Duginin haastattelu

 Dugin, Stubb ja maailman muutos

Dugin ja ”käännekohta”

 

Nimikuulu Aleksadr Dugin kertoo seuraavassa haastattelussa, joka on otettu Izborskin klubin sivulta, mitä mieltä hän on asioista, niin historian suuresta käänteestä, jonka hän arvelee näkevänsä, kuin Pietarin talousforumista ja Stubbin puheesta.

Koska tämä on poikkeuksellisen selvää tekstiä ja tulee nyt jo selvästi merkittäväksi nousseesta Venäjän ideologisesta hautomosta, rohkenen ottaa sen tähän AI:llä käännettynä.

Onhan tämä vähän pitkä, mutta kannattaa huomata, että se sisältää myös eräänlaisen ideologian lyhyen kurssin ja lähihistorian tulkinnan.

Tässä esitetty näkemys tulevasta kehityksestä lienee toiveajattelua, mutta siitä ei ole ollut puutetta vastapuolellakaan. Joka tapauksessa kannattaa tietää, miten asiat voidaan Venäjällä kokea ja ilmaista sellaisten piirien taholla, jotka vaikuttavat mielipuolisilta lännessä ja vaikuttivat sellaisilta vielä äskettäin myös Venäjällä. Ehkäpä oiellä lienee moni asia tosiaan paljon muuttunutkin sodan aikana.

Tässäpä tätä:

 

Aleksandr Dugin: Käännekohta Pietarin talousfoorumissa ja sota Euroopan kanssa
Aleksandr Dugin

9. kesäkuuta 2026, 10:39

— Suomen presidentti Aleksandr Stubb haaveilee Euroopan unionin merkittävästä laajentamisesta 40 maahan. Luku 13 uutta maata, jotka hän haluaisi nähdä siellä, on melko symbolinen. Miksi tämä on nyt tarpeen Suomelle Stubbin henkilössä ja miksi se on tarpeen Euroopan unionille, sillä näin suuri laajentuminen edellyttää monia tekijöitä, mukaan lukien taloudelliset ja ideologiset, mihin lasketaan nyt?
— Mielestäni nämä lisämaat eivät ole erityisen tarpeellisia Euroopan unionille taloudellisena toimijana, mutta kyse on siitä, että tällaiset lausunnot ja jopa poliittiset toimet, jotka helpottavat maiden liittymistä Euroopan unioniin, ovat pohjimmiltaan seuraava länsimaiden ja Venäjän välisen sodan aalto.
Tiedättehän, on olemassa sellainen tieteenala kuin geopolitiikka. Olen kehittänyt, tutkinut ja kehittänyt sitä vuosikymmeniä, aina 1980-luvun lopulta lähtien, jolloin kukaan ei sillä toiminut ja sanaakaan ei tunnettu. Se on tieteenala, jonka brittiläiset – erityisesti Halford Mackinder – toivat tieteelliseen käyttöön. Pohjimmiltaan se kuvasi vain anglosaksien globaalin dominanssin strategiaa. Mutta luonnollisesti, jos he kuvasivat maailman niin kuin he sen näkivät, olisi loogista, että anglosaksien vihollisten asemassa olevat ihmiset rakentaisivat vaihtoehtoisen geopolitiikan. Geopolitiikan, joka perustuu "meren sivilisaation", jota anglosaksit edustavat, kapitalismin, kaupan ja kaupankäynnin sivilisaation, sijaan "maan sivilisaation" etuihin, jota he itse kutsuivat sankaruuden, konservatiivisten, perinteisten arvojen sivilisaatioksi.
Meidän Euraasian kannattajamme aloittivat tämän, hahmottelivat sitä hyvin vähän, ja 1980-luvulta lähtien olen kehittänyt tätä vaihtoehtoista geopolitiikkaa. Eli pohjimmiltaan kyse on samoista säännöistä, samoista laeista, samoista lainalaisuuksista, mutta nähtynä mantereelta, Euraasiasta, Venäjältä, "sydänmaasta" – Heartlandista.
Jos sovellamme juuri tätä geopoliittista ruudukkoa, näemme seuraavaa: tässä meren ja maan välisessä taistelussa keskeinen kysymys on vaikutusvalta Eurooppaan rannikkoalueena, niin sanottu Rimland. Anglosaksien, atlantistien, Naton kannattajien – ja tämä on atlantismi – näkökulmasta on välttämätöntä edistää vaikutusvaltaansa maan sivilisaation kustannuksella, eli Venäjän kustannuksella. Varsovan liiton hajoaminen oli ratkaiseva isku ensimmäiselle puolustuslinjallemme. Nämä alueet olivat hallinnassamme Suuren Isänmaallisen sodan tuloksena. Ne vietiin meiltä, vaikka geopoliittisesti ne kuuluivat meille. Ne vietiin meiltä vuonna 1989, valmisteltiin Varsovan sopimuksen hajoaminen ja vieläpä syötettiin, että niin on oltava.
Seuraava aalto oli entisten neuvostotasavaltojen irrottaminen, jotka olivat aiemmin historiallisesti olleet osa yhtä valtiota. Ja tämä on toinen meren sivilisaation, vastustajiemme, menestys. No, ja nyt Ukrainan konflikti avasi heidän ekspansionsa kolmannen vaiheen. Yritimme pitää Ukrainan vaikutuspiirissämme, sillä se on meidän kansamme, meidän arvomme, meidän sivilisaatiomme, meidän venäläinen maailmamme. Vastauksena saimme kolossaalisen iskun kollektiiviselta lännestä. Ja nyt länsi pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa entisestään näille entisille neuvostotasavalloille liittämällä ne Euroopan unioniin, ja itse asiassa Natoon. Pohjimmiltaan kyse on mannerten suuren sodan kolmannesta aallosta.
