sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Idoleista

 Idolien aikaan


Jumala antoi Siinain vuorella Moosekselle taulut, joihin oli kirjoitettu noin kymmenen käskyä. Niiden tulkinnasta on eri puolilla maailmaa hieman erilaisia käsityksiä ja niiden erot ovat kiinnostavia.

Ei niistä kuitenkaan tässä sen enempää. Huomautan vain, että esimerkiksi venäläisessä raamatussa kuudes käsky kuuluu ”älä tapa!” ja toisessa käskyssä keskitytään kieltämään epäjumalien eli idolien (kr. eidolon, lat. idolum) tekeminen ja palveleminen.

Olen asiasta joskus hieman kirjoittanut ja mielestäni tunnetun venäläisen toisinajattelijan, Lev Kopelevin antama esimerkki idolien palvonnasta on hyvin kiinnostava ja oikeaan osunut (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=idolien+marssi).

Kopelevin idolina oli kommunismi, tuossa vaiheessa nimenomaan sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen. Se oli niin paljon elämää suurempi projekti, etteivät mitkään uhrit sen hyväksi olleet liian suuria. Esimerkiksi kulakkien likvidointi oli raakaa peliä, mutta ehdottomasti oikeutettua, sen suuren päämäärän loputtoman suuruuden takia.

Jostakin syystä luterilaisen kirkkomme työstämästä dekalogista on työlästä enää lainkaan havaita koko idolien kieltoa. Arvaan, että sellainen olisi näinä päivinä niin epämuodikas asia, että asiaa vältetään alleviivaamasta. Toki ensimmäisen käskyn kohdalla kielletään muiden jumalien pitäminen, mutta jotenkin ponnettomasti, vaikka itse pentateukissa Jahve ilmaisi asian aivan poikkeuksellisen kiivaasti, ankarasti ja seikkaperäisesti(2 Moos. 20, 3-6.).

Oli miten oli idolatria on mitä ilmeisimmin yhtä vaarallinen kuin se on vastenmielinenkin ilmiö ihmiskunnan historiassa.

Kun Moolok tai mitä nimeä siitä kulloinkin käytetään, ajatellaan kaiken hallitsevaksi ja oikeuttavaksi jumalaksi, ei ole enää äärtä eikä rajaa niillä töillä, joilla sitä yritetään palvoa ja lepyttää. Kommunismi oli vain yksi idoli, joka nyt sattuu olemaan minulle henkilökohtaisesti läheinen siksi, että pääsin näkemään, miten se hallitsi ihmisiä ja sai heidän silmänsä kiiltämään. Omasta järjestä ja moraalisesta vastuusta se myös vapautti.

Erich Fromm on kirjoittanut hyvin kiinnostavan kirjan, jossa hän käsittelee tätä problematiikkaa. Sen nimi on You Shall Be as Gods. A radical Interpretation of the Old Testament and its Tradition. Fawcett Publications 1966, 191 s.

En rupea Frommia seikkaperäisesti selostamaan. Totean vain, että hän nimittää asennettaan ei-teistiseksi mystiikaksi (non-theistic mysticism) ja katsoo, että Vanhassa testamentissa solmittu uusi liitto teki Jumalasta eräänlaisen perustuslaillisen hallitsijan, johon ihmisellä oli uudenlainen suhde. Nyt hän ei ollut enää mielivaltaisen tyrannin orja, vaan –oman jumalallisen kipinänsä omaavana- osallinen siitä jumaluudesta, jota hänen tuli totella.

Tämä uusi asema vapautti ihmisen vieraantumisesta omasta itsestään, jota hänen luomansa idoli, tyrannimainen jumala, edusti. Siirtyminen idolatriasta tähän humanistiseen uskontoon vapautti –ainakin potentiaalisesti- ihmisen eläimellisestä tilasta, johon taantuminen epäjumalanpalvelijan heteronominen omatunto hänet saattaa. 

Tämä on briljantti idea, mutta käytännössä meillä taitaa olla aika vähän kokemusta siitä, mihin humanistinen yksijumalaisuus johtaa ja miten se toimii. Myös Fromm toteaa, että uskonto voi ihan hyvin olla (ja useimmiten onkin?) nimenomaan idolatriaa.

