keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Haittaa vapaudesta?

 

Totalitaarisen demokratian tiellä

 

Niin sanotun suomettumisen aikaan maassamme vallitsi sananvapaus, mitä moni ei taida enää ymmärtää, kuten ei muutenkaan tuon mainitun ilmiön luonnetta.   

     Siinähän kyse oli itsesensuurista: Joidenkin pelkkä asioiden pelkkä esille ottaminen saattoi olla poliittinen itsemurha, mikäli halusi toimia valtakunnallisen tason politiikassa. Viestimet, jotka sellaista julkaisivat, saivat myös odottaa omaa mainettaan varjelevien piirien epäsuosiota ja todennäköisiä ongelmia.

     Mutta sananvapaushan tarkoittaakin oikeutta julkaista mitä tahansa kenenkään sitä ennakolta estämättä. Mitä sitten jälkikäteen tapahtuu, on periaatteessa aivan toinen juttu, mutta ei se ole sitä käytännössä. Se voi olla se kaikkein tehokkain keino kahlita sananvapautta.

     On kiinnostavaa havaita, että samaan aikaan, kun esimerkiksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavista kirjoituksista ja kuvista ei seuraa enää mitään sanktioita ja uskonnollisia tunteitakin saa loukata mielin määrin, kunhan muistaa, ketä loukkaa, onkin koko ajan nousemassa aivan uudenlaisia tabuja.

     Niitäkin saa loukata halunsa mukaan, mikäli on valmis saamaan jopa aivan triviaalien perinteisten käsitysten julkistamisesta niskaansa vuosien mittaisen oikeusprosessin ja lopulta langettavan tuomion rangaistuksineen aivan riippumatta siitä, onko ”rikoksella” uhria vai ei.

     Tässä ei tarvitse asiaa enemmälti selittää.

Uusin alan saavutus ei ole ainoa lajissaan. Muutamia vuosia sitten tapahtui asioita, joita luetellaan seuraavassa adressissa.

     En itse asiassa edes muista, kenen aloitteesta adressi syntyi ja ketkä siihen osallistuivat. Nykytiedolla voi todeta, että siinä vielä heijastui naiivi usko siihen, että ainakin nyt oikeuslaitos varmasti noudattaa tervettä järkeä sananvapauteen liittyvissä päätöksissään.

     Tätähän meidän on joka tapauksessa pakko toivoa, sillä muuten vapaan yhteiskuntamme perusta tulee nopeasti murenemaan uuden itsesensuuriin perustuvan mielipideterrorin takia.

     Onko yksityisten toimijoiden into vainota toisinajattelavia jo hieman hiipunut, en osaa sanoa, mutta adressin ajatukset ainakin muistuttavat meitä tärkeistä asioista, joten pannaanpa ne taas esille:

 

 

 

 

 

Perjantai 3. toukokuuta 2019

Sananvapauden puolesta

 

Hyvää sananvapauden päivää!

 

Toivottavasti kaikki yhä vielä muistavat, miksi Neuvostoliitossa oli niin ankara sensuuri.

     Syyhän oli se, että se oli maailman vapain maa ja sen vuoksi sen vapaus oli jatkuvasti uhattuna riistojärjestelmän edustajien ja kätyrien taholta.

     Sellaisten kanssa ei ruvettu eikä voitukaan ruveta keskustelemaan ja niinpä omaa vapautta suojeltiin kaikin mahdollisin keinoin. Mikään keino sinänsä ei ollut liian alhainen eikä häpeällinen, sillä itse aate oli niin suuri ja pyhä.

     Aiemmin historiassa Ranskan Kansalliskonventti, muuan bolševikkien esikuvista, oli vuonna 1793 päättänyt, että Lyonin kaupunki oli hävitettävä maan pinnalta ja sen paikalle pystytettävä kyltti, jossa lukee: Lyon nousi vapautta vastaan, Lyonia ei enää ole.

     Lyonin rankaisemisen sai hoitaakseen Joseph Fouché, joka on historiassa tunnettu, sanoisinko suhteestaan periaatteellisuuteen. Hän ei hoitanut tätä työtään mainittavan tehokkaasti, mutta tärkeintähän on aulis mielenlaatu. Keskuudessamme onkin aina henkilöitä, joille arvot ovat tärkeämpiä kuin mikään muu ja jotka ovat niiden puolesta valmiita mihin tahansa.

