keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Ajankohtaista parin sadan vuoden takaa

 

Kengänkiillottajan sielu

 

Mainio brittihistorioitsija Thomas Carlyle tiivisti joskus filosofiansa kuvaamalla yhtä kuvitteellista ja symbolista ideaalityyppiä koko ihmiskunnan puolesta: Jos kaikki Euroopan pankkiirit, sokerileipurit ja huonekalujen pehmustajat perustaisivat osakeyhtiön tehdäkseen yhden kengänkiillottajan onnelliseksi, niin se ei onnistuisi. -Tai se onnistuisi vain puoleksi tunniksi, sillä kengänkiillottajalla on sielu, joka on eri asia kuin hänen vatsansa.

Kyseessä oli tietenkin vastaisku ennen muuta utilitarismille, jonka kirkkain tähti tuohon aikaan oli Carlylen vanha ystävä ja myöhempi opponentti, John Stuart Mill.

Carlyle lisäsi jossakin vaiheessa vielä löylyä jo muutenkin kuumille kiville ja kysyi aikansa ihmiseltä: miksi sinun pitäisi olla onnellinen?

Tästä riehaantuneina monet hänen vihollisensa tänäkin päivänä päättelevät, että tuo puolihullu skotti ei halunnut ihmisten olevan onnellisia vaan onnettomia.

Itse asiassa suuri historioitsija vain asetti kyseenalaiseksi sen tyydytyksen, joka seuraa aistinautinnoista ja niiden etsimistä elämän johtotähtenä pitämisestä. Hän itse nosti työn, velvollisuuden täyttämisen ihmisen todellisen tyydytyksen lähteeksi. Kaikella rehellisellä työllä kun oli vielä se ominaisuus, että se ja vain se lopulta kantoi hedelmää ja vaikutti historiassa ikuisesti.

Aristokraattiset piirit ja sellaisiksi haluavat henget vihasivat Carlylea ja linttasivat hänen plebeijifilosofiansa. Nietzsche oli muuan innokkaimmista. Sen sijaan Friedrich Engels kiinnostui hänen ajattelustaan ja sai siitä vaikutteita. Tosin Engels ei uskonut Carlylen oppi-isinä toimineisiin saksalaisiin mystikoihin, vaan alkoi palvoa kerrassaan tieteellistä Hegeliä ja vastaavia hahmoja…. Miksi tyytyä vähempääm.

Nykyään maailmankatsomus, joka ei perustu utilitarismille, taitaa näyttää useimmista aivan absurdilta. Eikö onnen tavoittelu ole ihmisen luonnollinen pyrkimys, sitähän olivat jo Yhdysvaltojen perustajaisät kysyneet tai pikemminkin jo julistaneet. Se, että se tapahtui halujen tyydytykseen pyrkimällä, tuntui monen mielestä selviöltä ja tuntuu näköjään yhä.

Carlylen teesi ihmisen onnellisuuden syvemmistä lähteistä on kuitenkin yhä täysin pätevä. Vaikka yliopistollinen opetus tällä hetkellä meilläkin eräillä tutkimuksen (en sano tieteen) aloilla nojaa vahvasti poststrukturalistien köykäisiin kuvitelmiin ihmisen hedonistisuudesta ja valtasuhteiden ratkaisevasta roolista hänen elämässään, ei se todista yhtään mitään tämän käsityksen oikeellisuudesta.

On huvittavaa huomata, miten tuon ideaalisen kengänkiillottajan hahmo on muuttunut: nyt ei kukaan edes muista, että hän oli ennen muuta nälän riivaama olento tässä yhteiskunnassa. Sen sijaan katse kohdistuu hänen jalkoväliinsä ja suurella juhlallisuudella julistetaan hänen oikeuttaan kaikkiin mahdollisiin tyydytyksen muotoihin juuri tällä alueella.

