torstai 3. syyskuuta 2020

Eilispäivän havaintoja

 

Sivullisen vilkuiluja

 

Johannes Salminen, Varjo Kiasman seinällä. Päiväkirja 2003. WSOY 2004, 264 s.

 

Johannes Salminen oli Suomesta muuttaneen, suomenkielisen ja suomenmielisen miehen ahvenanmaalainen poika, joka jo nuorena liittyi katoliseen kirkkoon.

Tästä asetelmasta lähtien olikin luontevaa etsiä vikoja niin suomalaisuudesta ja varsinkin sen snellmanilaisesta, valtiokeskeisestä tulkinnasta kuin myös luterilaisuudesta. Osittainen ulkopuolisuus on usein hedelmällinen tarkastelupiste.

Aikoinaan tämä asenne varmaankin saattoi olla kova juttu, mutta nykyäänhän se on valtavirtaa, mistä voi vakuuttua ns. laatulehtiä selaamalla. Tosin katolisuuskin nähdään niissä nykyään vain epäkohtana.

Salmisen kanssa oli sikäli toisin, että hän uskoi katoliseen kirkkoon, joskaan ei nyt oikein Jumalaan, joka on muutenkin turhan vaikea aihe ihmisaivoille. Onhan se katolisuus ainakin pittoreskimpaa ja mystisempää eivätkä siellä prelaatit ole niin toivottoman uskonnottomia kuin luterilaiset. Katolisuus on säilyttänyt jotakin uskonnosta.

Mitä suomalaisuuteen ja Snellmaniin tulee, kyseessä oli Salmisen silmin taas yksi nationalismin muoto, jossa pyrkimys yhtenäisvaltioon on tosiasiassa väkivaltaa ja ruotsinkielisyys oli kadotettu aarre, jota syrjimällä suomalaisuus oli menettänyt suuren osan mahdollisuuksistaan.

Kadotettu paratiisi oli sen sijaan monikielinen Viipuri, jossa kaikki olivat luontevasti tasa-arvoisia ja josta esimerkiksi Jac Ahrenberg on niin kauniisti todistanut.

Sattumoisin Ahrenberg ei kyllä suinkaan ollut sokea tuon monikielisyyden ongelmille eikä sille, että siinä miljöössä esimerkiksi juuri ruotsinkielisyys herätti närää kaikkien muiden kieliryhmien piirissä. Kymijoen takaista herrasväkeäkin saatettiin nimittää ruotsalaisiksi koiriksi.

Toki jokaiselle on sallittava hänen omat kuvitelmansa paratiisista. Salmisen päässä kummittelivat keskiajan muslimivaltiot suvaitsevaisuuden malliesimerkkinä eikä hän nähnyt aiheelliseksi syventyä dhimmien niissä mahdollisesti kokemiin ongelmiin. Omana aikanamme Ahvenanmaan autonomia nousee hänen teksteissään esille suvaitsevaisuuden malliesimerkkinä, mitä ei himmennä sikäläinen suhtautuminen suomalaisuuteen.

Epäilemättä Ahvenanmaan asema onkin kelvollinen esimerkki suurimmalle osalle ihmiskuntaa ja ettei totuus unohtuisi, se todistaa nimenomaan suomalaisten suvaitsevaisuudesta eikä ahvenanmaalaisten.

Sille hyvä paralleeli on Suomen suuriruhtinaskunnan asema Venäjän keisarikunnan yhteydessä. Siinä sitä olisi ollut esimerkkiä niin Englannille, Ranskalle ja Saksalle Espanjasta ja Italiasta puhumatta. Mutta sen sijaan nousi otsikoihin suomalaisten kokema sorto. Ja koettinhan sitä, mutta ei siitä nyt sen enempää.

Poimin Salmisen kirjan Yliopiston kirjaston poistohyllyistä, joissa taas oli suuri määrä hyvin tasokasta ja ainakin sivistyneeksi pyrkivän ihmisen kannalta tärkeää kirjallisuutta (miksi?).

Tällä kertaa minua kiinnosti siinä erityisesti tämä ajan riento: miten tuon niin lähellä olevan aijan näkökulma asioihin poikkesi nykyisyydestä?

