Totuudella on väliä

 

Hyvät valheet

 

Tämän päivän hesarissa kerrottiin lehden saaneen langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta, mikä jo sinänsä on olosuhteisiin nähden yllättävän harvinainen asia.

Päätöstä koskevassa uutisessa kerrottiin, että lehti oli aluksi kieltäytynyt korjaamasta uutistaan, jonka mukaan selkärankaisista lajeista olisi viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana kuollut sukupuuttoon peräti kaksi kolmasosaa (!).

 Lehti kieltäytyi sen jälkeen korjaamasta juttuaan tavalla, joka olisi poistanut syntyneen olennaisen väärinkäsityksen. Verkkojutun korjauksessa viivyteltiin eikä painettuun lehteen päästettyä ankkaa korjattu lainkaan.

Esitetyn, täysin mielettömän väitteen lähteenä oli WWF, World Wildlife Fund, joka on ennenkin kunnostautunut esittämällä vääriä väitteitä, ilmeisen tietoisesti.

Olin taannoin tilaisuudessa, jossa minua asiantuntevammat kertoivat maailman luonnon monimuotoisuuden tilasta ja siitä lajikadosta, joka vähintäänkin on uhkaamassa, ellei nyt sitten vielä olekaan toteutunut.

Tulin ainakin itse vakuuttuneeksi siitä, että koko asiaa liioitellaan villisti ja siinä myös täysin tietoisesti valehdellaan.

Se, että lajien määrä ja suhteellinen osuus maapallolla koko ajan muuttuu, on väistämätön asiain tila. Emme voi palauttaa dinosaurusten aikaista tilannetta, vaikka haluaisimme, emmekä edes sadan vuoden takaista.

Sivumennen sanoen, sadan vuoden takainen tilanne ei selkärankaisten villieläinten kohdalla ollut Suomessa ja sen edustaman luontotyypin alueella kovinkaan hääppönen. 1800-luvun lopulla sellainenkin eläin kuin hirvi oli meillä erittäin harvinainen ja hyvin lähellä sukupuuttoon kuolemista. Susia sen sijaan oli runsaasti ja ilmeisesti juuri tämä oli aiheuttanut hirvien ahdingon. Eihän niitä saanut metsästää.

Maassamme ei myöskään ollut juuri lainkaan peuroja, eikä ollenkaan villisikoja. Jäniksiä ja metsäkanalintuja näyttää kyllä olleen nykyistä enemmän. Mutta kuinkapa ihminen pystyisi edes päättelemään, saati määräämään, minkä lajin edustajia saa mitenkin paljon olla. Metsästäjäjärjestöt toki sitäkin yrittävät.

Ihminen muuttaa luontoa, kuten eläimetkin. Yhteistyössä se onnistuu joskus niin hyvin, että kokonaiset suuret alueet muuttavat luonnettaan. En sano, että ne menettäisivät alkuperäisen luonteensa, sillä eihän sellaista ole eikä voikaan olla.

Kreikan metsät hävisivät lampaiden laiduntamisen takia ja Lapin metsät näyttävät olevan vaarassa ylettömien porolaumojen takia. Myös metsien muuttaminen pelloiksi on mahdollistanut ihmislajin suuren lukumääräisen kasvun erilaisten villieläinten samaan aikaan menettäessä asemiaan kesytetyille lajeille.

Mutta edes autiomaa ei ole tyhjä eläimistä, siellä vain viihtyvät toisenlaiset eläinlajit kuin aarniometsän ryteiköissä. Kävin kerran Takla-Makanin autiomaan reunoja kiertämässä ja minuun tekivät suuren vaikutuksen ne valtavat kotkaparvet, jotka leijailivat jopa suurkaupunki Ürümqin yllä. Tyhjältä näyttävä autiomaa oli täynnä käärmeitä ja jyrsijöitä, joita yläilmoista oli helppo saalistaa.