Siinä samallahan myös saavutetaan elämän päämäärä, eikös vain? Vai kuvitteleeko joku, että hänellä on oikeus kuvitella kengänkiillottajalle sellaisia tarpeita, joita ei voi täydellisesti tyydyttää GLMBS (vai mikä se oli) paratiisissa? Onko hänellä itselläänkään siihen oikeutta?

Vastaus kuuluu tietenkin, ettei sellaista oikeutta ole, muutenhan lähes koko yliopistollinen tieteemme (merkityksessä studies -ei science) olisi tyhjän päällä. Ihmisen olemus on tavallaan kaksinainen: ensinnäkin hän on himojensa funktio ja toisekseen hän on loputtoman muunneltava.

Kuusentaimesta kasvaa aina kuusi ja vain kuusi ja munasta tulee sen linnun kopio, jonka muna se on, mutta ihmisestä tulee ihan mitä vain. Muun väittäminen on herjausta ja saattaa aiheuttaa pahan mielen.

Ajatus kengänkiillottajan sielusta on syvästi humanistinen. Sehän viittaa siihen, ettei yksikään ihminen ole pelkkä mitättömyys, vaan osallinen jumalallisesta kipinästä. Ruumiinaukkojen täyttäminen ja tyhjentäminen eivät ole se asia, joka hänessä on oleellisin.

Carlylen näkemys maailmasta oli tosiaan perusteiltaan mystinen, koko näkyvä maailma oli itse asiassa vain Jumalan näkyvä vaate. Ihmisen koti oli ikuisuudessa ja hänen ajallinen olemassaolonsa oli tarjottu tilaisuus vaikuttaa tuohon ikuisuuteen, jättää jälki itsestään.

Ihminen saattoi myös olla jättämättä tuota jälkeä eli hukata leiviskänsä. Silloin häntä ei ikuisuuden näkökulmasta itse asiassa edes ollut olemassa. Näitä suuria mitättömyyksiä eivät välttämättä suinkaan olleet kengänkiillottajat, vaan suuremmalla oikeudella joutilaat tyhjäntoimittajat, mukaan lukien Englannin perinnöllinen aristokratia, joka kulutti aikansa ampumalla peltopyitä.

Kuten voi havaita, nykyisellä nuorella sukupolvella, joka on lukenut poststrukturalistinsa ja joka päivittäin lukee fingerporiaan syvällistä hengenravintoa kaivatessaan, ei ole usein edes kykyä kuvitella maailmaa, jossa moraaliset uroteot ja uhrautuminen olisivat ihan oikeasti olleet arvokkaita.

Esimerkkinä olkoon vaikkapa sodanaikainen lehti, jossa ihanteena tarjottiin avioitumista sotainvalidin kanssa. Huomattakoon, ettei kyseessä ollut pakko, ainoastaan esille nostettu korkea ihanne. Ehkäpä joku nainenkin olisi halunnut omalla tavallaan uhrata kalleimpansa isänmaan puolesta?

Typerälle presentistille, joka lukee entistä ja nykyistä maailmaa foucaultinsa valossa tämä ei tietenkään ollut mitään muuta kuin kauhistuttava hyökkäys naisia vastaan… Jo Ibsen aikoinaan oli julistanut naisellisen narsismin  pyhäksi ja sillä siisti.

Mutta vaikka räikeimmät typeryydet jätettäisiin sivuun, näyttää siltä, että nykyinen utilitarismi on kummallisesti onnistunut zombiuttamaan nimenomaan juuri akateemisen nuorison. Se nyt näköjään ainakin haluaa liittyä niiden kengänkiillottajien joukkoon, joilla ei ole sielua. Sellaisiakin on.

Kun nyt ns. Frankfurtin koulukunta on erittäin suuri taustavaikuttaja koko oppia saaneelle lännelle, olisi aika nostaa taas sen joukosta esille muuan ajattelija, joka teki ihmisen olemuksesta ja osasta tässä maailmassa toisenlaiset johtopäätökset, kuin nuo monet pelkkiin ruumiinaukkoihin tuijottavat neropatit.