Tekniikan alalla ei suuria muutoksia ole sen jälkeen tapahtunut: kännykät ja Nokia olivat silloin kova sana ja internet yhdisti ihmisiä ja mantereita. Öljykriisi kuului jo parinkymmenen vuoden takaiseen menneisyyteen ja ekologinen tietoisuus kuului arkipäivän taustatekijöihin. Hihhuleita tietenkin myös oli, mutta ainahan niitä on.

Ruotsinkielen asema pääkaupungissa huolestutti kirjoittajaa. Helsinkihän oli voittopuolisesi ruotsinkielinen aina 1800-luun loppuun saakka ja venäläisyydenkin osuus oli merkittävä silloin, kun kaupunki oli vielä pieni. Vuonna 1970 ruotsinkielisiä oli enää vähän yli kymmenen prosenttia ja vuonna 2003 vain kuutisen prosenttia.

Väestösuhteissa oli siis nopeasti tapahtunut täydellinen vallankumous ja ruotsi oli jäänyt vain pienen vähemmistön kotikieleksi. Muistan muuten hyvin itsekin, että ruotsin asema julkisessa tilassa oli paljon nykyistä merkittävämpi vielä vuonna 1965 kun tulin Helsinkiin opiskelemaan.

Mutta aivan uusi ilmiö oli vuonna 2003 kaupungin monikielistyminen, joka oli tapahtunut erittäin nopeasti. Kuudella prosentilla helsinkiläisistä oli nyt jokin muu äidinkieli kuin ruotsi tai suomi ja noita muita kieliä oli jo peräti 86 erilaista.

Kyseessä oli todellinen monikulttuurinen valllankumous, jonka jyrkkyys korostui kun muistaa, miten hiljattain venäjäkin oli Helsingissä ollut vain muutamien satojen ihmisen äidinkielenä. Nyt oli mainittu luku 33000, joista 80% oli Venäjän kansalaisia. Venäjälle vaadittiin jo virallisia oikeuksia ja mainittiin, että se oli jo vanhastaan syvästi juurtunut Suomeen…

Asia huolestutti kirjoittajaa ja hän varoitti, että ellemme huolehdi näistä uussuomalaisista, olemme pian samassa sairaassa umpikujassa kuin Viro ja Latvia. Niinpä niin, monikulttuurisuus saattaa olla onni ja rikkaus, mutta ei se ilmaista ole, havaitsi jo Salminen.

Orientalismiin taipuvana kirjoittaja kävi tunnelmoimassa Istanbulissa ja totesi Aasian lumon ja pelottavuuden. Kemalilainen maallisuus ja erdoganilainen islam olivat huterassa tasapainossa, mutta eikö Turkin tulo EU:hun voisi olla alku koko islamin maltillistumiselle…

Paljon oli toiveita tulevaisuudelle, jos oli pelkojakin. Vanhat, niin maanmainiot ja peräti tsaarinaikaiset makasiinit olivat uhattuina musiikkitalon tiellä. Guantánamo symbolisoi oikeusajattelun rappiota ja Irakin sota avointa mielivaltaa ja raakuutta. Ennätyskuivuus kiusasi Eurooppaa ja sen pelättiin olevan yhteydessä niin sanottuun kasvihuoneilmiöön.

Sitä paitsi eurooppalaisuus hiipui: Saksalaisten määrä laskisi 80 miljoonasta 50:een vuosisadan loppuun mennessä, kertoi Deutsche Bankin ennuste, vaikka maahan tulisi 250000 emigranttia vuodessa…

Pelkään pahoin, että tässä oli nyt desimaalivirhe, mutta kirjoittaja oli joka tapauksessa sitä mieltä, ettei Euroopan olisi mahdollista elättää 75 eläkeläistä sataa työllistä kohden Nyt suhde oli 35:100. Ehkäpä eurooppalaiset pian saisivat murehtia sitä, ettei turkkilaisia tule riittävästi.

Ja sitten oli tämä ekologia: Miten saada miljardi kiinalaista luopumaan oman jääkaapin unelmasta? Mukavuuden vaatimuksemme kasvavat koko ajan, sanoipa Kioton sopimus mitä hyvänsä, toteasi kirjoittaja.

