maanantai 28. syyskuuta 2020

Tärkeimmästä

 

Se on menoa eikä nokitusta

 

Edistyksellisestä näkökulmasta, jota vanha taantumuksellinen aina välillä suurestikin innostuu kannattamaan, tasa-arvo on arvoista ensimmäinen. Sen mukaisesti kukaan ei saa olla toista huonommassa (vai oliko se paremmassa?) asemassa sen takia, mihin viiteryhmään hän itsestään riippumattomista syistä kuuluu.

Siten esimerkiksi sairastuvuuden ja kuolevuuden pitäisi jokaisen kohdalla tapahtua samalla todennäköisyydellä. Itse asiassa kuolevuuden kohdalla onkin edellytettävä nollatoleranssia, sillä kuka koskaan ja miten voisi korvata menehtyneen ihmisen? Elämällä hänen puolestaan vai?

Lääketieteessä on, valkoisten heteromiesten alaa hallitessa, otettu suorastaan julkeaksi tavaksi esittää kaikkien toimenpiteiden, lääkkeiden ja vastaavien kohdalla myös kuolevuusluku (mortality rate). Tämähän ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että asia –tuo kuoleminen- hyväksytään tuosta vaan, muitta mutkitta. Luulen, että tilanne pian tulee muuttumaan –vaikkapa sitten kansanjoukkojen painostuksesta, ellei muu auta.

Tutkistellessani kuolevuutta omassa maassamme, huolestuneena siitä, kuolemmeko kaikki koronaan vai ei, törmäsin kuohuttaviin tosiasioihin, jotka liittyvät sellaiseen tasa-arvon puutteeseen, jolla ei näytä olevan äärtä eikä rajaa.

Koronaa (kruunutautia) meillä on nyt sairastanut noin 9000 henkeä ja siihen on kuollut vähän yli 300 ihmistä. Tämä saattaa kuulostaa vähältäkin, mikäli sulkee silmänsä siltä tosiasialta, että jokainen tapaus on liikaa. Kuolleisuuskäyrään ei korona ole meillä vaikuttanut millään tavalla ja itse asiassa koko maailmankin mitassa sen vaikutus on verrattavissa kausi-influenssaan, joka yleensä tappaa noin 300000-600 000 henkeä. Korona on tappanut jo nyt 900 000.

Kauhistuttavia lukuja toki, mutta todellinen tragedia on jostakin syytä onnistuttu pitämään salassa. Se kyllä paljastuu, kun selataan tilastokeskuksen kuolinsyytilastoja: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2018/ksyyt_2018_2019-12-16_tau_001_fi.html .

Raaka tosiasia on, että Suomen noin 55000:sta vuotuisesta kuolleesta noin 45000 kuuluu luokkaan yli 65-vuotiaat.

Vuonna 2018 tauteihin ja vastaaviin kuoli Suomessa 51061 henkeä, joista yli 65-vuotiaita oli peräti 44592 henkeä. Tässä ovat mukana myös alkoholimyrkytykset ja monet muut sellaiset jutut, joita yli 65-vuotiailla on paljon vähemmän kuin muilla. Siinä kohortissa nimittäin tiivistyvät hyveellisyys ja säädylliset elintavat.

En tosin tiedä, miten paljon kuhunkin kohorttiin kuuluu ihmisiä eivätkä tilastojen laatijat ole viitsineet/uskaltaneet laskea, miten suurta on kuolevuus eri syistä /100 000 henkeä/aikayksikkö. Luulen, että epätasa-arvon syvyys sen tästä paljastuisi vain lisää.

Joka tapauksessa on sietämätöntä ajatella, että valtiomme (lue hallituksemme) sallii esimerkiksi 198 yli 65-vuotiaan menehtyä tartunta- ja loistauteihin (vuonna 2018), kun luku 0-14-vuotiaiden ryhmässä on vain 6 ja 15-64-vuotiaillakin vain 40 ja kyseessä ilmeisesti sentään on kaikkein suurin kohortti. Mitähän tähän sanoo Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin?

Saatetaan sanoa, että vanhemmilla ihmisillä on suurempi kuolemanvaara huonommasta vastustuskyvystä johtuen, mutta eikö valtion sivistyksen tasoa pidäkin arvioida juuri sen perusteella, miten se suhtautuu heikoimpiin jäseniinsä? Kyllä jokainen tapaus on liikaa.

Syöpiin kuoli vuonna 2018 yli 65-vuotiaita 10192 henkeä, kun luku työikäisillä (15-64 v.) oli vain 2349 tapausta ja alle 15-vuotiaiden ryhmässä vain 17.

Tästä tilastosta puuttuvat sukupuolittaiset tiedot ja voi vain arvailla, miten kauhistuttavia vääristymiä ne saattaisivat paljastaa. Tulkoon joka tapauksessa mainituksi, että eturauhassyöpään kuoli vuonna 2018 niinkin paljon kuin 895 henkeä, joista alle 65-vuotiaita vain 64 kappaletta. Otan vapauden olettaa, että ainakin 100 prosenttia kuolleista oli miehiä.

