maanantai 24. elokuuta 2026

Mene, mene tekel, ufarsin

 

Kirjoitus seinällä

 

     Kai R. Lehtosen mainiossa historian oppikirjassa, jota itsekin opettajana käytin, kerrotaan 1930-luvun suuresta lamakaudesta, jonka ei oikeastaan pitänyt tulle kenellekään yllätyksenä.

     Hyvän aikaa oli eletty komeasti yli varojen, ja kanoja oli riittänyt joka pataan. Kun jonkun olisi sitten pitänyt maksaa koko lysti, huomattiinkin äkkiä, ettei maksajaa ole, mikä oikeastaan oli jo koko ajan tiedettykin.

     Lehtosen kielikuvassa tätä verrattiin Raamatun Belsassarin pitoihin: kesken juhlien seinälle ilmestyi teksti ”Mene, mene tekel ufarsin”. Teksti tarkoitti, että Belsassarin hallitsema ”Suuri Babylon” oli jo tuomittu hajoamaan. Tosin kirjoitusta ei ymmärretty ennen kuin Daniel, juutalainen pakkosiirtolainen sen tulkitsi ja sai siitä runsaan palkkion.

     Amerikassa ennen suurta lamaa oli tilanne oikeastaan hieman toinen, mikäli ajattelemme Lehtosen kielikuvaa. Tekstin merkitys ei tullut yllätyksenä kaikille eikä sen käsittämiseen vaadittu profeetan lahjoja. Kansa van ei halunnut käsittää, koska oli niin mukavaa olla käsittämättä selvää asiaa ja jatkaa samaan tapaan kuten kaikki muutkin.

     Meidän maailmamme on nyt jo parisataa vuotta ollut nopean ja perusteellisen muutoksen näyttämönä. Ihminen perusluonteeltaan on tässä ajassa jo saattanut jonkin verran muuttuakin, mutta ei niin paljon, että Raamatun henkilöiden psykologia olisi meille kokonaan käsittämätöntä. Monessa olennaisessa suhteessa se on pysynyt ennallaan.

     Hieman yllättävältä kutenkin näyttää se, että huonon profetian tulkitsija Daniel palkittiin ruhtinaallisesti, vaikka hänen viisautensa ei voinut tehdä tulevalle onnettomuudelle yhtään mitään.

     Tavallisempaa lienee ollut, että ne, jotka toivat yksinvaltiaalle huonoja uutisia tai tekivät huonoja horoskooppeja, teloitettiin. Despootit muistuttivat tässä suhteessa nykyisiä kansanjoukkoja, jotka suuttuvat, jos niiden typeryyttä arvostellaan.

     Raamatun kertomuksessa seinälle ilmestyneen tekstin merkitys siis itse asiassa pysyi tuhatpäisen juhlijajoukon ymmärrykseltä salassa, kun se taas nyt suositun kielikuvan mukaan on paitsi kaikkien nähtävissä, myös heidän ymmärrettävissään.

     Erilaisten auguurien rooli on nykyisessä yhteiskunnassa parinkymmenen vuoden mittaan valtavasti kasvanut ja luulisin, että syynä on juuri se, että suuren muutoksen ymmärretään olevan tulossa nopeaa vauhtia ja halutaan kuulla jotakin rauhoittavaa ja miellyttävää.

     Kiinan ja yleensä entisten kehitysmaiden, etten käyttäisi sanaa BRICS-maat, rooli maailmassa on noin kymmenessä vuodessa noussut aivan uudelle tasolle, eikä mikään viittaa siihen, että prosessi pysähtyisi.

     Maailman johtavaksi ”moraaliseksi” suurvallaksi pyrkivä Eurooppa on näivettymässä yhä mitättömämmäksi yhteisöksi, jossa utopistisiin päämääriin yhdistyy varmaan tuhoon johtava ideologia.

