perjantai 15. elokuuta 2025

Entropia kasvaa

 

Lämpökuolemaa odotellessa

 

Juu, en viitannut tässä siihen käristyskupoliin, jossa ilmastonmuutos meidät ja meidän lajimme paistaa, ikuista turkkiaan kantavista lemmikeistämme puhumattakaan.

Sen sijaan ajattelin absoluuttista kylmyyttä, joka on sen kehityksen päässä, joka maailmassamme vallitsee: kun kaikki ne reaktiot ovat tapahtuneet, jotka voivat tapahtua, ei mikään enää liiku ja maailma on loppunut. Tuota kehitystämme kohti lopullista kylmyyttä kohti kutsutaan entropiaksi.

Kuten tunnettua, entropia kasvaa koko ajan, emmekä me sille mitään mahda. Se kuuluu asioiden olemukseen. Toki olisi virkistävää välillä nähdä entotropiakapinankin adepteja istumassa kadulla ja osoittamassa mieltään tällaista kehitystä vastaan.

En voi sanoa, että ikuisen kylmyyden tila minuakaan miellyttäisi, mutta näin aikamiehenä torjun ajatuksen, että minun sen takia ehdottomasti pitäisi esimerkiksi mennä istumaan kylmälle asfaltille. Jokin tällainen kyllä olisi faustisen ihmisen pakonomainen reaktio, kuten Spengler on todennut, mutta eihän se nyt jokaista pane liikkeelle, kyseessä on vain yleinen taipumus.

Aleksander Zinovjev, joka teki kaikkialla tunnetuksi termin ”Homo Sovieticus”, oli arvostettu filosofi ja meilläkin hyvin tunnettu, muun muassa Suomalaisen Tiedeakatemian ulkomainen jäsen ja esimerkiksi Lande Lindforsin arvostama merkittävä loogikko.

Itselläni oli joskus kunnia Suomen Pariisin instituutissa pitää esitelmä samassa tilaisuudessa kuin Zinovjev. Minä puhuin parhaalla ranskallani ns. suomettumisesta ja hän venäjäksi(?) jostakin muusta. Sali oli kukkuroillaan ihmisiä, vaikka silloin oli ensimmäinen todella kaunis kevätpäivä. Kylläpäs me olemme kiinnostavia, oli pakko ajatella. Instituutin johtaja Tarmo Kunnas vaikutti tyytyväiseltä.

Muuten hän, siis tuo Zinovjev oli juuri niin omituinen kuin oikealta filosofilta sopii odottaakin. Hänen viimeiset kirjansa näyttävät stalinismin ylistykseltä (Našej junosti poljot) ja olivat ilmestyessään taas kerran sensaatio. Mutta ehkäpä en vain ymmärrä.

Joka tapauksessa Zinovjev sovelsi tuota mainittua ajatusta entropian kasvusta myös inhimilliseen elämään ja sen muotoihin. Neuvostoliittolaista elämänmuotoa (Sovetski obraz žizni), jota virallinen  ideologia nimenomaan ylisti yhdeksi sosialismin suureksi saavutukseksi ja ihmiskunnan korkeimman kehitysasteen, kehittyneen eli kypsän sosialismin ainutlaatuiseksi tunnukseksi, Zinovjev kuvasi pitkälle kehittyneen rappion, kulttuurisen entropian surkeaksi tuotteeksi.

Oli virkistävää huomata, että Natalia Narotšnitskaja, josta muutama päivä sitten kirjoitin, olikin kääntänyt pöydän toisin päin ja puhunut nimenomaan lännestä kulttuurisen madaltumisen ja lainomaisesti yhä alaspäin suuntautuvan pyrkimyksen esimerkkitapauksena ja Venäjästä taas sen vastavoimana.

En kuitenkaan ihan purematta niele myöskään Narotšnitskajan chauvinistista kaunomaalailua. Kyllä hän länteen nähden on enimmäkseen oikeassa, mutta ei se tilanne Venäjälläkään ole tässä suhteessa lännen konträärinen vastakohta. Asian voi heti havaita vaikkapa syntyvyystilastoista ja huomaan itsekin kirjoittaneeni siitä tästä näkökulmasta. Siitä enemmän alempana.