Diabetes, josta niin paljon puhtaan, tappoi vuonna 2018 sentään vain 541 henkeä, joista yli 65-vuotiaina 409 henkeä. Dementia oli kuolinsyynä 10120 ihmisellä, joista alle 65-vuotiaita oli vain 35 henkeä.

Sanotaan, mitä sanotaan, tällä alalla olemme tasa-arvosta miltei niin kaukana kuin siitä ikinä voidaan olla.

Klassinen tapa lisätä tasa-arvoa on hallitusten ja virkamiesten tasolla ollut usein se, että liian hyvin pärjäävien oloja on huononnettu enemmän kärsivien hyväksi. Niinpä vaikkapa postin palveluita huononnettiin niiden osalta, joilla se toimi erinomaisesti, jotta saataisiin tilanne yhtä kehnoksi kuin se eräillä muillakin jo oli.

Kuolevuuden kanssa tasa-arvo-ohjelman toteuttaminen saattaa varmastikin kohdata tiettyjä vaikeuksia, mutta uskaltaako joku sanoa, ettei se olisi tarpeellista ja jopa välttämätöntäkin yhteiskuntamme ja kulttuurimme yleinen eetos huomioon ottaen?

Ehkä on viisaampaa olla sellaisia puhumatta.

Neuvostoliitossa nostettiin joskus sen loppuvaiheissa Don Quijote suorastaan kulttihenkilön asemaan. Jokainen tiesi, että hän yritti mahdottomia (kuten Neuvostoliittokin yritti), mutta joka tapauksessa hänen vaikuttimensa olivat jalot ja sielunsa ylevän puhdas (kuten Neuvostoliitollakin haluttiin väittää olevan).

Me, bernsteinilaiset emme sorru edes loppuun saakka yrittämään sitä, minkä tiedämme mahdottomaksi, mutta pidämme velvollisuutenamme tehdä niin paljon kuin mahdollista päästäksemme edes askeleen verran eteenpäin tuota mahdottomuutta kohti. Siitä meitä kaikki kiittäkööt.

Ja hallitus ymmärtäköön, että sen taistelu koronaa vastaan on vain pelkkää kosmetiikkaa. Todelliset ongelmat ovat muualla –kuolevuudessa. Mitä hallitus oikein aikoo tehdä sille ja koko terveydenhoitotoimen piirissä rehottavalle vanhismille (ageism).

Sukupuolten tasa-arvo on tilastojen valossa jo erittäin korkealla tasolla, kun taas ikäryhmien kohdalla näemme hirvittäviä vääristymiä.

39 kommenttia:

  1. Kyllä hallitus on tiedostanut tuon asian. Lehmäverolla ja kasvisburgereilla saadaan nuorisonkin ruokavalio niin huonoksi, että alkavat nyrskähtää nuorempina. Kantona kaskessa on vain hirveästi levinnyt terveyshörhöly, jolla monet eläkeläisetkin petraavat juoksuaan kuin Piiroisen pässi. THL kuitenkin puuttuu asiaan ja levittää ilosanomaansa, että leipä se miehen tiellä pitää ja tietysti terveysaseminen jonoissa.

    VastaaPoista
  2. Blogin ajattelussa on se heikko kohta kuten Lammin Jaskan kullissa, ettemme biologialle voi mitään, vaikka ideologia olisi kuinkakin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... enmme biologialle voi mitään ..."

      Biologia on vain setämiesten luoma sosiaalinen konstruktio.

      Poista
    2. No, pian varmaan sitten ruvetaan miesten ja naisten erojakin selittämään biologialla. Vestigia terrent.

      Poista
  3. Eilen kävelykelillä Roomassa otin kuvan mikkeliläisestä Herman Liikasen patsaasta, joka 1800-luvulla soti Italian yhdistymissodissa Garibaldin voitokkaissa joukoissa. Liikasen takana kuvassa Suomen kulttuurikeskus Villa Lante, jonka kulttuurivaikuttaja Amos Andersson on ostanut Suomen valtiolle. Kaikki samalla Gianicolon kukkulan aukiolla, Rooman kattojen yllä.

    Torpparin poika Herman Ristiinasta kävi alkeiskoulua 1800-luvun puolivälin paikkeilla Mikkelissä, ja sai sen jälkeen vielä yksityisopetusta rovasti Olsonilta ennen kuin ryhtyi sotilaaksi ulkomaiden kentille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tainnut ehtiä sinne sotimaan, mutta mukaan kuitenkin.

      Poista
    2. Kyllä jokaisen "velvollisuus" olisi käydä edes kerran Roomassa Gianicolon kukkulalla ja nauttia sitten jossain ravintolassa lasillinen tuon tiettävästi ainoan caribaldista finlandaisen kunniaksi.

      Poista
    3. Korjaus: garibaldista... tietenkin.

      Poista
    4. Historioitsija ilman raajoja28. syyskuuta 2020 klo 12.48

      Mikkelissä pitää kans skoolata Liikasten ja Päämajakaupungin historiamalja, vaikka ei oikeaan Roomaan ehtisikään!

      Poista
    5. Kaunis paikka ja hieno instituutti, mutta oloko se Giuseppe nyt niin suuri? Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=garibaldi

      Poista
    6. Jos tuo merkittävästi vaikutti Italian yhdistymiseen, niin en osaa oikein merkityksettömänäkään pitämään.

