torstai 12. lokakuuta 2017

Kirjelmöintiä



Kirjeitä heille, jotka ehkä niitä ansaitsevat

Ajattelin kirjoittaa kirjeen Melania Trumpille, kun muutkin niin tekevät. Kirjeessä olisin käsitellyt sitä, miten minä koen Melanian roolin ja hahmon miehensä rinnalla ja miten hänen olisi syytä muuttaa niitä ansaitakseen kunnioitukseni ja ihailunikin.
 Mutta sitten alkoi hävettää. Mikä oikeus minulla on mennä tyrkyttämään omia näkemyksiäni ihmiselle, jota en edes tunne ja jolla, kuten kaikilla muillakin, on oma elämänsä ja oikeus siihen. Sitä paitsi Melanialle saattaa olla herttaisen yhdentekevää, mitä minä hänestä ajattelen. Oikeastaan on todennäköistä, ettei hän lukisi koko kirjettä ja jos lukisi, päästäisi korkeintaan pilkallisen naurahduksen.
Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa on kuitenkin juuri julkaistu pitkä vuodatus, joka esillepanosta päätellen edustaa kulttuurimme korkeimpia saavutuksia. Ehkä se on jopa sitä parasta ja aidointa, mitä meillä on antaa Amerikalle ja koko maailmalle? Se on osoitettu Melania Trumpille.
Olin tekstistä aika imponoitu. Siinä nimittäin luotiin vain muutamien kymmenien sanojen ja harvatahtisen puppugeneraattorin voimalla kokonainen maailmankuva, etten sanoisi maailmanselitys, jonka keskipisteessä ovat itätytöt.
Itätyttöjen historia on siinä kiinteä ja olennainen osa maailmahistoriaa. Oikeastaan he ovat sen keskeinen osa, vaikka tuollakin historialla näyttää olevan sekä alku että loppu.
Toisin kuin varsinaisessa, talouden ja politiikan varaan rakentuvassa historiassa, itätyttöjen todellisuus ei riipu esimerkiksi kysynnästä ja tarjonnasta eikä vapaa kilpailu näyttele siinä merkittävää osaa. Tämän maailman olennaisia asioita ovat mielikuvat ja niiden tuottaminen.
Mielikuvien taas tulisi olla oikeita eikä vääriä ja niiden muuttaminen oikeiksi on kaikkien meidän pyhä velvollisuus. Siksi jokin Melania ei voi paeta vastuutaan selittämällä olevansa yksityishenkilö.
- Kiinni olet, rakas Melania, ja pysyt, eikä sinua päästetä, ennen kuin siunaat poliittisen korrektiuden papittaria. Entinen itätyttöhän sinä olet.
Itätytöillä on tietty maine ja sehän on se ongelma, kirjoittaa muuan entinen tyttö ja vieläpä entinen itätyttö eikä vailla katkeruutta.
Se asian ongelma on, että heidän kerrotaan muka olevan naisellisia ja se naisellisuus taas tarkoittaa, että he miellyttävät miehiä. Ja arvatkaapa mitä tämä tarkoittaa niille kanssasisarille, jotka eivät ole naisellisia? Tämähän vie ajatukset jo maahanmuuton lieveilmiöihin eli naisten muuttoon.
Ne, siis tänne tulevat naiset vie paikallisten feministien miehet ja vielä kehtaavat kehuskella, että hyvin menee ja molemmat ovat tyytyväisiä.