Mitä venäläiseen kulttuuriin (sanan laajassa merkityksessä) muuten tulee olisi sen äkillinen muuttuminen Zinovjevin varsin äskettäisistä ajoista vastakohdakseen kovin kummallinen ilmiö. Vai olisiko niin, että Zinovjev loogikkona ja siis ammattimaisena käsitteiden kääntelijänä vain aikoinaan lipsautti hyvin karkean virheen, jollaiseen hänen materiaalinsa ja työkalunsa helposti johdattavat?

 

 

lauantai 17. marraskuuta 2018

Entropia kasvaa

 

Entropia kasvaa

 

Filosofi ja Neuvostoliiton tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen Aleksandr Zinovjev julkaisi kolmisenkymmentä vuotta sitten kirjan Коммунизм как реальность – kommunismin todellisuus.

Tuon ideologian viholliset olivat keskittyneet todistelemaan sen utooppisuutta ja mahdottomuutta. Zinovjev katsoi voivansa osoittaa, että se oli nimenomaan todellisuutta ja vieläpä vastasi eräitä ihmisen syvimpiä taipumuksia.

Ihmisen perusominaisuus oli nimittäin tietynlainen inertia: pyrkimys saada itselleen mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla ja tässä suhteessa kommunistisen ideologian ohjaama Neuvostoliitto palveli häntä mahdollisimman hyvin.

Ei se tarkoittanut, että elintaso olisi ollut korkea, mutta kyllä sen sijaan sitä, että suhteessa vaadittuihin suorituksiin se oli omaa luokkaansa, maailman paras.

Ihmisten taipumus ponnistelun välttämiseen lienee sinänsä tosiasia. Toisaalta se on vaihdellut historian eri vaiheissa. Joskus kovakin työ on houkutellut tekijöitä, kun sen palkkana on ollut jokin suuri palkinto, kuten vaikkapa elintason nousu ja vaihtoehtona taas kurjuus.

Neuvostoliiton loppuaikoina kansan joukot eivät enää juuri olleet ahneita työlle. Kirjailijat (esim. Valentin Rasputinin Požar) kuvasivat, miten jätkät juopottelivat ja tappoivat aikaansa sen sijaan, että olisivat tehneet töitä. Jälkimmäiseen ei ollut mitään kiihokkeita. Rahaa saattoi hankkia lisää, mutta ei sillä voinut mitään ostaa.

Sananlaskun mukaan tyhjän saa pyytämättäkin. Niinpä kovan työnteon sijasta usein keskityttiin eri tavoin ruuvaamaan normeja alemmas ja petkuttamaan suorituksissa. Sehän oli siinä tilanteessa rationaalista toimintaa.

Tämä kulttuuri tuli aikanaan tiensä päähän ja sen viheliäisyyttä korosti, että kapitalistisessa maailmassa juuri samaan aikaan oli alkanut valtava konsumerismin kasvu. Ne hyvyydet, jotka siellä ilmestyivät kaikkialla saataville, olivat reaalisosialismissa tunnettuja lähinnä urbaanihuhujen kautta, mutta sekin riitti.

Kun systeemiä muutettiin, muuttui myös työmoraali nopeasti ja perusteellisesti. Tarpeiden optimaalinen tyydytys laiskotteluun ja fuskaamiseen keskittymällä ei enää ollut realistinen strategia.

Venäläisen ihmisen psykologia, sikäli kuin asia koskee niin sanotusti ponnistelujen optimointia, ei siis ollutkaan ongelmien syy, vaan seuraus.

Mutta oliko Zinovjevin yleisinhimilliseksi väittämä kommunaalisuus lainkaan todellisuuteen kuuluva asia? Hänhän oli väittänyt, että tuo pyrkimys saada itselleen mahdollisimman paljon mahdollisimman vähillä ponnistuksilla oli syvästi yleisinhimillinen piirre.

 Siksi hänen mielestään myös reaalisosialismi oli hyvin pysyvä elämänmuoto. Ja sitähän se ei ollut.

Kirjoittaja havainnollisti asiaa nesteiden ominaisuuksilla: vesi pyrkii aina kulkemaan painovoiman sille osoittamaa tietä, vähimmän vastuksen suuntaan. Sinne vetää myös ihmistä hänen kommunaalisuutensa.