      Se on sitten toinen juttu, olisiko Euroopalle ja muulle maailmalle ollut parempi, jos Italia ja Saksa eivät olisi yhdistyneet. Joidenkin valtiotieteilijöiden mukaan, noista seurasi ns westfalenilaisen maailmanjärjestyksen päättyminen, joka johti pitkällä juoksulla I maailmansotaan eli Euroopan itsemurhaan.

      Poista
  4. Katselin tuossa televisiosta taltiontia Matti Salmisesta Savonlinnan oopperajuhlilla ja tuli siitä mieleeni, että onkohan blogistin tiedossa erityistä kotimaisesti tai kansainvälisesti kiinnostavaa perinteisemmän korkeakulttuurin kuten klassisen musiikin puolella? Suomihan on perinteisesti edustanut alalla suorastaan loisteliaasti muusikoillaan ja oopperatähdillään kansainvälisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvinkin. Tunnen alaa huonosti.

      Poista
    2. Hienot on perinteet sillä saralla. Siitä onkin hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia menestyksiä!

      Poista
  5. "Me, bernsteinilaiset emme sorru edes loppuun saakka yrittämään sitä, minkä tiedämme mahdottomaksi, mutta pidämme velvollisuutenamme tehdä niin paljon kuin mahdollista päästäksemme edes askeleen verran eteenpäin tuota mahdottomuutta kohti."

    Ehdotan, että siirrymme tuossa oikeaan marxismi-leninismiin: emme yritäkään, mutta hoemme tekevämme kaikemme ja että ratkaisu on jo aivan horisontissa.

    Lopullinen tavoite on tietenkin kuoleman täydellinen poistaminen (likvidointi). Siinä liitymme suureen perinteeseen: Raamatun ilmestyskirjaan mukaan siellä (Uudessa Jerusalemissa) ei ole kuolemaa.

    VastaaPoista
  6. "Tulkoon joka tapauksessa mainituksi, että eturauhassyöpään kuoli vuonna 2018 niinkin paljon kuin 895 henkeä, joista alle 65-vuotiaita vain 64 kappaletta. Otan vapauden olettaa, että ainakin 100 prosenttia kuolleista oli miehiä...Sanotaan, mitä sanotaan, tällä alalla olemme tasa-arvosta miltei niin kaukana kuin siitä ikinä voidaan olla."

    Ehkäpä tässä oli relevanttia verrata eturauhas- ja rintasyöpää - vaikkei rintasyöpäkään ihan tasa-arvoinen ole: hyvåin harvoin mieskin voi sen saada, nainen ei ikinä eturauhassyöpää; ns muun sukupuolisista en omaa tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se rintasyöpä käy. Kohtu- ja kivessyövät ovat sen sijaan hyvin epätasa-arvoisia.

      Poista
  7. Eurooppalaisella uudella ajalla kartesiolaisen paradigman raamissa ja empiristisen metodin työkaluin tehty tutkimus edustaa niin sanotusti induktiivista ajattelua, jossa kartoitetaan todellisuutta asia kerrallaan ja saatujen mittaustulosten pohjalta päädytään yleisempiin näkemyksiin. Se kaikki on ollut vastakohtaista keskiajalla vallinneelle deduktiiviselle päättelylle, jossa vastaan tulevat ongelmat pyrittiin palauttamaan jo tiedossa olleen totuuden yhteyteen.

    Lääketieteessä tiedonalan sisäinen työnjako kulkee niin, että tutkijat keräävät tiedonmurut ja antavat taudeille nimet -- mutta tutkijan mikroskoopissa taudit ovat yksityiskohtien mekanismeja ja nimet vain etiketin mukaisia leimoja koeputkien kyljissä. Hoitavat lääkärit sitten jo operoivat taudin nimen alle listatuilla tiedoilla ja hoito-ohjeilla. Potilaat puolestaan voivat jopa kokea helpotusta saadessaan tietää että heidän oireillaan on "oikean" taudin nimi.

    Itse tiedonalan piirissä, siis tutkijoiden keskuudessa, tästä nyt pandemian aiheuttaneesta SARS 2 -koronaviruksesta ei toistaiseksi tiedetä vielä tarpeeksi, ei oikeastaan tuskin mitään ratkaisevaa. En usko, että yksikään tutkija voi luvata että tauti saataisiin millään keinoilla koskaan samalla lailla hallintaan kuin mitä maallikoiden kansalaiskeskusteluissa ahkerasti esiintuoma vertaus kausi-influenssaan tarkoittaisi. Tämä koronaviruspandemia leviää edelleen ja eilen ylitettiin miljoonan kuolleen raja. Viruksen alkuperää, sen kaikkia varsin monenlaisia ja mahdollisesti pitkälle aikavälillekin sijoittuvia ominaisuuksia ja seurauksia, tai viruksen tulevan mutatoitumisen mahdollisuuksia ei toistaiseksi tiedetä.