Mutta niin kauan kuin idea todellisen jumaluuden palvonnasta idolien sijasta on olemassa, ei Jumala ole kuollut, sillä asia tarkoittaa toisin sanoen sitä, ettei ihminen ja hänen kykynsä pyhyyden todellisen tarkoituksen tajuamisesta ole kuollut. Jumalahan on ihmisen luomus, toki.

Tiedän, että ilmaisen tässä Frommin ajattelua liian yksinkertaisesti ja että tällä alueella kohtaan pian vanhan furor theologicuksen, joka tosin nykyään on yleensä muuttanut idolatrian alueelle ja pitää riekkujaisiaan somessa ja kaduilla.

Mitä tulee taantumiseen eläimelliselle tasolle (prehuman condition), todisteet siitä ovat jatkuvasti yltäkylläisinä nähtävissämme. Ihmistä käsitellään yhä useammin nimenomaan lajina, alastomana apinana, jolla ei ole muihin lajeihin nähden mitään etuoikeuksia. No, onhan tuo viime mainittu sanakin anateema ja maranaata, kuten kanttoori Sepeteus sanoisi.

Idolatrian tunnusmerkkeihin kuuluu, että siinä äärellinen otetaan äärellisen mittapuuksi. Se, mihin olemassa olevaa verrataan, ei ole täydellinen totuus, hyvyys ja kauneus, vaan sen sijasta jokin vajavaisen todellisuuden osa. Mikä tahansa on kuitenkin sallittua ja tulee pyhitetyksi, mikäli se tätä idolia palvelee.

Ilmastonmuutoksen estäminen, joka ajatellaan kaikki pyhittäväksi päämääräksi ja johon kuvitellaan tarkoin tiedettävän kaikki tarpeelliset keinot, on muuan idoli, jota palvotaan täysin irrationaalisilla rituaaleilla, päästökaupoista hamaan veganismiin.

Olen ymmärtänyt, että myös tämän idolin eteen kannettuina kaikki mahdolliset uhrit ovat oikeutettuja. Aivan vastaavassa asemassa oli myyttinen vallankumous jo Venäjän 1800-luvun nuorison mielessä. Bakuninin ja Netšajevin Vallankumouksellisen katekismus puhuu puolestaan.   

Eipä itse asia ole tainnut muuttua, sen muodot vain.

9 kommenttia:

  1. > oman jumalallisen kipinänsä omaavana --
    > osallinen siitä jumaluudesta, jota hänen
    > tuli totella

    Raamatun luomiskertomuksessa tämä on esitetty siten, että kun Jumala loi sitä, Jumala loi tätä ja aina päivän päätteeksi näki, että se oli hyvä, niin ihmisen kohdalla Hän toimi eri tavalla. Hän olisi voinut luoda ihmisen niin kuin muunkin universumin ja lopuksi todeta että se oli hyvä. Mutta ei.

    Ihmisen Jumala loi **yhdessä ihmisen kanssa**: "Ja Jumala sanoi: '**Tehkäämme** ihminen [**meidän**] kuvaksemme, [**meidän**] kaltaiseksemme'". Ihmistä luodessaan Jumala ei ollutkaan enää yksin vaan hän toimi yhdessä keskustelukumppaninsa kanssa. Oliko tuo kumppani sitten toinen jumala vaiko ihminen, en osaa sanoa, mutta ainakin Hän ankarasti kieltää palvomasta (uskomasta?) tuota toista jumalaa, jos sellainen olisikin ollut.

    > Erich Fromm

    -- Yrjö Kallinen.

    > Ilmastonmuutoksen estäminen

    Jo tuolloin Raamatun synnyn aikoihin ihmistä pohditutti ajatus siitä onko moraalisesti oikein käyttää luontoa hyväksi. Siihen ei ihmisälyn voimin löytynyt ratkaisua. Niinpä Raamattuun vain yksinkertaisesti kirjoitettiin aksiooma ihmisen toiminnan ohjeeksi: "vallitkoon [ihminen] meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toisessa kohdasa sanotaan "viljellen ja varjelleen". Ei siinä rajattomia oikeuksia annettu.

      Poista
    2. Rajatut valtuudet. Luonnon edessä ihmisen valtuudet ovat aika pienet. Taisi Veikko Huovinen sanoa tästä jotain...

      Poista
  2. Ehkä asia kirkastuu klassisen teologian ajattelussa: on yksi immanentti, ts luodun maailman ulkopuolinen todellinen Jumala, jota ainoaa pitää ja saa palvoa. MITÄÄN muuta (epäjumalaa, ts ei-Jumalaa) ei saa palvoa.