Noilla kiinalaisilla alkaa jo olla jääkaappi kullakin ja lisäksi vielä siellä päivittäin herkkuruokia, tallissa auto, kaapissa muotivaatteita ja niin edelleen. Nyt odotamme vain, että ne tulossa olevat neljä miljardia uutta afrikkalaista pääsevät samaan.

Kullakin ajalla on omat huolensa. Salmisella ne olivat paljolti samoja, jotka nytkin ovat edessämme. Perverssi tapa niihin reagoimiseksi olisi ottaa riski ja yrittää pelastaa maailma tuomalla ehdoin tahdoin kolmas maailma tänne pohjoiseen tapojamme oppimaan.

Kirjoittajalla oli taipumusta haksahdella tällaisiin utopistisiin ratkaisuihin, mutta ei hän ainoa ollut aikanaan. Kukapa ei muistaisi sitä Salmisenkin mainitsemaa lukua 1,8 miljoonaa. Se oli Suomeen tarvittavien emigranttien määrä, jos talouskasvu haluttiin pitää ennallaan.

Nykyään ei tuollaisia lukuja enää esitetä ja syynä lienee myös se, ettei sitä uskalleta tehdä. Ilmeisesti on myös aidosti herätty ymmärtämään, että asian kaikinpuoliset seuraukset eivät olisi missään suhteessa sillä saavutettavaan hyötyyn.

Mutta kirjoitus on yhä seinällä. Eivät pelkkä vihreys ja tuulentuvat vie nyt minnekään muualle kuin ojasta allikkoon. Tulevaisuus on tosiaankin vakava juttu eikä siitä kannata lyödä halpaa poliittista mynttiä.

Salmisen kaltaisia, hieman tuulella käyviä haihattelijoita on myös hyödyllistä muistaa. Hekin osaltaan osoittavat, että mielipideilmasto muuttuu hitaasti, mutta muuttuu kuitenkin. Siperia opettaa, kuten sanotaan.

 

What do you want to do ?
New mail

18 kommenttia:

  1. Salmisen kirjasta, taisi olla "Aleksandrian muisto", oivalsin, miten kuvakieltokulttuurin kognitiosta kokonaan puuttuu ratkaisevia tajunnallisia palasia -- niitä joiden varaan syvyysperspektiivin ja ajan hahmottaminen perustuu. Hänhän kuvasi moskeijoita koristavia ornamentteja jotenkin tyyliin "turhaan saa silmä etsiä fokusta loputtomasti toistuvien kuvioiden..." jne. Hän taisi kuitenkin pitää sitä vain viehättävänä erilaisuutena ymmärtämättä kuvakieltokulttuurin kognitiivista amputaatiota. -- En voi varmistaa asiaa, koska lähetin kirjan aikoinaan Salmiselle takaisin, sillä se oli mielestäni anteeksianatamattoman huono. Tai syynä saattoivat olla Salmisen jotkut lausunnot julkisuudessa -- joista ehkä nyt saattaisin olla itse ihan samaa, siis itseni kanssa eri mieltä.

    Mitä kirjoihin yleensä tulee, ne katoavat maailmasta, eikä niitä tarvitse edes "Fahrenheit 451"n mallin mukaan polttaa poliittista korrektiutta vaalivan palokunnan toimesta. Ne katoavat, koska lukutaidon kognitio katoaa, ja palaamme kuvaruudun ja retoriikan maailmaan. Eurooppalaisen uuden ajan koko sivistyksen alkuehdot laukeavat kuin hyppysellinen nuuskaa avaruuteen, ja sen jälkeen olemme totisesti samassa yhdenvertaisessa rivissa ornamenttimaailman kanssa. McLuhan ja Postman yrittivät potkia tätä putkea vastaan, mutta ilmeisen turhaan.


    VastaaPoista
  2. "Kemalilainen maallisuus ja erdoganilainen islam olivat huterassa tasapainossa, mutta eikö Turkin tulo EU:hun voisi olla alku koko islamin maltillistumiselle…"

    Ihan siinä missä Bush nuoremman sodat olivat demokratian leviämiseen lähi-Itään tai naisten oikeuksille Afganistanissa. Kyllähän maailmaan haihatteluja mahtuu.

    Toisaalta ymmärrän Salmista: kun lukee Tuhatta ja yhtä yötä tai arabialaisia runoilijoita, ei voi muuta kuin puistella päätään nykyisten salafistien edessä.