— Keskeytän teidät, tässä on myös yksi näistä maista – mielenkiintoinen seikka – Kanada. Mitä Euroopan unioni unohtaa toisella mantereella? Samalla, kyllä, näiden valtioiden joukossa on vastaavasti Kanada, mitä ei luultavasti otettaisi kovin positiivisesti vastaan Yhdysvalloissa. Aleksandr Geljevitš on kanssamme, ymmärränkö oikein, tällä hetkellä? Kertokaa, miksi Kanada ilmestyi Stubbin ehdottamaan Euroopan unionin laajennuslistaan?
— Tämä on mielestäni sellainen pistos Trumpia kohti. Trump poikkeaa hieman tästä atlantistisesta globalistisesta liberaalista agendasta. Hän yrittää palauttaa yksinapaisen maailman, myös anglosaksisen, mutta keskuksena Yhdysvallat, ei globaali maailmanhallitus. Eli Trump näkee globaalin maailmanhallituksen omana hallituksenaan, puhtaasti amerikkalaisena. Ja siten hän joutui konfliktiin Euroopan unionin ja Kanadan globalististen liberaalijohtajien kanssa, joilla on oma näkemyksensä tapahtumista.
Mielestäni kyse on seuraavasta: muuten, Ukrainan konflikti meidän kanssamme käynnistivät juuri tämän liberaalin globalistisen suuntauksen edustajat. Silloin Yhdysvaltojen johdossa oli globalisti ja liberaali Biden, ja pohjimmiltaan eurooppalaisten valtioiden johdossa oli samanlaisia johtajia – he aloittivat tämän sodan meitä vastaan. Siksi Trump näkee sen toisin… Ei, hänkin käy sitä, mutta se on hänelle tullut hänen ideologisten vastustajiensa jäljiltä.
Kanada ilmestyi tähän listaan juuri siksi, että osoitettaisiin jälleen Trumpille, että länsimaissa on olemassa globaali oligarkkinen kaikkivaltius, kansainvälinen "deep state", syvä valtio, eikä hänen individualistinen ja yhdessä Netanjahun kanssa tällainen, sanotaanko, erityisen seikkailunhaluinen suunnitelmansa. Siksi he yrittävät palauttaa Trumpin Amerikan tähän kontekstiin, ja Kanada on ikään kuin isku Trumpin poskelle, osoitus siitä, että hänen on lopetettava oma eksoottinen amerikkalaisen imperialismin, suoran ja kovan, kantansa ja palattava yhteiseen globalistiseen agendaan ja "olla myös Eurooppa", olla Euroopan unioni. Eli periaatteessa Kanadan liittymisen kutsuminen Euroopan unioniin on hyökkäys Trumpia vastaan, jotta hänkin palaisi tähän globalistiseen agendaan.
Mielestäni heidän sisäinen selvittelynsä ei ole niin ratkaisevaa, vaikka tietyissä olosuhteissa se voi kehittyä johonkin suurempaan. Toistaiseksi se on mielestäni trollausta. Mutta ajatus Ukrainan, Moldovan, Armenian, ehkä Georgian, Azerbaidžanin tai jopa Valko-Venäjän (on selvää, että Lukašenkan aikana se on mahdotonta, mutta tällaisia ajatuksia kuuluu) liittämisestä – se on aivan toista, se on hyvin johdonmukainen, vuosisatoja vanha Suuri Peli. Se on geopoliittinen koodi. Se ei ole vain yhden tai toisen poliitikon hetkellisiä ekstragavanttisia lausuntoja. Mitä Suomi voi tehdä, mihin se voi vaikuttaa? Mutta suhtautuisin siihen vakavasti. Se on ilmaus niistä geopoliittisista tendensseistä, jotka ovat vahvempia kuin ideologiat, vahvempia kuin taloudet, vahvempia kuin liiketoiminta, teknologia ja poliittiset rakenteet, jotka muuttuvat. Poliittiset järjestelmät, johtajat, ideologiat muuttuvat, mutta geopolitiikka säilyy. Ja sen lait – tämä valtioiden sijoittuminen tilaan, mikä on geopolitiikan pääperiaate – pysyvät muuttumattomina.
Siksi suhtautuisin näihin signaaleihin erittäin vakavasti. Länsi osoittaa, että se aikoo käydä kanssamme sotaa strategiseen tappioomme, hajottamiseemme, kaatumiseemme, räjähtämiseemme, sisäisten protestilinjamme luomiseen, jotka voivat hajottaa Venäjän. Eli länsi käy kanssamme sotaa jo hihat käärittyinä, ei häpeile mitään, vain suoraan. Tämä on syytä ottaa huomioon ja mielestäni valmistautua erittäin suureen, laajaan, vakavaan ja vaikeaan sotaan koko kollektiivisen lännen kanssa. Ei tehdä poikkeusta edes Amerikalle, koska Trump on tietysti lyhytaikainen, vain episodi.
— Samalla Euroopan unioniin liittyminen taloudellisten etujen lisäksi tuo kansallisvaltioille erittäin suuren sivilisaatioriskien. Siellä on kaikki se, mitä meillä on tunnustettu ääriliikkeeksi ja kielletty, siellä on täysin erilainen maahanmuuttopolitiikka. Eivätkö hallitsevat piirit ota tätä huomioon? Miksi useat valtiot – vaikkakaan eivät kaikki edes Stubbin julkaisemasta listasta, mutta kuitenkin monet – tietävät tämän, mutta silti kiirehtivät sitä kohti? Miksi näin käy?
