perjantai 18. syyskuuta 2020

Aikamme sankareita.

 

What do you want to do ?
New mail

Luovaa luokkaa

 

Antti Holma, Kaikki elämästä(ni). Otava 2020, 304 s.

 

Mistäpä ihminen kirjoittaisi, ellei hän oikeastaan tiedä mistään mitään eikä ole mistään kiinnostunut? No, vaikkapa nyt siitä, että hän kirjottaa tai oikeastaan ei kirjoita, koska ei siitä mitään tule, yrittää kuitenkin.

Tämä on meidänkin uudemmassa kirjallisuudessamme jo aika suosittu teema, jota joskus on nimitetty kirjallisuuden nollapisteeksi. Tällaista löytyy niin Saarikoskelta kuin parilta muultakin hänen aikalaiseltaan.

Itse asiassa kaikki nämä kuitenkin ovat kirjoittaneet. Kolmesataa sivua tekstiä oikeuttaa jo nimittämään itseään kirjailijaksi. Pelkät podcastit eivät vielä tuota tätä kunnianimeä, johon nojaten on jo täysin asiaankuuluvaa viettää boheemielämää.

Kun olin paristakin lähteestä kuullut, että kirja on aivan ratkiriemukas ja tuottaa ihanan vapautumisen ja niin edelleen, päätin toki tutustua opukseen joka näemmä oli nimenomaan tämän aikakauden todellinen peili ja sen suuri henkinen aikaansaannos.

Tuskinpa työni hukkaan meni, ei ainakaan minun silmiini ole sattunut toista kirjaa, joka yksinomaisemmin olisi askarrellut homoseksualismiin liittyvissä ongelmissa ja esimerkiksi yhtä paljon kiinnittänyt huomiota ympäristön hajusignaaleihin, jotka enimmäkseen liittyvät niin sanoakseni pakoputken puolelle.

Eihän siinä mitään dente lupus, cornu taurus, kuten sanotaan. Jokainen nyhjää sillä, mitä hänellä on.

Joka tapauksessa minua kiinnosti erityisesti tuon nykyisen kultaisen nuorison eli luovan luokan maailmankuva ja elämänpiiri. Miten tämä joukko sijoittaa itsensä omaan maahansa, Eurooppaan ja ihmiskuntaan ja arvioi niiden historiaa ja kulttuuria.

Tässä suhteessa en tullut hullua hurskaammaksi, mikä voitaneen antaa tekijälle anteeksi, hänhän oli nimenomaan halunnut kirjoittaa kirjan itsestään, omasta elämästään. Sen kannalta kiinnostavaa oli pikemmin se, miltä kertoja ajatteli itsensä näyttävän ja miltä muuta hänen ympärillään näyttivät. Ja sitten olivat nuo aina kaiken keskipisteessä olevat jortikat sekä tietenkin hajut.

Eipä siis mainittavaa uutta ja sitähän ei taida tällä alalla enää löytääkään, ellei nyt sitten pidä tuota hajujen tavatonta esillä olemista merkittävänä taiteellisena uutuutena. Saattaahan se sitä olla.

Muuten, kirjoittaja on kyllä todella tehnyt eräänlaisen tunnustuskirjan. En laske sitä ihan samaan luokkaan kuin Augustinuksen ja Tolstoin yritelmät, mutta kohtuus kaikessa. Kyllä hänkin on näköjään koettanut puristaa ilmoille kaikkein häpeällisimmätkin tai sellaisina pitämänsä asiat, hieman Rousseaun tapaan.

Niiden kiinnostavuudesta voi olla monta mieltä, mutta kaiketi kustantaja on arvioinut, että TV:stä tuttu henkilö myy varmasti, kunhan kirjoittaa ”kaiken”. Ehkäpä se niin onkin.

Suomi on valitettavasti kirjoittajan kotimaa ja sen johdosta hänen mahdollisuutensa ulkomailla ovat mitättömät. Silti sinne ulkomaille pitää mennä, kun sitä turvallista tilaa löytyy juuri sieltä ja sen lisäksi viho viimein todellinen isähahmo, jonka kanssa mennään peräti naimisiin. Siis homoliittoon.