    Mutta näissä nykyisissä kansalaiskeskusteluissa keskiaikainen käsiterealismi elpyy jälleen, ja ihmiset, jotka jo uskovat ja kokevat omaavansa koko totuuden koronaviruksesta, messuavat aiheella varsin tunnevaltaisesti itsekukin omaa suhtautumistaan sieltä täältä poimimiensa asiatietoja ja nimilappuja liehuttaen. Keskustelun sävy ei ole vain outo, vaan tietyllä tavalla vastenmielinenkin. Ne, jotka uskovat omaavansa kannanottoihin tarvittavan tiedon, mitätöivät niitä, jotka pelkäävät elämää johon olemuksellisesti kuuluu myös kuoleminen.

    Luulen, että tällainen yhtä todellinen kuin tuntematon uhka, jonka vakavuutta ei tosiasiassa voi sulkea tiedollisen maailman ulkopuolelle, on erilaisista alitajunnallisista syistä joillekin yksilöille liian vaikea pala käsiteltäviksi.

    Olen huomannut, että esimerkiksi ne, joiden koko maailmanselitys on äärimmäisen yksipuolinen -- sanotaan nyt vaikkapa ihmiset jotka tunnustuksellisesti uskovat omaan uskontoonsa, esimerkiksi numeeriseen taloususkontoon, jonka mukaisesti kaikki maailman asiat heidän mielestään pitäisi järjestää -- mitätöivät kaikkea säätelypolitiikkaa, karensseja ja muita rajoitustoimia. Mitätöinti voi olla jopa raivokasta, jolloin asenne vaikuttaa mustasukkaisuusreaktiolta -- joku ei vain voi hyväksyä sitä että hänelle tärkeä taloudelliset priorisoinnit toissijaistetaan.

    Sitten on terveysintoilijoita, jotka omalla elintapaidealismillaan ovat urautuneet taistelemaan vanhenemista ja kuolemaa vastaan. He uskovat totisesti omiin, nykyajan asketismia edustaviin elämäntapavalintoihinsa. Ja ovat joskus yhtä mustasukkaisen raivokkaita oman -- ihan yleisestä hyväksyntääkin nauttivan -- oikeassaolemisensa puolesta.

    Mutta kaikki keskustelun yleissävyssä esiintyvä mitätöinti ja outo aggressiivinen sävy kertovat mielestäni ennen mutta sen varsin lohduttoman tosiasian, että monet ihmiset eivät oikeasti ole omassa psyykessään ole päässeet "sovintoon elämän kanssa". Siis niin, että he oikeasti voisivat hyväksyä kuoleman osana elämää. He käyvät yhä hirvittävää sisäistä kamppailuaan, ymmärtämättä miten elämän- ja kuolemanvietin taistelu alitajunnassa kuluttaa heidän psyykkisen energiansa niin, ettei sitä sitten jää enää tiedollisella tasolla käytettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "He uskovat totisesti omiin, nykyajan asketismia edustaviin elämäntapavalintoihinsa."

      Tässä suhteessa jokainen tulee uskollaan autuaaksi - kuka enemmin, kuka miehemmiin. Jäänyt ei tänne ole kukaan. 

      Poista
    2. Korjaan: ...myöhemmin...

      Poista
    3. Tässä virushysteriassa ei ole kyse mistään filosofiasta. ei paljoakaan lääketieteestä, mutta hyvin paljon lehdistön vallasta ja joukkopsykologiasta, tai siis tässä tapauksessa joukkopsykoosista. Hyvin mielenkiintoista. Kukaan ei toistaiseksi tiedä kuinka pajon mukana oh ohjailtua hommaa ja kuinka paljon ihmisluonteeseen kuuluvaa, mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä, tyyliin New York Times - Hesari - Yle - maakuntalehdet. Maskit meillekin, kun Merkel - Macron -jne...


      Poista
  8. Kuolemattomuushan on saavutettavissa ja tavoitteena aivan realistinen. Se on jo piirustuspöydillä ja koeputkissa. Se ei vaan koskaan voi olla kaikille? Miten käy sitten Arvo Pohjan ja allaslikavärden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottapa hyvinkin. Pitää siteerata Haavikkoa: "ne keksivät vielä kuolemattomuudenkin, mutta vasta minun mentyäni!"

      Poista
    2. Tosi veemäistä!

      Poista
  9. Kuolemattomuuden tavoitteleminenhan on elämän koko ohjelma. Se toteutuu jo siinä, että pyrimme aktiivisesti unohtamaan kuoleman.

    Jos jokin mahdollisimman epärealistinen kehikko ihmiselämälle annettaisiin, voisi ajatella lavastukseksi vaikkapa UFO-sieppauksen, jossa iso joukko ihmisiä heräisi yllättäen ringissä, ja heille kohta valkenisi sellainen armoton totuus, että UFO tappaa väistämättä yhden heistä muutaman minuutin välein -- mutta he voivat itse vaalilla vaikuttaa siihen kuka lähtee ja ketkä jäävät.

    En keksi Netflixissa nähtävissä olevan elokuvan "Circle" ideasta oikeastaan mitään mikä ei yksi yhteen pätisi todellisuuden ihmiselle antamien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen kanssa. Kerrottakoon, että ensimmäinen peruste, jolla ensimmäinen joukon johtajaksi itse itsensä auktorisoinut henkilö ehdottaa kohtalokasta valintaa tehtäväksi on ikä. "70-80 vuotiaat ovat luonnollisesti ensin vuorossa, heillähän on elinvuosia vähiten jäljellä."