— Asia on niin, että liberaalit käyttävät nationalismia. Eli tässä ei ole epäilystäkään, kuka ketä hallitsee. Nationalismi on keinotekoinen, ja jopa natsismi on keinotekoinen työkalu liberaalien käsissä, jotka nostavat sen, sallivat jonkin kääpiövaltion, epäonnistuneen valtion, romahtaneen valtion uskoa omaan suuruuteensa, suvereniteettiinsa, itsenäisyyteensä vapautuakseen Venäjän tai muiden moninapaisen maailman uusien napojen vaikutuksesta.
Aluksi se annetaan näin: "Te kaikki olette siellä nationalisteja, te olette suvereeneja, teillä voi olla kaikki niin kuin haluatte." Tämä on tarpeen ensimmäiselle radikaalille linjalle irtautua vaikutusvallastamme suvereniteetin ja nationalismin nimissä – meistä, Kiinasta, Intiasta. Mikä tahansa valtio-sivilisaatio, mikä tahansa napa on uhka globalisteille. Ja sen jälkeen näiden maiden johtajat, jotka näyttivät nationalisteilta ja suvereniteetin kannattajilta, osoittautuvatkin vain tavallisiksi länsimaisen globaalin maailman johtajiksi. Heti kaikki heidän vaatimuksensa suvereniteetista katoavat jonnekin, he allekirjoittavat globaalin agendan, ja unelmat suvereniteetista vain haihtuvat ilmaan.
Tämä koskee muuten myös monia niistä maista, jotka ovat jo sisällä. Katsokaa vaikka Giorgia Melonin käytöstä. Meloni ilmoitti alun perin itsestään äärimmäisenä oikeistolaisena. Hänen puolueensa, joka voitti Italiassa, "Italian Veljet", asemoitui hyvin radikaalissa hengessä. Ja yhtäkkiä hänestä tulee Kaja Kallasin, Ursula von der Leyenin, Klaus Schwabin politiikan kuuliainen toteuttaja. Eli hän tukee täysin Euroopan unionin nationalistisimpia, suvereniteettivastaisia toimia, vaikka nousi valtaan suvereniteetin palauttamisen iskulauseilla. Mutta ei niin käynyt.
Samoin, ja jopa vähemmän, mielestäni he tulevat olemaan muodollisia ukrainalaisten johtajien, Pašinjanin tai Sandun kanssa – tästä ei ole mitään puhuttavaa. Heidät yksinkertaisesti liitetään. Lännen logiikka on yksinkertainen: "Tänään olitte nationalisteja – hienoa, jos olette Venäjää vastaan, niin erinomaista. Ja huomenna teistä tulee osa meitä, ja me hallitsemme teitä." Mitä näiden maiden nationalistiset voimat ajattelevat? Mitään he eivät ajattele.
Katson, miten jotkut entiset neuvostokansat reagoivat – Valko-Venäjää ja sen viisasta väestöä lukuun ottamatta – kaikki muut yksinkertaisesti nielevät tämän houkutuksen, tämän fiktiivisen, mahdottoman, epärealistisen nationalismin, joka todellisuudessa on täysin kielletty Euroopan unionin sisäisten sääntöjen ja standardien mukaan.
Ristiriita tämän nationalismin ja jopa natsismin houkutuksen välillä, joka antaa väestölle – ukrainalaisille tai kenelle tahansa muulle – toivon, että nyt he hyökkäävät kaikkien kimppuun, tuhoavat, julistavat minkä tahansa rodun… Ja sitten, todellisuudessa, heti kun he suorittavat tämän operaation meitä vastaan – ja tämä on suurta geopolitiikkaa – sen jälkeen he muuttuvat yksinkertaisesti nopeasti liberaalin agendan tottelevaisiksi toteuttajiksi, alkavat marssia vastaavissa paraateissa ja muuttuvat absoluuttiseksi planktoniksi, jota globalistinen eliitti hallitsee.
Tervetuloa maailmaan, jossa ihmiset luulevat tekevänsä uraa, mutta todellisuudessa he ovat näiden globaalien eliittien "menussa". Lännen logiikka: koska vihaatte venäläisiä, voitte olla mitä tahansa. Viha on juuri se, mikä on niin tuhoisille voimille erittäin kätevää. Juuri tätä meillä on nyt täysin Ukrainassa. Ja sitten – millaista nationalismia Ukrainassa? Tällä maalla oli suuri määrä alueita, ja yleisesti ottaen he hallitsivat niitä rauhallisesti, kukaan ei esittänyt heille mitään vaatimuksia. Mutta heti kun liberaalit alkoivat ajaa Ukrainaa Natoon ja Euroopan unioniin, silloin juuri tulivat kolossaaliset tappiot ukrainalaisille: sekä omat alueet, suvereniteetti, itsenäisyys, talous että oma väestö. Kaikki meni täysin alamäkeen. Mitä tämä on nationalismia?
He jatkavat hyökkäyksiä, tekevät terrori-iskuja ja eivät samalla huomaa ilmeistä ristiriitaa. Mielestäni tämä on syvin tietoisuuden kynnys. Juuri samalla tavalla, muuten, käyttäytyvät myös monet itäeurooppalaiset, entiset neuvostotasavallat ja jopa länsieurooppalaiset radikaalit. He huutavat iskulauseita: "Me hallitsemme täällä nyt, emme päästä ketään maahanmuuttajia", mutta todellisuudessa – naps, kytkin kääntyy, ja heistä tulee globalistisen tahdon tottelevaisia toteuttajia.