Kun ajattelen maassamme parhaillaan mahdollisesti tapahtuvaa luontokatoa, tekisi mieleni saada siitä edes jotakin luotettavaa tieto. En pysty havaitsemaan oikeastaan yhtään lajia, jonka tilanne herättäisi huolestumistani. Monet lajit ovat sen sijaan suuresti virkistyneet ja vaikka jotkut ilmaston lämmetessä vetääntyvät kohti pohjoista, tulee niiden tilalle etelästä uusia. Mikä olisi sen luonnollisempaa?

 Jos jokin laji on niin sanotusti uhanalainen tämän maan rajojen sisällä, ei se välttämättä ole sitä muualla. Miksi ihmeessä juuri meillä pitäisi olla mahdollisimman runsaasti esimerkiksi susia? Niitähän maailmassa riittää enemmän kuin tarpeeksi niillä alueilla, jotka ovat niille suotuisia, kuten vaikeapääsyisissä vuoristoissa.

En minä mikään luontoekspertti ole ja tyydyn sen sijaan ihmettelemään sitä auliutta ja myötäsukaisuutta, jota erilaiset alarmistit saavat osakseen kirjoittaessaan luontokadosta aivan päättömiäkin kauhujuttuja. Vaikka ne tiedettäisiin vääriksi, ei niitä millään haluta korjata ja tämä on se asia, josta nyt tässä haluan jotakin sanoa.

Muistan, miten Tiedonantaja-lehden edustaja, muistaakseni päätoimittaja, tuli jossakin yhteydessä sanoneeksi, että kommunismi on niin hyvä asia, että sen hyväksi sopii kyllä valehdellakin. Itse asiassa tuo ideologia lähti siitä, että tuon ainoan oikean asian puolesta sopi valehdella aivan miten paljon tahansa, koska kaikki, mikä edisti asiaa, oli hyvästä aivan samoin kuin kaikki, mikä sitä haittasi, oli pahasta.

Asian niin sanoakseni syvimmässä mielessä valhe muuttuikin siis totuudeksi. Sellaista alkemiaa ne 70-luvun edistykselliset harjoittivat ilmeisen hyvällä omallatunnolla.

Asiain tila näyttää säilyneen ennallaan, vaikka aate on muuttunut. Kaiken takana näyttää olevan jonkinlainen totalitaarinen psykologia, jollaista sodanjälkeiset tutkijat ja intellektuellit hahmottelivat natsien kannattajille. He kuitenkin yleensä asettivat kommunistiseen vallankumoukseen pyrkivät ääriainekset pahojen natsien vastakohdiksi, mikä tietenkin vei pohjan koko asialta.

Olisipa somaa, jos nekin, jotka mielestään ovat nyt maailmaa pelastamassa niin vanhalta tutulta lämpenemiseltä kuin ikuiselta lajien muutokseltakin, pystyisivät suhtautumaan asiaansa aivan rauhallisesti ja rationaalisesti.

En usko, että ihmiskunta tarvitsee hysteriaa osatakseen tehdä parhaansa villin luonnon muutosten pitämiseksi järjellisissä rajoissa, vielä vähemmän se tarvitsee valehtelua tuon päämäärän hyväksi. Kaiken maailman elokapinoitsijat tarvitsisivat ennen muuta täyspäistä ja tasapainoista tietoa siitä, mitä on tapahtumassa ja viileää pohdintaa siitä, mitä sen takia kannattaa tehdä.

WWF on jo silloin tällöin jäänyt kiinni valehtelusta, eikä osoita katumuksen merkkejä. Se on myös päättänyt, ettei ihmiskunta tarvitse ydinvoimaa, mikä on ilmeisen järjenvastainen kanta, eikä liity ainakaan millään myönteisellä tavalla villieläinten menestykseen maapallolla.

Hesarin kaltaiset muodikkaat aviisit taas näyttävät sitoutuneen oman agendansa ajajiksi ilmoittautuneisiin järjestöihin samaan tapaan kuin surullisen kuuluisa Tiedonantaja Moskovan evankeliumiin aikoinaan. Aikana, jolloin sanomalehdillä on yhä kovempia kilpailijoita, tämä on vaarallinen linja ja pelkäänpä, että sellainen tekee ainakin itse noista lehdistä uhanalaisia.