     Fouchén elämäkerrasta, jonka halukkaat voivat googlata luettavakseen, voinemme oppia esimerkiksi sen, että se, mitä nimitämme arvopohjaksemme ja minkä päällä luulemme vakaasti seisovamme, onkin vain aikaansa sidottu konventio, joka saattaakin seuraavassa historian vaiheessa osoittautua peräti pettäväksi.

     Niinpä meidän kaikkien olisi, yleisen ja yhteisen etumme nimissä, suvaittava myös sellaisia ajatuksia, jotka ovat arvopohjamme vastaisia. Niillä on luultavasti myös meille jotakin sanottavaa, vaikka emme haluaisikaan sitä kuulla.

     Tämä velvollisuus on ehdoton ja poikkeuksina siitä ovat vain aidosti rikolliset teot, joiden tarkoituksena on toisten ihmisten vahingoittaminen.

     Kun nyt tänään vietämme sanavapauden päivää, meidän on syytä pysähtyä miettimään, onko meillä viime aikoina esiintynyt taipumusta törkeään sananvapauden rajoittamiseen ja jopa ihmisten vahingoittamiseen tässä tarkoituksessa.

     Tämän johdosta on allekirjoitettu myös seuraava adressi:

 

     Me allekirjoittaneet edustamme kulttuurin, tieteen ja journalismin eri aloja. Olemme huolissamme tilasta, johon suomalainen sananvapaus on ajautunut. Maahamme on kehittynyt ilmapiiri, jossa osa mielipiteistä, arvoista ja jopa sanavalinnoista pyritään tekemään lainsuojattomiksi tai sulkemaan pois järjestäytyneen yhteiskunnan piiristä.

     Erilaiset painostusryhmät varsinkin sosiaalisessa mediassa yrittävät saada kulttuurin, median ja liike-elämän toimijat sallimaan vain näiden ryhmien hyväksymiä näkemyksiä. Ihmisiä painostetaan vaikenemaan leimaamalla, supistamalla heidän toimeentuloaan ja viemällä heiltä keinot tuoda kantansa julkisesti kuultavaksi.  

      Viime vuosina olemme joutuneet seuraamaan tapahtumia, jotka vielä vähän aikaa sitten olisivat tuntuneet mahdottomilta. Yliopiston professoria on yritetty kammeta pois virastaan hänen yksityishenkilönä esittämiensä mielipiteiden perusteella.(1) Konsertteja on peruttu, koska esiintyjä on sanonut julkisuudessa asioita, jotka saattavat loukata jotakuta.(2) Kirjailijoille myönnettyjä apurahoja on vaadittu peruttaviksi (3) ja kustantaja on suljettu kirjamessujen ulkopuolelle epämääräisiin arvosyihin vedoten. (4) Kansalaiskeskustelua sosiaalisessa mediassa on rajoitettu mielivaltaisesti sovelletuilla yhteisönormeilla ja automatisoidulla sensuurilla.

     Monet eivät uskalla sanoa julkisesti edes ilmiselviä tosiasioita, jotteivät vaarantaisi uraansa ja joutuisi ala-arvoisen riepottelun kohteeksi.

     Tähän mennessä julkisuudessa on puhuttu enimmäkseen uhkailusta ja häirinnästä, jota tutkijat, toimittajat ja poliitikot ovat joutuneet kokemaan yksityishenkilöiden taholta. Me allekirjoittaneet tuomitsemme myös tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.

      Tässä julkilausumassa haluamme kuitenkin kiinnittää huomion vähemmän esillä olleeseen seikkaan, eli instituutioiden, liikeyritysten ja niihin vaikuttamaan pyrkivien painostusryhmien toiminnasta sananvapauden rajoittamiseksi. Mielestämme kyseessä on tällä hetkellä suurin uhka sananvapaudelle, sillä mainituilla tahoilla on suuri valta päättää siitä, kuka pääsee esittämään asiansa ja missä.

     Totalitaarisen logiikan mukaan tietynlaisia mielipiteitä ei saa päästää julkiseen tilaan, koska itsenäiseen ajatteluun kykenemättömät kansalaiset saattavat omaksua ne. Tämä ajattelumalli perustuu syvään epävarmuuteen, jota yritetään lievittää kielloilla.

      Mutta epämiellyttävätkään ajatukset eivät katoa kieltämällä tai pois sulkemalla. Vapaan mielipiteenvaihdon loppuminen vaarantaa yhteiskuntarauhan ja lisää riskiä väkivallan käyttöön normaalien vaikutuskanavien sijaan. Se syventää yhteiskunnallista kahtiajakoa ja eri ryhmien välistä vihamielisyyttä.

