...mustuvi aina

 

Hunnien maine

 

Kuten tunnettua, hunnit olivat kansa, joka tunnettiin säälimättömästä terroristaan kansainvaellusten aikana.

Siinä vaiheessa ei mikään sotajoukko yleensä kunnostautunut vihollisen alueella erityisellä armeliaisuudellaan, joten kyseessä ilmeisesti oli todella poikkeuksellinen raakuus tai sitten asia perustuu tehokkaaseen propagandaan.

Joka tapauksessa hunnit ja heidän kuninkaansa Attila, Jumalan ruoska, saivat symbolisen latauksen, joka viittasi raakaan säälimättömyteen.

Kun kiinalaiset patrioottiset piirit aloittivat vuonna 1899 ns. boksarikapinan (oik. Yihetuan yundong – harmonian ja oikeudenmukaisuuden osastot), kyseessä oli suora haaste eurooppalaisille. Pekingin diplomaattikortteli saarrettiin ja sitä alettiin tulittaa. Lähetyssaarnaajia ja muita länsimaalaisia tapettiin siellä, missä löydettiin.

Kaiken huipuksi keisarillinen Kiina lopulta julisti länsimaille sodan.

Kun Pekingin kalabaliikissa oli tapettu myös Saksan lähettiläs, vaati Wilhelm II päällikkyyttä kahdeksan valtion rankaisuretkessä jonka päälliköksi tulikin saksalainen sotamarsalkka, vai oliko vielä kenraali Alfred von Waldersee.

Kuuluisassa lähtöpuheessaan saksalaisille joukoille Wilhelm II viittasi hunnien aikoinaan hankkimaan maineeseen ja kehotti saksalaisia joukkoja pyrkimään samaan ”niin, ettei yksikään kiinalainen uskalla sataan vuoteen katsoa vinosti saksalaiseen”.

Saksalaisen osaston saapuessa ei varsinaisia sotatoimia enää tarvittu, mutta Waldersee työskenteli ahkerasti hankkiakseen keisarin edellyttämän maineen ja järjesti vielä 75 rankaisuretkeä. Hunnien tapaan ne ilmeisesti hävittivät sen enempää uhreihin ja heidän mahdollliseen syyllisyyten katsomatta.

Toki muut yltivät samanlaisiin suorituksiin. Venäjän puolelle Blagoveštšenskin kaupungissa ajettiin koko kiinalaisväestö Ussuri-jokeen, jolloin tuhansia hukkui. Kaupungin pormestarin on joskus mainittu olleen suomalainen, mutta kyseessä lienee erehdys.

Rankaisuretki ei ollut vain länsimaiden järjestämä, mukana olivat myös japanilaiset, jotka tunnetusti ylsivät äärimmäiseen tehokkuuteen hävityssodassa ainakin 1930-luvulla.

Wilhelm II:n maine lisääntyi entisestään ”hunnipuheen” ja se kaivettiin uudelleen esille, kun ensimmäinen maailmansota syttyi ja Saksa hyökkäsi puolueettomaan Belgiaan. Sielläkin tosiaan noudatettiin suoranaista terroripolitiikkaa, jolla ajateltiin ehkäistävän siviiliväestön sissitoimintaa.

Joka tapauksessa siellä syntyi aineistoa kuohuttaviin uutisiin, jossa saksalaisten sodankäynti leimattiin uskomattomaksi barbariaksi, joka ei kuulunut Eurooppaan eikä tälle vuosisadalle. Kun sitä asetettiin kehyksiinsä löytyi pian Wilhelm II:n puhe, jossa hunnien raakuus oli nostettu seurattavaksi esikuvaksi.

Niinpä saksalaiset I maailmansodassa saivat koko ajan kantaa ”hunnien” nimitystä. Toisin kuin Unkarissa, jossa sitä pidetään oman kansan historiaan kuuluvana, se  symbolisoi Englannissa aasialaista julmuutta, joka todella olikin historiassa yltänyt hyvin huomattuihin suorituksiin.

Kun sellaisten kanssa oltiin tekemisissä, oli tietenkin asia otettava huomioon ja maksettava potut pottuina, joten omat mahdolliset julmuudet olivat vain oikeudenmukainen kosto siitä, mitä raakalaiset koko ajan tekivät omalle sivistyneelle kansalle, siviilisen pommittamisesta zeppeliineillä ja kauaskantoisella tykistöllä aina matkustajalaivojen upotuksiin.

Wikipedian mukaan hunnien samaistaminen unkarilaisiin perustuu väärinkäsitykseen, eikä sana ”hunni” kuulemma enää niinkään viittaa raakalaisuuteen kuin ”hurjuuteen”.

Mitä hurjuus sitten milläkin kielellä ja missäkin yhteydessä tarkoittaa, on toinen juttu. Ainakin se voidaan tulkita loukkaavaksi, jos niin halutaan. Ja ainahan joku haluaa, jos tarvetta on. Muistakoot tämän kaikki nimittelijät.