    Ja sitä rataa sitten. Kaikki ihmiselle ominaiset tavat joilla oma elämä yritetään säilyttää ja kehittää perustelut joilla jonkun toisen elämä olisi "objektiivisesti" ottaen "arvottomampaa", käydään läpi. Vaikka kyseessä on ufojuttu, kaikki nuo kiivaat keskustelut ja replikoinnit voisivat olla oikeasta todellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän useimmat päädy samaan kuin Orwelin 1984 päähenkilö: tehkää se hänelle, nimittäin rotanaamion paneminen tämän rakastetulla hänen itsensä sijasta.

      Poista
    2. Onneksi tiedämme että poliitikon elämä on melkein arvokkain kaikista - kun pollitikolta kysytään.

      Verotus ja sen jatkuva absoluuttinen kasvattaminen on tärkein seikka jolla kuvitellaan järjestelmän pelastuvan systeemikriisistä.

      Poista
    3. "Verotus ja sen jatkuva absoluuttinen kasvattamine"

      Milläpä sitten hyvinvointivaltio sitten rahoitetaan, lainoilla vai. Vai edustatko sitä, mielipidettä, että jokainen on oman onnensa seppä - minä itse varsinkin - ja köyhät nukkukoot siltojen alla ja syökööt jätesäiliöistä - jos auki saavat.

      Poista
    4. "Milläpä sitten hyvinvointivaltio sitten rahoitetaan, ..."

      Julkista sektoria verottamalla tietenkin. Mitäpä sitä muutakaan, kun kaikki muu toiminta on tapettu tai ajettu pois maasta verottamalla.

      Poista
    5. Tämä kommunistien kuuluisa vaalilause "Verot valtion maksettavaksi" on jo aika pitkälle toteutunut eurojärjestelmässä. Paluuta "normaaliin" ei ole näköpiirissä.

      Poista
    6. Nimetön29. syyskuuta 2020 klo 12.36

      "Verotus ja sen jatkuva absoluuttinen kasvattamine"

      Milläpä sitten hyvinvointivaltio sitten rahoitetaan, lainoilla vai. Vai edustatko sitä, mielipidettä, että jokainen on oman onnensa seppä - minä itse varsinkin - ja köyhät nukkukoot siltojen alla ja syökööt jätesäiliöistä - jos auki saavat.

      +

      Kiitos kommentista.

      Oma kommenttini tähän.

      Verotus tulee aina olemaan osa "yhteiskunnan" - tunnustipa se mitä ideologiaa tahansa ja olipa se laadultaan millainen vain - keskeinen osa.

      Vain ne paasaavat verojen haitallisuudesta jotka eivät niitä halua maksaa ja jotka eivät ymmärrä sitä miten "yhteiskunnan" perusrakenteet ovat toimineet kautta historian.

      Tämä perusrakenne ovat perheet, naapurusto, ystävät ja tuttavat.

      +

      Verotuksen toinen puoli on oikeus omaan työhön, toimeentuloon, omistamiseen ja lopulta oikeus elää.

      Näissä kaikissa seikoissa "yhteiskunnat" ovat päässeet ylivoimaiseen asemaan omiin alamaisiinsa nähden.

      "Yhteiskunta" ei tietenkään pääse tähän yksin, vaan se tarvitsee ideologioita, propagandaa sekä vähintään osittaisen tuen niiltä jotka johtavat kulissien takaa poliittista näytelmää.

      Eli kuka maksaa vaalilaskut? Tai kuka hyötyy poliitikkojen "teoista" - myös tekemättä jättäminen on teko.

      Poliitikot eivät voi jättää tämän kulissien takana toimivan erittäin vaikutusvaltaisen ryhmän tarpeita ja pyrkimyksiä huomiotta.

      Jos maksajaa seuraavien vaalien laskuille ei löydy, ei vaaleja tule tai jäädään valitsematta.

      Vielä vähän aikaa sitten kuninkaat varmistivat rahoituksen sotaretkille ja sitten rynnättiin vihollisen laumoja päin.

      Joskus oltiin ristiretkellä, joskus jonkin muun höttöisen propaganda-sanoman alla.

      Nationalismi eri muodoissaan on ollut yksi näistä iskulauseista.

      +

      Hyvinvointivaltio on sinänsä erittäin hyvä asia.

      Erittäin tarpeellinen.

      Mutta... Samalla riippuvuus "yhteiskunnasta" on paljon suurempi kuin suhtellisen vähän aikaa sitten.

      Hyvinvointivaltion keskeinen tehtävä on taata mahdollisimman tasainen ja häiriötön tulovirta niille jotka osallistuvat esimerkiksi vaalilaskujen maksamiseen.

      Poliitikot ovat ollet valmiita käyttämään "yhteiskuntaa" - liittovaltio, valtio tai osavaltio järjestelmän rakenteesta riippuen - keinona kanavoida tai ohjata tätä isoa tulovirtaa kansalaisilta suurille mutta kriittisen tärkeille organisaatioille.

      Poliitikot on palkittu nöyrästä palvelemisesta vaalirahoituksella sekä monilla korruption muodoilla.

