sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Nähdä Kuola ja kuolla.



Tarinoita pohjoisesta

Tarja Lappalainen - Martti Turtola, Stalinin tappamat. Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö. Docendo 2019, 323 s.

On yleisesti tiedossa, että suomalaisia asui 1800-luvun nälkävuosista lähtien myös Kuolan niemimaalla. Kun niin sanottu sosialistinen yhteiskunta ulotti lonkeronsa noillekin kulmille, hävisi suomalainen asutus ennen pitkää kokonaan. Tämän kirjan mukaan suomalaisia oli Muurmannin rannalla enimmillään peräti 4400 henkeä.
Kun alue tyhjennettiin 1940, kerrotaan muuttomääräyksen koskeneen yli 7000 ”ulkomaalaista”, suomalaisten ohella siis lähinnä norjalaista.
Itse asiassa noille autioille seuduille, joilla toistaiseksi vain jotkut harvat lappalaiset vaelsivat, muuttivat ensimmäiset suomalaiset jo ennen nälkävuosia. Sittemmin, kun kokemukset olivat hyvät, alettiin muuttaa Venäjän hallituksen luvalla ja sen tarjoamin eduin.
Suurina nälkävuosinakin meri antoi ravinnon ja suomalaiset harjoittivat myös pienimuotoista viljelyä ja karjanhoitoa. Joskus saaliit olivat hyvinkin suuria ja hyvinvointi näkyy kalastusalusten määrissä.
Kaukana keskuksista asumisessa oli omat riesansa ja sekä lääkintähuollon että pappien puute vaikutti elämänmuotoon. Joka tapauksessa elämä saatiin ajan mittaan mallilleen ja koulut ja muut sivistyneen yhteiskunnan laitokset ulottivat toimintansa myös noille seuduille.
Valitettavasti ”sivistys” tuli bolševistisessa muodossa ja sen mukaisesti nuo kukoistavat kylät aikanaan niin sanotusti likvidoitiin. Sitä ennen ne olivat ehtineet jo toimia myös kalastuskolhooseina.
Tarja Lappalainen väittää, että esimerkiksi Päiväjärven kylän asukkaista kuoli Stalinin vainoissa noin 90 prosenttia ja kaiken kaikkiaan Muurmannin suomalaisista tapasi niissä kohtalonsa noin 80-85 prosenttia.
Lappalaisen aineisto on toki lähinnä anekdoottipohjaista eikä perustu mihinkään tarkkoihin laskelmiin. Lopputulos kyllä on selvä: Muurmannille ei suomalaisia jäänyt sen jälkeen kun NKVD oli tehtävänsä tehnyt. Lappalaisen mielestä voidaan täydellä syyllä puhua kansanmurhasta. Tämä lieneekin pakko hyväksyä. Mikäli joku haluaa tämän kiistää, on hän velvollinen perustelemaan kantansa vakuuttavalla tavalla.
Kirja on hieman kummallisesti epätasainen ja sisältää toisaalta Lappalaisen kirjaamat tarinat, jotka ovat ennen muuta muistelmia, joita ei ole kriittisesti käsitelty. Toisen osan muodostaa Martti Turtolan katsaus alueen sotahistoriaan.
Ensimmäisen osan keskeisiksi henkilöiksi nousee kaksi muistelijaa: Sven Lokka ja Orvo Björninen, jotka ovat melko tunnettuja hahmoja. Tarinat keskittyvät pikemminkin meren rantojen elämään kuin siihen ”pitkään, mustaan yöhön”, josta otsikko kertoo.
Tästä elämänpiiristä ei meillä kovin paljon ole kirjoitettu ja tarinat ovat varsin viihdyttäviä. Niiden kirjaamisella on myös historiallinen arvonsa.
Martti Turtola puolestaan hahmottelee laveasti koko Kuolan poliittisen historian ääriviivat muinaisuudesta lähtien ja käsittelee myös suomalaisten suhtautumista alueen omistamiseen.
Jalansijan saaminen Jäämereltä oli vireillä jo Ruotsin vallan aikana ja sittemmin aika varhain 1800-luvulla. Vuonna 1864 myös saatiin lupaus Petsamosta, hyvityksenä Venäjälle annetusta Siestarjoen kivääritehtaan alueesta.
Petsamo sitten todella saatiinkin vuonna 1920 ja parikymmentä vuotta se myös pidettiin. Epäilemättä se oli Kuolan parasta osaa. Sulo Vuolijoki kertoo muistelmissaan, miten hän ns. punaista valtiosopimusta solmittaessa maaliskuussa 1918 vanhana kalamiehenä ymmärsi Kalastajasaarennon arvon ja ehdotti sen saamista Suomelle –siis punaiselle Suomelle.