     Kuten Neuvostoliitto ennen romahdustaan, Eurooppa kieltäytyy ymmärtämästä seinällään olevaa tekstiä ja tulkitsee sen vihamieliseksi äärimmäisyysideologiaksi, jota vastaan on kaikin keinoin taisteltava.

     Tämä on tullut mieleeni, kun olen viime aikoina kerrannut eri vuosikymmenten ”Tornin pitoja”. Vuonna 1937 ei vielä otettu tosissaan tulevaa maailmansotaa. Luultavasti se oli liian kaamea ja mieletön mahdollisuus ollakseen lopultakaan uskottava. Myös vuotta 1918 kieltäydyttiin käsittelemästä.

     Vuonna 1954 oltiin yleisesti aika pessimistisiä ja kulttuurin tasoon tyytymättömiä, mutta myös resignoituneita. Itse asiassa oltiin jo talousihmeen alussa, mutta vain jokunen puhui luottamuksella paremmasta tulevaisuudesta -vuodesta 2000.

     1963 ymmärrettiin jo oltavan suuren muutoksen keskellä, mutta pikemmin kyse oli informaatioympäristön muuttumisesta, joka ei laatua ainakaan parantanut. Muutoksen nopeutta ja syvyyttä tuskin olisi mitenkään ollut edes mahdollista käsittää, koska sen voi sanoa olleen maailmassa jopa ainutlaatuinen, mutta sen tapahtuminen oli jo selvästi aistittavissa.

     Vuonna 1972 aikakauden vaihtuminen oli jo selviö ja luonnollinen kysymys oli, tarvittiinko vielä kaiken kukkuraksi vallankumoustakin. Eipä sen kaipaajiakaan puuttunut, vaikka tuskin voitiin puhua kehityksen takertumisesta joihinkin vanhoihin instituutioihin.

     Seinällä näkyvän testin saattoi silloin tulkita nimenomaan vallankumoukseksi, joka oli noussut kummittelemaan pitkän hibernaation jälkeen. Koko tuolloinen kysymys ”evoluutio vai revoluutio” olisi ollut aiemmissa kokoontumisissa mahdoton.

     Vuoden 2002 ”Bileet Tornissa” tapahtuivat globaalin yksinapaisuuden lyhyenä etsikkoaikana ja varsinaisia suuria kysymyksiä tuskin edes ymmärrettiin olevan olemassa. Kansallisvaltion romuttaminen nähdään ”hirveän hyvänä” tai ainakin väistämättömänä asiana kuten globalisaatiokin. Minkäs niille teet.

     Oleellista tuntui olevan se, mikä merkitys historian kululla on (ainakin omasta mielestään) fiksulle nuorisolle, joka bilettää.

     Ne asiat, jotka nyt on suurella kapiteelilla kirjoitettu seinällemme, puuttuivat 2000-luvun alussa vielä ongelmien joukosta, mitä ei kannata ihmetellä.

     Oswald Spengler ennusti Aasian nousua ja lännen väistämätöntä tappiota taloudellisessa kilpailussa jo 1930-luvulla, mitä kannattaa ihmetellä, mutta pitkäksi aikaa ”keltainen vaara” unohdettiin. Spengler oli vain muuan kummajainen ja ilmeisesti jonkinlainen taantumuksellinen väärinymmärtäjä.

     Nyt ei enää tarvitse puhua pelkästä vaarasta eikä sen väristäkään. Maailma on nyt niin suurten rakennemuutosten keskellä, että vuosi 2000, tuo ennen  niin myyttinen ”Tulevaisuuden maailma” on jo kysymyksineen auttamattomasti menneisyyttä.

     Näyttää siltä, ettei EU:ssa tai Saksassa. Suomesta puhumatta, ole suostuttu lukemaan ikäviä uutisia, vaikka ne ovat jo selvää tekstiä. Onhan vielä tuo ihmease, tekoäly, joka ikävä kyllä ei suinkaan ole lännen monopoli, mutta sen merkitys joka tapauksessa on vielä kaikkialla ymmärtämättä.

