maanantai 21. syyskuuta 2020

Sitkeä pärjää

 

What do you want to do ?
New mail

Satu jätkille

 

Arto Paasilinna, Onnellinen mies. Weilin+Göös 1979, 187 s.

Kuolleiden sielujen ostelija Tšitšikov sai kerran aikoinaan kuulla, asiaa karun omalaatuiselta Sobakevitšilta kysyttyään, että kaikki tämän seudun paikalliset tillanomistajat olivat suuria lurjuksia: kaikki paitsi yhtä. -Ja itse asiassa tämä yksikin oli aikamoinen sika…

Myös siltainsinööri Jaatinen, todellinen kelpo mies sarjassaan ja jätkä sanan hyvässä ja arvostettavassa mielessä, saapui onnettomuudekseen tai ehkä sittenkin lopulta onnekseen, pieneen kaupunkiin tai oikeastaan kuntaan, jossa hallitsivat pelkät lurjukset ja olivat hallinneet jo vuodesta 1918 saakka ja tietenkin jo sitä ennen, kun nyt olivat kerran tuohon kapinaankin seudun kelpo miehet ärsyttäneet.

Jaatinen oli reilu mies viimmosen päälle. Hän piti kaikessa miesten puolta ja sai nämä tosissaan yrittämään parastaan ja jopahan tuli jälkeäkin. Itse asiassa työt edistyivät niin hyvin, etteivät ympäriltä kurkkivat lurjukset uskoneet siinä enää rehellistä peliä olevankaan.

Kun heistä sitten kaikki kävivät vuorotellen työmaalla itseään nolaamassa, syttyi siitä tietenkin vastustamaton halu ja voimakas tarve kostaa moiselle äijälle se, mitä oli tapahtunut eli se, miten kukin oli itsensä munannut, mutta nyt olikin heillä kova luu vastassa, tämä Jaatinen.

Koko kirkonkylän ns. kerma, jota voisi mafiaksikin nimittää, sai vuoron perään kuvaannollisesti turpiinsa, kun yritti panna keppejä Jaatisen rattaisiin. Jaatinen oli kuin vanhan rallatuksen August, jolle kävi aina lopulta hyvin, ryhtyipä mihin vain. Vaikka häntä kuinka katalasti ahdisteltiin, hän putosi jaloilleen kuin kissa, vieläpä vain entisestään pöyhistyi ja oli ennen pitkää koko kylän kiistaton napamies. Siitä tulikin oikea Jaatisen kylä.

Pisteeksi i:n päälle yhden napamiehen eukkokin tuli Jaatiselle tiineeksi ja muutti siten jopa tämän luokse asumaan. Testosteronia puhkuvalle insinöörille yksi oli kuitenkin kovin vähän ja niinpä samaan taloon muutti myös kunnansihteeri, kerrassaan hemaiseva nainen. Kultia olivat molemmat.

Mikäpä oli miehen sitten asuessa, menestyvää tehdasta johtamassa ja kahden kauniin naisen kanssa. Vähän rauhattomuutta lienee joskus aiheutunut siitä, kun naiset huutelivat toisilleen talon toisesta päästä toiseen ja pikku kaksoset kirmailivat tuossa uusperheessä, joka ei nyt ihan tämän ajan muodikkaimmissa sateenkaaren väreissä loistanut mutta todennäköisesti oli kaikkien kannalta sitäkin tyydyttävämpi. Siinäpä se oli luova ratkaisu jos mikä.

Tällainen oli tarina miehen, jätkän isolla J:llä, urasta Suomen sydämessä ja siitä, miten sisulla ja rautaisella tahdolla pantiin kuriin lurjukset ja muutettiin juonet oikeudenmukaisuudeksi ja kovankin onnen koettelemusten jälkeen kävivät ruusutkin kukkimaan.

Ja jo sukupolvi sitten muodostettiin sellainen perhemalli, jossa miehinen mieskin viihtyi. Kyseessä ei ollut mikään mekkoeinareiden korvikeperhe.