Huomautan, ettei isänsä kanssa naimisiin menemisessä ole mitään kummallista nykyisenä aikana. Joka tapauksessa kyseessä näyttää olevan aito, voimakkaasti emotionaalinen kiintymyssuhde, toisin kuin niin monilla muilla parisuhteessa elävillä homoilla, jotka panevat toisiaan kerran kuussa ja muita joka toinen päivä, kuten kirjassa mainitaan.

Joka tapauksessa normaali suomalainen perhe on hirveintä, mitä kirjoittaja voi kuvitella: käynti marketissa kerran viikossa, kolme kakaraa, jossakin esikaupungissa…

Tulevaisuutta ei näemmä tästä näkökulmasta tarvita ja kukapa boheemi sellaista olisi koskaan kaivannutkaan. Maailma loppuu oman narsistisen olemassaolon loppuessa ja hyvä niin.

Yllättävästi kirjoittajalla on kuitenkin uskonnollisia tarpeita. Ehkäpä Jumala on ainoa mahdollisuus tehdä omasta maailmasta merkittävämpi kuin se muuten olisi. Kirjoitetaan sitten sekin mukaan.

Jumalan lisäksi kummittelee kirjassa myös Paholainen, jonka kanssa tehdään peräti sopimus, jonka laadusta ei oikein saa tolkkua. Joka tapauksessa ihminen, joka asioi noin korkeiden tahojen kanssa, ei ole ihan sellainen mitättömyys, kuin omasta ja muiden mielestä varmaankin muuten näyttäisi.

Tässä nyt kaiketi sitten on kuva siitä paljon puhutusta luovasta luokasta. Intellektuaaliset ongelmat ovat kaikesta päätellen sille aivan vieraita, mutta sen sijaan ikinaiselliset ulkonäkökysymykset sitäkin tärkeämpiä. Miehuus on koko porukalle jotakin käsittämätöntä ja vihattavaa ja ainakin ulkopuolista, paitsi jos se liittyy homoseksiin. Mies nyt ainakin haisee hyvin kiihottavalle.

Itse asiassa kirjoittaja ilmoittaakin olevansa henkisesti sairas ja omassa joukossaankin poikkeustapaus eikä mikään ideaalityypin kuvaus. Vanhemmiten hän on alkanut kärsiä yökastelusta, joka on vakavan psyykkisen häiriön oire. Isällinen puoliso toki ymmärtää ja paijaa.

En ollenkaan yritä lytätä kirjaa, se on aikansa dokumentti ja aivan ilmeisesti kertoo myös tekijän elämästä paljon ihan tosia asioita. Toisaalta se myös kuvastaa kulttuuria, jonka piirissä se julkaistaan ja jossa se mahdollisesti saavuttaa suosiotakin. Käykö niin, aika näyttää.

Olisi ennenaikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä edes siitä ns. luovan luokan boheemisektorista, jossa tämä kirja tapahtuu, mutta on se silti kiinnostava myös aikakautensa tuotteena.

Tabuja ei kirjoitetussa tekstissä enää ole ollut kymmeniin vuosiin ja siinä suhteessa kulttuurimme on saavuttanut niin sanoakseni kypsän vaiheensa. Tabut, kiellot ja sensuuri kohdistuvat nyt ajatuksiin ja mielipiteisiin, jotka syystä tai toisesta ovat antagonistisessa suhteessa esimerkiksi juuri tämän kirjan kuvaamaan elämäntapaan. En tiedä, ovatko ne ns. luovalle luokalle ongelma. Tuskin nyt sitten.

41 kommenttia:

  1. Hah, sain luettua ekan virkkeen ja se heti poiki - suorastaan pakotti - luovasti kommentoimaan. Siis Hah hah! Jatketaan..