Tämä merkitsee sitä, että tuo madaltumispyrkimys on luonnonvoima, jota vastaan voidaan toimia vain tarmolla, taistelemalla, asettamalla sen vastapainoksi toinen voima, jota voidaan myös kutsua kulttuuriksi.

Syvälle vajonneen kansan nostaminen alennustilastaan vaatii paljon työtä ja ponnistelua, joka itse asiassa suuntautuu erästä ihmisen perusominaisuutta vastaan, pohti filosofi. Tämän työn nimi on kulttuuri, siis merkityksessä cultura, muokkaus, luonnon voimien uudelleen suuntaaminen jalostamalla niitä.

Jokainen amatööripuutarhurina yritellyt tietää, mitä tässä on kyseessä. Löperön muokkauksen eli culturan ja laiminlyödyn kitkemisen oloissa luonto palaa heti takaisin villien rikkaruohojen muodossa.

Sivumennen sanoen, venäläisille on syytä antaa perinteisen kulttuurin vaalimisesta täydet pisteet, joten siinä mielessä Zinovjevin kritiikki ainakin osui harhaan, jos hän nyt siihen edes viittasi. Mitä sitten tulee erilaiseen špana-,urka jne. ympäristöihin, niiden merkitys jäi tietenkin kokonaisuudessa hyvin vähäiseksi. Mutta en kuitenkaan haluaisi väittää, ettei koko ideassa ollut mitään mieltä. Se toimi tietyssä ympäristössä, joka sitten muutettiin.

Ehkäpä tuo ympäristö ei edes ollut aivan ainutlaatuinen. Katsokaamme omaa maatamme. Kun ihmisiltä kysytään, mikä tekee heidät onnellisiksi, on vastaus yleensä jotakin paljon syvällisempää kuin raha, lomailu, kulutus tai joutenolo. Onneen tarvitaan aina tiettyjä uhrauksia ja se sisältää myös riskin menettämisestä. No pain, no gain.

Onni, ainakin potentiaalisesti, löytyy perheestä ja lapsista, mutta ne merkitsevät aina myös suurta vastuuta ja valtavia emotionaalisia sijoituksia. On tietenkin mahdollista, että syntyy perhehelvetti, mutta ilman tuota riskiä elämä todennäköisesti jää tasapaksuksi ja sisällöttömäksi.

On ilmeistä, että hyvin monet karttavat perheen perustamista ja korkeintaan solmivat avioliiton, sellaisenhan voi purkaa koska tahansa. Tiedän, etteivät monet suostu ottamaan edes koiraa, koska pelkäävät sen aiheuttamaa vastuuta ja huolenpitoa ja lopulta menettämistä.

Vaihtoehtona on ikuinen lapsuus, aluksi vanhempien, sitten työnantajan ja lopulta valtion elätettävänä. Vastuu kasvatuksesta ja toimeentulosta kuuluu aina jollekulle toiselle. Tärkeintä on, ettei ota itselleen sellaisia taakkoja.

Tämän sinkkuegoistin prototyyppi on Ibsenin Noora, josta ei suotta kerran tullut uuden aikakauden ikoni. Se, joka vaivautuu lukemaan tuon perin juurin helppohintaisen, vaikka suureen syvällisyyteen pyrkivän näytelmän, voi vain ihmetellä sen valtavaa, aikakauden mullistavaa suosiota.

Sankaritar eli siis päähenkilöhän on aikuisen ikään varttunut nainen, joka yhtäkkiä päättää jättää perheensä. Syynä on täysin lapsellinen loukkaantuminen hyvää tarkoittavan aviomiehen ymmärtämättömyyden johdosta.

Noora oli tietenkin hienostorouva, mutta hän oli uranuurtaja, jonka jälkiä koko feministinen ajattelu, käyttääkseni tällaista leikkisää termiä, tätä nykyä seurailee.

Omassa maassamme syntyvyys on minun elinaikanani aluksi suuresti alentunut ja nyt sitten suorastaan romahtanut. Elämme lapsinaisten aikaa. Toki suuri osa naisista yhä synnyttää ainakin lapsen tai pari, mutta yhä suurempi osa pysyy henkisesti lapsina hautaan saakka, vailla perheen merkitsemiä riskejä.