Tarvittiin vielä Leninin arvovaltaa, että asia saatiin näin sovittua, vaikka yleensä kaikki jo ymmärsivät koko sopimuksella olevan vain arkistokäyttöä, kun Saksa ja Neuvosto-Venäjä olivat Brest-Litovskissa päättäneet myös Suomen kohtalosta.
Joka tapauksessa osa Kalastajasaarentoa sitten tuli Suomelle myös Tarton rauhassa 1920. Kun Neuvostoliitto suurpoliittisista syistä Talvisodan jälkeen vielä palautti Suomelle Petsamon, vedettiin ”aikoinaan taitamattomasti määrätty” raja tuolla suunnalla kuitenkin uudelleen. Enpä tiedä muistiko kukaan Suomen puolelta tuossa yhteydessä mainita Leninin nimeä. Eihän se mitään olisi auttanut, mutta olisipahan pantu asiat paikalleen.
Kysymys Kuolan niemimaan omistuksesta tuli sitten ajankohtaiseksi myös jatkosodassa. Saksalaiset tarjosivat sitä Suomelle, mutta täällä ymmärrettiin kyllä, että kyseessä olisi liian iso pala. Kysymykset Suomen uusista rajoistahan on jo 80-lvulla käsitelty Ohto Mannisen kirjassa Suur-Suomen ääriviivat.
Vaikka joidenkin henkilöiden suhteellisuudentaju joskus petti, ei vakavasti otettavissa piireissä haluttu laajentaa Suomen aluetta tolkuttomasti. Nuo puheet Uralille ulottuvasta pikku suurvallasta ovat propagandan ja anekdoottimaailman tuotteita.
Turtolan katsaus käsittää alueen sotatoimet hamasta Krimin sodasta aina jatkosotaan saakka, jolloin onnettomat suurkaupunkisaksalaiset ja itävaltalaiset yrittivät komeaa hyökkäystä Murmanskiin ja juuttuivat pian paikalleen. Ilman suomalaisten apua ja erätaitoja koko porukalle olisi käynyt vielä paljon huonommin.
Sinänsä tunnettu on tarina osasto Pennasen sitkeästä puolustuksesta Petsamossa. Aluksi vain parin komppanian vahvuinen osasto, jolla oli pari kevyttä, jäykkälavettista museotykkiä, piti sitkeästi puoliaan käsittämättömän suurta ylivoimaa vastaan. Teoreettisesti hieman yli tuhatta suomalaista vastassa oli 34000 venäläistä sotilasta, toteaa Turtola.
Vihollisella oli myös tehokkaat meri- ja ilmavoimat, joita suomalaisten käytössä ei ollut lainkaan. Jälkimmäisellä oli muun muassa tiedustelulle suuri merkitys.
Neuvostolehdistössä puna-armeijan sankarillista operaatiota hehkutettiin ylenpalttisesti, vaikka se epäonnistui ja joukot jäivät Nautsin tasalle. Suurtakaan ylivoimaa ei noissa oloissa kyetty hyödyntämään, eikä mitään suurta voittoa suomalaisista saavutettu.
Itse asiassa, kiivaistakin taisteluista huolimatta suomalaisten tappiot jäivät 33 kaatuneeseen, 87 haavoittuneeseen ja 69 kadonneeseen. Suomalaiset arvioivat venäläisten menettäneen 900 miestä kaatuneina, kertoo Turtola. Tässä yhteydessä olisi kyllä kannattanut tarkistaa ainakin venäläisten viralliset luvut.
Tässä on syytä mainita, että sodan loppuvaiheessa tulivat avuksi ruotsalaiset vapaaehtoiset, joiden hoitama ilmatorjunta pudotteli neuvostokoneita ja sai lentäjät varovaisiksi.
Oma merkityksensä koko tarinassa oli myös ranskalaisten suunnittelemalla apujoukolla, joka olisi käsittänyt 30000 miestä. Se olisi toki ollut paljon pienempi kuin venäläisten voimat, mutta pelkästään sen mahdollisuuden aiheuttama suurpoliittinen uhka oli merkittävä.
Loppujen lopuksi Petsamo sitten palautettiin Neuvostoliitolle. Meillä vähemmän tunnettu, melodialtaan sangen kaunis laulu kertoo sen (Kalastajasaarennon, Rybatši) olevan osa synnyinmaata (rodimaja naša zemlja):
Прощайте, скалистые горы,
На подвиг Отчизна зовёт,
Мы вышли в открытое море
В суровый и дальний поход.
А волны и стонут, и плачут,
И бьются о борт корабля,
Растаял в далёком тумане Рыбачий,
Родимая наша земля.
Растаял в далёком тумане Рыбачий,
Родимая наша земля.