Mitäpä muuta voisi heidän elämästään vielä sanoa? Sankarit ja antisankarit vanhenivat sittemmin kukin ajallaan ja antoivat tilaa uusille sukupolville tämän isänmaamme ystävällisten äidinkasvojen edessä, monen tuhannen kultaisen auringon kierrossa. Reiluus löi lurjusmaisuuden ja kaikilla oli hyvä olla.

Näitähän tuli mieleeni Paasilinnan kirjaa lukiessa. Minulle oli se ensimmäinen laatuaan, ehkä ei kuitenkaan viimeinen.

18 kommenttia:

  1. Aika on todella muuttunut, sillä Ylen tv-teatteri teki parhaaseen taistolaisaikaan elokuvan tuosta aiheesta. Harri Tirkkonen oli onnellisena miehenä ja Kahakorpi ohjasi. Minä olen aina sanonutkin, että taistolaisajan ja nykyvihervasemmiston ero on, että taistolaiset halusivat totalitarismiin, mutta nykyiset intersektionaliset höpsöt uskovat olevansa jo siellä.

    Käytännössä ero näkyy huuomrintajussa, taistolaisilla se ei ollut kuollut kuin Neukkulaa koskevissa asioisssa, kun taas näillä nykyisillä huumorittomuus on totaalisen kadoksissa. Vai milloin olette tavannut vitsailevan vihreän, tai nähneet Ohisalon nauravan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä pisti silmään Ohisalon viivasuora suu hallituksen tiedotustilaisuudessa, jossa muut kuten Saarikko ainakin teeskentelivät hymyä. Tilannetajun puutetta, sano.

      Vaan milloinka ne kiihkouskovaiset - olipa uskon kohde mikä tahansa - nauraisivat...

      Poista
    2. Ylpeyttä tuntien voin kertoa meidän meidän islamo- ja homofobisten , patriarkaalisten rasistifasistinatsien ja kouluttamattomien reppanoiden suurimpia huveja olevan kertoa ja keksiä vitsejä omasta itsestämme ja nauraa niille.

      Come to the Dark Side, they said. It will be fun, they said.

      Poista
    3. "Come to the Dark Side, they said. It will be fun, they said."

      - vain siihin kelekkaan minä en lähe.

      Poista
  2. Ota seuraavaksi Jäniksen vuosi. Siitäkin saa hyvän mielen ja blogijutun.

    VastaaPoista
  3. "Minulle oli se ensimmäinen laatuaan, ehkä ei kuitenkaan viimeinen."

    Toivottavasti ei, on ne niin miesvoimauttavia.

    VastaaPoista
  4. Nyrkkisääntö on, että jos kirja on ollut ehdolla (tai saanut) Finlandia-palkinnon saajaksi, sen voi huoletta jättää lukematta.
    Samoin, jos takaliepeessä kerrotaan kirjan olevan

    "viiltävä läpileikkaus suomalaisen yhteiskunnan kipeästä murrosvaiheesta"

    tai

    "rohkea paljastus historiamme salaisista häpeäpilkuista"

    tai

    "uskomaton ja rohkea kertomus matkasta oman seksualiteetin kohtaamiseen"

    sen voi huoletta jättää lukematta. Muunnelmia on tietysti lukuisia.

    Suomalais-DDR:läisen lastenkirjallisuuden klassikoihin lukeutuvat Minttu-kirjat olisivat tietenkin tänään saaneet faceliftit.

    Mintusta tulee poika. Minttu ilmastolakossa. Minttu ilmiantaa vanhempansa. Minttu lähtee Pride-marssille.

    Vain taivas on rajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai Teemu-kirjat.

      Juuri eilen heitettiin läheisten kanssa vitsiä, että sarjaa pitäisi jatkaa kirjalla "Teeemu piispana".