    "Salmisen päässä kummittelivat keskiajan muslimivaltiot suvaitsevaisuuden malliesimerkkinä eikä hän nähnyt aiheelliseksi syventyä dhimmien niissä mahdollisesti kokemiin ongelmiin."

    Täytyy nyt muistaa, että islamin historiassa on ollut jaksoja, jolloin siellä on valinnut paljon suurempi suvaitsevaisuus kuin keskiajan tai uuden ajan alun Euroopassa. Kun lukee Grimbergin Kansojen historian osan Uskonsotien aikakauden, niin ei voi kuin todeta, että osattiinpa sitä täälläkin. Siihen ei kuitenkaan jääty, miksi sama ei aikaa voittaen (300-400 vuotta) voisi tapahtua islamilaisessa maailmassa. Paradoksaalisesti se edellyttää salafistien voittoa: vasta valtansa vakiintunut liike alkaa rappeutua ja menettää ehdotonta uskonvarmuuttaan. Itse asiassa näin on jo monta kertaa tapahtunut siellä (700-luvun umajadi- ja 900-1200-lukujen abbasidi-kalifit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi pitäisi tapahtua "saman"? Islam ihan itse ilmoittaa olevansa aggressiivinen valloitususkonto? Miksi uskonnon ylipäätänsä pitäisi kesyyntyä ja kuohiintua länsimaiselle liberaalille kelpaavaksi lällyfiilistelyksi? Kyseessä kuitenkin _on_ maailmankaikkeuden perusolemusta koskeva erittäin voimakas väite, eikä mikään pikantti lisämauste urbaanien sekuläärien piristykseski.

      Poista
    2. Käsitys omasta "länsimaisesta maallistumisestamme" on myös harhaa. Keskiajan depersonalisaation unesta herääminen oli vahva vastaliike joka emergoi uusia kognitiivisia ominaisuuksia -- se ei siis ollut mikään sakeita taikauskotaipumuksia aineellisen hyvinvoinnin houkutuksilla laimentava "maallistumisen" tapahtuma.

      Vertailut totaalisesti eriperusteisten kulttuurien välillä ovat houkuttelevia mutta pahasti harhaisia. Oman eurooppalaisen perintömme sisälläkin on aika vaikeaa hypätä yli aikakausien ja tavoittaa aikalaisajattelujen kulloisiakin ehtoja. Emme me mitenkään täydellisesti pysty eläytymään keskiajan depersonaölisaatioon, saati sitten vaikkapa antiikin romaalaisten psyykkisiin rajatiloihin -- niin hieno kuin Fellinin "Satyricon" elokuvana onkin -- tai institutionalisoituun itkuun ja nauruun, tai kreikkalaisten ideamaailmaan.

      Durkheimilainen sosiologia ja käsitykset esimerkiksi moraalilaatujen eroista voivat hieman auttaa eläytymistä. Siinäkin sanoma on sama: eri kehitystasoilla olevia ja eriperusteisia kulttuureja ei voi mitenkään sulattaa toisiinsa. Valitettavasi se maan johtava "Sanoma" viis veisaa sosiologiasta tai ihmistieteistä ylimalkaan.





      Poista
    3. "Miksi uskonnon ylipäätänsä pitäisi kesyyntyä ja kuohiintua länsimaiselle liberaalille kelpaavaksi lällyfiilistelyksi?"

      Jotta voisimme tarttua toinen toisteme käsiin ja elää rauhanomaisesti rinnakkain. Tietenkin on toinenkin vaihtoehto...kutsukaamme sitä Punahilkka ja susi -skenaarioksi. Siinä kysymys on ytimekkäästi "kuka kenet".

      Poista
    4. Keskiaikainen depersonalisaatio? Mitä se on? Tarkoitatko uusplatonisia vaikutteita varhaisten kirkkoisien teoksissa?

      Poista
  3. "Katolisuus on säilyttänyt jotakin uskonnosta."

    Katolisuudessa on nykytermillä resilienssiä luterilaisuuteen verrattuna. Vain Päivi Räsänen ja pienet herätysliikkeet edustavat alkuperäistä luterilaisuutta (sola scriptura).