     Olisipa somaa nähdä taas joku keskustelukirja, jossa käsiteltäisiin niitä maailman ja oman maamme suuria kysymyksiä, jotka tulevat määräämään kohtalomme seuraavien vuosikymmenten aikana ja useassa tapauksessa myös lopullisesti ja peruuntumattomasti.

     Pöydälle olisi nostettava tosiasiat maailman talouskehityksestä ja voimatasapainon muuttumisesta, energia- ja elintarvikepolitiikasta, väestökehityksestä ja tietenkin siitä kulttuurista kaiken tuon keskellä, siinä luvussa myös uskonnollisen keskiajan paluun merkityksestä, oman kielen kohtalosta ja muista keskeisistä kysymyksistä.

     EU:lla ja Suomella on hyvät ja ylväät perustuslait, kuten Neuvostoliitolla ennen, mutta se on toisarvoista. Nyt kysymys ei ole niiden komeudesta, vaan siitä, mihin ne kelpaavat uudessa maailmassa, joka ei ole EU:n, saati Suomen hallitsema maailma.

13 kommenttia:

  1. "Tämä on tullut mieleeni, kun olen viime aikoina kerrannut eri vuosikymmenten ”Tornin pitoja”. "

    Yhdistävä tekijä noille edellisissä blogeissa kuvatuilla pidoille (sekä bileille) oli se, että mukana ollut kulttuurieliitti näyttää olleen systemaattisen kyvytön näkemään niitä lähitulevaisuudessa edessä olevia suuria muutoksia, joiden merkit olivat - jälkikäteen - arvioituna olleet selvästi näkyvillä. Tuo johtopäätös ei anna erityisen hyvää kuvaa ihmislajin yleisesti ja "älymystön" erityisesti kyvystä ennustaa ja varautua tulevaisuuteen ja sen riskeihin, talvi tulee yllättämään - taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ollaan kohtuullisia. Huonomminkin olisi voinut mennä

      Poista
  2. "Maailman johtavaksi ”moraaliseksi” suurvallaksi pyrkivä Eurooppa on näivettymässä yhä mitättömämmäksi yhteisöksi, jossa utopistisiin päämääriin yhdistyy varmaan tuhoon johtava ideologia.

    Kuten Neuvostoliitto ennen romahdustaan, Eurooppa kieltäytyy ymmärtämästä seinällään olevaa tekstiä ja tulkitsee sen vihamieliseksi äärimmäisyysideologiaksi, jota vastaan on kaikin keinoin taisteltava.

    EU:lla ja Suomella on hyvät ja ylväät perustuslait, kuten Neuvostoliitolla ennen, mutta se on toisarvoista. Nyt kysymys ei ole niiden komeudesta, vaan siitä, mihin ne kelpaavat uudessa maailmassa, joka ei ole EU:n, saati Suomen hallitsema maailma."

    Kuten olen usein sanonut, olo on kuin 400-luvun alun roomalaisella. Siltikin toivoisi, että jostain nousisi se keisari Aurelianus tai Diocletianus, joka lunastaisi imperiumille vielä parisataa vuotta lisäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ""... olo on kuin 400-luvun alun roomalaisella. Siltikin toivoisi, että jostain nousisi se keisari Aurelianus tai Diocletianus, joka lunastaisi imperiumille vielä parisataa vuotta lisäaikaa ...""

      EU-imperiumi on tosiaankin historiallisesti ristiriitainen hanke, kun koko eurooppalainen uusi aika oli oikeasti nimenomaan kirjoitetun kielen ja kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden nousun ja kukoistuksen aikaa.