Tarkoitan Erich Frommia, joka kehitti ns. humanistisen eli ensistentiaalisen psykoanalyysin. Hän tosin kovin pitkälle uskoi klassiseen psykoanalyysiin, mitä kukaties lienee hänen praktiikkansa sitten tukenutkin. Joka tapauksessa hänen lähtökohtanaan oli ihmisen eksistentiaalinen dilemma, jalkovälissä tapahtuva kehitys oli sen varjossa.

Ihmisen elo on lyhyt ja hän tietää sen. Tämä on tilanne, jonka hän koettaa ratkaista olemalla siitä muka mitään tietämättä tai reagoi sitten erilaisilla muilla tavoilla, jotka voivat olla joko tuhoavia tai luovia.

Tuo jälkimmäinen tie olisi sitten se tie onneen siinä syvässä merkityksessä, joka ei ole pelkkää vatsan tai muidenkaan elinten palvelua.

Itse asiassa huomaan Frommin kyllä esittävän, että siihen liittyy genitaalien vapauttaminen nimenomaan luovalla, heteroseksuaalisella tasolla. Ihmisen korkein kehitysaste on genitaalis- produktiivinen vaihe erotuksena vaikkapa oraalis-reseptiivisestä ja oraalis-sadistisesta tai anaalis-sadistisesta vaiheesta.

Pidän Frommia erittäin varteenotettavana ajattelijana ja luulen, että voisi olla vaikkapa aihetta perustaa Erich Fromm -seura. Vai lieneekö se jo olemassa? Ainakin opintopiirit voisivat olla hyvin antoisia.

What do you want to do ?
New mail

24 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    +

    Tuli kuunneltua yksi niistä podcasteista joita kuunrelen vakituisesti.

    Amerikkalainen podcastin tekijä suositteli kiireen vilkkaa kertaamaan keynesiläisen talousopin perusteeet. Ei siksi että ne olisivat toimivia tai "hyviä", mutta ne ovat tarpeen.

    - velka on aina hyvä. Velkaa ei tarvitse lopulta "maksaa takaisin" siinä mielessä että velka pienentyisi ja aikanaan katoaisi. Riittää kun se uusitaan ja mielellään nostetaan lisää vähittäismyymälästä.

    Myymälä voi käyttää peitenimeä "pankki" tai kyse voi olla ns. pikkavippifirma.

    Valtio ja yhteiskunta ovat monessa mielessä kuitenkin jo nyt se tärkein keynesiläisen rahatalouden siirtomaatavarakauppa.

    Sieltä tai niiltä saa yritystukia ja muita tukia ja nyt jopa kannustetaan tekemään taloutta koskevat päätökset tuketuen näihin tukiin.

    Näin toimi ihan hetki sitten YIT kertoessaan miten ihana se asumistukijärjestelmä onkaan.


    - toinen piirre on pääomien haitallisuus - eli säästetty pääoma joka on esimerkiksi pankkitilillä tai pitkissä sijoituksissa, on keynesiläisen mallin mukaan vahingollista finanssiteollisuuden toiminnalle.

    Siinä oiva syy mm. miinuskoroille joilla valtiot pakotetaan ottamaan lainaa ja ne saavat sitä ainakin hetken lähes rajattomasti.

    Samoin lopulta säästäjä menettää joko pankkitalletuksensa tai muiden sijoitustensa arvon.

    Jos kukaan ei osta esimerkiksi asuntoa, miten siihen sitoutunut pääoma voisi liikkua johonkin muualle?

    Onneksi valtion on lopulta pakko pääomittaa pankkijärjestelmä uudelleen.

    Tämä tekee koko järjestelystä niin ihanan ja keynesiläisten rakastaman.

    Pääomitus tehdään tietenkin finanssiteollisuuden tyhjästä luomalla pohjimmiltaan arvottomalla valuutalla ja sen joka tapauksessa maksavat säästäjät ja muut tavalliset "hyödyttömät" ihmiset.