    VastaaPoista
  2. Yhteenvetona tästä bloggauksesta totean saman kuin kirjoittaja rämpimästään opuksesta - on se silti kiinnostava myös aikakautensa tuotteena. Pientä navankaivelun makuahan siinä oli, vai pitäisikö viitata muualle ihmisvartaloon tässä kontekstissa. On ymmärrettävää että se voidaan nähdä jonain luovana yrityksenä jopa heilauttaa jonkun setämiehen peruspsyykettä. Ehkä se kompleksi on kuitenkin paranemaan päin, kun nykyään ei tarvi asiaa pohdiskella lähes päivittäin!

    VastaaPoista
  3. Nyt en ensi kertaa tiedä käykö minun kateeksi blokistin valtava lukuhalu. Toisaalta ainahan monipuolisuudesta on myös etua. Aina on myös joutavia kirjoja tehty ja aina joku on yrittänyt puolustaa. Muistan kuinka 60-luvulla porukalla istuttiin Vanhan kellarissa ja tutkittiin kirjaa, jossa oli vain pisteitä, Tekijää en muista, mutta oli siinä pöydässä pari jotka löysivät syvällisyyttä siitäkin kirjasta.

    Kokeilut ja höpsötykset ovat ihan kivoja ja harmittomia, jos perusteet ovat kunnossa. Nyt ne eivät enää ole, Helsingin Sanomissa, eikä kai missään muussakaan lehdessä ole enää ainoatakaan kulttuuripersoonaa, jolla olisi jotain painoarvoa. Itseasiassa onko lehdissä enää minkään sortin persoonia. Eiköhän kaikki ole agendajournalismin saastuttamia mielipiteen manipuloijia, joille jakamaton ihmisarvo tarkoittaa sitä, ettei sitä kannata jakaa, kuin oikeille ja valituille. Valkoiselle heteromiehelle sitä ei enää tarvitse jakaa, koska se hyväkäs on aikoinaan rohmunnut sitä lajia liikaakin. Sankaritarinat ovat uhrattu surkimuksille. Urheus on oikein vain, jos sopii uhrin kertomukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet valitettavasti tismalleen oikeassa - kerrankin.

      Poista
  4. Enpä taida tutustua tuollaisiin hengentuotteisiin, vai onko oikeampaa sanoa ruumiintuotteisiin.

    Niistä ei opi mitään. Maailma on jo täynnä tuota todellisuusefektin hakua ja eskalaatiota. Rämäpäät matkuastavat maailman toiselle puolelle syömään värikkäitä matoja ja oksentamaan.

    Sen ymmärtämisen, että todellisuusefekteillä tavoitellaan tutuusefektiä, luulisi olevan helppoa. Ei ole. Kun nyrkki lentää silmään, aika moni kokee sen sekä todellisena että totuutena.

    Jos jaksaisi istua alas ja miettiä pitkään ja syvällisesti sanotaan nyt vaikka kymmenen vuotta elämästään, voisi tulla viisaammaksi. Ymmärtää vaikka sen, että elämyksenmetsästys on tappava laji, jonka ensimmäinen uhri on metsästäjän oma järki.

    Kun identiteetit ovat hujan hajan ja sekaisin, se pää taantuu lapsen asteelle. Absoluuttista hyvää hamutaan, ja karkkipaperista triggeröidytään raivotilaan. Absoluuttiset arvot ja päämäärät mutta hyvin kyseenalaiset keinot elävät nimenomaan samassa päässä.

    VastaaPoista
  5. Nuoruudessani erään yliopiston yleisen kirjallisuustieteen kurssivaatimuksiin kuului Rablais´n Suuren Gargantuan hirmuinen elämä. Kilttinä tyttönä tottelevaisesti tietysti lehteilin tuota kakkakirjallisuuden merkkiteosta 1500-luvulta. Pappipaha julistettiin kirjan takia pannaankin. Ei ehkä saanut kirjailija-apurahaa, mutta maine on säilynyt.