Koska kukaan ei voi edes kuvitella, että ihmisten olisi mahdollisuuksien mukaan itse huolehdittava vanhuuden turvastaan, on nyt havaittu maamme olevan hätätilassa, jota muka korjaamaan tarvitaan suuri määrä vierastyövoimaa, joka saman tein muuttaa maahamme pysyvästi.

Tällaisella tempulla näyttävät heikoimmalla ymmärryksellä varustetut piirit pyrkivän korjaamaan ns. huoltosuhdetta. Uudet asukkaat siis ilmeisesti eivät lainkaan vanhene tai ainakaan ryhdy rajoittamaan syntyvyyttään samassa määrin kuin kantaväestö, mikä merkitsisi kulttuurista integraatiota.

On turha sanoakaan, ettei tuossa epätoivoisessa ideassa ole mitään järkeä.

Lapsellisen elämän tie näyttää siis olevan loppumassa sen kautta, että sitä viettävä väestönosa ei enää uusiinnu ja siis nopeasti häviää maan pinnalta. Mutta mikäpä voisi vähemmän kiinnostaa noita noora-tyttösiä, joille jo oman jälkikasvun kohtalo on merkityksetön omien halujen tyydyttämisen rinnalla.

On sanottu, että olennaista yhteiskunnassa ei ole, että aikuiset tekevät lapsia, tärkeämpää on, että lapset tekevät aikuisia. Olipa tämän muna ja kana-ongelman kanssa miten tahansa, trendi on selvä. Yleisen lapsettomuuden myötä olemme siirtymässä aikaan ilman aikuisia.

Tämä aikakausi ei enää edes puhu tahdon käsitteillä, vaan on korvannut sen halulla. Mutta löysä halu on juuri tuon Zinovjevin näkemän kommunaalisuuden agentti ja valloilleen päästettynä se vie pois kulttuurista sen kaikessa merkityksissä, yhä suurempaa entropiaa kohti.

 

10 kommenttia:

  1. Tunnetusti energiaa ei voi luoda eikä hävittää. Entropian myötä se vain muuttuu käyttökelpoisesta käyttökelvottomaan muotoon. Sikäli emme ole matkalla kohti absoluuttista kylmyyttä vaan haaleaa kohinaa.

    Toki jos universumi jatkaa laajenemistaan niin viileneehän se keskimäärin kun uutta energiaa ei systeemiin saada mistään.

    VastaaPoista
  2. "Zinovjev oli juuri niin omituinen kuin oikealta filosofilta sopii odottaakin. Hänen viimeiset kirjansa näyttävät stalinismin ylistykseltä (Našej junosti poljot) ja olivat ilmestyessään taas kerran sensaatio. Mutta ehkäpä en vain ymmärrä."

    Ymmärtääkseen pitäisi olla letkeä, vuosisatojen myötä kehittynyt ns venäläinen sielu, joka osaa herkästi aistia ja mukautua kulloisenkin Johdon vaihteleviin tuuliin. Se on meille vaikeaa niinkuin 1930-luvun tapahtumat suomalaisloikkareille ja Arvo Poika Tuomisen omakohtaiset havainnot todistavat

    VastaaPoista
  3. Blogi 17.11.2018 on erinomainen, syvällinen kirjoitus, joka ansaitsee monta kommenttia:

    - aikaisempien blogikeskustelujen perusteella olisin kaivannut aloitusta hiukan aiempaa eli vallankumouksesta sotaan. Uskon nimittäin, että tuona aikana olisi vielä aitoja idealisteja, jotka halusivat työtä kaihtamatta rakentaa uuden, riistoa vailla olevan paratiisin (tavoitetilasta ks Osmo Jussilan Neuvostoliiton tragedia). Tragedia oli nimenomaan jalojen ihanteiden ja lopputuloksen erotus, jonka syynä pidän Leninin valitsemaa yksipuoluediktatuuria, joka esti demokratian mukaiset palaute- ja korjausmekanismit, joita mitkään kontrollielimet eivät voineet toteuttaa. (Stalin puolestaan valitsi - ehkä oikein - varustautumisen elintason sijasta.