    Oi, mikä keynesiläinen onnela se onkaan...

    "Voi tätä ilon ja riemun päivää..."

    +

    Neuvostoliitto oli ensimmäinen laaja yritys luoda keynesiläisen ajattelun mallin mukainen suurempi kokonaisuus.

    Pienempiä oli ollut jo ennen sitäkin kyllä, mutta niilläkin oli omat heikot kohtansa.

    Keynes oli eräänlainen finanssiteollisuuden matkasaarnaaja joka käytännössä toi Marxin ja Englesin - muutama muu myös mukana - luoman talouden ideaalin valtion tasolle sekä loi selkeän yhteyden finanssiteollisuuden ja yhteiskunnan välille.

    Kullasta ja hopeasta tuli barbaarien hallussaan pitämiä pohjimmiltaan haitallisia menneisyyden jäänteitä.

    Miksi omistaa kultaa tai hopeaa kun velka on niin paljon parempaa?

    +

    Keynesiläinen malli on ajanut itsensä karille jo ajat sitten, mutta mallin haitallisuus ei ole näkynyt vielä ihan kaikkialla.

    Neuvostoliitto epäonnistunut roistovaltio muistakin syistä ja talouspolitiikka oli vain pieni alaviite koko surkeudessa.

    Nyt kaikki valtiot ovat muuttumassa samaan suuntaan.

    Muutos on ollut suhteellisen hidas ns. länsimaiden osalta, mutta tämä nopeus on kiihtymässä.

    Valuutta on hallinnan väline ja sen muut ominaisuudet ovat alisteisia tälle.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Neuvostoliitto oli ensimmäinen laaja yritys luoda keynesiläisen ajattelun mallin mukainen suurempi kokonaisuus."

      En kyllä haluaisi rinnastaa neuvostoliittolaista ajattelua keynesiläisyteen: NL korosti realitaloutta ja todellisia tuontantovälineitä ja tuotantoa. Väittäisin, että varsinaista finanssitaloutta nykyisessä mielessä ei ollut.

      Länsimaisen talouden perusongelma on juuri finanssikapitalismin irtautuminen todellisesta tuotantotaloudesta, joka ainoastaan luo todellisia arvoja. Finanssitalous luo vain kuvitellisia bittejä jonnekin haamutodellisuuteen.

      Poista
  2. Carlylen ja utilitaristien ajatusten välillä nähdään yleensä olevan ristiriita. Näin ei välttämättä ole. Utilitaristien ohjelma voitaisiin muotoilla vaikka niin, että tavoite on saada aikaan mahdollisimman paljon onnea mahdollisimman isolle osalle väestöstä mahdollisimman kestävällä tavalla. Kyse on vain siitä, millä keinoilla tämä onni on aikaan saatavissa.

    Carlylen ajatuksen mukaan tyydytyksen tuottaja on työ ja velvollisuuksien täyttäminen. Useimmilla ihmisillä on (toivottavasti) omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka ponnistelun ja aikaansaamisen tuottama tyydytys on kestävää ja halujensa tyydyttämisen tuottama tyydytys nopeasti haihtuvaa. Tällainen työnteko tuottaa hyötyä ympäristölle ja hyötyä (tai onnea) tekijälle itselleen ja toteuttaa käytännössä utilitaristista ohjelmaa.

    Kuvitelma siitä, että utilitaristisia tavoitteita voitaisiin toteuttaa pelkästään haluja tyydyttämällä, on oikeastaan pelkkää pinnallisuutta ja lyhytjänteisyyttä.

    VastaaPoista
  3. Minusta kyllä näyttää vahvasti siltä, että akateeminen nuoriso pikeminkin näyttävästi rankaisee lihaansa kasvissyönnillä ja läväreillä ja kuvittelee siksi olevansa moraalisesti ylivoimaista.

    VastaaPoista
  4. antti k ei näköjään tiedä J.M. Keynesin talousajattelusta juurikaan yhtään mitään.