Nythän länsimainen narraatio on vakiinnuttanut itänaisen seksityöläiseksi tai surulliseksi postimyyntimorsiameksi, kertoo oraakkelimme, jota varmaankin voidaan myös nimittää tutkijaksi. eihän tällaisia väitteitä kannata esittää, ellei niiden tueksi ole mitään tutkimusta.
Mahtaakohan nyt kuitenkaan ihan varmasti olla noin? Vai olisikohan niin, että tässä maailmassa on aina tietty hölmöjen ryhmä, joka ei pysty ymmärtämään, ettei yksilöistä koskaan kannata tehdä johtopäätöksiä sen ryhmän perusteella, johon he kuuluvat. Vai kuuluuko intellektuellien nykyään asettua niin sanoakseni kansanomaiselle tasolle?
Luulen, ettemme pysty tätä maailmaa muuttamaan sellaiseksi, etteivät hölmöt pysyisi hölmöinä, vaikka heidät voissa paistaisimme, noin kuvaannollisesti sanoen.
Intelligenteille ihmiselle taas yksilön ja hänen viiteryhmänsä suhteesta ei kannata saarnata, he kyllä pystyvät asiat ymmärtämään ihan omilla aivoillaan. Näin on ainakin ennen ollut jopa laajemmissakin säädyllisissä piireissä.
Miksi sitten tässäkin maassa löytyy yhä enemmän intellektuelleina esiintyviä ihmisiä, joiden tärkeimpiin harrastuksiin kuuluu saarnaaminen milloin minkin asian julkisen esittämisen tavasta: ei saa näyttää sellaisia kuvia, joissa naiset esiintyvät perinteisissä rooleissaan, ei saa puhua maailmasta sellaisena kuin se on, vaan sellaisena, kuin sen pitäisi olla ja niin edelleen.
Tuntuisi siltä, että kyseessä on liikuttava huolenpito yhteiskunnan henkisesti vähäosaisimmista, joiden opastaminen oikein ymmärtämään tämän maailman sortoa ja pahuutta yhdistyy epäkorrektien mielipiteiden vartiointiin ja rankaisuun. Valistaja on ylpeä sana.
Sisarellinen toveri Melania toivottavasti lukee arvovaltaisesti hänelle lähetetyn kirjeen ja oppii ymmärtämään, että hänen etninen taustansa pyyhkäisee tiehensä hänen ammattinsa ja osaamisensa, onhan hän Sloveniasta! Tuo lähtökohta alentaa ja kutistaa hänet pelkäksi seksiobjektiksi!
Sellainen se on vaikutus itätyttöjen etnisoinnilla ja rakkaalla Melanialla! Melania on parasta, mitä seksibisnekselle on tapahtunut, tietää kirjoittaja. Lukija ei muuta voi kuin hämmästyneenä täyttyä ihailusta kirjoittajaa kohtaan -hänhän tietää kaiken!
Kun itse en oikein ymmärrä, kuka tässä on etnisoinut ja ketä ja mitä tuo sana edes tarkoittaa, yritän vilpittömästi vain ymmärtää, oliko kirjoittajalla tässä nyt ihan oikeasti jokin viesti kerrottavanaan vai oliko tarkoituksena vain päästä puhuttelemaan elämässään menestynyttä naista noin oss flickor emellan ja mestaroimaan tämän ja muidenkin elämää ja puheita jonkinlaisella feministisen ideologian tuomalla jokanaisen oikeudella.