      Samalla poliitikot ovat luoneet järjestelmän jossa vain kaikkein törkeimmät ja pahimmat talousrikokset ja jopa väkivaltarikokset tutkitaan ja ehkä jopa tuomitaan.

      Rahoittaja ja rahoitettu ovat näin tehneet toisilleen säännöllisiä palveluksia.

      +

      Ruokahalu on päässyt kasvamaan matkan varrella.

      Nyt lähes mikään korruption määrä ei enää riitä, vaan summat ovat nousseet kaiken aikaa.

      Samalla juridiset menettelyt näiden toimien peittämiseksi ovat muuttuneet suuremmiksi ja monimutkaisemmiksi.

      Yhdistykset, säätiöt ja esimerkiksi ylisuuret palkkiot yritysten hallitusten tai muiden elinten jäsenyyksistä ovat täysin tavallisia.

      Riippuen poliitikon koulutuksen laadusta ja määrästä, hän voi ehkä päästä isojenkin tulojen äärelle antaessaan taloudellisia tai juridisia neuvoja.


      Poista
    7. (jatkuu)

      Puolueissa ja niiden liepeillä toimii ryhmä tai ryhmiä joilla on paljon vaikutusvaltaa, mutta jotka eivät ole missään asemassa vaalien kautta.

      Tämä on tilanne monien "etujärjestöjen" toimijoiden osalta.

      Kuitenkin joko vallanhaluisin tai narsistisin osa näistä toimijoista lähtee vaaleihin ehdokkaaksi ja asema "etujärjestön" piirissä takaa läpimenon.

      Näin on vähitellen mahdollista syrjäyttää useampia muita reittejä valituksi tulleita.

      Nämä "etujärjestöjen" poliittiset teknokraatit ovat hyvin luotettavia esimerkiksi valiokuntien johdossa tai ministereinä.

      Ura päätetään ehkä palkkiovirassa jossakin suuryrityksessä tai ehkä jossakin kansainvälisessä tehtävässä EU:n tai YK:n liepeillä.

      Nöyrimmistä nöyrimmät valitaan ohjatusti seremonialliseen presidentin virkaan.

      Ruskea kieli - hyvä mieli.

      +

      Toistaiseksi järjestelmän jatkuvuuden on taannut halu säilyttää talousjärjestelmä näennäisesti vakaana ja muuttaa sitä hitaasti suuntaan jossa keinotekoisten voittojen luominen on yhä helpompaa.

      Tätä ei enää voida eikä haluta jatkaa ja siksi epävakaampi talousjärjestelmä on tullut jäädäkseen.

      Poliitikot toteuttavat heille annettua tehtävää - nopeuttaa pääomien siirtymistä tavallisilta kansalaisilta poliitikkojen ja pankkijärjestelmän käyttöön ja haltuun.

      +

      Hyvinvointivaltion idea on luoda järjestelmää jossa valtio voi hyvin. Koska tällöin poliitikko voi hyvin ja ohjaksia käsissään pitävä pankkijärjestelmä voi hyvin.

      Talousjärjestelmä on hyvin suurten ja suhteelisen nopeiden muutosten edessä.

      Sen tärkeimmät toimijat ovat valmiita tekemään mitä tahansa voittojensa ja vaikutusvaltansa takaamiseksi.

      Siis mitä tahansa.

      Poliitikot ovat valmiita tekemään mitä tahansa jatkaakseen omaa porsasteluaan.

      Valta turmelee aina.

      +

      Lopuksi epäyhtälö: "luonnonvaroiltaan rajalliselta planeetalta pyritään saamaan irti rajoittamaton voitto".

      Poista
    8. Uusituvia luonnonvaroja voidaan hyväksikäyttää kestävällä tavalla tuottamaan voittoa.

      Ei esimerkiksi miljardeja voittoa tuottava peliteollisuus kuluta uusitumattomia luonnonvaroja juuri lainkaan.

      Rahatalous on ymmärretty aika usein väärin. Rahapoliittisesti itsenäisellä valtiolla (oma kelluva valuutta ja oma keskuspankki) ei ole mitään operatiivista tarvetta verottaa tai lainata käyttääkseen rahaa. Se voi luoda rahaa niin paljon kuin se tarvitsee omassa keskuspankissaan napin painalluksella. Kyse on vain kirjanpidollisista merkinnöistä.

      Kuitenkin veroilla ja velkapapereiden liikkeellelaskulla on tärkeä rooli kysynnän sääntelyssä, rahan arvon ylläpitämisessä ja rahapolitiikassa. Ne eivät sinänsä "rahoita" rahapoliittisesti itsenäisen maan toimintaa operatiivisessa mielessä.

      Eikö ole todella ihmeellistä mitenkä hulvattomasti EKP toimii eurojäjestelmässä? EKP:n toistaiseksi ratkisematon ongelma on se, että euromaat ovat keskenään kansantalouksiltaan aivan liian erilaisia. Kunkin maan kelluvan valuutan arvo määräytyy markkinoilla ko maan kansainvälisen kilpailukyvyn mukaan. Minkä maan taikka maiden mukaan euron arvo määräytyy? Saksalle euro on ollut jo vuosia liian halpa ja perseaukisille euromailla aivan liian kallis. Tätä ongelmaa eivät EKP:n politrukit kykene ratkaisemaan ilman liittovaltiota.