    VastaaPoista
  5. Arvelen, että asia on yksinkertaisesti jossain määrin kognitiivisen kapasiteetin funktio. Kestävä nautinto/"pintaliito" on taitolaji siinä missä muukin elämässä, kun taas kykenemättömyys havaita työn ja velvollisuuden tautologisuus/immanenssi ilman muuta jonkinlaista hulluutta. Useinhan ihmiset vasta aivan elämänsä viime hetkellä havahtuvat siihen, että olisi pitänyt nimenomaan liplattaa, hillua ja möllöttää enemmän.

    Siihen, että uskonnollinen liberalismi on verbaalisesta kiihkoilustaan huolimatta pohjimmiltaan tunnevammainen siveysliike, en jaksa nyt miljoonatta kertaa mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin siitä, ettet jaksanut siihen nyt miljoonatta kertaa mennä - kuten monet kanssakommentoijat, jotka väsymättä jaksavat jankuttaa.

      Poista
    2. Joo no meikällä alkaa olla vähän eväät finiitto tähän kirjuuttelu- ja ajattelutouhuun.

      Poista
  6. Eräs asia, jonka aikamme on menettänyt on sublimaatio ts seksuaalivietin suuntaminen johonkin korkeamman hengen toimintaan. Liekö tämä syynä aikamme hengettömyyteen ja kulttuurin yleiseen tilaan.

    VastaaPoista
  7. Voi hyvä mies - antti k - lopeta tuollaisten podcastien kuuntelu. Marxismi-leninismi(Neuvostoliitto) ja keynesläinen talousteoria ovat kaksi aivan eri asiaa. Se että vasemmistolaiset nykyään ovat ottaneet Keynesin omakseen, johtuu (Neuvostojärjestelmän romahtamisesta ja) siitä, että Keynes osoitti tulonsiirtojen tukevan kokonaiskysyntää ja siis auttavan alityöllisyystilanteessa tasapainon saavuttamista.
    Tämän ajattelun suomalaisten tietoisuuten toi Pekka Kuusi, joka entisenä sinimustien lausuntakerhon johtajana tuskin oli ihan pahimmasta päästä bolsevikki.

    Mitään vasemmistolaista ei keynsläisessä ajattelussa liene muiden kuin amerikkalaisten alt-right-mielisten mielestä, jotka kiihkoilevat "pienen valtion" puolesta. Silti esimerkiksi "tie orjuuteen" Hayek kyllä hyväksyi sosiaaliset tulonsiirrot, kunhan niillä ei sekoiteta markkinoita.

    Mutta tosiaan, vaihda podcastia.

    VastaaPoista
  8. Mainittu John Stuart Mill oli Bertrand Russellin kummisetä. Vaikea muistaa tarkkaan näin puolen vuosisadan jälkeen, mutta olen melko varma, että niin Russell kuin Erich Frommkin olivat teini-ikäni tärkeimpiä vaikuttajia. Ihmettelin jo silloin, että heillä ei ollut mitään sanottavaa toisistaan.

    En tiedä, miksi Fromm on jäänyt hiukan unhoon. Kai häntä on pidetty liian ystävällisenä syvälliseksi. Ehkä asia on korjaantumassa:

    https://www.hameensanomat.fi/kulttuuri/kirja-arvio-erich-frommin-perinto-paivitettyna-nykyaikaan-990681/

    Carlylen ja Millin aikoihin askarrutti, heitäkin, miksi hyvä ja paha näyttävät niin todellisilta. G. E. Moore sittemmin ehdotti, että ne ovat niin sanotusti yksinkertaisia käsitteitä, joita ei tarvitse johtaa mistään.

    Vielä, kun osaisi jotenkin yksinkertaisesti sanoa, mikä on hyvää ja mikä pahaa.

    Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan:

    "Meille nämä totuudet ovat itsestään selviä: että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että heidän Luojansa on heille antanut tiettyjä luovuttamattomia Oikeuksia, että näihin oikeuksiin kuuluvat Elämä, Vapaus ja Pyrkimys Onneen."