    Kun lännessä on valistuksesta saakka pitkälti hylätty tuo Jumala, se on johtanut milloin minkin tästä maailmasta olevan aatteen tai asian palvomiseen, useimmiten vähemmän onnistunein seurauksin: tuollainen epäjumala on kehno korvike.

    VastaaPoista
  3. Uskonnothan olivat aluksi uskoa ja politiikkaa, kunnen kehityksen kehityttyä siihen liitettiin tiede. Viimeisimpänä mutta ei vähäisempänä mukaan tuli unelma paremmasta maailmasta. Nyt järjestys on tiede, politiikka usko ja unelma. Maallistuneessa maailmassa nuokaan eivät ole riittäneet vaan hommaa varmistamaan on otettu vanha mukava kelmi, pelolla säikyttely. Ilmastohöpsötyksessä ja virushysteriassa jälkimmäinen on osoittautunut lyömättömaksi aseeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä moni löytää politiikasta ja aatteista uskonnon korvikkeen sangen sujuvasti.
      Kyllä unelma paremmasta maailmasta on toki tärkeä, mutta sen saavuttamisessa järjen käyttö on tärkeää myös. Pelkkä usko ei riitä. Eikä sinisilmäinen luottamus aatteen puhtauteen.

      Poista
  4. Kysymystä "uskontojen" roolista kulttuurievoluutiossa ei ymmärtääkseni pystytä nykyisen tietämyksemme pohjalta käsittelemään kuin aivan tiettyjen näkökulmien puitteissa. Durkheimilainen sosiologia ja freudilainen syvyyspsykologia ovat nämä näkökulmat. Kaiken lisäksi niidenkin väliin jää kuilu, jota ei käsitteillämme pystytä kuromaan umpeen.

    Ne tajunnantilat, jotka "uskoinnoissa" ovat myllänneet, eivät aivoistamme ole mihinkään hävinneet. Jokainen tänne syntynyt läpikäy alkusymbioosin "kaikkiallisen" ja "kaikkivaltaisen" kehitysvaiheen -- ja siellä ne ovat, mielemme pohjalla, läpi elämämme, vaikka kasvava määrä kehityskerroksia ne peittääkin ja uusilla tavoilla niitä hyväksikäyttää.

    Oman, eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen järkemme mukaisesti yritämme "opillistaa" kaiken ongelmallisen, ja tämä taipumus aitaa "totuudellisuuden" ihan tiettyyn muottiin. Tiedollinen ajattelumme on "opillista", eli se ikään kuin toistaa välineellisen järkemme perusasemoinnit opillisten käsitteellistysten keittokattiloissa ja selventää käsitesekaannusta tekemällä opeista toimijasubjekteja ja oppien tunnustajista predikaatteja.

    Näin valistuksen jälkeisellä ajalla syistä ja seurauksista on tullut ismejä ja kannattajia. Ja avain tähän "tiedolliseen tunnustuksellisuuteen" on "identiteetti".

    Mielestäni nykyisestä tunnustuksellisuudesta kaikkein harhaisimmat ajattelun valtavirrat -- jotka siis tajunnallisesti ovat yksi ja sama kognitiivinen fiksaatio -- ovat yhtäältä numeeriseen rahaan ja sen sisältämään, pohjimmiltaan uskonnollislaatuiseen kaikkivoipaisuuskuvitelmaan perustuva "talousajattelu", ja toisaalta käsityksemme "jakamattomasta ihmisarvosta", joka perustuu yliyleistävillä yliylevöittävillä yleiskäsitteillä kyhättyyn, itse asiassa täysin kaikelle "ihmisyydelle" vieraaseen ihmiskuvaan. En voi olla tätä jälkimmäistä joka jutussani kiroamatta -- niin pahasta ja tuhoisasta näköharhasta siinä on kysymys.

    VastaaPoista
  5. ”myyttinen vallankumous”

    Kauan eläköön ja kauas kantakoon uusi myyttinen/supermyyttinen käsite?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MItähän uutta siinä muka on? Georges Sorelin Reflexions sur la violence hahmotteli jo vallankukmouksen aseman myyttinä, joka nyt ainakin elähdyttää väkivaltaa, vaikka ei sellaisenaan maailmaa voisi muuttaa.

      Poista

Kirjoita nimellä.