Joka tapauksessa ymmärrän, että tämä presidentin rouva kelpuutettaisiin jäseneksi naisten oikeuksia edistävään joukkoon, täällä meillä vai ihan koko maailmassa, en ole varma. En tiedä millainen valtakirja kirjoittajalla on.
Täytyy sanoa, että tuollainen positiivinen ajattelu on aina vedonnut minuun. Melania, joka on yhä siskoilleen rakas, ei ole vielä periaatteessa menetetty, vaan voisi yhä palata feminismin helmaan. Silloin varmaan viimeinkin haihtuisivat harhakuvitelmat siitä, ettei hän ole nalkuttava vaimo, kuten on rohjennut sanoa. Älkää siis uskoko satuja, miehet, kaikki ne ovat samanlaisia, myös ne hehkeät itätytöt.
Jospa Melaniasta tulisikin aktiivinen ja päällekäypä feministiradikaali! Maailmaa muuttava ihminen! Silloinhan hän voisi olla meidän kaikkien sankari, luen lehdestä.
Hetkinen, kenen kaikkien? Siis myös minun? Vai olisiko mahdollista, että tässä maailmassa on kovin monenlaisia ihmisiä ja eri ihmisillä on eri sankarit. Vai onko se sittenkin niin, että on olemassa vain korrekteja mielipiteitä ja oikeata ajattelua ja sen ohella väärää?
Kun itse vielä uskon tuohon totalitarismia edeltävään näkemykseen, rohkenen ajatella, että Melania jo on hyvin monien miesten sankari.
Tuskin se on niinkään helppoa pitää oma linjansa koko maailman itsekylläisiä oikeinajattelijoita vastaan ja reagointi kaiken maailman puppugeneraattorilla tuotettuihin kirjelmiin tuskin on kovin palkitsevaa. Ehkä hän jättääkin sellaiset omaan arvoonsa.
Muistan vielä hyvin, miten oma kruunaamaton prinsessamme Assi antoi ansaitun kipakan vastauksen jollekin amerikkalaiselle täti-ihmiselle, joka opetti suomalaisille siskoilleen, että avioeron ottanutta Komulaista ei olisi saanut päästää niin vähällä.
Suomalainen Assi ei ollut mikään holhouksenalainen ressukka, mikä hänen amerikkalaisen logiikan mukaan olisi pitänyt olla. Ilmeisesti hän pärjäsi erinomaisesti ihan omillaan. Hän myös kertoi puolustajalleen tällaiset terveiset.
Mutta onhan siitä jo aikaa. Mistä ihmeestä sitten juontaakaan juurensa se nykyinen älyllisen tason madaltuminen, joka ilmenee kaiken maailman maternalistisissa neuvoissa ja vaatimuksissa, joita kehdataan esittää ihmisille, jotka eivät ole sellaisia pyytäneet?
Joskus on sanottu, etteivät vapaus, veljeys ja tasa-arvo ole yhdessä mahdollisia. Enpä tiedä. Olennaista lienee, ettei niitä viedä pitemmälle, kuin kohtuullista on.
Sen sijaan näyttää yhä selvemmältä, etteivät vapaus, tasa-arvo ja sisaruus ole yhdessä mahdollisia. Tuohon viimemainittuun on viime vuosina ympätty sellaisia määriä totalitaarista puppua, että sen vakavasti ottaminen tuhoaa sekä vapauden että tasa-arvon.