Kyseessä on Pohjoisen laivaston tunnussävel ja sen sanoituksessa voimme todeta suurvaltaisen käsityksen siitä, mikä on synnyinmaa.
Itse asiassa karut Kuolan rannikot lienevät aikoinaan olleet sanan kirjaimellisessa merkityksessä synnyinmaa useammille suomalaisille kuin venäläisille.
Realismi toki kuitenkin edellyttää, että tunnustamme venäläisiä olevan paljon enemmän kuin suomalaisia, mikä on aiheuttanut ja aiheuttaa omat, niin sanotut geopoliittiset seuraamuksensa. Minne Venäjän valtio ulottuu, sinne sanotaan synnyinmaankin ulottuvan.

13 kommenttia:

  1. "Loppujen lopuksi Petsamo sitten palautettiin Neuvostoliitolle."

    Petsamon menetys oli sääli: mitä olisi vaikuttanut pohjois-Suomen taloudelliseen kehitykseen, jos meillä olisi ollut Jäämeren satama, jonne olisi voitu rakentaa rautatie Rovaniemeltä tai Kemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >…jos meillä olisi ollut Jäämeren satama…

      Tätähän sitä aikanaan hehkutettiin, kun Petsamo saatiin. Mutta eihän se hanke onnistunut. Paasilinna ja Wallenius antavat aika vakuuttavan kuvan unelmasta ja sen romahtamisesta. Nordströmin yksi kalatehdas, joka ei koskaan noussut jaloilleen. Pari, kolme piskuista kalatroolaria norjalaisten armadaa vastaan.

      Kuten asia kiteytettiin: kun ei ollut varoja, ei saatu kapasiteettia. Kun ei ollut kapasiteettia, ei tullut varoja.

      Poista
  2. Petsamon menetys oli tietenkin ikävä asia, varsinkin petsamolaisille. Tunsin yhden Petsamon evakon. - Mutta kylmän sodan aikana tällainen hankalasti puolustettava käsivarsi kahden sotilasliiton välissä ja Neuvostoliiton kannalta strategisesti elintärkeässä paikassa olisi ollut aikamoisen kinkkinen pienelle valtiolle, olettaisin.

    Lienee kohtuullista palauttaa mieliin, että juuri jatkosodan alla Suomi antoi Saksan miehittää Petsamon. Ja mm. Britannian konsuli ajettiin sieltä väkipakolla pois siinä viikkoa tätä ennen. Yksityiskohtia en muista ja lähdekirjallisuus kirjastossa.

    MafH

    VastaaPoista
  3. ”pitkään, mustaan yöhön”

    ”On masentavaa, että nykyiset Venäjän vallanpitäjät näyttävät samaistuvan siihen rikolliseen hallintoon, joka hallitsi Neuvostoliittoa. Etenkin ns. erikoispalvelut näyttävät mielihyvin omaksuvan tämän polveutumisen.”

    Etenkin ns. Venäjän erikoispalvelut näyttävät mielihyvin omaksuvan tämän polveutumisen. Onko siinä mitään ihmettelemistä? koska KGB:n erikoispalvelujen ammattina onkin juuri samaistua siihen rikolliseen hallintoon, joka hallitsi Neuvostoliittoa. KGB:n credonahan on, että jos meitä pelätään, niin meitä kunnioitetaan.

    Sama koskee myös usa:n neekerin/värillisen kohtelun äskeistä skandaalia. Merkillistä on, että poliisin raaka rikollinen toiminta tuli taltioiduksi tarkasti videolle ja näytetty koko maailmalle: polvella ja koko kehon painolla estetään ihmisen hengittämistä. Tämä videointi haisee järjestetylle dramatisoinnille. Tuskinpa sellaista raakuutta oli tapahtunut aiemmin usa:ssa viime vuosikymmenien aikoina: rasismi ei ollut pop, se oli rangaistava teko jo pitkän aikaa. (I have a dream!)