     Sananvapaudesta ovat riippuvaisia poliittiset oikeudet ja itse oikeusvaltio. Sananvapaus ei tarkoita pelkkää valtiollisen ennakkosensuurin puuttumista, vaan vapaudelle vihamielinen ilmapiiri voi syntyä ilman ainuttakaan lakiin kirjattua kieltoa. Hiljennysvaikutuksesta, jossa ihmiset vaikenevat kielteisten sosiaalisten seuraamusten pelossa, on esimerkkejä Suomenkin lähihistoriassa.

     Vetoamme kaikkiin kulttuuri- ja tiede-elämän vaikuttajiin sananvapauden säilyttämisen puolesta. Vaadimme myös poliittisia päättäjiä turvaamaan aktiivisesti tätä kansalaisvapauksien aluetta, josta kaikki muut vapaudet riippuvat.

     Sananvapautta koskevaa tuomiovaltaa ei pidä siirtää oikeuslaitokselta yksityisille kansalaisille, ryhmille ja yrityksille, jotka pyrkivät luomaan epävirallisen sensuurin ilmapiiriä. Sananvapauden epämuodolliset rajoitukset on kitkettävä yhteiskunnastamme.

     Kansalaisten oikeus arvostella päättäjiä, ideologioita, uskontoja, kansanryhmiä ja toisiaan on itseisarvo, jota ei tule soveltaa valikoiden. Jos tehdään rangaistavaksi jokin, mitä joku pitää loukkaavana, ollaan pian tilanteessa, jossa kaikki voivat vaatia sananvapautta rajoitettavaksi omien tunnereaktioidensa perusteella.

     Sananvapauden ainoa hyväksyttävä raja kulkee väkivallan lietsomisessa, kaikki muut viralliset ja epäviralliset rajoitukset uhkaavat kansalaisvapauksia kokonaisuudessaan. Suomen henkisen elämän pitää säilyä vapaan mielipiteenvaihdon alueena, jossa sallitaan myös ajatukset jotka eivät kaikkia miellytä.

Jos koko ihmiskunta, yhtä ainoaa ihmistä lukuunottamatta, olisi samaa mieltä ja tuo yksi ainoa olisi vastaan, ihmiskunta ei olisi sen paremmin oikeutettu vaientamaan tätä yhtä henkilöä kuin tämä olisi oikeutettu vaientamaan ihmiskuntaa, jos hänellä olisi siihen valta. Jos mielipide olisi persoonallista omaisuutta, joka olisi jonkun arvoista ainoastaan sen omistajalle, jos kiusanteko sen omistamisessa olisi vain yksityistä vääryyttä, niin olisi joku ero siinä, tehdäänkö vääryys harvoille vai useille henkilöille. Mutta varsinainen paha vaientamisessa on se, että siten ryöstetään ihmiskuntaa, niin hyvin jälkimaailmaa kuin nykyistäkin sukupolvea, ja vielä enemmän niitä, jotka siitä mielipiteestä poikkeavat kuin niitä, jotka sitä kannattavat. Jos mielipide on oikea, heiltä on otettu tilaisuus vaihtaa erehdys totuuteen; jos se on väärä, he menettävät melkein yhtä suuren edun, kirkkaamman käsityksen ja elävämmän tunteen totuudesta, jonka synnyttää tämän taistelu erehdystä vastaan. (John Stuart Mill, ”Vapaudesta”, suom. Niilo Liakka)

 

 

 

(1)    https://yle.fi/uutiset/3-10356231

(2)    https://yle.fi/uutiset/3-10707819

(3)    https://demokraatti.fi/timo-hannikaiselle-apurahan-myontanyt-kordelinin-saatio-taas-syytosten-keskella-saatio-ei-ole-myontanyt-apurahaa-aarioikeistolaiseen-toimintaan/

(4)    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005867398.html

 

 

3 kommenttia:

  1. "Jos tehdään rangaistavaksi jokin, mitä joku pitää loukkaavana, ollaan pian tilanteessa, jossa kaikki voivat vaatia sananvapautta rajoitettavaksi omien tunnereaktioidensa perusteella."

    Kieltämättä tuntuu, että mielipideilmasto on siirtynyt vuodesta 2019 adressista kauemmaksi ym ajattelun suuntaan. Löytyisikö tuolle adressille tänä päivänä allekirjoittajia.