    Franklin, Jefferson, Paine ja muut olivat fiksuja eivätkä kotioloissa varmaankaan uskoneet, että ihmisiä on erityisemmin luotu ollenkaan, saati tasa-arvoisiksi. Mutta itsestäänselvyyksille on hyvä perustaa käytännön ohjelmia.

    VastaaPoista
  9. Frankfurtin koulukunnasta näyttää tulleen kummallinen kirosana: koulukunnan, tai "kulttuurimarxismin", piikkiin voi nyt panna kaiken surkean mitä tässä sotkuisessa ilmapiirissä tympii.

    En jaksa tästä enempää, koska epäilen, että harva tuon aika heterogeenisen sakin ajattelua tuntee. Sentään tämä: kun nuo usein juutalaiset tutkijat 30-luvulla katsoivat aiheelliseksi paeta Saksasta, siinä saattoi todella tulla identiteetti (juutalaisuus) mieleen.

    Eikö Hitleriä, ja Himmleriä, voi pitää eräänlaisena identiteettipolitiikan suurista nimistä?

    Mitä tulee Vihavaisen viittaukseen äskeiseen Kotiliesi-tutkimukseen, se on aiheellinen.

    Taannoin luin nuoren (mies)tutkijan kirjaa sota-ajoista: siinä kirjoittaja varmisteli asemiaan kantamalla erityistä huolta tuon ajan naisten ruumiillisesta autonomiasta (taisi olla kyse aborttien saamisen vaikeudesta).

    Vaikutelma oli absurdi: samoina vuosina 100 000 miestä menetti totaalisesti ruumiillisen koskemattomuutensa.

    Usein kaipaan jonkin sortin dialektiikkaa. Kaipaan sitä erityisesti tähän vellovaan naiset / miehet -keskusteluun.

    VastaaPoista
  10. Psykoanalyyttisen syvyyspsykologian pyhän kolminaisuuden voisivat mudostaa luonnontieteilijä -- siislääkäriksi koulutettu -- Freud, yksilöajattelua kollektiivitajunnan ja myyttisen symboliikan suuntaan laajentanut C G Jung, ja sitten tuo mainittu Erich Fromm, joka otti ongelmakseen myös hyvän ja pahan ja laajensi kysymyksenasettelut yhteiskunnallisiksi.

    Kaikki nuo kolme aspektia kannattaa edelleen elvyttää ja hyödyntää aina kun käsitelleen ongelmia joissa olennaisesti on kysymys yksilön taantumisesta varhaiskehityksellisten voimien valtaan. Siitähän nyky-yhteiskunnassa miltei pelkästään on kysymys. Läntiset yhteiskunnat ovat hyvää vauhtia taantumassa takaisin käsiterealismin ja retoriikan -- siis kuuloaistin kognition -- määräämään maailmaan.

    Carlylelta kirjahyllyssäni on Werner Andelinin vuonna 1907 suomentantama "Entisiä ja nykyisiä". Lueskelin sitä joitakin vuosia sitten uudestaan, kun törmäsin nimeen pohdiskellessani positivismin ja niin sanotun "tieteellisen realismin" tiedonfilosofisia ongelmia. Charles Dickens omisti kirjansa "Hard Times" -- jota en ole löytänyt suomennettuna -- Carlylelle nimenomaan niillä maininnoilla, ettei periaatteellista ajattelua ole ihan tervettä viedä pakonomaisen aksiaattiselle tasolle -- kirjoitin jotain siihen liittyvää blogissakin johon pääsee nimeäni klikkaamalla.

    Suomennetun valikoimat pohjalta Carlylesta ei kyllä saanut kovinkaan matemaattisen ajattelijan kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se nyt olisikin ollut aika vääristynyt. Mutta Sartor resartus, On Heroes ja mikseivät monet pamfletitkin olisivat kyllä suomennoksen väärttejä. Historiateokset toki myös, mutta ei taida enää löytyä rahoittajaa niin laajalle kulttuurityölle.