      Jo muinaisuudessa omaksuttuun äännekirjoituksen ja sen tajunnallisiin vaikutuksiin -- kykyyn hidastaa ja hallita tajunnallista aikaa, lineaariseen aikakäsitykseen ja muihin visuaalisen mieltämisen ajatusmalleihin -- perustunut luonnontieteteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin nousu, joka nyt muutaman viime vuosisadan aikana on muuttanut maailma ja ihmisen elinehtoja miljoonakeraisesti sen mitä ne olivat muuttuneet ihmissuvun koko edeltävän miljoonan vuoden kehityshistorian aikana --- tuo kaikki nimenomaan ja vain eurooppalaiseen ajatushistoriaan perustunut kognitiivinen edistys kuului ihan olemuksellisesti yhteen kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden ja niille -- ja vain niille -- ominaisen, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuneen demokratian kanssa. -- Nyt sitten nämä tajunnallis-tiedolliset emergenssit ovat "spenglerilaisittain" ylikasvaneet ja tuottavat vain juurettomia tiedollisia rönsyjä ja rikkaruohoa, ja sisältä ja ulkoa hajoavia kansallisvaltioita.

      EU ei ole eurooppalaisuuden tuote. Se on ikiaikaisen taantuvan valta-ajattelun tuote, se on paluuta reviirien merkitsemisen ja valloittamisen aikoihin, ajattelun ja kirjoitetun kielen hajoamisen ja uuslukutaidottomuuden, poliittisen retoriikan ja uskonnollisen tunnustuksellisuuden aikoihin -- siinä palaa matriarkaattinen suuri symbioosi, jossa pikalapset tarvitsevat erityistä aggressiota ja kilpailua itsenäistyäkseen ja menestymisen merkeiksi. -- Kilpailu on yhtä itsetarkoituksellista, runnattiinpa urheilun tai numeerisen talousteokratian kalkituilla kilparadoilla.

      Sosiopsyykkinen taantuma näkyy psykoanalyytikolle rajatilapersoonallisuuksien valtaannousuna, suuren matriarkaattisen symbioottisuuden paluuna, omnipresenssin kaikkiallisuuden ja esimerkiksi "puolestaloukkaantumisen" yleistymisenä -- tietysti kaiken keskenkasvuisen kulttuurisen narsismin riemunkirjavalla näyttämöllä. Ei meillä enää hyvin mene.

      En tosiaan ole kuullut yhdenkään ihmistieteen akateemikon, yhdenkään kaapuniekan juristeristin saati sitten retoriikkaan kyllästyneen poliitikon nostavan päätään ja päättäväisesti sanovan: "Ei! Minä en lähde mukaan tällaiseen!"

      Poista
    2. "kaikki nimenomaan ja vain eurooppalaiseen ajatushistoriaan perustunut kognitiivinen edistys kuului ihan olemuksellisesti yhteen kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden ja niille -- ja vain niille -- ominaisen, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuneen demokratian kanssa."

      Onko se nyt aksiomaattisen selvää ja kumoamatonta, ettei tuo kehitys ole mahdollista AIKAA voittaen niin islamilaisen, afrikkalaisen kuin kiinalaisen kulttuurin piirissä jos nämä saavat vakiintua Euroopan raunioiduttua vähän niinkuin germaanibarbaareista kehittyi sydänkeskiaika, siitä renessanssi ja valistuskin. (Toki eurooppalaisena ei ole mukavaa elää noita varhaiskeskiajan vuosisatoja....)

      Poista
    3. "EU ei ole eurooppalaisuuden tuote."

      Eikös Immanuel Kant sentään esittänyt 1795 julkaistussa teoksessaan Ikuiseen rauhaan (Zum ewigen Frieden) varhaisen ja vaikutusvaltaisen vision vapaiden valtioiden rauhanliitosta.

      Poista
    4. Juu. Ja tämä sitten saatiin aikaan.