      Poista
    9. antti k

      Mietin vain, miten käy silloin, kun änestäjien enemmistö on edunsaajia. Kuten se esim. meillä nyt alkaa olla.

      Ketä selkärangattomat poliitikot silloin mielistelevät? Ja mitä siitä politiikasta seuraa?

      Itseasiassa meillä on juuroi nyt menossa ihmiskoe juuri tuosta teemasta. Saas nähdä, mikä on meno, kun kaikki olemme demareita, käsi "jonkun muun" taskussa.

      Poista
    10. Antti K:"miten "yhteiskunnan" perusrakenteet ovat toimineet kautta historian. Tämä perusrakenne ovat perheet, naapurusto, ystävät ja tuttavat."

      Tässä on Euroopassa karkea ero ns germaanisen, erityisesti pohjoismaisen, ja latinalaisen Euroopan ja USA:n välillä, jälkimäisessä tuo pätee, ensimmäisessä yhteiskunta on perustarpeiden ensisijainen tuottaja hyvinvointivaltion välityksellä.

      Järjestyneseessä yhteiskunassa on aina ollut veroja. Demokraattisessa hyvinvointivaltiossa niistä on hyötyä myös tavallisen ihmisen hyväksi hyvinvointivaltiona eivätkä ne valu vain eliitin (kuningas, aatelisto, papisto) hyväksi.

      Avainsana hyvinvointivaltiossa on demokratia, jossa kansan enemmistö päättää kuinka paljon veroja kerätään ja mitä palveluja niillä tuotetaan. Itse uskon, että useimissa toiminnoissa (esim terveydenhuolto) niitä voidaan edullisemmin ja laajimman tuotta yhteiskunnan toimesta (argum: USA, jossa osuus BKT:sta on suuri mutta kattavuus pienempi kuin pohjoismaissa). Palveluiden universaalisuus on tärkeää ylläpitämässä veronmaksajien motivaatiota.

      Toki on niin, että toisissa toiminnoissa markkina talous on tehokkaampi (esim ravintolat, kuluttajatuotteet jne).

      Kaiken kaikien siihen tarvitaan oikeiston ja vasemisto välistä ikuista taistelua, että tasapaino yksityisen ja julkisen välillä säilyy. Tuo näyttää toimivan: Sipilän jälkeen tuli Marin, tämän jälkeen epäilemättä kokoomus.

      Poista
    11. Pari lyhyttä kommenttia...

      EKP:n suurin ongelma on, että Euro ei ole maailman reservivaluutta.

      Eli alisteinen sidos dollariin säilyy niin kauan kuin joko Euro tai Dollari on olemassa.

      IMF käyttää ns. SDR (special drawning rights) -valuuttaa joka on tavallaan muiden yläpuolella.

      Mutta sekin on suurimmalta osaltaan USD-pohjainen. Eli kun SDR laitetaan pelastamaan jonkin maan pankkijärjestelmä, niin se pelastetaan käytännössä USD:ien avulla.

      USD on tyhjän päälle rakennettu FIAT-valuutta, joka perustuu velan luontiin. Vakuutena ovat mm. amerikkalaisten asuntolainat ja vastaavat erilaiset velkaerät.

      Valuuttojen ongelma on niiden "laimeneminen". Tämä tarkoittaa sitä, että valuutan ostovoima on sitä suurempi mitä vähemmän välikäsiä on ehtinyt koskea johonkin erään valuuttaa.

      Eli esimerkiksi yksityiset hedge- eli vipurahastot sekä erittäin suuret pankit ovat ensimmäisiä joihin valuutta kulkeutuu kun sitä lasketaan liikkeelle.

      On muistettava että valuutasta noin 3% on keskuspankkien luomaa eri muodoissa olevaa valuuttaa. Loppu määrä on pankkien tyhjästä luomaa velkaa.

      Kun tavis saa palkkansa tai tulosiirron, valuutan ostovoima ei ole niin hyvä kuin ketjun ylemmissä osissa.

      Yksinkertaisesti arvopaperien ja vähittäiskaupassa myytävien tuotteiden arvo säilyy eri tavalla.

      Arvopaperien arvo on mahdollista säilyttää keinotekoisesti. Yleisesti ottaen tavallisten ostettavien tuotteiden tai palvelujen hinta nousee.

      Jos jokin taho myy tuotetta jolla jonkin asian hinta taataan, kyse on lopulta arvopaperistetusta tuotteesta, jonka hinnan maksaa isolta osalta tuotetta tai palvelua ostava asiakas. Se tavis.

      Valuuttajärjestelmän takuuna ovat lopulta USAn ydinaseet jos muu takuu ei ole riittävä.

      Eli talous on tyhjän päällä ja pelkän "luottamuksen" varassa.

      Ja luottamus ei perustu kommunikeoihin ja työryhmien työhön tai poliitikkojen sopimuksiin vaan potentiaaliin käyttää väkivaltaa.

      +

      Verot.

      Verot ovat järjestelmän pienin ongelma. Emme pääse verotuksesta eroon, siitä ei kannata haaveilla.