19 kommenttia:

  1. Julkisuusmasiina ei ole kirjailija Oksasen kohdalla viime aikoina pyörinyt aivan samoilla kierroksilla kuin aikaisemmin ja mihin hän ehkä oli tottunut. Selittäisikö se tämän ulostulon?

    VastaaPoista
  2. Itätytöt ovat usein aika ihastuttavia olentoja naisellisesta pukeutumisestaan huolimatta tai siitä riippumatta. Ikääntymisen mukanaan tuomaa viisastumista lienee se, että samoin on enimpien kotimaistenkin naisten laita.
    Toisin olisi jonkun elokuvavampyyrin oloisen ämmänkohjon kohdalla, jollainen olisi nuorempanakin pelottanut minua jopa iskukykyisimmässä tilassani eli parin promillen tanakassa nousussa. Vieläkin minulta löytyy hyvä pätkä.

    VastaaPoista
  3. "mestaroimaan tämän ja muidenkin elämää ja puheita jonkinlaisella feministisen ideologian tuomalla jokanaisen oikeudella."

    Ikävä fakta on, että ulkonäeltöön vaikuttavat naiset, jotka käyttävät näitä avujaan hhyvksi elämässään, herättävät vähemmän ulkoisia avuja omaavissa,mutta älykkäämissä ja niillä menestyvissä sisaruksissaan suunnattoman vihan ja kateuden. Oikea sisaruus ilahtuisi kun sisko menestyy, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  4. Luoja siunaa iloista antajaa. Tämä on tietysti puolueellinen tulkinta ja nykytiedon mukaan ilmeisesti totaalisen väärin, koska tuota fraasia me pojankollit käytimme varsin itsekkäin taka-ajatuksin. Miespuolisten seksiin liittyvät mielipiteet ovat tietysti jo lähtökohdiltaab vääristyneitä. Sama koskee tietysti naisia, joille luoja on siunannut sinuhelaiseen iloitteluun kutsuvan ulkomuodon.

    Oikea mielipide seksistä tulee tietysti naisilta, jotka eivät päivittäin joudu torjumaan kiusauksia, koska kukaan ei kiusaa heitä. Pyöreät rillit ja lattarinat ovat melko varma merkki oikeasta ajattelijasta, mutta nykyaikana metabolinen oireyhtymä on tuottanut vielä merkittävämmän naistyypin oikein ajattelijoiden vankkaan joukkoon. Tietysti naamiaispukumaisella vaatetuksella voi tehostaa kuulumista oikeaan heimoon.

    VastaaPoista
  5. Oikealla asialla Vihavainen, mutta kovin paljon ruutia käytit typerän ja tympeän asenteellisen oksennuksen kelaamiseen. No, tuskinpa Melania sille altistuu; siihen ei todellakaan ole minkäänlaista syytä.

    VastaaPoista
  6. Riemastuttavaa tässä Timon esseessä on,
    ettei siinä lainkaan tuomita siitä että joku
    kirjoittaa kirjallisen todisteen ankarasta
    ikiomasta typeryydestään.

    Essee vaan pikemmin vain sallii että tämä
    asianosainen jota on ollut syytä jo aikaa
    sitten epäillä mokomasta nyt sen omasta
    tahdostaan - ilman väkipakkoa - pelkkänä
    aivopierunaan saattaa epäilijöilleen todeksi.

    Urtzs-urtzs!

    VastaaPoista
  7. Outoa, kun hyvyyttä ja goottilaista älyä ei noteerata, se on Puhdistuksen paikka. Pienessä maassa pieni uutinen, joka koskee suurta maata, on suuri uutinen, jota ei suuressa maassa noteerata. Samalla tavalla kuin yhden ihmisen kuoleman merkitys Suomessa vastaa 200 ihmisen kuolemaa Kiinassa.

    VastaaPoista
  8. Kannattaa kirjoittaa sama myös ruotsiksi ja englanniksi sekä (ennen kaikkea) tarjota oma "tuotos" ulkolaisille (ruotsalaiselle) lehdistölle...ehkä vain näin pääsee nobel-komitean huomioon?

    VastaaPoista
  9. "Nythän länsimainen narraatio on vakiinnuttanut itänaisen seksityöläiseksi tai surulliseksi postimyyntimorsiameksi, kertoo oraakkelimme, jota varmaankin voidaan myös nimittää tutkijaksi. eihän tällaisia väitteitä kannata esittää, ellei niiden tueksi ole mitään tutkimusta."

    Tiedostavilla Ihmisillä itselläänhän ei liene mokoman stereotypian syntyyn kerralla mitään osuutta, vai...?
    Onhan se toki sinänsä jännää, että esim. afrikkalaisen "toyboyn" itselleen tuottanut, varttuneeseen ikään ehtinyt täti-ihminen on tuossa narratiivissa rohkea, ennakkoluuloton ja itsellinen nainen, mutta itäeurooppalaisen tai aasialaisen naisen kanssa elelevä meikämies on vähintään jonkinsortin rasistis-postkolonialistinen riistäjä. Tai naurettavan-iljettävä luuseri, tjsp. Ehkäpä naisilla sitten on vaan enemmän "tunnetta pelissä", kuten muuan ensiksi mainittuun esimerkkiin lukeutuva tantta eräässä haastattelussa asian kerran määritteli. Mitenpä lienee...