    Koska mainittu videointi haisee järjestelmällisesti epämääreiselle, niin sen takana voi olla jotain sangen outoa, joka ei ole amerikkalaista. Amerikassa on miljoonia venäläisiä, joista monet myös poliiseja ja KGB:n leivissä. On siis helppo järjestää provokaatioita kuin provokaatioita ja videoita niitä tarkasti alusta loppuun asti. Suomessakin on ryssiä vaikka millä mitalla.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ryssiä"

      Muistettakoon, että venäläiset ovat ihmisiä, jotka kehittävät venäläistä kulttuutia, mutta ryssät ovat niitä, jotka tuhoavat muidenkansojen kulttuuria. Olen kokenut sen omassa nahassani.

      Poista
    2. Ei ollenkaan aiheeton ajatus.

      Periaatteessa kaikki valtiot pyrkivät vaikuttamaan toistensa toimintaan sisältäpäin erilaisten "kultturivienti-projektien" kautta.

      Englantilainen ja amerikkalainen vaikutus oli melko vahva Saksassa sotien välillä (1919-1939).

      Harppi-saksaan vaikutti Neukkula ja samoin muut Itä-Euroopan maat.

      Ruotsiin ja meille tuli derkkulasta peruskoulu jne.

      Kiina on vaikuttanut USAssa jo kauan ja vanha puhe "Chimerica'sta" oli todella akankohtaista vielä muutama vuosi sitten. Molemmat puolueet ajoivat eri tavoin tätä projektia jne. USAsta vietiin valtavia määriä pääomaa Kiinaan mm. tehtaiden käynnistämiseen jne.

      Kiinan valuutta pohjaa sekin arvonsa US-dollariin, on sen johdannainen kuten muutkin valuutat FIAT-valuuttojen joukossa.

      Tätä yhteyttä vahvistaa mm. niin kutsuttu "petro-dollari". Kiina kuluttaa valtavia määriä öljyä ja kauppa siitä ja muusta energiasta tehdään dollareilla.

      Vaikka esimerkiksi Kiina maksaisi ostokset jollakin muulla valuutalla kuin dollareilla, myyvä taho (yritys tai myyjän kotimaa) pyrkii vaihtamaan mahdollisimman nopeasti valuutan dollareihin tai esimerkiksi Euroihin.

      Kuulemma putinistan kävisi energiakauppaa näin Kiinan kanssa.

      - maksu Yaneissa, vaihto dollareihin tai Euroihin mahdollisimman nopeasti.

      - Kiina joutuu tämän vuoksi ostamaan suhteellisen kalliilla valuuttaa takaisin ja iso osa tästä kaupasta tehdään dollareilla.

      Kullan haaliminen saattaa auttaa kyllä, koska kullalla on pysyvä arvonsa toisin kuin FIAT-valuutoilla, mutta ihmiset joutuvat käyttämään omaan elämiseensä valuuttaa.

      Kultaa haalitaan ahneuden takia, sitä ei esimerkiksi tulla jakamaan valuutaksi tai rahaksi taviksille.

      +

      Yksi erikoinen historian hahmo jota ei kannata sivuuttaa yhteiskuntien manipuloinnista puhuttaessa, on Tomas Schulman, Juri Bezmakov.

      Hän loikkasi länteen ja yritti paljastaa - ja paljasti - osan solutuksesta ja yhteiskunnan muuttamisesta sisältä päin.

      Häntä ei osattu kuunnella eikä "foliohattuteorioista" osattu välittää.

      Kannattaa katsoa haastatteluja YouTubelta - vaatii toki kielitaitoa.

      Eräässä näistä haastatteluista hän kertoo miten silloisen Pohjois-Vietnamin yhteiskunta ja puolue solutettiin. Se oli sama kuin aiemmin Neukkulassa ja myöhemmin Maon Kiinassa.

      +

      Ylipäätään on iso ongelma jos kuuntelee vain mielipiteitä joissa korostetaan valtion "suuruutta" ja kaikkeen sekaantumista.

      Marx oli Hegelin seuraaja, samoin kuin meikäläiset filosofit - kuulemma Snellman ainakin hiukan uskalsi kritisoidakin Hegelin vahvan valtion ajatusta.

      Kaikki valtiot nykyään noudattavat Hegelin luoman mallin sovelluksia. Liberaaleimmatkin valtiot vahvistavat itseään - mikään kriisi ei mene tässä hukkaan.

      +

      Valtio ei itsessään ole vahva toimija oikeassa elämässä koska se on joka tapauksessa riippuvainen "kansasta". "Kansa" pyrkii haittamaan vahvan valtion toimintaa.