    Minulla on muistikuva, että Salminen olisi ollut ortodoksi, ainakin hän kirjoitti Bysantista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän tunnusti ihan Rooman uskoa vaikka Bysanttia ihailikin.

      Poista
  4. "Mutta kirjoitus on yhä seinällä. Eivät pelkkä vihreys ja tuulentuvat vie nyt minnekään muualle kuin ojasta allikkoon. Tulevaisuus on tosiaankin vakava juttu eikä siitä kannata lyödä halpaa poliittista mynttiä."

    No, se taisi vielä olla sitä Historian Lopun jälkeistä aikaa se, taikka ainakin jonkinlaista jälkikaikua. Tuo Historian Loppuhan taisi, ainakin näin jälkiviisaasti katsottuna, olla kutakuinkin 10 vuoden mittainen, aina Neukkulan romahtamisesta Kaksoistornien romahtamiseen. Joten eipä siitäkään aivan tuhatvuotista valtakuntaa tainnut syntyä... No, Veikko Huovinen on varsin osuvasti määritellyt tuon jälkiviisaan silmän paikan, joten eipä siitä puolesta sen enempää.

    Toisaalta, tuollaiset omaan aikaansa sidotut kuvaukset mahdollisen tulevaisuuden spekulointeineen ovat sikäli kiintoisiakin, että ne voivat (ainakin parhaassa tapauksessa) avata oman aikakautensa maailmankuvaa ja sen taustoja, olkoonkin että varsinkin ne toteutumatta jääneet ennustukset saattavatkin jälkikäteisessä katsannossa vaikuttaa narrimaisilta.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. ”Epäilemättä Ahvenanmaan asema onkin kelvollinen esimerkki suurimmalle osalle ihmiskuntaa ja ettei totuus unohtuisi, se todistaa nimenomaan suomalaisten suvaitsevaisuudesta eikä ahvenanmaalaisten. Sille hyvä paralleeli on Suomen suuriruhtinaskunnan asema Venäjän keisarikunnan yhteydessä. Siinä sitä olisi ollut esimerkkiä niin Englannille, Ranskalle ja Saksalle Espanjasta ja Italiasta puhumatta.”

    Ensimmäisen Maailmansodan aikana ehdotettiin periaate kaikkien kansojen itsemääräämisoikeudesta. En nyt ihan tarkkaan muista mistä maasta tämä hullu oli. Ehkä Lontoosta.

    Lenin tarttui tähän periaatteeseen heti tuoreeltaan. Keisari-Venäjän rumasti sortamat lukuisat kansat ja heimot saivat ihanan viestin, että jos he kannattavat bolshevikkejä, niin tulevan Bolshevikki-/Neuvostoliiton kansat saavat oikeuden erota tarvittaessa Bolshevikki-/Neuvostoliiton valtiosta itsenäiseksi valtioksi milloin vain haluavat. Neuvostoliitto perustettiin riemuiten vuonna 1922.

    Keisari-Venäjän rumasti sortamat lukuisat kansat ja heimot eivät silloin tienneet, että heidän kohtalona on rakentaa Kommunismia Moskovan Herroille. Kun näiden kansojen ja heimojen älymystö ymmärsi tämän oopperan juonen, niin oli jo Stalinin tehtävänä tuhota tämä ”porvarillinen luokka” oikein juurta jaksain, ja sitä tehtiin monta kymmentä vuotta.

    Eikä ole mikään ihme, että Venäjä on teknologisesti takapajula (paitsi ydinaseita) yhä vieläkin. Takapajula myös poliittisesti, koska sillä on vain Putinin aivomuodostelmat ja Valko-Venäjän Lukashenkan rajaton rakkaus.

    VastaaPoista
  6. höyrymaggara rahalla3. syyskuuta 2020 klo 16.34

    Kirjoja hävitetään maggaratehtaassa eli entisessä Helsingin yliopistossa sen vuoksi, että kirjojen säilyttäminen ja luettaminen ei kuulu maggaratehtaan ydintoimintoihin toisin kuin yliopistossa.