    - blogissa mainittu Zinovjevin kirja kuvaa osuvasti kypsää sosialismia ts Breznevin pysähtyneisyyden aikaa. Luulen, että Hrutsevin jälkeen usko neuvostojärjestelmään katosi lopullisesti.

    - blogissa mainitun helpon yhteiskunnan lisäksi lisäisin itse suhteellisen yhdenvertaisuuden: ihminen vertaa itseään ennen kaikkea naapurin elintasoon. Jos kaikki ovat yhtä köyhiä tilanne on helpompi hyväksyä. Nomenklatuuran elintasosta ei tiedetty eikä se ymmärtääkseni syyllistynyt näkyvään pröystäilyyn.

    - paitsi juopotteluun neuvostoihmiset painottivat rikkaaseen kulttuurin sekä ns sisäiseen elämään, jolle tai olla joku venäjänkielinen termikin. Olen ymmärtänyt, että ystävyys kukoisti.

    - nykylännestä ja Suomen syntyvyydestä ei ole lisättävää, se on juuri noin. Suomi on täyttä pikkunooria. Asia korjaantuneen vasta kun se saadan täyteen perheeseen keskittyviä pikkuaishoja. Jokaisella kulttuurilla on aikansa ennenkun se happanee. Ehkä nyt on lännen aika, sääli.

    Pikkunoorista ajatelen Vihavaisen tapaan: liian voimakkaat ja hyökkäävät naiset voivat synnyttää naimattomia taikka naismaisia miehiä, jollaiset eivät loppulaskussa tyydytä naisten alitajuisia turvallisuudentarpeita. Jos parisuhde on jatkuvaa taistelua tasa-arvosta (=vallasta), kuka sitä haluaa?

    Toinen syy parisuhteiden ongelmiin on kulttuurimme narsistisuus: jokainen kokee olevansa ainutkertainen ja täydellinen. Kun sellainen antautuu parisuhteeseen toisen, "tavallisen" ihmisen kanssa, hän kokee saatavansa tuossa vaihdossa vähemmän kuin antaa.

    Ratkaisu: paluu velvollisuusetiikkaan (ks esim. Pihlström), jossa elämän tarkoitus on todellisen tai kuvitellun velvollisuuden täyttäminen, onni tulee siinä sivussa. Ainakin sotasukupolvella tämä malli toimi muistelmien mukaan erinomaisesti.

    Oma napa ei ole maailman napa, vaikka useimmat tuntuvat näin ajattelevan. Taas kerran ihmetelee, miten osuvasti vanhassa blogissa kuvat trendit ovat toteutuneet, etten sanoisi puhjennut "kukkaan".

    VastaaPoista
  4. Suomalaisten ilmastotutkijoiden mukaan ilmastokatastrofi on peruttu. Tosin ilmasto muuttuu koko ajan kuten on muuttunut aina ennen ja jälkeen jääkauden.

    Tänään perjantaina 15.8.2025 Trump ja Putin palaveeraavat Alaskassa. Ukrainan erityisoperaatiosta puhutaan ilmeisesti siihen malliin, että Putin puhuu ja Trump kuuliaisena vain kuuntelee ja nyökyttelee.

    Etukäteisarvio on, että Putin nujertaa Trumpin heti kättelyssä mennen tullen. Länsimaista ei löydy todellista vastusta Putinille. Liettualainen politiikan tutkija Vilautas Genitalis ihmettelee etenkin EU:n poliittisten johtajien avuttomuutta ja pelkuruutta Venäjän agressioiden torjumisessa. Ei vain uskalleta toimia päättäväisesti Ukrainan auttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipila. EU:n ja Naton välttämättömän avun lisäksi Ukraina voisi viimeinkin alkaa auttaa myös enemmän itse itseään laittamalla miesväestönsä (20-45v.) rintamalle siinä mitassa kuin yleensä noin vakavissa tilanteissa on tapana.
      Niin sodissa tehdään, kun itsenäinen maa pyritään röyhkeästi valtaamaan tai siitä ottamaan väkivallalla pakottaen iso ja merkittävä osa ja miehistön tarve isänmaan pelastamiseksi on suuri.
      Liikekannallepanoahan ei ole siellä vieläkään tehty. Kaikki muu kyllä.
      Mikähän olisi sodankuva jos Ukrainan puolustusarmeija edes kolmenkertaistuisi ?!
      Siihen olisi miesväestöresursseja vaikka kuinka paljon. Ja vielä jäisi paljon miehiä töihin kotirintamalle välttämättömiin töihin.


      kr

      Poista
    2. Eikö tämä uutinen 18.7.2024 pidäkkään paikkaansa :

      ..."Toukokuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin yhteensä 4 690 496 ukrainalaista miestä ilmoittautui, kertoo Ukrainan puolustusministeriö"...