      Samoin valtio on alisteinen suurille korporaatioille. Näistä vahvin osa on keskuspankkien luoma verkosto jonka osia ovat jopa YK/UN, WB -maailmanpankki sekä esimerkiksi IMF - kansainvälinen valuuttarahasto.

      Vahvan valtion idea on osittain estää tätä rakennetta näkymästä.

      Samoin tämä luo mielikuvan että tämä järjestelmä oikeasti pystyisi luomaan jotain pysyvää ja vakaata.

      Kyseessä on varhaisten sosialistien hengessä luotu utopia ja kangastus.

      .

      Poista
    3. "Tuskinpa sellaista raakuutta oli tapahtunut aiemmin usa:ssa viime vuosikymmenien aikoina"

      On ollut sen verran "ammattitaitoa", että tuollaiset temput on osattu tehdä katseilta - ja älypuhelimilta - piilossa poliisiasemien sisätiloissa.

      USA:ssa valkoisten poliisien ja mustien välillä vallitsee rasismin kierre: poliisit ja mustat pelkäävät väkivaltaa puolin ja toisin, usein perustelluista syistä. Syrjäytyminen ruokkii rikollisuutta ja siellä se usein perustuu aseisiin.

      Poista
    4. ”rasismin kierre: poliisit ja mustat pelkäävät väkivaltaa puolin ja toisin”

      Saksassa oli aikoinaan fasismin kierre, joka alkoi itse asiassa Italiassa vuonna 1913. Saksassa Hitlerin tultua valtaan vuonna 1934 juutalaiset, kommunistiset juutalaiset ja sen jälkeen kaikki juutalaiset joutuivat kärsimään. Neuvostoliitossa silloin noin 95% korkeimmista viroista, valtion ja taloudellisen elämän, olivat miehitetty juutalaisilla. Kommunismi levisi puolijuutalaisen Leninin perustaman Kominternin välityksellä ja rahoituksella koronaviruksen tapaan.

      Neekerit/mustaihoiset/värilliset USA:ssa ovat ikään kuin juutalaiset Saksassa aikoinaan. Ei tarvitse muuta kuin sytyttää tulitikku. Tulitikun haltijoita on paljon. Pitää vain tutkia, kuka ei tykkää Vapauden Patsaasta, joka otti vastaan aikoinaan miljoonia paremman elämän toivojia.

      ”Putin ja Syyria”

      Kukaan ei voi kumota sitä tosiasiaa, että Putin on Al-Holin/Syyrian herra, että yksikään hius ei irtoa siellä päänahasta ilman Putinin lupaa. Putin on muuten Venäjän presidentti niin kauan, kun henki pihisee ja pieru porisee. Ja siksi Venäjän presidentti haluaa itselleen natovastaisen elinympäristön. Suomen kohdalla se merkitsee sitä, että Suomen tulevaksi presidentiksi pitää saada Putinin lempipoika Haavisto. Paras keino olikin tehdä Pekka Haavistosta ikään kuin sankari, joka sai kuin saikin Al-Holin kynsistä suomalaisia lapsia kotimaahan/synnyinmaahan.

      Poista
    5. Aina silloin tällöin käy mielessä, miltä esimerkiksi Oskari Mantereen, Reino Oittisen ja Touko Voutilaisen henkisistä ja biologisistakin perillisistä tuntuu aina, kun joku "antti k" roiskaisee tärähtäneen väitteen: "Ruotsiin ja meille tuli derkkulasta peruskoulu".

      Poista
  4. Oliko Sven Lokka mukana jossain partisaaniosastossa, joka tappoi Lapin ja Kainuun kylien siviiliväestöä? Vai oliko se Jukka Petrov?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhu Sven Lokan osallisuudesta oli sitkeä. Kirjassa se torjutaan hyvin päättäväisesti.

      Poista
  5. On : Stalinin tappamat.

    Pitää olla : Stalinismin tappamat.

    Ryssä panostaa nykyään satanismiin. Stalinismi on valkopukuista satanismia.

    Minne Venäjän valtio ulottuu, sinne sanotaan synnyinmaankin ulottuvan.

    VastaaPoista
  6. Kirkkaina päivinä Kalastajasaarento oli selvästi havaittavissa. Ajattelin pikaisesti vierailla, mutta norjalaiset rajakytät tuli kyyläämään. Varanger-videollani vilahtanut ruotsalainen meloikin keskelle rajajokea ja kosketti reimaria ja sai siitä sakot. https://youtu.be/nW5sFJKs8K4

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.