    Maggaratehtaassa tuotetaan tasalaatuista massaa ja noudatetaan jonkinlaista perverssiä versiota liikekirjanpidosta. Ei siis kannata odottaa että tilanne enää paranisi sille tasolle, mitä sivistysyliopisto oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän karkea, mutta sitä osuvampi kuvaus alma materistä. Pitkälle on tultu entisestä sivistysyliopistosta. Toisaalta pitäpä muuta voi odottaa yhteiskunnassa, joka haluaa "maggaraa" eikä sivistystä; yliopisto - niinkuin kaikki instituutiot - aikakautensa peilikuva. Eikä sovi syyttää peiliä, jos...

      Poista
  7. ”Suomen suuriruhtinaskunnan asema Venäjän keisarikunnan yhteydessä. Siinä sitä olisi ollut esimerkkiä niin Englannille, Ranskalle ja Saksalle Espanjasta ja Italiasta puhumatta.”

    Venäjän asiantuntijuus on tärkeä asia. Ukrainalaisilla tämä Venäjän asiantuntijuus on peräisin Nikolai Gogolilta: Kuolleet sielut -romaanin viimeiset rivit luovat kuvan troikalla hurjaa vauhtia kiitävästä Venäjästä, joka talloo kansoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuka talloi kansoja?

      Ihmiset jotka pyörittivät järjestelmää tai sen osaa, niin Tsaari kuin hänestä kaukana olevat virkamiehet jotka kokivat Jumalan olevan niin korkealla, että erilainen korruptio oli suotavaa Tsaarin ja Jumalan olinpaikkojen takia.

      Aateliset ja tilanherrat, myöhemmin ylempi keskiluokka eli "porvaristo" joka pyöritti isoja yrityksiä.

      Armeija jossa pennalismi oli ehkä tärkein asia ja muulla ei ollut niin väliä. Ennen vuotta 1914 armeija kokonaisuutena oli "rikki", osittain huonosti harjoitettu, lähes täysin huonosti johdettu. Toipuminen "Japanin sodasta" oli edelleen kesken kun seuraava rähinä alkoi.

      Tekniikassa Venäjä oli jossain määrin edellä joitain muita maita, esimerkiksi öljyn käyttö energianlähteenä tai jotkin lentoaseen sovellukset tai jotkin muut yksityiskohdat, mutta laaja maa oli kokonaisuutena pahasti jäljesssä useimpia muita maita.

      Kirkon asema "tallaajana" oli myös merkittävä, mutta kaiken aikaa se on ollut myös liima jolla tilkkutäkki-maata voidaan ohjata.

      Kirkon tilalle ei ole oikeasti pystynyt tai saanut tulla mitään muuta merkittävää - jopa 'isä aurinkoinen' epäonnistui. Tarkoitus jälleen pyhitti keinot.

      On kuitenkin muistettava, että kaikissa "länsimaissa" oli isompia tai pienempiä alueita joilla kehitys oli hidasta.

      Sinänsä teollisuus yksinään ei ole koskaan taannut minkään maan asukkaille hyvää elämää ja teollistuneisuuden käyttö mittarina kertoo vain mittarin olevan rikki.

      Muutakin tarvitaan kuin tehdas ja siellä työskentelevä väki ja yhteisön mahdolliset "lieveilmiöt" - mitä ne sitten ovatkaan tai kuinka paljon niitä onkaan.

      +

      Tsaarien jälkeen muut talloivat samoja kansoja, Puolassa maa-aateli ja muut silmää tekevät itsenäisyyden tiputtua syliin ja sen tiimoilta käytyjen konfliktien jälkeen.

      Täällä meillä jokin osa kansasta koki olevansa "porvarien" tai "kapitalistien" tallomia.

      Venäjällä ja muissa Neuvostoliiton osissa valtta sai ja otti ja yritti pitää pesue kaikenlaisia "Leninin huligaaneja", osa yritti tosisaan muuttaa yhteiskuntaa jollakin tavalla paremmaksi, osalle riitti palttoon koon kasvaminen navan kohdalta.

      Länsimaisten tahojen - ihmiset ja yritykset - valmius olla orjuuttamassa väkeä Neukkulassa on yksi asia josta ei mielellään puhuta. Sitä ei saisi olla olemassa. Kuitenkin monien pankkiteollisuuden jäsenten - mm. Aschberg Ruåtsista - asema tässä on kiistaton.

      Samoin Armand Hammer tai Henry Ford.

      Useimmiten täällä lännemmässä liukuhihnojen ja vastaavien avulla tapahtuva tuotannon optimointi on ristitty "taylorismiksi".

