Idän nopein ja Suomi-talo

 

Suomi-talo

 

Muuan venäläinen ystäväni ja suuri Suomen ystävä kirjoitti juuri facebookissa Suomi-talon 178-vuotispäivästä. Suurella Tallikadulla (Bolšaja konjušennaja) sijaitseva kortteli on itse asiassa lähes kokonaan suomalainen aina naapurikadulle, Pienelle tallikadulle saakka.

Suuren tallikadun suomalainen Pyhän Marian kirkko saa nimittäin siellä naapurikseen ruotsalaisen -itse asiassa ruotsinkielisen- seurakunnan Pyhän Katariinan kirkon. Sen seurakuntaan kuului aikoinaan myös tuhansia suomalaisia.

 Pyhän Marian laaja kirkkokartanokin vuokrattiin ja sittemmin jopa ostettiin Suomen Pietarin instituutin ja erilaisten suomalaisten firmojen ja edustustojen käyttöön. Rakennuksessa toimi myös suomalainen koulu.

 On lohdullista, että kirkko sentään on yhä suomalainen. Muuten taloa hallinnoi joiku venäläinen firma ja siinä kuuluu toimivan business-keskus, jolla on kansainvälistä käyttöä -kenties Aasian ja Afrikan suuntaan, en tiedä.

Tässä talossa en koskaan työskennellyt, mutta olin läsnä, kun se juhlallisesti remontin jälkeen taas avattiin Suomi-talona. Sitä vihkimässä olivat Putin ja Matti Vanhanen.

 Kutsuvieraista ne, jotka jonkin mielestä kai eivät olleet kaikkein terävintä kärkeä (mukana kuitenkin oli eremitaasin johtaja Piotrovski ynnä muita…) saivat katsella oven takaa, kun nuo korkeimman tason herrat siirtyivät yläkertaan juhlistamaan tapahtumaa. Noista kahdesta tosin näkyi vain Vanhanen. Pikku Putinin pää ei yltänyt kyllin korkealle.

Paikka on jopa koko Suomen historiassa merkittävä, sillä siellä toimi 1800-luvulla koulu, jota voidaan pitää Suomen ensimmäisenä suomenkielisenä oppikouluna. Opettajiin kuului muun muassa Uno Cygnaeus, joka sittemmin toimi pappina Venäjän Alaskassa. Siellähän oli paljon suomalaisia, jopa kaksi kuvernööriäkin, Furuhjelm ja Etholén.

Useampikin venäläinen Suomen ystävä muistelee netissä nyt kaiholla sitä aikaa, jolloin Suomen ja Venäjän välillä vallitsivat normaalit suhteet ja suomalainen siirtokunta Pietarissa oli suuri ja dynaaminen.

Pietari oli Helsingistä vain muutaman tunnin junamatkan päässä ja ”suomalainen Pietari” alkoi taas kasvaa ja kukoistaa, kuten joskus autonomian aikoina.

Tuntuu lähes uskomattomalta, että kaikki tämä, joka taas kerran tuntui olevan ikuista, äkkiä ja varoittamatta sitten loppui. Kuin veitsellä leikaten.

Putinilainen komento, joka uskotteli ja yhä uskottelee itselleen ja muille ”tietävänsä enemmän” tästä maailmasta, osoittikin olevansa täysin mielettömien kuvitelmien vallassa.

Hyökkäys Ukrainaan ei muodostunutkaan ”erikoisoperaatioksi”, vaan kulutussodaksi, joka tuottaa tekijälleen valtavia kustannuksia niin ihmishengissä ja moraalisesti kuin kulttuurisesti ja taloudellisesti.

On mahdollista, että sota loppuu sellaisella tavalla, että Putin pystyy esittämään sen ”voittona”. Mikäli näin käy, on maailma saanut jälleen uudenlaisen käsitteen käyttöönsä.

 Antiikista tunnemme Pyrrhoksen voiton. Suokoon Luoja, ettei maailma joudu vielä näkemään ”Putinin voittoa”, joka merkitsee koko kansainvälisen yhteisön barbarisoitumista ja laajojen kansankerrosten taantumista elukan tasolle.