      Verotuksen laatu ja sen seuraukset ovat iso ongelma, koska se johtaa suureen tulonsiirtoon kansalaisilta valtiolle eli "yhteiskunnalle" ja sitä tietä finanssiteolllisuudelle.

      Vrt. äsken mainittuun USD:n pohjautumiseen kohtuuttoman isolta osalta mm. asuntoluottojen ympärille rakennettuihin "rahoitustuotteisiin".

      Kannattaa esim. miettiä ja ottaa selvää miten meikäläinen arvonlisäverojärjestelmä toimii - kuka maksaa, koska maksaa ja mistä asioista maksetaan.

      Seuraamalla rahaa avautuu tajuntakin.

      Eikä mitään myrkkyjä tarvita, kahvi ja ruisleipä ja hampparinväärä riittää.


      Poista
    12. "Verotuksen laatu ja sen seuraukset ovat iso ongelma, koska se johtaa suureen tulonsiirtoon kansalaisilta valtiolle eli "yhteiskunnalle" ja sitä tietä finanssiteolllisuudelle."

      Toistanpa edelleen, että verotuksessa ratkaisevaa on se, kuinka suuri osa palautuu kansalaisille laadukkaina palveluina (esim poliisin turvallisuuspalvet, terveydenhuolto) sekä että demokratialla julkisen vallan rooli pidetään vain niissä tehtävissä, joissa se tuottaa parempia palveluita kuin yksittyinen tai kolmas sektori (esim vanhustenhoito).

      Demokratialla finanssisektori pidettäisiin kurissa, jos vain haluttaisiin.

      "Euro ei ole maailman reservivaluutta. Eli alisteinen sidos dollariin säilyy niin kauan kuin joko Euro tai Dollari on olemassa."

      Tähän en usko: jos EU saa vaan USA:kin suuremman talousalueen toimimaan ja pystyisi liittoutumaan taloudellisesti Venäjän kanssa, se pystyisi ajamaan USA:n ja sen dollarin ohi - niin kaukaiselta kuin se tällä hetkellä näyttääkin. USA:n talous kuitenkin lepää velkaantumisen juoksihiekan päällä, kun usko/luottamus loppuu...

      Poista
    13. Nimetön1. lokakuuta 2020 klo 17.12

      +

      On hyvä muistaa, että kaikkien maiden kaikki valuutat ovat FIAT-valuuttoja eli perustuvat velkaan ja ovat tyhjän päällä.

      Näin myös Euro ja Rupla.

      Nykyinen vastakkainasettelun ilmapiiri ei tule lievenemään, vaan tilanne huonontuu lisäten taloudellista epävakautta ja poliittisia jännitteitä.

      Todellinen ja iso ongelma on mm. Vuoristo-Karabah jossa ja jonka takia ollaan luisumassa yhä pahempaan kierteeseen.

      Turkin Liira on samaan aikaan yhä huonommassa hapesssa ja ihmiset siellä tuntevat tilanteen nahoissaan.

      Koko järjestelmä on illuusio. Mitään todellista vakautta ei ole.

      Vakaa järjestelmä ei takaa sotilaallis-teolliselle kompleksille tuloja eikä vaikutusvaltaa.

      Kaksi termiä on hyvä ymmärtää: 1) petro-dollari eli isojen öljyntuottajien ja dollarin yhteys. Sekä 2) euro-dollari eli dollareilla käytävä kauppa muiden maiden kuin USAn kanssa. Eli esimerkiksi kun Kiina ja Venäjä tekevät kaupan ja valuuttana on dollari, kyse on tästä jälkimmäisestä.

      Jos em. kauppa liittyy öljyyn tai kaasuun tai ao. teknologioihin, kyse on samalla myös petro-dollarista, joko suoraan tai välillisesti.

      +

      On esiintynyt haaveita kultakannasta tai hopeakannasta valuutan arvon määrittäjänä, mutta tämä ei mahdollista finanssiteollisuuden velan luontia niin vapaasti tai valvomattomasti kuin nykyinen järjestelmä.

      Lisäksi ollaan siirrytty jo ja yhä siirrytään kohti sähköisen valuutan käyttöä.

      Sähköinen valuutta on ns. Ison Veljen mieleen, koska se parantaa huomattavasti mahdollisuuksia valvoa tavallisten ihmisten tekemiä valuutan siirtoja paikasta toiseen - transaktio...

      Yksi sähköisen kaupankäynnin tai valuutan käytön merkki sekin että New Yorkissa kerjäläisillä on käytössään vastaavia korttien lukulaitteita kuin liikkeissä, eli maksun voi antaa suoraan tililtä tai luottokortilta...

      Oi aikoja, oi tapoja.


      Poista
    14. "Lisäksi ollaan siirrytty jo ja yhä siirrytään kohti sähköisen valuutan käyttöä."

      Jokainen voi mahdollisuuksien mukaan käyttämällä käteistä. Jos nostoautomaattien määrä vähennetään, nostaa kerralla kuukauden käyttövarat. Sähköinen raha luotosta puhumattakaan on ensiaskel yksityistalouden tasapainon menettämiseen ja ylivelkaisuuteen.

      Poista

Kirjoita nimellä.