      Poista
  5. Hurmaava joukkoitsemurha kuulostaa mauttomalta, Muta tarina on hyvö ja päättyy onnellisetsi. Elämä on sittenkin elämisen arvoista.

    VastaaPoista
  6. Paasilinnan kirjoista jäi aina hyvä mieli, kun niitä joulunpyhinä luki. Humoristisia kirjoja ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  7. Antti Holman nuorena suosimassa Iisalmen radio Sandelsissa mainostettiin viikonloppuna Jussi Halla-ahon valmistamisen um:n hillotolpalle jatkuvan maakuntakiertueella Ylä-Savossa sen sijaan, että menisivät Strömsön kylille kertomaan ettei ketään muutoksen keskellä jätetä tai maaliteta, vaan jokainen voi löytää itsestään hyvän ihmisen alkion lopettaen kuvittelemasta pudonneensa jostakin pilvistä. Kukin voi toteuttaa ihmisen mittakaavaa tunnustamalla biologisen äitinsä ja isänsä kiistäen pyhän hengen velvoituksen sotaan.

    VastaaPoista
  8. Paljon en Paasilinnaa (siis Arrrtoa!) ole lukenut, Ernoa enemmänkin, mutta Onnellisesta miehestä tein näyttämöversion Porin Teatteriin v.2002. Kysymys on "jalosta kostosta". Tappojoen sillalla taisteltiin ja viimeinen punikki vannoi, että "tulevat polvet kostavat" ja Jaatisen ilmestyessä pitäjään, kertoja mainitsee, että housujen punteissa pullottivat "huomattavat polvet"! Jaatisen valimolla tehtiin myös valtava sementtiveistos, nyrkki, joka pystytettiin keskelle pitäjää (TV- versiossa sitä ei muistaakseni ollut?). Onnistuimme nostamaan nyrkin orkesterimontusta juuri ennen väli- aikaa ja Mestari (siis Arrrto!) oli hyvin tyytyväinen! Ryypiskelimme onnistumista kolmatta päivää (muistaakseni?), heh!

    VastaaPoista
  9. Olen kiitollinen siitä, mitä kaikkea näistä blogeista kultaiset kommentit mukaan lukien voi oppia. Monelle miehelle tuntuu olevan olemassaolon keskipiste se hmm. Tärkeintä pyydystää naisia, pitää paikallaan ja käsitellä tai ainakin jollakin tasolla tunkeutua naisen elämään. Ilmiö huipentuu muslimimiesten pakonomaisessa naisten paimennuksessa. Humoristista? Kyynel tulee silmään, kun ajattelee, miten miehen elämä supistuu naisen idean ympärille. Vaikuttaa käsittelemättömältä äitikompleksilta ehkä iäkkäilläkin miehillä. Voisiko terapia vielä auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Jaatinen naisille kostanut, vaan porvareille, jotka tappoivat kapinassa työmiehiä! Naisia nyt sattui tulemaan Jaatiselle pari, mutta se ei ole asian ydin, vaan kunnon miehen palkka hyvin tehdystä työstä! Terapiaan ei ole mitään tarvetta, ei minulla eikä Jaatisella.

      Poista
    2. Tuokin oli vissiin jonkinlainen vitsi etkä kai tarkoittanut ihan noin? Nimittäin ihmisen esineellistäminen pelkäksi palkkioksi jollekulle viittaa esineellistäjän psyykkiseen poikkeamaan, joka ei olekaan terapoitavissa.

      Poista
    3. Pelkään pahoin, että usein kyseessä on myös rangaistus.

      Poista
  10. Läntisen ajattelun rehelliset sielut kääntävät kelkkaa hyvin sukkelasti kun on sen aika. Siksi se menestyykin tulevaisuudessa myös täällä pohjan perukoilla. Taiteilija oli jo aamu-tv:ssä kansallispuku päällä. Olemmeko olleet niin tyhmiä? kysellään kuin absoluutin romahdettua NL:ssä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.