    "Se asian ongelma on, että heidän kerrotaan muka olevan naisellisia ja se naisellisuus taas tarkoittaa, että he miellyttävät miehiä. Ja arvatkaapa mitä tämä tarkoittaa niille kanssasisarille, jotka eivät ole naisellisia? Tämähän vie ajatukset jo maahanmuuton lieveilmiöihin eli naisten muuttoon."

    Kuva voi joskus kertoa enemmän kuin tuhat sanaa:

    http://malefactory.blogspot.fi/2017/10/maailman-tarkein-asia.html

    VastaaPoista
  10. Täältä Tallinnasta käsin todettakoon, että Sofi Oksanen on käsityksineen jumiutunut Viron/Itä-Euroopan 90-lukuun - ja vain haluamastaan näkökulmasta. Toisin sanoen, hänen kirjoituksensa on surkuhupaisa, asiasisällöltään epätosi ja valheellinen, ja näennäisen ymmärtämisensä takana äärimmäisen loukkaava Viron/Itä-Euroopan naisia kohtaan. Sofi yrittää jatkaa 90-luvun itähuorien kaupallistamista, mutta entistä laihemmin tuloksin.

    VastaaPoista
  11. Melania Trump on upeannäköinen nainen, ei mikään kyssäniskainen naisenkäppänä. Jos Donald olisi vähemmän kaheli, Melania olisi jatkuvasti läntisten naistenlehtien kansikuvissa.

    VastaaPoista
  12. Niinhän se on. Arvioisin, että Sofi-parka on saanut mannaa ja suitsutusta muodikkaiden poliittisten mielipiteidensä vuoksi, ei suinkaan kirjallisista ansioistaan. Varsinaisena kirjailijana häntä ei voi edes pitää, tuotokset sinällään ovat hajanaisia ja avuttomanpuoleisia. Yhden kirjan asenne ja aihepiiri oli se, mikä hetkeksi nosti Sofin "kirjailijaksi". Niin se toimii vähän kaikilla aloilla.

    Mutta ihan surkeaa onkin sitten, miten ehkä juuri tämän seurauksena toteutuu hänen megalomaaninen käsityksensä oman itsensä merkityksestä, ihan paralleelisti monien muiden puolivillaisten tyttösten itseilmaisun ja puuhastelujen kanssa kotimaan absoluuttisessa sekoilmapiirissä. Ja muistetaan vain ne professoreina ja tutkijoina esiintyneet ylioppilaspojatkin pitkin politiikan ylätantereita ja myös virkoihin ja opetustehtäviin palkattuina ja palkittuina (!) kirkon ja puolustusvoimien "tutkijoina". Outoa aikaa!

    VastaaPoista
  13. Oksasen mielipideoksennus oli typerryttävän röyhkeä ja uskomattoman tyhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuitenkin Oksanen on kandidaatti Suomen "johtavaksi kirjailijaksi". Puhumme siis myös koko maan tilasta, hitaammatkin alkavat ymmärtää että se on outo tai uskomaton. -jussi n

      Poista
  14. Liberaalin eliittin krapula vaalitappiosta jatkuu ja jatkuu. Sen sihaa demokraatit voisivat harrastaa itsetutkiskelua eikö todellakaan löytynyt paremaa ehdokasta. Tällaista hyökkäystä presidenttiä vastaan ei ole hetkeen nähty Amerikassakaan ja se kertoo liberaalin eliitin häikäilemättömyydestä ja juopumisesta kuvitellusta moraalisesta ylivertaisuudestaan mikä ilmenee vaalituloksen halveksuntana.

    Suurin hätä on laittomien siirtolaisten asemasta vaikka nämä ovat yksi suurimpia syitä amerikkalaisten työehtojen ja palkkojen heikentymiseen monilla aloilla.Toinen uskonnon asemaan nostettu kappale on ilmastosopimus joka ei veltoita muita kuin länsimaita mihinkään vahingoittaen näiden taloutta.Mutta mikäänhän ei ole liian arvokasta uhrattavaksi vihreänideologian alttarille.