    VastaaPoista
  2. Tuo vuoden 2019 blogiteksti kommentteineen dokumentoi mielestäni sitä, miten sananvapauskeskustelun laatu on jatkuvasti huonontunut. Ei ole vain niin, että institutionalisoitunut, moniarvoisuuden pyhään kaapuun pukeutunut totalitaristinen yksiarvoisuus olisi saavuttanut yksittäisiä voittoja, vaan niin, että kulttuurielämä kuttaaltaan on muuttunut pinnallisemmaksi.

    Talousteokratia on sementoitu kaikkien reaalimaailman -- ihmisyyden -- ehtojen päälle, ja raha ratkaisee. Talouskasvun irvikuva esittää kolmesataa kiloa painavia kulinaristeja. Valtionvelasta on tullut uusi, demokratian korvaava hallitusmuoto. Kulttuurinen narsismi korvaa taiteiden tyylikaudet, ja artistit ihan vakavissaan uskovat olevansa hyviä ajattelijoita. Rokkarit ovat pitkään killuttaneet rintavaoissaan kullattuja ristejä, ja kohta teologiset tiedekunnat -- joissa filosofimme jo väittelevät tohtoreiksi -- tuottavat kirkkomme kipeästi tarvitsemia rokkikukkopappeja.

    Kirjojen ja kirjoitettujen teklstien lukeminen katoaa marginaaliin, joka ohenee ja katoaa en tiedä minne. Se voi olla kadoksissa seuraavat tuhat vuotta.Ei tapahtuisi ensimmäistä kertaa lajimme historiassa. Kukaan ei edes huomaa että ajattelun ehdot -- jotka oman eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen, erityisen "kartesiolaisen" järkemme osalta ovat jo parhaat huippunsa ohittaneet -- voivat kadota kokonaan niin, ettemme edes huomaa tajunnallisten taustojen haihtumista.

    Sananvapaus ei ole yksi yksilönvapauksista, vaan yhteisöominaisuuksiin olemuksellisesti kutoutunut juttu. Inhimillinen kieli on yhteisöilmiö, yksityinen kieli on mahdottomuus. Sensuuri, kaikki kielen ja ajattelun amputoiminen yhteisötasolla on väkivaltaa kielen perustavanlaatuisia ominaisuuksia kohtaan. Sensuuri on rikos ihmisyyttä vastaan.

    Kulttuurisen narsismin maailmassa pelkät efektit riittävät, ja riemunkirjavan välkkeen joukkohypnoottisessa tilassa syntyy helposti illuusio vaikutemien "rikkaudesta". Sillä on moniarvoisuuden kannalta yhtä vähän tekemistä kuin mitä monikuttuurisuudella on tekemistä syvällisyyden kanssa. Moniarvoisuus ja monikuttuurisuus eivät ole synonyymeja, vaan yhteisöominaisuuksina toisensa pois sulkevia tiloja.

    Kieli ei ole ajattelun työkalu, vaan rakennusaine. Jos kieli suljetaan sensuurin -- joka aina on reaalivaikutuksiltaan ja tulkittavissa myös itsesensuuriksi -- eivät katoa vain "tabuina" kavahdetut kohteet, vaan myös ne yleiset tietoisuutta rakentavat ehdot, joiden varassa terve ajattelu voi kehittyä. Sensuuri on aina itsesensuuria siksi, että kun käsitteitä ja käsitemaailmoja suljetaan tai korvataan kiertoilmauksilla, samalla katoavat kyvyt ylläpitää todellisuudentajua, hahmonmuodostuksen ja ajattelun perustavanlaatuisia ehtoja.

    Kun joku keksii, kuinka lapselle kerrotaan se ettei hän ajattele samalla tavalla kuin aikuinen, tai kuinka tietämättömälle kerrotaan se ettei hän tiedä mitään, tai typerälle se, että viisaudet eivät hänen aivoihinsa mahdu -- tai kuinka sateekaareen ihastuneille kerrotaan, että hän näkee kaiken mustavalkoisena -- kertokaa nämä sananvapauden rajoitusten esteet sitten minullekin.

    VastaaPoista
  3. Professori Pekka Visuri kommentoi jollakin Youtube-videolla YYA-aikaa, ja totesi, että kyllä silloinkin sai sanoa, sai toki, mutta hän unohti mainita, että aika monelle kävi niin, että jälkeen päin tiesi kyllä sanoneensa. Tulipahan mieleeni Tauno Tiusanen, nyt ensmäitteksi, ja samanlaisia aikoja kohti taidetaan mennä?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.