      Lähde: https://www.verkkouutiset.fi/a/ukrainan-asevelvollisuuslaki-menestyy-46-miljoonaa-jakoi-tietonsa/#3ebb7bee

      Poista
    3. Toipila, hyvä uutinen kyllä, mutta tuossa vasta kyse yhteystietojen luovuttamisesta valtiolle.
      Mobilisaatio ei ole edennyt rintamalle, ainakaan vielä.
      Jos eri lähteitä vetää yhteen, arvioidaan Ukrainalla olevan rintamalla miljoona tai vähän alle miehiä rintamalla.
      Määrä pysynyt aika vakiona.
      Toivottavasti tämä on väärä käsitys ja miehiä on siellä enemmän.
      Kunnia heille jotka rintamalla taistelevat mutta rintama ei pidemmän päälle voi kestää, jos se perustuu liian isolta osin vapaaehtoisuuteen.

      Paras uutinen olisi tietenkin rauha, joka voidaan hyväksyä.
      Kyynistä ajattelua multa tai ei, niin näyttää ettei sitä vieläkään halua kumpikaan osapuoli.
      Halutaan vielä kokeilla vaikka mitä.
      En tod. tarkoita että Ukrainan pitäisi suostua kaikkeen.
      Mutta johonkinhan molempien on jossakin vaihteessa suostuttava.
      Trumpin sanoin ihmisten tappamisen jatkaminen on mieletöntä. Sodan lopettaminen sotimalla ei ole näköpiirissä.

      kr

      Poista
  5. "Zinovjev oli juuri niin omituinen kuin oikealta filosofilta sopii odottaakin. Hänen viimeiset kirjansa näyttävät stalinismin ylistykseltä (Našej junosti poljot)"

    Mikä on stalinismin ylistyksen logiikka? Voipi olla, että stalinsmin ylistys kuuluu "ruskkij mirin" eli venäläisyyden permanenttiseen rikkauteen. Toinen maailmansota toi Moskovalle/Kremlille oikein äärettömät lahjat eli omaisuudeksi ns. sosialistisen maailmanjärjestelmän, jota Kreml lypsi ahkerasti, erittäin ahkerasti, koska DDR:ää, Budapeshtia, Tshekkoslovakiaa, ynnä muita piti "rauhoittaa" sotilailla ja pyssyillä. Hyvin kohta Varsovan liittokin hajosi.

    Nyt Putinistakin tehdään superhenkeä: "Jest' Putin - jest' Rossija. Net Putina - net Rossii." (On Putin - on Venäjä. Ei ole Putinia - ei ole Venäjää."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "venäläisyyden permanenttiseen rikkauteen"

      Ryssän jo muinaisena politiikan tekemisenä oli mm. peloittelu: "Sudi sudja, da pogljadyvai sjuda." (Toimi tuomari toimi, mutta katsele tänne päin.) "Tänne-päin" takana olikin puukko, eli mahdollisuus tulla tapetuksi.

      Ihan taannoin Moskovan TV:ssä pulpahti uusi koogeebeeläinen peloittelumenetelmä: "Jos jotakuta ei saada vakuutetuksi asiaan, niin hänet pitää lopettaa."

      Ei ole mikään ihme, että Putin aloitti presidenttiytensä uhkaamisella: "Motshit' v sortire." (Tappaa/murhata yleisessä käymälässä.)

      Kas kun Alaskan kokouksen tiedotustilaisuudessa Putin aloitti puheenvuoronsa kiittämällä Trumpia sekä iloitsemalla siitä, että Trump on terve ja elävä. Moinen iloitseminen haisee vähän muinaiselle venäläiselle sanonnalle: "Sudi sudja, da pogljadyvai sjuda."

      Poista

Kirjoita nimellä.