Globalistit hallitsevat nationalisteja, eivät päinvastoin. Yritys liittyä liittoon globalististen voimien kanssa on tuomittu alusta alkaen – se on täysin umpikuja. Miksi ne, joita lahjotaan ja houkutellaan, riistetään normaalista poliittisesta ajattelusta, joka pystyy punnitsemaan todellisia suvereniteetteja ja etuja, eivät huomaa tätä? Minun on jopa vaikea sanoa, mutta kognitiivisen sokeuden aste nyky-yhteiskunnissa on sellainen, että ihmettelee vain.
— Samalla, kun kerran mainitsitte Ukrainan, ensin oli Zelenskyn kuuluisa kirje, joka on julkisesti saatavilla, mutta täysin sopimaton julkisen politiikan kielellä. Sitten Zelenskyn, Macronin, Starmerin, Merzin tapaaminen, jonka jälkeen maallemme esitettiin jälleen uusi ultimaatumi-ehdotus. Miksi he toistuvasti noudattavat samaa toimintaparadigmaa? Onko heillä toivoa jonkinlaisesta tuloksesta näistä toimista? Vai mihin tämä kaikki sitten tehdään?
— Tietenkin he käyvät kanssamme sotaa. He toivovat aiheuttavansa meille strategisen tappion. Me yleensä vastaamme, että heiltä ei onnistu. Olen varma, että heiltä ei onnistu, mutta se ei tapahdu itsestään.
Jos heräämme, jos kokoamme itsemme, kokoamme tahtomme, kokoamme järkemme, päättäväisyytemme, katsomme, mitä todella tarvitsemme todellista ja vaikuttavaa voittoa varten… Mitä on voitto? Kun sanoisimme esimerkiksi, että aiomme aiheuttaa Ukrainalle strategisen tappion. Ei lännelle, vaan Ukrainalle. Kyllä, mutta se tarkoittaa demilitarisaatiota, denatsifikaatiota. Se tarkoittaa tämän alueen hallinnan vakiinnuttamista, joka ei anna meille uhkaa ideologisesti eikä sotilaallisesti. Tämä on modernin ukrainalaisen hallinnon strategisen tappion aiheuttaminen. Mutta ei Euroopalle, joka sen takana seisoo – se on seuraavassa vaiheessa.
Ja heillä on erilainen tunne. Heillä on tunne, että he nyt, sotimalla kanssamme, pystyvät aiheuttamaan meille strategisen tappion. He ilmeisesti näkevät heikkoutemme – ehkä emme itse sitä tiedosta, tai he keksivät sen itselleen, mikä ei ole poissuljettua. Joka tapauksessa he tuntevat, että esimerkiksi, kuten he uskovat, olemme sotineet neljä vuotta, jo viidettä vuotta, ja tulokset ovat hyvin suhteellisia. Pohjimmiltaan he ovat tässä suhteessa oikeassa heidän näkökulmastaan. Siis, he ajattelevat, että Venäjää on painostettava sanktioilla, loukkauksilla, uhkauksilla, provosoitava, ärsytettävä, jotta se menettäisi itseluottamuksensa, jotta se tuntisi heikkoutta, jotta yhteiskunta alkaisi hajota.
Ja luuletteko, että tämä kaikki ei vaikuta? Tämä kaikki vaikuttaa. Tietenkin se on pääasiassa vihollisen propagandaa, mutta ihmiset maan sisälläkin alkavat esittää kysymyksiä: no miten niin? Missä on voiton kuva? Missä on selkeä, ymmärrettävä logiikka? Monet meistä ovat hyvin tyytymättömiä, ja siihen he laskevat. Vihollisemme laskee, että jos painostamme Venäjää nyt kaikin voimin, lisäämme eskalaatiota, he saavuttavat tavoitteensa. Sillä me vastaamme melko vaatimattomasti. "Pähkinäpensas" ilman erityistä täytettä, jotkut iskut sellaisiin kohteisiin, jotka eivät ole symbolisia…
Tämä ei ole hauskaa. Heidän aikomuksensa, heidän pyrkimyksensä aiheuttaa meille strateginen tappio – tämä ei ole lainkaan hauskaa. Ei ollut hauskaa Hitlerin pyrkimys aiheuttaa strateginen tappio Neuvostoliitolle. Se oli erittäin vakavaa, voitimme tämän sodan niin vaivalloisesti – Suuren Isänmaallisen sodan. Se oli uskomattoman vakavaa. Ja nyt on kehittymässä jotain yhtä vakavaa, ellei vakavampaa. Eurooppa on 400 miljoonaa ihmistä, se on paljon. Ja Amerikassa on kolossaalinen väestö, valtavat taloudelliset ja teknologiset mahdollisuudet.
En pelottele ketään, ajattelen vain, että on jo ymmärrettävä: asia on ottamassa erittäin vaarallisen käänteen. Jos odotamme, että he tulevat vastaan, että he alkavat neuvotella kanssamme, että he muuttavat sävyään – miksi he tekisivät niin? Onko olemassa mitään kiistattomia argumentteja? Onko meillä sellaisia kolossaalisia menestyksiä, jotka voisivat saada heidät tekemään niin, pysäyttämään esimerkiksi mahtavan etenemisemme? Jos Harkova, Odessa olisivat meidän, jos seisoimme Kiovan alla – silloin he muuttaisivat sävyään. Mutta niin kauan kuin taistelukosketuslinja pysyy suunnilleen sellaisena kuin se on nyt, pienin muutoksin. Asia on erittäin vaarallinen. He uskovat vilpittömästi, että he voittavat. Me ymmärrämme, että näin ei ole, mutta koska he niin ajattelevat, emme voi jättää sitä huomiotta.