    VastaaPoista
  6. Tutkin vähän sukuani ja päädyin mm. erään esi-isäni elämään. Nuorena 18-vuotiaana hän sai ensimmäisen lapsensa. Eihän siinä mitään, se oli hyvin tavallista siihen aikaan. Liuksialan kartanon läheisyydessä oli monta torppaa ja kartano tarvitsi työväkeä. Kirkonkirjojen mukaan syntyi myös isättömiä lapsia, ja työväki muutti kylästä toiseen ja torpasta toiseen. Oli siinä kirkon henkilöllä työ pitää kirkonkirjat ajan tasalla. Ja kaikki tieto kirjoitettiin ruotsiksi. Olen funtsinut, että mitä nämä suomenkieliset ihmiset ajattelivat siihen aikaan; että se virallinen kieli oli ruotsi ja sitä käytettiin jopa silloin, kun Suomi oli jo osa Venäjää? Vai ajattelivatko mitään? Onko tästä tehty tutkimusta? Pahoittivatko mielensä?
    No siivutin kai kirjoituksenne asian. Mielestäni kielellä on merkitystä. Miten asiat ilmaistaan esimerkiksi ja kuka on ilmaisija.
    Nykyajan kirjallisuudesta. Minä en vaan jaksa näitä ihmisten ihmeellisyyksiä ja julkituonteja. Mutta eihän minun edes tarvitse, onneksi. On kyllä ihanaa olla ihan tavallinen ihminen.
    EE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa suomalaisten kokemus erityisesti kansallisuusidentiteetistään noina puristusvuosina naapureiden tiukassa otteessa. Mitä sanoakaan ihmisen resilienssistä kuin nimetä se sisuksi. Heillä oli ehkä unelma, joka toteutui syntyi ja toteutui. Se elää. Aina

      Poista
    2. Kirkonkirjat voivat olla mielenkiintoisia.

      Yhden seurakunnan kirjoista kuulemma löytyi lasten tekemiä piirroksia - kirkkoherran lapset olivat kai päässeet kirjaan käsiksi.

      Muistaakseni saman seurakunnan kirjasta löytyy joko vuodelta 1808 tai 1809 seuraavat kaksi merkintää:

      "Ryssät tulivät tänään - - - kirkolle".

      Ja seuraavalta päivältä:

      "Tänään vannoin uskollisuuden valani Hänen Majesteetilleen Venäjän Keisarille".

      Poista
  7. Vaikuttaa siltä, että homous pitäisi palauttaa sairaudeksi. Se on ollut väärämielistä ja typerää humanismia, kun on luovuttu sairausluokituksesta homojen kohdalla.

    Kyllä senkin pitäisi kuulua sananvapuden piiriin, kun tehdään joskus jopa raakaa pilaa homoista ja lesboista. Pilkataanhan sitä kaiken maailman muitakin vammaisia. Olkoon vaan vaikka kuinka sivistymätöntä, niin mitäs sitten. Kyllä tässä elämässä joutuu kestämään monenlaisia vastoinkäymisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raks Toipila, love is love.

      Poista
    2. Eikö se homorakkaus ole pelkkää irstailua?

      Poista
    3. Kyllä sinäkin opit vielä ihan itse rakkaudesta olipa se heteroa tahi homoa tai mitä vaan,ja se on kultaseni se pääasia. Pieni irstailu rakastavaisten kesken privaatisti kuuluu usein asiaan. Voimauttavaa syksypäivää Sinulle Toipila.

      Poista
    4. Öö, ei bordellista mitään rakkautta löydy - ei edes homobordellista.

      Poista
    5. Jatka silti etsimistä myös toisenlaisista paikoista. Matkalla voisit myös opetella rakastamaan itseäsi..

      Poista
    6. Öö:n hölmöt neuvot menevät ihan väärään osoitteeseen.

      Poista
    7. Missä se rakkaus luurannee, jos kerran homoseksuaalien parisuhteissa on miesten kesken tavanomaista harrastaa seksiä oman kumppanin kanssa kerran kuukaudessa, mutta muiden miesten kanssa joka toinen päivä?

      Toisaalta olen antanut kertoa itselleni naistenvälisten parisuhteiden saattavan olla hyvinkin tunnepohjaisia, mutta seksi lopahtaa hyvin lyhyeen:
      kas, eihän lesboilla olekaan koskaan seksiä, vaan pelkästään esileikkiä.