      Neukkulassa nimitys "fordisma" eli "fordismi" vaikuttaa olleen yleisempi eli kyseinen henkilö olisi ollut tehokkuusajattelun henkilöitymä.

      +

      On kuitenkin muistettava että kaikissa maissa enemmistöksi tai vahvemmaksi tai oikeutetummaksi osapuoleksi itsensä mieltävä ryhmä on ollut taipuvainen tallomaan toista ryhmää.

      Venäjää ja Neukkulaa on mukava syyttää ja väittää niiden olevan ainoita, mutta niinhän asia ei ole.

      Mittasuhteet vain ovat niin massiiviset ja osalle asioista löytyy kirjallisia lähteitä jotka ovat tietyin varauksin luotettavia. Monista asioista on mahdollista saada henkilöhistoriallista - anekdootti - lähdemateriaalia.

      Vain Kiina ylittää tappoluvut absoluuttisesti, mutta tarkkojen lukujen saaminen ei ole mahdollista kummastakaan.

      (Jtk)

      Poista
    2. (Jatko)

      Toinen maailmansota on vieläkin osittain purkamatta auki. Jostain osui silmiin seikka tai väite että pelkästään Kiinassa olisi menehtynyt noin 50 miljoonaa ihmistä Japanilaisten käsissä tai miehityksen takia.

      Jos luku on suuruusluokaltaan oikea, niin sen rähinän kuolonuhrien määrä olisi reilusti yli 100 miljoonaa.

      Toki miten sota ajoitetaan? Onko Kiinaa vastaan käyty sota ollut kokonaisuudessaan osa Toista Rähinää vai ei.

      Ehkä olisi parempi puhuakin kahdesta sodasta yhtenä kokonaisuutena ja sanoa, että sotaa käytiin eri tavoin eri vaiheissa, taloussotana, miehityksinä, diplomatian keinoin ja valitettavasti myös aselllisen konfliktin eri muodoissa.

      Motiivina on ollut mm. pelon herättäminen kärsijöissä ja saman pelon siirtyminen seuraviin polviin. Samoin rajaton ahneus on ollut hyvin iso tekijä. Nämä motiivit ovat helpoimmin ymmärrettäviä ja muitakin taitaa löytyä pinnan alta.


      Poista
  8. "antti k. 4. syyskuuta 2020 klo 11.16"

    Nimimerkki antti k. on loistava esimerkki siitä, miten ei saa ymmärtää Gogolin kieltä ja kuvia. Palataan asiaan myöhemmin, puuro palaa pohjaan.

    VastaaPoista
  9. ”Nikolai Gogolin Venäjän asiantuntijuus”

    Kirjailija Nikolai Gogolin Venäjän asiantuntijuus/ymmärtäminen alkoi varmaankin 1700-luvun alun Pohjolan sodan tiimoilta/ja pohjautuu siihen. Silloin viekas Pietari Ensimmäinen ehdotti typerälle kuninkaalle Kaarle XXII:lle järjestää ratkaiseva taistelu Ruotsin ja Venäjän välillä Ukrainan aromailla. Typerä Kaarle XXII rakasti itseään varmaankin niin paljon, että hänellä ei ollut edes vakoilu-/tiedustelujoukkoja. Kaarle suostui heti.

    Kun Kaarlen joukot pääsivät Ukrainan Pultavan alueille taistelemaan Pietari I:n joukkoja vastaan, heidän piti kulkea satoja kilometrejä päästääkseen sovitulle Pultavan kentälle. Matkan varrella kaikki ukrainalaiset kylät oli poltettu maan tasalle ja tyhjennetty väestöstä, kaivot oli myrkytetty.

    Pultavan taistelun seurauksena Keisari Pietari I voitti, mutta ukrainalaiset saivat kärsiä siitä vuosisatoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se Kaarle XII niin typerä ollut kuin esitit, sotilas-poliittisessa umpikujassa vuonna 1708 vain. Jos haluat tietoa luulojen sijasta lue Enlundin Pultava tai edes Olli Bäckströmin Skeptinen alkemisti -blogin 1.3.-20 Uusia näkökulmia Pohjan sotaan 1700-1721.

      Poista

Kirjoita nimellä.