— Ei kauan sitten päättyi Pietarin kansainvälinen talousfoorumi. Se oli omistettu taloudellisten kysymysten lisäksi myös maailmanjärjestyksen tulevaisuudelle. Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovitš Putin esiintyi siellä ja puhui yksityiskohtaisesti tulevasta maailmanjärjestyksestä. Aleksandr Geljevitš, kertokaa, kuinka merkittäviä tällaiset foorumit nykymaailmassa ovat määrittämään, miten elämme jatkossa? Mitä merkitystä niillä on nyt?
— Mielestäni kaikki foorumit ovat erilaisia. On Davos-foorumi, jossa kokoontuvat globalistit, jotka pohtivat projektejaan. On foorumeita, joissa Kiina dominoi ja puhuu pääasiassa itsestään. On islamilaisia foorumeita, joissa ratkaistaan islamilaisia ongelmia.
Pietarin talousfoorumi perustettiin – ja olen muuten sen alkuunpanijoita, kun Jegor Strojev ja Jevgeni Maksimovitš Primakov 1990-luvun lopulla (noin 1997–1998) vain hahmottelivat sitä – ja ensimmäisissä PIEF-foorumeissa minulla oli esityksiä kirjoistani ja projekteistani: "Geopolitiikan perusteet", "Absoluuttinen kotimaa", "Meidän tiemme". Muistan nyt, kuinka epäaikaista nämä ideat olivat silloin, ne herättivät hämmennystä. Keskustelimme niistä Jeltsinin järjestelmän eri hahmojen, sen neuvonantajien, ministerien ja apulaisministerien kanssa. Minun näkökulmastani kaikki oli oikein, mutta heidän näkökulmastaan se kuulosti kauhealta dissonanssilta. Vaikka Primakov ja hänen lähin piirinsä, sekä jotkut sotilaat, pitivät siitä kovasti.
Mutta näiden lähes 30 vuoden aikana foorumin alusta on tapahtunut kolossaalisia muutoksia. Ensinnäkin Vladimir Putin antoi sille kolossaalisen mittakaavan 2000-luvulla. Siitä tuli Venäjän, sen saavutusten ja menestyksen näyttely. Sinne saapui monien Euroopan maiden johtajia, kun eskalaatio meidän ja Euroopan välillä ei ollut vielä saavuttanut nykyistä vaihetta – suoran sodan vaihetta. Ja silloin se oli uuden nousevan Venäjän ikkuna, joka pyrki integroitumaan länteen, mutta säilyttäen suvereniteettinsa.
Tämä projekti romahti vähitellen. Ensin covid, jolloin foorumia joko ei ollut tai harva tuli, sitten erikoisoperaation alku. Ja aluksi foorumista vetäydyttiin – oli ajatus eristää ja demonisoida Venäjä. Kaikki ne korkea-arvoiset vieraat ja suuryritysten edustajat, jotka muodostivat 2000-luvun PIEF-kauden parhaimmiston, lähtivät. Tuolla foorumilla oli valtava määrä pimeitä puolia, liiallisia viihdeohjelmia, kun Pietarista tuli sellainen "ikkuna Eurooppaan" -näyttely, jonne molemmilta puolilta virtasi ei kaikkein parhaita hahmoja. Mutta tämä länsimainen PIEF päättyi.
Sitten oli muutaman vuoden ajan hämmentynyt PIEF, kun keräsimme rohkeutta ja osoitimme, että rakennamme kuitenkin omaa linjaamme. Vieraat olivat pääasiassa ei-länsimaisista sivilisaatioista. Se on myös hyvä: Venäjää ei unohdettu, pysyimme avoimina, mutta nyt jo ei länsimaiselle maailmalle.
Ja nyt, tällä foorumilla, tunsin erittäin mielenkiintoisen muutoksen: se muuttuu jälleen voimakkaaksi, se saa voimaa, palaamme itseemme. Palautamme hieman horjunutta luottamusta omiin kykyihimme, ja poliittiset eliittimme tekevät syvän käänteen kohti syvää sivilisaatioidentiteettiämme, kohti sitä moninapaisuutta, josta presidentti puhui. Ja tämä itsevarmuutemme tarttuu kaikkiin muihin.
Tänä vuonna vieraat katsoivat meitä täysin eri tavalla, myös lukuisat länsimaiset edustajat. Tuli merkittäviä hahmoja – esimerkiksi Candace Owens, riippumaton amerikkalainen toimittaja, jonka vaikutus ulottuu kymmeniin miljooniin ihmisiin Amerikassa ja kaikkialla maailmassa. Oli tunne, että nämä ihmiset olivat tietoisesti tulleet luoksemme, venäläisten luo, ja myös siellä kokoontuneet venäläiset itse ymmärsivät, keitä he ovat. Kun aamulla tapahtui lennokki-isku, se ei pelästyttänyt ketään, vaan päinvastoin, yhdisti. Ihmiset tunsivat itsensä yhtenä kokonaisuutena.
Siellä ei ollut enää järjestelmällisten liberaalien ylivaltaa etualalla, joiden joukossa patriootit, suvereniteetti-ideoiden kantajat – Glazjev, Galuška, Konstantin Malofejev, Aleksandr Isaev – näyttivät aikoinaan valkoisilta varpasilta. Aiemmin patriottisen maailmankuvan omaavat ihmiset olivat pikemminkin eksoottisia näyttelyesineitä tällaisilla foorumeilla. Ja tällä kertaa tällaista ei ollut lainkaan. Erittäin kokoontuneet, tavoitteelliset, pirteät ja vahvat edustajat sekä eliitistämme, alueiltamme että ulkomaiset vieraat – kaikki ymmärsivät, mitä Venäjä on valtiona-sivilisaationa.