Kun Angela Merkel joskus vuosia sitten puhui kahdestaan Putinin kanssa, hän kertoi maailmalle vain, ettei tämän herran ajattelu ole tästä maailmasta.

Nyt kai ymmärrämme, mitä tämä tarkoitti. Se näyttää merkitsevän uskoa imperialismiin, jossa kansoja hallitaan väkivalloin, valtioiden ja niiden johtajien suuremmaksi kunniaksi.

Sen sijaan, että kilpailtaisiin normaaleilla yhteiskunnallisilla ja taloudellisilla uudistuksilla siitä, minkä valtion kansalaiset elävät onnellisinta elämää, onkin taannuttu ”erikoispalvelujen” maailmankatsomuksen mukaiseen kulttuuriin, jossa kunnioitetaan vain pakon ja väkivallan kaltaisia ”realiteetteja”.

Se oli Putinin ja hänen koplansa valinta ja teki heidän joihtamastaan valtiosta suuren rosvojoukon, magnum latrocinium, kuten pyhä Augustinus nimitti sellaisia valtioita, joidenn toimintaa ei johda moraali.

Pahinta on, ettei tuo uskomattoman kevytmielinen päätös ”erikoisoperaatiosta” vedä barbariaan vain harjoittajaansa, vaan yhä suuremman osan koko kansasta ja vielä paljon laajemmin sekä maan naapurit että kaukaisemmatkin maat.

Nyt elämme sellaisessa sivilisaatiossa, jossa sota on normaalia toimintaa ja sen mukainen ajattelu on jo vetänyt mukaansa suuren, ehkä suurimman osan kansaa. Tuhahtelin aikoinaan 1930-luvun militarismin kriitikoille, jotka sarkastisesti puhuivat ”pyssyuskosta”.

Nyt tuollainen höyrypäinen lahkolaisuus on jokapäiväistä elämää, -se on normi, josta poikkeaminen sanktioidaan tavalla tai toisella.

No, itse asiassa olen aina tykännyt pyssyistä ja ihastellut niiden usein hämmästyttäviäkin ominaisuuksia, joilla kuitenkin on selvät rajoituksensa. Tämä alkoi jo lapsena ja siinä onkin jotakin syvästi lapsellista.

En silti ole koskaan uskonut pyssyjen moraaliseen merkitykseen. Totta on, että niitä on tarvittu jopa maailman pelastamiseen, mutta niiden sotaiseen käyttöön on samalla aina liittynyt kulttuurinen taantuminen, vajoaminen kohti barbariaa.

Amerikkalaisen sananlaskun mukaan Jumala loi ihmiset, mutta vasta Samuel Colt teki heistä tasa-arvoisia.

Tämähän ei pidä paikkaansa. Kun kahdella miehellä on revolveri, ampuu heistä ensimmäisenä se, joka on pidäkkeettömämpi ja moraalittomampi, todennäköisesti psykopaatti. Vasta sen jälkeen alkaa coltin moraalinen rooli: roisto ei jää ikiajoiksi kukkulan kunkuksi, sillä hän ei ole ainoa, jolla on tuliluikku.

Kuitenkin tarina jää kokonaisuudessaan murheelliseksi. Psykopaatti, tuo aikamme ja sen lännenfilmien ehdoton sankari, pääsee aseen ansiosta aloittamaan rikollisen uransa, joka hänen mielikuvituksessaan lupaa rikkautta ja omnipotenssia.

Käytännössä hänen uransa on tuomittu saamaan maineettomaan lopun, sillä ihmisten suuren enemmistön tavoitteet eivät koskaan voi olla samat kuin sen rikollisen narsistin, jolle kaikki muut ovat vain välineitä hänen oman, luonnottomasti paisuneen egonsa pönkittämiseksi.

FSB-vetoisen TV-kanavan mottona oli ja on ehkä vieläkin: ”Me tiedämme enemmän”. Nykyhetken kokemusten perusteella se olisi syytä korvata muotoon ”Meillä oli ihan väärät luulot. Anteeksi.”