      Poista
    8. Tytöt takovat lättysillä, kun mies ei kelpaa?

      Poista
  8. "En laske sitä ihan samaan luokkaan kuin Augustinuksen ja Tolstoin yritelmät, mutta kohtuus kaikessa."

    Nyt on valittu aivan väärä vertailukohde: oikeampi olisi de Saden tuotanto, joka myös kohdistuu anuksen alueelle sekä miesten että naisten. Epäilen kuitenkin, että Holman filosofia on kökömpää.

    Enempää en halua koommentoida, ettei tulisi turhaa kanssakäymistä valtakunnansyyttäjän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dr Sadesta eteenpäin ei pääse, mutta tässä puhutaan tunnustuskirjallisuudesta.

      Poista
  9. "siinä suhteessa kulttuurimme on saavuttanut niin sanoakseni kypsän vaiheensa."

    Sanoisin suorastaan ylikypsän - ellei suorastaan mädänneen. 

    VastaaPoista
  10. Entisenä hollantilaisena olen aina ollut homomyönteinen hetero, ehdottomasti. Aina 196å-luvulta. Mutta vasta nyt, vuonna 2020 ja Suomenmaassa, tuntuu siltä, että hieman vähempää riittää. Elä ja anna elää. Juuri siksi: piristävän pirteä kirja-arvostelu!

    VastaaPoista
  11. "Joka tapauksessa normaali suomalainen perhe on hirveintä, mitä kirjoittaja voi kuvitella: käynti marketissa kerran viikossa, kolme kakaraa, jossakin esikaupungissa…"

    Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

    VastaaPoista
  12. Kirja-arvostelun perusteella voinee siis päätellä, että teos on perseestä?

    VastaaPoista
  13. Korjataan tähän yksi asia ns. luovasta luokasta. Näyttelijät eivät siihen kuulu. Tai balettitanssijat. Emmi Jurkka sanoi jossain tv-ohjelmassa jotain siihen suuntaan, että on hirveää kun näyttelijät haluavat olla luovia. Näyttämötaiteessa ainoat luovat ovat käsikirjoittaja, lavastaja ja ohjaaja. Muut ovat vain shakkinappuloita tai muita käskystä siirtyviä. Luovaan luokkaan eivät myöskään kuulu omaelämänkerrallisia tarinoita kirjoittavat erilaiset päätalot. Luovuutta eivät myöskään tuota henkilöt, jotka olemassa olevia asioita siirtävät ohjelmoimalla ns. digiaikaan.

    Noin muuten olen sitä mieltä, että homostelu ja siihen liittyvät lieveilmiöt ovat menossa kovaa vauhtia alas päin. Ennen oli paremmin kun homostelua ei tullut joka tuutista eikä apurahaa tai avustusta maksettu homostelian harrastuksiin, johon kuuluu mm. nyrkin työntäminen peräaukkoon ja tähän liittyvien tuskien vaimentamiseen tarkoitettujen huumeiden korvaamiseen. Hyvää pöhinää sanoisi Silsanpää.

    Joku homostelun eturintamassa oleva teitysti sanoo, että taidat olla ite kaappihomo kun asia kiinnostaa. Tähän sanon vain, että keksi jotain luovempaa, tuoreempaa näkökulmaa. Punch intended.

    VastaaPoista
  14. Ei kuulu nyt varsinaisesti aiheeseen mutten malta olla kertomatta havaintojani elävästä elämästä. Tähän luovaan luokkaan luokiteltavista naisista. Mutta omasta mielestäni ne vetävät kyllä omituisuudessaan vertoja Holman seikkailuille.

    Nykyäänhän on muotia kumppanuusvanhemmuus eli nainen ja mies hankkivat yhteisellä sopimuksella lapsen. Lapsi laitetaan alkuun luomumenetelmällä tai mies antaa naiselle muumimukissa vauvansiemenet ja hedelmöityksen suorittaa kravattisonni. Ennen tuota on jo tehty sopimus miten mies tapaa lasta, kasvatus hoidetaan ja tunnustaako mies isyyden. Vanhemmat eivät siis asu yhdessä tai ole suhteessa.