Kyllä, tietenkin oli yksittäisiä virheitä, kuten joidenkin outojen autojen esittely – se on vielä vanhan "arkheomodernin" kaikuja 2000- tai 2010-luvuilta, ilman näitä naurettavuuden aaltoja ei ole vielä mahdollista. Mutta muistakaa: joskus Konstantin Malofejevin "Tsargradin" paviljonki oli sisustettu khokhloma-tyyliin, ja kaikki kulkivat ohi hämmästyneinä. Sitten vähitellen ilmestyivät elektroniset kokoshnikit. Ja nyt lähes joka toinen ständi oli sisustettu venäläisillä elementeillä. Alueidemme edustustot esittelivät etnisiä, kulttuurisia perinteitään – sekä venäläiset alueet että kansalliset tasavallat. Jokainen kaupunki näytti oman ainutlaatuisuutensa, ja samalla olemme yhtenäinen kansa.
Emme enää jaa maata "sotaan käyvään" ja "ei sotaan käyvään" osaan. Meillä sekä kuvernöörit, virkamiehet, ministerit että yrittäjät – kaikki ovat nyt mukana tässä historiallisessa prosessissa, kaikki ymmärtävät, kuinka vakavaa kaikki on. Minusta tuntui, että tämä oli ainutlaatuinen foorumi, joka osoitti Venäjän asteittaista paluuta suvereenina, sanan täydessä merkityksessä, omanarvontuntoisena, voimakkaana ja vapaana valtiona-sivilisaationa. Ja tämä Venäjä on valmis dialogiin kaikkien kanssa, jotka ovat siihen suuntautuneita: idässä, lännessä, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kiina oli edustettuna erittäin järjestelmällisesti ja tiiviisti, tuli upea toimittaja Intiasta, joka oli täysin ihastunut tapahtumiin. Pohjimmiltaan silmiemme edessä hahmottuvat uuden maailman todelliset ääriviivat.
Meidän foorumimme, Pietarin foorumi, jossa aluksi hieman yksinäisenä jaoin "Meidän tiemme" -esitettä, jossa kaikki oli silloin kuvattu – suunnilleen siihen, mihin lopulta vaivalloisesti olemme tulleet – se oli ensimmäinen kokemus, ensimmäiset tunteet tietystä yksinäisyydestä ja ilmeisestä ennenaikaisuudesta. Ja nyt tällä foorumilla, jossa osallistuin, minulla oli tunne: kyllä, hitaasti tietysti, "jumalten myllyt" jauhavat, prosessimme tapahtuvat hitaasti. Mutta jos olemme varmoja, työskentelemme, odotamme, rakastamme maatamme, työskentelemme sen hyväksi tinkimättä, niin ehkä 30 vuoden kuluttua näemme joitain tuloksia. Ja silloinkin, jos se osuu yhteen sen kanssa, että maan tärkeimmät henkilöt liikkuvat samassa isänmaallisessa suunnassa.
Mutta se oli vahvistus pitkälle, valtavalle työlle, monien, uskoakseni miljoonien venäläisten ihmisten huolelliselle työlle. Eli olemme siirtäneet Venäjän valtiollisuuden laivaa vaikealta kurssilta, joka oli suuntautunut integraatioon länsimaailmaan, kohti todellista kurssia oman identiteetin, suvereniteetin, vapauden, sivilisaatioarvojemme, perinteisten arvojemme vahvistamiseksi. Ja olemme ylittäneet jonkin rajan. Vielä viime ja toissavuonna oli myös erittäin hyviä Pietarin foorumeita, mutta siellä oli vaikea selkeästi muotoilla, mitä tarkalleen edustimme. Osoitimme, että alamme jotenkin koota itseämme uudelleen, miettiä uudelleen asemaamme maailmassa, yritämme korvata tuontia taloudessa. Ja nyt kysymys ei ole vain tuonnin korvaamisesta. Nyt kysymys on siitä, miten Venäjä voi avata rajattoman potentiaalinsa sekä politiikassa, resursseissa, taloudessa että teknologioissa.
Myös sessioiden osalta olin tänä vuonna miellyttävästi yllättynyt. Joka toinen sessio on omistettu demografialle, syntyvyyden lisäämiselle, alueiden kehittämiselle, suurten kaupunkien asuttamiselle. Yksi osa agendasta – isänmaallisesta teemasta, äitien, naisten, perheiden auttamisesta; ja toinen puoli – teknologian harppauksesta, tekoälystä ja muista innovaatioista. Hienoa, tämä on juuri optimaalinen agenda.
Sessiossa, jonka järjestimme yhdessä Konstantin Malofejevin kanssa, keskustelimme vuoden 2050 uhista ja niiden ylittämisen tavoista. Se oli luultavasti yksi elävimmistä ja eniten käydyistä sessioista presidentin puheen jälkeen. Ihmiset eivät mahtuneet saliin, yleisö olisi voinut täyttyä kolmesti. Ja tämä tarkoittaa, että ihmiset suhtautuvat tulevaisuuteen erittäin vakavasti. He ymmärtävät, millaisia uhkia maamme yllä leijuu, millaisia vaikeuksia meidän on vielä voitettava. Kukaan ei ollut yltiöpäisen optimistinen. Olemme yhtenäisiä, toivumme, olemme vahvoja, meitä ei voi pelotella. Olemme lopullisesti vahvistuneet isänmaallisessa ulottuvuudessamme, muuta ei yksinkertaisesti ole – kaikki muu on joko lähtenyt tai hiljentynyt, ainakin foorumilla sitä ei ollut. Ja foorumille kokoontui ihmisiä, jotka ymmärsivät tehtävänsä Venäjän pelastamisesta melko vaikeissa olosuhteissa. Vaikeissa, mutta eivät lainkaan toivottomissa.