    Kyse ei ole enää vain presidentin arvostelusta vaan yleisen äänioikeuden halveksunnasta. Se joka hallitsee taloutta hallitsee maata ja nyt tämä valta on aika palauttaa parlamenteille. Globalisaatio ei ole ollut länsimaiden näkökulmasta kuin rihkaman halpatuontia ja kehitysmaiden halpatyövoiman tsunami polkemaan palkkoja.

    Oma ilmiönsä ovat suuryritysten omistajat/johtajat jotka samaistuvat liberaaliin eliittiin ja esiintyvät julkisuudessa kuin olisivat kansanliikkeen johtajia.

    Huvitti sekä verenpaineen nousua aihetti kun kuuntelin radiosta ajankohtaisohjelmaa jossa oppinut haastateltava ylisti Uberia. Uber sadun mukaan joku keksi Kaliforniassa ruveta hyödyntämään autoaan kyytipalvelussa.

    Tuo on kuitenkin pelkkä markkinointitarina. Uberin liikeidea on työehtosopimusten mitätöiminen ja isännästä täysin riippuvainen näennäisyrittäjä jolla on kaikki yrittäjän haitat eikä mitään etuja. Uberin palkkio, verot, palkansivukulut, vakuutukset, autonkulut ym. on kuskin itsensä maksettavia. Tässä esimerkki liberaalien ihailemista globalisaation hedelmistä.

    Sofi Oksasen pinnalle nostanut "Puhdistus" ei sisältänyt mitään uutta Vankileirien Saariston ym. vankileirikirjallisuutta lukeneelle. Olihan se varmaan uutta nuorille jotka eivät tiedä Neuvostoliitosta muuta kuin mitä ovat koulun historiankirjoista parin sivun verran lukeneet. Elokuvan julmuuksia tosin jotkut pitivät liioitteluna mutta Solzhinitsyn kertoi Vankileirin saariston ensimmäisessä osassa niistä ja enemmänkin. Baby Jane on puuduttuva tarina kahdesta lesbosta.

    VastaaPoista
  15. Jotain hyvääkin sai aikaan tämä Sofi Oksasen kirjoitus, jossa hän leimaa itäeurooppalaiset naiset halvoiksi huoriksi. Yhtäkkiä ymmärsi, että Melanie Trump ei ollenkaan kuulu näihin naisiin. Eivätkä sitä paitsi muutkaan itäeurooppalaiset naiset, jos ovat koskaan kuuluneetkaan. He ovat itsenäisiä naisia, joilla on hyvä koulutus ja ammatti, ja he pystyvät järjestämään elämänsä niin kuin haluavat. Se aika, josta Sofi kirjoittaa, on mennyttä. Nyt on keksittävä muita aiheita - esimerkiksi naisista, jotka osaavat käyttää tilaisuuksia hyväkseen niin kuin Melanie Trump. Jos ei muuta, niin fiktiota, kun faktat ovat kirjailijalle tuottaneet ongelmia.

    Vielä naisen asema ei ole kaikkialla niin kuin pitäisi. Mitenkäs olisi, Sofi, jos kääntäisit katseen todella alistettuihin naisiin ja lähettäisit kirjeitä näiden maiden johtajille, siis miehille? Mutta se ei taida kuulua nykyfeministien ohjelmaan.

    VastaaPoista
  16. Tuo vesipää Sofi tuskin kelpaisi edes Grönlantilaiselle inuiitille "itätyöksi"

    VastaaPoista
  17. Älkää nyt vain kuviteltko että ajokortti naisille Saudi-Arabiassa on vain ja ainoastaan positiivisia seurauksia tuova. Veikkaanpa että tulos voi olla dramaattisesti kauheampi. Kyse on sentään valtiosta joka käytännössä Venäjän kanssa määritellee nyt raaka-öljyn markkinahinnan.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.