      Poista
  11. Itseäni kiehtoo mahdollisuus, että toisilla on sielu ja toisilla ei. On vapaus valita. Jos haluaa maailmankaikeuden ilman J-malaa, sellaisen sitten myös saa.

    VastaaPoista
  12. Sananrieskaa blogissa ja kommenteissa. Sanoista, käsitteistä, ymmärtämisestä, valtataisteluista ja muusta mietittävästä vrt. http://kemppinen.blogspot.com/2020/09/irti-ihmisoikeuksista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppinen teroittelee käsitekärkiään, ja se edellyttää että pitää käsitteistään kiinni ymmärtämättä että juuri sillä kärkevyydellä estetöön ajattelun syvällisyys.

      Hän näköjään rakentaa akselin oikeuksien ja oikeudettomuuden välille, vaikka vastakkain tietysti pitäisi asettaa oikeudet ja velvollisuudet. Kaikilla pitäisi olla samat oikeudet ja velvollisuudet. Ei niin, että yksillä on oikeudet ja velvollisuudet jäävät tämän jokaisen kulttuurisedän ja tädin nykyään niin parjaaman pahan kansallisvaltion hoidettaviksi.

      Ja tietysti varsinainen vastakohta nousee ihan muualta kuin käsiterealistisesta normatiivisesta juristeriasta. Eli se kaikkein tärkein: yksilöoikeuksien ja ihmisen lajityypillisen sosiaalisuuden vastakkain asettuminen. Yksilöoikeudet voivat toteutua vain "orgaanisen solidaarisuuden" (Durkheim) vallitsemassa yhteisössä, eivät sosiaalisesti sitovissa "mekaanista normimoraalia" tunnustavissa yhteisöissä.

      Poista
  13. "suuri historioitsija vain asetti kyseenalaiseksi sen tyydytyksen, joka seuraa aistinautinnoista ja niiden etsimistä elämän johtotähtenä pitämisestä."

    Kreikkalaiset ja myöhemmät filosofit moittivat filosofi Epikurosta tuosta samasta. Itse asiassa tämä kyllä korosti pitkäaikaisempia, jalompia nautintoja. 

    VastaaPoista
  14. "Nykyään maailmankatsomus, joka ei perustu utilitarismille, taitaa näyttää useimmista aivan absurdilta. Eikö onnen tavoittelu ole ihmisen luonnollinen pyrkimys, sitähän olivat jo Yhdysvaltojen perustajaisät kysyneet tai pikemminkin jo julistaneet. Se, että se tapahtui halujen tyydytykseen pyrkimällä, tuntui monen mielestä selviöltä ja tuntuu näköjään yhä."

    Olen jotenkin aina uskonut, että paras yksilöetiikka saadaan perinteisestä velvollisuusetiikasta kun taas paras yhteiskuntaetiikka saadaan utilitarismista (saada aikaan mahdollisimman paljon onnea mahdollisimman isolle osalle väestöstä mahdollisimman kestävällä tavalla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän voisi kuvitella. Monella taitaa kuitenkin nämä mennä sekaisin.

      Poista
  15. Antti Holman nuorena suosimassa Iisalmen radio Sandelsissa mainostetaan Jussi Halla-ahon valmistamisen um:n hillotolpalle jatkuvan viikonlopun maakuntakiertueella Ylä-Savossa sen sijaan, että menisivät Strömsön kylille kertomaan ettei ketään muutoksen keskellä jätetä tai maaliteta, vaan jokainen voi löytää itsestään hyvän ihmisen alkion lopettaen kuvittelemasta pudonneensa jostakin pilvistä. Kukin voi toteuttaa ihmisen mittakaavaa tunnustamalla biologisen äitinsä ja isänsä kiistäen pyhän hengen velvoituksen sotaan.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.