— Aleksandr Geljevitš, sekä tällä foorumilla että monissa julkisissa esiintymisissä puhumme Venäjästä valtiona-sivilisaationa, puhumme moninapaisen maailman luomisesta, joka jatkuu aktiivisesti. Moninapaisen maailman kontekstissa Venäjä valtiona-sivilisaationa – mitä se kantaa? Millainen sivilisaatio se on?
— Julkaisin juuri kirjan, sen nimi on "Valtio-Sivilisaatio", teimme sen valtion toimeksiannosta.
Mitä yleensä tarkoittaa "olla sivilisaatio"? Se tarkoittaa absoluuttista monopolia merkityksiin. Eli Venäjä itse määrittelee, mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä on inhimillistä ja mikä ei, mihin tavoitteisiin pyrimme, millaista yhteiskuntaa rakennamme, millaisen järjestelmän valitsemme, eikä kukaan ulkopuolelta voi meille mitään arvoja pakottaa. Haluamme – otamme itse omasta tahdostamme, haluamme – hylkäämme. Ja tämä on sivilisaation suvereniteetin taso, joka ei ole tavallisen valtion ulottuvilla.
Italia, Espanja, Hollanti tai Belgia lasketaan myös suvereeneiksi, poliittisesti suvereeneiksi valtioiksi. Marokko, Egypti. Mutta ne kuuluvat johonkin sivilisaatioon ja joutuvat vain jakamaan sen arvot, vaikka se menisi vastoin niiden kansallisia etuja. Eli sivilisaatio itse määrittelee tärkeimmän. Se määrittelee jopa ei vain sen, mikä on hyvää ja mikä pahaa, vaan sen, mikä on olemassa ja mitä ei ole. Sivilisaatiolla on oma kosmos, se kuvaa olemassaolon rakennetta omien käsitystensä perusteella.
Meidän sivilisaatiomme on ehdottomasti ortodoksinen juuriltaan, ehdottomasti itäslaavilainen – tämä on venäläinen maailma, tämä on ytimemme. Ja tämä rauhallinen, arvokas venäläisen alun vahvistaminen sivilisaatiomme akselina, ortodoksisuus henkisenä sisältönä, valtiollisuus ja mahtavuus poliittisena ilmentymänä historiallisesta missionismistamme, kansanomaisuus ja oikeudenmukaisuus – nämä myötätunnon, avoimuuden, yleismaailmallisuuden, perinteisen perheen, perinteisen suhtautumisen sukupolviin arvot muodostavat kansamme sisäisen elämän. Kaikki yhdessä muodostaa meidät itse.
Tämä on paljon tärkeämpää kuin teknologia. Paljon tärkeämpää kuin resurssit, talous, vivahteet, kauppa, rahoitus, liiketoiminta. Kaikki tämä on tärkeää, kuka kiistää, mutta se on toissijaista ja sivilisaatiossa soveltavaa luonnetta. Venäläisillä on oltava venäläinen talous, venäläisillä on oltava venäläinen rahoitusjärjestelmä. Jos pidämme jostain ulkomailla – esimerkiksi islamilaisesta pankkitoiminnasta tai muista varainhallinnan muodoista – voimme lainata sitä, mutta se on meidän tahtomme. Haluamme – otamme, haluamme – hylkäämme. Ja kukaan ulkopuolelta ei voi koskaan pakottaa meitä, mitä reservivaluuttaa käytämme, kenen kanssa käymme taloudellista vuorovaikutusta, kenen kanssa ystävystymme, kenen kanssa teemme yhteistyötä, ja kenen kanssa emme. Kaikki tämä tulee yhdestä paikasta – sielumme keskustasta, venäläisestä sydämestämme.
Tämä käsitys valtiosta-sivilisaatiosta – se on itsessään filosofia, itsessään oppi, maailmankuva, ideologia, mitä tahansa. Tästä yhdestä termistä avautuu valtava merkityskenttä. Jos olemme itsenäinen sivilisaatio, se tarkoittaa, että emme ole osa länttä. Ja silloin länsi irtoaa. Toinen soveltava merkitys valtiolle-sivilisaatiolle on se, että länsi menettää oikeutensa universalismiin, yleismaailmallisuuteen, monopoliin ja hegemoniaan kaikissa merkityksissä.
Eli voimme ottaa jotain sieltä ja jotain hylätä. Ja kukaan ei voi sanoa: "Miksi ette ottaneet esimerkiksi ihmisoikeuksia?" Se johtuu siitä, että ymmärrämme eri tavalla sekä oikeudet että ihmisen. Siksi emme noudata sitä, mitä te laitatte tähän käsitteeseen. Ja yleensä, teidän ihmisoikeutenne ovat liberaali individualistinen ideologia, jota käytätte omiin etuihinne. No, näitä pelejä emme pelaa. Meillä on oma käsitys ihmisestä, oma käsitys hänen oikeuksistaan, joka perustuu enemmän ortodoksiseen ja humanistiseen maailmankuvaamme klassikossamme kuin teidän uusimpiin ideoihinne.
