Halénin listat

Halénin listat

Santarmisto Suomessa. Suomenmaalainen santarmikunta 1817-1917. Unholan aitta 41. Koonnut ja toimittanut Harry Halén. Helsinki 2013. 131 s.

Suomen kansallisarkistossa on muiden aarteiden ohella muutama sata hyllymetriä venäläisiä sotilasasiakirjoja: VeSA. Ne tuntee parhaiten uuttera ja monipuolinen tutkija, FT h.c. Harry Halén. Hän hallitsee myös erinäisiä itämaisia kieliä ja on jo vuosia viihtynyt arkistojen pölyssä, eikä turhaan.

Halén on julkaissut jo puolensataa opusta, joissa arkistojen aarteita on tuotu jokaisen halukkaan nähtäville. Meikäläisen julkaisupolitiikan tuntien kyseessä on yksityisen tutkijan sankariteko, joka kannattaisi muistaa silloin kun kunniamerkkejä jaetaan.

Uusimmassa ”Unholan aitassa” julkaissut listat ovat ilmeisesti jääneet tutkijoilta aiemmin huomaamatta, koska on luultu, että kaikki santarmiasiakirjat aikoinaan luovutettiin Venäjälle, jossa niiden on kerrottu tuhoutuneen pommituksessa. Osa aineistosta toki onkin aikojen kuluessa eri syistä tuhottu, mutta jäljelle on jäänyt yllin kyllin kiinnostavaa materiaalia, joka siis nyt on julkaistu.

Kuten ”Unholan aitoissa” yleensäkin, dokumenteista huokuu väärentämätön ajan tunnelma, joka välittyy myös pienistä detaljeista. Ei ole välttämättä hyödyllistä tietää sitä, minkä nimisiä olivat santarmiston orit ja tammat, tai sitä, että erään santarmiupseerin kohdalle oli punakynällä merkitty ”naisten perässä juoksija”. Tällaisetkin pikku seikat ovat joka tapauksessa omiaan elävöittämään henkilöstöluetteloja, samoin niissä olevat tiedot asianomaisten virkaurasta ja ansioista suuren Venäjän muilla kolkilla. Varsin monet Suomeen komennetut santarmit olivat muuten palvelleet Siperiassa ja Kaukoidässä. Boksarikapinan kukistamiseenkin oli muuan upseeri antanut panoksensa.

Santarmisto oli alun perin olemassa lähinnä venäläisten tarkkailua varten ja siihen sillä lieneekin ollut parhaat valmiudet. Kuten tiedetään, ryhtyessään valvomaan suomalaista vastarintaliikettä 1900-luvun alussa, santarmisto sai aikaan varsin vaatimattomia tuloksia. Sille syötettiin usein olemattomia juttuja palkkion toivossa ja varmaan muustakin syystä. Joka tapauksessa se kirjasi agenteikseen melkoisen määrän suomea hyvin taitavia suuriruhtinaskunnan kansalaisia.

Näiden tiedottajien, agenttien ja apurien henkilöllisyys ja luonnehdinnat ovatkin sangen kiinnostavaa luettavaa.

Kukapa olisi arvannut, että Eero Haapalainen, sittemmin punakaartin ylipäällikkö ja Kansanvaltuuskunnan jäsen toimi tiedottajana vuosina 1905-07. Hänen yhteysmiehensä antoi tulevasta sosialistisuuruudesta varsin armottoman luonnehdinnan: ”Ilman moraalia oleva mies”, ”piru hänestä ottakoon selvän mikä hän oikeastaan on, onko hän todella sosialidemokraatti vai ryhtynyt sosialidemokraatiksi vain elääkseen ja tullakseen toimeen”. Joka tapauksessa Haapalaisen kerrottiin raportoineen luotettavasti sekä sos. dem. puolueesta että punakaartista ja kerran suojeluskaartistakin.

Varsin merkittävä bolševikki sukeutui sittemmin myös Adolf Taimista, jota muuan santarmiupseeri piti provokaattorina, samanaikaisesti sekä vallankumouksellisena että ilmiantajana. Hänen kerrottiin olevan ”Pietarin poliisidepartementin miehiä”. Taimillahan oli roolinsa myös Viaporin kapinassa ja talvisodan jälkeen hän kuului niihin Suomessa vangittuihin kommunisteihin, jotka Neuvostoliitto vaati vapauttamaan ja luovuttamaan itselleen. Myös Taimi oli kuulunut Kansanvaltuuskuntaan ja oli SKP:n perustajajäsen.

Sangen erikoiselta tuntuu löytää agenttien luettelosta myös Lennart Hohenthal, joka murhasi prokuraattori Soisalon-Soinisen ja sittemmin karkasi vankilasta. Hänet on ollut tapana mainita aktiivisen vastarinnan ”sankarien” joukossa.

Tiedustelu on oma maailmansa, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Listoille voi joutua tietämättään ja sinne voi päätyä myös niin sanotusti hyvässä tarkoituksessa. Kekkosen yhteydessä on tullut tavaksi puhua ”puoluelinjasta” tarkoittaen salaista poliisia. Sellainen oli Venäjällä jo ennen Kekkosta ja on vielä hänen jälkeensäkin.

Tietyn henkilön yhteydet ”elimiin” eivät vielä sinänsä riitä hänen moraaliseen tuomitsemiseensa. Kiinnostavia se silti ovat.

Saamme taas kerran kiittää Halénia ahkerasta ja pyyteettömästä työstä Kleion hyväksi.