Donin kasakat
Mihail Šolohov,
Hiljaa virtaa Don. I – III. Suomentanut Juhani Konkka.
Lukioaikaan vuokraisäntäni
kertoi asuneensa lapsena Pietarissa. Joskus vuonna 1905 oli mellakoita, joita
tukahduttamaan lähetettiin puolivillejä Donin kasakoita. Niitä karkuun juoksivat
ihmiset kirkkoon, kertojakin isänsä sylissä…
No, eivät Donin
kasakat ainakaan omasta mielestään mitään villejä olleet, vaikka heidän
jälkimaineensa myös Suomessa oli osittain varsin synkkä. Muistan Harri Halénin
koonneen erääseen Unholan aittaansa tietoja Suomessa olleista kasakoista,
mutta teksti ei nyt ole käytettävissäni.
Alun perinhän
kyse oli jonkinlaisesta vapaajoukosta, joka ei ollut varsinaista säännöllistä
sotaväkeä, vaan heissä yhdistyivät perinnöllisen sotilaan ja sotarosvon roolit.
Ajan mittaan valtio valjasti varsin tehokkaasti kasakatkin, mutta heidän
erillinen identiteettinsä säilyi.
Osoituksena
kasakoiden hovikelpoisuudesta oli kasakoiden muodostama keisarin ja sittemmin kruununperijän
henkikaartin rykmentti: atamaanin rykmentti (Лейб-Гвардии Атама́нский полк (с 1891 года — лейб-гвардии
Атаманский Его Императорского Высочества Государя Наследника Цесаревича полк).
Kasakathan
olivat tsaarivallan loppuaikoina erillinen sääty, joka käsitti 1800-luvun
lopulla noin kolme miljoonaa henkeä. Villille arolle maaorjuutta ja
muuta sortoa paenneiden erilaisten ainesten jälkeläisinä heissä oli jonkin
verran vierasta verensekoitusta, vaikka Venäjän kasakat puhuivatkin normaalia
venäjää. Ukrainalaiset kasakat olivat sitten erikseen.
Valtio järjesti
ajan mittaan kasakkakuntia pitkin raja-alueita, aina kaukoitään saakka.
Nykyäänhän heidän perintöään on taas elvytetty ja etenkin kiihkokansalliset
voimat näyttävät innostuvan kasakkaperinteestä.
Tämä on sikäli
vähän outoa, että vallankumouksen aikaan kasakat varjelivat mustasukkaisesti
omaa aluettaan ja identiteettiään nimenomaan valtiolta: venäläisiltä. Šolohovin
romaanissa he ilmaisevat tahtonsa hoitaa omat asiansa ilman, että yksikään
venäläinen tulee heidän alueelleen.
Tämä siitä
huolimatta, että heidän alueellaan asui jo melkoinen määrä muita kuin
varsinaisia kasakoita. Näitä pidettiinkin jossain määrin toisen luokan
kansalaisina ja myös kirjailija Šolohov itse kuului tähän kastiin.
Sivumennen sanoen,
heti kansalaissodan jälkeen, vuonna 1922 kasakka-alueelle muutti myös
Amerikasta joukko suomalaisia ja perusti sinne kommuunin nimeltä Kylväjä
(Sejatel). Erään version mukaan nimi viittasi Amerikan Seattleen.
Kommuunin
väitetään menestyneen viljelyssään paremmin kuin lähiseutujen kasakoiden, mutta
kommunistisen järjestelmän lähetessä, kuten oletettiin, oli kommuunit
paradoksaalisesti hävitettävä, kuten Stalin oli päättänyt.
Mutta tämä on jo
toinen juttu.
Kasakoihin
liittyi ja liittyy tiettyä romantiikkaa ja yksi syy on kasakoiden perinteiden
vapaus. Erityisen kuuluisa on ukrainalaisten zaporogikasakoiden Hortitsan
saarella sijainnut Setš tai Sitš
(Запорожская сечь). Se oli vapaiden miesten
yhdyskunta, jonka rauhaa ei edes yksikään nainen saanut häiritä…
Suotta ei Solženitsyn
ottanut -muinaisten Novgorodin ja Pihkovan ohella- kasakoita esimerkiksi siitä,
ettei Venäjän historia suinkaan ollut vailla vapauden traditiota.
Ensimmäisen
maailmansodan jälkeen tuosta vapaudesta oli yhä yhtä ja toista jäljellä, vaikka
jo Pietari Suuri ja hänen jälkeensä Katariina olivat tehneet paljon sen
kitkemiseksi -verta ja tulta säästämättä.
Toki kasakoiden aloittamat
kapinaliikkeet ja suoranainen maanpetos Mazepan siirtyessä meidän (Kaarle XII)
leiriimme olivat keskusvallan silmissä vaarallisia.
Ensimmäisen
maailmansodan aikana kasakat joka tapauksessa taistelivat, kuten sanottiin, uskossa
ja totuudessa -veroi i pravdoi- uskonnon, isänmaan ja hallitsijan
puolesta.