      Poista
  3. Euroopallahan on johtaja, jonka nimi on Zelenskyi. Meidänkin presidentti siellä pyörii yhtenään. Ja kyllä Kiovassa käyvät muutkin Euroopan johtajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolle pitäisi tehdä ratsastajapatsas Vaskiratsastajan tyyliin, jalkoihin putinkasvoinen käärme/lohikäärme ja jalustaan kiitollisena ylöspäin katsovat ja hurmioituneet Euroopan johtajat, joiden kansat voisivat maksaa koko lystin.

      Poista
  4. Eurooppa on jo pari kertaa käynyt jälkikäteen arvioiden tarpeettoman sisäisen välienselvittelyn, joka on maksanut sille sen aiemman johtoaseman. Luultavasti se olisi menetetty muutenkin, mutta eri aikataululla.

    Ukrainan ja Venäjän sotaa edeltäneet erimielisyydet eivät ole missään suhteessa sodan aiheuttamaan hävitykseen. Ja miksi läntinen Eurooppa nyt varustautuu sotimaan Venäjän kanssa? Mitä sodalla ratkaistavia ristiriitoja meillä on?

    Euroopan (ja Venäjän) ongelmat ovat kai USA:n ja Kiinan suunnalla. Nekin taloudellisia.

    Jos ajatellaan Ruotsia jonkinlaisena Euroopan allegoriana, nähdään, millainen vauraus on mahdollista saavuttaa pysymällä sotien ulkopuolella, ja miten maan tulevaisuuden voi omilla päätöksillä muuttaa yllättävän lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ukrainan ja Venäjän sotaa edeltäneet erimielisyydet eivät ole missään suhteessa sodan aiheuttamaan hävitykseen. "

      Eipä paljon mitään vain Ukrainan suvereniteetti (oikeus valita tiensä.

      "Ja miksi läntinen Eurooppa nyt varustautuu sotimaan Venäjän kanssa? "

      Pysäyttäkseen uuden Hitlerin ennenkuin on liian myöhäistä, ettei tarvitse aloittaa Puolasta, Baltiasta taikka Suomesta. Paljon pahaa olisi säästynyt, jos Hitler olisi saanut Englannin ja Ranskan ultimaattumin heitin Reininmaan militarisoinnin jälkeen.

      "Mitä sodalla ratkaistavia ristiriitoja meillä on?"

      Kaikki: Putininhan on ilmoittanut käyvänsä sotaa koko globaalia länttä ja sen arvoja vastaan.

      Poista
    2. Tuo uuden Hitlerin pysäyttäminen johtaa lopulta sitten ydinsotaan ja kaiken tuhoon. Melkoisista riskeistä puhutaan. Eipä se toki kovin oikeudenmukaista olisi Ukrainan suvereniteetinkaan myyminen, mutta millä hinnalla siitä lopulta ollaan valmiit taistelemaan. Nykyinen ratkaisu, jossa Venäjä pakotettaisiin jäädyttämääm rintamalinja lienee paras.

      Poista
  5. "Nyt ei enää tarvitse puhua pelkästä vaarasta eikä sen väristäkään. Maailma on nyt niin suurten rakennemuutosten keskellä, että vuosi 2000, tuo ennen niin myyttinen ”Tulevaisuuden maailma” on jo kysymyksineen auttamattomasti menneisyyttä."

    (Nezavisimaja Gazeta 17.08.2026
    Маленький русский философ, живущий в каждом из нас.
    Владимир Сидорин)

    Jos filosofiaa voidaan ymmärtää mm. myös havaitsemisena, niin voidaan sanoa, että venäläinen filosofinen ryhmä, pseudonyymiltään Aleksei Gontsharov, on avaamassa "uutta" kirjaa. Kysymys on venäläisen filosofian perspektiivin näkemyksistä ja valtion historiallisista kohtaloista. Toisin sanoen, jokaisen maan, joka haluaa pysyä jaloillaan maailman historioissa, sen on hoidettava/saatava itselleen myös kunnollista suurkulttuuria. Ei kannata katsella sinne sun tänne, vaan pitää kiinnittää huomiota ennen kaikkea Venäjään vuonna 2026.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.