    Sitten on jos voi sanoa tässä tapauksessa perinteisempi tapa. Niitä naisia varten jotka haluavat hankkia lapsen alunperinkin yksin tai eivät ole löytäneet kumppanuusvanhemmaksi haluavaa tai siihen kelvollista miestä. Eli nainen hankkii lapsen yksin anonyymillä luovutetusta siemenestä. Tämä onnistuu julkisenterveydenhoidon puolella mutta yli 40v naiset joutuvat turvautumaan yksityiseen puoleen jossa kustannuksia tulee vähintää tuhansilla euroilla.

    Netin seuranhakupalstoilla pyöriikin nykyään näitä miestä kumppanuusvanhemmuuteen etsiviä. Yleensä yli 30v naisia. Näille on facessa oikein oma tukiryhmäkin johon kuuluvat myös kokonaan yksin (jos nyt niin voi sanoa ainakin näennäisesti anonyyminä luovutetusta siemenestä) lapsen hankintaa suunnittelevat naiset.

    VastaaPoista
  15. Jossain vaiheessa naisilla hormonit sekoittavat pään, jos ja kun sopivaa parisuhdetta ei ole löytynyt ja äidiksi pitäisi kuitenkin päästä. Epätoivoinen tilanne johtaa helposti hätäratkaisuihin.

    Heteromiehillä on omat ongelmansa varsinkin silloin, kun on "turpa kylessä". Siteeraan Elias Lönnrotin Kantelettaresta pienen värssyn:

    ..."hauki syöpi sammakonkin selän suuren uituansa. Mies naipi pahankin naisen viikon ilman oltuansa"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun monetkaan naiset aivan yksinkertaisesti halua mitään miestä nurkkiinsa pyörimään. Nykyään on mahdollista kasvattaa se lapsi(lauma) ihan yksin. Järki-ihminen tietää, että miehestä on enemmän haittaa ja murhettä kuin iloa ja hyötyä. Ei se sen kummempaa.

      Poista
    2. Paitsi että ei se nainen kasvata lapsilaumaansa ihan yksinään ja itsekseen täysin vailla turhaakin turhempaa miestä.
      Kas, hänen "miehensä" on Valtio, jonka puitteissa toimii Kansalaisyhteiskunta.

      Se yhteiskunta sallii naisen hankkia lapsia vailla lasten isää, koska yhteiskunta on ottanut sen isän aseman:
      se yhteiskunta tuottaa valtion puitteissa naiselle lapsineen kaikki ne tarpeet ja palvelut, jotka aviomies oli tuottanut aiemmin vaimolleen ja lapsilleen.

      Niihin aikoihin, jolloin mies ei ollut vaimolleen turha rasoitus, ja jolloin lapsilla oli isä ja äiti.

      Näin nainen on voinut ottaa itselleen kaikki rusinat pullasta ja leikkiä olevansa Maailmansa Valtiatar - kunnes taas tulee hätä, ja hänen on juostava miesten selän taakse piiloon.
      Harmillisen monet naiset eivät tätä enää oikein ymmärrä.

      Heille asia on ikiaikainen normaali:
      kun naiselle tulee hätä, silloin juostaan miesten selän taakse piiloon.

      Mutta kun miehellä ei ole enää saatavana naiselta mitään muuta kuin pilkkaa, eivätkä hänen lapsensakaan ole enää hänen...

      Minne silloin nainen juoksee karkuun?
      Turha kysyä nyt, kun kaikki on vielä hyvin ja miesten selkiä riittävästi leveinä.