Toki hekin
sitten luopuivat keisarista, kun tämä itse teki itsensä mahdottomaksi, mutta
niinhän tekivät kaikki, henkikaartin rykmentit mukaan lukien.
Šolohov
kuvaa kasakoiden elämää ennen sotaa ja sen aikana varsin siloittelematta.
Kyseessä on sangen epäromanttinen, pidäkkeetömien intohimojensa heittelemien
yksilöiden joukko, jossa vanhat tavat ja patriarkaalisuus ovat yhä kunniassa.
Sodan aikana
kasakat taistelivat nuhteettomasti ja armeijan hajottua he palasivat kotiin
kuten muutkin. Nyt keskusvallan ote Donilla oli hellittänyt.
Bolševikkien
valta otetaan aluksi vastaan pistimin, mutta hyväksyttiin sen jälkeen pitkin
hampain. Kun nämä vastoin lupauksiaan yrittivät hallita terrorilla, nousi
kapina.
Kapina ei kirjassa
näytä ulkomaisten kiihottajien aikaansaannokselta tai edes rikkaiden
etuoikeuksien puolustamiselta. Kyseessä ovat ennen muuta kasakkakunnan
traditiot ja bolševikkejä tuhotaan sen takia, mitä he itse ovat tehneet
kasakoille.
Tulkinta ei
suinkaan ole aito bolševistinen.
Koko touhu on
tavattoman raakaa.
Totta joka
tapauksessa on, että kun kasakoiden kapina alkoi, kerrottiin pietarilaisissa
lehdissä kenraali Kaledinin johtamien kapinallisten teloittaneen Donilla 15000
henkeä, mikä oli uskomatonta ja odottamatonta raakuutta.
Samaan kuitenkin
pystyivät myös Suomen valkoiset, vaikka koko kansaa oli ennen pidetty
rauhallisuuden perikuvana. Tämä todettiin ilmeisellä kauhistuksella. Kansalaissotahan
ei Venäjällä vielä ollut varsinaisesti alkanut, mutta esimaku tuntui jo.
Raakuutta
todella riitti myös Šolohovin kuvauksessa. Siinä ammutaan ja hakataan sapelilla
vastapuolta jatkuvanraivon vallassa ja lopuksi myös poltetaan varakkaampien
kasakoiden taloja. Koston kierre on katkeamaton.
Viho viimein,
lähes kaikkien henkilöiden kuoltua, päähenkilö palaa kotiinsa ja upottaa jokeen
kiväärinsä. Lukijalle kyllä jää epäilyksiä hänen tulevaisuutensa suhteen. Bolševikkivaltahan
oli pitkämuistinen ja ylpeili armottomuudellaan. Itse asiassa se taurasti
kasakoita siihen malliin, että on puhuttu jopa kansanmurhasta. Tapporahakin
lienee ollut käytössä.
Ei olekaan ihme,
että romaania syytettiin neuvostovastaisuudesta, olihan se sen verran inhorealistinen.
Yhtään myönteistä bolševikkihahmoa ei esitellä. Yksi toki ohimennen vilahtaa.
Stalin kuitenkin
piti romaanista, vaikka tiukkasikin tekijältä, miten oli mahdollista, että
vastavallankumouksellista kenraali Kornilovia kuvattiin niin ihannoivasti.
Šolohovin
vastaus, jonka mukaan vastustajan uljuus vain korosti bolševikkien
urotyön merkitystä, näyttää tyydyttäneen Stalinia, joka kuitenkin antoi imprimaturin
teoksen kolmannelle osalle vasta sitten, kun kirjailija oli luvannut tehdä puoluekantaisen
kuvauksen kollektivisoinnista, joka oli juuri käynnissä (1931).
Kaupat tehtiin
ja niin maailma rikastui kirjalla Aron raivaajat.
Hiljainen Don
ilmestyi pätkittäin vuodesta 1928 vuoteen 1940 ja Aron raivaajat vuodesta 1932
vuoteen 1959.
Kun
Neuvostoliitossa politiikka tuona aikana muuttui useaan otteeseen ja rajusti,
joutui tekijä kirjoittamaan sen mukaan. Erinäisiä muutoksiakin tehtiin, joskaan
tuskin oleellisia.
Itseäni kyllä
hieman vaivaa se, että suomalaisessa Hiljaisen Donin laitoksessa Grigorin isä
Pantelei teloitetaan, mutta herää myöhemmin selittämättömällä tavalla henkiin
ja kuolee vasta viimeisessä kirjassa.
Tämä on toki
pikku juttu. Myös Dostojevski julkaisi Karamazovin veljeksiään jatkokertomuksena
ja sielläkin muuan henkilö jo tapetaan, mutta sen jälkeen herätetään aika
ihmeellisesti takaisin elävien kirjoihin.