Eli asetamme itse standardit, kriteerit, tavoitteet, mittarit. Sitä on olla sivilisaatio. Tämä koskee kaikkea: se koskee koulutusta, se koskee politiikkaa. Esimerkiksi, jos olemme valtio-sivilisaatio, voimme lakkauttaa demokratian. Sanotaan: "Voi, miksi te lakkautatte demokratian?" Mutta emme voi olla lakkauttamattakaan… Katsokaa: kaikki ovat paniikissa, kaikki kauhuissaan, koska he ajattelevat: onko demokratialla vaihtoehtoa? – Tietenkin on. Se on länsieurooppalainen uuden ajan keksintö, melko huonosti toimiva, silminnähden rappeutuva ja muuttumassa diktatuuriksi, jota syvien valtioiden tai liberaalien eliittien kaikkivaltius peittää. No mitä me sen kanssa teemme? Se ei ole jumalallinen laki. Se on yleensä ihmisen konstruktio.
Ehkä se ei ole huono. Meillä oli hyvä zemstvo-järjestelmä, zemstvo, zemstvo-kokoukset. Tällainen demokratia miellyttää meitä. Mutta liberaalia demokratiaa – ensinnäkin, hylkäsimme sen yhdessä liberalismin kanssa, mutta voimme jopa jättää elementtejä, jos haluamme. Tärkeintä on: jos meillä on joitain demokratiamme elementtejä, se johtuu siitä, että olemme valinneet ne, emmekä siksi, että ne olisi meille pakotettu. Koska olemme ajatelleet niin, punninneet kaiken: "No, annetaan ehkä demokratia." Mutta tätä varten on ensin ymmärrettävä, tarvitsemmeko sitä todella. Ehkä ilman sitä on parempi. Ja jos pelästymme heti: "Ei, ei, ei, miten ilman demokratiaa?" niin tässä joudumme ansaan.
Tässä meidän on – ajattelevat miehet ja naiset, jotka eivät ole viimeisessä asemassa ajattelun ja viisauden alalla – istuttava ja keskusteltava siitä kansankokouksessa. Venäjän kansa, tarvitsetko demokratiaa? Venäjän kansa saattaa sanoa: "Menkää helvettiin sen kanssa. Antakaa meille mieluummin vaurautta, oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, vahva valtio, ja miksi tarvitsemme tätä demokratiaa?" Tai se voi sanoa: "Ei, minä, Venäjän kansa, todella haluan tätä demokratiaa. Pidän kovasti vaaleista – tulla, valita ihmisiä." Jos Venäjän kansa sanoo niin, silloin otamme demokratian.
Tärkeintä on ymmärtää, että voimme valita, emmekä voi. Emme ole kenellekään mitään velkaa. Samoin ihmisoikeuksien, kansalaisyhteiskunnan kanssa: haluamme – rakennamme vahvan valtion, mitä haluamme, sitä valitsemme. Sitä on olla valtio-sivilisaatio. Se on täydellinen autonomia. Ja kukaan ei voi meille pakottaa uskontoa, ideologiaa, politiikkaa, kulttuuria, tiedettä, koulutusstandardeja, ennen kuin me itse, venäläiset ihmiset, rehellisesti, syvästi, periaatteellisesti ja perusteellisesti kaiken pohdimme, ajattelemme ja punnitsemme. Sitä antaa meille sivilisaatio. Pohjimmiltaan se antaa meille absoluuttisen, ihmiskunnan historian suurimman mahdollisen vapauden.
— Eikö tämä vaadi tässä tapauksessa jonkinlaista lainsäädännöllistä, ehkäpä vahvistamista, vai pitäisikö kaiken jäädä nimenomaan maailmankatsomuksen tasolle? Koska yllä mainittu – henkilökohtaisesti minulle, ehkä olen väärässä, tietysti – muistuttaa jonkinlaista ideologiaa, joka on perustuslaissa kielletty. Eli eikö tässä suunnassa tarvita muutoksia?
— On erilaisia näkemyksiä. Ensinnäkin, jos muistamme, missä olosuhteissa perustuslaki hyväksyttiin – eli se on myös historiallinen hetki, mutta perustuslaki ei ole Jumalan laki. Perustuslakeja hyväksytään, perustuslakeja muutetaan, perustuslakeja kumotaan, perustuslakeja hyväksytään uudelleen tai eletään ilman perustuslakia. Se on historiallinen hetki, joten sitä ei pidä absolutisoida.
Kyllä, meillä on nyt valtion ideologia kielletty. Ja silti, erikoisoperaation alkuun asti se oli meillä käytännössä olemassa. Se oli länsimainen liberalismi, joka oli ruumiillistunut taloudessamme, kulttuurissamme: "Sinä olet individualisti, tee henkilökohtaista uraa, suuntaudu länteen – se on tavoite." Tämä oli todellinen ideologiamme. Vaikka muodollisesti valtio kielsi sen, se kuitenkin hallitsi.
Nyt olemme siitä eroon pääsemässä – juuri tästä liberalismista – ja avaamassa todella uutta maailmankatsomuksen horisonttia. Valtion-sivilisaation puitteissa jokaisella kapealla ideologialla on oikeus löytää paikkansa, jokainen poliittinen muoto voidaan ymmärtää. Valtio-sivilisaatio ei ole lainkaan dogmaattinen malli, se on avoimuutta kaikelle, paitsi lännen diktatuurille ja pohjimmiltaan meille pakotetulle liberalismille.
Lähde: Geopolitiikka

Aleksandr Dugin
http://dugin.ru
Dugin Aleksandr Geljevitš (s. 1962) – merkittävä kotimainen filosofi, kirjailija, kustantaja, yhteiskunnallinen ja poliittinen toimija. Filosofian tohtori. Moskovan valtionyliopiston professori. Kansainvälisen Euraasia-liikkeen johtaja. Izborskin klubin pysyvä jäsen. Lisätietoja...