      Poista
    3. Kyllä voi joskus yhteiskunta rahoittaa sen kasvatuksen, mutta täysin mahdollista naisen kustantaa oma ja lapsen toimeentulo omalla työllään. Mitä siihen tulee, että naiset juoksisivat miesten selän taakse vaikeuksia kohdatessaan, sekin on taakse jäänyttä elämää. Sodatkin käydään nykyään toisin kuin ennen. Ja pakollahan naisia on kuvioissa pidettykin, juuri se yhteiskuntarakenne on pitänyt siitä huolen. Samaan tapaan suurin piirtein kuin nykyäänkin erinäisissä maissa.

      Poista
    4. Miehet pystyvät aivan hyvin elämään ilman että pitävät naisia kotieläiminään. Voivat itse tehdä kaiken, minkä sälyttävät naisille. Silloin lähisuhdeväkivaltaakin on vähemmän. Ongelmaksi jää irrallaan juoksevat mieslaumat. Paitsi tuossa arvioidussa kirjassahan viitataan ratkaisuun.

      Poista
    5. Kuten yllä totesin:

      naiset elävät miesten rakentamassa yhteiskunnassa juosten heti hädän tullen miesten selän taakse piiloon, eivätkä enää tajua tekevänsä niin.

      Eivät tajua, koska siitä on tullut normaalitila. Sitä se on tietysti ollut aina, mutta se oli aikaisemmin kuulunut miesten ja naisten normaaliin kanssakäymiseen avioliittoineen ja lapsineen.

      Intersektionaalisten feministien onneksi suurin osa naisista on normaalijärkisiä, ja ymmärtävät tämän.
      Ikävä vain, että liian moni järkevistä naisista joutuu kärsimään intersektionaalisten feministien järjettömyydestä.

      Poista
    6. Varmaan jos saisitte dorkat vielä 200 vuotta väitellä, seuraavakin sukupolvi tulisi jollain lailla laskelmiin mukaan.

      Poista
    7. Linkistä vinkkiä. Jos on aivot, voi miettiä.
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/09/21/naisten-pokaaminen-on-sadan-miljoonan-dollarin-bisnes-jolla-on-synkka-puoli

      Poista
    8. "Mutta kun miehellä ei ole enää saatavana naiselta mitään muuta kuin pilkkaa, eivätkä hänen lapsensakaan ole enää hänen...Minne silloin nainen juoksee karkuun?"

      Tietenkin muslimi- tai mustan miehen, joissa on "alkuvoimaa" ja kykyä pitää naisensa paikallaan. Siinä saavat sitten mekkoeinarit hakeutua insell-ryhmiinsä ruikuttamaan.

      Poista
    9. Ei mene perille. Miestä ei tarvita ollenkaan.

      Poista
    10. "Miestä ei tarvita ollenkaan."

      Kyllä sitten tarvitaan kun vastaan tulee riittävän "alkuvoimainen" mies ja satojen tuhansien vuosien ohjaamat hormoonit ottavat ohjat...

      Poista
    11. Ei veikkonen ne naishormoonit mistään alkuvoimasta käynnisty, sivistyneestä olemuksesta ja käytöksestä paremmmin. Mutta järki ja ymmärrys kaihtaa silti niitäkin testosteronipesiä.

      Poista
  16. Vähän kuten sanomalehdilläkin on, taitaa olla kirjankustantajilla puutetta hyvästä materiaalista. Ihmiset imevät "tietoa" mieluummin subjektiivisesta somesta kuin kirjoista, ja kustantajat koittavat epätoivoisesti kilpailla mukana. Sitä tiettyä kohderyhmäyleisöä ei voida tyydyttää kuin tuottamalla entistä ehompaa ratkiriemua ja ihanaa vapautusta. Kukapa muu sopisi paremmin kirjoittamaan äärimmäistä subjektiivisuutta kuin komeljanttari, jonka työ on jatkuvaa itsekorostusta.

    Nyt saattaisi olla oiva tilaisuus julkaista jotain opettavaistakin -ei kuitenkaan opettavaa. Se saattaisi jopa ravistella yleisöä.

    Joistakin suunnista on jo kuulunut rohkaisevia puheenvuoroja tästä. Toimittajat ym. ovat alkaneet kiinnostua tieteellisestä kirjoittamisesta. Odotan innolla puheiden muuttumista teoiksi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.