Hilaisen Donin
tarinaan liittyy epäilys plagiaatista. Jo heti ensimmäisen osan ilmestyttyä epäiltiin,
miten aivan nuori kirjailija, joka ei itse ollut sodassa, olisi pystynyt moisen
luomuksen aikaan saamaan.
Epäilyksiä viritti
uudelleen etenkin toinen nobelisti, Solženitsyn, mutta nykyään kirjan autenttisuuteen
uskotaan, joskus tietyin varauksin: lainoja lienee mukana, mutta työ on
kirjoittajan, mikä ilmenee muun muassa tietokoneanalyysistä.
Mitä itse
kasakoihin tulee, heinin liittyvä romantiikka on ollut viime vuosina vahvassa
nousussa. Paradoksaalisesti nuo valtiovallan yhä uudelleen rajusti vainoamat
vapaan elämän pioneerit ovat esiintyneet muodikkaan etatismin tukipylväinä…
Missä siis ovat lähimmät kasakat?
VastaaPoistaNo Karjalassapa tietenkin, etenkin raja-alueilla. Läntistä vaaraa vastassa... http://slavakubani.ru/geography/neighbors/brothers-russian-cossacks/kazaki-v-karelii-lyubo/
Koilis-Savossa Kasakka e ollut lainkaan negatiivinen käsite,vaan tarkoitti kiireapulaista,sadonkorjuun aikaan varsinkin, liekkö jäänne muinaisilta ajoilta.
VastaaPoistajuuri näin ,ite olin puintiapulaisena Pyhäjärvellä OL v -63-64 ja minua kututtiin kasakaksi
Poista"Mihail Šolohov, Hiljaa virtaa Don. I – III."
VastaaPoistaMahtava teos Hiljaa virtaa Don ei ollut sataprosenttista ns. sosialisttista realismia, joten juuri siksi Šolohovia syytettiin varkaudesta. Eikä ihme että Šolohovin kirjallinen taiva jäi niin lyhyeksi.
Ensimmäinen virkkeesi pitää paikkansa. Toinen on koko lailla käsittämätön:
Poistahttps://en.wikipedia.org/wiki/Mikhail_Sholokhov
Mitä plagiointeihin tulee, Pete Seeger otti huoletta tekijänpalkkiot laulusta, jonka idean löysi juuri tästä kirjasta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Where_Have_All_the_Flowers_Gone
Levytysvuonna 1962 kukaan ei vielä kuvitellut, että NKP:n keskuskomitean jäsen saisi ja ottaisi vastaan Nobel-palkinnon vain kolme vuotta myöhemmin.
Jota kiinnostaa kasakka-aihe enemmälti ja nimenomaissesti zaporogien osalta lukekoon Henryk Sienkiewiczin "Tulella ja miekakalla, joka kuvaa (puolalaisesta näkökulmasta) Bohdan H’melnytskyin johtamaa kansannousua, joka johti Ukrainan irtautumiseen Puolasta taikka samaa asiaa sivuavaa tietokirjaa Peter Englundin "Voittamaton". Gogolilla on vanhoja kasakkatarnoihin perustuva "Kadonnut kirje" ja "Illat Didankan maatilalla". Varsinkin ensiksi mainitun kertomus Kauhea kosto on varsin hyytävä, mutta kuvaa hyvin kasakkamentaliteettia.
VastaaPoistaKasakat olivat blogissa mainitusta suhtautumisestaan tavallisiin venäläisiin ihanteellisia vanhan ajan Omoneita. Noh kaikkien aikojen itsevaltiaat ovat mieluusti käyttäneet tuolaisia etnisesti vieraita tukijoukkoja alkaen Rooman ensimmäisten keisarien germaani (!) henkivartijoista.
Sodassa kasakat olivat rohkeita ja erittäin taitavia ratsumiehiä.
Tottahan tätä tavaraa riittää, vaikka lampaat söis: https://www.youtube.com/watch?v=jhaTXWEVgHA
PoistaJa lisää: https://www.youtube.com/watch?v=-5oJs5FPjfI
VastaaPoistaTsapuolisuuden vuoksi vielä tämäkin. https://www.youtube.com/watch?v=_K4Tp-AcRp4&list=RD_K4Tp-AcRp4&start_radio=1&t=121
VastaaPoistaMutta tämähän on huviteollisuutta.
Ajattelin kyllä niitä varhaisepia aikoja (Euroopassa Waterloohon saakka), jolloin ratsuväki oli armeijoiden liikkuvin osa ja usein ratkaiseva iskuosa. Sen vaikuttavuus koostui hevosesten - jotka ovat luonnostaan arkoja saaliseläimiä - laadusta ja koulutuksesta sekä ratsusotilaiden hitaasti hankittavista taidoista. Se auttoi usein tausta, jossa nuo taidot hankittiin lapsesta pitäen (aatelisto ja ratsastajakansat).
Poista