toimi jopa sotakirjeenvaihtajana Kreikan ja Turkin sodassa 1897. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen lehti lähetti sellaisen ulkomaille.
Kirjassa kuvataan ajankohtaisia tapahtumia, jotka kiinnostivat suuresti myös suomalaisia: Pariisin maailmannäyttely oli sellainen ja buurisodassa suomalaiset tunsivat suurta myötätuntoa pientä kansaa kohtaan, suurvallan sitä ahdistaessa.
Kirjan henkilögalleria käsittää monia tuttuja nimiä: entinen koulutoveri, Janne Sibelius on paljon esillä, kuten myös vanhaksi pojaksi jääneen Inhan epätoivoiset rakkaudet, joihin kuului muun muassa Aino Krohn, myöhempi Kallas.
Epäilemättä kauniimman sukupuolen etsintä oli tärkeä osa myös Inhan elämää, mutta lukijasta saattaa joskus tuntua siltä, että sitä in nostettu turhankin paljon esille ottaen huomioon sen, ettei henkilöiden syvistä tunnoista ole paljoakaan luotettavaa tietoa saatavissa.
Vai onko? Kirjassahan on lähdeluettelo, johon kuuluvat sekä Aino Kallaksen päiväkirjat, että hänen kirjeitään. Petiitillä painetut, intiimejä pohdintoja sisältävät kohdat saattavat olla peräisin osittain niistä. Inhan omista päiväkirjoista ja kirjeistä ei lähdeluettelossa ole mainintaa. Lukija olisi kovin kiitollinen, jos tietäisi, mikä on fiktiota ja mikä ei.
Yleisesti ottaen vierastan jonkin verran näitä historiallisia romaaneja, jotka ovat lähellä nykyaikaa ja jotka ottavat samalla kirjailijan vapauksia. Siinä ikään kuin yritetään sekä syödä että säästää sama kakku. Sellaisiahan on esimerkiksi Kekkosesta tehty jo useampiakin.
Kuitenkin samoista aiheista tehdään myös puolidokumentaarisia elokuvia. Ne ilmeisesti tehoavat suuresti ihmisiin, jotka ne katsottuaan alkavat tuntea olleensa katsomassa, miten kaikki oikein tapahtui. Kyllä kai tälläkin lajityypillä on oma oikeutuksensa.
Kirja sisältää jonkin verran myös Inhan ottamia valokuvia, mikä lisää dokumentaarisuuden tuntua. Rajala tuntee aikakauden kulttuurin ja sen henkilögallerian erinomaisesti ja hänen tekstinsä on miellyttävää lukea.
Kuten kaikista kunnon kirjoista, tuntee ainakin tämä lukija saaneensa jotakin uutta ja kiinnostavaa myös tästä romaanista. Mitäpä tässä enää muuta vaatisi?

10 kommenttia:

  1. "Suomen kielessä ei ilmeisesti Ahon mielestä oikein löytynyt sopivampaa sanaa kuvaamaan intoilijaa, Schwärmer, Fanatiker tai enthousiaste."

    Itse suosittelisin "kiihkoilijaa". 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomen kielessä ei ilmeisesti Ahon mielestä oikein löytynyt sopivampaa sanaa kuvaamaan intoilijaa, Schwärmer, Fanatiker tai enthousiaste." Itse suosittelisin "kiihkoilijaa".

      Venäjällä on taannoin ilmestynyt uusi sananlasku/erittäin usein erilaisissa medioissa ja somessa toistettu sanonta, joka heittää mäkeen sanat ”intoilija” ja "kiihkoilija". Sen keksi Putinin paras ystävä, ulkoministeri Sergei Lavrov ollessaan virallisella vierailulla Saudien Arabiassa. Putin/Lavrov tarjosivat siellä tarjousta, josta ei olisi pitänyt kieltäytyä. Kysymys oli siis tarjouksesta, josta kaiken ahneen logiikan mukaan ei voinut kieltäytyä. Lopputulemana oli kuitenkin Lavrovin huudahdus venäjäksi ”Дебилы, блядь.”, joka tallentui mikrofonien kautta ja levisi maailman lehdistössä.

      ”Дебилы, блядь” on ehkä parhaiten suomennettavissa sanoin ”Vitun älykääpiöt”.

      Poista
    2. Niin, ekstremisti. Se on kuitenkin pejoratiivinen.

      Poista
    3. Pannaan sitten paremmaksi: intoilija (myönteinen merkitys, hassahtanut), kiihkoilija (kielt.).

      Kyllä raivokin on jäänyt eloon ainakin ilmaisussa raivoraitis.

      Poista
  2. Eikö sanalla "Inha" ole myös kielteinen merkitys, esim inha ies?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai vaikkapa inha otus. Tuohon aikaan ei kai ainakaan niillä seuduilla ollut.

      Poista
    2. Eikä pidä unohtaa inhaa suomalaisen isänmaallisen mielenmaiseman perusasennossaan: "inha itä". Allitteraatiokin pelaa niin hemmetin nätisti.

      Poista
    3. Se vala on koetettu puhtaana pitää...

      Poista
  3. "Yleisesti ottaen vierastan jonkin verran näitä historiallisia romaaneja, jotka ovat lähellä nykyaikaa ja jotka ottavat samalla kirjailijan vapauksia."

    Kuin myös. Siinä ollaan lähellä kuolleen maineen häpäisyä, jos tähän liitetään arveluttavia piirteitä tai kyseenalaisia mielikuvia, jotka jäävät lukijoiden mieleen ja sitten kuitataan kritiikki, että "sehän on vain kirjallisuutta ja kirjailijan vapautta". Assosiaatiot ja mielikuvat ovat vaarallinen väline, koska niitä vastaan ei voi puolustautua (esim Ewige juden rotta-assosiaatiio).

    VastaaPoista
  4. Into Konrad Inha otti sukunimensä aikaisin kuolleen Inha-siskonsa etunimestä. Sisko oli saanut nimen Ähtärin Inhan mukaan, jossa perhe, siis Nyströmit, vietti kesiään. Isä Nyström ei ruotsinkielisenä tainnut tuntea inha-sanan ikävähköä sävyä, vaan liitti sen ihanan kauniiseen ympäristöön.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.